Seiskan mukaan Matti Nykänen olisi menehtynyt viime yönä. Linkki uutiseen.
Nyt tuli puskista. Seiskalla lienee vieläkin se Matin luottotoimittaja töissä, eli tässä tapauksessa Seiskaan voi jopa vähän luottaa.
Seiskan mukaan Matti Nykänen olisi menehtynyt viime yönä. Linkki uutiseen.
Nyt iski lujaa. Sekoiluhommat toki oma lukunsa. Mutta maailman kaikkien aikojen paras mäkihyppääjä ainakin omasta mielestäni. RIP.
Ennenkaikkea voimia läheisille. Toivon mukaan media osaisi nyt antaa omaisille sururauhan.
Olenko ainoa, jonka mielestä on aika saatanan irvokasta, että ensimmäisenä Matin kuolemasta kertoi Seiska?
Kevyet mullat Matille sinne jonnekin. Ristiriitainen hahmo, joka ei varmaankaan ikinä saanut rauhaa oman päänsä sisällä. Tavallaan hyvinkin sympaattiselta vaikutti.
Ennenkaikkea voimia läheisille. Toivon mukaan media osaisi nyt antaa omaisille sururauhan.