DCA-sopimus (
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009549253.html)
Tämän DCA-sopimuksen sisältöä on julkisesti kuvattu hyvin epäselvästi. Mitä tämä sopimus sisältää? Mitä hyötyä Suomelle tästä on? Onko tästä Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa? Onko tämä sopimus edes tarpeellinen?
Sen verran tästä on uutisoitu, että tämän sopimuksen myötä Suomi luovuttaisi USA:lle oikeuden vapaasti käyttää Suomen maaperää. Pidän tätä negatiivisena asiana, koska varmuutta ei ole, miten USA Suomen maaperää sitten käyttäisi. Pahimmillaan voi käydä niin, että tänne tuodaan joitain pitkän kantaman ohjustukikohtia ohjuksineen osoittamaan kohti Pietaria, jotka massiivisesti lisäisivät jännitteitä Venäjän kanssa verrattuna nykyiseen melko rauhalliseen tilanteeseen Suomen ja Venäjän välillä. Esimerkiksi tämä AEGIS-järjestelmä ilmeisesti on sellainen, jonka Venäjä kokee suureksi uhaksi itselleen mm. Douglas MacGregorin mukaan, joten tätä asejärjestelmää nyt ei ainakaan pitäisi Suomeen tuoda. Eikä muitakaan asejärjestelmiä, joilla on riittävä kantama uhkaamaan Venäjän ydinasejärjestelmiä tai Pietaria. Ehkä venäläiset asetarkastajat pitäisi myös sallia Suomeen, jos heillä on halua tulla varmistamaan, että Suomi ei suuresti Venäjää uhkaavia asejärjestelmiä ole hankkinut. Toki parhaimmillaan tämä sopimus saattaisi keskittyä itärajan lähialueiden puolustuskyvyn vahvistamiseen erilaisilla rakennelmilla, ulkomaisten joukkojen kanssa harjoittelemiseen itärajan eri kohtien puolustamiseksi ja ulkomaisen sotilaallisen avun nopeaan saapumiseen kriisitilanteessa. Tällä hetkellä Suomen itärajan alue vaikuttaa minusta maaston osalta olevan monesta kohtaa valitettavasti kuin punainen matto mahdollisesti idästä päin hyökkääville armeijan ajoneuvoille. Sillattomia teitä ja kantavia peltoja. Secure dat border, boys! Sanotaan, että en tyrmää tätä sopimusta, mutta suhtaudun toistaiseksi epäilyksellä sen kannattavuuteen Suomen kannalta, koska tarkemmat tiedot sisällöstä puuttuvat ainakin vielä tällä hetkellä. Kyllä minusta pitäisi tarkasti eritellä, että mihin tarkoituksiin USA voisi Suomen maaperää mahdollisesti käyttää eikä sitä muihin tarkoituksiin sitten voisi käyttää. Suomen ei pidä sallia mahdollisuutta ulkomaisille joukoille käyttää Suomen maaperää hyökkäysalustana Venäjän päälle. Tämä tarkoittaa, että pitää voida ottaa vain sellainen määrä ulkomaisia joukkoja ja asekalustoa, jonka Suomi ennalta hyväksyy. Hyväksyttävä määrä täytyy tietysti riippua siitä, paljonko Venäjä sijoittaa omia joukkoja Suomen lähelle.
Yleisesti ottaen minusta NATO:lla on tulevaisuudessa Euroopan suhteen kaksi mahdollista reittiä, joista sen pitää toinen valita. Toinen näistä reiteistä on kilpavarustelu konventionaalisten joukkojen ja konventionaalisen asekaluston osalta Venäjän kanssa. Kilpavarustelun NATO saattaisi voittaa - mutta ei välttämättä - tosin silloin sen pitäisi vahvistaa teollisuusperustaansa asekaluston tuotannossa ja NATO-maiden pitäisi olla valmiita käyttämään valtion budjeteistaan suuria määriä puolustusmenoihin. Kun katsoo tätä nykyistä touhua, niin alkaa kyllä epäilyttää, että kykenevätkö nämä NATO:n jäsenvaltiot pysymään Venäjän perässä kilpavarustelussa, kun eivät saa edes tuotettua riittävästi tykinammuksia pitämään yllä varastojaan. Venäjän etuna kilpavarustelussa on sekä luonnonvarat (maakaasu, öljy), joita tarvitaan asekaluston tuottamiseen ja liikuttamiseen että Venäjän valtiojohtoisen puolustusteollisuuden kyky skaalata tuotantoaan valtionsa tarpeiden mukaan ja valmistaa asekalustoa maltillisen kustannuksin. NATO:n etu on periaatteen tasolla sen jäsenvaltioiden suuri väki- ja rahamäärä. NATO:n heikkoudet ovat epäyhtenäisyys, joidenkin jäsenten haluttomuus panostaa puolustusmenoihin, rahan valuminen byrokratiaan aseiden ja joukkojen sijaan ja NATO:n jäsenten yksityisten puolustusteollisuusyritysten mahdollinen haluttomuus skaalata asetuotantoaan valtioiden tarpeiden mukaan voitontavoittelun sijaan. Toinen mahdollinen reitti tulevaisuuteen on sitten ratkoa välit Venäjän kanssa sopimusten ja tarkastusten avulla. Tämä tarkoittaisi, että NATO:n pitäisi tehdä Venäjän kanssa uusi CFE-sopimus (Conventional Forces Europe Treaty), jossa asetettaisiin kattomäärät erityyppisille konventionaalisten asekalustojen ja aktiivijoukkojen määrille molemmille sekä Venäjälle liittolaisineen että NATO:lle Euroopassa. Tämä saattaisi olla se järkevämpi reitti tulevaisuuteen kunhan sovitut määrät ovat NATO:lle edulliset tai vähintäänkin hyväksyttävät ja huomioivat myös Venäjän käyttämän Neuvostoliiton aikaisen vanhemman kaluston määrät. Tällaisella reitillä ei syntyisi suurta kilpavarustelua ja Euroopassa voitaisiin keskittyä puolustusmenojen kasvattamisen sijasta talouteen ja hyvinvointiin.
yle.fi
/img-s3.ilcdn.fi/6ea0fe3c9d60b248d05b24096756093f39d6b3e6edc310ec15ed91980eed1357.jpg)
