Perinteiseen jatkoaikalais -tyyliin täälläkin joku asiasta mitään ymmärtämätön käy jakamassa viisauksiaan, hienoa.
Joskus aina keikoilla nousee tunteet pintaan, mutta ei hitto vie koskaan vielä tällä tavoin. Sovitaan vaikka niin että oli pelkkää rahastusta, se varmaan vie samalla pois tämän fiiliksen joka nousi taas kerran kun katselee noita Queenin 80-luvun puolivälin taltiointeja ja kulta-aikoja. Tai kun katselee perjantain tallenteita ja noita jo ukkoutuneita Queenin soittajia. Ai hitto, enpä olisi koskaan uskonut näkeväni livenä Mayn tai Taylorin soittavan/laulavan. Tuo tapahtuma oli jotain käsittämätöntä, suurta riemua ja myös todella haikeaa. Silmät kastuu kolmatta vuosikymmentä tiettyjen biisien ja juurikin live -taltiointien äärellä, eikä loppua näy. Ja tällainen keikka antaa aina suunnattoman nosteen kuunnella taas kerran puhki ne kaikki tuhanteen kertaan soitetut levyt.
Ja Adam Lambert, ai hitto kuinka hienosti tuon osan voi täyttää. Karisma riittää kevyesti, kuten äänikin. Ei yritä mitään liikaa, ei imitoida yms. Tekee tuon homman suurella kunnioituksella Frediä kohtaan. Eihän niitä saappaita kukaan pysty täyttämään eikä sellaista voi vaatiakaan. Hyvän henkistä menoa kuitenkin tällä kokoonpanolla, joten mikäs siinä! Vaikea silti nähdä että kovin pitkään tuota jaksavat. Nykypäivänä on vähän tylsää kun kaikki keikat menee niin saman kaavan mukaan läpi, mutta minkäs teet kun on tarkkaan hiotut systeemit.
Ja joo, kyllä mua suorastaan vituttaa nykyään keikoilla ihmisten aneemisuus. Puolet katselee keikan puhelimen näytön läpi sen sijaan, että heittäytyisi edes hetkeksi. Laulakaa ja huutakaa perkele mukana, edes ne kädet ilmaan hetkeksi. Iron Maidenin keikoilta tarttunut kädet puuskassa -moodi on näköjään levinnyt kaikkialle live -tapahtumiin:D
Pakko se on varmaan viikonloppuna katsella Live at Wembley -86 taas kerran, Queen ei kyllä kulu ikinä loppuun. Jotenkin kummallinen yhtälö kyllä tähän bändiin, Freddie Mercury kun on elänyt vain pienen pätkän sitä aikaa mitä on tullut fanitettua. Elävästi kyllä muistaa ne 1991 tapahtumat ja myöhemmin seuranneet MTV:n Queen weekendit mitkä tuli kaikki tallennettua vhs:lle. Innuendo on muuten aika käsittämättömän hieno levy, tosin se on videoineen myös niin saakelin raskas ja surullinen katseltava.
Ai niin, piti vielä mainita Mayn ja Taylorin laulusuorituksista. Queenin vahvuutena ollut aina myös hiton hyvät taustat, hienosti toimi nuo kokonaan "omat" biisit. Odottelin Mayn aloittavan vielä Who wants to live foreverin, säästyin kuitenkin kyyneltulvalta. Unohtumaton keikka, onneksi hommasin jo ajoissa liput eukolle ja itselleni.