Mainos

Puolueiden eduskuntavaaligallupit 18.4.2011–

  • 133 141
  • 1 296
Onhan sekin hyvä muistaa, että Nalle on ollut yhteiskunnan pahimpia elättejä, kun on nauttinut satojen tuhansien eurojen vuotuisista tukiaisista. Kiitollisuus isänmaata kohtaan tuntuu olevan alhaisella tasolla, kun sitten kehtaa verojen takia nostaa kädet pystyyn ja hylätä maansa, joka on tarjonnut toimintaedellytykset vaurastumiselle..

Tällä palstalla kritisoidut työttömät ja apurahataitelijat ynnä muut ovat saaneet vain murusia, jos verrataan Nallen saamiin yhteiskunnan avustuksiin.
Ei kai kukaan noin isoja tukiaisia ole saanut vaikka mamut onnistuivatkin uudet lastenrattaat hankkimaan? Ettet nyt vain sekoittaisi yritystukiin jotka ovat ihan eri asia?
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Niin tämän kuin perintöverokeskustelun kautta selviää hyvin, että palstan toivotalkoolaisille veropakolaisuus on jees ja näiden rintamakarkureiden puolusteluun kyllä käytetään energiaa. Vastuun kantaminen saa aina vaan uusia ulottuvuuksia.

Juu, on se kauheata näiden epäisänmaallisten kanssa jotka vievät omia rahojaan piiloon sosialist
Onhan sekin hyvä muistaa, että Nalle on ollut yhteiskunnan pahimpia elättejä, kun on nauttinut satojen tuhansien eurojen vuotuisista tukiaisista. Kiitollisuus isänmaata kohtaan tuntuu olevan alhaisella tasolla, kun sitten kehtaa verojen takia nostaa kädet pystyyn ja hylätä maansa, joka on tarjonnut toimintaedellytykset vaurastumiselle..

Tällä palstalla kritisoidut työttömät ja apurahataitelijat ynnä muut ovat saaneet vain murusia, jos verrataan Nallen saamiin yhteiskunnan avustuksiin.

Sillä erolla että Nalle on jo maksanut enemmän veroja Suomeen kuin 100 apurahataiteilijaa, se aina kommareilta unohtuu. Puhumattakaan työpaikoista joita Nallen kaltaiset suoranaisesti tai epäsuorasti ovat tähän kateuden tyyssijaan luoneet. Sekin unohtuu kommareilta.
 

julle-jr

Jäsen
Pykälien mukainen tuotantotuki on hivenen eri asia kuin esimerkiksi työttömyyspäiväraha, erilaiset sosiaalituet ja taiteilijoiden apurahat (joita yleensä vanhat vasemmistolaiset myöntävät toisille vasemmistolaisille).
Ja jos en väärin muista, niin on Nalle maataloustukiakin kritisoinut. Muistaakseni hän muotoili asian jotenkin niin, että hölmöähän se on, että näitä tukia maksellaan, mutta jos kerran valtio välttämättä haluaa hölmösti toimia, niin toimikoon, kyllä hän voi rahat ottaa. Voi olla että muistan väärinkin.

Mitä ylipäätään tulee erilaisiin tukiin ja apurahoihin, niin minusta syyttävää sormea ei niinkään tule osoittaa tuen vastaanottajan suuntaan, vaan myöntäjän suuntaan. Meidän aikamme piirre on se, että rahaa nyhdetään irti sieltä mistä saadaan. Joten jos jostakin tekotaiteesta tai -tieteestä apurahoja maksellaan, on vain fiksua ottaa niitä vastaan.

Olin itsekin valmistumisen jälkeen töissä eräässä mikroyrityksessä ja haimme kaikenlaisia kehitysrahoja eri tahoilta. Hakemuksiin kun kirjoitti taikasanoja kuten kasvuyritys, kansainvälistyminen, energiatehokkuus, uusiutuva energia, kestävä kehitys jne. ei rahantuloa voinut estää. Ongelma on liian löysissä rahahanoissa. Takuulla löytyy joku joka löysän rahan ottaa vastaan, joten on aivan järkevää olla itse se vastaanottaja.

Minusta oli myös sekin järjetöntä, että minulle maksettiin opiskeluaikoina rahaa juopottelusta. En järjestelyn älyttömyydestä huolimatta jättänyt opintotukia ottamatta, juopottelin vain vähän enemmän ja tein ansiotöitä vähemmän. Suorittamani DI-tutkinnon olisi voinut paukuttaa kasaan vaikkapa 3 vuodessa. Toki tein paljon töitäkin opiskelujen ohessa, mutta siitä huolimatta 5,5 vuotta jotka opiskeluun käytin, oli helppoa ja päihteidentäyteistä aikaa. Sain mm. erään syyslukukauden aikana kasaan 1 opintopisteen kun oli niin kivaa vain pitää hauskaa. Kelalta uhkailtiin, että tuet katkaistaan ellei meininki muutu. No tein sitten seuraavana lukukautena vähän enemmän ja tukien saaminen jatkui. Aivan älytöntä, mutta ei tämä järjestelmä minun keksimä ole.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Rikkaiden verotuksessa pätee markkinataloudenlait, se pitää olla mahdollisimman korkeaa, ei kuitenkaan liian korkeaa, ettei asiakkaat vie rahojansa naapurikauppaan. Rikkaiden verotusta ei pidä miettiä tunteella vaan laskimella. Jos eduskunta päättää veroista moraalisen paheksunnan mukaan, valtio häviää rahaa.

Totta kai, mutta tätä tulee katsoa kokonaisuutena - ei sen mukaan mitä yksittäiset veropakolaiset ajattelevat. Kyllähän Suomen korkeaa verotusta on kritisoitu iät ja ajat, mutta kyllä se kokonaisuutena on toimivampi systeemi kuin esimerkiksi anglosaksinen malli. Ja suomalainen verotushan ei ole korkeaa pieni- ja keskituloisten kannalta. Minun puolestani siis vaikkapa siihen perintöverotukseen voidaan tehdä muutoksia, jos niillä tosiasiassa kasvatetaan verokertymää, enkä usko, että kukaan vasemmistolaisemmin ajatteleva on tästä sinällään eri mieltä. Asia on vain niin, että Wahlroosin puheisiin sisältyy myös ideologista hyvinvointivaltion vastustusta, ei halua korjata verojärjestelmää teknisesti paremmaksi.

Heh, huvittavaa sinällään, että joidenkin mielestä taiteen tai tieteellisen tutkimuksen arvo mitataan etupäässä sen rahallisen arvon mukaan. En voisi olla enempää eri mieltä. Talous ja raha on vain väline, mikä pääsee valitettavan usein unohtumaan.

Tämä Nallen lausunto ei kuitenkaan koska niinkään muuttoa pois Suomesta, vaan siitä, mihin Nalle oli muuttamassa. Wahlroos olisi todennäköisesti muuttanut asumaan Ranskaan, mutta Ruotsi oli verotuksen suhteen houkuttelevampi näistä kahdesta. Ja loppuviimeksi toistan vielä kerran, että tuskinpa olen kovin väärässä jos sanon Nallen ihan näpäyttääkseen antaneen lausuntojaan.
.

No totuuden tietää loppupeleissä vain mies itse ja hänen lähipiirinsä, turha siitä sen enempää vääntämään. Joka tapauksessa en pidä itse Wahlroosin lausuntoja millään lailla järkevinä. Mies hakee selkeästi myös julkisuutta omalle uusliberalistiselle sanomalleen.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ja jos en väärin muista, niin on Nalle maataloustukiakin kritisoinut. Muistaakseni hän muotoili asian jotenkin niin, että hölmöähän se on, että näitä tukia maksellaan, mutta jos kerran valtio välttämättä haluaa hölmösti toimia, niin toimikoon, kyllä hän voi rahat ottaa. Voi olla että muistan väärinkin.

Mitä ylipäätään tulee erilaisiin tukiin ja apurahoihin, niin minusta syyttävää sormea ei niinkään tule osoittaa tuen vastaanottajan suuntaan, vaan myöntäjän suuntaan. Meidän aikamme piirre on se, että rahaa nyhdetään irti sieltä mistä saadaan. Joten jos jostakin tekotaiteesta tai -tieteestä apurahoja maksellaan, on vain fiksua ottaa niitä vastaan.
Lisäksi pitää muistaa, ettei maatalouden tuotantotukiaisten maksaminen ole yksistään mikään suomalainen ilmiö. Se, että maataloutta tuetaan monin paikoin ympäri maailmaa vaikuttaa myös siihen, että tukiaisia maksetaan Suomen lisäksi ympäri Eurooppaa, muutamin harvoin poikkeuksin.

Demarilogiikalla suomalaista työmiestä pitäisi tukea esimerkiksi syytämällä rahaa korealaisomistajan kannattamattomiin telakkabisneksiin Suomessa, eli käytännössä maksaa suomalaisten työntekijöiden palkat korealaisten puolesta, plus vähän ylimääräistä ulkkareille siitä ilosta että saadaan kotimaisille hitsareille töitä. Hirveä poru syntyi demarileirissä STX-casesta aikoinaan, kun "Vapaavuori tahtoi viedä leivän työmiehen suusta". Maanviljelijöillä ei tietysti ole niin väliä, koska ne eivät kumminkaan äänestä demareita, joten siellä tuotantotukiaiset ovat yksistään saatanasta.


Vielä yritysten muutamista tukimuodoista. Tein takavuosina silloista alaani sivuten yhteistyötä erään "innovaatiotoiminnan rahoittajana" toimivan organisaation kanssa. Asioihin perehtyneet tunnistavat tästä organisaation nimen. Keskustelin eräänkin kerran muuannen ohjelmajohtajan kanssa, joka paukutti kuvainnollisesti henkseleitään siitä, että koko vuodelle tarkoitettu rahoituspotti oli onnistuttu jo lähestulkoon jakamaan elokuuhun mennessä. Olivat olleet todella tehokkaita ja "asiakkaat" innovatiivisia, joten piti järjestää lisärahoitusta. Sitä ymmärtääkseni myös lohkesi. Kuten julle-jr sanoi, niin fyrkkaa yleensä irtoaa kun oikeat avainsanat on ripoteltu hakemuspapereihin ja liiketoimintasuunnitelmaan. "Innovaatiotoiminnan rahoittajan" henkilökunnasta on apua parhaassa tapauksessa ihan itse liikeidean toteuttamisessa (konsultti- ym. apua), mutta ennen kaikkea juuri hakemuspaperien valmistelussa, jotta rahantulo olisi mahdollisimman todennäköistä. Onhan tuo kansainvälistymään pyrkivälle pikkuyritykselle ihan oikeasti tärkeäkin boosti parhaimmillaan, mutta aika paljon tuntui olevan myös täyttä hevonhumppaa joukossa.
 

Tuamas

Jäsen
Kuten julle-jr sanoi, niin fyrkkaa yleensä irtoaa kun oikeat avainsanat on ripoteltu hakemuspapereihin ja liiketoimintasuunnitelmaan. "Innovaatiotoiminnan rahoittajan" henkilökunnasta on apua parhaassa tapauksessa ihan itse liikeidean toteuttamisessa (konsultti- ym. apua), mutta ennen kaikkea juuri hakemuspaperien valmistelussa, jotta rahantulo olisi mahdollisimman todennäköistä. Onhan tuo kansainvälistymään pyrkivälle pikkuyritykselle ihan oikeasti tärkeäkin boosti parhaimmillaan, mutta aika paljon tuntui olevan myös täyttä hevonhumppaa joukossa.


Itse olen tavalla tai toisella ollut mukana muutamassa kymmenessä erinäisiä yritystukia saaneessa projektissa, näistä pyöreästi 10% olisi jäänyt toteutumatta ilman yritystukia (nämä toki olivat ne projektit joissa oli suurin riski, että niiden tuotto on pyöreä nolla).

Yritystuet tulisi nähdäkseni lakkauttaa kokonaan tai lähes kokonaan, nyt ne ainoastaan vääristävät kilpailua.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Itse olen tavalla tai toisella ollut mukana muutamassa kymmenessä erinäisiä yritystukia saaneessa projektissa, näistä pyöreästi 10% olisi jäänyt toteutumatta ilman yritystukia (nämä toki olivat ne projektit joissa oli suurin riski, että niiden tuotto on pyöreä nolla).

Yritystuet tulisi nähdäkseni lakkauttaa kokonaan tai lähes kokonaan, nyt ne ainoastaan vääristävät kilpailua.
On se noinkin. Siten tuet voi myös kansantaloudellisesti perustella, että ulkopuolelta annettu osin vastikkeeton raha madaltaa päätöksentekokynnystä, nopeuttaa vauhtiinpääsyä, sekä pienentää riskejä mikäli hanke jostain syystä sakkaa. Sopivassa markkinatilanteessa tuilla saadaan nimen omaan kotimaisille toimijoille eväitä luoda kilpailuetua kansainvälisiin toimijoihin nähden - joilla on usein yhtä lailla vastikkeetonta tukiaisrahaa yms. käytössään. Plus vielä se, että monelle pikkufirmalle tiedon, parhaiden käytäntöjen ja muun ei-materiaalisen tuen merkitys on noissa kuvioissa kuitenkin suoraa rahaa painavampi juttu. Toisaalta yrittäminen on itsessään riskinottoa, joka kuuluu erottamattomana osana yrittämisen luonteeseen.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Totta kai, mutta tätä tulee katsoa kokonaisuutena - ei sen mukaan mitä yksittäiset veropakolaiset ajattelevat. Kyllähän Suomen korkeaa verotusta on kritisoitu iät ja ajat, mutta kyllä se kokonaisuutena on toimivampi systeemi kuin esimerkiksi anglosaksinen malli. Ja suomalainen verotushan ei ole korkeaa pieni- ja keskituloisten kannalta...

Ei verotusta pidä katsoa kokonaisuutena vaan siten, että se olisi jokaisessa tuloluokassa mahdollisimman oikeudenmukainen ja valtio saisi optimimäärän verotuloja. Wahlroosin verot eivät liity mitenkään pieni- tai keskituloisten verotukseen, nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. Valtion kannalta on tärkeintä löytää sellainen veroaste, jolla saadaan suurituloisilta mahdollisimman paljon veroja, mutta mikä ei karkoita pääomia maasta.
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei verotusta pidä katsoa kokonaisuutena vaan siten, että se olisi jokaisessa tuloluokassa mahdollisimman oikeudenmukainen ja valtio saisi optimimäärän verotuloja. Wahlroosin verot eivät liity mitenkään pieni- tai keskituloisten verotukseen, nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. Valtion kannalta on tärkeintä löytää sellainen veroaste, jolla saadaan suurituloisilta mahdollisimman paljon veroja, mutta mikä ei karkoita pääomia maasta.

Kokonaisuus tarkoitti viestissäni nimenomaan sitä, että ei tule tuijottaa pelkästään Wahlroosin ratkaisuja vaan katsoa suurempaa ihmisjoukkoa. Pieni- ja keskituloisten verotus oli vain suomalaisen verotusjärjestelmän kokonaisuutta hahmottava vertailukohta, en väittänytkään sen liittyvän suoraan BW:n verotukseen.

Yhtä kaikki verotuksesta keskusteltaessa on pyrittävä teknisesti parhaaseen ratkaisuun, jotta mainitsemasi oikeudenmukaisuus ja verotulojen maksimointi toteutuvat. Kuitenkin, on olemassa aivan selviä poliittisia eroja siinä, mihin verotuksen painopistettä halutaan. Viimeksi tänään kokoomuksen Petteri Orpo puhuu Aamulehdessä verotuksen progression lieventämisestä, mikä olisi minusta täysin väärä suunta, kun otetaan huomioon verotuksen painopisteen siirtyminen muutenkin tasaverojen suuntaan viime vuosina (esim. kunnallisverojen nostot kautta linjan kuntien tiukan taloustilanteen takia).

Orpo myös sanoi, että yhteistyö demarien kanssa on tullut tiensä päähän ja kokoomus havittelee yhteistyötä keskustan kanssa. No, saa nähdä, keskustan halusta puhtaaseen porvarihallitukseen en olisi itse niinkään varma. Vaalitulos ratkaisee ja välttämättä edes kokoomuksen ja demarien järjestys ei kerro suoraan hallituspohjaa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...Vaalitulos ratkaisee ja välttämättä edes kokoomuksen ja demarien järjestys ei kerro suoraan hallituspohjaa.

Ei ratkaise ei, mutta ojossa vasemmiston yhteenlaskettu kannatus sdp&vas jää alle 25 prosentin - mikä lienee hyvin mahdollista - niin kyllä se kansalta aikamoinen statementti on.

Mutta ei toki mennä asioiden edelle. Meinaan vaan siis sitä, että kokoomuslaisten uskon kiristävän itsensä takaisin 20 prossan pintaan, mutta miten mahtaa käydä äijäfeministin demareille...
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Lehdessä tarkempi juttu, jos joku jolla on, vois laittaa yksityiskohtia, mutta siis:

Suomalaiset poliittisesti oikealle kallellaan

TNS-Gallupin joulukuussa tekemän kyselyn mukaan 15 prosenttia suomalaisista kuuluu omasta mielestään oikeistoon. 41 prosenttia on ajattelussaan ainakin jonkin verran oikealla.
Jonkin verran vasemmalla itseään pitäviä on 35 prosenttia ja vasemmistolaisia 9 prosenttia.
Puolueista kokoomuksen äänestäjät ovat oikeistolaisimpia.
SDP:n kannattajista valtaosa on jonkin verran vasemmalle kallellaan. Vihreissä on vasemmistoliiton jälkeen toiseksi eniten tosivasemmistolaisia. Toisaalta neljännes vihreiden äänestäjistä on ainakin jonkin verran oikealla.
Keskustaa äänestävät kallistuvat 80 prosenttisesti ainakin jonkin verran oikealle.
Tutkimuksen mukaan lähimmäs poliittista keskustaa sijoittuvat perussuomalaisten äänestäjät. He jakaantuvat lähes tasan sekä jonkin verran oikeistolaisiin että jonkin verran vasemmistolaisiin.
Perussuomalaiset on MT:n kyselyn mukaan leimallisesti työväenpuolue. 61 prosenttia puolueen kannattajista katsoo kuuluvansa työväenluokkaan.
Kauimpana työväestä on kokoomus, jonka kannattajista 65 prosenttia laskee itsensä ylempään keskiluokkaan.



http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/...set-poliittisesti-oikealle-kallellaan-1.78264
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Talouselämä-lehden teettämä selvitys eduskuntavaalien tuloksesta näyttää varsin toisenlaisia lukemia, mitä YLEn ja HSn teettämät gallupit. Keskusta toki TEnkin mukaan tekemässä paluun, mutta esim. kokkareiden ja persujen osalta veikataan varsin maltillista vaalitappiota ja suurin häviäjä tulee olemaan SDP. Keväällähän näiden oikeellisuus sitten mitataan, mutta virkistävää saada hieman eri lähtökohdista tehtyjä selvityksiä ja nimenomaan vaalipiirikohtaisiin ennusteisiin perustuvia.

Talouselaman selvitys: Kokoomus on vaalien suuri yllättäjä
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Talouselämä-lehden teettämä selvitys eduskuntavaalien tuloksesta näyttää varsin toisenlaisia lukemia, mitä YLEn ja HSn teettämät gallupit. Keskusta toki TEnkin mukaan tekemässä paluun, mutta esim. kokkareiden ja persujen osalta veikataan varsin maltillista vaalitappiota ja suurin häviäjä tulee olemaan SDP. Keväällähän näiden oikeellisuus sitten mitataan, mutta virkistävää saada hieman eri lähtökohdista tehtyjä selvityksiä ja nimenomaan vaalipiirikohtaisiin ennusteisiin perustuvia.

Talouselaman selvitys: Kokoomus on vaalien suuri yllättäjä

Siinä mielessä tämä selvitys on oman arvioni mukainen, että olen jo pitkään arvioinut demarien ottavan isosti kuokkaan. Myös vähän hymähdyttänyt tämä SDP:n "taistelu kakkospaikasta" Kokoomuksen kanssa tätä nykyä.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Vaikea arvioida tuon selvityksen pätevyyttä kun ei tiedä mikä on ollut kyselyn otos missäkin vaalipiirissä. Mutta sikälihän se on menetelmänä eduskuntavaalitulosta yksittäisiä galluppeja paremmin kuvaava koska siinä nimenomaan selvitetään tulosten mukaista paikkajakaumaa vaalipiireittäin. Meidän vaalijärjestelmähän on sellainen, että valtakunnalliset kannatusprosentit saattavat vastata hyvinkin huonosti eduskunnan paikkajakaumaa. Muistaakseni joissakin vaaleissa demarit menettivät yli 100 000 ääntä mutta lopullinen tappio eduskuntapaikoissa oli vain -1. Paljon riippuu ehdokasasettelusta eri vaalipiireissä ja vaalituloksissa siitä mikä puolue saa eniten viimeisimpiä edustajapaikkoja eri piireissä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Siinä mielessä tämä selvitys on oman arvioni mukainen, että olen jo pitkään arvioinut demarien ottavan isosti kuokkaan. Myös vähän hymähdyttänyt tämä SDP:n "taistelu kakkospaikasta" Kokoomuksen kanssa tätä nykyä.

Tuota, en oikein tiedä itkeäkö vai nauraa tuota tutkimusta:

"Selvitys perustuu Taloustutkimuksen puoluekannatusta mittaaviin haastatteluihin, jotka on tehty kesäkuun ja joulukuun välillä. Taloustutkimus on koonnut selvityksen yhteensä 18 750 henkilön haastattelusta. Haastatellut olivat 18–79-vuotiaita."


Tilannehan näissä gallup-kyselyissä on se, että etsitään aina kulloistakin kannatusta. Tähän on vedetty iloisesti puolen vuoden takainen tilanne samalle viivalle kuin viimeiset tulokset. Eli Keskustan lisänousu ei ole tässä koko painollaan mukana, eivätkä Kokoomuksen lisätappiot, eikä SDP:n hienoinen nousu.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Talouselämä on tilannut gallupin, jossa on haastateltu jopa 18750 henkilöä ja vaalipiireittäin haettu paikkojen jakoa. Tulos on tietysti "oikeampi" kuin paljon pienemmistä gallupeista irti saatavat numerot.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tuota, en oikein tiedä itkeäkö vai nauraa tuota tutkimusta:
...

Minä en vielä ole ennättänyt edes tutustua tutkimuksen tekoprosessiin, vaan totesin vain tulosten perusteella, että on lähellä omaa loppuarvioitani. Jos vaikka tuon Kokoomuksen ja demarien kannatuksen ottaa vertailuun, niin uskon Kok saavan plusmiinus 20% ja demarien joku 13-17%.

Vaalitulos sitten näyttää, että meninkö ihan metsään ja voidaan nauraa typerillen jutuilleni.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Paitsi, että kuten mjr ilmaisi, kyselyä on suoritettu kesäkuun ja joulukuun välillä. Otos on kyllä suuri, mutta vertailu pitäisi varmaankin tehdä mieluummin johonkin elo- tai syyskuun galluppiin kuin näihin uusimpiin.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Jos jollain sattuu paperilehti käteen, vois katsoa ne vaalipiirikohtaset tulokset.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Siis tuossa on koottu yhteen TT:n normaalit kuukausi-tutkimukset, siitä saatu tarpeeksi suuri otanta. Ei ole erillinen gallup. Eikä kovin informatiivinen...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös