Minä olen miettinyt tätä kysymystä lähinnä siitä näkökulmasta, että miten mahtaa käydä näiden - erityisesti Aasian - väkiluvultaan rikkaiden maiden, joiden kasvu on vahvasti pohjautunut tuotantoon, erityisesti vaateteollisuuden, mutta toki myös monen muun teollisuuden alaan. Siinä on haastetta, kun yli pari miljardia kiinalaista ja intialaista pian huomaavat, ettei länsimaat enää heitä tarvitsekaan tavaroiden valmistamiseen. Hiljalleen alkaa olla merkkejä, että tuottajat alkavat siirtää tuotantolaitoksiaan takaisin Eurooppaan ja länsimaihin.Toki vauhti on vielä hidasta, mutta varmasti eksponentaalisesti kiihtyvää tekniikan kovaa vauhtia kehittyessä.
Veikkaisin, että ainakin Kiinassa tämä on tajuttu jo selvästi ja siksikin heidän maailmanvalloituspolitiikka ja luonnonvarojen ryövääminen on niin agressiivista. Tavallaan he käyvät kilpailua aikaa vastaan. Kyllä Suomen murheet ovat tässä pienet, kun näitä väkiluvultaan jättiläisiä valtioita miettii, kuinka he tulevat järjestämään kaikille riittävästi työtä ja toimeentuloa? Suomessahan tilanne saattaa kääntyä jopa, jos ei positiiviseksi, niin ainakin nollasummapeliksi siltä osin, että vaikka palaavat firmat työllistävätkin vain murto-osan siitä määrästä, mitä joitakin vuosikymmeniä sitten, on kaikki kuitenkin "kotiinpäin"?
Kiinaa ja Intiaakin heikommassa asemassa ovat nämä muut maailman köyhät/kehittyvät maat, joiden väkiluku ei ole riittävä turvatakseen toimivia sisämarkkinoita.
Voisi nopsaan kuvitella, että Afrikan maat ovat vielä Aasian maitakin heikommassa asemassa, kun he eivät kunnolla ehtineet edes tähän "ensimmäiseen aaltoon", kun tilanne jo kuihtui kokoon? Ei lupaa kovin hyvää maailman vakauden näkökulmastakaan, kun töitä ei yksinkertaisesti ole tarjolla jossain Bangladeshissa vaateteollisuuden sieltä kadotessa.
Jos jollakulla palstalaisella olisi tästä näkökulmasta enemmän oikeaa tietoa allekijoittaneen mutuilun sijaan, olisi kiva kuulla kommentteja?
