Mainos

RoKi 2010–2011

  • 204 436
  • 319

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Sitten ne Mestis-joukkueet, joilla tällaista sopimusta SM-liigaseuran kanssa ei ole, joutuvat hankkimaan pelaajat oikeilla kausisopimuksilla ja mahdollisesti elämään näiden "pahnan pohjimmaisten" kanssa jos ei hirveästi massia ole.

Näinhän se pulkka kulkee. Jos ei ole “omia” pelaajia eikä rahaa, niin on pelattava sitä sarjaa, johon rahat ja rahkeet riittää. Ei tätä laivaa nopeasti ilman rahaa käännetä. Resursseja ja rahaa on turha kuitenkaan vuosikausia tuhlata sellaisiin vahvistuksiin, jotka eivät kuitenkaan Mestiksessä pärjää. Joko odotellaan tarpeeksi kauan, että saadaan suurin osa lappilaisia pelaajia joukkueeseen, tai “kukkolat” lyövät rahaa niin paljon, että tänne saadaan muutakin kuin pahnan pohjimmaisia. Lisäksi jos nousu Mestikseen joskus tapahtuu, on rahaa oltava , myös siellä pysymiseen. Toivottavasti läksyt on opittu ja toista kertaa ei “vehkeitä” kiveen lyödä. Kärppien varaan tätä kiekkoa ei kannata rakentaa, vaan ihan omien resurssien mukaan. Sitten kun on todella rahaa, jolla saa Kärpistä sellaisia pelaajia, joilla on vielä tulevaisuus edessä, niin olemme oikeilla laduilla. Tähän asti toteutunut liikehdintä ei minusta ole palvellut täysin RoKin etuja. En oikein kannata sellaisten pelaajien tänne rahtaamista, joilla tulevaisuus on jo takana ja vahvistus RoKin joukkueeseen on olemassa, mutta ei kuitenkaan ratkaisevasti. On aivan turhaa pyrkiä Mestikseen “juuri ja juuri” joukkueella, jos seuraavaan kauteen ei ole paukkuja jäljellä. RoKi ei tule “koskaan” Mestiksessä omilla pelaajilla pärjäämään, mutta vahvistuksien on oltava muita kuin täytettä. Vahvistuksen on pystyttävä pelaamaan Mestistä.
 

Illu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal
Mikä meininki

Rokista ei muutamaan päivään mitään. Onko vahvistuksia tullut? Uskaltaako pitää varmana jos pelaa nordic betiin? Keskustelkaa ja pitäkää meitä etelän harakkoja ajan tasalla
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Rokista ei muutamaan päivään mitään. Onko vahvistuksia tullut? Uskaltaako pitää varmana jos pelaa nordic betiin? Keskustelkaa ja pitäkää meitä etelän harakkoja ajan tasalla

Ei ole kuulunut mitään uutta muutamaan päivään. Vanhoila tiedoilla mennään. Itselläni taas ei ole mitään hajua esim. Seinäjoen tai Vaasan tasosta, joten en varmasti ryhdy vetovihjeitä antamaan. Jos jotain pitää sanoa, niin veikkaan että vierastappiota kauden mittaan tulee, eli vähän on toinen meno kuin edellisellä Suomisarja kaudella jolloin hävittiin vain yksi ottelu.

Aika legendaarinen muuten tuo nimimerkkisi.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Itselläni taas ei ole mitään hajua esim. Seinäjoen tai Vaasan tasosta, joten en varmasti ryhdy vetovihjeitä antamaan.



Sas se! Seinäjoki on voittanut kotonaan, kuten pitääkin. Vaasalaiset ovat hävinneet vieraissa, kuten pitääkin. RoKi voitti vaivoin Et-Pon, kuten pitääkin. Nyt kun aletaan pelaamaan näitä joukkueita vastaan, niin veikkaus lienee arpapeliä. Lähtökohtaisesti pitäisi veikata kotivoittoja, koska jos aikoo sarjassa jatkoon, monesti ei saa kotona nenilleen ottaa. Ei ne Seinäjoellakaan kaikkia pelejä voita, niin toivotaan, että heille tulee tappio juurikin RoKia vastaan, mutta ei liene kuitenkaan todennäköistä. Vaasalaisten on oikeastaan jo pakko alkaa voittamaan pelejä, jos ei kotona niin ei ainakaan alku lupaa pisteitä vieraistakaan. Ei hypätä parvekkeelta alas, vaikka reissulta ei tulisikaan yhtään pistettä. Uskotaan kuitenkin, että “papat” tekee maaleja ja “vaippakerho” pitää oman pään puhtaana ja tuovat pisteen, kaksi, tai jopa kolme Rovaniemelle.
 

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Jos jotain pitää sanoa, niin veikkaan että vierastappiota kauden mittaan tulee, eli vähän on toinen meno kuin edellisellä Suomisarja kaudella jolloin hävittiin vain yksi ottelu.

No jos joku asia tämän kaiken epävarmuuden keskellä on varma, niin vierastappioita tällä kaudella tulee takuuvarmasti enemmän kuin yksi! Kotoa sen sijaan täytyy napsia kovalla prosentilla pisteitä jos meinataan varsinaiseen suomisarjaan päästä.

Tuleva viikonloppu on kyllä pirun haastava. S-kiekko on aloittanut juuri niin vahvasti kuin osasi odottaakin. Red Ducksin avaus on ollut vaikea mutta saas nähdä mitä nämä muutamat Sport-lainat saavat aikaan. Kaiken kaikkiaan pirun tyytyväinen olen jos viikonlopusta pystytään raapimaan 3-4p.

ps. Onko Raattamasta kuulunut mitään uutta? Onko tulossa mukaan?
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
No jos joku asia tämän kaiken epävarmuuden keskellä on varma, niin vierastappioita tällä kaudella tulee takuuvarmasti enemmän kuin yksi! Kotoa sen sijaan täytyy napsia kovalla prosentilla pisteitä jos meinataan varsinaiseen suomisarjaan päästä.

Tuleva viikonloppu on kyllä pirun haastava. S-kiekko on aloittanut juuri niin vahvasti kuin osasi odottaakin. Red Ducksin avaus on ollut vaikea mutta saas nähdä mitä nämä muutamat Sport-lainat saavat aikaan. Kaiken kaikkiaan pirun tyytyväinen olen jos viikonlopusta pystytään raapimaan 3-4p.

ps. Onko Raattamasta kuulunut mitään uutta? Onko tulossa mukaan?

Red Ducks ei missään nimessä ole niin huono, kuin mitä sarjasijoitus antaa ymmärtää. Raahessakin voittivat laukaukset selvästi (taisivat ampua lähes 50 kertaa kohti Kitinpramia), mutta Kitinpramin loistoilta ja maaliputket olivat tiellä.

Vaarallinen porukka joka luistelee hyvin ja osaa liikuttaa kiekkoa.
 

Sho-Nuff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, roki
Roki kävi sit hakemassa 6-4 voiton ilman Inkeröistä, Sainiota ja Alannetta. Näyttää Fomin ja Rautakoski iskeneen pari maalia mieheen. Helvetin hyvä homma tästä on hyvä jatkaa huomiseen "jos" jalat kantaa.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Ei ne Seinäjoellakaan kaikkia pelejä voita, niin toivotaan, että heille tulee tappio juurikin RoKia vastaan, mutta ei liene kuitenkaan todennäköistä.

Voihan vitalisä! Näin ei toiveet toteudu kuin märissä unissa. Olisko Seinäjoella ollut asennevamma? RoKi voitti ilman maalintekijöitä ja teki 6 maalia. 3 pistettä taskussa ja kiertue vasta puolessa. Vaasassa saavat olla huomenna varpaisillaan.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Näin tänään Illun pyörimässä kaupungilla ja meinasin auton ikkunasta kysyä, että mikset ole pelaamassa. Käsittämätön venyminen äijiltä, että saivat voiton aikaan ilman Inkeröistä, Illua ja Alannetta. Ihmeiden aika ei ole ohi. Foppa kahdella maalilla alkaa lunastamaan häneen asetettuja toiveita. Mutta huomenna voi silti olla vaikeaa, kun vajaalla miehistöllä pelataan toista matkapeliä peräjälkeen. Näyttää kuitenkin siltä, että suomisarjaan pääsy on ihan omissa käsissä (jos ei seura mene alta konkkaan).

Tietääkö kukaan miksi meidän syömähampaat eivät olleet Seinäjoella?
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Kylläpä elämä osaa yllättää, sillä olin lähes varma, että Roki ottaa noin neljällä maalilla turpaan ilman Illua, Vesseä ja Alannetta. Toisin kuitenkin kävi, kun mm. Fomin alkaa lunastamaan odotuksia. Hienosti on jätkät jaksaneet painaa viimeisessäkin erässä. Ilmeisesti kesällä on vedetty kovaa. Jos Kyynhakkeli puhuu rehtiä pohojalaasta kertomaa, niin tässä täytyy pikku hiljaa uskoa, että Rokilla on täydet mahdollisuudet suomisarjaan ja jopa lohkon piikkipaikkaan, kunhan saavat hieman laajennusta rosteriin. Kenties nämä(kin) uutiset ohjaavat joukkueeseen Raattaman ja muutaman muun tärkeän palasen. Nythän on kuitenkin oikeasti mahdollisuudet voittaa ja sen luulisi "pelatako vai ei" -miehiä lämmittävän.

Huomenna on vastassa kovempi kanto kaskessa. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin Vaasa on Roki tyyliin liikkuva ja taitava porukka.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Vaasaa vastaan ei tosiaan kannata lähteä "helppo nakki"-asenteella. Siellä on käsiä ja jalkoja. Ja ovat nyt vahvistuneet kolmella Sportin Mestis-pelaajalla.

Mieleen tulee ottelu viime keväältä, kun Raahe-Kiekon pelaajat olivat pikkuisen liiaksi tuijottaneet sarjataulukkoa, ja turpaan tuli tylyin luvuin kotona.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Huomenna on vastassa kovempi kanto kaskessa. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin Vaasa on Roki tyyliin liikkuva ja taitava porukka.

Justiinsa! Vaasalaisten on uskottava itseensä ja luotettava, että kotona voitetaan kaikki pelit. Vieraspeli saldo on vaasalaisilla pikkasen heikko. Pelejä on kuitenkin aika vähän ennen varsinaista Suomi-sarjaa, joten kotitappioihin ei ole varaa. Tähän minä veikkaukseni perustankin, että RoKilla olisi mahdollisuus Vaasastakin piste käydä poimimassa (ahneuden kirous). Vaasalaisilla on ehkä hieman paineita ja RoKi saa pelata suht vapautuneesti, koska turneelta on jo 3 pistettä kolehdissa. Toivottavasti nuo kolme pistettä vapauttavat, mutta toivottavasti massu ei ole kuitenkaan täynnä. Lappilaisittain tämän päivän kierros menee pyllylleen, jos RoKi ei sitä pistettä tänne tuo. Et-Po ja TIHC kärsinevät selvät tappiot, mutta toivotaan ihmettä, koska sehän auttaisi meitäkin tässä sarjassa. Jos joutuisin kuitenkin rahojani tämän päivän peleistä likoon laittamaan, niin kyllä tämän lohkon rivissä olisi 3x1, mutta minulla meneekin aina veto tumppuun.
 

Jonzze

Jäsen
Suosikkijoukkue
PEPO, SaiPa
Lapille tosiaan ei ollut kovin hyvä kiekkoilta Suomi-sarjassa, kun sekä RoKi, TIHC että Et-Po 72 hävisivät kaikki varsinaisella peliajalla. RoKille tärkeä kuun vaihde tulossa, kun pääsee kolme kotipeliä peräjälkeen pelaamaan. TIHC, Hermes ja JHT vuorollaan vierailevat näköjään Rovaniemellä.

Tällä hetkellä vaikuttaa erittäin tasaiselta lohkolta, vaikkakin TIHC ja Et-Po 72 ovatkin hieman ehkä jäämässä jo jälkeen.

Onko kellään tietoa saako RoKi Rovaniemen peleihin nämä viikonloppuna puuttuneet pelaajat mukaan?

Kaikin puolin voisi sanoa, ettei RoKin kausi Suomi-sarjassa nyt ainakaan katastrofaalisesti ole alkanut.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Kaikin puolin voisi sanoa, ettei RoKin kausi Suomi-sarjassa nyt ainakaan katastrofaalisesti ole alkanut.


“Hyvin on tähän asti mennyt”, sanoi Valto linnassa. Ei nyt sentään RoKilla noin ole mennyt. Päinvastoin minusta pelit ovat menneet hieman yläkanttiin. 6 pistettä 3 vieraspelistä on hyvä saavutus. Toivottavasti myös seuraavista 3 kotipelistä tulee vähintään saman verran pisteitä. Jos jollekin pitää pisteet menettää, niin olkoon se sitten TIHC. Onneksi nuo Hermes ja JHT eivät ole meidän päävastustajia, vaan ainoastaan kyseessä on kolmen pisteen ottelut. Siitä on kuitenkin lähdettävä, että meillä on 12 pistettä sunnuntai-iltana. Pienempi pistemäärä on hieman katkeran kalkin makuinen.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Ans kattoo millainen kaveri on, jos nyt tänne asti pääsee. Rosteri on kyllä niin ohut, että jokainen virheitä välttävä kaveri on päästettävä ainakin joukkueen kanssa jäälle. Toivottavasti pelimiehiä vielä saadaan.

Luulisi kaverin sopivan kapeaan pakkiosastoon, kun pelataan Suomisarjaa. Ei sitä tosin koskaan tiedä, jos vaikka tulee äitiä ikävä jne..
 

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Luulisi kaverin sopivan kapeaan pakkiosastoon, kun pelataan Suomisarjaa. Ei sitä tosin koskaan tiedä, jos vaikka tulee äitiä ikävä jne..

Tais tulla jo äitiä ikävä, on nimittäin hävinny eliteprospectsilta tuo uutinen (tai huhuhan se oli). Vai olikohan täys ankka koko uutinen...
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Tänään sitten päästään Lappi Areenalle kahvin juontiin. Ennakkoon suurin mielenkiinto kohdistuu Rumpuryhmään. Jaksaako aikaiset miehet vielä nostattaa meidän nyhveröidenkin kannustusintoa. Keväällä RuRy joutui suotta sylkykupiksi. Toivon ja uskon, että kyllä he jaksavat. Sylkijät saattavat jäädä pois, mutta eiväthän he olekaan muita kuin gloorihunttereita. RoKin pitäisi tämän illan ottelu viedä selvin numeroin, mutta kokemuksesta tiedän, että ei se vaan aina nappaa. Asenteella, että tämä on helppo soosi, niin voi käydä huonosti. Uskon, että joukkueen kokoonpano on nyt sellainen, että kaikilla on näyttöhalut kovat meille sinisydämisille ihmisille. Illallapa olemme viisaampia. Kiva nähdä miten nuorisoketju intoutuu meitä huudattamaan.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
RoKi - Tihc

Numerot kohtuulliset 14-1. Harmi, että loppu meni niin namutteluksi, oltaisiin voitu lähennellä seuran ennätystä muuten. Hyökkäyksessä näyttäisi jonkin verran olevan laajuuttakin, eli yhden ketjun varassa ei olla. Mutta puolustus aina vain hirvittää. Joku vastahyökkäysjoukkue olisi paha vastus. Viikonloppuna (kaksi peliä, Hermestä ja JHT:tä vastaan) alkaa sitten selviämään joukkueen nykytaso.
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Eihän eilisestä nyt saanut mitään kuvaa RoKin tasosta. Peli oli yhtä epätasainen, kuin vinttikoiran ja mäyräkoiran kilpajuoksu. TIHC oli kyllä vielä huonompi kuin odotuksissa oli. RoKin junnut selvisivät koetuksesta ihan kunnialla. Nappuloiden peli oli iloista katseltavaa. Pistetäänpä kolehti kiertämään ja hankitaan Joonalle luistavaa geeliä. Sellaista joka hylkii kaikkea mustaa. Ei voi olla totta, että erkkarissa on niin luja pito, että kiekko ei lavasta irtoa toisille pelaajille. Katsellaan viikonloppu ja naulitaan Jeesus ristille tai huudetaan hallelujaa. Pelissä oli kuitenkin paljon sitä viattomuutta ja harrastekiekon ihanuutta, joka minua kiinnostaa. Todennäköisesti tulee katsottua RoKin kaikki kotipelit areenalla. Rumpuryhmälle suuri puska ruusuja.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Tässä olisi rumpuryhmän sivulta napattu linkki "ankkalinnan ketjun" Joonas Alanteen rankkarimaaliin etäfanien katsottavaksi. Liioittelenko jos arvioin otteet lupauksia antavaksi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös