Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

  • 708 148
  • 4 695

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Jotenkin on vaikea ymmärtää miksi suomenkielinen Twitter on päätetty työntää täyteen F35-mainoksia. Ei vaan tuon firman budjettia kaada, mutta epäilen tuollaisen touhun kääntyvän ennemmin negatiiviseksi kuin positiiviseksi.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
No, Venäjällä opiskelu on vielä oma asiansa ja inttitouhuissa joutuu välillä valehtelemaankin mutta johan samainen kaveri ehti Krimistä todeta ettei Venäjä ole todnäk miehityksen takana. Samaan aikaan kun puoli internettiä jo oli tunnistanut sotilaiden lemmikkikissatkin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
No, Venäjällä opiskelu on vielä oma asiansa ja inttitouhuissa joutuu välillä valehtelemaankin mutta johan samainen kaveri ehti Krimistä todeta ettei Venäjä ole todnäk miehityksen takana. Samaan aikaan kun puoli internettiä jo oli tunnistanut sotilaiden lemmikkikissatkin.

Alafuzoff on ollut Suomen ja EU:n sotilasesikunnan tiedustelupomona. Aiemmat hänen lausuntonsa yllä olevan Krimin lisäksi ovat koskeneet mm. Suomea, Baltiaa ja Venäjää. Kahta ensinnainittua ei demokraattinen valtio Venäjä uhkaa. Suomen olisi tullut reagoida näihin tiukemmin. Viimeisin huomionosoitus Suomelta taitaa olla presidentti Niinistön myöntämä kontra-amiraalin ylennys joulukuussa 2014.

Sotilaskoulutusta Venäjän korkeatasoisessa yleisesikunta-akatemiassa en itse pidä muuta kuin plussana. Ongelma ei ole koulutus sinänsä.
 

Morgoth

Jäsen
No, Venäjällä opiskelu on vielä oma asiansa ja inttitouhuissa joutuu välillä valehtelemaankin mutta johan samainen kaveri ehti Krimistä todeta ettei Venäjä ole todnäk miehityksen takana. Samaan aikaan kun puoli internettiä jo oli tunnistanut sotilaiden lemmikkikissatkin.

Täytyy toivoa, että tässä olisi vain vuodettu Hesarille syystä tai toisesta eikä niin että tiedot vuodettu ensin jonnekin muulle ja tämä taho vuotanut Hesarille sitten sopivana ajankohtana (nuo Hesarille vuodetut asiakirjat ovat ilmeisesti jotain yli 10 vuotta vanhoja), jossa idiootit toimittajat julkaiset ne joku vuosituhannen journalisti-palkinto jo mielessä.

Hieman hankala ymmärtää motiivia miksi ex-tiedustelupäälikkö haluaisi vaikeuttaa uusien tiedustelulakien säätämistä ellei sitten jotenkin liityy tuohon mitä sanoit. Luulisi tuon tason upseerin ymmärtävän myös kiinnijääminsen olevan melko todennäköistä, jos vuotaa asiakirjoja joilla on todella pieni jakelu.

Katsotaan mitä seuraavaksi tapahtuu vai tapahtuuko mitään.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
STT: Korkea ex-tiedustelupomo epäiltynä HS:n tietovuototutkinnassa

Alafuzoff on toiminut Puolustusvoimien tiedustelupäällikkönä vuosina 2007–2013, jonka jälkeen hän johti EU:n sotilastiedustelua vuosina 2013–2016. Nyt eläkkeellä oleva Alafuzoff yleni urallaan reservin kontra-amiraaliksi asti.

Aikamoista. Mä joskus kaverille läpällä ihmettelin että Puolustusvoimien tiedustelupäällikkö on venäläinen. Toki tiesin jo nimen translitteroinnin perusteella (vrt. Sinebrychoff) että on vanhempaa emigranttiväkeä. Ja sitä myöden arvioin että suhteet Neuvostoliittoon ja sen seuraajavaltioihin olisivat korkeintaan muodollisen neutraalit.

Tuonkin tiesin että oli opiskellut Venäjällä mutta niin oli moni muukin suomalaisupseeri. Enkä nyt puhu punaupseereista (Antikainen, Anttila ym.)

Mutta en voi olla pohtimatta sitäkin että naapuri olisi saanut Georgijn liekaansa jossain vodkanhuuruisissa pidoissa jossa paikalla on ollut myös säpäköitä sihteerittäriä... Ikivanha konsti värvätä väkeä.

Ja uran lopunhan herra amiraali toimi EU:n sotilastiedustelua johtajana... Saattaapi tulla muutama kysymyspatteri sieltäkin suunnasta.

Onko Georgij Alafuzoff ryssien myyrä, vai huolimaton papereistaan? Vai vittuuntunut urakehityksestä ja vuotanut sen vuoksi puolijoutavia tietoja Erkon puljulle?

Vai lavastettu syyllinen?

Asia selviää seuraavassa jaksossa. Tai sitten ei...
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kuka jaksaa vielä käyttää aktiivisesti facebookkia? On tuosta saatu niin surkea ja kankea käyttää.

Edit. Saattoi mennä väärään ketjuun.
 
Viimeksi muokattu:

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Mikäli Alafuzoff olisi ryssille vuotanut kuvioita, niin miksi helvetissä siihen olisi Hesarikin saatettu kolmiopiiriin.

Mutta voisiko olla, että joku G. A. olisi langennut jonkun HSn toimittajan hunaja-ansaan?
Ehkä kertonut jotain jo " vieraiden tahojen" tietämää, ei ollenkaan jotain nykypäivän tilannetta vaarantavaa.
Tämä on osaltani hyvin kaukaa keksitty kuvitelma, G.A ja L.H, nämä nimikirjaimetkin keksin ihan ite leikkiessäni itseni kanssa.

Eli unhoittakaa koko juttu, minä uskon valtiomme tiedustelukyvykkyyden voivan pian paremmin kuin pitkiin aikoihin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mikäli Alafuzoff olisi ryssille vuotanut kuvioita, niin miksi helvetissä siihen olisi Hesarikin saatettu kolmiopiiriin.

Mutta voisiko olla, että joku G. A. olisi langennut jonkun HSn toimittajan hunaja-ansaan?

Mikä tahansa on mahdollista. Arvaisin kuitenkin, että Hesarin toimittajat eivät ole ansaa viritelleet. Sotilastiedustelun salaisten paperien julkaiseminen mediassa on kuitenkin aina ongelma. Mielenkiintoista on seurata, mihin tietovuodon tutkinta johtaa ja mikä on vuodon syy - jos sellaista koskaan kerrotaan. Vahingossa tapahtuneeseen tietovuotoon en usko.
 

Morgoth

Jäsen
Eli unhoittakaa koko juttu, minä uskon valtiomme tiedustelukyvykkyyden voivan pian paremmin kuin pitkiin aikoihin.

Pelkästään jo uuden tiedustelulakien vuoksi noin tulee käymään, mutta onhan tuo kuitenkin hieman huolestuttavaa, jos tiedustelupäälikkö joko tahattomasti tai tahallisesti on vuotanut nuo. Pahinhan tietysti olisi, jos kyseessä on myyrä niin mahdollinen vahinko olisi jo luokkaa katastrofaalinen. Mikäli tahaton niin kertoohan se, että turvallisuuskulttuurissa on ainakin huomattavasti parannettavaa ja miten sitten ulkomailla tuo tulkitaan. Paljonko tietoa uskalletaan antaa tänne, jos se syystä tai toisesta voi päätyä lehteen. Toki tapahtuu siitä maailmallakin tai USAn ydinaseiden sijoituspaikat Euroopassa taisi päätyä vahingossa (?) julkisuuteen tässä ihan viime aikoina.

Mutta mitä tähän caseen tulee niin onhan se mielenkiintoista myös, että miksi vuodosta epäillyn nimi vuodettiin julkisuuteen juuri nyt. Virallisestihan asiasta ei olla komentoitu juuri mitään KRPn toimesta.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Sotilaskoulutusta Venäjän korkeatasoisessa yleisesikunta-akatemiassa en itse pidä muuta kuin plussana. Ongelma ei ole koulutus sinänsä.

Jep, koulutus ei sinänsä ole ongelma - itse asiassa jopa suotavaa, että PV:ssä on väkeä, jotka ovat opiskelleet siellä. Toisaalta se on myös paikka, jossa kartoitetaan potentiaalisia värvättäviä ja jos ei ole kylmäpäinen ja tarkkaavainen, seuraukset voivat olla ikäviä. Mikään ei välttämättä ole sitä miltä näyttää.

Siellä opiskelleet tietävät, psykologisten operaatioiden voivan alkaa jo opintojen aikana jos löytyy potentiaalinen värvättäviä (uhri).
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jep, koulutus ei sinänsä ole ongelma - itse asiassa jopa suotavaa, että PV:ssä on väkeä, jotka ovat opiskelleet siellä. Toisaalta se on myös paikka, jossa kartoitetaan potentiaalisia värvättäviä ja jos ei ole kylmäpäinen ja tarkkaavainen, seuraukset voivat olla ikäviä. Mikään ei välttämättä ole sitä miltä näyttää.

Siellä opiskelleet tietävät, psykologisten operaatioiden voivan alkaa jo opintojen aikana jos löytyy potentiaalinen värvättäviä (uhri).

Juuri näin. Nykyistä käytäntöä en tarkkaan tiedä, mutta aiempi käytäntö oli se, että kaikkia vähänkin kiinnostavia ja potentiaalisia suomalaisia Venäjällä tarkkailtiin, ja heille ehdotettiin yhteistyötä. Tästä on ollut puhetta useamman kymmenen suomalaisen kanssa. Joukossa pääosin johtotehtävissä olleita, mutta paljon muitakin. Erityisen kiinnostavaa oli, jos henkilön suku tai perhe oli tavalla tai toisella sidoksissa Venäjään. Jos yhteistyöpyyntö ei auttanut, KGB kertoi perheen/suvun kannalta olevan sellainen tilanne, että he haluaisivat auttaa(!). Mutta eivät toki voi tehdä mitään, jos... Venäjä tai silloinen Neuvostoliitto on pyrkinyt värväämään käytännössä jokaisen, joista se on laskenut olevan hyötyä. Sotilasarvoltaan korkeat ja/tai sopivissa paikoissa töissä olevat sotilaat olivat huippulistan kärkipäätä. Niistä joista voisi olla eniten hyötyä, monia kiristettiin.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Tietovuoto ja vakoilu on vähän eriluokan juttuja. Tässä kai tukitaa vain tietovuotoa.

Toistaiseksi tutkitaan vain tietovuotoa, mutta tämä tietovuotokin herättää muutamia kysymyksiä, joita julkisestikin on pohdittu, joten seuraavassa ei mitenkään "heikoilla jäillä" liikuta.

Alunperin HS:n piti julkaista laaja (useampi osainen) kokonaisuus, jossa käsiteltiin myös nykyistä Viestikoekeskusta eli ent. Viestikoelaitosta, kohun myötä julkaistiin vain yksi osa. Tämä on herättänyt pohdintaa siitä, että kuinka paljon HS:llä on oikeasti ollut aineistoa - enemmän kuin 16.12.2017 julkaistussa "Salaisuus kallion uumenissa - ..." -artikkelissa, vai onko juttukokonaisuutta lähdetty rakentamaan vain julkaistun aineiston ympärille?

Tässä on hyvä muistaa se, että toinen 16.12.2017 artikkelin kirjoittajista, eli Pietiläinen, suhtautui (suhtautuu) hyvin kriittisesti koko tiedustelulakikokonaisuuteen ja hän promosi sitä vastaan pidemmän aikaa, ja hän on kirjoittajana 14.12.2014 HS:ssä julkaistussa uutisessa "Tiedustelupomo Alafuzoff: Nato-jäsenyys heikentäisi suomalaisen tiedustelun laatua" - josta voidaan päätellä se, että hän on tuolloin haastatellut Alafuzoffia, eli hän on jollain tapaa tuntenut Alafuzoffin jo kolme vuotta ennen kohuttua tietovuotoartikkelia. Onko heillä vieläkin pidempi "historia", selvinnee tutkinnassa (tai OSINT-työllä)?

Oma asiansa on sitten se, että salaiseksi luokiteltu aineisto on päätynyt Alafuzoffin haltuun mahdollisesti jo reilu vuosikymmen sitten, ei siis viikkoja tai kuukausia ennen artikkelin kirjoittamista. Tämä sillä edellytyksellä, että Alafuzoff on itse alkuperäinen lähde aineistolle, eikä joku muu ole ensin vuotanut aineistoa hänelle - pysykäämme olettamuksessa, että GA on alkuperäinen lähde, jolloin aineisto on päätynyt hänen haltuun hänen virkauralla. Sopivat tilaisuudet voi päätellä virkauran komentopaikoista, niitä ei montaa ole.

Eli jos (tai kun) aineistoa on ollut Georgij Alafuzoffin hallussa kenties jopa vuosikymmenen, niin mitä hän on tehnyt tällä aineistolla tänä aikana? Milloin se on - tai kopioita siitä - luovutettu HS:lle? Millaisessa muodossa HS on saanut aineistonsa (digitaalisessa vaiko tulosteina)? Millaisessa muodossa alkuperäinen aineisto on päätynyt GA:n haltuun? Kaikesta jää lokimerkinnät, tai pitäisi jäädä - vai onko hän ottanut erikoiskameralla kuvia suoraan näytöltä hetkenä, jolloin hänellä on ollut lupa avata aineistoa, jolloin lokin mukaan kaikki on laillista, mutta tästä huolimatta kuvamateriaalia päätyy ulkopuolelle - mikäli näin on toimittu, niin... Ja tärkein kysymys, kuinka paljon Alafuzoffilla on salaiseksi luokiteltua aineistoa hallussaan, tai on ollut?

Parhaimmassa tapauksessa tämä on vain tietovuoto-tapaus, huonoimmassa vastaavasti jotain paljon vakavampaa, mutta ammattilaiset ovat arvelleet, että jo tälläkin voi olla vaikutusta Suomen asemaan kumppanina, etenkin jos kysymysmerkkejä jää leijumaan ilmaan tutkinnan päätyttyä. Tarkennan kumppanina tiedusteluyhteistyössä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Suomalaisista hieman yli puolet eli 51 prosenttia kertoo vastustavansa Natoon liittymistä. Kielteisimmin jäsenyyteen suhtautuvat vasemmistoliiton kannattajat, joista 69 prosenttia vastustaa liittymistä. Natoon liittymistä kertoo kannattavansa 26 prosenttia suomalaisista. Myönteisimmin jäsenyyteen suhtautuvat kokoomuksen kannattajat, joista 57 prosenttia on liittymisen kannalla. Korkeatuloiset, itsensä poliittisesti oikealle sijoittavat ja akateemisesti koulutetut suhtautuvat Natoon myönteisemmin kuin vain peruskoulun suorittaneet, vasemmistolaiseksi itsensä luokittelevat ja pienituloiset. Nato-jäsenyyden kannatus on yleisesti ottaen vahvinta vahvinta jonkin verran oikeistolaisten (47 prosenttia) ja oikeistolaisiksi itsensä mieltävien (58 prosenttia). Jonkin verran vasemmistolaisista jäsenyyttä vastustaa 54 prosenttia ja vasemmistolaisista 69 prosenttia.

Linkissä tarkemmin:

Joka toinen vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä

Keskustan osalta tulos muuttuu eniten sen perusteella, tukeeko valtiojohto Nato-jäsenyyden hakemista vai ei. Puolueen tukijoista jäsenyyttä kannattaa tällä hetkellä vain 23 prosenttia, 13 prosenttia on epävarmoja ja 64 prosenttia vastustaa. Jos valtiojohto tukisi hanketta, kasvaisi keskustan äänestäjien tuki 40 prosenttiin. Tuolloin 15 prosenttia olisi epävarmoja ja 44 vastustaisi.

Yllä olevan perusteella lähinnä heikko koululutus, vasemmistolaisuus ja keskustalaisuus on tae länsimaiden yhteisen puolustusliiton jäsenyyden vastustamisesta.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Tuo keskustalaisten kaipaus ohjaukseen on jotenkin yllättävä. Siis, että vielä tänäkin päivänä haluavat presidentin, kansakoulun opettajan, kyläpäällikkönsä ja luultavasti myös Ilkan ja Keskisuomalaisen jne. lehtien pääkirjoitukset mielipiteensä muodostamiseen. Puhumattakaan Kepun puheenjohtajasta.
Ei helevata soikoon..
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Yllä olevan perusteella lähinnä heikko koululutus, vasemmistolaisuus ja keskustalaisuus on tae länsimaiden yhteisen puolustusliiton jäsenyyden vastustamisesta.
Nyt kyllä oiotaan ja raskaasti, sillä vain 26% kannatti jäsenyyttä. Tai ehkä heikosti koulutetut ovat valmiimpia maamme puolustamiseen ;).

Ruotsin kantaahan on kovasti ja haluttu "peilailla". Se on ihan selvää, että ruotsalaisilla rupeaa kannatus nouseman, koska ajoivat puolustusvoimansa niin huonoon kuntoon ja jotain pitäisi tehdä.

Tänään tuli nähtyä paikallisessa kaupassa suomalaisia varusmiehiä. Ihan hyväkuntoisilta nuorilta ukkeleilta näyttivät. Viime kesänä tuli Ruotsissa vietettyä paljonkin aikaa ja sattumalta siinä oli paikallinen "varuskunta" vieressä. Sanoisin että toiminta oli "läski porukka nukkui hotellissa" , sillä kasarmissa ainut toimiva osa oli varikko ja ruokala(ilmeisesti varsinainen tupaosuus oli suljettu), jossa myytin sellasia satamamiehen annoksia x neljäi(ja todellista paskaruokaa:). Jäi yhteen kertaa ruokailukokeilu :D.

Cobolin linkin kirjoittaja ei ainakaan ihan terävin kynä ollut "Nato-jäsenyyden kannatus on yleisesti ottaen vahvinta vahvinta jonkin verran oikeistolaisten (47 prosenttia) ja oikeistolaisiksi itsensä mieltävien (58 prosenttia). Jonkin verran vasemmistolaisista jäsenyyttä vastustaa 54 prosenttia ja vasemmistolaisista 69 prosenttia." :D
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nyt kyllä oiotaan ja raskaasti, sillä vain 26% kannatti jäsenyyttä.

Vastustajistahan kirjoitin, ja lähinnä heikko koululutus, vasemmistolaisuus ja keskustalaisuus olivat tae länsimaiden yhteisen puolustusliiton jäsenyyden vastustamisesta.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Järkevä ihminen olisi Krimin tilanteen jälkeen viimeistään kääntynyt kannattamaan Natoa, mutta Suomessa valtaosalle USA tulee aina olemaan mörkö ja Venäjä ystävä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös