Roster Watch

  • 117 032
  • 526
Tila
Viestiketju on suljettu.

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En tiedä olisiko osingonjakokaan hyvä peruste. Toki se olisi signaali ilvekseltä omistajille, että jotain saa takaisinkin, mutta kyllä se vähän tälläiselle ulkopuolisille olisi enemmänkin signaali, että Ilveksen omistajat ovat pers'aukisia eli muutama tuhat euroa on kovempi juttu kuin tilanteen hyödyntäminen. En kutenkaan usko, että Ilves pystyisi miljoonaluokan osinkoihin.

Ja saattaisi mahdollisen menestymisen myötä olla helpompi vuolla tulevana keväänä mainosmarkkoja seuran kassaan ja siten myös jakovaraa tuleviin osinkoihin.

Toki hankinnat voivat mennä puihin ja tulos nykyisestä ei välttämättä paranisi. Hankinnalla kuitenkin mitattaisiin samalla olemassaolevan organisaation osaamistakin. Jos tämän hetkistä päätäntävaltaa pitävät (hallitus ja omistajat) pelkäävät, että tuleva mahdollinen hankinta ei välttämättä tulisi tuottamaan toivottua tulosta, voivat he samalla kysyä myös oman osaamisensa perään eli tulisiko nuo hankinnat onnistumaan jatkossakaan. Muut elementit alkavat Ilveksessä olla paikallaan. Hyvä valmennus maalivahteja myöden, Raipe vielä kunnossa jne.

Joskus kovana Raipe- fanina kotona tuskailen, että olisi Raipellekin mukava lahja Ilvekseltä mahdollistaa joukkueen menestyminen. Vaikkakin Raipe sanoisi tähän, että ei me tähän vahvistuksia tarvita, mun täytyis vaan itse saada peli taas kulkemaan.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Tällä joukkueella Ilveksellä ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia kukistaa TPS:aa tai Kärppiä paras seitsemästä tai viidestä-sarjassa. Ellei nyt em. joukkueille satu pari tarkasti tähdättyä loukkaantumista siirtorajan ohittumisen jälkeen. (Kärppien kohdalla riittää yksikin tietylle pelipaikalle osuva loukkaantuminen)

Tämän hetken Jokerit tai HIFK voisi kaatuakin, mutta selvänä altavastaajana Ilves lähtisi.

Kun vielä muistetaan, että ainakin HIFK tulee takuuvarmasti vahvistumaan ja että Ilveksen kanssa viidennestä ja kuudennesta runkosarjan sijoituksesta (sijoitukset joilta Jokerit ja HIFK tullaan näillä näkymin puolivälierissä kohtaamaan) kisailevat joukkueet samoin, ei muuhun johtopäätökseen voi tulla kuin että vahvistusta tarvitaan. Pronssi tietenkin olisi mahdollisuuksien rajoissa tälläkin porukalla, tokihan Ilves Kärpät tai TPS:nkin voi yksittäisessä ottelussa voittaa päivänä minä hyvänsä.



On helppo nähdä mihin miestä erityisesti tarvitaan.

Kakkossentteri on puuttunut siitä lähtien kun Niinimäki loukkaantui, Leino on onnistunut sillä paikalla yhden käden sormilla laskettavassa määrässä otteluita ja Suvanto pari kertaa, muuten hyökkäys on ollut illasta toiseen Helmisen kentällisen kontolla. Vaikka Niinimäki pystyisikin pelaamaan pudotuspeleissä, ei hän millään voi ehtiä toipumaan huippukuntoon. Sentteri on mielestäni melko kiistattomasti tärkein kenttäpelaajista ja menestysmahdollisuudet ovat riippuvaisia hyvistä keskushyökkääjistä. Toipumisennuste Niinimäestä tuli nopeasti, joten ihmetyttää, että Ilveksessä ei ole käynyt edes kokeella ketään ulkomaista keskushyökkääjää. Esimerkiksi Tapparan hankkima Mike Stapleton olisi ollut vaikkapa joulukuussa ihanteellinen kaveri muutaman ottelun koeajalle. Hänen kohdallaan on tietenkin todennäköistä, ettei 700 NHL-ottelun konkari taivu mihinkään koeaikoihin, kuten Tapparankin tekemä suora sopimus osoittaa, mutta kyllä maailmalta sellaisiakin pelaajia olisi syksyllä löytynyt. Nyt tulee kiire koeaikoja järjestellä, kun siirtorajan loppuun mennessä ei pelejä paljoakaan ole.

Itselleni ainakin oli jo Niinimäen loukkaannuttua ilmiselvää, että nelikolla Vorel-Suvanto-Leino-Niemi on tällä kaudella potentiaalia korkeimmillaan kolmosketjun keskelle. Näistähän Niemi ei sittemmin vastannut edes siihen huutoon. Ilveksellä ei ole varaa antaa tasoitusta esimerkiksi ylivoimalla siten, että Ilveksen ylivoimat kestävät kärjistetysti ainoastaan minuutin ja että Ilveksen kohdalla kakkosketju ei pelaa ottelun aikana yhtään vaihtoa vaan ykkösketjusta hypätään suoraan kolmeen kolmosketjuun. Kausi toki on ollut pelillinen menestys, vaikka se päättyisi puolivälieriin ja kahdeksanteen sijaan. (play-offkarsintaan jääminen sen sijaan kyllä pilaisi hienon kauden)

Katsomossa ainakin on ollut Ilveksen peliä katsellessa hauskinta sitten hopeakauden, joskin kausilla 98-99 ja 01-02 oli sellaiset lyhyehköt jaksot joilla päästiin hopeakaudenkin kahden viimeisen kolmanneksen edelle.

Mahdollisuuksia kuitenkin olisi niin paljon parempaan kuin kahdeksanteen sijaan, että jäisi harmittamaan mikäli kaikkea ei tehtäisi (eli sentteriä ei hankittaisi) parhaan mahdollisen tuloksen saavuttamiseksi.



Mahdollista on aina, että valmistellaan todellista iskua ensi kaudeksi, jolloin Sykora pääsee aloittamaan toista kautta ja uusi toimitusjohtaja tuo uusia tuulia, ja säästeltäisiin nykyiseen nähden yhden-kahden ylimääräisen kärkipään pelaajan hankkimiseksi rahoja sinne. Ehkä ajatellaan, että tällä kaudella tavoitellaan sitä korkeintaan pronssia, johon tälläkin hetkellä on ihan uskottavat mahdollisuudet, vaikkakaan se ei todennäköinen lopputulos ole. Tällainen strategia on aina jonkunlaista uhkapeliä. Ei mikään takaa/takaisi pelin sujuvan siihen malliin, että Ilves on ensi kaudellakin 40 kierroksen kohdalla taistelemassa runkosarjan viidennestä sijasta, vaikka materiaali hiukan parempi olisikin. Kausi voi aivan hyvin lähteä menemään vinoon heti aloituskiekosta lähtien, ei vinoon mennyttä kautta oikaista kuittaamalla, että "kun 10 joukkuetta pääsee jatkoon, niin ei sijoituksella ole väliä", ei välttämättä sijoituksella, mutta edeltäneillä peliesityksillä kyllä, sarjataulukon sijoitus on vain seuraus niistä. Ei ole olemassa mitään taikanappulaa, joka nostaa "alisuorittajan" pudotuspeleissä "omalle tasolleen", kuten viimeksi mm.Jokerit 97-99, Ilves 98-99 ja HIFK 00-01 pudotuspeleissä huomasivat. Se on sitten koko kausi pöntöstä alas, jos ihmettä ei tapahdu. (niitäkin tietenkin tapahtuu, esimerkiksi viime kauden Tappara oli kokonaisuutta katsoen huonoin neljään kauteen) Pudotuspeleillä voi kyllä pelastaa kokonaisen kauden, mutta siihen sitten vaaditaan aivan huippusuoritusta. Jos jämäsijoituksille (4->) jäädään, niin runkosarjan esitykset käytännössä ratkaisevat kokonaisarvion.

Tällä kaudella Ilves on 40 kierroksen kohdalla sillä paikalla, odotuksiin nähden epäonnistujat ovat harvassa ja hiukan vahvistettuna edes loppuotteluun selviytyminen ei olisi täysin mahdotonta, mitalipeleistä nyt puhumattakaan. Toisekseen, menestymällä tällä kaudella, se ensi kaudeksi säästeltävissä oleva raha voitaisiin saada "tänäänkin" kuluttamalla joka tapauksessa käyttöön myöskin ensi kaudeksi sponsorirahan ja yleisömäärien nousemisen perusteella. (menestys vaikuttaa yleisömääriin yleensä vuoden viiveellä) Tietenkään mikään hankinta kesken kauttakaan ei menestystä takaa, mutta ei sellaista asiaa olekaan joka takaisi.

Ensi kaudesta puheen ollen, tällä hetkellä todennäköisesti, tai ainakin kaiken järjen mukaan, odotellaan eräiden avainpelaajien vastausta sopimusrintamalla. (vaikkakin Viitakosken, joukkueen pelillisesti mielestäni neljänneksi tärkeimmän pelaajan, kommentti Aamulehdessä kummastutti) Tilannehan on se, että koko tämän hetken ykköskentällinen, maalivahti pois laskien, on tällä hetkellä, 12.tammikuuta, ilman sopimusta kaudeksi 2004-05. Kun viisikko on vielä selkeä ykköskentällinen pelillisestikin, ehkä Jääskeläistä lukuunottamatta, niin tilanne on tältäkin osin huolestuttava. Varsinkin kun muistetaan, että Rajamäkeä ja Koistista lukuunottamatta ei nykyisistä sopimuspelaajista kenelläkään taida olla kykyä tai potentiaalia edes kakkoskentälliseen ensi kaudella.

Ensi kauden menestyshaaveethan murenevat lähes kaikin puolin, jos ykkösketju-Murphy-nelikosta kaksikin vaihtaa maisemia. Uudet pelaajat nimittäin ovat aina riski alkuasetelmassa. Varsinkin, näin tuntuu, Ilveksessä.



Jalon kommenteista sinänsä ei kannata välittää. Mies puhuu tarkoituksella, ja mielestäni aivan oikein, ihan puuta heinää aina silloin kun totuus voisi vahingoittaa Ilvestä.
 
Viimeksi muokattu:

ex-jokipoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Moni nettipalstojen asiantuntija, ja nyt myös viime viikon numerossaan Veikkaaja, on ollut sitä mieltä että Ilves tarvitsisi kakkossentterin menestyäkseen play-offeissa. Ville Leino on pelannut hienosti pari-kolme viime peliä. Mitä mieltä ollaan, täyttääkö Leino sittenkin tuon roolin tarpeeksi hyvin?
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Viestin lähetti ex-jokipoika
Mitä mieltä ollaan, täyttääkö Leino sittenkin tuon roolin tarpeeksi hyvin?

Täyttää tällä hetkellä, mutta ongelmana on se, riittääkö kunto ja fysiikka siihen koko loppukauden ajan ja varsinkin pudotuspeleissä.
 

juri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viestin lähetti dude
Täyttää tällä hetkellä, mutta ongelmana on se, riittääkö kunto ja fysiikka siihen koko loppukauden ajan ja varsinkin pudotuspeleissä.

Oma mielipiteeni on että Leinolla eivät eväät vielä riitä kakkosketjun sentteriksi vaikka paljon on paikalla pelannut. Käytännössä paikka on kuitenkin umpisurkean Vorelin takia jaossa joko Leinolle tai Suvannolle.
Kumma juttu ainakin Suvannon kohdalla on se että mies on pelannut parhaiten kentällisissä jotka saavat vähän jääaikaa.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Nyt tuli sitten uuden puolustajan hommaaminen ajankohtaiseksi, kun Jääskeläinen on kahdeksan viikon ajan ulkona, eli käytännössä loppukauden. Ei hyvältä näytä, uuden pakin etsimiseen on aikaa viikko, eikä mihinkään lottohankintaan ole varaa tässä vaiheessa.

Mutta mistäs tässä vaiheessa löytää enää kunnon puolustajaa? Olisiko Lahdessa tai Lappeenrannassa joku tarjolla?
 

Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Viestin lähetti kananlento
Nyt tuli sitten uuden puolustajan hommaaminen ajankohtaiseksi, kun Jääskeläinen on kahdeksan viikon ajan ulkona, eli käytännössä loppukauden. Ei hyvältä näytä, uuden pakin etsimiseen on aikaa viikko, eikä mihinkään lottohankintaan ole varaa tässä vaiheessa.

Mutta mistäs tässä vaiheessa löytää enää kunnon puolustajaa? Olisiko Lahdessa tai Lappeenrannassa joku tarjolla?

Ilves.comin uutinen perjantailta ilmoittaa kaksi viikkoa.
Moka?
Meinaan kun uutisen mukaan käsi on kipsattu, niin kahdessa viikossa toipuminen? Kuulostaa Kärppien lääkärien puheilta..

_Välttämättä_ ei Ilves uutta pakkia tarvi. Mutta jos joku vielä loukkaantuu runkosarjan aikana, niin sitten voipi olla pleijareissa vähän kusista. Ihan fifty-sixty-tilanne, mutta epäilen, että ei uutta pakkia tule.
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Viestin lähetti B1
Ilves.comin uutinen perjantailta ilmoittaa kaksi viikkoa.
Moka?
Meinaan kun uutisen mukaan käsi on kipsattu, niin kahdessa viikossa toipuminen? Kuulostaa Kärppien lääkärien puheilta..

Lukisit Jatkoaikaa.


_Välttämättä_ ei Ilves uutta pakkia tarvi. Mutta jos joku vielä loukkaantuu runkosarjan aikana, niin sitten voipi olla pleijareissa vähän kusista. Ihan fifty-sixty-tilanne, mutta epäilen, että ei uutta pakkia tule.

Ilves tarvitsee kipeästi puolustajaa, mikäli se aikoo menestyä pudotuspeleissä edes kohtuullisesti. Tällä hetkellä Ilveksellä on terveenä viisi puolustajaa, jotka kykenevät pelaamaan keskikastin liigajoukkueessa ja pelaamaan sillä tasolla, mitä pudotuspeleissä vaaditaan.

Ongelmanahan on se, ettei puolustajia ole tarjolla. Kaikki tyrkyttävät hyökkääjiä puoleen ja toiseen, mutta puolustajia ei tarjoa kukaan, vaikka kysyntä olisi kova. Näin siis erään pelaaja-agentin suusta..
 

Kyle

Jäsen
Mites ois Timo Willman? Oliskohan mahkuja saada samalla kun Källärson palaa sieltä forssasta? Itse en heti tuomitsisi jos kokeltais.
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos Vorel suuntaa pois, on rosterissa tilaa kahdella ulkomalaaiselle eli sekä sentteri että pakki voisivat tulla rajojen ulkopuolelta. Tarjonta saattaa tosin olla olematonta.

Jossitteluna SaiPan ja Pelicansin kotimaisista pakeista ottaisin Jussi Pekkalan.

Toivottavasti Ilveksen taustahenkilöt ovat hereillä ja ottavat, vaikka tietoisen pienen taloudellisen riskin tähän kauteen. Ja eikös Vorelin mahdollisen lähdön myötä pelaajabudjetissa ole
tilaa kahdelle miehelle? Plussana on tulossa vielä pleijarit, joista
todennäköisesti talousmiehet eivät paljon uskaltaneet odotella tuloja.

Kun kyse on urheilusta, on aina tavoiteltava voittoa ja mitalia. Ei mitään nynnyilevää tyydyttävää kuudetta sijaa. Nyt liigan taso on heikoimmillaan. Ensi kauteen säästeliminen voi olla turhaa, sillä
mahdollinen NHL-lakko voi pyöräyttää voimasuhteet moneen kertaan.
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Viestin lähetti Gerodz
Mites ois Timo Willman?

Liian hidas jo luonnostaan ja nyt tottunut Mestiksen verkkaisempaan pelirytmiin. Ei missään tapauksessa Ilvekseen.

Tajusin muuten itsekin vasta nyt, että onhan ulkomaillakin suomalaisia, joita voidaan katsastaa ja kysellä mielipiteitä. Ei niiden vahvistusten olisi pakko olla SM-liigasta/ulkomaalaisia. Elitserienissäkin on varmasti joku suomalainen, joka ei ole tyytyväinen rooliinsa.
 

Veikko

Jäsen
Viestin lähetti HN
Minun papereissani Pelicansin Santeri Heiskanen ja Radek Philipp sopvat Ilveksen tämänhetkiseen tarpeeseen Pekkalaa paremmin.

Heiskanen tuli minullakin ensimmäisenä mieleen, kun mietin ketkä voisivat olla mahdollisia Jääskeläisen korvaajia.

Heiskasen kohdalla plussaa tuo rightin kätisyys ja jotenkin ainakin minun mielestäni vittumainen pelitapa, jota Ilveksessä tarvittaisiin lisää puolustuksessa. Lisäksi Heiskasen kiekkovarmuus on noussut Pelicansin johtopuolustajana varsin hyväksi.

Voisikohan olla mahdollista, että Heiskanen ja Phillipp tulisivat molemmat Tampereelle?
 

Raimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viestin lähetti Veikko
Ja jotenkin ainakin minun mielestäni vittumainen pelitapa, jota Ilveksesessa tavittaisiin lisää puolustuksessa.

Olet oikeassa siinä mielessä, että Ilveksen puolustus kaipaa kovaa fyysistä pelaajaa, mutta miten ihmeessä mieleesi tulee sillon Santeri Heiskanen?

Heiskanen pelaa ajoittain rumaa peliä. Kovia taklauksia Heiskanen ei pysty juuri jakamaan, sillä massaa ei ole riittävästi. 80kg painava puolustaja ei pysty taklaamaan Vesa Viitakosken kokoisia hyökkääjiä.

Itse en haluaisi missään tapauksessa nähdä Heiskasta Ilveksessä!
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nämä ovat mielipideasioita. Kotimaisista Heiskanenkin oli mielessäni, mutta miehen jalkakampit ja Raipen muksimiset eivät ole kunnioitustani herättäneet. Heiskanen taitaa tosin lukeutua näihin pelaajiin, jotka ovat kivoja omassa joukkuessaan ja sikoja muille.

Ajatuksissani poistin Jääskeläisen rosterista ja hain hänelle korvaavaa. Lähes identtiset mitat omaava Pekkala saattaisi olla lähellä Jääskeläisen pelitapaa. Tunnollisena oman pään miehenä voisi sopia jopa Murphyn pariksi. Lisäksi Pekkalalla taskussaan riittävästi kokemusta ulkomailtakin. Tuskinpa SaiPan kapteenistoon kuuluva Pekkala on edes kaupan ja sopimus kattaa ensi kaudenkin.

Kätisyyttä en tässä korostaisi. Ilveksellä on riittävästi rightin pelaajia. Mutta Heiskanenkin käy, jos parempia ei ole tarjolla.

Radek Philippin piti olla Pelicansille yhtä kova nimi kuin meille Hlavacka. Kausi ei ole varmastikaan mennyt aivan hänen tai kaanien suunnitelmien mukaan. Omaa kuitenkin näistä kovimman potentiaalin. Jos Sykoran mielestä kova jätkä, niin eikun sopimusta kehään vaan. Radekilla sopimus kaaneihin myös ensi kaudella.

Pakki tarvitaan siis pakosti ja lähes samat sanat sentterin suhteen. Raipeen voi luottaa, mutta Suvannon, Leinon ja Niemen sentteripelin varaan en lähtisi pilvilinnoja rakentamaan.
 

theref

Jäsen
Viestin lähetti Kunto
Jossitteluna SaiPan ja Pelicansin kotimaisista pakeista ottaisin Jussi Pekkalan.

Jumankauta! Jos tuon saat läpi Ilveksen suunnalla, niin minä lupaan hakea Jussin kotoaan vaikka keskellä yötä ja tuoda samantien pikapakettina Tampereelle!
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Viestin lähetti theref
Jumankauta! Jos tuon saat läpi Ilveksen suunnalla, niin minä lupaan hakea Jussin kotoaan vaikka keskellä yötä ja tuoda samantien pikapakettina Tampereelle!

Tallessa on lupaus. Palaan asiaan puhelimitse.
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Murphyn hiipuminen alkoi samaan aikaan kun Ilveksen hyökkääjät alkoivat tehdä maaleja. Eli kun vastustajat alkoivat kiinnittämään huomiota Coryn kiekolliseen pelaamiseen, jäi enemmän tilaa muille.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Kuten Jatkoajan etusivun uutisessa kerrotaan, Lamppu pakkaa laukkunsa ja suuntaa läänimme pääkaupunkiin.

Harmi, itse olisin mielelläni nähnyt Laamasen vielä ensi kaudella kakkos-kolmospakkiparissa. HPK:ssa luvassa ehkä isompi rooli kiekollisena? Ei hän kuitenkaan mikään korvaamaton pelaaja meille ole. Toivottavasti kohtapuoliin saadaan kuulla jotain uutisia tulopuoleltakin.

Hyvää jatkoa Lampulle!
 

Puster

Jäsen
Viestin lähetti Infamous
Kuten Jatkoajan etusivun uutisessa kerrotaan, Lamppu pakkaa laukkunsa ja suuntaa läänimme pääkaupunkiin.

Vanhana pilkunviilaajana totean, että Kerhoonhan se Laamanen lähti eikä mihinkään Tepsiin.

Mutta varsinaiseen asiaan mennäkseni, olisin Lampun Ilveksessä pitänyt. Ailahtelevaisuudesta otteissa ja ajoittaisista totaalisista hasardiratkaisuista huolimatta.
Jonkun Ilveksen puolustajan on muuten selvästikkin aina oltava tiettyjen katsojien hampaissa ja kahtena viime kautena se on ollut juuri Laamanen. Eikä välttämättä täysin omasta syystään.

Uskotaan nyt kuitenkin, että kyllä Hade (ja Ripakin vielä) hankkii kunnollisen korvaajan Lampulle ja pessimistiset katsojatkin löytävät jonkun toisen mollattavan.
 

juri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viestin lähetti Puster
Vanhana pilkunviilaajana totean, että Kerhoonhan se Laamanen lähti eikä mihinkään Tepsiin.

Mutta varsinaiseen asiaan mennäkseni, olisin Lampun Ilveksessä pitänyt. Ailahtelevaisuudesta otteissa ja ajoittaisista totaalisista hasardiratkaisuista huolimatta.
Jonkun Ilveksen puolustajan on muuten selvästikkin aina oltava tiettyjen katsojien hampaissa ja kahtena viime kautena se on ollut juuri Laamanen. Eikä välttämättä täysin omasta syystään.

Uskotaan nyt kuitenkin, että kyllä Hade (ja Ripakin vielä) hankkii kunnollisen korvaajan Lampulle ja pessimistiset katsojatkin löytävät jonkun toisen mollattavan.

Lampun olisin minäkin pitänyt joukkueessa, sillä Laaamanen on kaikesta arvostelusta huolimatta liigan keskitasoa parempi puolustaja niin kiekollisena kun kiekottomana. Laamanen on oman alueella Murphyä parempi ja lisäksi Lamppu on ylivoimapelaajana varsin kelvollinen.
Laamasen tilalle olisi kiva saada esimerkiksi Pasi Saarinen, vaikka "Pommi" on ominaisuuksiltaan todella loukkaantumisherkkä. Vapaita hyviä kiekollisia puolustajia kun ei tahdo oikein markkinoilla olla.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Haloo Tampere!

Tänään 14.4.04 toivuttuani hieman kaikkien aikojen välivuosi -finaaleista ravistelin itseäni lujaa, hakkasin otsaa pöytään ja psyykkasin itseäni näin: "Oli siellä jotain hyvääkin, oli siellä jotain hyvääkin". Ja zädäm! Mieleeni aineellistui selkeä kuva siitä, nyt kausi valmiiksi jäsenneltynä päässä, että playofftaisto Ilves - HIFK oli vuoden kovin show ja parasta taistelukiekkoa. Että kiitokset vielä jälkikäteenkin. Ja vieläkö Tinke kasataan roudarinteipillä ja rautanauloilla ensi kauteen? Raipe? Topo? Ollaanko ensi vuonnakin niittilinjalla, mitä häh? Snif, tässähän melkein liikuttui. Go Ipa!
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
JHag: Kiitokset myös sinne. Ja totta, mahtava kausi + mahtava play-off-sarja, eipä käy kieltäminen.

Näin Ilveksen vankkumattomana kannattajana ei aivan yhtä lupaavalta tunnu kuitenkaan se, että joukkue toisensa jälkeen ilmoittaa uusista sopimuksista, mutta Ilveksen kauden jälkeiset pelaajauutiset rajoittuvat otsikkoon "Ossi Pellinen liigaryhmään". Mites muuten IFK:lla? Joko on Pentti ruuvannut Hurtajlle viisivuotisen jatkosopparin? Vai uskaltaako moiseen hintakilpailuun lähteä?


EDIT:

Tosiaan, julkaistiinhan tänään Simo Vidgrenin kaksivuotinen pesti, mutta siitähän nyt on tiedetty jo pitkään. Ehkä se tästä, siellä sun täällä.



Ranger
 
Viimeksi muokattu:

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
rangerille

Käsittääkseni Pentti on kertonut Hurtaj´lle selkeästi, että "muualta et tällaisia etuja saa, nimi alle 5 vuoden pahviin vaan". Samaan hengenvetoon Pentin huhutaan heittäneen kesken soineeseen communicatoriinsa tylyn kommentin 3 goalsille: "Jaa Haakana? Meillä ei oo edelleenkään käyttöä sen tyyppiselle kaverille. Viittitkö lopettaa sen soittelun mulle, on tässä aika tärkee palaveri menossa." Klik.
 

raipe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Huikeasta sarjasta veetuksen syövereihin

Parahin JHag, eipä ole pelkoa, että ensi kaudella voisimme kokea vastaavia ottelusarjoja. Siitä ikävästä päättyneestä jäi yllättävän hyvä maku ja olin kuten monet muutkin kauteen tosi tyytyväinen. Hienot ottelut Hifkiä vastaan kruunasivat sen.

Mutta kuukaudessa on kaikki muuttunut.Ilveksestä on vain lähtenyt miehiä, tullut ei ole ketään . Topo pelas niin hienot pleiharit että pystyi hinnoittelemaan itsensä ulos Ilveksestä. Ikoni nr 2 eli Tinke onneks jäi.

Tällä hetkellä ei näytä hyvältä. En ymmärrä, mistä aiotaan ottaa korvaavat pelaajat tilalle. Ei niitä huippuja ole paljon tarjolla, ja Ilves ei halua näköjään pysyä mukana palkkakehityksessä. Snebun pääsätminen Lukkoon oli emämunaus.

Saatanan tunarit, tekis mieli sanoa.
 

Gepardi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
No, Jussi Pesosen saitte sitten meiltä. Ei mikään huono pelaaja, vahva vääntäjä, mutta käsiä saisi olla vähän enemmän.
Onnittelut kohtuuhankinnasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös