Mainos

Roope Taponen – läpimurtoa hakemassa

  • 200 912
  • 1 601

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Sitten kun puhutaan, että joukkueen vika kun tekee vain yhden, niin ei ne tuolla Oulussakaan mieti, että olipa Kärpät paska kun teki vain yhden varsinaisella ja voitti jatkoajalla. Olisiko ansainnut jopa hävitä jollain veskarin antamalla lahjamaalilla sitten?Aika monta peliä on Tapparakin voittanut jatkoilla 2-1 tai 1-0.
Eilen Westerholm otti huikeita torjuntoja ja keskiviikkona Karhusen pää kesti totuttuun tapaan, vaikka vetoja kohti maalia tuli vasta pelin viimeisillä hetkillä.

Oli erikoinen maalivahtien ruletti tammikuussa, kun Kärpät luovutti superlupaavan Kokon pahimmalle viholliselle ja HIFK taas luopui paljon voittaneesta kokeneesta veskarista, myös joukkueeseen joka voisi tulla pudotuspeleissä vastaan.
Itse epäilin, että vieläkö Karhusen ja Kärppien välillä on taikaa, mutta onhan sitä.

Sarjat on kuitenkin vielä nuoria. Nyt vaan Taponenkin pää pystyyn ja aika lunastaa isoja odotuksia. Kevät on mahdollisuuksien aikaa!
 
Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Moka mikä moka, ei voi mitään… Eka maali nk. otettavissa, mutta koko tilannekin oli suht helposti estettävissä (pelaamalla puolustuksen fiksummin), aina nää on ”tapahtumaketjuja”. Toki kenttäpelaajilla oli se mainittu 57 min aikaa takoa toiseen päähän vaikka kuinka monta maalia, mutta minkäs teet, rakenne kun on edelleen välillä mitä sattuu ja aina on kaveri joko väärässä paikassa tai väärin päin tilanteeseen nähden. Pelsun veskari toki pelasi paremmin, joten veli JHag’n laskentamallilla oikea jengi voitti!

Sanonpa vielä Roopen ketjuun senkin, että en usko Papin pelaamisen muuttavan joukkueen suuntaa, satunnaisia hetkiä ehkä?
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siirsin Hovisen ketjusta tänne Tapsan ketjuun, kun vastaukseni liittyy enemmän Taposeen kuin Hoviseen.

Taposen ketjua lukemalla selviää aika hyvin, koska porukan luotto alkoi hiipua. Sanoisin, että noin marraskuun puolivälissä olisi pitänyt alkaa etsimään uutta veskaria. Aika moni kommentoi jo silloin, ettei Taponen riitä Jos mestaruudesta halutaan pelata.

Hovisesta on puhuttu, että kroppa alkaa olemaan aika kulunut. Jos huomenna mennään jatkoon, niin pystyykö pelaamaan koko sarjan Kärppiä vastaan? Taposen voisi lähettää Espooseen kasvamaan korkoa ensi kaudella. Jos Hovinen lopettaa tai hänelle ei tarjota sopimusta, voisi Taponen olla kakkonen ja ykköseksi hankittaisiin joku kovempi luu.

Mikä on porukka? 10-20 kirjoittajaa, jotka muutenkin elävät valtavalla tunteella mukana ja odottavat aina pahimman tapahtuvan? Tälle palstalle ominaista on se, että kun hävitään, tekstiä ja kritiikkiä sataa solkenaan. Mutta, kun menee hyvin, on hiljaisempaa. Lisäksi, veskareiden osalta moni ei edes uskalla kehua vaikka aihetta olisikin, koska ei haluta jinxata mitään. Veskareiden osalta pelätään aina pahinta. Ja siihen on kyllä ihan validit syyt.

Mä edelleen jankutan tästä Taposen vuoristoratamaisesta kaudesta, koska se pitää paikkaansa. Kun aletaan puhua siitä, että jostain pelaajasta hankkiudutaan eroon, olennainen kysymys on aina, kuka tilalle? Sieltä voi nimittäin tulla myös huonompi korvaaja. Aika paljonkin. Toki voi tulla parempikin, mutta näistä ei koskaan tiedä. Eikä Taposen statsit nyt oikeasti ole mitkään umpisurkeat. Taposen osalta olennaista on, että siellä oli nyt 6 kpl alle 80T%:n peliä, joista 3/6 asettui välille 50%-69,23%. Sitten siellä on kuitenkin vastapainona 12 kpl pelejä, joissa T% oli yli 95%. Kumpi näistä on Taposen oikea taso?

Tämä ei ole ihan yksinkertainen asia. Ja ymmärrän, että moni epäilee Taposta, koska taso todellakin on tällä kaudella vaihdellut. Eikä tilastoista voi tietenkään päätellä kaikkea. Taposelle mahtuu epävarmuutta tilastollisesti hyvin menneissä peleissä ja varmaa pelaamista tilastollisesti heikosti menneissä peleissä. Mun nähdäkseni runkosarja päättyi Taposen osalta kuitenkin hyvissä merkeissä, eli hänen osaltaan kaikki meni lopulta hyvin. Pleijarit ovat sitten oma maailmansa, mutta kuten aiemmin jossain totesin, en pidä Taposen heikkoutena sitä, että hän ei pystynyt parhaaseensa pleijareiden alussa, koska kukaan muukaan tästä jengistä ei pystynyt. Se tokan pelin emämunaus maalin takana oli aivan ehdottomasti iso ja kallis virhe, mutta sekin on saanut isommassa kuvassa turhan isot mittasuhteet. Jos meidän hyökkääjät olisivat pistäneet paremmalla prossalla sisään, se yksi maali ei olisi ollut niin kriittisen tärkeä. Siellä oli kuitenkin vastustajan päässä Kokolla melkein tuplasti enemmän torjuntoja kuin Taposella ja vain yhden maalin saivat tehtyä. Ehdottomasti Taposelta moka, mutta ei sekään peli muulta jengiltä ihan tuubiin mennyt.

HIFK tuskin on Taposesta luopumassa, koska kehitystyö on kesken. Taposen ehdottaminen Espooseen on sama kuin ehdottaisi, että Ilves antaisi Malekin Tapparaan. Ei varmasti ainakaan tässä vaiheessa olla luopumassa Taposesta, mutta ensi kaudella neuvotellaan taas uudesta sopimuksesta, joten kehitystä pitää Roopellakin tapahtua ja varmasti mietitään monelta kantilta, uskalletaanko Roopen varaan oikeasti laskea ykköstorjujan vastuu vai ei. Ja jos ei, mitä se merkitsee käytännössä? Mutta ei tähän kauteenkaan lähdetty sokeasti Roopeen uskoen, siitä kertoo jo se, että Taposen pariksi hankittiin Karhunen/Hovinen. Aiemmista virheistä otettiin siis opiksi. Ja se on reilua ja oikein myös nuoreta veskaria kohtaan.
 
Marleau

Joo no myönnän kyllä sen, että aika monet meistä joukkueen faneista ovat varsin kriittisiä pelaajien suhteen varsinkin silloin, jos pelit kulkee heillä vähänkin totuttua tasoa heikommin ja siellä varmaan just tunteet pinnassa monet olisivat valmiita heti näitä pelaajia vaihtamaan, vaikka tilalle saattaisi hyvinkin todennäköisesti tulla selvästi heikompi korvaaja.

Täälläkin monet olivat varmaan play offsien aikaan valmiita Lehterästä luopumaan, kuten ovat varmaan Lindbohmista ja Komarovista tälläkin hetkellä valmiita luopumaan, riippumatta siitä, että keitä tänne saataisiin heidän korvaajiksi.

Mutta kyllä mä itse silti Lehterään oon luottanut, enkä hänestä haluaisi luopua ja vasta viimeksi eilen just matsin jälkeen hehkutin kovasti Jorstin taitoa ja tärkeyttä tälle jengille. Kuten luottoa löytyy myös Lindbohmia kohtaan, vaikka hän onkin ollut viime aikoina varsin epävarma.

Mutta maalivahtien suhteen oon vaan ollut aina hieman kriittisempi, koska siinä on kuitenkin käytännössä se joukkueen tärkein pelipaikka ja veskari onkin se viimeinen lenkki, joka voi käytännössä omilla onnistumisilla tai epäonnistumisilla joukkueen tilannetta joko paikata tai sitten pahimmassa tapauksessa romahduttaa.

Näin ollen sitä ei oikein haluaisi sinne maalin suulle ottaa varsinkaan ykkösveskariksi mitään arpaa tai "potentiaalista vaihtoehtoa", jonka osaamista pitäisi malttaa odottaa koko kauden ajan ja pahimmassa tapauksessa vielä niiden play offsien ajan.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä on porukka? 10-20 kirjoittajaa, jotka muutenkin elävät valtavalla tunteella mukana ja odottavat aina pahimman tapahtuvan?

Kysyit milloin olisi pitänyt huomata, ettei taso riitä ja kun en muistanut tarkalleen niin kävin katsomassa. Jätetään sitten se porukka pois. Löysin oman kommenttini 15.11. Silloin olin siis sitä mieltä, että maalivahtitilanteeseen pitäisi reagoida. Nyt kävi toteen se arvio, ettei Taponen riitä pudotuspeleissä, ainakaan Pelicansia vastaan ei riittänyt. Olinko väärässä ja olisiko seurajohdon pitänyt reagoida? Kevään mittaan on kuitenkin hankittu puolustajia ja hyökkääjiä ja lähetetty nuorempia alta pois. Miksei mv-puolella voisi tehdä samaa? Meillä on nyt yksi hyvä veskari, toivotaan ettei hän loukkaannu. Kovin on tutun oloinen tilanne, kun ollaan yhden mv-kortin varassa keväällä.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meillä on nyt yksi hyvä veskari, toivotaan ettei hän loukkaannu. Kovin on tutun oloinen tilanne, kun ollaan yhden mv-kortin varassa keväällä.
Meillä on kaksi hyvää veskaria, joista Hovinen on nyt napannut ykkösveskan paikan. Jos IFK etenee välieriin, saattaa Tapsallekin vielä tulla pelejä tällä kaudella, eikä se ainakaan minua hirvitä ollenkaan.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Salmelainen toki valitsee todennäköisesti happyfamily vaihtoehdon ja korvaa Hovisen vielä Vinnillä
Vinni ei vielä ole kypsä pysyvämmin Liigaan vaikka pystyy kyllä jo osin erinomaiseen torjuntatyöhön. Vaatii vielä parisen vuotta paljon peliaikaa ja hyvää maalivahtivahtivalmennusta (1-2 vuotta vähintään vielä Mestistä isolla peliajalla), jonka jälkeen voi nousta ilman loukkaantumisia tavoittelemaan ykkösvahdin paikkaa HIFK:n rosterista.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ei Taposesta eroon pidä hankkiutua, mutta ei ensi kauteen voi lähteä Taponen selkeänä ykkösmaalivahtina. Tandemilla olisi mentävä mikä tarkoittaa sitä, että IFK:ssa on kaksi "ykkösmaalivahtia" jotka pelaavat hyvin tasaisesti pelejä keskenään.

Ensi kaudella pitäisi nähdä myös selkeää kehitystä Taposen pelaamisessa. Tämä kausi suhteessa viime kauteen tuntui nyt polkevan hieman paikoillaan vailla silmiinpistävää kehittymistä.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Veikkaan, että IFK:n pitkän tähtäimen suunnitelma on aidosti ollut se, että Vinni kerää tämän kauden kokemusta Mestiksestä ja siirtyy ensi kaudella seuraavan porrasaskelman ylöspäin liigamiehistön kakkosmaalivahdiksi Taposen ollessa vuoden kokeneempana selkeä ykkönen. Myös kuluvan kauden peluutus tukee tätä näkökulmaa siinä, että Taposta on peluutettu ja oppirahoja makseltu silloinkin kun ei ole kulkenut.

Voi toki olla, että suunnitelma on matkan varrella muuttunut, koska nythän lähteminen kokemattomalla ykkösmaalivahdilla kauteen on tietyllä tavalla epäonnistunut jo kahteen otteeseen.

Vähän vaikea yhtälö. Sinänsä ymmärrän pelaajapolun tärkeyden ja sen, että suunnitelmasta pidetään kiinni, mutta turvallisempi olo olisi jos vielä ensi kaudella Taposen kaverina olisi joku pykälää kokeneempi veskari. Toisaalta taas jos Vinnille ei avaudu paikkaa ylhäällä, niin uskoisin hänen lähtevän kartoittelemaan pelipaikkaa muualta ja itse ainakin näen hänet potentiaalisimpana IFK-veskarina sitten Husson ja Lankisen. Työtä toki on paljon tehtävänä, jotta kaikki se potentiaali saadaan ulosmitattua.
 
Viimeksi muokattu:

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kysyit milloin olisi pitänyt huomata, ettei taso riitä ja kun en muistanut tarkalleen niin kävin katsomassa. Jätetään sitten se porukka pois. Löysin oman kommenttini 15.11. Silloin olin siis sitä mieltä, että maalivahtitilanteeseen pitäisi reagoida. Nyt kävi toteen se arvio, ettei Taponen riitä pudotuspeleissä, ainakaan Pelicansia vastaan ei riittänyt. Olinko väärässä ja olisiko seurajohdon pitänyt reagoida? Kevään mittaan on kuitenkin hankittu puolustajia ja hyökkääjiä ja lähetetty nuorempia alta pois. Miksei mv-puolella voisi tehdä samaa? Meillä on nyt yksi hyvä veskari, toivotaan ettei hän loukkaannu. Kovin on tutun oloinen tilanne, kun ollaan yhden mv-kortin varassa keväällä.

Aika samoja aikoja se oli myös itselläni tossa joskus loka-marraskuun aikana, kun olin ihan samaa mieltä siinä, että tohon meidän veskaritilanteeseen pitäisi seurajohdon reagoida. Just tossa vaiheessa tuli näitä kotitappioita, joissa Taponen ei ollut parhaimmillaan ja muistan eräässä kotipelissä (Kärpät tai JYP?), kun oltiin häviöllä ekassa erässä muistaakseni 1-3, niin peli muuttui heti veskarin vaihdon jälkeen, kun Hovinen tuli maaliin ja toi matsi kääntyi lopulta vielä hienosti kotivoitoksi.

Sitä just harmittelin pitkin kautta, kun tähän veskaritilanteeseen ei ole meillä reagoitu, vaikka vahvistuksia on hankittu pitkin kautta niin puolustus-, kun myös hyökkäyspäähänkin, mutta se käytännössä tärkein ruutu on jätetty kokonaan täyttämättä. Vielä kun se Karhunen päästettiin pois täältä pahimpaan mahdolliseen aikaan.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Veikkaan, että IFK:n pitkän tähtäimen suunnitelma on aidosti ollut se, että Vinni kerää tämän kauden kokemusta Mestiksestä ja siirtyy ensi kaudella seuraavan porrasaskelman ylöspäin liigamiehistön kakkosmaalivahdiksi Taposen ollessa vuoden kokeneempana selkeä ykkönen. Myös kuluvan kauden peluutus tukee tätä näkökulmaa siinä, että Taposta on peluutettu ja oppirahoja makseltu silloinkin kun ei ole kulkenut.

Varmasti tämä on ollut suunnitelmana, mutta en näe sitä enää toimivana ratkaisuna ensi syksynä. Vinni on nuori lupaus ja Taponen alkaa olemaan jo ihan miehen iässä eikä mikään junnu enää. Näistä kahdesta panostaisin Vinniin ja päästäisin Taposen muihin maisemiin.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kysyit milloin olisi pitänyt huomata, ettei taso riitä ja kun en muistanut tarkalleen niin kävin katsomassa. Jätetään sitten se porukka pois. Löysin oman kommenttini 15.11. Silloin olin siis sitä mieltä, että maalivahtitilanteeseen pitäisi reagoida. Nyt kävi toteen se arvio, ettei Taponen riitä pudotuspeleissä, ainakaan Pelicansia vastaan ei riittänyt. Olinko väärässä ja olisiko seurajohdon pitänyt reagoida? Kevään mittaan on kuitenkin hankittu puolustajia ja hyökkääjiä ja lähetetty nuorempia alta pois. Miksei mv-puolella voisi tehdä samaa? Meillä on nyt yksi hyvä veskari, toivotaan ettei hän loukkaannu. Kovin on tutun oloinen tilanne, kun ollaan yhden mv-kortin varassa keväällä.

Kiitos vastauksestasi. Mä pystyn kyllä ymmärtämään sen, että kun Taposella oli loka-marraskuussa vaikeampi vaihe, ihmiset alkoivat miettiä, että mitä jos... Mutta se ei mulle edelleenkään ihan avaudu, että miten silloin on voitu jo nähdä, että Taponen ei tule riittämään, kun Taponen pelasi sen jälkeen erinomaisiakin pelejä.

Reagoinnilla tarkoitat ilmeisesti sitä, että HIFK:n olisi pitänyt hankkia Taposelle korvaaja? Kukahan se olisi voinut olla? Entäpä, jos markkinoita on kartoitettu, ihan vaikka vain varmuuden vuoksi, mutta siellä ei ole ollut ketään sellaista tarjolla, johon olisi kannattanut rajalliset eurot laittaa kiinni? Toki, meillä oli Karhunen "tulossa" omistakin, mutta hänen pelikunnostaan ei varmaankaan ole ollut mitään varmuutta missään vaiheessa. Nyt toki voidaan todeta, että Karhunen on kondiksessa, mutta tuolloin, kun Taposen peli oli heikoimmillaan, Karhunen ei vielä ollut edes pelikunnossa. Totta kai HIFK:n oli huomioitava se, että jos jompikumpi, Taponen tai Hovinen olisi loukkaantunut, Karhunen olisi luonnollisesti meille jäänyt. Vedän nyt ulkomuistista, että Karhunen siirtyi lainalle Kärppiin vasta joskus joulukuun puolivälissä. Tuossa vaiheessa pelattiin muistaakseni aika harvakseltaan eikä Taponen umpisurkeasti pelannut. Se, että HIFK olisi tuossa vaiheessa hankkinut palkkalistoilleen neljännen veskarin, oli aika utopistinen haave. Ja taas Karhusen ja Hovisen pitäminen ja Taposen ulostaminen johonkin muualle, olisi ollut myös aika penailua, kun toinen on ollut koko alkukauden pelaamatta ja toinen on jo aika iäkäs ja pelannut siihen asti aika harvakseltaan.

Mitä taas tulee pakkien hyökkääjien hankintaan, ne on kaikki hankittu todelliseen tarpeeseen. Rahaa on ollut pakko kaivaa jostain, koska pakit eivät meinanneet riittää. Yhdessä vaiheessa meillä oli 3 kauden alusta asti mukana ollutta puolustajaa! Osa kauden aikana hankituista pelaajista on siis ollut puhtaasti pakkohakuja ja osalla on korvattu pois lähtenyt pelaaja.

Musta ei voi sanoa, että Taponen olisi Pelicans-sarjassa onnistunut, mutta kuten todettua, ei hän nyt täysin epäonnistunutkaan ole. Ja lähes jokaisella joukkueella on se tilanne, että jos toinen veskari loukkaantuu, ollaan jännän äärellä. Taponen on kuitenkin tälläkin kaudella onnistunut kasamaan itsensä ja pelaamaan korkealla tasolla. Pakkohan se on uskoa, että hän voisi tehdä saman uudelleen. HIFK:n maalivahtiasiat eivät ihan oikeasti ole täysin yhden kortin varassa, vaan meillä on kaksi hyvää maalivahtia, joilla on terve kilpailutilanne.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Varmasti tämä on ollut suunnitelmana, mutta en näe sitä enää toimivana ratkaisuna ensi syksynä. Vinni on nuori lupaus ja Taponen alkaa olemaan jo ihan miehen iässä eikä mikään junnu enää. Näistä kahdesta panostaisin Vinniin ja päästäisin Taposen muihin maisemiin.
Tämäkin on vähän kaksi piippuinen juttu. Millä tavoin se palvelisi IFK:ta, että satsataan nuoren pelaajan kehitykseen, maksetaan siihen liittyvät isot oppirahat ja lopulta lahjoitetaan hedelmät kilpailijan poimittavaksi? Kyllä - Taponen on ailahdellut tällä kaudella, mutta harvoinpa nuorten pelaajien kehitys on täysin tasaista nousukäyrää ilman minkäänlaista heiluntaa. Varsinkin nuorten maalivahtien kohdalla tuntuu, että välillä saatetaan ottaa yksi askel taakse- ja heti perään kolme eteenpäin.
 
Vai olisiko niin, että kovan kasvatustyön jälkeenkään ei juurikaan jää hedelmiä poimittavaksi? Jos käy niinkin. Tällä kaudella todettiin, ettei Teissalaa, Lundellia ja Salinia enää kannata kasvattaa meillä ja mahdolliset hedelmät (ja loput kasvatustyöstä) jäävät Tepsille ja Kerholle. Kaikkien sopimukset käsittääkseni purettiin? Samaan aikaan ostettiin uusia ukkoja tilalle. En yllättyisi jos Taponenkin katsottaisi kauden jälkeen päättyneeksi projektiksi.
 
Kaikki on toki mahdollista, mutta merkittävä ero mainittuihin pelaajiin on siinä, että Taponen on jo todistanut kykenevänsä pelaamaan huipputasolla Liigassa. Etenkin viime-, mutta paikoin myös tällä kaudella, suurimman haasteen ollessa lähinnä tasaisuuden puute. Nuorten pelaajien kohdalla nämä on niitä oppirahoja, jotka on maksettava jos potentiaali halutaan ulosmitata. Pikavoittoja on harvemmin tarjolla.

Toki onhan se niinkin, ettei kaikilla ole lahjakkuutta tai potentiaalia mitä ulosmitata kovallakaan työllä, ja sellaisiin pelaajiin on aivan turha haaskata resursseja, mutta tämä ei mielestäni päde tasonsa jo todistaneeseen Taposeen. Nyt tekemiseen pitää vain saada rutiinia ja tasaisuutta.
 
Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse näen Taposen ja neljä vuotta vahemman Christian Heljangon urakehityksessä ja paljon muussakin hyvin paljon samaa. Molemmat nykymaalivahdeiksi suhteellisen pienikokoisia, joka osittain selittää mm. NHL-varauksen puuttumisen. Molemmat myös käyneet Kolleissa pelaamisen jälkeen hakemassa kannuksiaan Mestiksen puolella pari kauden ajan ennen Liiga-ympyröitä. Taposella toki jonkun verran enemmän nuorisomaajoukkuekokemusta kuin Heljangolla. Heljanko on ollut nyt pari-kolme vuotta ihan eliittiveskari Liigaan, saa nähdä mikä Taposen taso on vaikka kauden tai kahden päästä.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Vai olisiko niin, että kovan kasvatustyön jälkeenkään ei juurikaan jää hedelmiä poimittavaksi? Jos käy niinkin. Tällä kaudella todettiin, ettei Teissalaa, Lundellia ja Salinia enää kannata kasvattaa meillä ja mahdolliset hedelmät (ja loput kasvatustyöstä) jäävät Tepsille ja Kerholle. Kaikkien sopimukset käsittääkseni purettiin? Samaan aikaan ostettiin uusia ukkoja tilalle. En yllättyisi jos Taponenkin katsottaisi kauden jälkeen päättyneeksi projektiksi.
Mistä kasvatustyöstä? Tiedätkö mitään kasvatustyöstä?
Eräskin puutarhuri osti siemeniä kasvattaakseen vihanneksia - maksoi niistä paljon. Ja kun hän huomasi, ettei osannut kasvattaa, hän osti valmiita taimia ja maksoi vielä enemmän.
Lopputuloksesta en viitsi kertoa kuin sen, että hänen käsissään ne taimetkaan eivät kehittyneet.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Taposen tulevaisuuteen nyt vaikea ottaa kantaa. Mutta tuohon vaan kun nyt Hovinen pelannut viimeaikoina, niin kyllähän Taponen nyt sen verran fiksu on, että veskarina tietää liekeissä olevan veskarin kanssa jatkettavan näissä peleissä. Ja kun näki kuinka Tapsa tuuletteli Lehterän jatkoaika-osumaa lauantaina, niin tuskin on mitään ongelmaa siinä että Hovinen pelaa. Noin toimii veskari jolla on pää kunnossa ja "pelaa logolle" myös henkisesti.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mistä kasvatustyöstä? Tiedätkö mitään kasvatustyöstä?
Eräskin puutarhuri osti siemeniä kasvattaakseen vihanneksia - maksoi niistä paljon. Ja kun hän huomasi, ettei osannut kasvattaa, hän osti valmiita taimia ja maksoi vielä enemmän.
Lopputuloksesta en viitsi kertoa kuin sen, että hänen käsissään ne taimetkaan eivät kehittyneet.

Hedelmistä ja kasvattamisesta puhui kirjoittaja, jolle vastasin ja käytin hänen termejään. Mutta kun kysyit, niin voisin väittää, että tiedän aika paljon ihmisten kasvattamisesta. Sekä kotona, että töissä. En tosin tiedä miten se tähän aiheeseen liittyy.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Hedelmistä ja kasvattamisesta puhui kirjoittaja, jolle vastasin ja käytin hänen termejään. Mutta kun kysyit, niin voisin väittää, että tiedän aika paljon ihmisten kasvattamisesta. Sekä kotona, että töissä. En tosin tiedä miten se tähän aiheeseen liittyy.
Et ilmeisesti viitsinyt ymmärtää. Vertailu oli pelaajien kehittämiseen ja kasvattamiseen.
 
sixpack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
”huomioitava muun muassa ennakko-odotukset, tasaisuus ja kakkosamaalivahti Niko Hovisen erinomainen vire. Etenkin tasaisuuden kanssa oli vaikeaa, eikä saanut itseluottamusta edeltävän kauden huipputasolle. Pudotuspeleissä kallis virhe ja kokonaisvaltaisesti keskinkertainen suoritustaso antoivat Hoviselle aloittavan vahdin paikan, eikä tämä katsonut enää taakseen. Iso kesä edessä, sillä paluupotentiaali on korkealla. Sopimus jatkuu”
Lainaus Hifk sonnit … jutusta. Näin se varmaankin oli. Syksyllä jatkuu ja nyt täytyisi onnistua alusta lähtien.
 
Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Ei liity varsinaisesti ensi kauteen, mutta kuulin tässä hiljattain huhun, jonka mukaan Tappara koitti isoin hartiavoimin ryöstää Taposta silloin, kun ei vielä ollut tehnyt jatkoa IFK:hon. Ilmeisesti siellä hyvissä ajoin varauduttiin aikaan jälkeen Heljangon.

Siinä sitä olisi oltu, ja näen sieluni silmin, miten tuossa onnistuessaan Tappara olisi tehnyt Taposen kanssa juuri "heljangot" eli voittava maalivahti, joka ei kuitenkaan hetkessä lähde isompiin ympyröihin.

Tämän sanottuani toivoisin, että IFK-fanitkin osaisivat arvostaa Tapsaa, koska kyseessä on oikeasti huippuvahti, ja olisi aika rumaa, jos landella häntä arvostettaisiin enemmän kuin omat kannattajat. Kyseessä vieläpä erittäin nuori mv.

Saakeli se paha virhekin pleijareissa tuli sen jälkeen, kun oli 57 minuuttia pitänyt tämän kauden sekavaa jengiä pystyssä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös