RIP-ketju

  • 2 929 119
  • 11 766

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Lepää ystäväni rauhassa. :( Joskus vielä tavataan, no worries!
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Omintakeisen saksalaisbändi Trion kitaristi Gert Krawinkel siirtyi sunnuntaina ajasta ikuisuuteen. Linkki Wikipedian henkilöartikkeliin. Levot miehelle.

Palstan seniorit saattavat muistaa Trion 80-luvun alkupuolelta. Yhtye tekaisi muutaman tarttuvan hitin, kuten Anna - Letmein Letmeout sekä Da Da Da. Nuo soivat noin vuoden 1982 paikkeilla ahkerasti monissa maissa, Suomessakin.

Pienesti eksentrinen saksalaisyhtye herätti huomiota. Sellainen oli noina aikoina kovin epätodennäköinen menestyjä suomalaisilla levymarkkinoilla, vaikka Kraftwerk toki tiedettiin, ja muutama pieruprogeilija tunsi jopa Amon Düülin.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Eritoten Ghostbustersista tunnetuksi tullut Harold Ramis on poissa, miehellä oli ikää 69.

Linkki uutiseen.

Tämä kirpaisi kyllä varsin syvältä. Muutenkin vittumainen päivä takana monella tavoin, ja sitten saa vielä lukea, että Päiväni murmelina -klassikkoelokuvan ohjaaja sekä Ghostbustersin ainutlaatuisen uniikki Egon Spengler on poissa. Samalla voi haudata lopullisesti sitkeät huhut Ghostbusters 3 -elokuvasta, josta on vuosia ollut huhuja. Enää ei varmasti ole mahdollista, koska Ramis on poissa. Ramishan myös käsikirjoitti Haamujengiä.

Hieno mies, luonnonlahjakkuus koomikkona ja paljon hyvää mieltä ihmiskunnalle tuottanut käsikirjoittaja-ohjaaja.

Hiljaisen hetken pidän kotonani. Ja kenties pistän Ghostbustersin pyörimään ties kuinka monetta kertaa. Elokuvan olen nähnyt varmaan parikymmentä kertaa enkä koskaan siihen kyllästy. Nyt on yksi Haamujengistä haamu itsekin, ja sitä vain miettii, että kuka heistä on seuraava?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Täytynee itsekin katsella Ghostbustersit tässä lähiaikoina. Sen ekan katselinkin kavereiden kanssa jokunen vuosi sitten, mutta tokaa en ole nähnyt sitten 90-luvun alun, arvelisin.

Turhan nuori mies oli Ramis myös lähtemään tuonpuoleisille komedia-areenoille, mutta tuollaiset komplikaatiot on ikäviä juttuja.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Täytynee itsekin katsella Ghostbustersit tässä lähiaikoina. Sen ekan katselinkin kavereiden kanssa jokunen vuosi sitten, mutta tokaa en ole nähnyt sitten 90-luvun alun, arvelisin.

Turhan nuori mies oli Ramis myös lähtemään tuonpuoleisille komedia-areenoille, mutta tuollaiset komplikaatiot on ikäviä juttuja.

69 vuoden iässä Ramis tosiaan lähti, aivan liian nuorena.

Ghostbusters 2 on aliarvostettu elokuva ja paljon mainettaan parempi. Ei se ykkösen veroinen ole, mutta helposti neljään tähteen pyöristyvä elokuva kuitenkin. Ykkönenhän on viiden tähden klassikko, liki jokainen kohtaus on ajaton. Lisäksi elokuvassa on yksi maailman kaikkien aikojen kovimmista tunnusmusiikeista. Ray Parker jr. kiittää ja kuittaa.

Ghostbusters kakkosen Vigo, Karpaattien kauhu ja Moldavian suru on myös mainio kaveri.

"On a mountain of skulls in a castle of pain, I sat on a throne of blood. What was will be, what is will be no more. Now is the season of evil! "

Haamujengit vain tuplana koneeseen Harold Ramisin muistoa kunnioittaen.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Vaikka nämä julkkisten kuolemat nyt yleisesti ottaen eivät säväytä mutta kyllähän täälläkin Ghostbustersilla on oma erityisen spesiaali paikkansa sydämessä, joten tämä koskettaa jollain tapaa. Muistakaahan Ghostbustersin ystävät, että tänä vuonna kuudes heinäkuuta tulee 30v täyteen elokuvan julkaisusta.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Kyllä - hieno mies ja omaan makuun aikamoisen kovan paketin elokuvia teki. Ghostbusters tietenkin suosikkina, mutta Groundhog Day on aina myös ollut suosikki. Huumori siis osui ja upposi.

Tosiaan itselle myös GB2 on aina ollut hyvä elokuva, aikanaan näin sen elokuvissa ja siitä lähtien se on kyllä aina toiminut melkein yhtä hyvin kuin ensimmäinenkin. GB3:sesta on tehty useita käsikirjoituksia, jotenkin vaikea nähdä leffaa ilman Egonia, mutta toivon kuitenkin että se toteutuisi.

Kiitoksia Haroldille kaikesta.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Myös Yhdysvaltain presidentti Barack Obama muisti edesmennyttä Harold Ramisia tiedotteessaan Valkoisesta Talosta. Iltasanomien mukaan Obama lausui seuraavaa:

- Michelle ja minä olimme murtuneita kuullessamme Harold Ramisin poismenosta. Hän oli yksi Yhdysvaltojen suurimmista satiirikoista, ja kuten niin monet muutkin komedian nerot, Chicagolaisen Second Cityn kasvatti, Obama sanoi tiedotteessaan tiistaina.

Second City on tunnettu teatteri Chicagossa.

- Kun me katsoimme hänen elokuviaan, Delta-Jengistä Latvasta lahon kautta Haamujengiin ja Päiväni murmelina -elokuvaan, emme vain nauraneet niin kauan että sattui. Me kyseenalaistimme auktoriteetteja. Samaistuimme ulkopuolisiin. Tuimme altavastaajia. Emmekä koskaan tuona aikana menettäneet uskoamme onnellisiin loppuihin, Obama kirjoitti.

Jos Barack Obamalla olisi tunnukset Jatkoaikaan, Barack olisi kirjoittanut RIP-ketjuun itse. Onneksi hänellä on kuitenkin käytössään Valkoisen Talon tiedotuskoneisto.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Paco De Lucia kuollut

Taivaallinen kitaristiryhmä sai taas yhden legendan joukkoihinsa. Hieno kitaristi oli tämä flamenco-taituri. Yleisesti varmaan tunnetuin biisi on Bryan Adamsin Have You Ever Really Loved A Woman Don Juan DeMarco-leffasta, mutta vuosikymmenien uran mies teki mm. Al DiMeolan ja monen muun huipun kanssa.

Täytyykin kuunnella Pacon muistoksi tämä taas pitkästä aikaa:
Concierto De Aranjuez - Adagio
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Aika yllätyksenä tuli Paco de Lucian lähtö, ei tullut vielä edes 70 täyteen. En ole niin tarkkaan seurannut, mutta en tiennyt että hänellä olisi ollut erityisempiä vaivoja. Harmin paikka, että taas pitää toivotella lepoja raskaan sarjan tekijämiehelle. Että levot vaan.

Rock- ja jazzyleisö muistaa Pacon myös yhteistyöstä John McLaughlinin ja Al Di Meolan kanssa, mutta flamencokitaristina hänet tietenkin parhaiten tunnetaan. Koskaan en päässyt todistamaan Pacoa livenä, muutaman levyn kautta hän tuli minulle tutuksi.
 

Masentaja

Jäsen
Pekkaniska Oy:n pääomistaja ja hallituksen pj yms, Janne Niska on kuollut viimeyönä 38 vuoden iässä. Tunsin Jannen moottoriurheilupuolelta, todella mukava ihminen noinkin nuoreksi ja menestyneeksi mieheksi. Ei ollut juurikaan pissi päähän noussut, huipputyyppi. Veti hiljaiseksi...
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukossa ja Ässissä liigaa pelannut Juhani ""Pruutta" Wallenius on kuollut 58-vuotiaana.

Apuvalmentajana Pruutta toimi Lukossa sekä 18-vuotiaiden maajoukkueessa. Lukon valmentajana Pruutta muistetaan parhaiten siitä kun hän Äijänsuolla Lukon ja JYPin ottelussa nosti vaihtopenkin oven suorille käsille ja paiskasi sen jäälle suivaannuttuaan päätuomari Antti Koskisen tuomioihin. 18-vuotiaiden maajoukkueessa Pruutta voitti keväällä -99 MM-kultaa Jouko Lukkarilan toimiessa päävalmentajana.

Kovasti raumalaisia jääkiekkoihmisiä nyt koetellaan. Juuri tiistaina vietettiin hallissa juniorivalmentaja Leo Andreasenille hiljaista hetkeä ja ensi tiistaina on vuorossa Pruutan muiston kunnioittaminen.
 
Viimeksi muokattu:

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Lukossa ja Ässissä liigaa pelannut Juhani ""Pruutta" Wallenius on kuollut 58-vuotiaana.

Apuvalmentajana Pruutta toimi Lukossa sekä 18-vuotiaiden maajoukkueessa. Lukon valmentajana Pruutta muistetaan parhaiten siitä kun hän Äijänsuolla Lukon ja JYPin ottelussa nosti vaihtopenkin oven suorille käsille ja paiskasi sen jäälle suivaannuttuaan päätuomari Antti Koskisen tuomioihin.

Linkki lehtijuttuun Kun Bruutta oven heitti | Kiekkoareena

Ei ne saranat ihan niin heikkoja olleet, vaikka iso mies olikin :)

Lepää iso mies rauhassa...
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Osanottoni Juhani Walleniuksen omaisille.

En tietääkseni koskaan ollut todistamassa Walleniuksen pelaamista katsomosta käsin, mutta JW tuli minulle tutuksi toisella tavalla. Nimittäin 70-lukuisen jääkiekkopelikorttisarjan kautta. Ne nimet ja naamat syöpyivät freskon lailla mieleen, joten heidän tekemisiään osasin sitten myöhemminkin seurata lehdistä ja urheilukirjoista. Juhani Wallenius oli yksi tällainen pelaaja. Eikä varmastikaan mikä tahansa laitojen kolistaja, kun pääsi pelikorttimieheksi asti. Muita Lukon pelaajia mainitussa pelikorttisarjassa olivat ainakin Jouni Peltonen, Jorma Vehmanen ja Jari Laiho, maalivahti taisi olla Kari Kaupinsalo. En muista oliko Matti Forss Lukon rosterissa vaiko HIFK:n.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lukossa ja Ässissä liigaa pelannut Juhani ""Pruutta" Wallenius on kuollut 58-vuotiaana...

Bruutta tuli aikanaan Ässiin Vellun tilalle, kun tämä teki yllättäen sopimuksen Coloradoon. Tutustuin Bruuttaan tuolloin, hieno kaveri. Wallenius oli luonnikas ja vaatimaton mies, juttua tuli koko ajan. Muistan hänen hartiasuojansa, jotka olivat henkseleihin kiinnitetyt hartiasuojan olkasuojat eli rintaa ja selkää suojaavat osat jätettiin pois. Tosin tuon ajan hartiasuojat nyt olivat mitä olivat.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Muumeista ehdin juuri kasvaa ulos ennen kuin tuo japanilaisten muumisarja alkoi tv:ssä, joten mulle Matti Ruohola oli ennen kaikkea Matti Merimies lauantai-aamujen Lasten Ruudussa. En kyllä enää kirveelläkään muista mikä sen nukkemummon nimi oli, jonka kanssa Matti monenmoisista asioista keskusteli.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Muumeista ehdin juuri kasvaa ulos ennen kuin tuo japanilaisten muumisarja alkoi tv:ssä, joten mulle Matti Ruohola oli ennen kaikkea Matti Merimies lauantai-aamujen Lasten Ruudussa. En kyllä enää kirveelläkään muista mikä sen nukkemummon nimi oli, jonka kanssa Matti monenmoisista asioista keskusteli.

Akuliina. Ja Matti Merimiehenä minäkin muistan Ruoholan. Se täytyy tosin tunnustaa, että itse en tajunnut Muumipapan ja Merimiehen olleen sama henkilö.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Lepää rauhassa, nimim. fiftyeight. Taas on yksi palstaveli poissa keskuudestamme.

Tämän tiedon sain Leonin avaamasta JA-Seniorit 2015 -ketjusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös