Mainos

Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2019–2023

  • 351 229
  • 3 250

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
En lähde tällä kertaa ja tässä ketjussa Suomen velkaantumisen ongelmakohtiin
Lienemme samaa mieltä rakenteellisesta vajeesta, mutta en vain pysty uskomaan, että tänä koronan, inflaation ja Ukrainan sodan leimaamana hämmästyttävänä aikana mikään muu suomalainen hallituskokoonpano olisi välttynyt about samalta velanotolta. Ajatteletko oikeasti näin, että olisi ollut olennainen ero alijäämässä, jos Kokoomus olisi ollut jonkun realistisen koalition pääministeripuolue? Oletkos huomannut mitä muut länsimaat ovat tehneet, osa ollen huomattavasti avokätisempiä esim. koronakriisin aikana kuin Suomi?

Myönnän toki, ettei monella maalla ole ollut taakkanaan tätä merkittävää rakenteellista vajetta, mikä Suomella on ristinään jo monen hallituksen perintönä - ja vaikka esim. nykyisen hallituksen sote-"uudistus" onkin marginaalisesti parempi kuin edellisen porvarihallituksen niin sekin silti on anteeksiantamattoman tuhoisa ja kallis. Mitä ihmettä on tapahtunut meidän perinteiselle kyvyllemme suuriin sisäpoliittisiin uudistuksiin?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Lienemme samaa mieltä rakenteellisesta vajeesta, mutta en vain pysty uskomaan, että tänä koronan, inflaation ja Ukrainan sodan leimaamana hämmästyttävänä aikana mikään muu suomalainen hallituskokoonpano olisi välttynyt about samalta velanotolta. Ajatteletko oikeasti näin, että olisi ollut olennainen ero alijäämässä, jos Kokoomus olisi ollut jonkun realistisen koalition pääministeripuolue? Oletkos huomannut mitä muut länsimaat ovat tehneet, osa ollen huomattavasti avokätisempiä esim. koronakriisin aikana kuin Suomi?

Oletko muuten kännissä? En kysyisi muuten, mutta lainaamassasi viestissäni totesin etten käsittele Suomen velkaantumista tässä ketjussa. En viitsi ottaa viikkoa tai kuukautta sen takia, että toistan aiemman näkemykseni velkaantumisen ja velkaantumisen eroista. Haulla kyllä löydät ne. Kuten omasikin...
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kok+PS + 1apupuolue niin saisiko tuolla jo enemmistön?

Voi luoja, voin kyllä elävästi kuvitella tämän hallituksen... Voisiko apupuolue olla vielä kristilliset?
No vähän vaikea nähdä tätä jos ei apupuolue ole Keskusta. Kokoomus ~50 paikkaa, PS ~ 40 paikkaa, niin eihän se riitä yhdellä apupuolueella jos ei se ole kokoluokkaa 15-20 paikkaa. Vihreät ja Vasemmistoliitto saattaa olla haluttomia yhteistyöhön PS:n kanssa, tai PS niiden.

RKP + KD apuina saattaisi riittää, mutta PS on myös RKP:n kanssa skismoissa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mitään merkittävää muutostahan ei tapahdu, jos kokoomus ottaa demarit hallituskumppanikseen. Sama linja jatkuu kuin nykyhallituksella. Eihän demarien tarvitse suurempia myönnytyksiä edes tehdä kokoomuksen suuntaan, jos persut jättäytyvät suosiolla oppositioon.
Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö on aika hyvin perustellut, miksi enää ei voida edetä entiseen tapaan. Kokoomuksessa tämä on ymmärretty ja olen melko varma, että niin on SDP:ssä kuin PS:ssa. Hallitusohjelmasta sitten selviää, mitä on sovittu.

Vasemman laidan hyökkääjät Vasemmistoliitto ja Vihreät eivät ehkä suostu näkemään tilannetta. Keskustan oletan suostuvan. Vihreätkin saattavat ymmärtää leikkausten tarpeellisuuden kunhan asiaa pohtivat.

Itse olen varsin toiveikas sen osalta, että puolueissa ymmärretään Suomen taloudellinen ja muu tilanne. Se tarkoittaa muutoksia oikeaan suuntaan useamman hallituskauden aikana.

Lukitsen siis vastaukseni: merkittäviä muutoksia tapahtuu, mutta vähitellen.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
RKP + KD apuina saattaisi riittää, mutta PS on myös RKP:n kanssa skismoissa.
Minun on mahdotonta uskoa, että RKP menisi persujen kanssa samaan hallitukseen. Sen verran eri linjoilla puolueet ovat ulkomaalaispolitiikassa ja ihmisoikeusasioissa puhumattakaan ruotsin kielen asemasta Suomessa.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö on aika hyvin perustellut, miksi enää ei voida edetä entiseen tapaan. Kokoomuksessa tämä on ymmärretty ja olen melko varma, että niin on SDP:ssä kuin PS:ssa. Hallitusohjelmasta sitten selviää, mitä on sovittu.

Vasemman laidan hyökkääjät Vasemmistoliitto ja Vihreät eivät ehkä suostu näkemään tilannetta. Keskustan oletan suostuvan. Vihreätkin saattavat ymmärtää leikkausten tarpeellisuuden kunhan asiaa pohtivat.
En menisi noista demareista takuuseen, että ymmärtäisivät tämän, olisin toki mieluusti väärässä luuloni kanssa.

Mutta kuten olen ennenkin sanonut, niin aika näyttää, kuinka tässä asiassa toimitaan jatkossa. Budjettipäällikkö olisi tietysti voinut sanoa tämän saman viisauden jo aikapäiviä sitten, niin tilanne valtiontalouden osalta voisi olla tällä hetkellä edes hitusen lohdullisempi.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Minun on mahdotonta uskoa, että RKP menisi persujen kanssa samaan hallitukseen. Sen verran eri linjoilla puolueet ovat ulkomaalaispolitiikassa ja ihmisoikeusasioissa puhumattakaan ruotsin kielen asemasta Suomessa.
Ei se vaadi kuin sen, että PS antaisi periksi pakkoruotsin kanssa.

Noh silti epätodennäköistä, koska PS:n ollessa hallituksessa sen on käytännössä oltava perskeko. Sinipuna vihreillä ja rkp:lla on todennäköisin vaihtoehto. Sitten perskeko toiseksi todennäköisin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En menisi noista demareista takuuseen, että ymmärtäisivät tämän, olisin mieluusti väärässä luuloni kanssa.

Kuten olen ennenkin sanonut aika näyttää, kuinka tässä asiassa edetään.

Totta, ja en mene minäkään demareista takuuseen. Marinin hallitus vei yhdessä aiempien hallitusten kanssa Suomen erittäin vaikeaan tilanteeseen, jossa useampi suurempi ongelma odottaa ratkaisua. Ei puoluejohtajat enää oikein voi vältellä päätöksiä ja uskon, että NATO-päätös antoi rohkeutta muuhunkin.

Arvaan, että puolueiden ulostuloilla leikkauslistoineen ja muine vaatimuksineen heilutellaan vielä kannatusta. Samoin saattaa vaikuttaa Euroopan tilanteen ohella sekin, paljonko peruutellaan Marinin hallituksen toimesta ja ostetaan lisäenergiaa Venäjältä. Ei tähän kaikki demaritkaan suostu.
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Omiin laskelmiini. SDP:n peruskannatuskäyrä on laskeva eikä Marinilla ole enää hohtoa kuten oli runnottuaan SDP:n johtajaksi. Viimeiset hallituskuukaudet syövät olettaakseni lisää uskottavuutta.

Oppositio vie kaksi ensimmäistä sijaa, mutta toki SDP tekee parhaansa pysyäkseen kahden joukossa. Odotettavissa on siis "kovempia rangaistuksia rikollisille" ja vastaavia, koska niiden SDP:ssä arvioidaan syövän PS:n kannatusta ja lisäävän SDP:n kannatusta. SDP saattaa kopioida Tanskan ja Ruotsin demarien politiikkaa enemmänkin. En usko, että Marinia lainkaan haittaa oikeastaan mikään asia, jos valta pysyy hänellä.
En millään usko, että Riikka Purra pystyisi nostamaan Perussuomalaisten kannatuksen toiselle sijalle ohi SDP:n. Ei ole samanlainen vakuuttava ja rauhallinen puhuja, kuin Jussi Halla-aho. Sanna Mariniltakaan tuskin tulee tulevissa vaaliväittelyissä mitään samanlaisia sammakoita suusta, kuin Antti Rinteeltä edellisissä EK-vaalien vaaliväittelyissä, mikä melkein johti SDP:n selvän ykköspaikan menettämiseen.
 
Näin sitä olla erimielisiä ja hyvä niin. Minä en pidä lainkaan mahdottomana SDP:n pudotuksen jatkumista. Antaa vaalien ratkaista!
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Pidän SDP:n kolmossijaa ihan mahdollisena, syistä joita täällä on aikaisemmissa viesteissä hyvin tuotu esiin. Samalla tuo kolmossija kuitenkin vaatii myös perussuomalaisilta onnistumista, joka taas on helpommin sanottu kuin tehty, etenkin Purran johdolla. Todennäköisimpänä skenaariona pidän sitä, että sekä SDP:n että perussuomalaisten kannatus laskee nykyisestä, mutta niin, että perussuomalaiset jää kolmanneksi. Vaikka kepu on mitä on, heillä on hyvä vaaliorganisaatio, ja kun ruvetaan puhumaan asiallisista asioista, perussuomalaislla on välillä aika vaikeaa. Saattaa hyvin olla, että moni perussuomalaisten äänestäjäksi siirtynyt kepulainen vielä palaa henkiseen kotiinsa.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Näin sitä olla erimielisiä ja hyvä niin. Minä en pidä lainkaan mahdottomana SDP:n pudotuksen jatkumista. Antaa vaalien ratkaista!
Ei se mahdotonta ole. Jos SDP ja Kepu ottavat turpaan niin on mielenkiintoista nähdä, miten silloin pystytään muodostamaan hallitus.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hallituskokoonpanot eduskuntavaaleissa 2023 sivuston (tarkkuudesta en osaa sanoa) mukaan eduskuntapaikat menisivät tuon mukaan seuraavasti:

Kokoomus: 52 (+14)
SDP: 40 (0)
Perussuomalaiset: 37 (-2) ---> Luvussa on myös mukana Ano Turtiaisen alkuperäinen PS:n eduskuntapaikka
Keskusta: 23 (-8)
Vihreät: 18 (-2)
Vasemmistoliitto: 15 (-1)
RKP: 11 (+1) (luvussa on lisäksi mukana Ahvenanmaan kansanedustaja)
KD: 3 (-2)
Liike Nyt: 1 (0)

Vahvasti alkaa näyttään Kok+SDP+Vihreät+RKP-hallituskokoonpanolta.
Tuostahan saisi porvarihallituksen Kok+PS+R+KD (103 paikkaa). Sitten hallituksessa olisi porvarit ja oppositiossa vasemmisto (+ LN, jos LN:llä nyt mitään merkitystä on). Mahtaisi Kepua perinteisesti äänestäneitä isäntiä vituttaa, kun keskusta saisi vielä lisää vasemmistoleimaa.

Tämä edellyttäisi Persuilta joustoa kielipolitiikkaan ja Rkpltä joustoa maahanmuuttoon. Rkp ei oikeastaan ole oikeisto-vasemmisto akselilla ollenkaan, vaan on puhdas kielipuolue, ja jos PS joustaa kielipolitiikassa, niin Rkp lienee valmis diiliin.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuostahan saisi porvarihallituksen Kok+PS+R+KD (103 paikkaa).
Periaatteessa kyllä. Käytännössä enemmistö olisi niin kapea, että eipä kävisi kateeksi pääministeriä, joka tuota johtaisi. Siihen on syynsä, miksi koalitiot kootaan useimmiten niin, että jos mukana on pienehköjä ryhmiä, yhden sellaisen poistuminen ei vielä kaada koko hallitusta.
 
lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ihmeen vähän Kokoomuksen kannatukseen vaikutti tämä Orpon möläytys samanaikaisista leikkauksista köyhimmiltä (työn teon pitää aina olla tukia kannattavampaa eli suomeksi tukien pitää olla hyvin pieniä), sekä varakkaimpien veronkevennyksistä. Täsmälleen sama resepti, joka heitti Liz Trussin maata kiertävälle radalle.
 
hege

Jäsen
PS:n ongelma hallituskumppanina on myös heidän edustajien pysyminen hallituksen linjassa silloin kuin äänestetään heidän kannaltaan ongelmallisista asioista mikä tekisi hallituksesta halvaantuneen hyvin helposti ja pakottaisi ehkä muita hallituspuolueita tekemään enemmän kompromisseja omien intressien suhteen verrattuna PS:n.
Kepu on jännän äärellä, he ovat minusta olleet taitavia hallituksessa ajamaan oman äänestäjäkunnan etuja usein omaa painoarvoa tehokkaammin ja tämä saattaa motivoida heitäkin yrittämään hallitukseen ja sitten kiristämään muita ja erityisesti pääministeripuoluetta omaa agendaa ajaakseen. Kepussa voi olla mietintään sen suhteen, että mennäänkö/yritetäänkö hallitukseen ja sitten pyritään maksimoimaan sieltä saatava hyöty "all-in" vai jäädäänkö pois ja toivotaan sen auttavan kannatuksen kasvussa tulevaisuudessa. Oppositioon jäämisessä se riski, että ei voida ajaa ydinkannattajien etua ja he erkaantuvat puolueesta ja toisaalta mitään takeita ei ole että hallituspaikka aukenisi sitten seuraavassa jaossa kuitenkaan.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Omiin laskelmiini. SDP:n peruskannatuskäyrä on laskeva eikä Marinilla ole enää hohtoa kuten oli runnottuaan SDP:n johtajaksi. Viimeiset hallituskuukaudet syövät olettaakseni lisää uskottavuutta.

Oppositio vie kaksi ensimmäistä sijaa, mutta toki SDP tekee parhaansa pysyäkseen kahden joukossa. Odotettavissa on siis "kovempia rangaistuksia rikollisille" ja vastaavia, koska niiden SDP:ssä arvioidaan syövän PS:n kannatusta ja lisäävän SDP:n kannatusta. SDP saattaa kopioida Tanskan ja Ruotsin demarien politiikkaa enemmänkin. En usko, että Marinia lainkaan haittaa oikeastaan mikään asia, jos valta pysyy hänellä.
Uskoisin, että varjoviisikko on laitettu pystyyn juuri sen takia, jotta vaalien alla voidaan tehdä jotain "jämäkkiä" päätöksiä ilman että Marinia kuitenkaan niistä päästään haastamaan. Bussin alle heiteltävä porukka siis.

Toivottavasti SDP putoaa kolmanneksi ja osin sen seurauksena Marin poistuu europarlamenttivaaleissa kaveriensa joukkoon virnistelemään.
 
Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Odotan vaalien jälkeisiä hallitusneuvotteluja, kun kepu ottaa lujaa turpaan taas kerran. Saarikko tulee lastentarhaopettajan tyylillä puhumaan toimittajille, että kepu on valmis hallitusvastuuseen jos isänmaanetu (ts. puolueen- ja omaetu) sitä vaatii.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Uskoisin, että varjoviisikko on laitettu pystyyn juuri sen takia, jotta vaalien alla voidaan tehdä jotain "jämäkkiä" päätöksiä ilman että Marinia kuitenkaan niistä päästään haastamaan. Bussin alle heiteltävä porukka siis.

Sama tuli mieleen kun luin Ristamäen ja Karvalan jutun IL:sta. SDP haluaa järjestelyllä nostaa puheenjohtajansa, pääministeri Marinin päivänkohtaisten kiistojen yläpuolelle.
 
Hiihtäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Periaatteessa kyllä. Käytännössä enemmistö olisi niin kapea, että eipä kävisi kateeksi pääministeriä, joka tuota johtaisi. Siihen on syynsä, miksi koalitiot kootaan useimmiten niin, että jos mukana on pienehköjä ryhmiä, yhden sellaisen poistuminen ei vielä kaada koko hallitusta.
Juurikin näin, etenkin noilla luvuilla koko hallitus olisi kolmen edustajan KD varassa. Olisi muuten paras paikka vaatia kaikki mahdolliset siltarummut Suomen hallitusten historiassa, Keskustakin jäisi kakkoseksi.
 
Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Juurikin näin, etenkin noilla luvuilla koko hallitus olisi kolmen edustajan KD varassa. Olisi muuten paras paikka vaatia kaikki mahdolliset siltarummut Suomen hallitusten historiassa, Keskustakin jäisi kakkoseksi.

Toki aika pienet on näidän puolueiden siltarummut verrattuna kepuun tai esim. vihreisiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös