Mainos

Riehuvat nuorisojengit – uusi normaali?

  • 225 025
  • 1 310

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ei vaan omasta rikoksestaan, jossa lapsi on jätetty huoltamatta, heitteille jne. Et edellenkään lukenut viestiäni jonka lainasit ja tämä on taas käsittämätön keskustelu JA:ssa osa 17372883. Vanhemmat voisivat ehdotuksessani välttää rikosoikeudellisen vastuun jos olisivat itse aktiivisia jo varhaisessa vaiheessa.
No mikä on rangaistus huoltajuuden laiminlyönnistä? Kun sinä et sitä oikein tahdo kertoa. Onko se siis yhtä kuin heitteillejättö, vai haluaisitko laittaa siihen jonkun erillisen rangaistusasteikon. Eli mennäänkö sakoista kahteen vuoteen vai millä välillä? Kaksi vuottahan on yleensä ehdotonta eli ihmisiä joutuu sitten vankilaan.
 

Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arsenal, Ducks, KalPa, KuPS, BVB, Eagles
Etenkin nuorimpien jo sinne epäterveeseen maailmaan joutuneiden kohdalla pitäisi puolestaan keskittyä katkomaan kaikki yhteydet siihen jengiin ja opettamaan taas kerran että niitä fiksujakin polkuja on olemassa ja että elämää kannattaa jo lapsena suunnitella pidemmälle kuin johonkin uljaaseen hengenlähtöön jengisodassa alle parikymppisenä.

Miten helvetissä voit määrittää epäterveet nuoret tai hänen vanhempansa? Varmaan ainoastaan on se ratkaisu epäterveiden ihmisten pariutumisen ehkäiseminen. Miten se oikein ehkäistään? Helvetin hankalaa sekin on? Ihmisyys on sellainen juttu johon ei millään valtiolla ratkaisua olemassakaan jos ei tiettyjä valtioita lasketa mukaan jota se ei kiinnosta.

SPoliisit kuuluvat kouluihin ja nuorisotiloihin sekä lähikeskuksiin. Olen asiasta kirjoittanut muutaman kerran siksi, että Ruotsissa tehtiin sama virhe kuin Suomessa. Poliisi jätti lähiöt, koulut ja nuorisotilat ja siirtyi pääosin autopartiointiin. Kosketuspintaa ei enää ollut alueen nuoriin samalla tavalla kuin ennen.

Suomessa poliisin tulisi olla näkyvillä ja käydä alttiisti kouluissa. Poliisi tulisi myös palauttaa fyysisesti lähiöihin.

Poliisille on omasta mielestäni turha vyöryttää yhteiskunnallista vastuuta. Poliisi kävi ainakin omassa koulussani puhumassa huumeista isosti jo 90-luvun alussa. Poliisia käytettiin silloin pelote vaikuteettena. Kuriahan ei tänä päivä saa esittää mihinkään, koska aina löytyy joku sellainen henkilö varsinkin somessa joka pahoittaa mielensä. Siis ei ketään kiinnosta se, että aikoinaan sai tehdä pontikkaa joka on Suomalainen käsityö tarvike ollut jo aikoinaan ilman mitään tappelua ilman aseita.
 
Viimeksi muokattu:

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
No mikä on rangaistus huoltajuuden laiminlyönnistä? Kun sinä et sitä oikein tahdo kertoa. Onko se siis yhtä kuin heitteillejättö, vai haluaisitko laittaa siihen jonkun erillisen rangaistusasteikon. Eli mennäänkö sakoista kahteen vuoteen vai millä välillä? Kaksi vuottahan on yleensä ehdotonta eli ihmisiä joutuu sitten vankilaan.
Uskomatonta. :)
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Miten helvetissä voit määrittää epäterveet nuoret tai hänen vanhempansa? Varmaan ainoastaan on se ratkaisu epäterveiden ihmisten pariutumisen ehkäiseminen. Miten se oikein ehkäistään? Helvetin hankalaa sekin on? Ihmisyys on sellainen juttu johon ei millään valtiolla ratkaisua olemassakaan jos ei tiettyjä valtioita lasketa mukaan jota se ei kiinnosta.
...
Huom. epäterveeseen seuraan ajautuneet nuoret. Tarkoitin siis niitä junnuja jotka on jo siellä jengissä, mikä tulee ilmi yleensä vasta siinä vaiheessa kun ovat joutuneet tekemisiin viranomaisten kanssa. Jengisiteitä ei katkota nykyisillä toimilla kun mikään ei pakottavasti estä juniorin yhteydenpitoa niihin meritoituneempiin ja ammattimaistuneempiin rikollisen alkuihin, joten ihan selvä siirto kohteeseen x josta ei saa pidettyä yhteyttä olisi paikallaan. Kohteessa sitten pidettäisiin huolta oppivelvollisuuden täyttymisestä ja esitettäisiin vaihtoehtoisia urapolkuja jengirikollisen tai tiktokjulkkiksen (tai näiden sekasikiön) lisäksi.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

axe

Jäsen

Persujen vika tämäkin. Vaikka he ovatkin olleet oikeassa, niin koska he ovat rasisteja, niin ei olla voitu olla samaa mieltä heidän kanssaan.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Persujen vika tämäkin. Vaikka he ovatkin olleet oikeassa, niin koska he ovat rasisteja, niin ei olla voitu olla samaa mieltä heidän kanssaan.
”Syyllistyin hyssyttelyyn.” ”Nyt pitäisi puhua suoraan myös etnisyyden merkityksestä katurikollisuuden kohdalla”, Kuusela sanoo.

Kuusela selvästi lipeää rintamasta. Saattaapi saada hieman palautetta.
 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Persujen vika tämäkin. Vaikka he ovatkin olleet oikeassa, niin koska he ovat rasisteja, niin ei olla voitu olla samaa mieltä heidän kanssaan.
Vasemmistopolitiikoille pieni vinkki. Perussuomalaisten lempi aiheesta eli maahanmuuton negatiivisista puolista puhuminen ei lisää perussuomalaisten kannatusta. Perussuomalaiset on saanut kannatusta sillä että se on ainut puolue joka on puhunut ongelmista. Demarit voivat saada perussuomalaisilta ääniä jos alkavat puhua asioista niiden oikeilla nimillä.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Huolestuttavia nuo luvut/arviot maahanmuuttajanuorten osuuksista jengeissä ja nuorisorikollisuuden piirissä. Huolestuttavuutta lisää se, ettei kyse siis ole oikeasti maahanmuuttajista, vaan Suomessa syntyneistä ja kasvaneista ulkomaalaistaustaisista suomalaisista, jotka ovat elämänsä alusta asti olleet suomalaisessa neuvola->päiväkoti->koulu -putkessa. Samalla puskee huolestuttavia tilastoja maahanmuuttajataustaisten heikoista oppimistuloksista ja hyvin heikosta kouluttautumistasosta.

Saapa nähdä, Suomella on paljon jo nyt kiinni, ja tulevaisuudessa kasvavassa määrin, ulkomaalaistaustaisissa lapsissa ja nuorissa. Toivottavasti kentän tasolla ongelmat on tunnistettu ja tehty korjaavia toimenpiteitä. Ylimielisyyteen suomalaisen yhteiskunnan kyvystä ottaa uusista suomalaisista koppi ei ole varaa.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

Näitä opettajien hätähuutoja kuulee nykyään jatkuvasti, mutta valitettavan hitaasti niihin vastataan. Tässä ketjussa on jo annettu sen verran hyviä vinkkejä ja ohjeistuksia, kuinka tulisi toimia ja mitä pitäisi tehdä, joten minulla ei ole niihin mitään lisättävää.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Niin, näinhän aina minulle kerrotaan, kaikki opetussuunnitelmassa olevat asiat ovat tärkeitä, mitään ei voida karsia.

Jos koulussa on käytösongelmia, minusta pitäisi keskittyä olennaiseen, yksinkertaistaa opetusta ja keskittyä enemmän kasvatukseen.
Tätä kuulee erityisopettajilta ja luokanopettajilta. Arvaapa, mitä kuulee tällaisten toimenpiteiden jälkeen lukiomaikoilta?

Omasta näkövinkkelistä ratkaisut ovat tietenkin erittäin helppoja. Harvemmin kuitenkaan erityisen laaja-alaisia.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tätä kuulee erityisopettajilta ja luokanopettajilta. Arvaapa, mitä kuulee tällaisten toimenpiteiden jälkeen lukiomaikoilta?

Omasta näkövinkkelistä ratkaisut ovat tietenkin erittäin helppoja. Harvemmin kuitenkaan erityisen laaja-alaisia.
Seuraavaksi jonossa työnantajat, jotka valittavat, että nuoret eivät osaa mitään ja eikö siellä koulussa enää opeteta mitään.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Niin, näinhän aina minulle kerrotaan, kaikki opetussuunnitelmassa olevat asiat ovat tärkeitä, mitään ei voida karsia.

Jos koulussa on käytösongelmia, minusta pitäisi keskittyä olennaiseen, yksinkertaistaa opetusta ja keskittyä enemmän kasvatukseen.

Saatoin ymmärtää väärin, mutta käsitykseni mukaan koulun tehtävä on opettaa, tasapuolisesti kaikkia.

Kasvatus kuuluu sinne kotio. Tosin itsellä ei ole lapsia, niin voin olla väärässä. Peli on menetty jos tai kun esim. yläasteikäinen hallitsee kotona. Hänen mukaan toimintaan? Valitettavan usein se vaan taitaa mennä niin, että lapset ovat aina saaneet sen mitä haluaa, koskaan ei ole kielletty mitään.
Sitten kun oot se n. 15 ja joku Nxtsi opettaja alkaakin jakaan sääntöjä, niin siitä uhriudutaan.
Ja koska kotona ns. vanhemmat kokevat asian samalla tavalla, niin hyvät on lähtökohdat elämään?
Monella tulee olemaan vielä todella vaikeat ajat edessä

Niin ja itse en myöskään ymmärrä sitä, että kylille lähdettäessä pitää olla kättä pidempää mukana.
On sitä aina tapeltu ja joskus on ajettu porukalla toiselle paikkakunnalle hakeen vääntöjä?

Mutta jos tapellaan niin sit 1 vs 1 ja paljain käsin.
 

ijuka

Jäsen
Sellaista sitten tällä kertaa. Onneksi epäillyt jäivät kuitenkin nopeasti kiinni.

Suojaikärajat voisi poistaa. Kyllä se 13v:kin voi 10v vankilassa istua. Tätä nykyä nämä voivat vaan puukotella ja ryöstellä minkä kerkeävät, kun rangaistuksia ei tule ja tienestit kovat.

Saatoin ymmärtää väärin, mutta käsitykseni mukaan koulun tehtävä on opettaa, tasapuolisesti kaikkia.
Toivottavasti ei. Erityisen hyvät erityisen hyvien luokille ja tähtäämään huippulukioihin, erityisen huonot erityisen huonojen luokille helpommin aihein ja suuremmalla tuella, ja vielä huonommat käymään luokan uusiksi. Tämä "kaikki on samanarvoisia"-ajatusmalli on yksi pääsyitä sille, miksi Suomalaisen koulutuksen taso on suorastaan surkeaa tällä hetkellä.

Kouluissa muutenkin aivan älytön kuri. Piti jokunen vuosi sitten käydä jotain lukion kursseja läpi ja siellä oppilaat vaan kännyköitä näpläsivät eivätkä kuunnelleet yhtään. Kun itse kävin koulua, niin tuollaisesta olisi lentänyt pihalle välittömästi. Nyt opettaja ei edes huomioinut asiaa tai torunut, ei vaikka valitin siitä sille. Ja peruskoulussa varmaan vielä pahemmalla tasolla.

Niin, ja mielestäni kouluissa voisi opettaa paljon enemmän kanssakäymisestä toisten ihmisten kanssa, ihan pienestä pitäen. Voisi jopa ehkäistä tällaista nuorten rikollisuutta, ja on paljon hyödyllisempää kuin joidenkin mitokondrioiden opetteleminen. Yrityksissä tällaista juuri arvostetaan, ja sosiaalisista taidoista on hyötyä ihan jokaisella elämän osa-alueella. Kuitenkin fokus on jossain tyhjänpäiväisessä yleistiedossa, jolla ei tee mitään ja jos sitä joskus tarvitseekin, niin googlettaa voi kuitenkin.
 
Viimeksi muokattu:

Antisankari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko muuten Suomessa jo tunnustettu, että nuo katujengit liittyvät maahanmuuttoon?
Vai siis, larppaako joku vielä jossain (Taponen?) etteivät nuo Milan Jaffit ja Kurdiketut ole maahanmuuttajia?
 

rpeez

Jäsen
Sorry jos tämä jossain täällä ollut, mutta Immu Ilmén heittää mielenkiintoisia kommentteja näistä nuorisojengeistä ja monesta muustakin asiasta.



Edit. Sellainen myöhäinen jälkikommentti vielä tähän kun monesti sanotaan ettei rangaistusten kovuudella ole positiivista merkitystä, niin ainakin tämän Immun juttelun perusteella se ei pidä paikkansa. Rikollispiireissä otetaan selkeästi huomioon millainen kakku mistäkin voi tulla, ja maiden erityispiirteet asian tiimoilta hän huomioi myös.
 
Viimeksi muokattu:

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Monessa mediassa näytetään tällä hetkellä Milan Jaffin uusinta somevideota, jossa tämä kekkuloi kalsareillaan metrossa ja kaataa päälleen maitoa aivan kuten suuri ja pelottava jengipomo yleensäkin tekee. Vieressä hänen uskolliset alamaisensa nauravat ja mylvivät kuin katselisivat maailman parasta komediaa, kun taas tavalliset metromatkustajat päättävät vaihtaa vaunua. Eiköhän se ole jo tullut selväksi, että Jaffin voisi karkoittaa Suomesta tämän kärsittyä tuomionsa, koska ei tuosta pojasta ole miksikään yhteiskunnan merkittäväksi jäseneksi.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edit. Sellainen myöhäinen jälkikommentti vielä tähän kun monesti sanotaan ettei rangaistusten kovuudella ole positiivista merkitystä

Tuo varmasti pätee johonkin pisteeseen asti, mutta muuten kyseessä tuntuu olevan lähinnä hevosen ja kärryjen paikan sekoittava väärinkäsitys johon advokaatit eivät todellisuudessa itsekään usko jos alkaa kysellä jonkin heille henkilökohtaisen asian rangaistuksen lieventämisen ja siitä seuraavien hyötyjen/säästöjen perään. Yhteiskunnat, joissa ihmisoikeudet toteutuvat, demokratia kukoistaa ja on turvallista, ovat usein osin näistä syistä arvoiltaan pehmeitä verrattuna yhteiskuntiin joissa rikollisuus rehottaa ja ihmiset elävät pelossa ja epäluottamuksessa. Kun rikollisuus kasvaa ja raaistuu, sekä turvattomuus lisääntyy, asenteet kovenevat ja rangaistuksia kiristetään --> rikollisuus kasvaa samalla kun tuomiot kovenevat.

Toisaalta valtioissa joissa asenteet ja tuomiot ovat kovempia ja rikollisuutta enemmän, on valtavasti muita rikollisuuteen vaikuttavia tekijöitä joita on tutkimuksissa täysin mahdotonta täysimääräisesti vakioida, jotta voitaisiin eristää tuomioiden pituuksien vaikutus eri valtioiden välillä.

Vielä kolmantena seikkana unohtuu, että yksilön "taajuus" rikoksen tekemiselle vapaana ollessa (ajatellaan esim. päivittäistä todennäköisyyttä syyllistyä rikokseen vapaana ollessa) voi hyvinkin kasvaa, vaikka yhteiskunnan rikollisuus tämän ansiosta vähenisi. Yhtenä potentiaalisena mekanismina Immunkin ilmeisesti esittämä rikoksen tekemisen hyöty-haitta-analyysin haittojen lisääminen ja siten tuomioiden mahdollinen rikoksia niitä aiemmin tekemättömien keskuudessa ehkäisevä vaikutus, eli vaikutus muiden kuin itse tuomitun keskuudessa. Toisaalta taas rikollisen vapaanaoloajan vähentyessä sopivasti, syrjäyttää tämä kasvaneen "rikostaajuuden" ja johtaa odotusarvoisesti vähempiin rikoksiin henkilön toimesta. Kärjistettynä esimerkkinä, jos jonkun murhaajan uusimistodennäköisyys kasvaa 80% --> 90% pitkän tuomion takia, ei sillä ole merkitystä yhteiskunnan rikollisuudelle jos häntä ei päästetä vapauteen rikostaan uusimaan.

Toisena esimerkkinä, mikäli henkilön ryöstötaajuus on vaikkapa 1 ryöstö per vuosi, ja 5 vuoden tuomio nostaa tämän taajuuden 1,1 ryöstöön per vuosi, syyllistyisi hän ilman vankilatuomiota odotusarvoisesti 20 ryöstöön 20 vuodessa. Jos hän syyllistyisi ensimmäisenä vuotenaan ryöstöön, jäisi siitä kiinni ja saisi tuomion, olisi odotusarvo vain rapiat 16 ryöstöä vaikka olettaisimme ettei hän jäisi muista ryöstöistään kiinni lainkaan. Tätä voisi kohtalaisen helposti simuloida käyttäen parametreina kiinnijäämistodennäköisyyttä ja tuomion pituutta, mutta tällä leluesimerkilläkin tulee selväksi kuinka vankilatuomioilla ja niiden pituuksilla on mekanistinen rikollisuutta vähentävä vaikutus.
 
Viimeksi muokattu:

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Monessa mediassa näytetään tällä hetkellä Milan Jaffin uusinta somevideota, jossa tämä kekkuloi kalsareillaan metrossa ja kaataa päälleen maitoa aivan kuten suuri ja pelottava jengipomo yleensäkin tekee. Vieressä hänen uskolliset alamaisensa nauravat ja mylvivät kuin katselisivat maailman parasta komediaa, kun taas tavalliset metromatkustajat päättävät vaihtaa vaunua. Eiköhän se ole jo tullut selväksi, että Jaffin voisi karkoittaa Suomesta tämän kärsittyä tuomionsa, koska ei tuosta pojasta ole miksikään yhteiskunnan merkittäväksi jäseneksi.

Ehkä tämä olikin jonkinlainen taide-esitys? Se kuvastaa modernin yhteiskunnan rappiota.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös