Mainos

Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

  • 801 014
  • 5 080

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Vahva alku uudella puolustusministerillä. Mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä tuleman pitää.
Hyvältä kuulostaa ja Häkkänen sekä Kaikkonen ovat muutenkin samalla sivulla puolustuspolitiikasta, joten tästä saadaan sitä toimivaa jatkuvuutta.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Suomi hankkii lisää Jurmo-luokan miehistönkuljetusveneitä. Puolustusministeri Antti Hääkänen on valtuuttanut Puolustusvoimat tilaamaan 17 kotimaista Jurmo-luokan miehistönkuljetusvenettä varaosineen, kertoo puolustusministeriö.

Ministeriön mukaan hankittava kalusto ylläpitää ja kehittää rannikkojoukkojen liikkuvuutta 2030-luvun loppuun saakka.

Veneet toimittaa Salon Teijolla toimiva Marine Alutech. Hankinnan arvo on 25,5 miljoonaa euroa.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
YLE:llä on nyt aiheesta toinenkin juttu:

Sekä @Mojo :n linkkaamassa että tässä jutussa kerrotaan kansainvälistymisestä:

Pääesikunnan koulutuspäällikkö, eversti Kari Pietiläinen kertoo tiedotteessa, että aktiivinen kansainvälinen harjoitustoiminta näkyy uusien varusmiesten koulutuksessa. – Varusmiehet tapaavat usein liittolaisiamme harjoituksissa, hän sanoo.

Ollakseni ihan rehellinen, niin olen jopa kateellinen uudemmille sukupolville. Viime kesänä kirjoittelin tänne sellaista, että itse armeijassa ollessani (90-luvun alkupuolella) oli tavallaan vähän sellainen tunne, että täällä me suomalaiset keskenämme tolskaamme. Koko tämä 30-vuotinen kehitys on ollut pelkästään lisääntyvää kansainvälisyyttä, josta esimerkkinä olen kertonut lähisukulaiseni pojasta, joka viime vuonna osallistui varusmiehenä Cold Response -harjoitukseen - oli hänelle ikimuistoinen kokemus.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Ollakseni ihan rehellinen, niin olen jopa kateellinen uudemmille sukupolville. Viime kesänä kirjoittelin tänne sellaista, että itse armeijassa ollessani (90-luvun alkupuolella) oli tavallaan vähän sellainen tunne, että täällä me suomalaiset keskenämme tolskaamme.
Joo, onhan tuossa muutosta tapahtunut positiivisempaan suuntaan. Kun itse olin armeijassa, niin siellä kävi joku Neuvostoliiton puolustusministeri vierailulla kollegansa Ole Norrbackin isännöimänä. Onneksi nyt on toisin ja vieraatkin ovat toisenlaisia.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Kun itse olin armeijassa, niin siellä kävi joku Neuvostoliiton puolustusministeri vierailulla kollegansa Ole Norrbackin isännöimänä.
Heheh, mun aikana sentään puolustusministerinä oli Rehn, josta Wikipedia kertoo seuraavaa: "Rehn halusi nostaa puolustusministeriön ja maanpuolustuksen näkyvyyttä ja profiilia. Puolustusministerinä Rehnin tunnetuin aikaansaannos oli Hornet-kaupat, jotka toteutettiin vain puoli vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Vahvasti länsi- ja Nato-mielinen Rehn halusi omien sanojensa mukaan osoittaa Suomen kuulumisen länsimaailmaan."

Muistinvaraisesti nainen puolustusministerinä oli vähän poikkeuksellista kappareille, mutta Rehnin asenne oli sitä luokkaa, että vähän konservatiivisempikin kappari nieli kiukkunsa naisten päästessä armeijaan Rehnin aikana. Olin itse viimeisessä erässä, jossa naisia ei vielä ollut armeijassa, heti seuraavaan heitä alkoi tulla.
 
rpeez

Jäsen
Joo, onhan tuossa muutosta tapahtunut positiivisempaan suuntaan. Kun itse olin armeijassa, niin siellä kävi joku Neuvostoliiton puolustusministeri vierailulla kollegansa Ole Norrbackin isännöimänä. Onneksi nyt on toisin ja vieraatkin ovat toisenlaisia.
Ja ilmeisesti muutenkin järkevöitynyt. Omana aikana -80 luvun alussa homma oli puolisimputusta ja vittuilua jatkuvalla syötöllä.
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Ja ilmeisesti muutenkin järkevöitynyt. Omana aikana -80 luvun alussa homma oli puolisimputusta ja vittuilua jatkuvalla syötöllä.
On meno muuttunut rankasti. Ei siellä enää ole edes iltavahvaria jota vielä reilu 10 vuotta sitten juostiin tuntitolkulla pitkin käytäviä. Aika kunnioittavaa ja järkiperusteista tuntuu olevan ja tehdään vain sitä mikä on pakko. Eikä mitään ylimääräsiä "perinteitä". Veikkaanpa että lopetusprosentit kaunistuneet.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi

Buumerisukupolven sedät erityisesti, mutta myös vielä itsenikin ikäiset tuntuuvat tämän simputuksen ja "öykkämöykkä-johtamisen" perään haikailevan. Että armeijassa pitäisi yhä juoksuttaa turhaan ja mielellään kommunikoida pelkästään huutamalla.

Mutta maailma muuttuu koko ajan ja puolustusvoimat ei voi olla mikään täysin muusta yhteiskunnasta ja maailmasta irrallinen saareke, jossa noudatetaan edelleen jotain sadan vuoden takaisia johtamisoppeja. Kyllä myös puolustusvoimissa täytyy sopeuttaa toimintaa ja johtamista ajanmukaiseen suuntaan, vaikka toki täytyy pitää myös se tavoite ja tehtävä aina ykkösenä.

Venäjän armeijassa tätä simputusta ja kaikenlaista (niin henkistä kuin fyysistäkin) harjoitetaan edelleen, ja en tiedä onko tämä johtamistyyli nyt näyttänyt parastaan tässä viimeisen reilun vuoden aikana. Ehkä tänä päivänä ihmisiä pitää vaan kohdella eri tavalla kuin esim. 70-80 vuotta sitten saadakseen heistä parhaan irti, vaikka perimmäisenä tavoitteena olisikin vihollisten tappaminen kuten aina ennenkin.

Nykysodankäynti vaatii myös huomattavan paljon enemmän teknistä osaamista kuin se, että juostaan ikivanha torrakko kädessä ja huudetaan "uraaaa!". Siksikin ehkä parempi panostaa siihen että miehistö sisäistää nuo opit, kuin että tehdään heistä mukamas "miehiä". Toki kurinalaisuus ja kuri kuuluu edelleen sodankäyntiin ja sitäkin täytyy opettaa, mutta en tiedä onko nuo entisajan opit siinäkään toimineet kovin hyvin?
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна

Itselle silti näin jälkeenpäin hauskimpina ja mieleenpainuvimpina muistoina jäi yölliset rättisulkeiset talvipakkasessa jne. Ja väitän, että ne kaikki systeemit nostivat tuvan/ryhmän/joukkueen yhteishenkeä. Mutta en nyt varmaksi voi sanoa. Näin jälkeenpäin jos saisi jälkiviisaana valita, niin ottaisin edelleen 2002 mallisen koulutuksen. Ihan vaikka vaan sen takia, että uskoisin nauravani enemmän tuon mallin koulutuksella.
 
ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere

Jo silloin oli iso ero varusmiespalveluksen ja kertausharjoitusten välillä, olisi ollut mukava nähdä jos kertausharjoituslaisia olisi alettu simputtamaan. Sitten tietysti teknistyneet aselajit, esim. viesti, kapiaiset illalla kerholla "itkivät" kun Nokian insinöörit vain v-ttuilevat, eikä niille voi tehdä mitään.

JOL
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Jo silloin oli iso ero varusmiespalveluksen ja kertausharjoitusten välillä, olisi ollut mukava nähdä jos kertausharjoituslaisia olisi alettu simputtamaan. Sitten tietysti teknistyneet aselajit, esim. viesti, kapiaiset illalla kerholla "itkivät" kun Nokian insinöörit vain v-ttuilevat, eikä niille voi tehdä mitään.

JOL
Juu kyllä sen silloin jo tajusi, että mikä homma niiltä osin. Sen verran levotonta kertausporukkaa siellä välillä pyöri.
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Buumerisukupolven sedät erityisesti, mutta myös vielä itsenikin ikäiset tuntuuvat tämän simputuksen ja "öykkämöykkä-johtamisen" perään haikailevan. Että armeijassa pitäisi yhä juoksuttaa turhaan ja mielellään kommunikoida pelkästään huutamalla.

Mutta maailma muuttuu koko ajan ja puolustusvoimat ei voi olla mikään täysin muusta yhteiskunnasta ja maailmasta irrallinen saareke, jossa noudatetaan edelleen jotain sadan vuoden takaisia johtamisoppeja. Kyllä myös puolustusvoimissa täytyy sopeuttaa toimintaa ja johtamista ajanmukaiseen suuntaan, vaikka toki täytyy pitää myös se tavoite ja tehtävä aina ykkösenä.

Venäjän armeijassa tätä simputusta ja kaikenlaista (niin henkistä kuin fyysistäkin) harjoitetaan edelleen, ja en tiedä onko tämä johtamistyyli nyt näyttänyt parastaan tässä viimeisen reilun vuoden aikana. Ehkä tänä päivänä ihmisiä pitää vaan kohdella eri tavalla kuin esim. 70-80 vuotta sitten saadakseen heistä parhaan irti, vaikka perimmäisenä tavoitteena olisikin vihollisten tappaminen kuten aina ennenkin.

Nykysodankäynti vaatii myös huomattavan paljon enemmän teknistä osaamista kuin se, että juostaan ikivanha torrakko kädessä ja huudetaan "uraaaa!". Siksikin ehkä parempi panostaa siihen että miehistö sisäistää nuo opit, kuin että tehdään heistä mukamas "miehiä". Toki kurinalaisuus ja kuri kuuluu edelleen sodankäyntiin ja sitäkin täytyy opettaa, mutta en tiedä onko nuo entisajan opit siinäkään toimineet kovin hyvin?
Itseäni harmitti kovasti kun sain omat alokkaani viimein ja niille ei saanutkaan enää tehdä mitään sellaista mitä meille tehtiin 6 kuukautta aiemmin. Kehitys oli niin huimaa vuonna 2010. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna ja muutamissa kertauksissa olleena täytyy sanoa että johtajana pärjää parhaiten kun kuuntelee niitä alaisia. Eikä ole siellä jossain korokkeella möyhyämässä niitä ylpalvon säkeitä ja vittuilemassa kun ei suju ihan nappiin. Kunnioituksesta se kaikki lähtee ja ainakin kertseissä on niin kivaa kun kaikki vaan hoitaa hommansa kyselemättä. Ei tarvitse vääntää mistään.

Toista se oli varusmiesaikana kun ei voi käsittää miten on mahdollista että joitakin 18-20 v janttereita ei ole koskaan kukaan komentanut ja sitten ollaan niin loukkaantuneita kun joku määräilee.
 
Osataan sitä vieläkin, varusmiehiä pahoinpidellään:

JOL
 
Afflicted

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils, JPS, Dream Theater. Ja #28
Osataan sitä vieläkin, varusmiehiä pahoinpidellään:

JOL
Ylilyöntejä tulee se on selvä ja näistä tulee aina sanktioita noille ketkä tekevät ylilyöntejä. Mutta ei se poista sitä traumaa mikä näistä tulee sille kohteelle. Armeijassa ollaan kaikki samassa jamassa asemasta riippumatta ja on surullista kun sinne löydetään ihan kahjoja kouluttamaan varusmiehiä.

Itse lainaamassasi viestissäni tarkoitin sitä, että ei se joukkokurin harjoittaminen mitään traumoja aiheuttanut vaan nimenomaan sitä yhdessä toimimista. Ei ole kyse pahoinpitelemisestä tai epäasiallisesta käytöksestä vaan ihan siitä kun käsketään joukkue x käytävälle neliriviin niin se tulee sinne viimeistä taistelijaa myöten viivytyksettä. Ei siinä voi lähteä etsimään porukkaa ties mistä.
 
Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Maasotakoulun johtaja eversti Janne Mäkitalolistaa tuoreessa Maanpuolustuskorkeakoulun (MPKK) julkaisussa keinoja miten vieras valtio voisi hyötyä ulkomaalaisten hankkimista kiinteistöistä kansallista turvallisuutta uhkaavassa tarkoituksessa.

Byvajet

Jäsen
Lännen polarisoitunut keskusteluilmapiiri on Venäjän ilo, kertoo sotilasprofessori.

Kenenkään muun ilo se ei sitten olekaan. Se ainoastaan jakaa kansaa, vaikeuttaa yhteisiin tavoitteisiin pyrkimistä ja aiheuttaa pahaa mieltä.

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Hyvä päätös. Sotilaskotiliitto näyttää hienoa esimerkkiä.

SOTILASKODEISSA eli kansankielellä sotkuissa ei myydä enää Marabouta tai Daimia.

Syynä on se, että molemmat tuotemerkit ovat Mondelezin omistamia.

Monzelez on jatkanut toimintaansa Venäjällä Ukrainan sodasta huolimatta.

Myöskään muita Mondelezin tuotteita ei myydä jatkossa sotkuissa.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Varusmiesten iltapala uudistettiin, ja tulokset vaikuttavat hyviltä.

Muutenkin tuo ravintopuoli on syytä pitää varusmiesten osalta kunnossa. Kyllä se koulutus on ihan tarpeeksi kovaa, vaikka siinä pelleilyn sijaan keskitytäänkin olennaiseen ja ketään ei tarkoituksella pidetä nälässä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös