Mainos

Puolueiden eduskuntavaaligallupit 18.4.2011–

  • 133 151
  • 1 296

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
... Yhteiskunnalliset maailmankuvaerot taitavat olla aika suuria. Itse kun näen Wahlroosin tai kenet tahansa vastaavassa asemassa olevan nimenomaan etuoikeutettuna, sitä tosiasiaa ei poista se, että on joutunut pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa vähän veroja maksamaankin. Veronmaksumoraali on yksi tekijä, joka erottaa Suomen siitä Kreikasta. En näe sen kannalta kovinkaan puolusteltavana etuoikeutettujen kevyemmän verotuksen perässä ulkomaille muuttamista...

Minä olen porvari, mutta eiväthän meidän maailmankuvamme tässä suhteessa eroa juuri ollenkaan. Myös minä olen sitä mieltä, että Nalle on kieltämättä etuoikeutettu ja siten on oikein, että hän maksaa paljon veroja. Jokaisessa suomalaisessa asuu pieni demari, sanoo sananlasku ja kyllähän sen täällä Suomessa näkee, että hyvätuloiset maksavat varsin mukisematta puolet tuloistaan hyvinvointivaltion pyörittämiseen.

Minäkin muuten maksan aika paljon ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että kuuluukin maksaa, kyse on myös sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.

Mutta, mutta: sitten tullaan tähän asiaan, että missä menee raja ja mitä saa tehdä? Ennen kaikkea kuka saa tehdä? Mielestäni ei ole lainkaan turhan kärjistettyä todeta, että Suomessa paheksunnan raja vaikuttaa kovin epäselvältä. Nalle W tai joku muu ihminen jos haluaa välillä tehdä muuta, asua itselleen paremmassa paikassa, siirtää firmansa tuottavampaan tilanteeseen, niin moni paheksuja on heti kantapäillä kyselemässä, että mitäs vittua täällä tapahtuu?

Mielestäni Suomen valtion, sen poliitikkojen ja kansalaisten tarkoitus ei ole kytätä, että kaikki pysyy ennallaan, vaam pyrkiä parantamaan olosuhteita, että mahdollisimman moni katsoo tulevaisuudessakin Suomen parhaaksi mahdolliseksi paikaksi asua. Tällä hetkellä asian suhteen on tyytymättömyyttä ja ihmiset miettivät myös muita ratkaisuja.

Minun mielestäni Nallella on täysi oikeus maksaa verojaan tulevaisuudessa Ruotsiin. Nalle on luonut Suomeen paljon työtä, maksanut miljoonien verotulot ja kunnostanut siinä samassa Åminnen entiseen loistoonsa, teko jota ihan suoraan rahassa on vaikea mitata.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
En muuten ylipäätään ymmärrä miksi joidenkin ihmisten muuttamisesta toisiin maihin tehdään niin suurta numeroa. Syitä on monia: joku haluaa tienata paremmin, joku maksaa vähemmän veroja, joku nauttia auringosta, joku taas vapaamielisemmästä ilmapiiristä. Ymmärrän että esimerkiksi Baltian maissa ollaan hyvinkin huolissaan osaajien muutosta ulkomaille mutta Suomi ei kärsi erityisen suuresta aivuovuodosta, en tiedä olisiko jopa voiton puolella siinä suhteessa.

Itsellänikin haaveena muuttaa jossakin vaiheessa ulkomaille, enkä todellakaan koe että minulla olisi joku velvollisuus asua Suomessa ja maksaa lopun ikääni veroja Suomelle. Valitettavasti se muuttaminen ei vaan minun osaamispääomallani taida onnistua vasta kuin joskus hamassa eläkeiässä. Mutta eihän sitä koskaan tiedä.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Ruotsissa on varsin paljon eri alojen töitä tarjolla isoissa kaupungeissa, jos vain toinen kotimainen taittuu sujuvasti. Minulla naapurit lähtivät juuri tästä syystä, tai no yhdistelmä syitä, mutta työtä löytyi helposti ja Södermalmilta löytyi suht halpa kämppäkin.
 
PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mikäli kaikki suomalaiset olisivat Tauno Tasalakkeja, Suomessa ei olisi pohjoismaista hyvinvointivaltiota. Naapurissa kokeiltiin valtiojohtoista taloutta, mikä todisti yksityisen yrittelijäisyyden ylivertaisuuden sosialismiin verrattuna. Suomi tarvitsee tällä hetkellä entistä enemmän Wahlroosin kaltaisia, ahneita bisnesmiehiä, jotka haluavat tehdä lisää rahaa. Tuo ahneus tuo meille suomaisille Tauno Tasalakeille työtä ja hyvinvointia.

Nyt rakennat olkiukkoja: Neuvostoliiton vetäminen keskusteluun on hieman sama kuin vetäisi mukaan Natsi-Saksan keskusteltaessa vaikka Suomen puolustusmenoista. Natsi-Saksan esimerkki kun osoittaa asevarustelun turmiollisuuden. Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta tässä on kyse, toki nyt siellä rajan takana noudatetaan paljon vapaampaa markkinataloutta kuin meillä. Mutta eipä tuo Putinin Venäjäkään taida mikään paratiisi olla? Toinen asia: kyllä minäkin yrittäjyyttä kannatan, mutta on yrittäjien arvopohjan väheksymistä, jos väität kaikkien olevan arvoiltaan yhtä ahneita kuin Wahlroos. Eikä BW:n perintöveron pakoilu luonut Suomeen yhtä ainutta työpaikkaa.

Minä olen porvari, mutta eiväthän meidän maailmankuvamme tässä suhteessa eroa juuri ollenkaan. Myös minä olen sitä mieltä, että Nalle on kieltämättä etuoikeutettu ja siten on oikein, että hän maksaa paljon veroja. Jokaisessa suomalaisessa asuu pieni demari, sanoo sananlasku ja kyllähän sen täällä Suomessa näkee, että hyvätuloiset maksavat varsin mukisematta puolet tuloistaan hyvinvointivaltion pyörittämiseen.

Tämä on jo perinteisempää suomalaisen oikeistolaisen puhetta eli onhan meillä ollut historiallisesti hyvin laaja konsensus hyvinvointivaltiosta - ja on osittain vieläkin. Puolustamasi Wahlroos ei tätä konsensusta kyllä niinkään jaa.

MustatKortit kirjoitti:
Mutta, mutta: sitten tullaan tähän asiaan, että missä menee raja ja mitä saa tehdä? Ennen kaikkea kuka saa tehdä? Mielestäni ei ole lainkaan turhan kärjistettyä todeta, että Suomessa paheksunnan raja vaikuttaa kovin epäselvältä. Nalle W tai joku muu ihminen jos haluaa välillä tehdä muuta, asua itselleen paremmassa paikassa, siirtää firmansa tuottavampaan tilanteeseen, niin moni paheksuja on heti kantapäillä kyselemässä, että mitäs vittua täällä tapahtuu?

BW olisi aivan hyvin voinut maksaa mukisematta perintöveronsa Suomeen ilman, että hänelle olisi aiheutunut siitä mitään kohtuuttomia kustannuksia. Elämä olisi jatkunut yhtä leveänä kuin ennenkin. Samalla hän olisi osallistunut tiukan julkisen talouden tilanteen paikkaamiseen. Mutta se ei nyt häntä kiinnostanut. Valinta oli täysin laillinen, mutta moraalisesti oikeana en sitä pysty itse pitämään. Eikä tässä ole kyse ulkomailla muuton paheksumisesta sinällään vaan verotuksen pakenemisen kritisoinnista.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...

Tämä on jo perinteisempää suomalaisen oikeistolaisen puhetta eli onhan meillä ollut historiallisesti hyvin laaja konsensus hyvinvointivaltiosta - ja on osittain vieläkin. Puolustamasi Wahlroos ei tätä konsensusta kyllä niinkään jaa...

...BW olisi aivan hyvin voinut maksaa mukisematta perintöveronsa Suomeen ilman, että hänelle olisi aiheutunut siitä mitään kohtuuttomia kustannuksia. Elämä olisi jatkunut yhtä leveänä kuin ennenkin. Samalla hän olisi osallistunut tiukan julkisen talouden tilanteen paikkaamiseen. Mutta se ei nyt häntä kiinnostanut. Valinta oli täysin laillinen, mutta moraalisesti oikeana en sitä pysty itse pitämään. Eikä tässä ole kyse ulkomailla muuton paheksumisesta sinällään vaan verotuksen pakenemisen kritisoinnista.

Meillä on tästä asiasta hyvin erilainen käsitys, siis siitä mitä Nalle tarkoittaa vaikkapa omalla muutollaan ulkomaille. Minä en oikein usko - Nallea hyvin vaatimattomasti jopa vähän tuntevana - että häntä loppupeleissä kiinnostaa kovinkaan paljoa se, vaikka perintövero Suomeen maksettaisiinkin. Päin vastoin Nallehan on useaan otteeseen julkisuudessa asiasta todennut, että liikuttavaa kun hänen perintöverostaan niin huolehditaan, ikään kuin herra olisi kupsahtamassa millä hetkellä hyvänsä. Samaten on selvää, että mikäli verotussyyt olisiva Nallen pohjimmainen muuton syy, niin hän ei olisi koskaan muuttanut Ruotsiin, vaan jonnekin lämpimään veroparatiisiin.

Minä veikkaan, että Nallelle sen sijaan on ollut iso houtukus vähän lopulta näpäyttää ja viisastella veroasian suhteen - sen jälkeen kun hänen muuttonsa Ruotsiin tuli julki - Nalle ei voinut vastustaa kiusausta asian suhteen.
 
BW olisi aivan hyvin voinut maksaa mukisematta perintöveronsa Suomeen ilman, että hänelle olisi aiheutunut siitä mitään kohtuuttomia kustannuksia. Elämä olisi jatkunut yhtä leveänä kuin ennenkin. Samalla hän olisi osallistunut tiukan julkisen talouden tilanteen paikkaamiseen. Mutta se ei nyt häntä kiinnostanut. Valinta oli täysin laillinen, mutta moraalisesti oikeana en sitä pysty itse pitämään. Eikä tässä ole kyse ulkomailla muuton paheksumisesta sinällään vaan verotuksen pakenemisen kritisoinnista.
Paljonko Nalle sai perintöä ja paljonko veroa olisi joutunut maksamaan riippuen siitä onko asuinpaikka Suomi vai Ruotsi? Oliko muutto Ruotsiin tulossa joka tapauksessa ja aikaistuiko se nyt vain vähän vai oliko Suomen "kova" perintöverotus oikeasti ainoa syy ottaa hatkat?

Mitä jos kyseessä olikin protesti? Mä olen kyllästynyt valtion löperöön rahankäyttöön enkä ilmaise tukeani sille, protestiksi voisin hyvin muuttaa Ruotsiin. Olisiko se moraalisesti väärin?
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Toinen asia: kyllä minäkin yrittäjyyttä kannatan, mutta on yrittäjien arvopohjan väheksymistä, jos väität kaikkien olevan arvoiltaan yhtä ahneita kuin Wahlroos. Eikä BW:n perintöveron pakoilu luonut Suomeen yhtä ainutta työpaikkaa....

En tunne Wahlroosia muuten kuin median kautta ja minulle on muodostunut kuva tiukasta bisnesmiehestä, joka haluaa tehdä rahaa. Tunnen useita yrittäjiä, pieniä ja vähän suurempiakin ja käsittääkseni hekin lähtevät aamuisin töihin tehdäkseen bisneksellään rahaa. En näe suurtakaan eroa, bisneksen suuruusluokan lisäksi, heidän ajattelussa. Yrittäjyys perustuu haluun menestyä ja tehdä rahaa, ei tämä mitään avaruustiedettä ole.

Tuntemieni yrittäjien parista löytyy sellaisia, jotka ovat myymässä tai lopettamassa yritystään, koska sukupolvenvaihdos on sen verran kallis, ettei pienten yritysten katteilla kannata tässä taloustilanteessa velkaa ottaa. Tämä tietää muutamien työpaikkojen menetyksiä, jotka voitaisiin välttää.

Erilainen perintöverotus olisi saattanut tuoda Suomelle BW:ltäkin muutaman opettajan palkan vuosittain, nyt lypsävä lehmä tapettiin.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Minunkin ymmärtääkseni Nalle on enemmän perustellut muuttoaan henkisillä asioilla, "Ruotsissa saa hymyillä kadulla ilman että leimataan homoksi" kuin sillä että Ruotsissa asuminen on taloudellisesti kannattavampaa. Tuo rahallinen puoli nostetaan tiedotusvälineissä helposti esiin kun on kyse rikkaasta henkilöstä.

En edes tiedä oliko se muutto hänelle kannattavampaa? Kai Ruotsissa tuo marginaaliverotus on yhä kireämpää kuin Suomessa.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Paljonko Nalle sai perintöä ja paljonko veroa olisi joutunut maksamaan riippuen siitä onko asuinpaikka Suomi vai Ruotsi? Oliko muutto Ruotsiin tulossa joka tapauksessa ja aikaistuiko se nyt vain vähän vai oliko Suomen "kova" perintöverotus oikeasti ainoa syy ottaa hatkat?

Mitä jos kyseessä olikin protesti? Mä olen kyllästynyt valtion löperöön rahankäyttöön enkä ilmaise tukeani sille, protestiksi voisin hyvin muuttaa Ruotsiin. Olisiko se moraalisesti väärin?

Nalle on niin rikas ja arkielämässään varsin irtaantunut rahasta, ettei syynä ole mikään "veropakoilu", vaikka muutamat näin tuntuvat ajattelevankin. Käyttämäsi termi "protesti" on jo varsin lähellä totuutta, minä kyllä puhuisin enemmänkin "näpäytyksestä", jonka Nalle huvikseen toteutti.

Itse Ruotsiin muuttamisen kanssa tällä asialla ei ole juuri mitään tekemistä, mielestäni on ihme, ettei Nalle muuttanut jo kauan sitten länsinaapuriin (tai vaikka Ranskaan), jossa hänen aristokraattinen kaveripiirinsä puuhailee.
 
En edes tiedä oliko se muutto hänelle kannattavampaa? Kai Ruotsissa tuo marginaaliverotus on yhä kireämpää kuin Suomessa.
Nyt on siis ilmeisesti kyse siitä perinnöstä jonka Nalle jättää tulevaisuudessa Ruotsissa asuville jälkeläisilleen? Olenko ymmärtänyt oikein?
Ei kai siitä olisi Suomen verokarhu mitään hyötynyt kuitenkaan, eikö verot makseta siihen maahan johon perijät maksavat veronsa muutenkin?
 
Eikun ylipäätään motiiveistä asua Ruotsissa.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Sitten toisaalla meillä on Nalle Wahlroos, joka on ollut taistolaisliikkeessä..
Eivätkö sinun mielestäsi taistolaiset olleet stalinisteja niinkuin heitä 1970-luvulla yleisesti kutsuttiin? Jos sinua kiinnostaa 70-luvun stalinistit niin voisit perehtyä vaikka Ben Zyskowiczin käsityksiin heistä. Hänhän oli yksi aktiivisimmista stalinistien vastustajista. Stalinistien tavoitteena oli tuoda Neuvostoliiton kommunistinen diktatuuri Suomeen.

Vaikka Ben Z. on vapaan markkinatalouden vankkumaton kannattaja niin hän on arvostellut yritysjohtajien optiojärjestelyitä ja suhtautunut kyynisesti Wahlroosiin sekä tämän menneen että nykyisenkin toimintansa perusteella. Ben Z. onkin ollut teräväpäisyytensä ja hyvän ulosantinsa vuoksi vuosikymmenten ajan eniten arvostamani Kokoomus -poliitikko. Harmi ettei hän migreeninsä takia ole voinut koskaan ottaa ministerin tehtävää vastaan.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Tottahan tuo. Jos Wahlroosin perilliset asuvat Ruotsissa he maksavat perintöveronsa Ruotsiin, tai ovat maksamatta jos Ruotsissa ei sellaista kerätä. Kysehän on heidän veroistaan, ei BW:n. Itse Wahlroos maksaa veronsa toki Ruotsiin. Muuten: vaikka en kovin innokas verotietojen tirkistelijä olekaan niin minulla on sellainen mielikuva että muista tosirikkaista BW poikkeaa siinä että hän maksaa poikkeuksellisen suuren osan veroistaan tuloveroina, siis kovemmalla prosentilla kuin rikkaat yleensä.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Eivätkö sinun mielestäsi taistolaiset olleet stalinisteja niinkuin heitä 1970-luvulla yleisesti kutsuttiin? Jos sinua kiinnostaa 70-luvun stalinistit niin voisit perehtyä vaikka Ben Zyskowiczin käsityksiin heistä. Hänhän oli yksi aktiivisimmista stalinistien vastustajista. Stalinistien tavoitteena oli tuoda Neuvostoliiton kommunistinen diktatuuri Suomeen...

Sinun kannattaisi nyt rauhoittua, Nallen vasemmistolaiset piirteet kestivät vain muutaman vuoden nuoruudessa, jonka jälkeen hän jo tervehtyi taudista, monilla muilla tauti on ollut sitkeämpi.

Benkku on tietysti fiksu kaveri, siitä samaa mieltä.
 
PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minä veikkaan, että Nallelle sen sijaan on ollut iso houtukus vähän lopulta näpäyttää ja viisastella veroasian suhteen - sen jälkeen kun hänen muuttonsa Ruotsiin tuli julki - Nalle ei voinut vastustaa kiusausta asian suhteen.

Niin, se että verotus olisi ollut Wahlroosin ensisijainen syy muutolle, ei ole median keksintö vaan perustuu miehen omiin lausuntoihin. Tokihan asia voi olla toisinkin kuin hän itse sanoo.

En tunne Wahlroosia muuten kuin median kautta ja minulle on muodostunut kuva tiukasta bisnesmiehestä, joka haluaa tehdä rahaa. Tunnen useita yrittäjiä, pieniä ja vähän suurempiakin ja käsittääkseni hekin lähtevät aamuisin töihin tehdäkseen bisneksellään rahaa. En näe suurtakaan eroa, bisneksen suuruusluokan lisäksi, heidän ajattelussa. Yrittäjyys perustuu haluun menestyä ja tehdä rahaa, ei tämä mitään avaruustiedettä ole.

Erilainen perintöverotus olisi saattanut tuoda Suomelle BW:ltäkin muutaman opettajan palkan vuosittain, nyt lypsävä lehmä tapettiin.

Minun käsitykseni mukaan varsinkin pienyrittäjyyteen liittyy muutakin kuin pelkkä puhdas rahan himoitseminen - kyllä siinä on usein kyse myös elämäntavasta ja intohimosta alaa kohtaan, jolla tekee yritystoimintaa. Mitä tulee yrittäjien mielipiteeseen, niin vaikkapa Juha Sipilä ei Wahlroosin toimintaa kiitellyt: http://www.talouselama.fi/uutiset/t...+moittii+wahlroosin+muuttoa+ruotsiin/a2242514 En myöskään ymmärrä ollenkaan viimeisen lauseen logiikkaa: taas annetaan kuva BW:sta ikään kuin hyväntekijänä, joka kyllä antaisi kortensa yhteiseen hyvään, jos vaan "valtion verotus olisi oikeudenmukaista" (lue tarpeeksi alhaista).

Turha tässä on sinällään yhteen henkilöön juuttua.
 
Tottahan tuo. Jos Wahlroosin perilliset asuvat Ruotsissa he maksavat perintöveronsa Ruotsiin, tai ovat maksamatta jos Ruotsissa ei sellaista kerätä. Kysehän on heidän veroistaan, ei BW:n. Itse Wahlroos maksaa veronsa toki Ruotsiin. Muuten: vaikka en kovin innokas verotietojen tirkistelijä olekaan niin minulla on sellainen mielikuva että muista tosirikkaista BW poikkeaa siinä että hän maksaa poikkeuksellisen suuren osan veroistaan tuloveroina, siis kovemmalla prosentilla kuin rikkaat yleensä.
Kiitos täsmennyksestä. Nyt tarvitsisi vielä ymmärtää että miksi Nallen muutosta mouhotetaan niin paljon jos taustalla ei ole veropakolaisuus. Vai ottaakohan taikaseinän elättejä vaan niin paljon päähän kun ruokkiva käsi vaihtoi maisemaa?
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Nallen faija Buntta osti legendan mukaan Nallelle urheiluauton ja siihen autokauppaan päättyi taistolaisuus Wahlroosin perheessä. Totta vai tarinankerrontaa, onko väliä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...En myöskään ymmärrä ollenkaan viimeisen lauseen logiikkaa: taas annetaan kuva BW:sta ikään kuin hyväntekijänä, joka kyllä antaisi kortensa yhteiseen hyvään, jos vaan "valtion verotus olisi oikeudenmukaista" (lue tarpeeksi alhaista)...

Rikkaiden verotuksessa pätee markkinataloudenlait, se pitää olla mahdollisimman korkeaa, ei kuitenkaan liian korkeaa, ettei asiakkaat vie rahojansa naapurikauppaan. Rikkaiden verotusta ei pidä miettiä tunteella vaan laskimella. Jos eduskunta päättää veroista moraalisen paheksunnan mukaan, valtio häviää rahaa.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Niin, se että verotus olisi ollut Wahlroosin ensisijainen syy muutolle, ei ole median keksintö vaan perustuu miehen omiin lausuntoihin. Tokihan asia voi olla toisinkin kuin hän itse sanoo...

Tämä ei kylläkään pidä varsinaisesti paikkaansa, mikäli Nallen lausuntoja ja uutisia asiasta jaksaa lukea loppuun asti. Nalle puhui syyskuussa monessa mediassa siitä, että "ilman muuta päätökseen liittyi verosuunnittelua".

Tämä Nallen lausunto ei kuitenkaan koska niinkään muuttoa pois Suomesta, vaan siitä, mihin Nalle oli muuttamassa. Wahlroos olisi todennäköisesti muuttanut asumaan Ranskaan, mutta Ruotsi oli verotuksen suhteen houkuttelevampi näistä kahdesta. Ja loppuviimeksi toistan vielä kerran, että tuskinpa olen kovin väärässä jos sanon Nallen ihan näpäyttääkseen antaneen lausuntojaan.

Nalle on asunut vuosikaudet ulkomailla ja välillä pistäytynyt Åminnessa kunnostamassa paikkoja. Mielestäni on itse asiassa ihan oikein, että Nalle maksaa verojaan sinne, missä oikeasti asuu. Eli tässä tapauksessa Ruotsiin.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Onhan sekin hyvä muistaa, että Nalle on ollut yhteiskunnan pahimpia elättejä, kun on nauttinut satojen tuhansien eurojen vuotuisista tukiaisista. Kiitollisuus isänmaata kohtaan tuntuu olevan alhaisella tasolla, kun sitten kehtaa verojen takia nostaa kädet pystyyn ja hylätä maansa, joka on tarjonnut toimintaedellytykset vaurastumiselle..

Tällä palstalla kritisoidut työttömät ja apurahataitelijat ynnä muut ovat saaneet vain murusia, jos verrataan Nallen saamiin yhteiskunnan avustuksiin.
 
Vai pitäisikö kuitenkin vähän laskeskella sitä, mikä on Nallen maksamien verojen ja saatujen tukiaisten (joka siit täysin normaali käytäntö Suomessa) erotus? Sen nyt vielä puuttuisi, että Nallen pitäisi itse maksaa kaikki sokerijuurikkaan viljelyn kustannukset, kuulostaa varsin epädemokraattiselta, kun tukiaisia laajalti viljelijöille jaetaan.

Kaikki Åminnen kartanon kunnostustyöt ja kulttuurihistoriallisen miljöön palauttaminen jo yksistään ylittävät tärkeydessään Nallen maksamat verot ja toisella puolella tukiaiset, Nallelle pitäisi pystyttää patsas, jossa tästä kiitetään.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Rikkaiden verotuksessa pätee markkinataloudenlait, se pitää olla mahdollisimman korkeaa, ei kuitenkaan liian korkeaa, ettei asiakkaat vie rahojansa naapurikauppaan. Rikkaiden verotusta ei pidä miettiä tunteella vaan laskimella. Jos eduskunta päättää veroista moraalisen paheksunnan mukaan, valtio häviää rahaa.

Yhdysvalloissa rikkaita on paapottu ja pidetty verotus "kilpailukykyisenä". Seuraus on se, että maalla on lähes 20 000 miljardia velkaa, vaikka julkisten palveluiden taso monin osin on surkea länsimaalaisessa viitekehyksessä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Onhan sekin hyvä muistaa, että Nalle on ollut yhteiskunnan pahimpia elättejä, kun on nauttinut satojen tuhansien eurojen vuotuisista tukiaisista. Kiitollisuus isänmaata kohtaan tuntuu olevan alhaisella tasolla, kun sitten kehtaa verojen takia nostaa kädet pystyyn ja hylätä maansa, joka on tarjonnut toimintaedellytykset vaurastumiselle..

Tällä palstalla kritisoidut työttömät ja apurahataitelijat ynnä muut ovat saaneet vain murusia, jos verrataan Nallen saamiin yhteiskunnan avustuksiin.
Pykälien mukainen tuotantotuki on hivenen eri asia kuin esimerkiksi työttömyyspäiväraha, erilaiset sosiaalituet ja taiteilijoiden apurahat (joita yleensä vanhat vasemmistolaiset myöntävät toisille vasemmistolaisille). Tosin jos demarien vittuilu olisi ollut Wahlroosille tässä kohden liikaa, hän olisi voinut myydä maatalousmaansa ja sijoittaa rahat vielä paljon tuottavammin. Tai jättää koko paskan kesannolle, ja olla nostamatta tukiaisia. Ja olla samalla palkkaamatta paria työmiestä tilalleen. Kyllä hänellä olisi siihenkin varaa ollut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös