Romanit

  • 1 478 212
  • 3 748
Tila
Viestiketju on suljettu.

Punalippu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Pentin pojat (kukkuu-osasto)
Jotenkin minusta tuntuu, että meitä "valkolaisia" kaivaa kateus siellä pohjalla, kun näitä samoja liirumlaarimeita toitotellaan mustalaisista. Valkolaista Einoa vituttaa ihan sairaasti kun mustalaiset osaavat elättää itsensä muulla tavoi kuin lähtemällä seitsemältä trukkia työntämään tehtaaseen ja sitten ne ajelee vielä mersuilla. Joo rosvoja ne on perkele kaikki ajattelee Eino-itse mä en varasta ja teen töitä perse ruvella ja pimeitä duuniakin painan, eihän se ole kuin verottajalta pois ja velipoika Reino joka yrittäjä kusetti tänäkin vuonna olan takaa verottajaa, siisti gubbe se Reino perkele. Me ollaan Reinon kanssa käyty pyhäkoulu ja Iskä jo opetti et duunii pitää painaa heti seitsemästä lähtien, juu sitten loppupeleissä annetaan prenikat rintaan ja kehutaan et olit hyvä mies. Joopa joo, mun mielestä mustalaisilla on oikea asenne elämään ja uskon että moni valkolainen tienais ennemmin hyvin varkaana kuin tienaamalla paskaliksaa pusaamalla niska punaisena pöntön ääressä aamusta iltaan. Vaan kun ei valkolaiselle riitä älli tai kantti niin sitten mennään hamaan hautaanasti sitä rataa mihin resurssit riittää ja kytätätään kateellisena sitä mannea joka ajelee sillä mersulla iloisena päivät pitkät.. On se niin väärin, rosvoja ne on kaikki juu...Niin muutoin, sitähän sanotaan että kaikki mitä pystyy varastamaan on kotiopäin..varkauttakin on niin montaa laatua..omaa lompakkoa ei hetkauta muutaman mustalaisen eläkkeen maksaminen, ehkä jollain toisella on sitten tiukempaa...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Punalippu
Jotenkin minusta tuntuu, että meitä "valkolaisia" kaivaa kateus siellä pohjalla, kun näitä samoja liirumlaarimeita toitotellaan mustalaisista.

On se ny perkele. Kun ollaan suomalaisia niin ollaan automaattisesti kateellisia, niinkö? Kateus on kansanperinteemme, siispä olemme kateellisia mustalaisille, koska he ovat erilaisia kuin me kalpeanaamat. Joopa joo.

Se päivä, jolloin minä kadehdin mustalaisia, olkoon viimeinen päiväni maan päällä.

Kaikkia mustalaisia ei sovi herjaaman, ei toki. Mutta kun niinkin pienestä vähemmistöryhmästä löytyy niinkin monta epärehellistä laiskiaista, on homma pielessä. Omilla kotikaduillanikin romanit tulevat silloin tällöin pummaamaan rahaa tai kännyä lainaksi. Kännykkääni en lainaa kenellekään, enkä myöskään lantteja luovuta pummaajille, olkoon ihonväri mikä tahansa. Mutta kun monta kertaa saa vielä haukut peräänsä kun ei sovi "lainata" puhelinta tai heittää kolikkoa.

Joka ei kykene tai halua noudattaa Suomen valtion lakeja ja asetuksia, vaihtakoon maisemaa mitä pikimmiten. Erilaisuus on rikkautta, rötöstely ei. Ja edelleenkin: tämä pätee hiilenmustiin sekä kalkkilaivan kapteeneihin.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tsot tsot rampilla

Viestin lähetti Footless

... itä-Helsingissä, Espoon pari pahinta lähiötä ja Vantaan kerrostalohelvetit. Paikkoja missä kukaan ei oikeastaan haluaisi asua.

Pidetäänhän pienempää ääntä siellä mottoritien liittymällä.

Itse olen henkilökohtaisesti valinnut asuinpaikakseni Kontulan. Yksinkertaisesti sen takia, että tämä on selvästi stadin paras mesta asua. Kun aikoinaan katselin sopivaa asunto-ostosta, oli helppoa seuloa ilmoituksia, kun ensimmäinen ehto oli, että kämppä on Kontulassa.

Jottei ihan poiketa aiheesta, niin kommentoidaan noita manneja vielä tästä vinkkelistä.

Kontulassa asunee aika paljon tummia. Ostarillakin niitä näkee takki auki palloilemassa valoisan aikaan. Mutta kun ilta hämärtää, ei näy ensimmäistäkään. Johtuu varmaan siitä, että eivät pääse mihinkään ravintoloihin sisään. Käyvät käsittääkseni Itäkeskuksen kuppiloissa.

Enemmän nuo mua huvittavat kuin pelottavat. Päähän tosin ottaa, näillä veroprosenteilla, kun toiset loisii.
 
finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti varjo
finnishninja:Siis hyväksyt pienet varkaudet.
Arvoisa sivistymätön juntti:
Kyllä. Hyväksyn pienet varkaudet. Niitä on ollut ammoisista ajoista lähtien ja tulee aina olemaan. Oli sitten kysymyksessä mustalainen tai nihlisti fysiikan opiskelija.

Me maksamme alkoholistien elämän, narkomaanien hoidon, työttömyyskorvaukset, sairaanhoidon, eläkeläiset ynnä muita miljoonia eri asioita. Kyllä sinne mustalaiset sekaan sopivat.

Se että me olemme iskostaneet itseemme oppivelvollisuudet sun muut työnorjuudet ei merkitse heille YHTÄÄN mitään. Elikkä tehkäämme itse työmme ja käykäämme itse koulumme.

- Mustalaiset eläköön omalla tavallaan. Kyllä siihenkin täytyy olla mahdollisuus. Sinullakin.
 
finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti Hemba

Tottakai. Eläköön miten lystää. Mutta turha on sitten itkeä, että valkolaiset on ennakkoluuloisia ja heitä syrjitään. Mutta vastatkoon sitten huutoon, kuten on sanottu...
Näin on. Itku on tosin välillä aika katkeraa, ainakin kun lukee tätä ketjua.
 
finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
En ymmärtänyt väärin. Itku on molemminpuolista, joten samalla laudalla ollaan:-)
 
Carlos

Jäsen
Saamelaisilla on oma kulttuurinsa, he pitävät siitä kiinni, sitä arvostetaan. Siitä huolimatta he elävät yhteiskunnan säännöillä.

Mustalaisilla on oma kulttuurinsa, he pitävät siitä kiinni, sitä voi arvostaa, mutta se että heidän kulttuurinsa kantava teema on pelkästään loisiminen ja rasismi, ei mahdu minun kaaliini. Kyllä, mustalaiset ovat rasisteja, he eivät yleensä halua olla missään tekemisisissä valkolaisten kanssa, elleivät sitten hyödy siitä rahallisesti. Itse asiassa he käyttäytyvätkin kuten maailmassa ei olisikaan ketään muuta kuin he itse.

Oletteko koskaan istuneet vaikkapa huoltoaseman pöydässä yksin, kun samaan pöytään änkeää pari mannea kysymättä mitään, vaikka kenties joku muukin pöytä olisi ollut vapaana? Olen nähnyt tämän tapahtuvat, käytöstapoja ainakin ko. erikoinen kulttuuri voisi opetella.

Tunnen henk. koht. yhden mustalaisen joka tekee töitä. Hän on rekkakuski, komea ja riuska nuorimies, perus-iloinen ja painaa töitä vähintään siinä missä kuka tahansa muu. Hienoa, varmasti perhekin on ylpeä hänestä. Vai? Itse asissa hän ei ole edes puheväleissä isäänsä, koska hän on suvun häpeäpilkku. Miksikö? No siksi että mies painaa töitä kuin pieni eläin! Onhan se nyt häpeällistä!

Minun puolestani Suomessa saa olla vaikka kuinka paljon eri kulttuureja ja kansallisuuksia, kunhan he edes haluavat ansaita oman toimeentulonsa, millään muulla ei ole väliä.

Ok, ehkä mustalaisten elättäminen ei tunnu missään yhteiskunnan varoissa, mutta väitänpä että samalla rahalla esim. sotaveteraaneille voitaisiin antaa paljon paremmat olot missä nyt elävät. Tai vaikkapa palkata lisää lääkäreitä, tai poliiseja, tai ostaa kaikille palomiehille kunnon varusteet.

Jos sitten haluatte käyttää sen rahan jonkun lois-kulttuurin tukemiseen, niin siitä vaan, onneksi minä en maksa Suomeen veroja, onneksi maksan yleensäkin pirun vähän veroja, joten olen vastuussa lähinnä itsestäni ja omasta tulevaisuudestani.

Ja näistä mokkakorvien kebab-paikoista. Minun kanta-paikkani Suomessa on eräs kuppila jota pitää sama mies jo 11. vuotta, erittäin hyvät sapuskat ja ystävällinen palvelu. Yksikään kokeilemani suomalainen pizza/kebab paikka ei ole tarjonnut yhtä hyvää ruokaa, kohtuuhinnalla ja vielä oikein ystävällisen palvelun säestyksellä. On hienoa että meillä on näitä yrittäjiä, jos joku nyt sitten pesee rahaa tai myy "oreganoa" siinä sivussa niin so what. Mieluummin se kuin että maksetaan mustalaisille tyhjästä. Ja kyllä ne suomalaisetkin yrittäjät osaavat nämä kuprut, ei se pelkästään turkkilaisten idea ole.
 
finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti Carlos
Saamelaisilla on oma kulttuurinsa, he pitävät siitä kiinni, sitä arvostetaan. Siitä huolimatta he elävät yhteiskunnan säännöillä.
- Vaikka muutama poro meneekin aina silloin tällöin ohi kirjanpidon, eivätkä he edes tiedä kuinka monta niitä on...:-)

Ok, ehkä mustalaisten elättäminen ei tunnu missään yhteiskunnan varoissa, mutta väitänpä että samalla rahalla esim. sotaveteraaneille voitaisiin antaa paljon paremmat olot missä nyt elävät. Tai vaikkapa palkata lisää lääkäreitä, tai poliiseja, tai ostaa kaikille palomiehille kunnon varusteet.
- Niinpä, mutta jos nyt sanottaisiin vaikka että mustalaiset häviäisivät Suomesta ihan täysin.. - Tulisivatko ne rahat lisäksi sosiaalisiin menoihin, vain käytettäisiinkö ne muihin asioihin? Veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa. Ne rahat katoaisivat kuin pieru saharaan.
Minun puolestani Suomessa saa olla vaikka kuinka paljon eri kulttuureja ja kansallisuuksia, kunhan he edes haluavat ansaita oman toimeentulonsa, millään muulla ei ole väliä.
- Miksi vain kansallisuudet ja kulttuurit? Entäs kaikki alkoholistit, narkkarit, työttömät, varhaiseläkeläiset, henkisesti vajaat,
invalidit.. Esim. alkoholisteja meillä on ollut kautta aikojen, mutta koskaan ei ole käytetty todellisia voimakeinoja ongelman ratkaisemiseksi. No.. hieman eri asia.. alkoholistihan tuottaa yhteiskunnalle.
Jos sitten haluatte käyttää sen rahan jonkun lois-kulttuurin tukemiseen, niin siitä vaan, onneksi minä en maksa Suomeen veroja, onneksi maksan yleensäkin pirun vähän veroja, joten olen vastuussa lähinnä itsestäni ja omasta tulevaisuudestani.
- Tämän loiskulttuurin tuenta on kaikissa pohjoismaissa pitkä perinne. Siitä huolimatta tullaan toimeen ihan erinomaisesti. Kyllä meillä rahaa on;-) Paras ratkaisu mustalaisongelmaan on pitää heidät sen verran varoissa että pysyvät omissa oloissaan.

Niin, minun esimerkkini on kamun asiakkaasta. Kamulla oli ennen automaalaamo. Yksi hänen asiakkaistaan oli eräs kiinalainen, jolla oli aina hienoja autoja. Satuin olemaan paikanpäällä, kun pikkupatu toi taas autonsa maaluuseen. Konepellille oli kaiverrettu hakaristi. Se minkä raapustaja unohti tai ei tiennyt, on että mies omistaa oman ravintolan, eikä ole pitänyt 15 vuoteen kesälomaa. Hän ei juo eikä polta ja seisoo aina ravintolan ovella ottamassa vastaan vieraita. Hänen työpäivänsä alkaa aamulla kello 08.00 ja loppuu illalla kello 22.00.

Kaikesta sitä ollaankin kateellisia...
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Miten tuo Kiinalainen ravintoloitsija - juttu tähän liittyy? En usko että kukaan järkevä ihminen tuntee halveksuntaa kiinalaista yrittäjää kohtaan, joka käyttäytyy hyvin, on avannut oman yrityksen ja sopeutuu Suomalaiseen yhteiskuntaan. Sen sijaan voi hyvällä omallatunnolla halveksua ihmistä, joka ei halua koulutusta, työtä eikä sopeutua yhteiskuntaan, oli sitten kiinalainen, mustalainen tai valkolainen.

Mustalaisia ei voi kuitenkaan verrata alkoholisteihin tai narkkareihin siinä mielessä, että jälkimmäiset ovat ihan oikeasti sairaita ja ensimmäiset ovat valinneet vapaaehtoisesti, etteivät tahdo koulutusta tai töitä. (tämä ei tietystikään koske kaikkia.)
 
finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti Tj

Liitin mukaan, koska esillä on ollut muutenkin kebab paikkoja, pizzerioita jne.

- Kuka on järkevä?

Jos mustalainen todetaan sairaaksi, niin eikö hän silloin ole sairas? Jos näin ei ole, niin kenessä on silloin syy, lääkärissä joka panee mannen eläkkeelle, vai mannessa joka hakee eläkettä?
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Mutta mikä on tämä mystinen sairaus josta mustalaiset sitten kärsivät? Mikä on se sairaus joka estää heidän työntekonsa tai armeijan käymisensä, mutta ei estä muuta jokapäiväistä elämää?
 
Carlos

Jäsen
Viestin lähetti Tj
Mutta mikä on tämä mystinen sairaus josta mustalaiset sitten kärsivät? Mikä on se sairaus joka estää heidän työntekonsa tai armeijan käymisensä, mutta ei estä muuta jokapäiväistä elämää?

En ole tästä ihan 100-prosenttisen varma, mutta muistaakseni se on jonkunlainen hermostollista alkuperää oleva sairaus, latinankielinen nimi oli vissiin relaximus maximus humanum est.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti finnishninja

- Vaikka muutama poro meneekin aina silloin tällöin ohi kirjanpidon, eivätkä he edes tiedä kuinka monta niitä on...:-)

Heheh... Niin, vitsihän se taisi olla.

- Niinpä, mutta jos nyt sanottaisiin vaikka että mustalaiset häviäisivät Suomesta ihan täysin.. - Tulisivatko ne rahat lisäksi sosiaalisiin menoihin, vain käytettäisiinkö ne muihin asioihin? Veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa. Ne rahat katoaisivat kuin pieru saharaan.

Jos et veikkaa, et voi voittaa. Rahojen käyttäminen "muihin asioihin" saa kannatusta ainakin meikäläiseltä, eipä ne voi enempää kankkulan kaivoon mennä kuin nyt. Pieru Saharaankin kuulostaa paremmalta kuin nykytilanne.

- Miksi vain kansallisuudet ja kulttuurit? Entäs kaikki alkoholistit, narkkarit, työttömät, varhaiseläkeläiset, henkisesti vajaat,
invalidit.. Esim. alkoholisteja meillä on ollut kautta aikojen, mutta koskaan ei ole käytetty todellisia voimakeinoja ongelman ratkaisemiseksi. No.. hieman eri asia.. alkoholistihan tuottaa yhteiskunnalle.

Sinäpä sen sanoit. Alkoholistit ym. on tosiaan hieman eri asia kuin romanit. Kuten muutkin ovat huomauttaneet, alkoholismi on sairaus, mustalaisuus ei, viimeisimpien tietojen mukaan. Tosin jos kyseessä kuitenkin on sairaus, on se kaikkein julminta laatua: parantumaton tauti.

- Tämän loiskulttuurin tuenta on kaikissa pohjoismaissa pitkä perinne. Siitä huolimatta tullaan toimeen ihan erinomaisesti. Kyllä meillä rahaa on;-) Paras ratkaisu mustalaisongelmaan on pitää heidät sen verran varoissa että pysyvät omissa oloissaan.

Hehee, huuliveikko. Ei mustalaisten tarvitse elää omissa oloissaan, eristäytyneinä valtaväestöstä, riittää kun oppivat tavoille. Ostaisivat valtion rahoilla sitten vaikka Käytöksen kultaisen kirjan ja opettelisivat sen ulkoa. Tai jos se on liian rankka fyysinen suoritus, voi joku ystävällinen sielu varmaan lukea sitä heille.

Kaikesta sitä ollaankin kateellisia...

Niin just. Mäkin olen katkera jokaiselle karvaranteelle, joka pyörittää omaa oreganokeskustaan, joka pizzerianakin tunnetaan. Olis se mustakin mageeta omistaa oma pizzamesta.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Tulipa mieleeni.

Onko niin ettei saavutetuista eduista voida lainkaan tinkiä?

Onko todella mukisematta maksettava kaikki ja oltava vieläpä tyytyväisiä?

Eikö vastineeksi voi vaatia mitään?

En suinkaan halua leimautua rasistiksi, mutta kun kerran hyvin monilta työttömiltä vaaditaan entistä enemmän osallistumista kurssien tms. muodossa vastineeksi korvauksesta, niin eikö olisi kohtuullista, että vaatimukset kohdistettaisi kaikkiin väestönosiin jotka käyttävät yhteiskunnan tukiverkkoa hyväkseen. Hyvä ystäväni on ollut vetämässä työttömille järjestettyjä kursseja, ollut myös mukana kursseilla "oppilaana" joilla on ollut paljon työttömiä suorittamassa velvotteitaan. Hän on kertonut huvittavia tapauksia kuinka yli 50-vuotiaita ikänsä duunia painaneita miehiä on pistetty kaiken maailman "ilmaisutaidonkursseille" tai "opi tuntemaan itsesi kursseille" - mahtaa olla motivoivaa? Joten eikö samat vaatimukset tulisi ulottaa koskemaan myös romaneja? Ainakin minusta tulisi.

Tuo romanien vetoaminen "sairauteen" on perin humoristista, ilkikurisesti ilmaisten, ainoa mikä osaa heistä vaivaa on lorvikatari.

tästäkään huolimatta en halua leimata kaikkia romaneja, joukkoon mahtuu lukuisia ahkeria ja yritteliäitä, ja epäilen, että tulevaisuudessa tämän joukon osuus tulee kasvamaan huomattavasti. Eikä se mielestäni romanikulttuurin identiteettiä tuhoa, ennemminkin se voi vahvistaa sitä.

vlad#16.
 
finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
En ole tästä ihan 100-prosenttisen varma, mutta muistaakseni se on jonkunlainen hermostollista alkuperää oleva sairaus, latinankielinen nimi oli vissiin relaximus maximus humanum est.
Tässä on eräs pointti jota haen. Miksi näistä kahdesta - lääkäri & mustalainen, valitaan aina mustalainen sylkykupiksi, kun manne jää eläkkeelle?

Jos kerran kaksikymppiset kansallispukuiset eläkeläiset ovat täysin työkykyisiä, niin mitä ovat sitten suomalaiset lääkärit?
- Uskallatteko viedä lapsenne samalle lääkärille, joka kirjoittelee terveitä ihmisiä eläkkeelle ihan tosta vaan? Mitä jengiä nää suomalaiset valkotakkiset oikein ovat? Ovatko he edes oikeita lääkäreitä?

- Minusta joko lääkärin tekemä diagnoosi on oikea ja meidän tulee hyväksyä se, tai sitten meidän tulee vaatia lääkäreiltä selontekoa asiaan.

Alkoholismi on sairaus, mutta alkoholi ei.
Mustalainen on sairas, mutta mustalaisuus ei.
Alkoholismia ei ole kukaan valinnut. Ei ole mustalaisuuttakaan.

Rahojen käyttäminen "muihin asioihin" saa kannatusta ainakin meikäläiseltä, eipä ne voi enempää kankkulan kaivoon mennä kuin nyt. Pieru Saharaankin kuulostaa paremmalta kuin nykytilanne.
- Entäs jos todellakin tekisimme näin? Mitä kirjoittaisit täällä, jos mustalaisten tekemät omaisuusrikokset kolminkertaistuisivat? Mitä ehdottaisit silloin? Mitä sanoisit jos manne veisi sinulta rahat ja kännykän kapakan vessassa ja tokaisisi mennessään: "Sori, perse on auki ja kova nälkä"?
Nojoo.. sanoisit ehkä: "Mee töihin saatana!" - hyvä vitsi mustalaisten keskuudessa.

Mustalaiskysmyksessä on paljon perinteitä. Tämän päivän tilanne on vuosikymmenien tulos, jota ei muuteta kädenkäänteessä. Kysymyksessä on pieni vähemmistö, jolle annetaan periaatteessa paskat joka taholta. Ihannetilanne olisi monelle, että he katoaisivat kuvasta. Näin ei tosin tule käymään lähitulevaisuudessa, vaan saamme halveksia ja väheksyä heitä vastaisuudessakin. Tilanteen jatkuvuus on taattu. Valitettavan moni haluaisi jopa pahentaa tilanteen rasistisin keinoin.
Sormella osoittelu ja "eläkää niin kuin suomalaiset" ei ole toiminut koskaan. En myöskään näe merkkejä siitä, että suunta voisi joskus tulevaisuudessa kääntyä.

Miten olisi jos katsoisimme myös hieman itseämme - olemmeko tosiaankin tehneet parhaamme tässä kysymyksessä?

- Riittääkö se, että tuemme heitä ekonoomisesti?

vlad:
Kyllä. Vastineeksi voisi ihan hyvin vaatia jotain. Jokainen tosin tietää, että mustalaisen on lähes mahdotonta saada töitä. Miten motivoida heitä, jos ei pystytä motivoimaan edes hieman iäkkäämpiä pitkään työelämässä olleita valkolaisia?
Lakaisemaan katuja? Ei tietenkään. Eihän tätä vaadita muiltakaan.
 
Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti finnishninja
Miten olisi jos katsoisimme myös hieman itseämme - olemmeko tosiaankin tehneet parhaamme tässä kysymyksessä?

- Riittääkö se, että tuemme heitä ekonoomisesti?

Miten muuten heitä pitäisi vielä tukea? Tarvitsevatko he tukea? Voi raukkoja...
 
fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Viestin lähetti finnishninja
- - -
Mustalaiskysmyksessä on paljon perinteitä. Tämän päivän tilanne on vuosikymmenien tulos, jota ei muuteta kädenkäänteessä. Kysymyksessä on pieni vähemmistö, jolle annetaan periaatteessa paskat joka taholta. Ihannetilanne olisi monelle, että he katoaisivat kuvasta. Näin ei tosin tule käymään lähitulevaisuudessa, vaan saamme halveksia ja väheksyä heitä vastaisuudessakin. Tilanteen jatkuvuus on taattu. Valitettavan moni haluaisi jopa pahentaa tilanteen rasistisin keinoin.
Sormella osoittelu ja "eläkää niin kuin suomalaiset" ei ole toiminut koskaan. En myöskään näe merkkejä siitä, että suunta voisi joskus tulevaisuudessa kääntyä.
- - -

Tämä oli juuri se ydin, johon omassa kirjoituksessanikin alunperin osoittaa. Suomessa on aivan sama tilanne, kuin muissakin Euroopan maissa. Mustalaiskulttuurin ovat niin pitkällä ja syvässä, että ihan meidän Jatkoaikalaisten kesken tätä "ongelmaa" ei saada ratkaistua. En ole mielestäni missään vaiheessa ilmaissut, että nykyinen tilanne tulisi sellaisenaan hyväksyä. EI.

Mutta ei se tilanne sillä muutu miksikään, että valkolaisten suhtautuminen romanikulttuuriin ei muutu. Kuitenkin viimeisen n. 40 vuoden aikana on saatu aikaan huomattava muutos ihmisten asenteissa esim. entisten neekereiden, nykyisten mustien asemassa yhteiskunnassa. Ehkä romanien pitäisi löytää oma Martin Luther Kingissä, tai Cassius Claynsä, joka ottaisi heidän elämän olosuhteidensa parantamisen elämäntehtäväkseen.

On Suomessa joitain ollut, esim. juuri Yrjö Tähtelä ja on muitakin. Ongelma lienee osittain juuri siinä, että kukaan ei halua nostaa kissaa pöydälle, vaan ylimpiä päättäjiä myöten koko asiaa hyssytellään. Tämä on myös yksi syy, miksi lääkärit myöntävät helposti romaneille "sairaseläkkeen". Ohjeet ovat tulleet ylempää. Ei haluta sellaista rähäkkää, mitä oli pari vuosikymmentä sitten, kun saamelaisyhteisö halusi laittaa asioitaan kuntoon. Ja joka maksoi muille suomalaisille aika v**un paljon.

Ja vielä näihin ulkomaalaisjuttuihin, turkkilaisiin tai vietnamilaisiin jne.. Avatkaa ihmeessä oma ketju niitä varten, jos asia kiinnostaa. Ei huku teksti mustalaisten joukkoon.

edit. kir. vihreitä.
 
finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti ipa rules
Kyllä finnjishnalla on nyt asiat niin sekasin kun vaan ikinä voi olla. Mitä tekemistä millään lääkäreillä, alkholisteilla tms on mustalaisten kanssa?
- Hups.. ipa.. nyt taisit lukea hieman hyppien... Eikös tie ennenaikaiseläkkeelle kulje lääkärin kautta? Vai "siirrytäänkö" eläkkeelle ihan noin vaan...?
Finnjishnan parjaamat kebabyrittäjät sentään yrittävät tehdä jotain elantonsa eteen toisin kuin mustalaiset
- Koittaa nyt lukea hieman ensin.. En ole parjannut kebabyrittäjiä.
 
Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Viestin lähetti finnishninja

- Hups.. ipa.. nyt taisit lukea hieman hyppien... Eikös tie ennenaikaiseläkkeelle kulje lääkärin kautta? Vai "siirrytäänkö" eläkkeelle ihan noin vaan...?

- Koittaa nyt lukea hieman ensin.. En ole parjannut kebabyrittäjiä.

En ole saanut selvää mitä mieltä olet ninja. Hyväksytkö mustalaisten "passailun"? Vertaatko mustalaisia muihin ulkomaalaisiin? En tajua, anteeksi ymmärtämättömyyteni.
 
Suosikkijoukkue
ILVES
Ipa rules boikottiin

Toivon kaikkien ilvesläisten laittavan Ipa rulesin täydelliseen boikottiin. Ei vastata hänelle mitään niin eiköhän pikku hiljaa ymmärrä mennä nurkkaan häpeen.

Mustalaiset, romanit ovat mustan maailmamme yksi tukijalka. Heidän panoksensa elämään on ja he ovat samalla Ilveksen keskeisiä voimavaroja. Ilman heitä olisi vaikea kuvitella itsenäistä Ilvestä. Tuskin olisi mahdollista millään tavalla.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti fiftyeight

On Suomessa joitain ollut, esim. juuri Yrjö Tähtelä ja on muitakin. Ongelma lienee osittain juuri siinä, että kukaan ei halua nostaa kissaa pöydälle, vaan ylimpiä päättäjiä myöten koko asiaa hyssytellään. Tämä on myös yksi syy, miksi lääkärit myöntävät helposti romaneille "sairaseläkkeen". Ohjeet ovat tulleet ylempää. Ei haluta sellaista rähäkkää, mitä oli pari vuosikymmentä sitten, kun saamelaisyhteisö halusi laittaa asioitaan kuntoon. Ja joka maksoi muille suomalaisille aika v**un paljon.

Hyvin pitkälle asia taitaa mennä juuri näin, monen politikon mielestä on parempi antaa asian olla kuin nostaa se pöydälle ja käydä siitä avointa keskustelua. Jos joku rohkenee tällaisen ehdotuksen tehdä, leimautuu hän monella taholla rasistiksi vaikka taka-ajatus ei millään muotoa olisikaan rasistinen, on kuitenkin huomioitava se, että moni ymmärtäisi asian ja pitäisi toimintaa ennemminkin rehellisenä ja suoraselkäisenä kuin rasistisena. Joten turvallisempaa on olla hiljaa tässä suhteessa.

Kaiken aikaa romaniväestössä ilmenee entistä enemmän kiinnostusta aktiiviseen yrittämiseen (työntekoon) ja osallistumiseen yhteiskuntaan tasavertaisena jäsenenä. Tämä on mielestäni hyvä asia ja yhteiskunnan tulisi vastavuoroisesti olla kannustavampi tällaista toimintaa kohtaan. Mitä useampi romani käy koulunsa (menestyksellä) loppuun, osallistuu työntekoon, haluaa kuulua yhteiskuntaan tasaveroisena jäsenenä, sitä helpompi valtavaestön on hyväksyä tietyt romanikulttuurin erityispiirteet - en nyt tarkoita varastelua tms. laitonta puuhastelua - ja aikaa myöten hyväksyä romanit tasaveroisina yhteiskuntaan. Nykyisessä tilanteessa valtaväestö tuntee olevansa elättäjänä, ja tässä tapauksessa vieläpä käy niin, että "koira puree ruokkivaa kättä". Joten, ei ihme, että monen on hankala, tai liki mahdoton, hyväksyä romaneja ja heidän tapoja.

Voisin jopa sanoa, että nykymenolla romanit heikentävät kulttuurinsa mahdollisuutta säilyä elossa. Säilyäkseen heidän tulisi pienenä ryhmänä osata sopeutua luopumatta kuitenkaan liiaksi ominaispiirteistään. Eristäytyminen voi lopulta olla nopeampi tie tuhoon, näin ainakin koen asian olevan.

vlad#16
 
finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Viestin lähetti Fläppis
En ole saanut selvää mitä mieltä olet ninja. Hyväksytkö mustalaisten "passailun"? Vertaatko mustalaisia muihin ulkomaalaisiin? En tajua, anteeksi ymmärtämättömyyteni.
- En kutsu tapaamme kohdella mustalaisia "passailuksi". Toki hyväksyn tilanteen sellaisena kuin se tänäpäivänä on - pakkohan minun on se tehdä.

- Vertaan todellakin usein mustalaisia muihin ulkomaalaisiin, sillä he ovat todellakin ryhmä, joka täysin ulkona suomalaista ja suomalaisesta yhteiskunnasta.

Jos ymmärrän oikein, niin haluat minulta selvän kannanoton asiaan, yritän:

* Mustalaistilanteen muutos parempaan suuntaan Suomessa ei lähde mustalaisten aloitteesta. Mustalaiset eivät voi muuttaa mitään, vaikka niin haluaisivatkin. Muutokset ovat mahdollisia vain suomalaisten aloitteista. Suomalaisilla on valta, varat ja mahdollisuus päätöksiin, jolla ohjailla pientä vähemmistöä. Tätä asiaa ei voi viedä eteenpäin negatiivisellä asenteella, se ei palvele kumpaakaan osapuolta.

Kysymyksessä ei tarvitse olla "passailu". Tuntuu vain hieman hullulta, ettei vuosikymmeniä vanhoja ongelmia pystytä (haluta) ratkaisemaan.
 
finnishninja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gunnilse IF
Re: Väärä maa, väärä hevonen

Viestin lähetti pale
Ajatella miten kaunista ja liikuttavaa olisi, kun tuo adoptiomannesi toisi sinulle ja koko perheelle joulutervehdyksenä Mazdan pölykapselit, ikäänkuin arkun naulana yhteiselle ymmärrykselle suomalaisten typeryydestä.
- Siis jatkakaamme yhteistä ymmärrystämme - molemmin puolin:-)
 
Fläppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Se avausviestissä kaipailtu tieto mustalaisnaisen lannevanteesta jäi puuttumaan. Olisi siis kiva tietää, jos jollain mustalaisia lähemmän tuntevalla on tietoa, että onko tuo vanne hameen sisällä puhtaasti helpottamassa tavaran salakuljetusta kaupasta vai onko sillä joku kulttuurillinen/ulkonäöllinen merkitys?

Jos tähän vielä joku osais vastata...
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nostetaanpas tämä ketju ylös.

Rupesi taas ihan rehellisesti sanottuna vituttamaan tämän vähemmistön toilailut ja ääliömeininki. Tuossa kävin pulloja palauttelemassa kauppaan ja nostamassa automaatilta rahaa, niin eikös siinä ole kaksi rumaa mustalaiskimulia kirmailemassa. Ollessani automaatilla, valppaana tosin kuten aina, yrittivät siihen pikku hiljaa pujahtaa likelle ja kaapata rahat, lompakon, kortin ties mitä. Siitä sitten lähtiessä yritti toinen ujuttautua ihan viereen ja pummia rahaa "linja-autoon". Kieltäydyin ja väistin, koska en haluaa näpistelijää viereeni. Ottivat oikein pulttia ja hyvä ettei kimppuun käyneet.

Olin jo tosiaan autuaasti unohtanut, miten veemäistä sakkia mannet voi olla. Taas mukavasti muistutettiin siitäkin tosiasiasta.

Voisi alkaa taas pitää silmiään auki enemmän. Noita pahvihousuja kun tuntuu tuolla partioivan enemmänkin näin iltaisin. Kevät vissiin saanut ne ulos koloistaan, talvella näki harvemmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös