Naiden valossa tuntuu kuin mies olisis tiennyt kohtalonsa.
Fiksuna miehenä osasi varmaankin olettaa, ettei kaikki pääty toiveista huolimatta kuin tuhkimotarinoissa. Melkoisen diippiä tulitusta oli HOF-speech (En tiedä kuinka kauan Castro nykyään jaksaa pölöttää, mutta Ultimate Warrior olisi taatusti viihdyttävämpi).
Spekulaatioitahan on poismenon jälkeen esitetty, että jokin tiedostettu sairaus olisi ollut taustalla. Se on kuitenkin vähän helppo tie yrittää selittää asia. Ken lopulta tietää, sillä tämmöiset jutut on vähän mystisiä, vähän alitajuisen tuntuisia. Keho ja mieli ovat toisistaan erossa, mutta toisaalta eivät. Keho reagoi voimakkaasti tunnepurkauksiin psykosomaattisestikin, jolloin kivut tuntuvat tosilta. Tässä tapauksessa käytännössäkin raskaasti rasitettu keho voi käyttäytyä vielä radikaalimmin kuin ajatukset, kaiketi siitä syystä moni vanhuskin voi saada laakin liian suuren emotionaalisen kokemuksen jälkeen. Tulee se sitten päivän tai vuoden päästä kokemuksesta.
Tosiaan tuntui, että mies olisi ikään kuin päästänyt viimeiset höyryt pihalle. Ne höyryt jotka ovat muhineet vuositolkulla ja odottaneet vain pihalle pääsyään, jotta työ lajin parissa on tehty. Ja sitten takki on tyhjentynyt siitäkin huolimatta, mikä perhe kotona odottaa. Ei se raihnaisesti naama punaisena viimeistä kertaa naruja repinyt mies vaikuttanut ihan tavalliselta 50-vuotiaalta, vaan erittäin väsyneeltä ja huonokuntoiselta. Ja vaikkei mies ole koskaan kuulunut erityisseurantaan monialaisella viihdepuolella, niin ei kyllä taiteilijasielu voi paljoa ultimaattisemmin poistua areenoilta. Räkä poskella johonkin komeroon tukehtuneet rokkarit sun muut voisivat ottaa mallia.
