Puolustusvoimat ja puolustuspolitiikka

  • 714 281
  • 4 705

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielenkiintoisia aikoja elämme,arjen tullen alkaa näkymään miten Wallinin käy. Kaikki on kokolailla kiinni siitä, millainen viesti tuolta demarileiristä kuuluu; nythän sieltä ei ole kuulunut vielä kannanottoja.
Jungner vaatii Ilkassa: Dragsvik-päätös uudelleen pöydälle | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi

Aamulehdessä siviilioikeuden professori Aulis Aarnio arvioi, että Wallinin pitäisi erota.

Hahaa! Aivan mainiota. Pälle jaksaa edelleen huutaa jostakin perusoikeuksista. Mikä perusoikeus se on, että ruotsinkielisten varusmiespalvelus pitää saada suorittaa erillään suomenkielisistä varusmiehistä? Pälle on selittänyt, että laki tukee Dragsvikin säilyttämistä, mutta eihän se niin tee kuten itsekin olen tänne palstalle aikaisemmin kirjoittanut. Nyt myös Iltalehti on samaa mieltä: Laki turvaa ruotsinkielisen joukko-osaston, ei varuskuntaa | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
 
Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Poikkeuksellisesti olen Jungnerin kanssa samaa mieltä siitä, että mahdollisuudet uudenmaan prikaatin toimintojen siirtämisestä/yhdistämisestä toiseen joukko-osastoon olisi selvitettävä ja käytännön vaikutukset oltava ainakin asiasta päättävien tiedossa.

Ja eiköhän se lopputulos tällä kaikella vielä ole. En kuitenkaan usko, että päätös siitä mihinkään muuttuu.

Tuntuu kuitenkin siltä, että kielipolitiikkaa asian tiimoilta harjoittaa ennen kaikkea oppositio. Toki, demokratiassa se on ihan sallittua ja ymmärrettävää.

Wallinin toiminta ei ole mitenkään tyylikästä, mutta tuskin tässä sentään eroamiseen mitään perusteita on.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Wallinin toiminta ei ole mitenkään tyylikästä, mutta tuskin tässä sentään eroamiseen mitään perusteita on.
Wallin on valehdellut eduskunnalle eli kansalle jo ainakin 2 kertaa:
  • Päätös ei ole poliittinen
  • Laki velvoittaa, että Dragsvikkiä ei voida sulkea
Jälkimmäinen väittämä osoittautua valehteluksi jo kuukausi sitten tälläkin palstalla, mutta vasta nyt se on muun pyykin kanssa noussut pintaan.

Jos hurrilla olisi selkärankaa, hän eroaisi.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Jos jollain on tässä(kin) asiassa mopo karannut, se on Pentti "hauveli" Oinonen. Oinonen esitti eilen vaatimuksen, että Wallin pitää viedä valtakunnanoikeuteen...
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Jos jollain on tässä(kin) asiassa mopo karannut, se on Pentti "hauveli" Oinonen. Oinonen esitti eilen vaatimuksen, että Wallin pitää viedä valtakunnanoikeuteen...

Oinonen on anti-Midas, kaikki mihin hän tarttuu muuttuu paskaksi. Tästä huolimatta Wallin on nyt hankalassa tilanteessa, käry kävi rumalla tavalla. Kukaan ei liene yllättynyt siitä että Dragsvik säilyy kun Wallin on puolustusministerinä, mutta jostakin syystä hän jeesusteli pitkään että päätöksessä ei olisi mitään poliittista ohjausta mukana. Right, heh.

Katainen tukee marionettiaan odotetusti, mutta SDP näkyy valinneen toisen tien. Jungnerin ulostulo lienee tarkkaan harkittu, painetta kasataan Wallinin niskaan.

Tuskin Wallin tähän kaatuu, mutta lommo kilvessä on melkoinen.
 
Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Wallin on valehdellut eduskunnalle eli kansalle jo ainakin 2 kertaa:
  • Päätös ei ole poliittinen
  • Laki velvoittaa, että Dragsvikkiä ei voida sulkea
Jälkimmäinen väittämä osoittautua valehteluksi jo kuukausi sitten tälläkin palstalla, mutta vasta nyt se on muun pyykin kanssa noussut pintaan.

Jos hurrilla olisi selkärankaa, hän eroaisi.

Nuo ovat molemmat hieman tulkinnanvaraisia asioita.

1. Päätöksellä on kieltämättä myös poliittisia painatuksia, mutta niiden painoarvo ei välttämättä vaikuta lopputulokseen.
2. Wallin on tulkinnut lakia tuon suuntaisesti, ja jos hän on sen vilpittömästi tehnyt niin hän enimmilläänkin "vain väärässä". Itse olisin taipuvainen sille kannalle, että Dragsvik ei ole lain suojeluksessa vaan ruotsinkielinen varusmiespalvelus voidaan järjestää toisinkin. Eri asia on se, että onko Dragsvik paras mahdollinen ratkaisu vai ei?

Väittämät joissa Wallin olisi henkilökohtaisesti valinnut kahden varuskunnan lopetuksen välillä sen sijaan lienevät jo tässä vaiheessa osoittautuneet perättömiksi ja niiden alkuperä hieman kiinnostaa.
 
Katainen tukee marionettiaan odotetusti, mutta SDP näkyy valinneen toisen tien. Jungnerin ulostulo lienee tarkkaan harkittu, painetta kasataan Wallinin niskaan.

Tuskin Wallin tähän kaatuu, mutta lommo kilvessä on melkoinen.
Normaalia peliä. SDP teki julkisen ulostulon ja esittää vastahakoista, kunnes Kokoomus antaa SDP:lle periksi jossain demariväelle tärkeässä asiassa.

Jos en väärin muista, niin Ike Kanerva sai virallisen selityksen mukaan lähtöpassit ministerinaitiosta valehtelun vuoksi.

Wallin mainitsi, että asia oli esillä jo hallitusneuvotteluissa, joten SDP siunasi asian siellä.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Wallin mainitsi, että asia oli esillä jo hallitusneuvotteluissa, joten SDP siunasi asian siellä.

Niinkö? En nyt mistään googlettamalla löydä tietoa että SDP olisi kuitannut asian siellä. Voisitko laittaa linkin?

On ilmeistä että ainakin osa hallituksesta on ollut siinä käsityksessä että Wallin ei asiaa säädä kulisseissa, joten ei ihme että vain Katainen on rientänyt Wallinin avuksi.

Kysymys kuuluukin että missä vaiheessa Katainen on tiennyt totuuden? Onko hän saanut erilaista informaatioita kuin muu hallitus?
 
Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niinkö? En nyt mistään googlettamalla löydä tietoa että SDP olisi kuitannut asian siellä. Voisitko laittaa linkin?

"kuittaus" viitannee siihen samaan lauseeseen, jonka tulkinnasta koko kohu on nyt lähtöisin. Eli tarkoittaako hallitusohjelman linjaus ruotsinkielisen varusmiespalveluksen mahdollisuudesta nimenomaan Dragsvikin säilyttämistä vai ei.

On ilmeistä että ainakin osa hallituksesta on ollut siinä käsityksessä että Wallin ei asiaa säädä kulisseissa, joten ei ihme että vain Katainen on rientänyt Wallinin avuksi.

Jos Wallin on tulkinnut hallitusohjelman linjauksen siten, että Dragsvik säilyy ja kertonut tulkintansa puolustusvoimille ilman keskustelua muun hallituksen kanssa niin onko se ollut säätämistä?

Kysymys kuuluukin että missä vaiheessa Katainen on tiennyt totuuden? Onko hän saanut erilaista informaatioita kuin muu hallitus?

Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Ja ymmärrän hyvin, että SDP haluaa tällä hetkellä huomion siirtyvän mihin tahansa muuhun kuin julkisuudessa oleviin SDP:hen liittyviin takaiskuihin, alkaen AKT:sta.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
"kuittaus" viitannee siihen samaan lauseeseen, jonka tulkinnasta koko kohu on nyt lähtöisin. Eli tarkoittaako hallitusohjelman linjaus ruotsinkielisen varusmiespalveluksen mahdollisuudesta nimenomaan Dragsvikin säilyttämistä vai ei.

Aivan oikein. Ja tähän asti jokainen neuvotteluissa läsnä ollut kommentoija on sanonut että hallitusneuvotteluissa EI olla sovittu että Dragsvik säilyy. Joten on aika tympeää täällä väittää että SDP on jotakin kuitannut, kun edes Wallin ei sellaista väitä.

Jos Wallin on tulkinnut hallitusohjelman linjauksen siten, että Dragsvik säilyy ja kertonut tulkintansa puolustusvoimille ilman keskustelua muun hallituksen kanssa niin onko se ollut säätämistä?.

Kyllä on ollut, varsinkin jos ja kun hän ei ole asiasta muuta hallitusta informoinut. Toinen vaihtoehto on että Katainen valehtelee tässä:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012031815338206_uu.shtml

Tämä on mielenkiintoinen kysymys. Ja ymmärrän hyvin, että SDP haluaa tällä hetkellä huomion siirtyvän mihin tahansa muuhun kuin julkisuudessa oleviin SDP:hen liittyviin takaiskuihin, alkaen AKT:sta.

Näin juuri. Mukavaa että muutkin koheltavat, Wallin on kaulaansa myöten suossa ja Katainen uhkaa upota samaan suohon.
 
Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aivan oikein. Ja tähän asti jokainen neuvotteluissa läsnä ollut kommentoija on sanonut että hallitusneuvotteluissa EI olla sovittu että Dragsvik säilyy. Joten on aika tympeää täällä väittää että SDP on jotakin kuitannut, kun edes Wallin ei sellaista väitä.

Carl Haglund tosin ainakin oli eri mieltä, linkkiä en tähän nyt juuri kaiva mutta ei sekään todistaisi että SDP tai mikään muukaan RKP:n ulkopuolinen puolue olisi Dragsvikia "kuitannut."

Kyllä on ollut, varsinkin jos ja kun hän ei ole asiasta muuta hallitusta informoinut. Toinen vaihtoehto on että Katainen valehtelee tässä:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012031815338206_uu.shtml

Tämän osalta jään odottamaan mitä tuleman kuuluu.

Näin juuri. Mukavaa että muutkin koheltavat, Wallin on kaulaansa myöten suossa ja Katainen uhkaa upota samaan suohon.

Näinhän se on, ja ainakin tässä vaiheessa syy tuntuu kovin mitättömältä.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Kataisen "absoluuttinen fakta" tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan jompaa kumpaa näistä:

a) Wallin on valehdellut Kataiselle

b) Katainen valehtelee itsekin

Avain tässä on median kiinnostus. Tuntuu, että iltapulut ja kaikenmaailman ervastit ovat haistaneet veren.
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Ihme itkua ja vollotusta Dragsvikista. Onhan se päivänselvää että Suomessa pitää olla ruotsinkielinen varuskunta, olisikojan nämä Oinoset sun muut hörhöt mielummin nähneet Dragsvikin lopetettavan ja Santahaminasta tehtävän ruotsinkielisen? Siinähän nyt ei olisi ollut mitään järkeä.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns

Tämä viimeaikainen keskustelu kylläkin liittyy siihen että puolustusministeri on vähintään puhunut hieman ristiin puolustusvoimien uudistuksen perusteluitten osalta, ellei jopa valehdellut. Jos hän olisi alusta asti vain räkäisesti nauranut ja todennut että bättre folk nyt vaan huolehtii omistaan, hajotkaa itäsuomalaiset siihen, niin ei tässä olisi sinänsä mitään suurta ongelmaa. Mutta kun aluksi kovasti on väitetty että kaikki muutokset ovat lähteneet ihan vain puolustusvoimien kynästä niin...

Ja ei, ei Suomessa ole mitään varsinaista tarvetta ruotsinkieliselle varuskunnalle, se oikeastaan vain ruokkii sitä segregaatiota valtaväestön ja ankkalammikon välillä (toisaalta segregaatiota maahanmuuttajien ja valtaväestön välillä RKP taas vastustaa kovinkin paljon), sen sijaan ruotsinkielinen joukko-osasto nyt lienee ihan perusteltavakin asia kun kaitpa noita puoliummikkoja ruotsinkielisiä löytyy jonkinlainen määrä ikäluokasta 18-20v, kyllä sitä vanhemmalla iällä siitäkin joukosta iso osa omaksuu paremman kielitaidon kun eivät kaikki kuitenkaan jää asumaan kotiseudulleen.

Joukko-osasto!=varuskunta. Upinniemessä ei tällä hetkellä kai ole järkevästi kasarmitilaa ja on sitten oma taloudellinen kysymyksensä mikä on kustannustehokkaampaa, pyörittää kahta varuskuntaa vai rakentaa toiseen lisää taloja ja siirtää joukko-osasto toiseen varuskuntaan. Nyt lakkautettavien varuskuntien osalta tilannehan on juuri sellainen, osa toiminnoista siirretään toisiin varuskuntiin, osa lakkautetaan ihan puolustuspoliittisen strategian takia (ts. alueellisia joukkoja esim. Itä-Suomen alueella ollaan selvästi jossain määrin kutistamassa jolloin Kontiorannan koulutuspanosta ei tarvita siinä määrin mitä se nyt tuottaa).
 
Suosikkijoukkue
TuTo
a) Wallin on valehdellut Kataiselle

b) Katainen valehtelee itsekin

Näin juuri. Ja tähänastiset tapahtumat antavat ymmärtää että vaihtoehto
b) on todennäköisempi. Ilmeisesti Puudeli on Kataisen pitänyt tilanteen tasalla, ja kaikki olisi säilynyt salassa ellei Puheloinen olisi joutunut oikeuskanslerille tapahtumia selvittämään.

Tässä kohtaa Jungner ja muut havaitsevat että suuri kusetus on tapahtunut ja medialle on tiedossa field day. Tulevan viikon torstain kyselytunti eduskunnassa voi olla näkemsien arvoinen tilaisuus.
 
Viimeksi muokattu:

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
En tiedä onko oikea ketju tai jo vanha juttu, mutta iltasanomien saamien tietojen mukaan bätreFolk:in on noussut barrikaadeille asian suhteen: Tyly Wallinille - nyt tulistuivat ruotsinkieliset - Ilta-Sanomat

Nojoo, Suomenruotsalaisia on maassa 5,42% ja RKP sai 4,28% kannatuksen, eli kun tuohon lasketaan sitten normaalit nukkuvat äänestäjät yms. niin tuo koko "ruotsinkielisten keskustalaisten" joukkio lienee lähinnä kymmeniä henkilöitä (okei, siis tämä nyt lähinnä heittona) mutta on selvää että juuri tuo on se ihmisryhmä joka hyötyisi eniten RKP:n alamäestä esim. Raaseporin seudulla.
 
Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Sinällään ei yllätä tuo Stefun venkoilu lainkaan. RKP tunnetusti tekee aivan mitä tahansa keinoja kaihtamatta sen eteen, että ruotsin kielen asema ei vain heikkenisi Suomessa. Sinällään ymmärrettävää, koska se on puolueen ensisijainen tehtäväkin, mutta moraalia he joutuvat venyttämään kerta toisensa jälkeen.

Kuten täällä on moneen kertaan todettu, laki ei millään muotoa velvoita sitä, että maassa tulisi olla varuskunta, jonka kielenä on ruotsi. Ruotsin kielen asema varusmieskoulutuksessa voidaan turvata sillä, että missä tahansa varuskunnassa voidaan antaa koulutusta ruotsin kielellä yksittäisessä joukko-osastossa tai vastaavassa yhtymässä.

Puolustusministeriössä työskentelevä prikaatikenraali Eero Pyötsiä totesi taannoin Jyväskylässä, ilmeisesti vastoin parempaa tietoa tai sitten hänkin valehteli, että Dragsvik säilytettiin siksi, että missään muualla ei kouluteta rannikkojääkäreitä. Tosin hän ei ottanut kantaa siihen, eikö heitä sitten voitaisi kouluttaa esimerkiksi Upinniemessä.

Saapa nähdä, joutuuko Wallin lopulta eroamaan. Tämähän voidaan linkittää isompaankin kokonaisuuteen, tällä viikolla hallituksen pitäisi sopia säästö- ja veronkorotuskehyksistä. Pahimmassa (tai parhaimmassa, miten sen ottaa) tässä on vielä hallituskriisi käsillä.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Sinällään ei yllätä tuo Stefun venkoilu lainkaan. RKP tunnetusti tekee aivan mitä tahansa keinoja kaihtamatta sen eteen, että ruotsin kielen asema ei vain heikkenisi Suomessa. Sinällään ymmärrettävää, koska se on puolueen ensisijainen tehtäväkin, mutta moraalia he joutuvat venyttämään kerta toisensa jälkeen.

On kuitenkin ärsyttävää, että on olemassa tällainen puolue, joka on käytännössä vain iso lehmänkauppa. Vallassa oleva puolue voi tilata tältä puolueelta hyväksynnän mihin vaan, kunhan lupaavat ylläpitää ruotsinkielen erityisasemaa Suomessa. Tämän vuoksi RKP istuu aina hallituksessa ja vahvin puolue saa lisäpotkua aikeilleen.

Ja sitten enemmän itse asiasta:

Hautala: Hallituspuolueiden kritiikki Wallinille epoikeudenmukaista - MTV3.fi - Uutiset - Kotimaa

Ilmeisesti Hautalan mukaan on oikein harhauttaa eduskuntaa ja valehdella, mikäli toimet ovat myöhemmin perusteltavissa. Näin hän mielestäni itse sanoo oheisen linkin alla. Onko ihme, että Finnairin bonusjupakka pääsi paisumaan niin isoksi, kun meillä on näin "oikeamielinen" ministeri tilannetta valvomassa. Kyllähän se nyt murisee Finnairille, mutta ainoastaan mediapainostuksen jälkeen.
 
Ärsyttäväähän tuo RKP:n toiminta on. Puolueella ei ole mitään poliittista selkärankaa. Yhteistyö käy yhtä hyvin kommunistin kuin riistoporvarin kanssa, kunhan ruotsin kielen asemaan ei kosketa. Kaikki muu on kaupan.

Mutta Vihreät alkaa muistuttaa RKP:ta. Siksi en ihmettele tuota Hautalan puolustusta. Vihreät mouhosivat vuosikausia ydinvoiman lisärakentamista vastaan, mutta kiltisti nielivät senkin hallituspaikan säilyttämisen vuoksi. Miettikää! Ydinvoima oli vihreille sentään kaikkein tärkein kysymys!

RKP ja Vihreät, hyviä selkärangattomia apupuolueita kenelle tahansa.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mutta Vihreät alkaa muistuttaa RKP:ta. Siksi en ihmettele tuota Hautalan puolustusta. Vihreät mouhosivat vuosikausia ydinvoiman lisärakentamista vastaan, mutta kiltisti nielivät senkin hallituspaikan säilyttämisen vuoksi. Miettikää! Ydinvoima oli vihreille sentään kaikkein tärkein kysymys!

Juu. Vihreät alkaa saada paskaa turkkiinsa. Mutta kyllähän se vähän niin on, että poliitikassa pienempi puolue joutuu tekemään lehmänkauppoja edistääkseen omaa agendaansa. Vaikka tuo Vihreiden takinkääntö ydinvoimakysymyksessä huvittaa, niin sen avulla he pääsivät vaikuttamaan monessa muussa heille tärkeässä asiassa. Sitä kai se politiikka on.

RKP eroaa muista puolueista mielestäni siinä, että kun muut haluavat edistää omia agendojaan, RKP on lähinnä vahtimassa jo saatuja etuisuuksia. Eivät mielestäni ole haalimassa lisää etuja suomenruotsalaisille. Jos kaikki vaan sopivat, ettei suomenruotsalaisten etuihin kosketa, puolueella ei ole mitään virkaa. Siksi he ovat täydellinen poliittinen pelinappula. "Hyvä veli-puolue". Rapsuta minun selkää, niin minä rapsutan sinun. Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka uhkaa millään tapaa RKP:n asiaa, mutta heilläkään ei ole todellista valtaa oppositiossa. Ja Keskustan uusi nousu syö Perussuomalaiset jälleen kituvaksi oppositiopuolueeksi (kuten gallupit povaavaat), jonka jälkeen sekin uhka on jälleen ohi.
 
Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mutta kyllähän se vähän niin on, että poliitikassa pienempi puolue joutuu tekemään lehmänkauppoja edistääkseen omaa agendaansa. Vaikka tuo Vihreiden takinkääntö ydinvoimakysymyksessä huvittaa, niin sen avulla he pääsivät vaikuttamaan monessa muussa heille tärkeässä asiassa. Sitä kai se politiikka on.

Toki noin, mutta korostan tosiaan sitä, että Vihreät väittivät monta vuotta ydinvoiman olevan heille kynnyskysymys. Mielestäni ei ole uskottavaa politiikkaa edes pienpuolueelta, että kynnyskysymyksetkin ovat kaupan. Se paljastaa karulla tavalla sen, ettei puolueella ole oikeastaan ideologiaa ja ovat hyväksyneet täydellisen apulaisen aseman, jotta lähinnä puolueen johtohenkilöillä olisi jonkinlainen valta-asema isojen poikien hyväksyessä sen.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielenkiintoista on se, onko Wallin toiminut vastoin muiden hallituspuolueiden kanssa sovittua?

Hallitusneuvotteluissa oli siis päätetty, että puolustuvoimien uudistus tehdään ilman politikointia virkamiesten esityksen mukaan (kuitenkin niin, että ruotsinkielisen varusmieskoulutuksen asema turvataan). Jos Wallin on nyt mennyt antamaan valmisteleville virkamiehille ohjeistusta, että juuri nimen omaan Dragsvikin tulee säilyä, hän on erittäin todennäköisesti rikkonut hallitusohjelmaa.

Ei ole niinkään olennaista, että varuskuntien sijainnilla on politikoitu. Tärkeämpää on se, että nyt harvinaisesti etukäteen sovittiin, että tällä asialla ei politikoida. On varmaa, että kaikilla puolueilla olisi ollut omia intressejä vaikuttaa varuskuntien sijaintiin, mutta hallitusohjelmassa sovittiin, että näin ei tehdä.

Olisiko hallitusneuvottelujen yhteydessä sittenkin kuitenkin erikseen todettu, että ruotsinkielisen varusmieskoulutuksen turvaaminen tarkoittaa automaattisesti Dragsvikin säilyttämistä? Tämä olisi mahdollista myös epävirallisella tasolla, mutta itse Wallinkaan ei ole väittänyt että hänen "aktiivisella roolillaan" olisi ollut muiden tuki - edes implisiittisesti. Vai onko Wallin vain "vetänyt välistä"? Mikäli kyse on jälkimmäisestä, en usko muilla hallituspuolueilla olevan kovin paljon halua tukea Wallinia henkilönä, vaan RKP:llä voi olla edessään ministerin vaihto...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös