Mainos

Quo vadis – mihin menet HPK?

  • 492 097
  • 2 365

MarkoPalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU, Hammarby IF, Jokerit
Näin Kerho palasi taas sille HMV-osaston paikalleen, kahdenneksitoista, jonne se kuulukiin organisaationa ilman urheilujohtajaa, ilman strategiaa, ilman järkevää pelaajahankintapolitiikkaa ja läpimädällä juniorityöllä.

Entä ensi kausi ja tulevaisuus?

No, isoegoinen koutsi on ainakin tulossa ensi kaudelle. Nähtäväksi jää, millainen on Mason pelikirjan ja auktoriteetin riittävyys Liiga-tasolle – ja saadaanko jostain UTJ ja järjellinen strategia ennen kauden alkua. Ja erityisesti se ykkössentteri.

Ikävä kyllä luulen, ettei saada. Minulla ei ole aavistustakaan, miksi, mitä ja kenelle rakastamani seura tahtoo nykyään olla. Jos jotain myönteistä hakee, niin ainakin sen, että sidosryhmiltä olisi löytynyt rahaa Jolyn ”mottipäisen” jatkon mahdollistamiseen. Tukea Kerho siis edelleen saa, jos pyytää.

Nyt sen vain pitäisi pystyä osoittamaan olevansa tuen ja luottamuksen arvoinen.

Minulla on vain yksi toive ensi ja tuleville kausille, kuka UTJ:nä sitten ikinä onkaan: Make HPK HPK Again.

Hieno kirjoitus. En lainaa kaikkea, mutta hyvin ja paikkansapitävästi kirjoitettu HPK:sta. Ja riittävällä, koko n. 35 -vuotisen liigataipaleen, otannalla.

UTJ ja tuo järjellinen, useamman kauden mittainen, strategia koko seuralle on tarpeen. Tärkeämpi kuin yksittäinen valmentajavalinta. Koko organisaatio tarvitsee suunnan, ensisijassa nyt alamaissa kyntävä junioritoiminta on saatava raiteilleen. HPK:lla on olemassa vahva identiteetti ja perinteet. On oltava niiden arvoisia jälleen
 
L

luigitar

Tulevalla UTJ:lla on suuri vaikutus Kerhon lähitulevaisuuden osalta ja siitä mihin suuntaan ollaan menossa. Jalosen ja Pennasen kausien jälkeen ollaan pyyhitty lattiaa strategioilla, joilla tämän kokoinen seura voisi menestyä.

On tehty suunnitelmia ja päätöksiä hieman hätiköiden ja niitä on sitten paikkailtu väliäaikaisilla laastareilla. Pennasen aikakauden jälkeen olisi varmasti saatu penkin taakse merinoitunut valmentaja, jonka oppeihin Tiilikainen oli voinut tulla kaudeksi tai kahdeksi.

Vaikka kuinka paljon toivonkin Mason onnistumista Kerhon päävalmentajana, niin onko hallituksella ja johdolla oikeasti antaa sitä aikaa sekä tukea mitä siihen tarvitaan.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Kuten toisessa ketjussa tuli kirjoitettua, niin strategia tulee olemaan koko urheilujohdon laatima, eikä pelkästään yhden henkilön visio. Näinhän sen pitäisi rekryinfon ja tiedotteen mukaan mennä.

Kerhon toiminta ei voi enää olla yhdestä henkilöstä kiinni, etenkään valmentajasta. Siellä pitää olla selkeä näkemys kerholaisesta kiekosta ja sen ylläpitämisestä henkilöstömuutoksista huolimatta.

KooKoo on nyt pystynyt menestymään / pitämään tasonsa kahden valmentajan kanssa ja se on osoitus organisaation toiminnasta.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK

Kerttula on Ässiin pyrkinyt tuomaan tuollaista pitkäjännitteisempää toimintatapaa. Pari kautta tossa meni ihan reisille, mutta nyt näyttää paremmalta. Junioritkin pelaavat pleijareita, joten jatkuvuuttakin on olemassa. Kerholle toivoisi kanssa pitkäjännitteisempää toimintaa.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
2019 mestaruuden noste tuhottiin alta aikayksikön ja seura on vakiintunut nyt Liigan 5 huonoimman joukkueen kastiin.
Pahoittelen alatyyliä, mutta paskat ollaan vakiinnuttu. Viime kaudella oltiin runkosarjan seitsemäs. Nyt jäätiin loukkaantumissuman rikkomalla kaudella 1 maalin / kahden pinnan päähän säälipaikasta. Vähän rajaa nyt. Ainoa mikä sakkaa, on oma junioriosasto eikä sekään ole suoraan liigaoukkueen (oy) asia, seuran (ry) kyllä.

Voi olla, että ensi kausi menee joukkueen rakentamisen ja uuden nousun valmistelun merkeissä, mutta kyllä seura on edelleen liki kaikilla mittareilla Liigan keskikastia, jos katsotaan edes kahden kauden perspektiivillä, mistä tahansa pitemmästä jaksosta puhumattakaan.
 
Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
Vaikka kuinka paljon toivonkin Mason onnistumista Kerhon päävalmentajana, niin onko hallituksella ja johdolla oikeasti antaa sitä aikaa sekä tukea mitä siihen tarvitaan.
Ja ennen kaikkea, onko meillä faneilla kärsivällisyyttä antaa sitä tukea Masolle. Ettei se huuto potkuista ala heti, jos muutama tappio sattuu kauden alkuun tulemaan. Kannattajilla kun on tunnetusti se lyhin pinna näissä asioissa.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Eikä se, että Kerhossa on ollut kaksi maailman huippuluokan valmentajaa, ole mitenkään huono juttu tuon vertailun tai vaikka Pikkaraisen kannalta. Kuka huippu ei haluaisi tulla verratuksi muihin huippuihin?
Onneksi on ollut, sillä muuten ei hyvin suurella todennäköisyydellä olisi kaksi mestaruutta jäänyt näkemättä.

Ja mä olen samaa mieltä, että elämässä yleensäkin huippuihin on hyvä verrata ja hakea sieltä esimerkiksi oppia omaan tekemiseen, mutta huippuihin vertaamisen pohjalta ei voi sanoa kenenkään epäonnistuneen jossain tietyssä asiassa.

Vaikka valmentajan tehtävä on ensisijaisesti tuloksen tekeminen (ja varsinkin Pikkaraisen Kerho-roolissa vielä laivan kääntäminen lyhyellä säteellä), niin kyllä Pikkaraisen tekemisiä on reilua arvioida myös ns. isommassa kuvassa, ja myös aiempiin valmentajiin ja aikakausiin nähden.
Ensisijaisesti Pikkaraisen tehtävä oli pelastaa uppoava laiva ja tässä hän onnistui nähdäkseni enemmän tai vähemmän loistavasti. Noin muutenkaan en Piken visiittiä mitenkään epäonnistuneena pidä.

Tätä kirjoitettaessa matkan pää on vielä avoinna, mutta tämän hetken tiedolla ja nimenomaan aiempaan ja seuran sekä sen kannattajien vaatimustasoon peilaten vähän jää vajaaksi. Ei Pikkarainen mikään katastrofi ole ollut (nuorten pelaajien magneettina tai kehittäjänäkään), mutta paremminkin olisi voinut mennä.
Kannattajien vaatimustaso ja odotukset ovat aina epärealistisen korkealla, eikä sen pohjalta voi sanoa jäikö joku homma vajaaksi vai ei.

Eikä tämä ole negaa meitä kannattajia kohtaan. Tuo yliarviointi kuuluu asiaan ja toteutuu jokaisen sarjan, jokaisen joukkueen kohdalla.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
On tehty suunnitelmia ja päätöksiä hieman hätiköiden ja niitä on sitten paikkailtu väliäaikaisilla laastareilla. Pennasen aikakauden jälkeen olisi varmasti saatu penkin taakse merinoitunut valmentaja, jonka oppeihin Tiilikainen oli voinut tulla kaudeksi tai kahdeksi.
Olisiko Tiilikainen tullut kenenkään apuvalmentajaksi? Olisiko joku meritoitunut päävalmentaja suostunut ottamaan Tiilikaisen apuvalmentajaksi? Mitä jos homma olisi mennyt reisille myös tämän meritoituneen päävalmentajan kanssa?

Nää on täysin turhia juttuja, kun jälkikäteen on helppo keksiä monenlaisia skenaarioita, että miten mikäkin olisi voinut mennä.

Tiilikainen oli tuolloin täysin perusteltu haku ja valinta, joka nyt vain meni vituiksi tällä kertaa. Ei se tee päätöksistä kuitenkaan huonoja tai Masasta huonoa valmentajaa.

Vaikka kuinka paljon toivonkin Mason onnistumista Kerhon päävalmentajana, niin onko hallituksella ja johdolla oikeasti antaa sitä aikaa sekä tukea mitä siihen tarvitaan.
Hallituksella on pakko olla malttia tällaisen kaverin kohdalla, tai muuten sekin porukka voi lähteä pihalle samalla ovenavauksella päävalmentajan kanssa.

Enkä mä nyt epäile hetkeäkään, etteikö sitä malttia löydy.
 
ks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät,HPK
Tulevalla UTJ:lla on suuri vaikutus Kerhon lähitulevaisuuden osalta ja siitä mihin suuntaan ollaan menossa. Jalosen ja Pennasen kausien jälkeen ollaan pyyhitty lattiaa strategioilla, joilla tämän kokoinen seura voisi menestyä.

On tehty suunnitelmia ja päätöksiä hieman hätiköiden ja niitä on sitten paikkailtu väliäaikaisilla laastareilla. Pennasen aikakauden jälkeen olisi varmasti saatu penkin taakse merinoitunut valmentaja, jonka oppeihin Tiilikainen oli voinut tulla kaudeksi tai kahdeksi.

Vaikka kuinka paljon toivonkin Mason onnistumista Kerhon päävalmentajana, niin onko hallituksella ja johdolla oikeasti antaa sitä aikaa sekä tukea mitä siihen tarvitaan.
Tuossapa on juurikin se peruskysymys, luotetaanko oikeaan työntekoon vai hetken hurmioituneisiin mielikuviin menneisyyttä ihannoiden, toivoen, että se taas jotenkin onnistuisi toistumaan?
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Pendoa lukuun ottamatta Kerhollahan on mennyt homma AINA v*tuiksi, kun Liiga-päävalmentajuuden osalta kokematon koutsi on otettu suoraan ykköseksi: Kari Heikkilä, Kaira, Matti II...

Ja Pendollakin taisi olla CV:ssään se joku puoli kautta päävalmentaja-aikaa KalPasta.

En suoraan sanottuna ole kovin innoissani minäminä-Mason sopimuksesta; täysin erilainen persoona kuin Tiilikainen, mutta...
 
L

luigitar

Olisiko Tiilikainen tullut kenenkään apuvalmentajaksi? Olisiko joku meritoitunut päävalmentaja suostunut ottamaan Tiilikaisen apuvalmentajaksi? Mitä jos homma olisi mennyt reisille myös tämän meritoituneen päävalmentajan kanssa?

Nää on täysin turhia juttuja, kun jälkikäteen on helppo keksiä monenlaisia skenaarioita, että miten mikäkin olisi voinut mennä.

Tiilikainen oli tuolloin täysin perusteltu haku ja valinta, joka nyt vain meni vituiksi tällä kertaa. Ei se tee päätöksistä kuitenkaan huonoja tai Masasta huonoa valmentajaa.

Hallituksella on pakko olla malttia tällaisen kaverin kohdalla, tai muuten sekin porukka voi lähteä pihalle samalla ovenavauksella päävalmentajan kanssa.

Enkä mä nyt epäile hetkeäkään, etteikö sitä malttia löydy.

Turhaa niitä tietenkään jälkikäteen enää on spekuloida, mutta niistä voidaan oppia ja ottaa kokemusta matkaan. Masa ei ole missään nimessä huono valmentaja, eikä siitä olekaan kyse. Enemmänkin tuli vain huonoon aikaan, koska paineet ja odotukset olivat aika kovat Pennasen jälkeen.

Toivon Tiilikaisen nousevan uudestaan ja saavan mahdollisuuden näyttää osaamisensa jossain liiga jengissä.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Turhaa niitä tietenkään jälkikäteen enää on spekuloida, mutta niistä voidaan oppia ja ottaa kokemusta matkaan. Masa ei ole missään nimessä huono valmentaja, eikä siitä olekaan kyse. Enemmänkin tuli vain huonoon aikaan, koska paineet ja odotukset olivat aika kovat Pennasen jälkeen.

Toivon Tiilikaisen nousevan uudestaan ja saavan mahdollisuuden näyttää osaamisensa jossain liiga jengissä.
Tätä toivon minäkin, mutta nyt olisi ehkä paikallaan väliaskel esim. Mestiksen kautta, jossa jokin keskikastin joukkue voisi olla sopiva paikka. Sellaisen kun nostaa sarjan kärkikahinoihin, helpommin aukeaa näyttöpaikka Liigaankin. Toinen hyvä vaihtoehto voisi olla kakkosvalmentajan paikka Liigassa hyvässä tiimissä, jossa saa riittävästi vastuuta ja pystyy hyödyntämään omia vahvuuksiaan. Jos tavoitteena on paikka Liigassa päävalmentajana, lähtö ulkomaille ei mielestäni olisi nyt paras vaihtoehto. Toki Masa on vielä hyvin nuori, että aikaa on ja paljon. Ja kävihän Jalonenkin hakemassa uralleen vauhtia Englannista ja sen polun hienot virstanpylväät tiedään...
 
HyttyOfficial

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerhon Pallo, Detroit Red Wings, Real Madrid
Pahoittelen alatyyliä, mutta paskat ollaan vakiinnuttu. Viime kaudella oltiin runkosarjan seitsemäs. Nyt jäätiin loukkaantumissuman rikkomalla kaudella 1 maalin / kahden pinnan päähän säälipaikasta. Vähän rajaa nyt. Ainoa mikä sakkaa, on oma junioriosasto eikä sekään ole suoraan liigaoukkueen (oy) asia, seuran (ry) kyllä.

Voi olla, että ensi kausi menee joukkueen rakentamisen ja uuden nousun valmistelun merkeissä, mutta kyllä seura on edelleen liki kaikilla mittareilla Liigan keskikastia, jos katsotaan edes kahden kauden perspektiivillä, mistä tahansa pitemmästä jaksosta puhumattakaan.
Viimeisen 11 kauden otannalla lopullisen sijoituksen keskiarvo 9, mediaani 11.

Aika vakiintunut, sanoisin.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viimeisen 11 kauden otannalla lopullisen sijoituksen keskiarvo 9, mediaani 11.

Aika vakiintunut, sanoisin.
Siinä onkin karua tilastoa kaikille. Noinhan se on kun Jalosen jälkeen kynnettiin. Sitten mentiin all-in Tukan kanssa, mistä maksettiin kaikin puolin kalliisti. Tuo maksettu hinta myös vaikutti hankintoihin ja mentiin jonkin aikaa todella tiukalla budjetilla. Tämä taas vaikutti väkisinkin pelin tasoon. Alamäki oli taattua.

Pendon jälkeinen aika on kaikilla hyvin tiedossa...

Edit: 2010 hopeasta maksettiin kyllä pitkään ja siinä yritettiin väkisin päästä taas sille Jalosen aikakauden tasolle. Heitettiin rahaa ongelmaan ja päästiin toki finaaleihin. Se ei vaan ollut kestävä ratkaisu.
 
Viimeksi muokattu:

HyttyOfficial

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerhon Pallo, Detroit Red Wings, Real Madrid
Vaihtelu on ollut vuosien välillä merkittävää; onko se silloin mielestäsi vakiintunut?
Jos mediaaniluku on 11 ja keskiarvo 9, niin kyllä, voidaan puhua melko vakiintuneesta tilastotieteellisesti.

Selkeät poikkeamat ovat 2019 1. sija ja 2016-2017 6. sija.
 
Viimeksi muokattu:

HyttyOfficial

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerhon Pallo, Detroit Red Wings, Real Madrid
Ja ennen kaikkea, onko meillä faneilla kärsivällisyyttä antaa sitä tukea Masolle. Ettei se huuto potkuista ala heti, jos muutama tappio sattuu kauden alkuun tulemaan. Kannattajilla kun on tunnetusti se lyhin pinna näissä asioissa.
Hyvä nosto.

Malttia oli aikanaan myös Pennasen kanssa. Tässä vaiheessa pitää saada jatkumoa ja ennen kaikkea katsoa pelin kehittymiseen tuloksen takana.

Toki ammattilaissarjassa ei voi antaa kohtuuttoman pitkään kenenkään harjoitella.

Haluan uskoa, että Maso on nopea oppimaan kuten muillakin tasoilla. Rosterin suhteen pakisto on laadukkaalla tolalla ja jengistä löytyy myös kokeneita pelaajia tueksi. Kysymysmerkki on hyökkäyksen top 6, johon tällä hetkellä meillä on oikeastaan vain yksi varmasti sinne riittävä pelaaja - ja hänkin enemmän tukipelaaja (Liukas).
 
Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos mediaaniluku on 9 niin kyllä, voidaan puhua melko vakiintuneesta tilastotieteellisesti.

Selkeät poikkeamat ovat 2019 1. sija ja 2016-2017 6. sija.
Juuri näin, tilasto on tilasto. Jos keskiarvo(?) on 9. eikä sitä edes Pennasen mestaruus tuon paremmaksi nosta, niin varsin vakiintunut on taso.
 
rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Ensisijaisesti Pikkaraisen tehtävä oli pelastaa uppoava laiva ja tässä hän onnistui nähdäkseni enemmän tai vähemmän loistavasti. Noin muutenkaan en Piken visiittiä mitenkään epäonnistuneena pidä.

[...]

Kannattajien vaatimustaso ja odotukset ovat aina epärealistisen korkealla, eikä sen pohjalta voi sanoa jäikö joku homma vajaaksi vai ei.
Tähän kyllä vahva eri.

Sekä seuran että kannattajien tavoitteiden pitää olla korkealla. Jos sijat 11 jne. ovat ok tulos, munkin puolesta voidaan suosiolla lopettaa koko touhu.

Pikkaraisen palkkausuutisissa on myös avattu johdon ja miehen itsensä tavoitteita, ja kyllä sielläkin on veneen kääntämisen lisäksi nostettu minimitavoitteena kympin sakkiin pääsy. Ja niin sitä on hoettu monessa yhteydessä HPK:n johdon suulla muutoinkin, että pudotuspelien ekan kierroksen pitää olla Kerhossa aina minimitavoite, ja sitten kaiken osuessa kohdillaan ollaan välillä hyvin paljon korkeammalla. Aina ei tietenkään niin voi olla, mutta jopa ihan niihin oikeisiin pudotuspeleihin pääsy about joka vuosi ei pidä eikä saa olla haihattelua.

Piken ekalla kaudella alun loistava lento tyssäsi kuin seinään juuri pahimpaan aikaan. Putoaminen sääleissä tuntui lopulta rankalta pettymykseltä, ja syystä. Tästä saa valmennus ottaa paljon omalle kontolleen.

Tokalla kaudella taas vähän kummallisesti rakennettu, mutta periaatteessa laadukas joukkue konttasi hyvin pitkään ihan karmivalla pelillä, missä mikään ei tuntunut toimivan. Se isoin loukkaantumissuma alkoi vasta konttaamisen alettua, ja toisaalta peli alkoi näyttää paremmalta ja myös tulos parantua jo ennen kevään hankintoja. Joten kokonaan sen taakse ei voi Pikekään mennä. Olisiko Mika voinut luopua ylpeydestään ja kummallisista paalutuksistaan aiemmin, ja hankkia johdon tuella taloudellisella riskilläkin leveyttä? Totta helvetissä.

Huvikseen kiekkoa seuraavallekin on ilmiselvää, että Pikkarainen toi paljon hyviä asioita Kerhoon. Vaatimustaso on ollut korkealla. Mutta samalla Piken puutteet, virheet ja pinttymät ovat paistaneet kauas. Milloin ei olla osattu kriittisillä hetkilläkään reagoida pelin sisällä, milloin ei jaettu kuormaa tasaisemmin, milloin peluutettu huonosti toimivia yhdistelmiä tai ihan väärää pelitapaa joukkueelle. Pikkaraisen itsensäkin palkkaushaastattelussa esiin nostamaansa pelaajien kehittymistä voidaan hyvällä syyllä kyseenalaistaa lukuunottamatta Jolya ja varauksin Liukasta.

Ja kaiken yllä on epätasaisuuden aura. Parempina hetkinäkään milloinkaan et voinut tietää, minkälainen suklaati sieltä konvehtirasiasta tänään plopsahtaa. Vene todella kääntyi ja ihan viimeiset kolme sijaa vältettiin, jei. Mutta ne parhaat onnistumiset jäivät sittenkin sinne viime talveen, ja sieltä ei enää saatu suuntaa käännettyä pysyvämmin ylöspäin. Siksi olen eri mieltä kanssasi siitä, että Pikkaraisen aikakausi HPK:ssa oli onnistunut. Edes turbulenssin läpi tähän tasoon ei pidä eikä voi tyytyä.

Ja totta kai sama koskee ihan yhtä lailla ja etenkin seurajohtoa. Täällä on jo moneen kertaan käyty läpi seura- ja etenkin urheilujohdon epäonnistumiset, joten ei niistä tässä enempää. On ihan selvää, että virheitä on tehty. Urheilujohtaja sai ihan ansaitusti maksaa niistä kenkimisen muodossa, ja nyt pitäisi sitten todella tarmokkaasti onnistua kääntämään se isoin laiva. Tämä siis lähinnä huomiona, jos joku vielä ihmettelee, että miksi tässä taas puhutaan vain valmentajasta.

Tämä uhkaa mennä jo niin vahvasti toistohuumorin puolelle, että minä olisin valmis päättämään tämän tähän, ja toteamaan, että joistain näistä asioista mielipiteet eroavat, ellei nyt jotain ihan uutta tietoa tule ilmi.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Juuri näin, tilasto on tilasto. Jos keskiarvo(?) on 9. eikä sitä edes Pennasen mestaruus tuon paremmaksi nosta, niin varsin vakiintunut on taso.
Että ollaan vakiinnutettu paikka bottom 5?

2016-17 - runkosarjan 5., lopputuloksissa 6.
2017-18 - 12 / 12
2018-19 - 5 / 1
2019-20 - 7 / -
2020-21 - 11
2021-22 - 7 / 9
2022-23 - 12

Eli seitsemään viime vuoteen kolme kertaa ollaan oltu lopputuloksissa bottom 5 ja ollaan vakiinnutettu paikka siellä? Ja kahdella kerralla jääty niukasti kympin nipusta. Tuona aikana on neljä kertaa oltu runkosarjassa top 7, kerran jopa voitettu mestaruus.

On totta, että 2010 jälkeen oli huono jakso, mutta viime vuosina Kerho nimenomaan on noussut ylöspäin.
 
HyttyOfficial

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerhon Pallo, Detroit Red Wings, Real Madrid
Että ollaan vakiinnutettu paikka bottom 5?

2016-17 - runkosarjan 5., lopputuloksissa 6.
2017-18 - 12 / 12
2018-19 - 5 / 1
2019-20 - 7 / -
2020-21 - 11
2021-22 - 7 / 9
2022-23 - 12

Eli seitsemään viime vuoteen kolme kertaa ollaan oltu lopputuloksissa bottom 5 ja ollaan vakiinnutettu paikka siellä? Ja kahdella kerralla jääty niukasti kympin nipusta. Tuona aikana on neljä kertaa oltu runkosarjassa top 7, kerran jopa voitettu mestaruus.

On totta, että 2010 jälkeen oli huono jakso, mutta viime vuosina Kerho nimenomaan on noussut ylöspäin.
Tuossa on Pendon ajalta hyvät kaudet.

Viime vuoden sijoitus oli isossa kuvassa katastrofi, kun suora playoff-paikka suli käsittämättömästi 2-0 tappioon säälleissä.

Toki jos tyytyy alle keskinkertaisuuteen, voi tuossa kai noususuhdannetta nähdä.

Noususuhdanne loppui kesken jääneeseen koronakauteen ja sen myötä on luisuttu yhä syvemmälle.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Siinä oli sekä Pendon hyvät kaudet että huono kausi. Muistetaan myös, että Rautakorven jälkeen on pelattu ajoittain ihan hyvää kiekkoa myös Selinin ja Arvosen johdolla. Viime kausien tai hieman pitemmänkään jakson perusteella on vielä turha puhua mistään vakiintuneesta bottom 5 jengistä. Sitä näkemystä minä puolustan.

En minä ole mihinkään keskinkertaisuuteen tyytymässä, tai ainakaan pelkkään Liigaan osallistumiseen, mutta tosiasia kuitenkin on, että Kerho on lähtökohtaisesti monilla mittareilla keskikastin joukkue Liigassa.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kerho on lähtökohtaisesti monilla mittareilla keskikastin joukkue Liigassa.
Totta. Kerho on edelleen keskikastin joukkue. Onhan Kärpätkin kärkijoukkue vaikka tällä kaudella kyykkääkin hieman.

Suunta on ollut silti väärä Pendon jälkeen ja nyt pitäisi saada Kerho takaisin pudotuspelijoukkueeksi. Näihin sijoituksiin ei voi olla tyytyväinen.
 
Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Tähän kyllä vahva eri.

Sekä seuran että kannattajien tavoitteiden pitää olla korkealla. Jos sijat 11 jne. ovat ok tulos, munkin puolesta voidaan suosiolla lopettaa koko touhu.
Enhän minä sanonut, että ei pidä olla korkealla. Tietenkin pitää ja saa olla.

Sanoin vain, että kannattajilla odotukset ja käsitykset omasta joukkueesta ovat hyvin usein epärealistiset ja tämän pohjalta on aivan turha sanoa siihen mitään, että jäikö vajaaksi vai ei. Siitä tässä oli kyse.

Juu mennään eteenpäin. Meitsi ja @Takanahka varmaan monen mielestä liiankin Pikemyönteisiä ja osa on sitten äärimmäisen kovalla negalinjalla. Nää kun yhdistää, niin löytyy kultainen keskitie.

Kiitos
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös