Irakissa MIG:t ja muut venäläiskoneet eivät ikinä nähneet jenkki koneita vaan ne ammuttiin aina alas ennen kohtaamista. Irakilla oli aikanaan maailman 4:ksi suurimmat ilmavoimat, mutta noissa taisteluissa jenkit menettivät vain 4 konetta kun taas Irak menetti n. 40 Mig 21, Mig 25 ja Mig 29. Suurin osa koneista ammuttiin alas kuukaudessa jonka jälkeen ilmaherruus oli täydellisesti jenkeillä.
Koiratappeluissa ketterämmät venäläiset vievät, mutta sellaista tilannetta enään harvoin pääsee syntymään.
Irakissa käytyä ilmasotaa ei kuitenkaan kannata pitää minään todellisena mittarina, vaikka on jo alkuun todettava, että länsimainen toimintakulttuuri esim. ilmasodankäynnissä on aivan toisella tasolla mitä se suurimmassa osassa valtioita on - tämä kulttuuri näkyy kaikessa harjoittelusta, toimintastrategoiden luonnista ja eri aselajien välisen yhteistyön harjoittamisesta alkaen. Tämä yhdistettynä siihen, että useissa maissa lentäjät ovat päässeet harjoittelemaan riittävän paljon tuo huomattavan edun esim. harjoittelumääristä jokunen vuosi sitten Etelä-Korean ilmavoimien lentäjän lensivät vuodessa reilusti yli 200 tuntia ja saman aikaisesti suurin osa Pohjois-Korean lentäjistä pääsi lentämään korkeintaan 20 tuntia vuoden aikana, mikä on aivan liian vähän edes opittujen taitojen ylläpitoon puhumattakaan, että niitä olisi mahdollista kehittää riittävästi.
Irakissa asetelma oli hyvin samansuuntainen, kalustoa oli paljon - oikeastaan konetyyppejä oli liikaa ja niitä oli liian monesta maasta, josta seurasi se, että varaosien kirjo oli laaja (logistisia ongelmia, huollolle ongelmia etc.) - mutta runsaasta kalustomäärästä huolimatta lentäjillä ei ollut parhaat mahdolliset olosuhteet harjoittaa ammattiaan. Oli myös muita merkittäviä tekijöitä, jotka heikensivät ilmavoimien iskukykyä, eräs niistä johtui Saddam Husseinin hallintokulttuurista - käytännössä osalta ilmavoimien lentäjistä oli taustastaan johtuen evätty pääsy parhaimpiin yksiköihin tai lentämään parhaimmilla koneilla, tai yleensäkään harjoittamaan ammattiaan parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ilmavoimissa lentäjän etenemisen kannalta taustalla oli merkitystä, suosittiin osaamisen ja ammattitaidon sijaan lentäjiä jotka olivat Saddam Husseinin tukialueilta ja joiden uskottiin olevan lojaaleja hallitsijalle (ei siis maalle). Vallitsi myös ilmiantojen kulttuuri, mikä vähensi luottamusta ja heikensi moraalia yksiköissä.
Irakissa konetyyppejä oli paljon ja niitä oli useista maista - ulkomuistista osa valtioista: Neuvostoliitto (Venäjä), Tsekki, Puola, Ranska, Brasilia, Italia ja Kiina etc.
Pitkä vuosikymmenen kestänyt sota Iranin kanssa oli myös kuluttanut ilmavoimia, käytännössä ennen Kuwaitin sotaretken alkua sitä ei ehditty uudelleen varustaa, eräiltä osin se lähti sotaan rampautuneena ja loppuun ajettuna.
Yllä lyhyelti luetellut tekijät vaikuttivat osaltaan Irakin kehnohkoon suoriutumiseen Persianlahden sodassa, niiden ohella on myös syytä huomioida se, että etenkään Neuvostoliitosta tullut kalusto ei todellakaan ollut parasta A-ryhmää. Neuvostoliitto vei asejärjestelmiä muihin maihin noudattaen selkeää strategiaa: Varsovanliiton maat saivat parasta ulkomaille myytävää kalustoa ja nämäkin olivat käytännössä teknisesti riisutumpia mitä NL:n omille asevoimilleen toimittama kalusto, seuraavaan ryhmään kuului ainakin eräissä tapauksista Irak ja jokunen muu arabimaa ja tähän ryhmään lasketut valtiot saivat sitten vieläkin riisutumpia versioita kalustosta (esim. tutkat olivat heikkotehoisempia, koneiden varustelu heikompaa, panssarivaunuissa panssarointi ohuempaa/ei erikoispanssarointia tms.).
Käytännössä tämä vientiin tarkoitetun kaluston riisuminen (varustelutaso oli matalampi) entisestään heikensi mahdollisuuksia operoida sotatilanteessa, ja kun lentäjien kohdalla ongelmia oli jo muutenkin - johtuen osaltaan toimintakulttuurista, kaluston ja lentäjien loppuun kulumisesta vuosikymmenen sodan myötä, Neuvostoliiton harjoittamasta politiikasta liittyen koulutukseen ja valtioiden toimintaan - NL:n metodeissa oli jo muutenkin kritisoitavaa mutta heidän riisuttu mallinsa yhdistettynä arabimaiden HV-kulttuuriin sai aikaan sen, että tulos modernia, hyvin organisoitua ja varusteltua sekä huippuunsa koulutettua motivoitunutta asevoimaa vastaan Irakilla ei juurikaan ollut jakoja. Kuten eräs amerikkalainen komentaja Persianlahden sodan jälkeen totesi, olisimme voittaneet sodan vaikka kalusto olisi vaihdettu.
Se on se kokonaisuus ja merkittävät laiminlyönnit koulutuksessa, organisaatiorakenteessa, yhteistoiminnassa aselajien kesken, tiedustelussa, motivaatiossa ja motivoituneisuudessa saavat väistämättä aikaan sen, että tulos ei ole lähelläkään sitä mihin hyvin motivoitunut ja koulutettu sekä organisoitu yksikkö pystyy. Suomessa on tunnetusti kyetty ottamaan paras mahdollinen irti saatavilla olevasta miehistöstä ja kalustosta - toisaalta on optimoitu koko järjestelmä puolustamaan juuri Suomea maamme erityispiirteet huomioiden - kuten pitääkin tehdä. Mutta yleisesti ongelmana näen sen, että aivan liian monessa länsimaassa on kylmän sodan päättymisen jälkeen ja etenkin "rauhaan tuudittautumisen" myötä harhauduttu väärille urille ja tämä on näkynyt esim. Saksassa kehityksenä, joka yritetään nyt pakolla pysäyttää ja joka on pysäytettävä, koska jo nyt Saksan asevoimien kalustosta kohtalainen osa on olemassa vain paperilla - käytännössä niillä ei tee mitään useammasta syystä johtuen (ei ole varaosia, miehiä, rahaa etc.) Naapurissa Ruotsi on samoissa ongelmissa.
Tahdon sanoa, että Irakin menestymättömyyden perusteella ei pidä arvioida Venäjän ilmavoimien suorituskykyä - toisaalta ei myöskään pidä ryhtyä yliarvioimaan sitä tai väheksymään Suomen PV:n kykyä puolustaa maata. On oltava realisti, tunnustettava puutteet (ja korjattava ne), huomioitava sen oletetuimman vihollisen kehittyminen ja halu sekä valmius käyttää voimaa - Venäjällä on kumpaakin, miltä ei pidä sulkea silmiä ja tämä yhdistelmä voi olla vaarallisempi Suomen kannalta kuin Venäjän asevoimien iskukykyä lyhytkestoisessa sodassa rajoitetuin voimavaroin. Venäjän osoittamaa halua ja valmiutta käyttää asevoimia ongelmien ratkaisuun pidän huomattavan suurena ongelmana - riskinä - sillä uhkaamalla on mahdollista saada aikaan haluamiaan sopimuksia valtioden kanssa jotka haluavat pitää kiinni rauhasta kynsin hampain.
vlad
