Mainos

Quo vadis – mihin menet HPK?

  • 492 418
  • 2 365

TJ MACKEY

Jäsen
Mutta silti: odotukseni alkavan kauden osalta ovat paremmat kuin vuosi sitten, koska nyt joukkueessa on voittava Liiga-tason maalivahti sekä puolustus, joka on n. 300 % viime kauden alussa ollutta parempi.
Samoilla fiiliksillä. Viime kauden alussa oli kyllä Innalaa, Puustista ja Konnaa mutta samaan pakettiin oli isosti satsattua Koistista, maalivahti Voutilaista ja huutavaa johtajuus- vajetta. Kuten @Ikävänkantaja edellä kirjoitit, nyt on ehjänä pomminvarma maalivahti ja astetta tai kahta parempi pakisto. Mutta samalla on myös johtajuutta. Nenonen jatkaa kyllä kapteenina, mutta nyt tulee tulitukea Laatikaiselta, Pihlströmiltä, Collinsilta ja pelitapaesimerkki Cornetilta. Iso hyppy.

Kerholla on kyllä kiinnostavia pelaajia ja tiettyä särmää tuossa ryhmässä on, karheutta. Siitä en ole ihan varma kääntyykö se otteluiden voittamiseksi, aika näyttää. Ketjun aiheeseen, Kerho on ikäänkuin nyt aika erilaisella mallilla liikkeellä kuin Pennasen aikaan. Silloin vannottiin kollektiivin, omien kasvattien, tiukkaan raamitetun pelitavan ja urheilullisuuden nimeen. Nyt on jossain määrin siirrytty ehkä hieman löyhemmän ja luovemman (ei niin ehdottoman) pelitavan ääreen, pelaajia roolitetaan tarkemmin.. täsmävalmennuksesta jonkinlaiseen vanhan ajan manageri- kulttuuriin, kärjistetysti. Kuvaavaa on se, että edes kannattajat ei oikein tahdota saada kiinni, mitä on se Tiilikaisen jääkiekko? Taistelua, tiivistä puolustamista, tehokkuutta ja aihioita. Emme myöskään edes enää oikein tunnista tai tiedosta, mitä HPK:laisen pelitavan tulisi olla. Tiettyä virtuositeettiä ja artistisuutta kuten Jolyn ja Johnstonin otteet ovat meissä alleviivanneet, mutta mitä muuta? Ehkä alkava kausi tuo parempaa selvyyttä Masan jääkiekosta. Olemme koko kesän puhuneet pelaajista, ymmärrettävästi. Mikäli Kerho saa ehjän rosterin jäälle, alan taipumaan siihen suuntaan, että Kerholla on riittävä nippu yllättää ja yltää kympin joukkoon.

Nyt on Tiilikaisella näytön paikka. Toisaalta aika helppokin paikka. Viime kauden henkinen helvetti on läpikäyty ja nyt olisi aika pistää jo heti paukusta haisemaan. Masalla olisi myös helvetin hyvä paikka pistää meidän epäilijöiden turvat kiinni. Ehkä se kerholainen pelitapa sieltä viime hetkillä vielä löytyy.

Kerho!
 
Suosikkijoukkue
HPK
Jospa nämä rämeviikot oli siinä ja nyt alkaa taistelu.

Suunta on oltava ylöspäin. Kentällä on annettava kaikkensa, jotta katsomossa annetaan kaikkensa.

Eteenpäin!
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Aina voi mennä alaspäin. Aina. Mutta nyt ylös.
Ei voi, nimittäin eh jo suuresti arvostamani Pete Pasanen teki tämän mielestäni selväksi "Kurjuuten maksimointi"-filosofiallaan. Sitä tämä on.
Miten muuten Spede latoi pärekattonsa? No nimittäin limittäin...
 

#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vittu mua hävettää mihin urheilulliseen tilaan tämä hieno seura on ajettu 2019 mestaruuden jälkeen. Vain kahdessa vuodessa.
Meitä kaikkia Kerho-kannattajia hävettää.

Ja niinkuin me kaikki toivottiin silloin, kun Pennanen Kerhon jätti, että sitä pelillistä ja hyvän tekemisen jatkumoa olisi.

Se tiedettiin, että jokin luonnollinen notkahdus varmastikin tulee mutta, että pudotus on näin raju. Ja jälleen kerran menestyskausien jälkeen.
 

TJ MACKEY

Jäsen
HPK:n on aika ymmärtää huippu-urheiluosaamisen merkitys. Kerho ei taida edes ymmärtää, mitä siltä poistui Pennasen myötä. Ei lähtenyt vaan päävalmentaja, vaan koko toiminnan ydin ja sydän. Pennanen välitti, HPK:sta.

Itsensä ja omien etujensa suojaamisen sijaan pitäisi olla huolissaan seurasta, HPK:sta. Nyt kukaan ei välitä.

Toivola kantaa urheilullisen vastuun, yhdessä Tiilikaisen kanssa. Nyt sillä puolella ollaan kiistatta Liigan heikoin. Se HPK joka on 2000- luvulla luotu.. Lintumäki, Jalonen, Rautakorpi, Lehkonen, Pennanen. Olen todella surullinen mihin tilaan on yksi Suomen hienoimmista seuroista ajettu.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Kerhon valmentajat paremmuusjärjestyksessä (kaudesta 1995–96 alkaen):

1. Jukka Jalonen
.
2. Antti Pennanen
.
.
3. Jukka Rautakorpi
4. Hannu Kapanen
5. Teijo Räsänen
6. Sakari Pietilä
7. A-P Selin
8. Pasi Arvonen
9. Harri Rindell
10. Olli Salo
11. Alpo Suhonen
12. Timo Lehkonen
13. Kari Heikkilä
14. MATTI I
15. MATTI II
16. Kai Rautio

Unohtuikohan tuosta joku? No, ei sen väliä; mennään näillä.
 
Viimeksi muokattu:

Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Kerhon valmentajat paremmuusjärjestyksessä (kaudesta 1995–96 alkaen):

1. Jukka Jalonen
.
2. Antti Pennanen
.
.
3. Jukka Rautakorpi
4. Hannu Kapanen
5. Teijo Räsänen
6. Sakari Pietilä
7. A-P Selin
8. Pasi Arvonen
9. Harri Rindell
10. Olli Salo
11. Alpo Suhonen
12. Timo Lehkonen
13. MATTI I
14. MATTI II
15. Kai Rautio

Unohtuikohan tuosta joku? No, ei sen väliä; mennään näillä.
Alatalo.. Jakaa Pennasen kanssa 2.sijan.
 

M10

Jäsen
Kerhon valmentajat paremmuusjärjestyksessä (kaudesta 1995–96 alkaen):

1. Jukka Jalonen
.
2. Antti Pennanen
.
.
3. Jukka Rautakorpi
4. Hannu Kapanen
5. Teijo Räsänen
6. Sakari Pietilä
7. A-P Selin
8. Pasi Arvonen
9. Harri Rindell
10. Olli Salo
11. Alpo Suhonen
12. Timo Lehkonen
13. MATTI I
14. MATTI II
15. Kai Rautio

Unohtuikohan tuosta joku? No, ei sen väliä; mennään näillä.

Pietilä ja jopa Atu Teisan edelle. Kerho sai älyttömällä jengillä pronssinsa, Teisasta huolimatta.
 

AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
Kerhon valmentajat paremmuusjärjestyksessä (kaudesta 1995–96 alkaen):

1. Jukka Jalonen
.
2. Antti Pennanen
.
.
3. Jukka Rautakorpi
4. Hannu Kapanen
5. Teijo Räsänen
6. Sakari Pietilä
7. A-P Selin
8. Pasi Arvonen
9. Harri Rindell
10. Olli Salo
11. Alpo Suhonen
12. Timo Lehkonen
13. MATTI I
14. MATTI II
15. Kai Rautio

Unohtuikohan tuosta joku? No, ei sen väliä; mennään näillä.
Matikaisen Pena jäi ulos listalta ja Savolaisen Hanski ja Molla Hietanen
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Unohtuikohan tuosta joku? No, ei sen väliä; mennään näillä.

Olisit aloittanut listan paria kautta aiemmin, niin olisi saatu Matikaisen Pentti mukaan.

Mielestäni Selin olisi voinut olla korkeammallakin, sillä hän veti kohtuullisen kauden - vaikka siihen lähdettiin matalilla odotuksilla - ja palautti uskottavuuden katastrofikauden jälkeen. Hannu Kapasesta liikkui aikoinaan "varma tieto", että mies oli vain paperilla päävalmentaja, ja Teisa olisi ollut se, joka tätä pestiä todellisuudessa hoiti. Mutta nämä voinee jättää omaan arvoonsa.

Kari Heikkilä puuttui listalta. Muistan, että kun peliesitykset eivät sujuneet, katsomossa oli iso lakana, jossa luki suora viesti: "Harri herää! Heikkilä pihalle ja Suhonen tai X tilalle". Tuon X:n nimen olen jo unohtanut. Lakanan näin television välityksellä. Eikä mennyt kauaa, kun Alpo tuli Heikkilän tilalle...
 

M10

Jäsen
Unohtuikohan tuosta joku? No, ei sen väliä; mennään näillä.

Samu Kuitunen, kausi 1991-1992.
Oli hurja jengi jalkeilla tuolloin Kummilan (Rinkeli Invest) rahoilla.

Tomas Jelinek oli oikeastaan maailmankuulu pelaaja jo Kerhoon tullessaan, kun veti huikean Canada Cupin. Toi ikuisesti aliarvostetun Radek Toupalin mukanaan, joka oli täysi timantti sillä metrin pituisella mailalla ja 8cm paksulla tupella. Kahden suunnan laitarouhija, joka osasi pelata toisin kun nämä nykypäivän marcinewit. Nuori Janne Laukkanen oli iso ryöstö Lahdesta ja heti seuraavalla kaudella jo kapteeni. Oli myös täyttä timanttia Canada Cupissa. Sitten oli vielä vikoja kausia Kerhossa vetäneet Kivelä ja Peltola. Oli Laru, oli Piikkilä, oli Verre, oli nuoret Ylönen, Varvio ja Kyy. Maajoukkuetason Niki Henriksson pakissa ja Timo Nykopp, joka menetti veljensä juuri kauden alla. Hieno kausi oli tulossa, hirveät satsaukset. Kummilan sinistä ekaa kertaa päällä.

Ja Samu Kuitunen sössi käytännössä yksin koko homman. Ei hän saanut sitä pumppua pelaamaan lainkaan vaikka kaikki maailman materiaali oli käsissä. Muistaakseni on tämän myöntänyt jälkeenpäinkin, että oli vaan liian kovassa paikassa. Mikä tuossa on surullisinta on se, että #10 ja #11 saivat niin surkean päätöksen HPK-taipaleelleen. Miehet, jotka nostivat Kerhon 88 liigaan lähtivät stadiin ja ties minne Raumalle sen jälkeen. On todella sääli, että eivät päässeet nauttimaan seuraavan kauden finaalihuumasta.

Mutta joo. Samu Kuitunen. Valmentaa nykyään kai sählyä, nuff said.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös