Mainos

Rammstein – konemetallia Itä-Berliinistä

  • 193 724
  • 1 250
Suosikkijoukkue
HIFK
Nämä itsetarkoitukselliset hassuttelut olisi tosiaan jo syytä jättää kirjoittamatta. Pelikielto annettu.
Tästä keissistä tulee mieleen oma ahdistelukokemus.

2019 Sexhibitionissa oli esiintyjänä Angela White ja itse en lippua ostanut, mutta kuulin että Angela ottaa joitain faneja lavan eteen ns. Lohenpunariville ja järjestää bileet, joissa pääsee tapaamaan Angelaa ja muita esiintyjiä.

Otin yhteyttä tällaiseen Jethro Rostedth nimiseen tyyppiin ja piti laittaa itsestään kuva reisitaskushortseisssa ja bändipaidassa. Jethro sitten lisäsi mut wa-ryhmään, jossa sitten sanottiin että tilataksi hakee meidät fanit kiasmalta 16.30.

Olin tietty innoissani, että pääsen tapaamaan Angelan ja kerron kuinka hänen tuotantonsa on auttanut mua läpi vaikeiden aikojen. Oletuksenani oli, että näytän Angelalle puhelimesta pulkkista ja joitain kummelipätkiä, sekä esitän Al Pachino imitaationi.

Ihmetys etkobileissä oli iso, meitä keski-ikää lähestyviä oli monia ja baarissa virtasi lager. Joitain esiintyjiä siinä pyöri yläosattomissa ja muut tyypit oli ihan innoissaan tekemässä moottorivenettä tisseihin jne. Ihmettelin touhua ja kukaan ei kattonut pulkkista.

No show oli siis loistava ja oli huikea nähdä kuinka rautainen ammattilainen Angela on ja siinä eturivissä oli kiva katsoa, kaikki tuoksut jne. Tuntui kuin olisi ollut Ibizalla.

No jatkobileissä oli kumma meininki, olin juonut n. 11-13 tuoppia ja ajattelin, että näihin juomiin on laitettu jotain, koska en enää muistanut laittaa vaimolle viestiä. Angela kävi tapaamassa meitä, joi pari mimosaa ja katsoi mua vähän kummallisesti.

Pari tyyppiä meni Angelan mukana takahuoneeseen ja kysyin Jethrolta, että mitä siellä tehdään. Jethro iski silmää ja sanoi ”Angela-juttuja, tiedät varmaan”.

No ajattelin, että sinne Angela pyytää tosifanit ja siellä niitä Pulkkisia katsotaan. Vinkkasin Jethrolle, että olisin Halukas menemään mukaan.

No otin odotellessa 1-2 tuoppia, jotka oli kulmallisen makuisia ja 3 fireball-shottia. En nyt kerro tarkemmin, mitä tapahtui niissä yksityisbileissä, mutta siihen liittyy minun naama ja Angelan takapuoli, eikä Pulkkisia katsottu.

Vasta kotimatkalla tajusin, että jumalauta minua käytettiin hyväksi. Mietin että miten tän selittää vaimolle, mutta onneksi hän ymmärtää.

Ahdistava kokemus. Vieläkin veri kiertää jäseniin kun ajattelen.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Välillä kyllä huomaa että tämä on miesvaltainen palsta. Tilanteet voivat hyvin helposti käydä naiselle painostaviksi ja ahdistaviksi, etenkin jos on tullut otettua vähän liikaa alkoholia. Noissa bileissä selvästi on joitain "red flageja" ja sinänsä ihan hyvä että asiasta on tullut keskustelua ja ehkä ne käytännöt muuttuisivat vaikka lain mukaan ei mitään varsinaista laittomuutta pystyttäisikään osoittamaan.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Nythän käsittääkseni tiedetään se, että muut paikalla olleet ovat juoneet samasta pullosta millä huumaus väitetysti tapahtui ja sanoneet, että tästä ei aiheutunut mitään ylimääräistä. Huumetesti tms. ei löytänyt mitään, mutta joku lääkitys on kyllä päällä. Tutkintaa ei aloitettu tai se päätettiin heti alkuunsa.

Saa ja pitää korjata, jos joku yllä ei pidä paikkaansa, ja kertoa samalla mitä tietoa meillä vastaavasti on mahdollisen huumaamisen puolesta.
Toki huumetesti pitäisi tehdä mieluiten samana yönä huumaamisen sattumisesta kun suuri osa aineista haihtuu elimistöstä jo muutamassa tunnissa. Sen puoleen tuo tutkinnan hylkäys näytön puutteessa on täysin ymmärrettävä vaikka poliisi ei olisikaan sitä mieltä että uhri valehtelee pelkästä huomionkipeydestä tms.

Tuosta nyt ainakin tauolla olevasta nollarivikäytännöstä on tullut mieleen, että onko kaikille siihen kutsutuille varmasti ollut selvää että heidän on tarkoitus tarpeen vaatiessa levittää haarat Tillille? Täällä on aika monessa viestissä meinattu että homma on itsestäänselvä että jos on nätti tyttö ja kutsuttu rokkarin keikalle oikein eturiviin, niin on rivipaikan vastaanottaessaan lupautunut myös antamaan seksuaalisia palveluksia laulajalle, mutta voiko olla että ihan kaikki IG:stä scoutatut rammsteinfanit eivät tuota olekaan tiedostaneet?

Lisäksi näihin että "ei kai se väkisin ota kun saa ilmankin" perusteluihin, niin joillain henkilöillä (esimerkiksi se ketjussa jo joitain sivuja sitten mainittu Ron Jeremy) tuntuu väkisin ottaminen olevan jopa kivempaa kuin vapaaehtoisesti saaminen. Ja onhan siinä toki selkeä valta-aseman täyttymys kun pääsee halutontakin jyskyttelemään. Toivottavasti Till ei kuulu näihin henkilöihin, vaikka tuo tuntemattomien painaminen sille aikamoinen pakkomielle tuntuu olevankin julkisuudessa olevien tietojen perusteella.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mites Münchenissä toimi järjestelyt ja riittikö vessat? Neljä keikkaa siellä ja hyvin näkyi kyllä fanikunta katukuvassa.

Sorry OT.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Tuosta nyt ainakin tauolla olevasta nollarivikäytännöstä on tullut mieleen, että onko kaikille siihen kutsutuille varmasti ollut selvää että heidän on tarkoitus tarpeen vaatiessa levittää haarat Tillille? Täällä on aika monessa viestissä meinattu että homma on itsestäänselvä että jos on nätti tyttö ja kutsuttu rokkarin keikalle oikein eturiviin, niin on rivipaikan vastaanottaessaan lupautunut myös antamaan seksuaalisia palveluksia laulajalle, mutta voiko olla että ihan kaikki IG:stä scoutatut rammsteinfanit eivät tuota olekaan tiedostaneet?
Onko siis jossain sanottu, että siellä pakko harrastaa seksiä jos sellainen tilanne tulee vai miksi tällaisesta pitäisi etukäteen ilmoittaa?
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Onko siis jossain sanottu, että siellä pakko harrastaa seksiä jos sellainen tilanne tulee vai miksi tällaisesta pitäisi etukäteen ilmoittaa?
Ei ole, mutta onhan täällä moni sanonut että "naiset tiesi minne meni" tai "Mitä muuta voi odottaa". Itse en ainakaan osaisi odottaa mitään seksibileitä jos menisin lempibändini jatkoille.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Onko siis jossain sanottu, että siellä pakko harrastaa seksiä jos sellainen tilanne tulee vai miksi tällaisesta pitäisi etukäteen ilmoittaa?
Tätä juuri kysyin. Onko nollariviin scoutatuille tiedotettu että heidän odotetaan muusikon niin halutessa myös levittävän jalkansa? Täällä on kuitenkin ollut melko paljon viestejä joissa tuota pidetään itsestäänselvyytenä jopa siinä määrin että jatkoille lähteneitä ei-seksinhaluisia on pilkattu naiiviudesta.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Mites Münchenissä toimi järjestelyt ja riittikö vessat? Neljä keikkaa siellä ja hyvin näkyi kyllä fanikunta katukuvassa.

Sorry OT.
Serkku oli vuosi sitten Berliinissä ja kehui siellä kaiken toimivan paremmin kuin Suomessa. Yleensäkin on kehunut kaikkialla Euroopassa palveluiden toimivan paremmin Suomeen verrattuna pois lukien Baltia.
Tätä juuri kysyin. Onko nollariviin scoutatuille tiedotettu että heidän odotetaan muusikon niin halutessa myös levittävän jalkansa? Täällä on kuitenkin ollut melko paljon viestejä joissa tuota pidetään itsestäänselvyytenä jopa siinä määrin että jatkoille lähteneitä ei-seksinhaluisia on pilkattu naiiviudesta.
En nyt pilkkaisi naiiviudesta, mutta en osaa myöskään sanoa näillä tiedoilla onko se mikään odotusarvokaan bändin jatkoilla. Me kun ei tiedetä hakevatko myös ne naiset intiimiä hetkeä Tillin kanssa, jotka sattuvat sitä siellä harrastamaan.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt seuraa todella pitkä viesti, pahoittelut siitä.

Monessa kirjoituksessa oletus vaikuttaa vahvasti olevan se, että kaikki naiset ovat tienneet, mihin ovat "sitoutuneet" ilmoittautuessaan itse vapaaehtoisesti mukaan näille etkoille ja jatkoille. Että pitää tietää, mitä mahdollisesti illan kuluessa voi tapahtua. En tiedä, minkälainen koskeutuspinta näin ajattelevilla ylipäätään on nuoriin ihmisiin tai minkälaisella elämänkokemuksella he itse yleisesti ottaen ovat varustettuja, mutta sanottakoot nyt sen verran, että varhaisaikuisissa (ja sellaisiksi lasken pääsääntöisesti kaikki alle 30v. ihmiset) on todella suuria eroja elämän "realiteettien" kanssa. Jos itse kuuluu kyseiseen ikäluokkaan, ei oman elämänkokemuksensa vuoksi todennäköisesti huomaa muut kuin ne kaikkein räikeimmät tapaukset. Siis ne todelliset reikäpäät. Ja luonnollisesti tämä koskee molempia sukupuolia, mutta tässä tapauksessa keskiössä on nuoret naiset. Ovatko kaikki ”somehakemuksen” jättäneet naiset oikeasti edes tietoisia, minkälaisesta yhtyeestä on kyse? Onhan siinä vissi ero, onko henkilö tutustunut bändiin tarkemmin vai tunnistaako ”Du hastin” sen kuullessaan.

Toinen oletus näyttää olevan se, että ikään kuin kaikki etkoille ja jatkoille osallistuvat olisivat samalla viivalla. Näinhän ei tietenkään ole. Ikinä. Yksityisbileissä, joissa on paljon ihmisiä, on yleensä aina myös omat VIP-tilansa niille erityisen tärkeille vieraille. Yleensä bileitä varten on varattu ravintola tai muu tila yksityiseen käyttöön ja sinne pääsee tietty määrä ihmisiä joillakin kriteereillä. Hyvin usein tällaisissa bileissä on vielä vähintään pari eri luokkaa ja ihan sinne ytimeen, eli bändin jäsenten/starojen kanssa läheiseen kanssakäymiseen pääsee hyvin pieni joukko ihmisiä. Ja nämä ihmiset castataan yleensä vasta illan aikana, joskin mukaan voi päästä vanhoja tuttuja tai muiden suosittelemia tyyppejä. Bändin jäsenet viettävät vaihtelevan määrän aikaa "eri tasoilla" ja näkyvissä koko bilealueella juttelemassa vieraiden kanssa, kunnes vetäytyvät keskenään. Aina näissä bileissä se kaikkein rajatuin VIP-alue ei ole edes näkyvästi rajattu, mutta käytännössä sellainen tila/alue kuitenkin aina löytyy.

Kaikki käytännön järjestelyt tehdään aina bändin/julkkiksen omien toiveiden mukaan ja paikalla on ihmisiä, joiden duuni on pitää vieraille rajat selvinä ja castata henkilöitä seuraavalle tasolle. Jos yötä halutaan vielä jatkaa hyvin rajatun porukan kanssa, bileistä kutsutaan harvoja ja valittuja mukaan hotellille tai missä majoitus nyt sitten ikinä tapahtuukaan. Kaikki nämä toimet ovat tarkkaan harkittuja, ihan jo turvallisuussyistä ja mitä isompia staroja, sitä tiukempi on seula ja koneisto treenattu kuntoon. Ihmisten käytöstä tarkkaillaan ja pienistäkin vääristä viboista mahdollisuus seuraavalle tasolle poistuu. Toki pitää ymmärtää sekin, että yksittäisten starojen käytöstä ei voi yleistää, koska ääripäät ovat varsin etäällä: joku juo jäävettä ja tykkää oikeasti jutella fanien kanssa ja joku toinen vetää pään täyteen millä tahansa eikä ole tippaakaan kiinnostunut tapaamaan faneja. Mutta jos VIP-bilesysteemit pitäisi yleistää, niin tuossahan se oli selitetty.

Se, että ihmisten käsitykset tai kokemukset tällaisista bileistä ja niiden tapahtumista poikkeavat toisistaan, ei ole mikään kummallisuus. Kaikki vieraat eivät todellakaan ole samalla tasolla, joten osalle bilettäjistä kyseessä on ihan oikeasti vain ihan tavalliset bileet. Pidän ihan mahdollisena, että suuri osa paikallaolijoista ei edes ymmärrä, miten tämä homma toimii. Pidän todennäköisenä sitä, että mitään ennakkoon sovittua listaa siitä, kuka etenee hierarkiassa seuraavalle tasolle ei ole, vaan bilettäjien keskellä olevat työntekijät ilmoittavat hienovaraisesti, että olisi hienoa, jos menisit käymään "tuolla" ja jos naama ja olemus viehättävät, henkilö etenee seuraavalle tasolle. Ei siellä missään vaiheessa ole mitään avoimia karsintoja missikisatyyliin, vaan hommat tapahtuu hienovaraisesti. Ja kun etenee seuraavalle tasolle, joku saattaa sitten sanoa, että ”varmasti ymmärrät, että sinulla on vaitiolovelvollisuus ja siitä, mitä näet, ei saa kertoa kenellekään”. Tässä vaiheessa suutin osa vastaisi "ilman muuta ymmärrän", koska kaikki on siihen asti sujunut iloisissa ja täysin normaaleissa merkeissä eikä ole mitään syytä olettaa mitään negatiivista. ”Koska ei niiden tarvitse, koska ovat staroja.”

Ja kuten tässä Rammsteininkin tapauksessa, vaikka netissä on kirjoitettu erilaisista epäilyksistä vuosia, ei niitä ole kukaan uskonut, koska näitä on bileitä on pidetty paljon ja suurimmalle osalle kyseessä on ollut ihan normaalit bileet, eikä siellä ole tapahtunut omien silmien alla mitään kyseenalaista. Mutta se ei tarkoita sitä, että huonoista kokemuksistaan kertoneet automaattisesti valehtelesivat.

Todisteita on vaikeaa hankkia, koska alkoholilla on käytännössä aina osuutta asiaan ja puhelimen käyttöä valvotaan tai rajoitetaan kokonaan. Paras keino saada tietoa, mitä ihan ytimen bileissä oikeasti tapahtuu, olisi palkata joku oikeasti bändiä lähellä oleva myyräksi tai sitten vaikka joku nuori nainen pitäisi saada menemään päätyyn asti ja hänellä olisi kamera ujutettu johonkin, mistä sitä ei voida helposti havaita. Mutta ilman apua ihan bändin ytimestä, tällaisen toteutuminen on ihan hakuammuntaa, koska todennäköisesti naisten lopullinen valinta sisäpiiriin on lopulta ihan sattumankauppaa.

Joukossa on aina ihan varmasti sellaisia naisia, jotka tietävät kupletin juonen ja ovat valmiita "ihan mihin vain" päästäkseen juhliin mukaan. Mutta joukossa on myös aivan varmasti sellaisia naisia, jotka eivät ihan kaikkea täysin ymmärrä. Ja ongelma on se, että kun asioista ei kerrota suoraan, ei voida varmistua siitä, että mukana oleva henkilö tietää oikeasti, mihin ilta voi päättyä. Se, että illan järjestäjä tietää kyllä, ei tarkoita sitä, että jokainen vieras ymmärtää. Tällaiset Rammsteiniin kohdistuneet väitökset ja syytökset ovat kuitenkin poikkeus, ei sääntö.

Sitten on sellainenkin asia kuin "muu henkilökunta". Ei ole mitenkään tavatonta, että "tilaisuus tekee varkaan". Tällä tarkoitan sitä, että esim. joku kaikissa bileissä mukana oleva "koneiston" jäsen ajattelee, että koska hän kaiket illat joutuu katsomaan näitä kännisiä mimmejä, niin hän "ansaitsee" saada itsekin vähän hauskanpitoa. Mutta, koska naiset eivät ole tulleet bileisiin "jonkun -randomturvamiehen takia", voi olla, että naisten kellistämisessä tarvitaan vähän "apuja". Tällöin naisten puheet huumaamisesta bileissä voivat olla totta, mutta niillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä välttämättä bändin kanssa. Siksikin olisi tärkeää, että asioita tutkitaan tarkasti.

Yksi asia, mistä toivoisin ihmisten sivistävän itseään ihan yleisesti, on ihmisen käyttäytyminen esim. traumaattisen kokemuksen jälkeen. Esim. seksuaalisen väkivallan kohtaamisesta ja oikeista toimintatavoista kerrottiin jo ysärillä koulussa. Uskon siis, että valtaosa ihmisistä oikeasti tietää, mitä pitäisi tehdä, jos tulee raiskatuksi tai menee yhtäkkiä sekaisin. Valitettavasti suurimman osan ihmisistä ensimmäinen reaktio on päästä kotiin, varsinkin, jos on tilanteessa yksin. Shokki ja järkytys sumentavat ihmisen kyvyn ajatella järkevästi. Usein myös muu toimintakyky on olematonta. Tiedän sen itse kokemuksesta.

Seksuaalisessa väkivallassa ja ahdistelussa näyttökynnys on korkealla, kuten kuuluukin. Uhrien ja heidän oikeusturvansa kannalta jokaisella tunnilla on merkitystä. Siksi olisi äärimmäisen tärkeätä, että kaikki menisivät heti poliisille tai kävisivät lääkärissä, jotta heille voitaisiin tehdä kaikki tarvittavat tutkimukset ja ottaa labrat. Mutta, koska ihminen ei toimi shokissa järkevästi, nämä vaiheet jäävät valitettavan usein hoitamatta asianmukaisesti. Se ei silti tarkoita sitä, että esim. raiskausta ei olisi tapahtunut. Todistusaineistoa ei vain ehkä saatu kerättyä ja ilman sitä tuomion saaminen on vaikeaa, ellei ole muita todisteita. Eikä niitä välttämättä aina ole. Enkä nyt viittaa Rammsteinin asiaan, vaan ihan yleisesti.

Mä toivoisin, että ihmiset eivät olisi niin kyynisiä, että ensimmäinen ajatus, jos joku kertoo kohdanneensa seksuaalista väkivaltaa on se, että henkilö valehtelee. En kiistä sitä, että on olemassa pimeitä ja laskelmoivia ihmisiä, jotka keksivät päästään asioita saadakseen huomiota tai hyötyäkseen taloudellisesti. Tällaisia ihmisiä on kuitenkin oikeasti todella pieni määrä suhteessa niihin, jotka ovat oikeasti kohdanneet seksuaalista väkivalta, mutta todisteita ei vain ole enää ollut mahdollista kerätä. Jokainen tällainen keksitty tapaus on kaikkien kannalta äärimmäisen vakava, eikä vähiten niiden oikeiden uhrien. Siksi on tärkeää, että jokainen väite tutkitaan oikeasti tarkasti, jotta kynnys valehdella nousi vielä nykyistäkin suuremmaksi. Mutta oikeasti tällaiset tapaukset ovat hyttysen paska valtameressä, eivätkä ne saisi vaikuttaa ihmisten yleisiin asenteisiin uhreja kohtaan.

Mä toivon edelleen, ihan kaikkein oikeusturvan kannalta, että joku taho tutkisi näitä bileitä. Jos bändillä ei oikeasti olisi mitään salattavaa, tämä olisi ollut ensimmäinen asia, mitä olisi tiedotettu. Nyt vain ensin ilmoitettiin nopeasti, että ”Vilnassa ei missään nimessä ole tapahtunut mitään väitettyä” ja viikon päästä asianajotoimisto ilmoitti syyttelijöille uhkailevaan sävyyn, että ”käräjillä nähdään”. Erikoinen taktiikka täysin syyttömiltä. Olisi bändinkin etu, että puolueeton taho saisi kaikki valtuudet tutkia ja haastatella avoimesti. Varsinkin, kun julkisuuteen on nyt tullut jo laajasti tietoa vierasprofiilista. Sen paheksumisen pelkääminen on nyt myöhäistä. Vaikea keksiä, mitä muita syitä bändillä olisi toimia juuri tällä taktiikalla, ellei siellä ole oikeasti tapahtunut asioita, mistä syytetään ja niistä ollaan hyvin tietoisia.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Minua ihmetyttää tässä keskustelussa se, että nuoria naisia pidetään jonain ameeboina jotka eivät osaa sanoa ei.

Ei siellä jatkoilla varmasti ole kenenkään pakko ollut harrastaa seksiä. Se että bändin jäsen ilmaisee halukkuutensa seksiin ja mimmi siihen suostuu niin sen jälkeen aletaan syyttäämään bändin jäsentä jostain valta-aseman hyväksikäytöstä on todella erikoista. Ikäänkuin bändin jäsenen pitäisi tietää että joo, tuo daami sano että kyllä, mutta ei se varmaan oikeasti niin tarkoita vaan mulla on vaan niin iso valta-asema ettei se uskalla sanoa ei.
 
Outsider

Jäsen
Toki huumetesti pitäisi tehdä mieluiten samana yönä huumaamisen sattumisesta kun suuri osa aineista haihtuu elimistöstä jo muutamassa tunnissa. Sen puoleen tuo tutkinnan hylkäys näytön puutteessa on täysin ymmärrettävä vaikka poliisi ei olisikaan sitä mieltä että uhri valehtelee pelkästä huomionkipeydestä tms.

Tuosta nyt ainakin tauolla olevasta nollarivikäytännöstä on tullut mieleen, että onko kaikille siihen kutsutuille varmasti ollut selvää että heidän on tarkoitus tarpeen vaatiessa levittää haarat Tillille? Täällä on aika monessa viestissä meinattu että homma on itsestäänselvä että jos on nätti tyttö ja kutsuttu rokkarin keikalle oikein eturiviin, niin on rivipaikan vastaanottaessaan lupautunut myös antamaan seksuaalisia palveluksia laulajalle, mutta voiko olla että ihan kaikki IG:stä scoutatut rammsteinfanit eivät tuota olekaan tiedostaneet?

Toki näin ja varsinkin noita vanhoja tapauksia onkin valitettavasti jälkikäteen käytännössä mahdotonta todistella suuntaan tai toiseen. Tässä kuitenkin oli tiedossa näitä muitakin mainitsemiani faktoja, niin ei olla pelkästään tuon huumetestin varassa. Vai onko niin, että millään ei voi enää todistaa syyttömyyttä?

Minä en ole huomannut, että täällä olisi ollut viestejä missä on pidetty selvänä, että osallistuminen on automaattinen lupaus suostua seksiin vastoin omaa tahtoaan. Ehkä tässä on sinulla mennyt se sekaisin, kun osa on pitänyt vapaaehtoista seksiä hyväksyttävänä asiana ja osa on demonisoinut senkin.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Mä toivon edelleen, ihan kaikkein oikeusturvan kannalta, että joku taho tutkisi näitä bileitä. Jos bändillä ei oikeasti olisi mitään salattavaa, tämä olisi ollut ensimmäinen asia, mitä olisi tiedotettu. Nyt vain ensin ilmoitettiin nopeasti, että ”Vilnassa ei missään nimessä ole tapahtunut mitään väitettyä” ja viikon päästä asianajotoimisto ilmoitti syyttelijöille uhkailevaan sävyyn, että ”käräjillä nähdään”. Erikoinen taktiikka täysin syyttömiltä. Olisi bändinkin etu, että puolueeton taho saisi kaikki valtuudet tutkia ja haastatella avoimesti. Varsinkin, kun julkisuuteen on nyt tullut jo laajasti tietoa vierasprofiilista. Sen paheksumisen pelkääminen on nyt myöhäistä. Vaikea keksiä, mitä muita syitä bändillä olisi toimia juuri tällä taktiikalla, ellei siellä ole oikeasti tapahtunut asioita, mistä syytetään ja niistä ollaan hyvin tietoisia.
Tämä on miten kukin itse sen tahtoo nähdä. Mielestäni asia on juuri päinvastoin kuin ajattelet. Jos Rammstein veisi käräjille homman, niin silloin Rammsteinin pitäisi osoittaa ja todistaa, että väitteillä ei ole mitään perää ja taas toinen osapuoli etsii todisteita oikeudelle. Aivan valtava riski olisi viedä oikeuteen Rammsteinilta syyllisenä, koska siellä se totuus tulisi bileistä ilmi.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

Mutta eikös pointtina ollut juuri se että jos bändi oikeasti syytön ja tietää sen, niin sitten kannattaisi oikeasti antaa jonkun puolueettoman tahon tutkia ja todentaa syyttömyys.

Selvähän se toki on ettei näin koskaan tapahdu.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Mutta eikös pointtina ollut juuri se että jos bändi oikeasti syytön ja tietää sen, niin sitten kannattaisi oikeasti antaa jonkun puolueettoman tahon tutkia ja todentaa syyttömyys.

Selvähän se toki on ettei näin koskaan tapahdu.
Mutta jos ei sitä kukaan vie oikeuteen, vaan tähän asti höpisee nimettömänä lehdille, niin vähän hankalaa on.

E: mielestä kuitenkin poliisi on paras puolueeton taho tutkimaan.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mutta jos ei sitä kukaan vie oikeuteen, vaan tähän asti höpisee nimettömänä lehdille, niin vähän hankalaa on.

Ei se olisi hankalaa jos Rammstein olisi itse aloitteellinen ja sanoisi että tervetuloa tutkimaan niin selvitetään asiat. Mennään sitten oikeuteen jos löytyy aihetta.

Mutta kuten totesin, vaikea nähdä tuon tapahtuvan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Ei se olisi hankalaa jos Rammstein olisi itse aloitteellinen ja sanoisi että tervetuloa tutkimaan niin selvitetään asiat. Mennään sitten oikeuteen jos löytyy aihetta.

Mutta kuten totesin, vaikea nähdä tuon tapahtuvan.
Eli Rammstein palkkaisi puolueettoman tahon tutkimaan. Ai että sitä paskamyrskyn määrää sen jälkeen, kun bändi todettaisiin syyttömäksi.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Mutta eikös pointtina ollut juuri se että jos bändi oikeasti syytön ja tietää sen, niin sitten kannattaisi oikeasti antaa jonkun puolueettoman tahon tutkia ja todentaa syyttömyys.
Joo, näin ehkä Venäjällä. Länsimaissa kun edelleenkin ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
En ole kirjoittanut että Rammsteinin pitäisi maksaa puolueettomalle tutkijalle vaan sallia puolueeton tutkinta.
Puolueeton tutkinta tulee siinä kohtaa, kun syytteitä nostetaan jommalta kummalta osapuolelta. Ei ne tutkijat verorahoilla mene tutkimaan, jos ei edes syytetä ketään mistään. Nythän siellä vaan mediaan naiset soittelee, vaikka ole mitään todisteita että olisivat edes olleet koskaan keikalla.
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Ja tästä johtuen paras tapa todistaa oma syyttömyytensä on uhkailla muita oikeustoimilla?
Jos Rammstein veisi oikeuteen niin kyllä. Se olisi tapa todistaa syyttömyytensä. Kyllä minuakin vituttaisi, jos media julkaisisi nimettömiä puheluita läpi sensuurin ja syyttäisi asioista joita en ole tehnyt. Ihan varmasti uhkailisin oikeudella. Taisi Tomi Metsäketokin uhkailla ja voitti oikeudenkäynnin.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Ja tästä johtuen paras tapa todistaa oma syyttömyytensä on uhkailla muita oikeustoimilla?
Kunnianloukkaus, mainehaitta, mitä näitä nyt on. Aivan kuten @Flyingbird tuossa totesi, niin jos toinen alkaisi syyttämään asioista joita en ole tehnyt, niin tuskin kukaan jättäisi asiaa sikseen etenkin jos siitä on jo aiheutunut vahinkoa sille ketä on syytetty.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös