Quo vadis, Jukurit?

  • 54 709
  • 180

Kepittäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tää jatkoajan Seiska-lehti tyyli nyt on jatkunut jo jonkinaikaa ja näköjään jatkuu edelleen.
Miksi tuossakaan jutussa ei manita, että liigatulokkaat joutuvat maksamaan vuosia kallista liigalisenssiä joka väistämättä on pelaajabudjetista pois?

Erikoista on myös että näin koronan keskellä ruvetaan tarttumaan tälläiseen negatiivisuuteen, kun lähes kaikkien seurojen liigatulevaisuus on vaakalaudalla.
 
Hoki88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit + Idän ihmeet
Samoin tietenkään sitä ei voi kiistää, etteikö Etelä-Savon pikkuruinen talousalue aiheuttaisi isoja kysymyksiä Jukurien toiminnan kehittämiselle. Eli missä sitten toiminnan rajat tulevat vastaan, siihenhän tuossa jutussa oikeastaan vedottiinkin. Sportin kabinettinousua perusteltiin muistaakseni aikanaan osin juuri sillä, että koko Pohjanmaa (siis koko setti oikeastaan kolmenkin maakunnan alueella) on totaalinen musta piste ja hyödyntämätön resurssi liigakartalla. Jukureilla ei tietenkään tällaista suurta talousaluetta ole takanaan..
Vaikka itse vannoutunut jääkiekon ystävä ja Jukureiden kannattaja aina mestisajoista olen, niin ylläoleva kiteyttää mielestäni hyvin sen miksi Mikkelissä ei vaan niin sanotusti lähde tämä Liiga-touhu. Täällä ei ole tarpeeksi isoa rahaa taustalla. Ensimmäiselle kaudelle pumpattiin kaikki mahdolliset pienet kukkakaupat ja kahvilat tyhjiksi sponssirahoista ja saatiinkin hyvä pöhinä päälle. Tätä ei pystytä toistamaan vuodesta toiseen ellei sopimuksen toinen osapuoli tunne hyötyvänsä yhteistyöstä. Se että miten toimintaa saataisiin vietyä eteenpäin onkin se hankalin kysymys.

Artikkeli on mielestäni aivan potaskaa, Jukurit kuuluu ilman muuta Liigaan. Meidän vaan täytyisi löytää kaupunkina ja markkina-alueena keinot tämän toteuttamiseen. Kellään Vesalaisen numeroa tallella ja vielä kolmatta pääomasijoittajaa keltä löytyy laittaa ylimääräistä toiminnan tukemiseen?
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toki näin, mutta toisaalta KalPa taisi olla täydellinen heittopussi ennen nousuaan, Jukurit toki myös tuolla bottomissa, mutta käytännössä pystyy yksittäisessä pelissä haastamaan kenet vaan.

Silloin kun minä aloin seurata lätkää, SM-liigassa pelasi Reipas Lahti (jonnet ei muista). Oli aina iloinen asia, kun huomasi, että seuraavassa pelissä vastassa on Reipas, koska se tarkoitti ilmaisia pisteitä. Viimeisellä kaudellaan 1993-94 Reipas voitti 48 pelistä vain 6 (samalla voittoprosentilla 60 ottelun sarjassa tarkoittaisi 7-8 voittoa) ja maalisuhde per ottelu 2,48-5,83. Tuolla kaudella Reipas voitti ainoastaan yhden ottelun vieraissa, viimeisellä kierroksella ennen joulutaukoa Porissa Ässät. (Kaverini väitti, että Vellu Ketola olisi sanonut lehdistötilaisuudessa ainoastaan, että "olimme munattomia" ja poistunut ovet paukkuen.) Samalla kaudella oli myös klassikko-ottelu, jossa TPS voitti Reippaan peräti 17-2 (maalikimara olkaa hyvä). Myös Jokerit murskasi Reippaan 10-0 ja edelliskaudella JyP HT takoi taululle luvut 16-0.

Reipas oli täysi vitsi ammattilaissarjassa eikä Jukurit oli lähelläkään sitä.
 
Hexa

Jäsen
Tää jatkoajan Seiska-lehti tyyli nyt on jatkunut jo jonkinaikaa ja näköjään jatkuu edelleen.
Miksi tuossakaan jutussa ei manita, että liigatulokkaat joutuvat maksamaan vuosia kallista liigalisenssiä joka väistämättä on pelaajabudjetista pois?
Lisäksi Liigan tulonjakosysteemi suosii suuria ja menestyviä seuroja. Suurten ja pienien seurojen kuilu vain kasvaa koko ajan, koska tulonjako suoritetaan menestyksen perusteella. Pienten seurojen on revittävä nuokin eurot muualta sitten. Ei Jukurit mikään heittopussi ole tämänkään vuoden sarjassa, ihan hyvää kiekkoa pelasivat kun viimeksi katsoin. Olisi odottanut enemmän urheilullista lähestymistapaa asiaan toimittajalta.
 
Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Läpsytinpoppoo
Hyi, hävetkää Jukurit. Milloin muut Liigan joukkueet tajuavat, että ottelut Jukureita vastaan ovat paha lommo imagoon myös heille. Jotain on tehtävä ja nopeasti. Olisikohan Riku Isokoskella ideoita?
 
karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Ajankohta tämmöisen keskustelun avaamiselle on kyllä erikoinen. Eiköhän tässä kannattaisi nyt katsoa tämä kausi loppuun (missä se loppu lieneekään) ja katsoa sitten, mitä on vielä jäljellä mukana roikotettavaksi. Yleisömääristäkin tulisi olla huolissaan paljon laajemmin kuin vain Jukureiden osalta.

Kyllä urheilussa pitäisi urheilun ratkaista. Kun paikka pitäisi ansaita joka kausi, niin tällainen filosofointi talousalueista ja yleisömääristä jäisi pois. Harmillisesti osa mikkeliläisfaneistakin alkoi soittaa tätä samaa levyä, kun Jukurit nostettiin.

Itse olen aina pienten puolella, mutta totta on, että Jukureiden nousu vaatii lujaa työtä. Paljon lujempaa kuin jossain muussa seurassa on tarvinnut tehdä.

Ovatko oikeat miehet ja naiset sitä nyt tekemässä? Mielestäni eivät.
 
Alapaappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
No nythän Jukurit tekee historiaa, pelannut itsensä ulos pudotuspeleistä jo 4 eka kierroksen jälkeen! Uskomaton kirjoitus, jonka takana täytyy olla jotain henk.koht. negaa, vai vaiko sittenkin vain haluaa ärsyttää mielipiteillään.
Jukurit viimekin kaudella napsi voittoja suurseuroilta silloin tällöin ja harmikseen otti sitten lukuisia maalin tappioita jääden sitten ulos poffeista. Resursseihin nähden pärjännyt erittäin hyvin. Tottakai kuuluu liigaan.
 
Apsku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, Pelicans
Tää jatkoajan Seiska-lehti tyyli nyt on jatkunut jo jonkinaikaa ja näköjään jatkuu edelleen.
Miksi tuossakaan jutussa ei manita, että liigatulokkaat joutuvat maksamaan vuosia kallista liigalisenssiä joka väistämättä on pelaajabudjetista pois?

Erikoista on myös että näin koronan keskellä ruvetaan tarttumaan tälläiseen negatiivisuuteen, kun lähes kaikkien seurojen liigatulevaisuus on vaakalaudalla.
Juuri näin, muutenkin ärsyttää tällaiset kirjoittelijat jotka eivät välttämättä tiedä mitä siellä seuroissa oikeasti tapahtuu, ja mitä se urheilu oikeasti on. Siellä painetaan hommia työtunteja laskematta, pelaajat ovat 24/7 urheilijoita, samoin valmentajat, jotka suunnittelevat jo sunnuntai iltana seuraavaa viikkoa, puhumattakaan kaikista muista ketä seurassa painaa hommia. Sitten joku toimittaja syö kotisohvalla makkaraperunoita ja kirjoittelee juttua että joku joukkue ei kuulu Liigaan, ja lyttää näin kaiken sen työn mitä siellä seuroissa tehdään. Kannattaisi pikkuisen arvostaa toisten tekemää työtä, varsinkin kun nyt joudutaan painimaan muidenkin asioiden kanssa, eikä pelkästään vastustajan pelaajien.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Jukurit aiheuttivat ainakin nyt todella positiivista pöhinää ja enää ei allekirjoittaneen tarvitse Isokosken juttuja lukea.
 
Jukule

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Olipa turha ja tyhmä artikkeli. Toimittajalla taustat tekemättä ja muutinkin näinä aikoina voisi koittaa joku kerta vaikka posin kautta kirjoitella jonkun artikkelin. Eiköhän Liiga ja muitakin seuroja Korona potki ihan riittävästi nyyteille.

Halventaako Jyppikin nyt Liigaa kun aloittivat koko henkilöstöä koskevat yt:t?
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Juuri näin, muutenkin ärsyttää tällaiset kirjoittelijat jotka eivät välttämättä tiedä mitä siellä seuroissa oikeasti tapahtuu, ja mitä se urheilu oikeasti on. Siellä painetaan hommia työtunteja laskematta, pelaajat ovat 24/7 urheilijoita, samoin valmentajat, jotka suunnittelevat jo sunnuntai iltana seuraavaa viikkoa, puhumattakaan kaikista muista ketä seurassa painaa hommia. Sitten joku toimittaja syö kotisohvalla makkaraperunoita ja kirjoittelee juttua että joku joukkue ei kuulu Liigaan, ja lyttää näin kaiken sen työn mitä siellä seuroissa tehdään. Kannattaisi pikkuisen arvostaa toisten tekemää työtä, varsinkin kun nyt joudutaan painimaan muidenkin asioiden kanssa, eikä pelkästään vastustajan pelaajien.

Olen täysin samaa mieltä kanssasi.

Käsittämätöntä. Typeryyden huippu. En tiedä edistääkö tällainen potaskan jauhaminen Suomikiekon arvostusta ja suosiota. Toimittajalta on mennyt puurot ja vellit aivan sekaisin. Toimittajan työhön kuuluu ottaa asiasta selvää eikä kirjoittaa ihan kuin sattuu. Satusedät kuuluvat ihan muille maille vierahille.
 
Miju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Sanoisinko, että mielenkiintoinen kirjoitus. Näinä aikoina, kunkorona kurittaa, olisin uskonut, että Jatkoaika pyrkisi kannustamaan ja luomaan uskoa suomalaiseen jääkiekkoon. Varsinkin kun ekoonjäämiskamppailu on monessa seurassa käynnissä. Omituinen media, näin voin todeta.
 
ahal

Oliskohan tässä lopulta kyse jonkin asteisesta sarkasmista, jota tutkamme eivät ole kunnolla havainneet? Sen verran paksua köyttä on tarjolla, että epäilys herää. Jos on, niin ajankohta ja vallitsevat olosuhteet ihmetyttää - miksi juuri nyt ja mitä varten? Yöuniaan siitä ei kuitenkaan tavan katsojan tarvitse menettää. Riittää, kun 15 seuran johtohenkilöt piehtaroivat painajaisissaan laskien tuloja ja menoja. Mattimeikäläinen voi ottaa maskin messiin ja suunnata hallille. Nautitaan niin kauan peleistä kuin niitä pelataan.
 
Viimeksi muokattu:

Harppa-setä

Sarkasmi on taitolaji ja kun ottaa huomioon, että sama kaveri on nokkinut ennenkin Jukureita voidaan tuota pitää ihan puhtaana vi***iluna.
 
p_3ksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL, Jukurit
Kuinka kauan Jatkoaika jaksaa roikottaa toimittajien ammattikuntaa halveeraavaa Isokoskea mukanaan. Isokosken kolumnien kirjoittamisen loppuminen pitäisi olla jo näköpiirissä tuota pikaa.

Otsikkoa pidemälle ei edes kiinnostanut lukea, huvitti jo tuota kuraripuliotsikkoa lukiessa, että jos täällä keskustelupuolella pitäisi aina ensin miettiä painaako enteriä, niin sitä samaa voisi suositella tälle kyseiselle tyypillekin.
 
Saleva kehiin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelipaikallinen JYP, Ukrainan maajoukkue
Ei minultakaan heru komppausta tämän kyseessä olevan kolumnin kirjoittajalle. Kirjoituksen olisi voinut säästää siihen päivään , kun joku nykyisistä liigajoukkueista olisi oikeasti pakon sanelemana hyväksikäyttänyt suljetun liigan suojaa ja pelannut useamman kauden puulaakipelaajilla ja sen mukaisilla palkkioilla. Nythän näin ei ole käynyt sen enempää Jukureiden kuin muidenkaan seurojen osalta.

Mikään ei kuitenkaan sano sitä, etteikö tällaiseen taktiikkaan joutuisi velkauhan alla olevat seurat tukeutumaan. Silloin yleinen mielipide varmaan siirtyisi kirjoittajan puolelle. Nyt kirjoitukselle ei ole mitään katetta.

Ehkä se kuvastaa sitä, että Ilveksellä ja TPS:llä (perinteikkäät suurseurat) menee nyt oikeasti hyvin, kun negatiivisen fokuksen voi taas keskittää liigan pienimpään.
 
Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Katselin tuossa aikani kuluksi kotiotteluiden yleisömääriä. Jukureiden 2 kotiottelussa 2187 katsojaa. HPK:n vastaava luku 2 viime kotiottelussa 1364. Äkkiseltään vaikuttaa siltä että liiga kiinnostaa enemmän Mikkelissä kuin Hämeenlinnassa joka on kuitenkin pelannut pääsarjatasolla 44 kautta. Jaksamisia vain sinne Mikkeliin, helppoa ei ole nyt kenelläkään.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Katselin tuossa aikani kuluksi kotiotteluiden yleisömääriä. Jukureiden 2 kotiottelussa 2187 katsojaa. HPK:n vastaava luku 2 viime kotiottelussa 1364. Äkkiseltään vaikuttaa siltä että liiga kiinnostaa enemmän Mikkelissä kuin Hämeenlinnassa joka on kuitenkin pelannut pääsarjatasolla 44 kautta. Jaksamisia vain sinne Mikkeliin, helppoa ei ole nyt kenelläkään.

Mutta eikö toisessa ole laskettu kausarit mukaan ja toisessa ei?

En pidä Jukureista, en sitten yhtään. Tämä lienee selviö vuosien varrelta. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että olisin samaa mieltä kolumnin sisällöstä tai tarpeellisuudesta, enkä toivo kuitenkaan kuin parasta onnea liigataipaleelle - ei tämä ole helppoa rakentaa tätä hommaa nousijana ja pieneltä paikkakunnalta käsin, sen verran tässä on yhteistä.

Ja tälläiset jututhan yleensä piiskaa joukkueen ennennäkemättömään voittoputkeen, joten onnittelut siitä etukäteen.
 
Mutta eikö toisessa ole laskettu kausarit mukaan ja toisessa ei?

Juuri näin. Kerho haluaa ilmoittaa todelliset paikallaolijat, koska haluavat viestittää että hallissa on todellakin mahdollista pitää hyvin turvavälit ja että sinne mahtuu hyvin rajoituksista huolimatta. Ilmeisesti lipun lunastaneiden määrä lähempänä paria tuhatta, jos samalla kaavalla Kerho ilmoittaisi katsojamäärät.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös