Rauli Urama Lukon päävalmentajaksi

  • 427 783
  • 2 216

Akke P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos Lukon tavoitteena ei tällä kaudella ole mestaruus, niin on järjetöntä heittää 2,5 miljoonaa euroa täysin hukkaan. Puolet halvemmalla porukallakin taistellaan niistä sijoista 10-14. Tässä nähdään taas se Raumalainen puusilmäisyys joka uskoo kaiken mitä seurajohto suustaan ulos päästää. Tuolla rosterilla ja noilla pelaajapalkkioilla on PAKKO taistella mitaleista. Kaikki muu on ollut täyttä perseilyä.

Itseäni ihmetyttää yllänäkyvän kaltainen mustavalkoinen ajattelu. Ja jos nyt hieman polemisoin, niin se on minusta itse asiassa ihan puuta heinää. Ja mikä paradoksaalista; tästä samasta asiasta voisi moittia myös pitkässä juoksussa Lukon johtoa. Meillä mennään aina välillä "kovilla satsauksilla" ja välillä "omat pojat projekteilla" - ja aina jotakuinkin noin vuoden periodeilla ja sitten kelkka kääntyy. Ei siinä ole mitään järkeä.

Meillä pitäisi olla koko ajan käynnissä SEKÄ "omat pojat projekti" ETTÄ resurssien mukainen maksimaalinen satsaus kokoonpanoon. Ainoastaan tällä tavalla meillä olisi mahdollista saada aikaiseksi edes ajoittain sellaisia olosuhteita, että menestys olisi aidosti mahdollinen. Sen sijaan vuoroin näennäisesti omilla miehillä ja vuoroin rahalla liikuttaessa päädytään juuri täsmälleen siihen menestykseen, jota Raumalla on nähty. Pelkästään "rahalla" tai pelkästään "projekteilla" ei menestystä saavuteta.

Ja minusta sen hokeminen, että "taas heitetään niin ja niin paljon rahaa hukkaan" on tyhjä argumentti. Totta kai joka vuosi pitää yrittää maksimaaliseen tulokseen, mutta pelaajistossa ja valmennuksessa on kuitenkin ylivuotisia syklejä ja on asian suunnatonta yksinkertaistamista, jos ajattelee että nyt meidän on menestyttävä, koska tänä vuonna me satsasimme näin ja näin paljon, ja jonain vuonna ei, kun satsattiin vähemmän. Ei se niin yksinkertaista ja suoraviivaista ole.
 
Mogilni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pronssilla
Jos rakennetaan kestävää pohjaa, niin minkä vuoksi joukkueeseen hommataan pelaajia vuoden sopimuksilla? esim. Laaksonen ja Lindgren, jotka eivät taatusti ole halpoja mieheiä. Niiden hinnalla oltaisiin voitu vaikka hommata se oikea vahvistus puolustukseen ja antaa peliaikaa junnuille hyökkäyksessä. Vastaan nyt itse. Sen vuoksi ne hommattiin, jotta TÄLLÄ kaudella olisi mahdollisuus taistella pytystä. Muutenhan nuo on ihan turhia hankintoja, jos mestaruutta ei tavoitella.
Jotta tulevilla kausilla olisi mahdollista kalastella kovia nimimiehiä joukkueeseen niin tälläkin kaudella on menestyttävä edes kohtuullisesti. Sen takia noita kalliita miehiä kait tänne on roudattu vuoden sopimuksilla. Niin ja vielä noista vuoden sopimuksista sen verran että kun näitä tämän kauden hankintoja on seurannut niin ehkä näitä vain vuoden mittaisia artistisopimuksia kannattaa harkita myös seuraavat pari kautta ennenkuin uusi scouttausjärjestelmä alkaa toimimaan.

Ja kyllä, kauden alussa nimilista oli PAPERILLA sellainen että menestystä olisi pitänyt tulla mutta jos nyt mietit tässä vaiheessa kautta että kaikki ulkkarit epäonnistuivat ja on heitetty hiuksista vi**uun, Mustoset yms "tasonnostajat" ovat flopanneet, ykköspakkipari on telakalla.... Pää pois perseestä, Urama saa olla aika sateentekijä että roudaa ton jengin edes puolivälieriin.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Akke P. kirjoitti:
Meillä pitäisi olla koko ajan käynnissä SEKÄ "omat pojat projekti" ETTÄ resurssien mukainen maksimaalinen satsaus kokoonpanoon. Ainoastaan tällä tavalla meillä olisi mahdollista saada aikaiseksi edes ajoittain sellaisia olosuhteita, että menestys olisi aidosti mahdollinen.

Nimen omaan näin. Se mitä haen on, että tämä suunnitelma vietäisiin loppuun, kuten nyt onneksi näyttää käyvän. Totta kai joukkueeseen tulee satsata rahallisesti, että ei tarvitse lähtee kovalta takamatkalta projektin edetessä. Aivan kärjen tuntumassa (sijat 8-5) tulisi olla tälläkin kaudella, että projektin uskottavuus säilyy ja näitä vuoden sopimuksella olevia artisteja saataisiin avuksi tuleviksikin kausiksi.

Tämän hetkistä tilannetta en kuitenkaan laittaisi Ralen piikkiin. Kuten täällä mainittiin, "ulkkarikortit" olivat huteja ja Kovanen, sekä Pettinen telakalle. Tuo heikentäisi mitä tahaansa joukkuetta tässä sarjassa. Uskon silti, että ensikeväänä pelataan Raumalla play off otteluita ja haetaan projektiin uskottavuutta, sekä nuorille, tuleville runkopelaajille kullanarvoista kokemusta.
 
Isorumailkeä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anonyymit kotikiusatut
Tämä menisi ehkä paremmin johonkin muuhun ketjuun, mutta koska Uramallakin on se neljän vuoden sopimus, jolla rakennetaan tulevaisuutta, niin olkoon täällä.

Meillä pitäisi olla koko ajan käynnissä SEKÄ "omat pojat projekti" ETTÄ resurssien mukainen maksimaalinen satsaus kokoonpanoon. Ainoastaan tällä tavalla meillä olisi mahdollista saada aikaiseksi edes ajoittain sellaisia olosuhteita, että menestys olisi aidosti mahdollinen. Sen sijaan vuoroin näennäisesti omilla miehillä ja vuoroin rahalla liikuttaessa päädytään juuri täsmälleen siihen menestykseen, jota Raumalla on nähty. Pelkästään "rahalla" tai pelkästään "projekteilla" ei menestystä saavuteta.

Yleisesti ottaen optimitilanne olisi se, että runko olisi koossa useamman vuoden, "omista pojista" (olkoot sitten muualta A- tai B-junnuiässä tulleita tai kokonaan omaa juniorituotantoa) pystyttäisiin joka vuosi ajamaan sisään liigaan pari-kolme tulevaisuuden runkopelaajaa/vastuunkantajaa. Ulkomaalaiset ja/tai muuten valmiit pelimiehet olisivat selkeitä "täsmähankintoja", jos omasta takaa sopivan tyyppistä pelaajaa ei löydy.

Kylmä totuus vain on se, että joka vuosi omista junnuista ei tule niin hyviä pelaajia, että heitä voitaisiin peluuttaa. Joskus tulee yksi, joskus ei sitä yhtäkään. Silloin on pakko hankkia pelaajia muualta. Ja mielellään hyvällä osumisprosentilla.
Ja minusta sen hokeminen, että "taas heitetään niin ja niin paljon rahaa hukkaan" on tyhjä argumentti. Totta kai joka vuosi pitää yrittää maksimaaliseen tulokseen, mutta pelaajistossa ja valmennuksessa on kuitenkin ylivuotisia syklejä ja on asian suunnatonta yksinkertaistamista, jos ajattelee että nyt meidän on menestyttävä, koska tänä vuonna me satsasimme näin ja näin paljon, ja jonain vuonna ei, kun satsattiin vähemmän. Ei se niin yksinkertaista ja suoraviivaista ole.
Ei ole. Eikä varsinkaan helppoa. Pitää muistaa, että liigassa on kolmetoista muutakin joukkuetta, joista 5-7 on sellaisia, jotka satsaavat joukkueeseensa enemmän tai vähemmän joka vuosi ja joiden realistinen tavoite on (aina) mestaruus. Ympäristössä on paljon sellaisia muuttuvia tekijöitä joihin ei itse voi vaikuttaa. Mielestäni mm. tämän kauden tavallaan puskista tulleet satsaukset (esim. Lindgren ja Laaksonen) ovat sellaisia, jotka osaltaan antavat mahdollisuuden menestyä jo nyt, mutta eivät tuo sitä automaattisesti.
 
Graves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En ole myöskään tyytyväinen pelkästään siihen, että Raumalla ylipäätään pelataan liigaa. Se, että menestystä ei tule tällä kaudella on täysin eri asia. Tämän vuoden jengi on ostoporukka ja ne joko toimii tai ei toimi. Raumalla ne ei yleensä toimi (huono scouttaus?).

Miksi sitten tämän vuoden joukkue on ostoporukka? Voisiko syy olla siinä, että medän akatemian helmille on mietitty pelipaikka omille vahvoille alueilleen vuoden tai kahden päähän? Esim. Palola, Aaltonen, Tuomainen ja Rajala olisivat kahden vuoden päästä 1-2 ketjun hyökkääjiä. He ovat varmasti loistavia tulevaisuuden jätkiä, mutta Raumalla liian iso rooli liian aikaisin voi olla aika kova paikka.

Mielestäni nyt on ainekset rakennettu hyvin sen suhteen, että esim. Pettisellä ja Saarelalla on pitkät sopimukset ja toimivat isähahmoina läpi projektin. Tällaisia miehiä ei tainnut olla liikaa viime omat pojat-projektissa.

Ja vielä: tätä kautta ei ole vielä pelattu loppuun!
 
TiDo28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko,Toronto Maple Leafs
Tämä menisi ehkä paremmin johonkin muuhun ketjuun, mutta koska Uramallakin on se neljän vuoden sopimus, jolla rakennetaan tulevaisuutta, niin olkoon täällä.

Yleisesti ottaen optimitilanne olisi se, että runko olisi koossa useamman vuoden, "omista pojista" (olkoot sitten muualta A- tai B-junnuiässä tulleita tai kokonaan omaa juniorituotantoa) pystyttäisiin joka vuosi ajamaan sisään liigaan pari-kolme tulevaisuuden runkopelaajaa/vastuunkantajaa. Ulkomaalaiset ja/tai muuten valmiit pelimiehet olisivat selkeitä "täsmähankintoja", jos omasta takaa sopivan tyyppistä pelaajaa ei löydy.

Kylmä totuus vain on se, että joka vuosi omista junnuista ei tule niin hyviä pelaajia, että heitä voitaisiin peluuttaa. Joskus tulee yksi, joskus ei sitä yhtäkään. Silloin on pakko hankkia pelaajia muualta. Ja mielellään hyvällä osumisprosentilla.

Ei ole. Eikä varsinkaan helppoa. Pitää muistaa, että liigassa on kolmetoista muutakin joukkuetta, joista 5-7 on sellaisia, jotka satsaavat joukkueeseensa enemmän tai vähemmän joka vuosi ja joiden realistinen tavoite on (aina) mestaruus. Ympäristössä on paljon sellaisia muuttuvia tekijöitä joihin ei itse voi vaikuttaa. Mielestäni mm. tämän kauden tavallaan puskista tulleet satsaukset (esim. Lindgren ja Laaksonen) ovat sellaisia, jotka osaltaan antavat mahdollisuuden menestyä jo nyt, mutta eivät tuo sitä automaattisesti.

Otetaan nyt täälläkin sitten kiinni tähän IRIn tekstiin ja mainitaan myös,että juoni sivuaa myös aikaisempia Olkunkin juttuja.

Itsekin olen lähinnä v...tunut reisille menneisiin scouttaukseen,mutta en pelkästään siihen scouttaukseen itsessään.Siis se lähinnä siinä tämän kauden osalta scouttauksessa nyppii,että Ralella oli ajatus pelitavasta aika selkeänä ja sai valita (vai saiko?) edes suurinpiirtein aika monia pelaajia joita agentit/Lapa/Vanhatalo yms. suosittelivat eli kaiken järjen mukaan edes jonkunmoinen hujumentti olisi pitänyt olla.Olisi pitänyt olla vähintäänkin selvä kuva Fogista ja Nabbista (toki edelleen lukon pelimies) mutta ei nämäkään natsanneet.Saa nähdä mikä on lopputulos Mustosen osalta,vielä ei ole vakuuttanut.Ehkä ensi vuonna on kypsempi ja pakko varmaan opetella pelaamaan ilman tuttuja vierellä,sitten nähdään onko pelimies vai lupaus?Olisi vaan odottanut,että edes kotimaiset pelaajat natsaa valmiiksi mietittyyn pelitapaan,missä vika?

Täytyy tähän väliin heittää tunnustus tai kyllähän se on ollut jo pidemmän aikaa tiedossa,että itse en kauheasti välittänyt tästä Ralen ajamasta pelityylistä edes alussa vaikka hyvinkin meni.Sitähän nyt ei tiedä mihin suuntaan tämä Ralen pelityyli tästä vielä hienosäädetään mutta vielä en ole valmis tätä ostamaan.No se siitä.

Itse en myöskään ollut valmis uskomaan,että ulkomaan "vahvistukset" olisivat olleet niin huonoja kuin aika moni väittää.Itse väitän,että heille ei vaan sopinut kyseinen pelitapa ollenkaan ja siksi olikin hyvä heidän lähteä.Toisaaltaan voi kysyä olisiko ollut Ralen viisaampaa viilata rohkeammin peliä johonkin ulkomaan "vahvistuksille" ja muutamille muillekin helpompaan/erilaiseen suuntaan?No,ehkä on parempi sittenkin,että "väkisin" viedään Ralen kehittämää pelitapaa läpi jatkoa ajatellen.Tässä sopisi sitten taas kysyä,että miksei kotimaisetkaan hankinnat natsanneet vaikka tiedossa oli pelitapa ja olisi ollut aika (ehkä?) helppoa scoutata edes kotimaiset pelaajat läpi?Täten voi kysyä myös,että saiko Rale sittenkään niitä pelaajia joita olisi halunnut vai olivatko nämä vaan seuraavana listalla vaihtoehtoina?

Eräs asia mihin haluan myös ottaa kantaa tässä samalla on tuo valmennus "poppoo".Varmaan kaikki ovat ihan hyviä omassa hommassaan ja Eepilläkin käytännön kokemusta pelaajana vaikka huru mycket.Urama kävi näyttämässä kykynsä tapparassa,mutta toisaaltaan ei voi ottaa esille sitä seikkaa,että "joutui" valmiiksi katettuun pöytään.Joukkue oli valmis ja Tukka varmaan oli ajatellut jo jotain pelitapaa ja näytti toimivan ihan hyvin vaikka eri mies sen veti läpi.Ehkä Rale sai itse rakentaa uuden pelitavan ja sekin toimi hyvin mutta pelaajat olivat valmiina joten ne piti ottaa varmaan huomioon ja niiden pohjalta suunnitella pelitapaa?

Nyt täällä Rale on tullut melkein "tyhjään" pöytään eli on pitänyt valita pelaajat ja suunnitella pelitapa.No alku aina hankalaa sanotaan.Nyt tullaan itse kymysykseen.Onko valmentaja yhtään erilainen kuin pelaaja psyykkeeltään?Meinaan tällä sitä,että jos Ralenkin itsetunto on saanut pienen kolauksen tai ruvennut epäilyttämään jotkut asiat niin:"Onko Eepistä tai Elosta tarpeeksi apua valmennuksellisella puolella,onko heillä näkemystä ja varmuutta tässä tilanteessa"?

Eepi on kaikesta huolimatta raakile valmentajana ja Elokin raakile miesten tasolla?Olisiko ollut parempi,että "poppoossa" olisi ollut joku kauemmin näissä kuvioissa pyörinyt?Tuli vaan mieleen kun tuossa Raipen tv-ohjelmassa hän ei ollut siinä kohtaa täysin varma pystyisikö hän hyppäämään valmennushommiin tuosta vaan?Tuli johdantoon vähän liikaa pituutta,sorry.

Tästä seuraavasta varmaan tulee myös tukkapöllyä kun mainitsenkin kaikkitietävän nimen P.Sihvonen (anteeksi vaan).Jotenkin sain päähäni,että tuossa mitä P.Sihvonen sanoi (kolumnissaan) voi toki olla jotain perääkin,että pahuksen vaikea voi olla hankkia juuri oikean tyyppiset pelaajat tuohon Ralen pelitapaan mutta onnistuessaan tulostakin varmaan tulee.Itsekin sitä jäin pohtimaan,että jokin hieman perinteisempi tapa pelata jääkiekkoa voisi sopia paremmin,en sano kaikille mutta joillekin ehkä jopa suurimmalle osalle?Kuinka hyvin onnistuvat hankinnat juuri tuohon pelitapaan jatkossa on aika iso kysymys kun vielä ruvetaan "vasta" kehittämään "omaa" scouttausjärjestelmää?Toivottavasti kaikki rupeavat toimimaan paremmin pikapuolin.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Eniten itseäni huolestuttaa kevät, pudotuspeleihin mennään, se on varma!
Mutta muut joukkueet suoraviivaistavat peliään ja rupeavat ajamaan tilanteet loppuun. Miten Lukon käy? Vehasta ajellaan surutta? Hyökkääjiä hakataan pohkeille? Joukkueet ajavat suoraviivaisesti maalille ja viisikko pysyy kasassa. Tapparassa Urama ei ainakaan suoraviivaistunut peliään kauhean paljon, fyysisyyttä ei kauheasti ollut. Siksi olinkin viime vuonna tähän aikaan mieltä että Uraman olisi ollut hyvä maksaa oppirahansa Tapparassa ja käyttää optionsa. Tottakai tämä on "parempi", mutta nyt taidetaan maksaa oppirahoja.
Toivolalla oli yksi hyvä kausi, pelitapa oli kummatkin vuodet Lukossa hukassa.
Uramalla on kaksi hyvää kautta, pelitapa on olemassa. Veikkaan että tuloksia nähdään ensi kaudella. Pronssipeliin pääseminen on minulle tämän kauden "mestaruus" Lukolle. Ensi kaudeksikin on helpompi saada pelaajia kun oikeasti kamppaillaan mestaruudesta, eikä paikasta kympin sakista.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Miten Lukon käy? Vehasta ajellaan surutta? Hyökkääjiä hakataan pohkeille?
Lukolla on yksi liigan parhaista täsmäaseista sikamaisuuksien estämiseksi. Ben-Amor on ihan oikeasti kuitenkin kova luu noissa hommissa.

Se on kyllä totta, että Lukon pelin suoraviivaistaminen ei tule helppoa olemaan.
 
msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Lukolla on yksi liigan parhaista täsmäaseista sikamaisuuksien estämiseksi. Ben-Amor on ihan oikeasti kuitenkin kova luu noissa hommissa.

Kyllähän täsmäaseen käyttö lähtee valmentajan halusta käyttää täsmäasetta. Mahtaako Uramalla olla lainkaan halua v-koodin käyttöön yleensäkään? Tapparassa ollessaan taisi enemmän jäädä mieleen anti-v-koodi -miehenä?

Semirhän ei kuitenkaan liene Uraman itsensä valitsema pelaaja?
Kyllä Semir lähtee homman hoitamaan, jos valmentaja niin käskee.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Msg:n kanssa samoilla linjoilla. Mitä hyötyä Ben-amorista on sikamaisuuksien estäjänä jos Urama on kieltänyt tappelut? Cook taisi vähän jossain pelissä nahistella, mutta taisi olla eka peli Lukko-paidassa. Sen lisäksi ei kauheasti mitään ole nähty. Vähän Ben-amor nahisteli Saipa-pelissä maalin takana, mutta siinä häntä kyllä suoraan provosoitiin (Ben-amor polvillaan, niin Saipalainen törkkäsi vähän poikittaisella niskaan. Ellen täysin väärin muista).
 
#16

Cook nahisteli Sammalkankaan kanssa Ässä-pelin loppu-episodissa. Ben-Amor väänsi itsensä ulos Bluesia vastaan kun Lostedt kävi hakemassa tämän pois. Lisäksi tällä kaudella Viinanen taisi ottaa pienet halailut TPS:n Halosen kanssa. Lisäksi tietty tuossa Ässä-pelissä Laaksonen kävi muistamassa Tähtistä kun tämä laittoi kiekon maaliin vihellyksen jälkeen... Kyllä tämä ainakin sen kertoo että jonkunlainen v-koodin käyttö joukkueessa on sallittu. Tumput suorina ei ainakaan turpaan olla ottamassa, jos joku kimppuun käy tai muuten vain Lukkoa vastaan "sikaillaan". Ben-Amoria voisi tosin käyttää enenmmänkin muistuttamassa, kun joitain kovia taklauksia tulee tai Vehasen maalille mennään kovempaa. Joklatapauksessa Ben-Amor on aika hyvin hermonsa pitänyt tällä kaudella, eikä ainakaan turhia kymppejä ole ottanut myöhästyneistä taklauksista kuten viime kaudella.
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä on Ralella huippumateriaali käytettävissä Tukosen tulon jälkeen. Kaksi Suomen lahjakkainta "junnua" on nyt Raumalla. Jos ei näillä pelimerkeillä homma toimi, niin sitten on penkin takana vikaa.
 
LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukko ei näköjään voita sarjataulukossa yläpuolellaan olevia. Kohta on se tilanne, että Lukko ei voita enää mitään joukkuetta, koska on sarjan viimeinen. Karua. Luotto on nollissa nyt Lukkoon ja Raleen. Vittu koittakaa nyt jumalauta!
 
ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllä on Ralella huippumateriaali käytettävissä Tukosen tulon jälkeen. Kaksi Suomen lahjakkainta "junnua" on nyt Raumalla. Jos ei näillä pelimerkeillä homma toimi, niin sitten on penkin takana vikaa.
Samoilla linjoilla kyllä. Nyt on hyvät pelimerkit kasassa, tulosta odotetaan. Itse en kuitenkaan keskeneräistä pakettia lähde arvostelemaan. Tarkistetaan tilanne ensimmäisen kerran jossain tuossa 40 ottelun paikkeilla, ja sitten ennen playoffeja. Kuudennesta sijasta pitää pystyä taistelemaan tasapäisesti.
 
Mogilni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pronssilla
Ei taida vika olla valmentajassa. Rautakorpi on ainoa valmentaja helvetin pitkään aikaan kun on saanut jotakin lukossa aikaiseksi. Mikä tässä joukkueessa ihan oikeasti mättää?
 
Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Lukon heikkous on edelleen puolustus, mutta johto hankkii hyökkääjiä. Toki jos rahaa on niin voihan noita lahjakkaita pelaajia aina hankkia. Mutta kyllä pakisto huutaa vahvistuksia, vaikka sinne nyt tuli try-out mies. Kumminkin raaka fakta on, että huippupuolustuksen joukkueet on liigan kärkikahinoissa. Lisäksi joukkueesta puuttuu tiettyjä roolipelaamisen palasia ja pelitapa on edelleen hieman no vähintään mielenkiintoinen.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Ihme kitinää ja mielialat vaihtelevat täällä kuin hormivikasilla naisilla. Lukon puolustus on tottakai heikompi kuin kaksi parasta pakkia on telakalla. Puolustukseen ei Lukko kuitenkaan ole kaatunut, sen voi katsoa lähiaikojen tuloksistakin. Lukko, on ollut huono viimeistelemään, siinä vika. Odottakaa nyt, kyllä se peli sieltä vielä löytyy. Josko rosterikin rauhoittettaisiin nyt ja oikeat koostumukset löytyisivät. Ainakin palikat on kunnossa.
 
Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä on Ralella huippumateriaali käytettävissä Tukosen tulon jälkeen. Kaksi Suomen lahjakkainta "junnua" on nyt Raumalla. Jos ei näillä pelimerkeillä homma toimi, niin sitten on penkin takana vikaa.

Kyllähän tämä touhu alkaa muistuttamaan jo Lehkosen toista kautta. Jos Rale ei Lukkoa 8 joukkoon saa, siis pudotuspeleihin, alkaa luotto mieheen olla aika vähissä. Mestarivalmentaja Rautakorven kanssa pränkättiin budjeteista ja rahanpuutteesta, mutta näille suhareille annetaan kaikki mitä haluavat. Toki Ikalle paljon maltillisemmin kuin Uramalle.
 
Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Ihme kitinää ja mielialat vaihtelevat täällä kuin hormivikasilla naisilla. Lukon puolustus on tottakai heikompi kuin kaksi parasta pakkia on telakalla. Puolustukseen ei Lukko kuitenkaan ole kaatunut, sen voi katsoa lähiaikojen tuloksistakin. Lukko, on ollut huono viimeistelemään, siinä vika. Odottakaa nyt, kyllä se peli sieltä vielä löytyy. Josko rosterikin rauhoittettaisiin nyt ja oikeat koostumukset löytyisivät. Ainakin palikat on kunnossa.

Puolustus vaikuttaa myös hyökkäysten rakentamiseen ja myös esim yv-peliin joka tuo sen ison osan maaleja nykyisessä jääkiekossa. Lisäksi työmiesten puute voi olla ongelmana, kun taitopelaajille pitää kaivaa kiekkoa ja olla esim maskimiehenä. Helppoja roskamaalejakin pitää pystyä tekemään.

Vaikka esim Suomella oli viime MM-kisoissa lähes paras maalintekijä-osasto niin tilanne ei parantunut maalien suhteen yhtään, kun puolustukselta ei tullut apuja.

Nyt jätän teidät rauhaan. Teillä on kumminkin pullat aika hyvin uunissa, paljon resursseja, hyvä valmenus, liigan top3 maalivahti, laadukas hyökkäysosasto jne.
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Mun mielestä ongelmat ovat olleet liikkumisessa ja tietynlaisessa tahdottomuudessa. Ei Uraman pelikirjassa pakkien tarvitse kaikkien olla Benoitteja, vaan idea on siinä, että joukkuekaverit hakevat koko ajan vapaata syöttöpaikkaa. Nyt tuo pyyteetön näkymätln työ on ajottain puuttunut ja pakit ovat olleet ongelmissa avauksien kanssa.

Likaisentyöntekijöitä on jokaisessa ketjussa.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toivolan ensimmäisellä kaudella tässä vaiheessa kautta osa vaati jo voimakkaasti potkuja. Runkosarjassa Lukko nappasi kaudella 2006-2007 56 pelissä 81 pistettä, tämän hetken vauhti enteilee 75 pistettä 58 pelissä. Kylmää faktaa, jota en malttanut olla mainitsematta.

Eiköhän Uraman anneta ihan rauhassa häslätä miljoonamiehistönsä kanssa ensimmäisen kauden ja toisella kaudella odotetaankin sitten kunnon tuloksia. Ihan oikein kai toimitaan loppupeleissä. Toinen kausi mennee paremmin kuitenkin kuin Toivolalla. Toki tämäkin kausi on vielä pahasti kesken, kunhan vaan suoritin pienen väliaikakatsauksen.
 
Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onhan tässä tilanne kauden mittaan muuttunut sen verran kauden alkua edeltäneeseen tilanteeseen verrattuna, että mistään uuden pelitavan sisäänajokaudesta tai vastaavasta ei enää voida ihan sanan täydessä merkityksessä puhua. Nuoriakaan pelaajia ei paljoa olla sisään ajettu, joten kyllähän tässä odottaa joukkueelta huomattavasti parempia esityksiä kuin mitä viime aikoina on nähty. Lukolla oli kuitenkin jo ennen kauden alkua suhteellisen kallis joukkue, ja Lindgrenin sekä viimeistään Tukosen hankinnan myötä joukkueen materiaali on paperilla sellainen, että tulostakin on lupa odottaa. Olkoonkin, että pakisto ei edelleenkään täysin vakuuta, ei vaikka Pettinen ja Kovanen sieltä viedä mukaan saadaankin.

Rosterin nimekkyyden ja toisaalta harvinaisen suuren vaihtuvuuden perusteella neljän sakkiin pääsy runkosarjassa olisi loistava suoritus, sijat 5-8 odotettu suoritus, sijat 9-10 jo jonkinlainen pettymys ja sijoille 11-14 jääminen täydellinen katastrofi. Toki täytyy muistaa että sarja on tänä vuonna pirun tasainen, ja hyviä joukkueita on todella paljon, mutta kyllä näillä pelaajilla pitää jo jossain määrin pärjätäkin. Ennen kauden alkua vaatimukseni eivät olleet niin korkealla kuin tällä hetkellä, mutta Lindgrenin ja Tukosen tulon sekä muutenkin nimekkään rosterin myötä faneilla on mielestäni lupa odottaa vähintään puolivälieräpaikkaa jo tällä kaudella. Säälipleijareihin jääminen tai jopa karsintoihin joutuminen olisi todella paha alisuoritus, mutta Lukon ollessa kyseessä kuitenkin varsin mahdollinen vaihtoehto.
 
Taustailija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kumminkin raaka fakta on, että huippupuolustuksen joukkueet on liigan kärkikahinoissa. Lisäksi joukkueesta puuttuu tiettyjä roolipelaamisen palasia ja pelitapa on edelleen hieman no vähintään mielenkiintoinen.

Pelitavasta en ymmärrä, mutta muuten asia on juuri näin. Lisäksi liikettä ei ole riittävästi.
Mikäli liikut huonommin kuin vastustajasi, taito-ominaisuuksien pitää olla monen monta pykälää vastustajaa edellä, jotta voittoja alkaisi tulla.

Tahdosta ja asenteesta on turha puhua, jos et pysy vastustajan vauhdissa mukana. Metrin takamatkalla voit vaikka puhua rumia, murista tai näyttää hammassuojiasi, mutta mitään apua niistä ei ole!

Ne jalat on saatava liikkeelle! Se on Ralen tehtävä ennen kaikkea.

Lukon hankinnoista en viitsisi niin hirveästi purnata, koska ainakin väriä ja mielenkiintoisa kiemuroita riittää seurattavaksi. Mutta yhden asian tahdon sanoa, niin kauan kun Lukkoa johdetaan fani-pohjalta, niin menestystä on aivan turha odottaa. Ammattilaissarjassa joukkueen johdonkin on oltava ammattimainen!
 
TwentyThree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pelitavasta en ymmärrä, mutta muuten asia on juuri näin. Lisäksi liikettä ei ole riittävästi.
Mikäli liikut huonommin kuin vastustajasi, taito-ominaisuuksien pitää olla monen monta pykälää vastustajaa edellä, jotta voittoja alkaisi tulla.

Tahdosta ja asenteesta on turha puhua, jos et pysy vastustajan vauhdissa mukana. Metrin takamatkalla voit vaikka puhua rumia, murista tai näyttää hammassuojiasi, mutta mitään apua niistä ei ole!

Ne jalat on saatava liikkeelle! Se on Ralen tehtävä ennen kaikkea.

Lisäisin tähän sen verran että Lukon liikkuminen kiekottomana on ihan tarpeeksi liukasta jotta sillä voidaan menestyä. Ongelma on liikkuminen kiekollisena. Lukolla ei ole kuin muutama pelaaja joka pystyy kuljettamalla tuomaan kiekon omalt a siniseltä vastustajan alueelle ilman että kiekko lyödään"hätärinä" päätyyn.

Laaksonen, Tuomainen, Lindgren ovat mielestäni ainoat pelaajat joilla riittää taitoa/nopeutta/voimaa tuoda kiekko vastustajan alueelle silloin kun yksinkertaisesti ei voida sitä sinne syöttelemällä tuoda. Ja tuostakin kolmikosta Lindgrenillä loppuu liike parhaimpia vastaan.

Tuon takia oululaistriokin jäätyy välillä ihan totaalisesti.

Onko Tukonen ratkaisu tähän? Toivottavasti.
 
proffa#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Kai Suikkanen, Pool ja NHL
Nyt joutuu Rauli Urama ehkä kovimpaan testiin valmentaja urallaan, materiaali vaikuttaa muuten aivan varmalle kotietu kypsälle, mutta pakisto ei sillä tasolla ole. Pakistoon pitäisi minusta saada ainakin yksi messias, mutta muuten alkaisin melkein odottamaan tällä kaudella sitä menestystä.

Ei mulla muuta, tsemppiä raumalle! Mutta jääkää nyt JYP:in taakse kuitenkin niin pääsen kuittaamaan, jupsterilta viinaksia ja hienon lukko lippalakin ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös