Rauman Lukon johto – ammattitaitoinen vai ammattitaidoton?

  • 436 685
  • 2 339

hokkikokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Bläkkiksellä monta hyvää pointtia. Mielestäni karrikoituja esimerkkejä ja toisaalta täysin oikeaa tolaahan me tavalliset kaduntallaajat ihan kaikesta tiedetään. Mutta tässä jälleen yksi hyvä pointti miksi pitäisi katsoa onko ylemmässä johdossa kaikki henkilöt oikeissa tehtävissä ja onko tehtävänjako selkeä. UTJ ja TJ hoitaisivat kumpikin oman tonttinsa ja kummallakaan ei voi olla ylitsekävelymahdollisuuksia toisen päätöksiin. En sano, että ketään tarvitsee olla kenkimässä, vaan se mitä pari viestiä aikaisemmin riittää asian läpiviemiseksi.

Kun on oikeat ihmiset oikealla roolilla ylemmässä johdossa ei "rahalla ja palkkapussilla on merkitys ketjupeluutukseen" voi vaan tulla. Tai sitten on homma edelleen väärin roolitettu tai väärä ihminen UTJ:nä. Kyllä valmentajalle pitää pystyä antamaan vapaat kädet toteuttaa peliä hankituilla pelaajilla. Jos homma ei miellytä, niin sitten lähtee henkiöitä vaihtoon.

Se että UTJ ja valmentaja keskustelevat hankalassa tilanteessa (peli ei suju) homman parantamisesta ei taas saa tai voi olla sanelutilanne UTJ:n suunnalta miten hommaa pyöritetään. Muutoin UTJ voi ihan itse hommautua valmentajaksi.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Toivottavasti seuran hallitus ottaisi nyt lusikan kauniiseen käteen ja palkkaisi sen ammattitaitoisen UTJ:n töihin esim. viiden vuoden sopimuksella.

Tästä päättömästä korpivaelluksesta suurella budjetilla ei yksinkertaisesti tule mitään pysyvää menestystä koskaan. Nykytilanteessa kukaan ei lopulta ole vastuussa urheilullisesta puolesta, ja se näkyy joka vuosi tuolla kentällä.

UTJ valitsee päävalmentajan ja joukkueen, eikä mitään muita vaihtoehtoja ole. Kaikki vastuu on tämän yhden miehen harteilla.

Nythän Lukossa mennään niin, että pelaajakoordinaattori ei valitse ketään, vaan esittelee näitä pelaajia tj:lle (joka ei ymmärrä jääkiekosta mitään) sekä päävalmentajalle.

Jokaisen pelaajan kohdalla tj katsoo erikseen hintaa, jollainen touhu ei ole mistään kotoisin.

Sitten kun epäonnistutaan, Vanhatalo pesee heti kätensä, koska ei saanut valita ketään. Tj haukkuu valmentajan paskasta työstä ja valmentaja tj:n kun ei antanut sopivassa kohtaa pelimerkkejä käyttöön. Pelkkää oravanpyörää, josta kukaan ei kanna vastuuta.

UTJ:lle kuuluu antaa budjetti käteen sanoen että siinä on, rakenna joukkue. Jos ykkössentteri onkin hieman ennakoitua kalliimpi, jostain muualta joudutaan tinkaamaan. Kokonaisbudjetti määrää, eikä kenenkään yksittäisen pelaajan hinta, mikä siis nykyisin on myös isossa roolissa.

Ensi kautta ajatellen UTJ:n saapuminen menee aika paljon ohi, koska vanhoja sopimuksia on ensi kaudeksi paljon. Mutta kausi 2014-2015 olisikin jo lähes kokonaan uuden UTJ:n tekemä, mikäli hänet löydettäisiin ennen juhannusta 2013. Uusien sopimuksien teko kun alkaa jo loppukesästä.

Lukko leikkii tällä hetkellä pikkuseuraa ison seuran budjetilla kenenkään ottamatta vastuuta urheilullisista tekemisistä. Tilanne on 2010-luvulla täysin naurettavaa puuhastelua.

Hallituksen pj Laiho, päivitä nyt vittu tämä seura uudelle aikakaudelle ja palkkaa vastuullinen UTJ ottamaan homma haltuun.
 

Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
Ensin pitäisi lähteä liikkeelle siitä, että Lukko/Lukon hallitus määrittelisi ne arvot, mitä se haluaa edustaa. Visio siitä, mitä seura (liigajoukkue) haluaa olla. Näkemys siitä, mitä ollaan, mitä ei olla, mitä halutaan olla ja mitä ei edes haluta olla. Ja kaikki aikataulutettuna. Pitää miettiä, mitä ollaan ja minkälaista viihdettä (koska siitä tässä on kuitenkin mitä suurimmassa määrin kysymys) maksavalle yleisölle halutaan tarjota. Kun näkemys on kristallinkirkas, voidaan palkata sekä toimitusjohtaja että urheilujohtaja, jotka ovat sitoutuneet viemään toimintaa tähän suuntaan. Toimitusjohtaja tekee toimitusjohtajan töitä eikä sekaannu kenttätason toimintaan. Toimitusjohtaja kantaa vastuun talouspuolesta. Urheilujohtaja (tai urheilutoimenjohtaja, sama minulle) saakoon diktaattorin valtuudet ja määrätyn budjetin. Urheilujohtaja palkkaa valmentajan, joka sitoutuu yhtä lailla sovittuun toimintatapaan. Valmentaja ja urheilujohtaja kasaavat joukkueen budjetin asettamissa raameissa. Valmentaja ja viime kädessä urheilujohtaja kantavat urheilullisen vastuun.

Suurimpana esteenä näen sen, että Lukolla ei ole minkäänlaista hajua siitä, mitä se on tai edes haluaa olla organisaationa ja yrityksenä. Ilmeisesti Alatalon selvityksen perusteella tehty strategiakin on kaikessa hiljaisuudessa haudattu jonnekin katakombeihin.

Kaikkeen on resurssit olemassa. Se, onko tahtoa onkin toinen asia.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Ensin pitäisi lähteä liikkeelle siitä, että Lukko/Lukon hallitus määrittelisi ne arvot, mitä se haluaa edustaa.

Luonnollisesti, joskaan itseään ei kannata liiaksi kahleisiin vankita.

Lukon hallitukselta on kuulunut sanoja viekkus, oveluus, jatkuvuus, kuuden joukkoon vuosittain, omia junnuja 1-2 vuosittain jne.

Visiot ovat visioita, eikä niitä aina pystytä pitämään vaikka halua olisikin. Visioihin kuitenkin vaikuttaa myös se, ketä pelaajia/valmentajia on lopulta saatavana.

Hyvä UTJ/UJ lukee kenttää kuin avointa kirjaa, sekä on aikaansa edellä valitessaan tekijöitä joukkueeseen. Tätä ei nykyisin voi edes tehdä, koska mukana päätösten teossa on alati vaihtuva päävalmentaja.
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Ja kun seuran hallitus palkkausi tuon osaavan ja pätevän utj.n, niin sen nimi olisi varmaan Vanhatalo, Mokka, Rajala tai Laiho.

Tuossa seurassa ei mikään muutu ennen kuin nuo äijät syö porkkanaa alhaalta päin. Ikävä kyllä.
 

Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
Luonnollisesti, joskaan itseään ei kannata liiaksi kahleisiin vankita.

Lukon hallitukselta on kuulunut sanoja viekkus, oveluus, jatkuvuus, kuuden joukkoon vuosittain, omia junnuja 1-2 vuosittain jne.

Visiot ovat visioita, eikä niitä aina pystytä pitämään vaikka halua olisikin. Visioihin kuitenkin vaikuttaa myös se, ketä pelaajia/valmentajia on lopulta saatavana.

Hyvä UTJ/UJ lukee kenttää kuin avointa kirjaa, sekä on aikaansa edellä valitessaan tekijöitä joukkueeseen. Tätä ei nykyisin voi edes tehdä, koska mukana päätösten teossa on alati vaihtuva päävalmentaja.
Se vaan, että mikäli mielessä ei ole kirkkaana se, minne halutaan mennä (+ miten ja millä aikataululla), UTJ/UJ:n palkkaaminen on yhtä hyödyllistä kuin kahden tonnin erikoisvanteiden hankkiminen tonnin autoon. Jos hallitus hyväksyy sen, että UTJ/UJ hoitaa homman "avaimet käteen"-periaatteella, niin OK, silloin olen samaa mieltä. Olennaista on kuitenkin se, että kelkkaa vedetään samaan suuntaan ja kaikki tietävät sen suunnan.

Kuulostaa vain utopistiselta koska Rauman Lukko.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Hallituksen pj Laiho, päivitä nyt vittu tämä seura uudelle aikakaudelle ja palkkaa vastuullinen UTJ ottamaan homma haltuun.

Kysykaa Laiholta, kun torilla jarjestetaan taas joukkomielenosoitus Lukon surkeasti paattyneen kauden jalkeen. Jos Jari Laiho sinne nyt edes ennattaa tulla sataman johtokunnan puheenjohtajan kiireiden vuoksi.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Jos minulta kysytään, niin ulkoistamisen sijaan hallitus voisi hankkia muutamaksi vuodeksi ulkopuolisen urheilullisesta suorituksesta vastaavan henkilön, joka on pelaajien ja valmentajien yhteinen esimies. Sellainen joka ymmärtää sekä ihmissuhteista että jääkiekosta.

Kun tulee hetkiä, jolloin pelaajilla ja/tai vanhemmilla on työpaikallaan huono olo, kenelle nämä he uskoutuvat? En usko, että Lukon ongelma on huonot pelaajat tai huono valmennus, vaan se, ettei organisaatiosta löydy ammattitaitoista henkilöä, joka pitää huolta, että työympäristö on terve ja työntekijöiden motivaatio tehdä töitä on kunnossa. Lukossa epäonnistuminen johtuu siitä, että pelaajien ja valmentajien motivaatio laskee nollaan, koska työympäristö alkaa tuntua vastenmieliseltä.

Olen ennestään korostanut, että vika ei ole yksin valmentajassa tai toimitusjohtajassa, sillä ne ovat vaihtuneet. Vastenmielisestä habituksesta huolimatta Rajala on ilmeisesti hoitanut taloudelliset tehtävänsä hyvin ja Dufvalla on näyttöä menestymisestä, joten mistään amatöörimäisestä tekijästä ei hänenkään kohdalla puhuta. Vanhatalon aikana taas Lukko on löytänyt liigan kärkiporukkaan kuuluvia ulkomaalaisia, joten ei sielläkään täysin kuutamolla olla. Mokkakin on varsin tärkeä ja hyödyllinen mies niin kauan kuin panostaa RKT:hen ja harjoitusolosuhteiden parantamiseen.

Voisiko joku paremmin ja enemmän tietävä kertoa, mikä on Jari Laihon rooli Rauman Lukossa? Siis muu kuin suhtautua ylimielisesti kannattajien mielipiteisiin, esimerkiksi logoasiassa. En yhtään ihmettelisi, vaikka Rajalakin puoltaisi UTJ:n hankkimista, mutta herra Laiho taas kokee uhkaksi sen, että Raumalle saapuu joku, joka ymmärtää jääkiekosta enemmän kuin hän itse.

Toimittaja Leppänenkin voisi joskus tehdä oikeaa journalismia mukahauskojen Twitter-viestien sijaan. Vaatisi vastauksia Lukon johdolta ja ottaisi esimerkiksi aikaisemmilta valmentajilta ja pelaajilta selvää, mikä Lukossa mätti. Mitä Rautakorven kanssa oikeasti tapahtui ja millaiseksi organisaatioksi Matti Alatalo Rauman Lukon näki.
 
Viimeksi muokattu:

Irtolapa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Niämise Ville, Gill,Forss ja Pospisil
Ja kun seuran hallitus palkkausi tuon osaavan ja pätevän utj.n, niin sen nimi olisi varmaan Vanhatalo, Mokka, Rajala tai Laiho.

Tuossa seurassa ei mikään muutu ennen kuin nuo äijät syö porkkanaa alhaalta päin. Ikävä kyllä.

Aravirralta hyvä idea kun sanoi että nämä SM-liigan palkitsemis tilaisuudet voisivat tulla hoitamaan valmentajien sijaan UTJ. Jos Lukollekin sitten sellainen jouduttaisiin hankkimaan. Noista neljästä sepästä ei menijöiksi olisi, ainakaan urheilullisesti.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Tässä kun katselee tuota Jokerien marssia välieriin, niin tulee taas mieleen ne naurettavat kommentit mitä pukumiehiltä on kuultu.

Ensin Vanhatalo mainostaa jälkikäteen että olisi saatu Stanley Cupin voittanut pakki riveihin, mutta emme nähneet tarvetta.

Sitten tulee tj eetteriin ja mainostaa miten ollaan alittamassa pelaajabudjettia.

Sitten kun katsotaan, mitä tämä joukkue kaikkein eniten tarvitsee, niin laatua pakistoon ja samalla myös määrää, jotta ei tarvitse mennä joka ilta samalla kuusikolla. Samalla voitaisiin olla vähän lähempänä vastustajan materiaalia.

Vittu sanon minä. Ammattilainen UTJ/UJ puikkoihin ja nopeasti, eikä saatana mennä tällä mallilla, jossa seuran hallitus päättää kuka tulee pelaamaan mitäkin pelipaikkaa.

Tämä nykyinen tapa kuluttaa rahaa eikä anna suuremmiten vastinetta. Toinen vaihtoehto kun on, että kulutat saman tai ehkä hieman enemmän, mutta saat samalla oikein rakennetun kiekkojoukkueen.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Tässä kun katselee tuota Jokerien marssia välieriin, niin tulee taas mieleen ne naurettavat kommentit mitä pukumiehiltä on kuultu.

Ensin Vanhatalo mainostaa jälkikäteen että olisi saatu Stanley Cupin voittanut pakki riveihin, mutta emme nähneet tarvetta.

Tama paatos saattaa tietysti kostautua, mutta sita perusteltiin nimenomaan silla, etta annetaan omille pojille mahdollisuus (Virtanen ja Viirlas). Sita paitsi asiasta paatti myos RD.

Lukon pakisto on kieltamatta aika ohut, joten kaikki kentalla olijoita tarvitaan puolutustehtavissa. Eilen se ei sujunut, mutta on me nahty paljon parempiakin otteita tassa sarjassa. Kovasta mina kaipaisin kovasti laatikkoon.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Tässä kun katselee tuota Jokerien marssia välieriin, niin tulee taas mieleen ne naurettavat kommentit mitä pukumiehiltä on kuultu.

Mitä vitun marssia välieriin? Kesälomille Jokerit lähtee tänään.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Vaikka neljäs sija onkin ihan hyvä, mennyt kausi osoitti, että muutoksia on tapahduttava. Kolme vuotta sitten eteläisessä naapurissa pelattiin finaaleja, ja nyt pohjoisnaapurissa. Meillä sen sijaan tässä vaiheessa kautta odotetaan taas ensi kautta, ja saamme kuulla johdon ympäripyöreitä puheita siitä, että toiset olivat yksinkertaisesti vain parempia.

Jos Laihon Lapamato uskaltautuu tällä kertaa saapua kolostaan torille kannattajien kuulusteltavaksi, niin toivottavasti sinne mennään kivien ja kahvin sijaan vaatimusten ja vastausten takia. Haluaisin ainakin kuulla perusteluita, miksi Laihon ja Rajalan pitäisi pysyä nykyisissä tehtävissään. Missä asioissa he ovat onnistuneet. Minä en keksi yhtään.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niin se voi olla hyväkin että Lukko ei pronssia männä perjantaina voittanut. Viimeksi kaksi vuotta sittenhän joku tinalo kehtasi sanoa voitetun pronssin jälkeen että "pitää muistaa että tällä puolustuksella voitettiin pronssia, välttämättä mitään muutoksia ei edes tarvitse tehdä". Nyt tuollaista aivohikkaa tuskin kukaan edes vahingossa ja humalassa suustaan päästää.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Niin se voi olla hyväkin että Lukko ei pronssia männä perjantaina voittanut. Viimeksi kaksi vuotta sittenhän joku tinalo kehtasi sanoa voitetun pronssin jälkeen että "pitää muistaa että tällä puolustuksella voitettiin pronssia, välttämättä mitään muutoksia ei edes tarvitse tehdä". Nyt tuollaista aivohikkaa tuskin kukaan edes vahingossa ja humalassa suustaan päästää.

Se oli meitin pelaajakoordinaattori kun niin lausui. Kaikki muut käsitti silloin että pronssi voitettiin hyökkäyskaluston ansiosta.
 

Larbatchov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt on annettava kiitosta kun on sen paikka. Ihan minkälaisella scouttauksella tahansa ei olisi saatu järjestettyä ässille mestaruudesta raumalaisilla runkopelaajilla tosissaan taistelevaa joukkuetta, eli jotain on tehty oikein ja eteenpäin on menty.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hyvä hankinta ainakin pesäpallon puolelle.

Ja tarvittaessa selostaa vaikka jääkiekkoa, kuten aikanaan teki Jyväskylän paikallisradiossa.

Vai selostiko? Korjatkaa nyt jos ihan väärin muistan mutta kyllä mun mielestäni saman niminen ja näköinen kaiffari 90-luvun alkupuolella ja puolivälissä Äijänsuollakin hiippaili JYPin pelien aikana.
 

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Löytyisikö Porin suunnalta vielä vapaana olevia pesäpallo taustan omaavia henkilöitä? Saataisin tuo jääkiekkojoukkue Rauman Lukon organisaatio kuntoon.

Kuinka monta jääkiekko taustan omaavaa siellä on? Taitavat olla vähemmistössä.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Monenlaisissa liemissä tuo Kaijansinkko on ainakin keitetty. Saa nähdä kauanko jaksaa Lukon leivissä touhuta ja mitä tuo talven työnkuva todellisuudessa pitää sisällään. Miestä tuntematta saattaa olla aika hankalakin persoona Lukon johtoportaalle, perustuen aiempaan historiaan ja nettijuttuihin. Mielenkiintoista nähdä, mitä uutta annettavaa ottelutapahtumiin tällaisella ns. "vanhan liiton" miehellä on? Tuskin ainakaan ottelun aikaisen vedonlyönnin kehittämistä. :). No nuo tuomiot on jo kärsitty kauan sitten.

Nämä löytyivät nopeasti:

Kommentti: Kohu nimeltä Kaijansinkko | Yle Urheilu | yle.fi

Hyvinkäällä kohupotkut – Petri Kaijansinkko pihalle | Pesäpallo | Urheilulehti.fi


Pesäpallon sopupeliskandaali – Wikipedia
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Päivän Länsi-Suomesta löytyy juttua Kaijansinkosta. Työnkuvaan kuuluu ainakin paljon kaikkea, Lukko liikuttaa –tuoteperheen kehitys ja myynti, ottelutapahtuman kehitys ja eri tehtävät
ottelutapahtumassa sekä projektitehtävät. Lisäksi vielä roolia pesäpallon puolella
(pelinjohtaja, päävalmentaja ja
juniorivalmennustehtävät)
Mielenkiintoinen yksityiskohta oli se, että RD on hoitanut Kaijansinkon rekrytoinnin. Miehet ovat Länsi-Suomen mukaan vanhoja kavereita. Tuo on hieman outoa, kun Kaijansinkko ei vastaa urheilullisesta puolesta mitenkään, mutta ilmeisesti RD:n vaikutusvalta on iso.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Päivän Länsi-Suomesta löytyy juttua Kaijansinkosta. Työnkuvaan kuuluu ainakin paljon kaikkea, Lukko liikuttaa –tuoteperheen kehitys ja myynti, ottelutapahtuman kehitys ja eri tehtävät
ottelutapahtumassa sekä projektitehtävät.

Varsin looginen hankinta Lukolta, sillä juuri tuollainen mies organisaatioon tarvitaan! Onneksi keskittyy Lukossa seuran pääasialliseen tarkoitukseen, ja vouhottaa urheilusta jossain muualla.

Kehitystä ja myyntiä, myyntiä ja kehitystä, sekä välissä vähän projektia. Sitäkö Lukko on? Ymmärrän että nämä ovat tärkeitä juttuja, jotta Lukko pysyy isompien mukana pienestä talousalueesta huolimatta. Mutta onhan se nyt järjetöntä palkata kaiken maailman myyntimiehiä ja projektipellejä sen sijaan, että palkkaisivat ammattilaisen vastaamaan seuran tiedotuksesta ja urheilujohtamisesta.

Lukekaapa nimimerkin 1936 kirjoitus tiedotuspolitiikkaketjusta. Viestin pituuden takia lisään lainausten sijaan pelkän linkin.

Jatkoajan keskustelupalsta - Yksittäisen viestin lukeminen - Lukon tiedotuspolitiikka
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Päivän Länsi-Suomesta löytyy juttua Kaijansinkosta. Työnkuvaan kuuluu ainakin paljon kaikkea, Lukko liikuttaa –tuoteperheen kehitys ja myynti, ottelutapahtuman kehitys ja eri tehtävät
ottelutapahtumassa sekä projektitehtävät. Lisäksi vielä roolia pesäpallon puolella
(pelinjohtaja, päävalmentaja ja
juniorivalmennustehtävät)
Mielenkiintoinen yksityiskohta oli se, että RD on hoitanut Kaijansinkon rekrytoinnin. Miehet ovat Länsi-Suomen mukaan vanhoja kavereita. Tuo on hieman outoa, kun Kaijansinkko ei vastaa urheilullisesta puolesta mitenkään, mutta ilmeisesti RD:n vaikutusvalta on iso.
Raumalla, kun eduksi perinteisesti on ollut hyvä nuoleskelutaito ja hyvä herratoiminta, niin eiköhän se Kaijansinkkokin sinne massaan huku huomaamattona. Toivottavasti osaa kertoa tovereille parit vitsit oikeaan paikkaan.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Tuli nyt ihan hetki sitten mieleen että on Lukon johto sinänsä aika ammattitaitoinen. Esimerkkinä wings-episodi, ilmoitetaan siitä komeasti kun kannattajat odottavat sopparien julkistuksia. Kuitenkin valtaosa faneista käy hallilla vaikka joukkue olisi vähän huonompikin ja joukkuetta sinällään ei tarvitse mainostaa. Mutta nyt wingsit ovat kaikkien tiedossa, kiitos kohun. Aika ovelasti tehty jos tällä tavalla ajattelivat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös