Mainos

Quo vadis – mihin menet HPK?

  • 492 058
  • 2 365

Matcheeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,VGK,Liverpool,Örebro,Huuhkajat,Leijonat
Omaan silmään on usein näyttänyt siltä, että A-katsomo on varsin usein puolillaan. Onko päädyissä, kulmissa ja E-lipalla parempi täyttöaste?

A-katsomon alarivit on näkyvyydeltään sen verran heikot, että toivottavasti se korjataan seuraavan rempan yhteydessä. Tähän samaan voisi yhdistää kaukalon kaventamisen kahdella metrillä. Samalla sitten A-katsomon profiilin muutos.
A2 riveiltä 4-6 ihan hyvä näkyvyys mutta silti olivat usein tyhjiä.
 
HyttyOfficial

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerhon Pallo, Detroit Red Wings, Real Madrid
Samaa mieltä tuosta ottelutapahtuman uudistamisesta. Kaipaa paljon piristystä ja pian/heti ensi kaudeksi. Otetaan uusi alku!

Soittolistan musiikkivaihtoehdot menevimmiksi, ei mitään tämän kauden paskaa.

Olisiko D1 (nyt jo hyvät penkit valmiina!) kuitenkin se helpompi ja halvempi myydä istumakatsomona ennen remonttia?
Tuo anniskelukatsomo C5:n tilalle penkkeineen remontin myötä, jonka joku mainitsikin, on sitten myös loistava idea. Takana valmiina myyntiravintola, ja kulkua varten myös ovet siinä jo valmiina.

Mutta ennenkaikkea taisteleva ja kaikkensa logolle antava joukkue siihen jäälle!
Minähän sen siinä viime metreillä keksin!

Ja mikä sen parempi tapa jatkaa sikakatsomon perintöä, kuin kaljakatsomo!
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Introksi tietenkin Slayerin Hell awaits. Ennen kiekon pudotusta Immortalin Battles in the north. Jäähylle Entombedin Sinner's bleed. Ja Panzerfaust mukaan valmennusryhmään.

Täähän alkaa hahmottua. Yleisöryntäystä hallille ei voi estää.
Jumalauta! Jos Hell Awaits tai Raining Blood olisi introna, niin sitä joutuisi jo noiden takia tekemään vierasmatka kulttuurimatkan HPK:n peliin :D

Harmi vaan, että nuo saattaisivat sitten jostain musiikkimakukartan toisesta fanipäästä karkottaa porukkaa katsomoista ihan niin kuin eurohumpat toisesta päästä.

Mutta kyllä lätkämatseihin raskas musiikki kuuluu. Itse olen odottanut, että joku joukkue ottaisi siisääntulobiisikseen Manowarin Warriors of the Worldin. Siinä on alussa niin pitkä lauluton osuus, että siinä voisi pelaajia luistella jäälle. Ja sitten kun laulu alkaa, niin tämähän sopii temaattisesti joukkueelle:
"Here our soldiers stand
From all around the world waiting in a line
To hear the battle cry all are gathered here
Victory is near the sound will fill the hall
Bringing power to us all

Brothers everywhere
Raise your hands into the air
We're warriors, warriors of the world
Like thunder from the sky
Sworn to fight and die
We're warriors, warriors of the world"

HPK:lla kun on vielä se ritarilogo (vai onko se enää missään käytössä?), niin tämä sopii teille paremmin kuin meille SaiPan Sputnikin yhteyteen, joten saa käyttää:

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
@mirasane puhuu asiaa.

Jotta voidaan välttää yleisön kaikkoaminen sieltä spektrumin toisesta päästä, Manowar olisi kyllä harvinaisen sopiva. Warriors of the Worldin lisäksi löytyisi muutakin tarttuvaa soundia.

Tai sitten klassista hard rockia suoraan seurahistoriasta (Slade - Run Runaway)? Nuoremmille polville taustatiedoksi, että kyseessä on siis biisi, joka oli meillä 80-90-lukujen taitteessa kauden tai kahden ajan maalibiisinä. Introon voisi sopia vaikka tämän kaltainen pidennetty remix:

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Tuulivoimassa on vielä mahdollisuutensa, jos Kerho onnistuu ostamaan laajalti maa-alueita tai kimppaan voimalatoimittajien kanssa.
Tää olis kyllä hyvä: kick-offissa ilmotetaan, että ykkössentteriä ja maalivahtia ei hankita, mutta sen sijaan hankitaan joutomaata Luvialta! Tähtäin tulevaisuuteen, tuulipuisto tulossa 2030! Paluu huipulle 2033!

Siirsin lainauksen tuolta mediaketjusta, koska sopinee paremmin tänne.

Tää lisäliiketoiminta-juttu on sellainen graalin malja vähän kaikille, että toivotaan parasta, mutta henkeä ei kannata pidätellä. Vaikka pienistä puroista niitä lisätuloja voikin hankkia, niin alkuinvestoinnit on yleensä melkoisen kalliita ja se riski on kuitenkin aina todella suuri. Vaikkapa ravintolabisnes on sellaista veitsenterällä keikkumista ihan paremmissakin piireissä, että kovin suurta plusmerkkistä tulosta on turha odotella. Tietenkin valmiiksi olemassa olevaan liiketoimintaan mukaan pääseminen pelkät voitot käärien olisi tietenkin unelmaa, mutta lienee yhtä todennäköistä kuin jonkun sugardaddyn rahat. Onhan näitä esimerkkejä tietenkin, Oulussa Qstock-festari ja siihen liittyvät toiminnot päälimmäisenä.

Kysymys vaan kuuluu, miten Hämeenlinnan alueella jokin vastaava toimisi siten, että tulisi muutakin kuin persnettoa? Elomessut, Wanaja-festival, Keskiaikamarkkinat... ei tällaisista kaiketi kovinkaan isoja tuloja väännetä? Olutfestarit toki vielä puuttuu, mutta sysipaskaa bisnestä sekin on.

Prioriteetti Pallokerholla on tietenkin hoitaa se ydinosaamisalue, eli HPK-tuote parempaan kondikseen, sieltä ne matalimman kynnyksen lisätulot luulisin olevan otettavissa. Vaikka ihan fanituotteista ja markkinointiviestinnästä lähtien.
 
L

luigitar

Seuraava kaveri nousi esiin IG:stä, voisi hyvinkin olla yksi UTJ ehdokkaista.

TJ MACKEY

Jäsen
Kuka on se taho, se Kerhon lämpimän officen myöhemmin kiitelty supertähti joka tuo HPK:n viestinnän, markkinoinnin, myynnin ja somen tälle vuosikymmenelle? Kyseiset asiat on Kerhossa luvalla sanoen heitteillä. Sen vielä ymmärtää että urheilupuolella eletään vielä hetki hiljaiseloa kun ei ole päävalmentajaa, GM:ää, urheilujohtajaa etc.

Mutta viestinnän, markkinoinnin, myynnin ja sosiaalisen median pestit on käsittääkseni Kerhossa täytetty, tälläkin hetkellä. Silti, hiljaista on. Fanituote- osioita ei voi avata hpk.fi sivuilta kun silmiin sattuu. Sivujen kotikutoisuus on jo vähän liiankin retro, ollakseen edes hauska vitsi. Herätys! Sitten se viestintä ja markkinointi, sitä ei käytännössä ole. Todella harvakseltaan omalla profiilillaan päivittävä fysiikka- koutsi Sarvela on päivittänyt viime päivinä omassa (!) somessaan enemmän Kerhon treeneistä kun Kerho itse.

Kerhon luulisi kaipaavan pöhinää, seurantaa, kiinnostusta ja etenkin euroja kassan täytteeksi. Silti seura päättää olla markkinoimatta ja viestimättä tuotettaan, Suomen urheilun kovimman ammattilaissarjan joukkuetta. Passivisuus ja tekemättä jättäminen on tietoinen päätös liike-elämässä. Miten näin voi olla? Otetaan nyt esimerkiksi tämä kick off. Siitä on Toivanen kertonut päivämäärän haastattelun ohessa. Siinä haastattelussa Toivanen myös kertoi, että tarjolla on tutut ja turvalliset pelaajajulkistukset, paitahuutokaupat ja pyttipannua (!). That's it? Oikeasti, parempaan on pystyttävä. Ja se kiinnostuneiden sekä potentiaalisten asiakkaiden aktivoiminen pitäisi aloittaa eilen. Miksi odottaa tyyliin ensi viikon torstaille? Jolloin kerrotaan uudestaan paitahuutokaupasta ja siitä saamarin pyttipannusta.

Pelkään, että HPK ei itse ymmärrä minkälaisella takamatkalla seuran viestintä ja markkinointi on muihin pääsarjaseuroihin nähden, aivan kaiken osalta. Volyymi, toisteisuus, monikanavaisuus, sisältö, visuaalisuus... kaikki! Nyt HPK on ikään kuin itseään varten. Olisiko aika tunnustaa todellinen nykytila, tehdä johtopäätökset, kääriä hihat ja alkaa töihin. Takamatka kilpailijoihin alkaa olla pelottavan suuri ja kasvaa koko ajan. Miksi HPK ei halua mitata todellista potentiaaliaan?

HPK, tuo itsesi esille ja näkyväksi 2020- luvulle.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine

Erittäin hyvä kirjoitus ja komppaan täysin tekstiäisi. Nykypäivänä ei vain enää riitä, että pärjää kaukalossa ja tehdään hyvää tulosta.
 
Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Aamen. Hyvin kirjoitettu!

Omasta mielestäni koko kickoff on hiukan väsynyt tapahtuma. Ei sen ympärille ole saatu enää tarvittavaa kiinnostusta muutamaan vuoteen. HPK ikäänkuin antaa itselleen luvan olla laiska ja saamaton siihen asti kunnes on "Kick Off, missä kaikki kerrotaan". Kuitenkin kiekkoskene tietää tulijat ja lähtijät hyvissä ajoin aikaisemmin ja mitään yllätyksiä siellä ei juuri tule. Itseäni ei ole kick off kiinnostanut enää vuosiin, koska siellä korkeintaan ilmoitetaan joku U20 junnu, mikä tulee tryoutille. Muut seurat pitävät mielenkiintoa yllä tiputtelemalla uutisia ja pelaajajulkistuksia pitkin kevättä. Kerho ei tee tätä, koska "kick off". Fanit pitävät itse foorumeilla huolta siitä, että kiinnostusta riittää ja uusia pelaajia kaivellaan instaseuraajista jne... Aika suuri epäkohta on se, että fanit tekevät kaiken sen työn, mitä seuran tulisi tehdä kiinnostavuuden eteen.

Tuossa jo mainittiin aiemmin, miten kotisivujen pelaajalistaukset laahaavat jäljessä. Ottamatta kantaa kotisivujen muuhun tasoon tai vaikkapa just pelaajien esittelyihin. Ei pitäisi olla nykyisessä digimaailmassa iso homma pitää nämä ajantasalla ja moderneina.

Kuinka moni kannattaja tietää, että siellä on Liigajoukkue treenannut jo hyvän aikaa. Tosin omatoimijakso lienee käynnissä ja jäällä ei pelaajia näy? ehkä? Kourallinen omia junnuja on sinne nostettu mukaan. U20:n ensi kauden joukkue on kokoontunut ja treenannut toista viikkoa kimpassa. Uusia naamoja sielläkin kuuleman mukaan. U18 try outit on käynnissä ja mielenkiintoisia nimiä käsittääkseni sinnekin ilmestynyt. U16 try outit oli viime viikolla ja alustavat joukkueet muodostettu. Ja kirsikkana kakun päälle.. mitä kuuluu JJK:n valmennusryhmille? Kilpajoukkueiden vastuuvalmentajat taitavat olla ilmoitettu, mutta muuten on ihmeellinen radiohiljaisuus tämänkin aiheen osalta. Kaipa siellä valmentajat tietää missä valmentavat ja keiden kanssa.

Onko sitten laiskuutta vai osaamattomuutta, mutta luulisi näitäkin asioita voivan hoitaa pikkaisen paremmin.
 
clayman

HPKn nettisivut ovat ehkä hieman tylsät ja nykyaikaistaminen olisi paikallaan. Muut taas näyttävät käyttävän samaa alustaa, siltä se ainakin vaikuttaa. Karseimmat sivut omistaa Jukurit. Näyttävät uutissivustolta.

Muut seurat tosiaan julkaisevat pelaajauutisia ripotellen. Vaikea ulkopuolisena sanoa kuinka hyvin tämä strategia auttaa ylläpitämään sitä hypeä.

Kick-off ei ainakaan toimi, enkä tiedä kuinka paljon se tuo lisätuloja. Voisihan sellainen järjestää jatkossakin ja jättää vaikka 1-2 sopimusta sinne. Muuten julkaistaisiin sopimuksia tasaisesti. Tämä Kerhon nykyinen toimintamalli on ehkä toiminut paremmin kun ollaan päästy keväällä pudotuspeleihin, eikä ole ollut näin pitkää aikaa ennen tuota Kick-offia. Ei olla sitten osattu muuttaa toimintaa näiden heikompien kausien aikana.

Muiden sivuista sen verran vielä, ettei niissäkään näy materiaalia esim. harjoitusten alkamisesta. Oliko yhdellä seuralla maininta kesäringistä (Sport). Juniorijoukkueista ei muillakaan juttua.
 
Viimeksi muokattu:

En itseasiassa käynyt katsomassa lainkaan mitä muut seurat tekevät. Ei kiinnosta niiden tekemiset minua :) Tärkeimmät sopimusuutiset tulevat eteen halusin tai en.

..mutta toisaalta tarviiko itse tehdä huonosti jos kerta naapurit tekevät? Kyllä ainakin itse näkisin paljon lisäarvoa juuri nettisivuihin panostamisella ja esim. junnukiekon kuulumisista. Hämeen sanomissa oli juuri hiljattain kovaakin kritiikkiä Kerhon toiminnasta. Olisiko paikallaan Kerhon puolelta asioiden oikaisua tai maineen puhdistamista? Luonnollisesti ollaan niin hiljaa kuin olla ja voi.

Kick off-idea oli aikanaan hyvä ja toimiva, mutta siihen se jäi. Sitä ei olla kehitetty ja tosiaan kaikki kick offin asiat ehditään vuotamaan ulos ennen tilaisuutta, niin kyllä tähän tulisi reagoida seuran puolelta. Jos halutaan järjestää vuotuinen kevät-tapahtuma, niin se kannattaisi rakentaa sitten uudella tavalla. Ideoita ja kekseliäisyyttä tarvitaan. Sitä varten siellä on ihmisiä töissä ihan rahapalkalla.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
mutta toisaalta tarviiko itse tehdä huonosti jos kerta naapurit tekevät? Kyllä ainakin itse näkisin paljon lisäarvoa juuri nettisivuihin panostamisella ja esim. junnukiekon kuulumisista. Hämeen sanomissa oli juuri hiljattain kovaakin kritiikkiä Kerhon toiminnasta. Olisiko paikallaan Kerhon puolelta asioiden oikaisua tai maineen puhdistamista? Luonnollisesti ollaan niin hiljaa kuin olla ja voi.
En kai tarkoittanutkaan, ettei tarvitse päivittää nettisivuja nykyaikaan? Päinvastoin. En vaan tiedä kuinka paljon junnujen toiminta kiinnostaa laajempaa yleisöä.

Vallitsevassa tilanteessa en lähtisi korjaamaan HäSan sanomisia. Siellä on agenda selvä ja kirjoitetaan jopa "populistisella" tyylillä niitä juttuja. Toki osa tykkää tuosta tyylistä ja se kuuluu asiaan.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Miksi HPK ei halua mitata todellista potentiaaliaan?

Hienoa @TJ MACKEY ! Kiitos loistavasta kirjoituksesta.

Muutama sana tästä potentiaalista:

Usein kuulee väitettävän, että Hämeenlinna on liian pieni talousalue. Siksi HPK pysyy pienenä seurana, jolla ei ole edellytyksiä kilpailla pysyvästi suuria seuroja vastaan. Tarkoittaen siis käytännössä sitä, että ensisijaisesti kamppaillaan olemassaolosta - ja menestys on mahdollista parhaimmillaankin vain satunnaisesti ja täydellisen onnistumisen myötä.

Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Puhtaasti alueen tarjoaman kasvu- ja kehityspotentiaalinsa osalta HPK on vähintäänkin liigan ylempää keskikastia ja jopa suhteellisen lähellä kärkipäätä.

Hämeenlinna on toki Suomen seutukunnista vasta 12. suurin (liigaseuduista takana vain Lappeenranta, Kouvola, Mikkeli ja Rauma), mutta ympärillä on Suomen mittakaavassa valtavasti väestöä ja kaupunki sijaitsee Suomen väestöllisessä keskipisteessä:

Yllä oleva on toki vielä aika abstrakti tilastotieto eikä se vielä sinällään kerro kovinkaan paljoa. Mutta seuraava tilasto kertoo:

Hämeenlinna on 181 000 asukkaallaan siis Suomen seitsemänneksi suurin kaupunkiseutu (huomioiden Espoon ja Vantaan kuuluvan Helsingin seutuun) mitattuna sen saavutettavuusalueella (= säde, jonka 30 minuutin ajomatka kattaa). Ja kartasta näkyy hyvin, että tuo alue ei edes käytännössä risteä Helsingin ja Lahden saavutettavuusalueiden kanssa - ja Tampereenkin kanssa vain suhteellisen ohuesti jossakin Valkeakosken hoodeilla. Tällä tilastolla liigapaikkakunnista edellä ovat vain suuret kaupungit Helsinki, Tampere, Turku ja Oulu. Myös Lahti on jonkun verran edellä, mutta ei älyttömästi. Taakse jää niukasti Jyväskylä. Kuopio ja Pori jo selvästi. Lappeenrannan saavutettavuusalue on asukasmäärältään vain jonkun verran yli puolet Hämeenlinnasta - Kouvolan alle puolet ja Mikkelin alle kolmasosan.

Hämeenlinnan kaupunki kuuluu lisäksi selvästi muuttovoittokuntiin:

Ja se on niitä harvenevia kuntia, joissa väkiluku kasvaa (eli muuttovoitto ylittää negatiivisen syntyneet/kuolleet -kehityksen):

Suomen demografiset näköalat ovat tällä hetkellä toki kokonaisuudessaan synkähköt, mutta kasvun suhteen Hämeenlinna kuuluu kuitenkin sinne harvahkojen valopilkkujen joukkoon.

Hämeenlinna on myös myös Suomen mittakaavassa elinvoimainen alue. 15 suurimmasta kaupunkiseudusta Hämeenlinna on sijalla 7. Tuosta tilastosta käy muun muassa ilmi, että käytettävissä olevilla nettotuloilla / as. mitattuna Hämeenlinna on kolmantena Helsingin ja Turun jälkeen.

Eli summataan tämä seutuanalyysi vaikkapa niin, että ainahan sitä toki voi mennä pienen talousalueen taakse. Voidaan nostaa kädet pystyyn ja sanoa, että kilpailu erityisesti Tampereen ja Helsingin jengien kanssa yritysyhteistyökumppaneista ja yleisöstä on liian kovaa - emme mahda niille mitään.

Minä sen sijaan yritän näiden tilastojen pohjalta sanoa, että jo pelkästään alueeseen pohjaten Kerhon potentiaali on erittäin korkea. Hämeenlinna sijaitsee keskellä kasvavaa ja taloudellisesti kehittyvää Suomea. Hämeenlinnasta käsin lyhyen matkan päässä on valtavasti potentiaalisia yritysyhteistyökumppaneita, valtavasti potentiaalisia uusia kannattajia sekä valtavasti junioripelaajia. Nämä kaikki mittarit osoittavat HPK:n ja Hämeenlinnan osalta aivan toisenlaisia lukemia, kuin muilla leimallisesti pikkuseuroilla.

Tietysti meillä on kovia kilpailijoita, jotka ovat maantieteellisesti lähellä. Niiden kanssa kilpaillaan yleisöstä, yrityskumppanuustuloista ja pelaajista. Se ei tarkoita, että pää pitää laittaa pensaaseen, vaan se tarkoittaa, että pitää pystyä differoitumaan. Potentiaalisia differoitumistekijöitä löytyy kyllä paljon - se voisi olla vaikkapa toisen viestin aihe.

Edellä oleva siis puhtaasti alueellisesta näkökulmasta. Kerhon tulevaisuuspotentiaalia nostavat varmasti myös muun muassa seuraavat tekijät:

- Kerho on Hämeenlinnan tunneutuin brändi
- Kerholla on alueensa sisällä suhteellisesti paljon vahvempi kilpailuasema, kuin lähialueiden kilpailijoilla
- Kerho on 2000-luvun menestyneimpiä seuroja (edellä mitalitaulukkokriteeristöllä kai vain suurseurat Kärpät, Tappara ja TPS)

Sanottakoon tähän vielä aihetta tavallaan sivuten, että en missään tapauksessa haluaisi kuulla minään kiveen hakattuna totuutena, että ainoa tuleva hallivaihtoehto on Rinkelinmäen kehittäminen. Mielelläni kuulisin, että HPK haluaa vielä tutkia muitakin vaihtoehtoja sen suhteen, miten se pystyy keskipitkällä aikavälillä parhaiten palvelemaan yleisön ja yhteistyökumppaneiden kasvavia vaatimuksia - erityisesti huomioiden kilpailun.
 
Tässä kohtaa tulee kuntapolitiikka vastaan. Vaikka kuinka HPK itse yrittäisi, kunnan tulee olla mukana rahoituksessa. Onko kuntatasolla riittävää visiota sijoittaa rahaa halliprojektiin?

Ei sillä, etteikö kannattaisi yrittää, mutta... Pelkät korjauksetkin jäivät sinne 7-8 vuoden päähän ja uusi halli olisi vielä mittavampi satsaus.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Tuolla vähän arvioitu nykytilaa liigabrändeistä ja niiden arvoista. Kyllähän tuo kieltämättä karua kieltä puhuu, vaikka osaltaan arviot ovatkin jonkin verran subjektiivisia. Meidän takana on ainoastaan "mestis-porukat" ja SaiPa sekä parista mestaruudesta huolimatta ollaan selvästi takamatkalla mm. Pelicanseihin, KalPaan ja Jypiin nähden, joiden tasolle meidän tulisi vähintäänkin päästä.

Nyt kun mestaruus on voitettu, hakee HPK suuntaansa. Kiinnostus ei ole enää samaa kuin ennen ja Ritaripaitojen brändi on vahvasti paikallinen. Brändin vahvistaminen vaatii työtä, jota kaukalon ulkopuolella voitaisiin tehdä aktiivisemmin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Tämä on juuri sitä, mitä palstoilla ollaan päivitelty. Nyt kun kohta toivottavasti saadaan urheilupuolen tekijät kuntoon, niin sitten alkaa olemaan tuon kaupallisen puolen vuoro. Kyllä pikkuhiljaa täytyy alkaa vaatimaan toimitusjohtajalta & Co. parempia näyttöjä liiketoiminnan kehittämisen suhteen.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt kun mestaruus on voitettu, hakee HPK suuntaansa. Kiinnostus ei ole enää samaa kuin ennen ja Ritaripaitojen brändi on vahvasti paikallinen. Brändin vahvistaminen vaatii työtä, jota kaukalon ulkopuolella voitaisiin tehdä aktiivisemmin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Boldaus oma.

Arvio on asiallinen, mutta vastaavanlaiset virheet saavat epäilemään kuinka hyvin sen kirjoittaja on oikeasti perehtynyt Kerhon toimintaan.

Kertoo varmasti sitten jotain siitä brändin tilasta kun ritaripaidoista vieläkin puhutaan.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Boldaus oma.

Arvio on asiallinen, mutta vastaavanlaiset virheet saavat epäilemään kuinka hyvin sen kirjoittaja on oikeasti perehtynyt Kerhon toimintaan.

Kertoo varmasti sitten jotain siitä brändin tilasta kun ritaripaidoista vieläkin puhutaan.
Tätä on itsekin tullut mietittyä. Kaksipiippuinen juttu. En itse todellakaan kaipaa paluuta täysin ritariteemaan, mutta sen ollessa syvälle juurtuneena varsinkin ulkopaikkakuntalaisten kieleen, olen miettinyt, että kannataisiko sitä tuoda jollakin tapaa mukaan osaksi brändiä. Kuitenkin yhtymäkohta kotikaupunkiin ja ympäristöön on hyvin vahva ja kun kaupunkikin tunnustaa väriä, niin kaikenlaisia asioita saisi kehitettyä. Teemapeli oranssi-valkoisessa vinoraitapaidassa ritarilogolla kerran kaudessa, esim. linnan tai kaupungin syntymäpäivän tienoolle? Maskottiasiaa ja lapsille suunnattua tuotosta? Yhteistyötä paikallisen buhurt-seuran kanssa?

Kun siinä ritariteemaan hautaamisessa on faktisesti epäonnistuttu, niin voisiko tällä tavoin kuitenkin saada senkin käännettyä positiiviseksi?
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Ikaalisten Nouseva-Voima
Toisaalta voihan tuon kääntää niinkin, että ritaribrändi oli todella onnistunut kun se elää vieläkin, vaikka HPK on siitä luopunut jo vuosikymmen sitten. Hyvä esimerkki on mielestäni, että viihdebisneksestään kiitelty Ilves käyttää introvideossaan ”Ilvespedon” yhtenä vihulaisena tutunnäköistä kattilapäätä…

Kyllä ritarilla paikkansa ehdottomasti vaikkapa maskottina olisi, kuten täälläkin todettu niin lapsiyleisöön purisi. Pelipaitaan ritaria en (kauheasti) kaipaa, mutta oheislogona tuo on liigan ysäriviritelmistä onnistuneimpia, ellei onnistunein. Kun siitä ei selvästi eroonkaan päästä, niin pitäisikö sitten ottaa mukaan kuten @Läskisalo tuossa yllä luonnosteli?

Edit. liigasisältöä tekevällä youtube-kanavallakin ritarista tykätään, taitaa tosiaan varsinkin ulkopaikkakunnilla nauttia suosiota.

Viimeksi muokattu:

Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tää on ihme juttu, että täällä foorumilla ihan muutaman kirjoittajan toimesta tulee helvetisti enemmän ideoita (hyviäkin), mitä kymmenessä vuodessa toimisto saa aikaiseksi. Urheilutapahtumien oheistoiminnassa ja ns. viihteen tekemisessä on aivan rajattomat mahdollisuudet. Kopioikaa vaikka maailmalta mitä siellä tehdään... NHL, SHL, keski-Eurooppa jne.. Hallilla on ihan suht modernit puitteetkin olemassa.. on kaukalon kiertävää LED-taulua, videokuutiota ja sun muuta potentiaalia. Jotain muuta kannattaisi miettiä, kuin jotain halvan näköistä psykedeelistä välkkyvää KERHO-tekstiä. Tuntuu, että tehdään vain se vähimmäinen "riittävä" välttämättömyys. Tehdään vähän toisella kädellä ja ikäänkuin siinä sivussa. Kun asiaa oikein kunnolla miettii, niin alkaa ihan vituttamaan kuinka paljon näissäkin asioissa heitetään hyvää mahdollisuutta hukkaan. Petro on jauhanut about 10 vuotta samaa settiä samoissa kuteissa.. ihan jees, mutta hiukan voisi tuotakin kehittää. Alkushowt ovat menneet takapakkia jo muutaman vuoden. Tanssitytöt ovat nekin hävinneet jonnekin? Kyllä nekin jotain tunnelmaa luo ja parempi kuin ei mitään. (muistaakseni ainakin mestaruusvuonna olivat joraamassa yleisön mukana!)

Tuntuu, että toimistollakin hommia tehdään ikäänkuin talkoina.. aivan kuten kioskitädit ja järkkärit. Oman työn ohessa kun tätä hommaa tehdään, niin ei kai kukaan kehtaa liikoja odottaa? Siellä on ihan oikeilla rahapalkoilla ihmiset tekemässä 8h (?) päivässä työkseen asioita Kerhon eteen. Ei OTOna vaan ihan päätoimisena. Missä se näkyy? Toki ottelutapahtumissa on kaikkea tärkeää tekemistä, aitioiden koristelua ja vieraslistojen korjailua, mutta kyllä mielestäni tuollainen miljoonabisnes vaatii enemmän. Ideoita, rohkeita tempauksia, tekemisen meininkiä ja hypettämistä. Ison maailman meininkiä!!

Prkl käärikää ne hihat ja alkakaa hommiin. (on tullut selväksi, että tätä palstaa luetaan siellä.. kiitos siitä!)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös