Mainos

Romanit

  • 1 501 696
  • 3 746
Tila
Viestiketju on suljettu.

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Alakerroksessa asuvat romanit ovat kyllä tuoneet eloa tähän suhteellisen hiljaiseen taloon, jossa lähinnä nuorison harvat bileet ja naapurin lähi-idästä kotoisin olevan pariskunnan välien selvittely rikkovat hiljaisuuden.

Ensin luulin siellä asuvan vain yhden naisen, koska hän puhuu parvekkeella puhelimeen noin 10 tuntia päivässä. Samalla tietysti palaa rööki saman ajan. Puhelimeen täytyy tietysti huutaa aivan täysiä... Toisaalta ihan mielenkiintoisia tarinoita saanut kuulla samalla.

Yhtäkkiä rapussa olikin itkevä vauva turvakaukalossa. Lähdin siis töihin ja menin rappuja alas ja tämä vauva oli siinä rappujen edessä itsekseen. Hetken aikaa ihmettelin tilannetta, mutta oli pakko jatkaa pikkuhiljaa matkaa, koska itse lapsella ei itkua lukuunottamatta ollut hätää. Pihalla sitten tulikin ilmeisesti lapsen isä vastaan, kun itkun kuulleessaan tokaisi ääneen "ethän sie vaan itke pikkuinen"

Joskus sitten olin tulossa töistä iltavuorosta ja nainen oli tapansa mukaan parvekkeella puhelimessa. Hän kertoi kovaäänisesti kuinka lapsi syö kaikki puhelimen laturit, että ne loppuvat pian. Sillä hetkellä lapsi oli sitterissä parvekkeen oven takana kuulemma, niin ei johdot mene.

Sitten joku yritti murtautua Häkkivarastoihin ja murtaa useampaa lukkoa. Itse varastotilaan ei oltu murtauduttu, vaan menty avaimella tai sitten jotenkin päästy jonkun siivellä. En syytä alakerran romaneita, mutta sattumalta pyörivät siellä varastossa vähän ennen murtoja.

Satuin taas tulemaan töistä ja pihassa oli ihan päin persettä pysäköity Volvo. Vastaan tuli joku nuorempi romanineito, joka haki autosta jotain ja tuli perässäni sisälle. Tästä on nyt jo useampi viikko ja auto on edelleen samassa kohdassa ja tuulilasissa muutama muisto tästä oivasta parkkipaikasta.

Tämän jälkeen ei ole mitään havaintoja näistä asukkaista. Ei edes puhe kaiu sisäpihalla, kun Suomen lyhyt talvinen päivä kääntyy pimeydeksi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: raju
K

Kiekkokatsoja

Mun kokemukset heistä: Ryöstön yritys. Nyrkistä naamaan. Uhkailua. Häiriköintiä yöaikaan. Puolipakolla oon joutunut antamaan autokyytejä, ja autoon apukäynnistystä, jotta sopu säilyy.
Koulussa oli yksi puolivalkolainen, joka oli melko ok.
Ja näistä asioista on kauan aikaa.
Lisäys. Mamuista voisi olla samanlainen ketju. Olisi jotain positiivistäkin kerrottavaa.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Se on tietysti valitettavaa että ne kunnollisetkin joutuu vastuuseen muiden tötöilystä mutta sille ei vain minkään voi. Ihmisrodulle on ollut melko selkeästi enemmän hyötyä kuin haittaa varovaisuudesta ja ennakkoluulosta, nykyään nuo vain verrastetaan liki poikkeuksetta rasismiin vaikka toimintamalli perustuu täysin aikasempiin kokemuksiin tiettyjen ryhmien kanssa.

En nyt oikein tiedä kuinka voisin enempää vastata sinulle tuohon kysymykseen kuin että on perseestä mutta "itseaiheutettua".

Miten se yksi henkilö on ollut tilannetta aiheuttamassa jota se ei sinun mukaasi ole ollut aiheuttamassa, koska on kunnollinen? Kun tilanne siis sinun mielestäsi itseaiheutettu? Vai miten itseaiheutettu ja "itseaiheutettu" eroavat toisistaan? Mun mielestä toi aika selkeä sana. Tässä taas hyvä esimerkki tyhmyydestä, kun tälläisten asioiden kirjoittamiseen pitää kuluttaa aikaa.

Ja ihmisrotu. . Joo, hyvä argumentti. Samalla tavalla vaikka ryhmän mukana toiminen ja näin ryhmän lujittaminen on ollut ihmisrodulle hyvä asia. Oli se ryhmä sitten saksalaiset vuonna 1943 ja vieras ryhmä romanit, joita tapettiin siinä missä juutalaisia. Sun mielestä pikkulasten tappaminen vuonna 1943 tai lasten ja nuorten kutsuminen paskaksi on perseestä, mutta ei sille mitään voi koska "rotu"? Edelleen edellissivuilla selitin, että yksilöä voidaan vastuuttaa vaikka sitten kutsumalla idiootiksi idioottimaisesta käyttäymisestä, koska ihmisten käyttäytymisessä on eroja. Vai onko niin, että jos minä en kutsu sattumalta vastaan tullutta romania paskaksi, niin en kuulu ihmisrotuun?
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sä et voi yleistää romaneja kunnollisiksi yhden tapauksen perusteella. Minä yleistän heitä enemmistön perusteella, koska enemmistö heistä nyt vain ei kertakaikkiaan ole kunnollisia. Ryhmän enemmistön perusteella voi yleistää koko ryhmän.
 
Kipinä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset
Itselläni on myös yksi romani ystävä, jonka olen tuntenut noin -97 vuodesta asti. Käytännössä hylkäsi teini-ikäisenä romanikulttuurin ja on elänyt "valkolaisen" elämää siitä asti. Sen seurauksena ei esim. voinut mennä isänsä hautajaisiin suvun vihan takia. Ainoastaan äitiinsä ja sisaruksiinsa voi, tai haluaa pitää tänä päivänä yhteyttä.

Tarinat mitä hän on kertonut, niin vain vahvistaa omia kokemuksia suuresta osasta kansaa. Ensimmäinen neuvo mitä häneltä aina kuulee on; älä ikinä luota yhteenkään mustalaiseen. Hänelläkin on aika pahanlainen menneisyys, mutta pahoinpitelyt tai ryöstöt jäänyt tekemättä.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Miten se yksi henkilö on ollut tilannetta aiheuttamassa jota se ei sinun mukaasi ole ollut aiheuttamassa, koska on kunnollinen? Kun tilanne siis sinun mielestäsi itseaiheutettu? Vai miten itseaiheutettu ja "itseaiheutettu" eroavat toisistaan? Mun mielestä toi aika selkeä sana. Tässä taas hyvä esimerkki tyhmyydestä, kun tälläisten asioiden kirjoittamiseen pitää kuluttaa aikaa.

Ja ihmisrotu. . Joo, hyvä argumentti. Samalla tavalla vaikka ryhmän mukana toiminen ja näin ryhmän lujittaminen on ollut ihmisrodulle hyvä asia. Oli se ryhmä sitten saksalaiset vuonna 1943 ja vieras ryhmä romanit, joita tapettiin siinä missä juutalaisia. Sun mielestä pikkulasten tappaminen vuonna 1943 tai lasten ja nuorten kutsuminen paskaksi on perseestä, mutta ei sille mitään voi koska "rotu"? Edelleen edellissivuilla selitin, että yksilöä voidaan vastuuttaa vaikka sitten kutsumalla idiootiksi idioottimaisesta käyttäymisestä, koska ihmisten käyttäytymisessä on eroja. Vai onko niin, että jos minä en kutsu sattumalta vastaan tullutta romania paskaksi, niin en kuulu ihmisrotuun?

En valitettavasti tätä sinulle pysty enempää avaamaan, joko ymmärrät tahallaan väärin tai sitten et vain ymmärrä ja sitä määrää ratakiskoa ei tuolta varastosta löydy mitä tarvitsisin asian selvittääkseni sinulle.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Joskus nuorena tarjosin kännipäissäni tupakkaa alaikäiselle mustalaispojalle. Tiedän, ei olisi pitänyt, olin huolimaton. Mutta sen jälkeen tuli isoveli ja oli puukko kurkulla. Onneksi pääsin puhumalla pois tilanteesta.

Siinä omat vaatimattomat kokemukseni romaniväestöstä. Minulle riittää se, ettei heidän kanssaan tarvitse olla missään tekemisissä.
 
Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Samila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Nuoruudessani tunsin yhen ihan mukavan mannen. Aika kova poika oli kuitenkin menemään ja tekemään kaikkea. En tiedä onko enää elossa.

Riihimäen asematunnelissa yritti mustalaisporukka ryöstää multa puhelimen puukolla uhaten. En antanut, kun olin uhmakas teini-ikäinen opiskelijapoika.

Kerran näin mustalaisnaisen parkkeeraavan auton ihan normaalisti.

Varmasti ihan mukavaa sakkia kun oppii tuntemaan.
 
Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En valitettavasti tätä sinulle pysty enempää avaamaan, joko ymmärrät tahallaan väärin tai sitten et vain ymmärrä ja sitä määrää ratakiskoa ei tuolta varastosta löydy mitä tarvitsisin asian selvittääkseni sinulle.

Voin avata sun puolesta: olet itsekin sitä mieltä, että se lapsi tai nuori ei ole sitä itselleen aiheuttanut, siksi kirjoitit sen lainausmerkkehin. Halusit kuitenkin antaa ymmärtää, että olisi, koska tämä helpottaa asian hyväksymistä.

Toisekseen rupesit höpöttämään jostakin ihmisrodusta siksi, että ymmärrtät itsekin, että nimittelyllä ei ole mitään järkevää pohjaa, mutta toisin kuin minä, haluat pyrkiä selittämään asian parhain päin ja siinä missä minä sen selitin sen tyhmyydellä ja puutteellisella maailman hahmotuskyvyllä, sinä selitit "rodusta". Edelleen, jos tämä nyt vain olisi ihmisrotuun kuuluva ominaisuus, niin miksi on ihmisiä, jotka eivät kutsu romaninuoria lähtökohtaiseksi paskaksi? Eikö tätä voida vaatia näin myös muilta?
 
Viimeksi muokattu:

Eihän se nuori ole niitä ennakkoluuloja romanikulttuuria ja romaneja kohtaan luonut vaan aikasemmat sukupolvet ja tämän takia oli heittomerkeissä. Ei kai tässä mitään epäselvää ollut.

Epäilen että ymmärrät ihan tahallasi vain väärin ja vänkäät, mikäli ei uutta ilmene niin pärjätään varmaan näillä mielipiteillä.
 
Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eihän se nuori ole niitä ennakkoluuloja romanikulttuuria ja romaneja kohtaan luonut vaan aikasemmat sukupolvet ja tämän takia oli heittomerkeissä. Ei kai tässä mitään epäselvää ollut.

Enhän minä mistään ennakkoluuloista ole puhunut, vaan halventavista nimistä, joita nimim. Revenant käytti kaikista romaneista. Olen ollut tässä täysin johdonmukainen.

Edelleen: eikö nyt ole aika iso ongelma, jos ihminen joutuu kohtaamaan halventavaa puhetta. Jos kauppaan tulee perhe, jos kaksi vanhempaa on tuomittu ryöstöstä, niin minulla on ennakkoluuloja, että he saatavat syyllistyä siihen, mutta ei tämä anna minulle oikeutta kutsua heidän lastaan paskaksi. Mutta koska näin romaninuorten kohdalla tapahtuu ehkä noin 20% osan valtavästön takia (jotka ovat tyhmiä, koska eivät ymmärrä puheen seurauksia), niin tämä nuori ymmärrettävästi voi katkeroitua ja irtautaua valtavästön elintavoista. Ja sitten nämä samat 20% eivät tajua, että he itse aiheuttavat tämän tilanteen.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC

Siis... Romaninuori alkaa käyttytyä kuin valtaväestö "luulee" romanien käyttäytyvän, koska valtaväestö leimaa romanit romanien käyttäytymisen takia. Eli vika on valtaväestön pienen osan, ei romanien?
 
Vika on osan valtaväestöä ja osan romaneita. Näitä romaneita ei tässä ketjussa ole näkynyt, joten en heille ole kirjoittanut. Jos sun mahdolliselle lapselle vuodesta toitotettaisiin että on paskaa, niin se vaikuttais hänen kasvamiseen, vai? Ja kuka tähän on syypää, se lapsi vai huutelijat ja kommentoijat? Ja jos et tajua mitä tällä vertauksell haen, niin jätä vastaamatta.
 
Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ja keskity nyt vain tohon haukkumiseen koska siitä on kyse, ei abstraktista "leimaamisesta". Ja sitä haukkumista on esiintynyt tässäkin ketjussa.

EDIT: Ja tämäkin on nyt saman asian toistaminen peräkkäisissä viesteissä, ja sitten itketään kun kutsun kanssakeskustelijoita tyhmäksi..
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Vika on osan valtaväestöä ja osan romaneita. Näitä romaneita ei tässä ketjussa ole näkynyt, joten en heille ole kirjoittanut. Jos sun mahdolliselle lapselle vuodesta toitotettaisiin että on paskaa, niin se vaikuttais hänen kasvamiseen, vai? Ja kuka tähän on syypää, se lapsi vai huutelijat ja kommentoijat? Ja jos et tajua mitä tällä vertauksell haen, niin jätä vastaamatta.

Mitäs jos mun suku ja kaikki Mikot olisivat käyttäyneet paskasti ja omien sääntöjensä mukaan vuosikymmeniä? Olisiko se lapsen kasvatuksen ja ympäristön syytä, vai sen syytä että pieni osa ihmisistä haukkuisi päin näköä?
 
Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitäs jos mun suku ja kaikki Mikot olisivat käyttäyneet paskasti ja omien sääntöjensä mukaan vuosikymmeniä? Olisiko se lapsen kasvatuksen ja ympäristön syytä, vai sen syytä että pieni osa ihmisistä haukkuisi päin näköä?

Mikä?? Onks lapsi käyttäytynyt paskasti? Se tossa jäi vähän epäselväksi. Aika kuitenkin olennainen asia. Lisäksi tässä ei varmaan tarvitse lähteä etsimään yhtä ainoaa syytä, koska minäkin jo edellisesssä kirjotin osasyistä.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mikä?? Onks lapsi käyttäytynyt paskasti? Se tossa jäi vähän epäselväksi. Aika kuitenkin olennainen asia. Lisäksi tässä ei varmaan tarvitse lähteä etsimään yhtä ainoaa syytä, koska minäkin jo edellisesssä kirjotin osasyistä.
Etkö pysty edes teoreettisesti ymmärtämään tätä juttua? Ihan sama vaikka jos joku pelkää koiria, koska koira on tehnyt hänelle tai hänen läheiselleen jotain ikävää. Ei se auta vaikka naapurin Musti on maailman kiltein koira, koska se on koira ja tämä koiria arkaileva ihminen ei Mustista pidä sen ihmisrakkaasta luonteesta huolimatta.

Se että tunnet esimerkillisen nuoren tyypin ja häntä sitten katsotaan kieroon siitä huolimatta on tietysti harmillista, mutta samalla pystyy kuitenkin ymmärtämään ne syyt miksi ihmiset ovat näin toimineet. Ei se varmasti ole oikein, mutta tietynlainen epäluuloisuus pitää elolliset tällä planeetalla hengissä.

Maailma ei ole reilu ja kaikkiin ihmisiin ei pysty luottamaan edes lähtökohtaisesti yhtä paljon kuin toisiin.
Ymmärrän että asia harmittaa, mutta suhtaudut vähän turhan tunteellisesti asioihin. Se lienee yksi tämän ajan vitsauksista.
 
Ei tässä ole mitää järkeä. Jos et luota toiseen niin paljon kuin toiseen niin kutsutko sitä vähemmän luotettavaa samantien paskaksi ja kulttuurinrikastajaks? Tämä on ihan koomista, minä kirjoitan yhden asian ja korostan miksi näin kirjoitan, niin samantien tulee toinen, jolle joudun selittämään sen saman asian, jonka selitin, niin, yksi viesti sitten.

Ja totta kai pystyn ymmärtämään, miksi tälläistä tapahtuu: siksi että osalla ihmisistä a) ihmisten tulkitsemiskyky (pystyy heikosti tekemään ihmistä päätelmiä ohi ryhmäjäsenyyden) on alhainen b) peruskäytöstavat on alhaiset ja c) perusempatia on alhaisempi kuin suurimmalla osalla ihmisiä. Näin se menee, ei tässä ole mitään epäselvää.
 
Ehkä olet sitten vähän heikko selittämään, kun kukaan ei oikein tajua ajatuksen juoksuasi.

Jokainen saa olla mitä mieltä haluaa ja sanoa lähtökohtaisesti mitä haluaa.. Kaikki sanottu ei ole aina fiksua. En vieläkään ymmärrä miksi jankkaat tätä asiaa, kun ei se muuksi muutu, eikä sillä ole mitään merkitystä.
 
Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ehkä olet sitten vähän heikko selittämään, kun kukaan ei oikein tajua ajatuksen juoksuasi.

No jos väittää minun sanoneen joitain, jota en ole sanonut, ja tekee tästä päätelmän mitä en ole sanonut, niin miten minä voin olla selittänyt jotain väärin, kun en tästä olkiukosta ole mitään alun alkaenkaan selittänyt? Eiköhän tässä ole itseasian ymmärtämisessä ongelmia. Totta kai olen tämän asian esittänyt helpoilla koukuilla johon tarttua, mutta olenpahan saanut mm. sinut myöntään vihdoin, että se mistä tämä lähti liikkeelle, ei ollut fiksua. Eikö jo tässä ole saavutettu enemmän kuin kaikilla näillä mannet sitä ja tätä ja tota viesteillä, mitä tämä ketju on täynnä?

Ja ihan oikeasti, eilen ei ymmärretty, että jos puhuu romaneista paskasakkina, niin sillon sanoo, että KAIKKI romanit on paskasakkia, myös ne välittömän kokemuspiirin ulkopuoliset romanit. Että kukas tässä nyt on heikko ymmärtämään. Ja on varmaan ymmmärrettävää, että tälläisen lausahduksen jälkeen voidaan tulla kyselemään vähän tarkemmin, että mitäs nyt oikein helvettiä. Ja tässä vaiheessa pitäisi sitten ''ymmärtää'' ''värikästä kielenkäyttöä''. No kuten jo alussa sanoin, niin kyllähän minä ymmärrän, koska kutsuin kyseistä kieltä käyttänyttä tyhmäksi, sillä perusteella, että ymmärsin hänen kirjoittaneen jotain, jota hän ei oikeasti tarkoittanut. Kuten sanoin, niin on mielenkiintoista, että minua syytettiin tämän jälkeen huonosta kielenkäytöstä; siis tässä ketjussa, jossa ihmisäryhmiä - eli kaikkia ihmisiä jotka tähän ryhmään kuuluvat - haukutaan jatkuvasti. Ja siis mä myönnän haukkuneeni eräitä kirjoittajia, koska he olivat sen omalla käytöksellään ansainneet.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Ja siis mä myönnän haukkuneeni eräitä kirjoittajia, koska he olivat sen omalla käytöksellään ansainneet.

Heh. Romanithan eivät ole itse omalla käytöksellään ansainneet kyseenalaista mainettaan. Valitettavaa toki, että kyseisestä maineesta kärsivät myös syyttömät romanit. Voimia heille molemmille.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Ok. Mieti nyt asiaa siltä kantilta, että sinun lastasi kutsuttaisiin paskasakkiin kuuluvaksi vuodesta toiseen koulussa, kaupassa, kadulla, milloin missä. Hän ei saisi mennä lähikauppaan jne.. Siksi että hänellä sattuisi olemaan vaikka ruskea tukka.

Jos menee kauppaan, käyttäytyy kuten tavallisesti, pitää kädet näkyvissä liikkuu tarkoituksenmukaisesti ja menee kassalle sivistyneesti, tuskin joutuu suuremmin epäilyksen alle edes vähemmistöläisenä.

Toisaalta lähikaupan hyllyjen välissä pyörivä ja meluava kantisväki (murrosikäiset) herättää epäilykset htä lailla. Etenkin, kun kovin usein vain yksi tekee ostoksia lopulta.

Eli kyllä tämä on käyttäytymis, ei rotukysymys kun kaupoissa epäillään. Olen muuten ollut kaupoissa töissä. Toinen niistä oli rautakauppa. Siellä ei romaneista ollut iloa eikä harmia. (Rivien välissä rasistinen vitsi)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös