Puolivälierät 2013: Tappara-HIFK

  • 107 459
  • 437

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No mistä minä tiedän, kun ei harrasteta tätä virvelöintiä? Ihan naurettavaa paskaa, mutta kukin tyylillään kyllähän noilla voittoja tulee. Ei riitä jalat hienoa, että huomasit sen. Eihän me olla puhuttu, kun siitä koko kausi :)

Kovasti jaksat tuosta ns. kahvaamisesta täällä jankata, mutta mitä mieltä olet pelin lopussa tapahtuneesta Sailion huitaisusta Leimun kaulan seudulle? Se sitten onkin kaunista ja niin jääkiekkoon kuuluvaa.

Asetelmien haun ymmärrän, mutta en tuolla tavalla. Noissa voi käydä kyllä todella pahasti.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Ilmeisesti siellä matsin jälkeen kirjaimellisesti sattui Juhaa leukaan, jos kerran Sailion lyönti osui leukaan. Samoin se Talajan päällekarkaus Metsolan päälle oli aika halpa temppu. Ihan mielenkiinnosta tuli katsottua se viimeinen vaihto ja kun näki ketä Summanen laittaa kehiin, niin tiesi jo mitä tuleman pitää. Olihan se ihan vitun väsynyt yritys sitten loppujen lopuksi ja juuri esimerkiksi tuon mailalla lyömisen vuoksi taas kerran alta riman. HIFK:lta tosin ei ollut ensimmäinen kerta, se on kumma kun fyysisellä jengillä ei sitten koskaan kestä kupoli kun antaa vähän takaisin.

Siim Liivik nappasi Saravoa säkeille tyylipuhtaasti mutta tuomarit eivät nähneet tätä rikkeenä, vaan peliin kuuluvana asiana. En uskalla edes ajatella sitä vinkumista, jos Nieminen olisi tehnyt vastaavan Järventielle.

Jos HIFK ei kykene pelillisesti parempaan niin se ei voita edes yhtä ottelua, se alkaa käydä koko ajan selvemmäksi. Tämä taisi olla minulle Tapparan peli numero 62 tällä kaudella ja uskallan sanoa, ettei lähellekään parasta kirvesrintaa ole vielä nähty, joitain väläyksiä kyllä. Tämän kauden Tapparalle tunnusomaista on juuri tuo, että mitään turhaa ei peleissä tehdä ja kyllähän se saa pelin näyttämään tylsältä, jos tilanne on 3-0 matsin puolessavälissä.

HIFK on hyvä aloituksissa, se on sentään sanottava ja esimerkiksi Barkovin on parannettava niissä, samoin Makkosen. Hyökkäysalueella HIFK pyörii laitoja pitkin eikä kenelläkään ole edes halua haastaa keskelle. Ilmeisesti viivan kautta tilanteita koitetaan rakentaa mutta Metsola poimii nykyvireessä ne kudit.

Tappara pelaa hyvin, peruspelaaminen on uomissaan, pelirohkeutta ja kiekkovarmuutta riittää ja kaksinkamppailuissa joukkue on hyvä. Ylivoiman löydettyä tehoja nousee ratkaisupotentiaali jo potenssiin. Jatkoa ajatellen kannattaa seurailla kumpi saa noita pitkiä kulmavyörytyksiä aikaan ja hankkii sieltä jäähyjä vastustajalle.

Kahvaamiset, estämiset ja blokkaamiset ovat musiikkia korvilleni. Tappara dominoi kentällä täysin ja nuohan ne ovat mistä sitten aletaan joukkuetta syyttämään, ikään kuin pitäisi ymmärtää hävetä omaa pärjäämistään.

Nyt HIFK luonnetta esiin tai tämän sarjan voi luovuttaa vaikka saman tien. Ei tätä tulla kääntämään Säiliön, Talajan tai Liivikin toheloinnilla vaan ihan yksinkertaisesti pelaamalla laadukkaasti.
 
Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Kovasti jaksat tuosta ns. kahvaamisesta täällä jankata, mutta mitä mieltä olet pelin lopussa tapahtuneesta Sailion huitaisusta Leimun kaulan seudulle? Se sitten onkin kaunista ja niin jääkiekkoon kuuluvaa.

Asetelmien haun ymmärrän, mutta en tuolla tavalla. Noissa voi käydä kyllä todella pahasti.

Eihän se kuulu jääkiekkoon tietenkää. Mielestäni mailaa ei tulisi käyttää mihinkään muuhun kuin pelaamiseen.

J Grönvall: Liivikin "lyönti säkeille", anna mun kaikki kestää. Narettava filmaus yritys Sarajevolta pelata Liivik ulos, onneksi näin ei käynyt. Taisi ollakin ainoa tilanne pelissä milloin tuomarit oli hereillä.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Eihän se kuulu jääkiekkoon tietenkää. Mielestäni mailaa ei tulisi käyttää mihinkään muuhun kuin pelaamiseen.

J Grönvall: Liivikin "lyönti säkeille", anna mun kaikki kestää. Narettava filmaus yritys Sarajevolta pelata Liivik ulos, onneksi näin ei käynyt. Taisi ollakin ainoa tilanne pelissä milloin tuomarit oli hereillä.

Hiljaista on sinun filmaustesi kanssa. Meillä Tampereella näkyy televisiosta myös hidastukset ja jos mailan nostaa haaroväliin niin kasseille se yleensä osuu.
 
Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Hiljaista on sinun filmaustesi kanssa. Meillä Tampereella näkyy televisiosta myös hidastukset ja jos mailan nostaa haaraväliin niin kasseille se yleensä osuu.

Noh, teillä Treella näkyy paljon muitakin juttuja mitä Stadissa ei näy, joten hyväksyttäköön tämä.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Noh, teillä Treella näkyy paljon muitakin juttuja mitä Stadissa ei näy, joten hyväksyttäköön tämä.

Vaikka sitten niin. Ilmeisesti sikäläinen kahvauspropaganda on saanut jo sellaiset mittasuhteet, että silmät osataan laittaa kiinni oikeissa kohdissa.

Mitenkäs se joku legendaarinen sitaatti meni, että jos uskoo vain yhteen uskontoon ei todellisuudessa ymmärrä mitään tms.
 
Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Vaikka sitten niin. Ilmeisesti sikäläinen kahvauspropaganda on saanut jo sellaiset mittasuhteet, että silmät osataan laittaa kiinni oikeissa kohdissa.

Mitenkäs se joku legendaarinen sitaatti meni, että jos uskoo vain yhteen uskontoon ei todellisuudessa ymmärrä mitään tms.

Emmä niin ole sanonut. Sanoinhan, että Sailion tökkimiset loppuminuuteilla sun muu on väsynyttä eikä mailalla todellakaan pidä hakata. Kunhan nyt sanoin, että Saravo filmasi, eikä Liivik todellakaan keihästänyt.
 
Gemini

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Eihän se kuulu jääkiekkoon tietenkää. Mielestäni mailaa ei tulisi käyttää mihinkään muuhun kuin pelaamiseen.

J Grönvall: Liivikin "lyönti säkeille", anna mun kaikki kestää. Narettava filmaus yritys Sarajevolta pelata Liivik ulos, onneksi näin ei käynyt. Taisi ollakin ainoa tilanne pelissä milloin tuomarit oli hereillä.

Tais paras aines jäädä lakakanoille kun sua tehtiin. Aika selkärangatonta sulta olla tunnustamatta Liivikin tahallista lyöntiä Saravon haaroihin. Täysin selvä vahingoittamisyritys ja Simo olis pitänyt pistää siitä tempusta pihalle!
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Emmä niin ole sanonut. Sanoinhan, että Sailion tökkimiset loppuminuuteilla sun muu on väsynyttä eikä mailalla todellakaan pidä hakata. Kunhan nyt sanoin, että Saravo filmasi, eikä Liivik todellakaan keihästänyt.

Kuka tässä nyt mistään keihästämisistä on puhunut? Nosti mailan haaroväliin ja napautti pienen kiville. Huitominen tuo kai teknisesti on, kun ei mailan kärjellä lyöty. Oli kupit tai ei niin kyllä se alakerrassa ihan kivasti tuntuu, kun sinne joku mailalla lyö, saati sitten, että tekee sen tahallaan. No, Liivik kyllä viimeistään sinetöi oman arvostukseni tuolla tempulla. Kiinnostaa varmasti kiviäkin mutta kunhan sanoin. Täysi diletanttihan tuo tuntuisi olevan. Märkä-Simo.
 
Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No, Liivik kyllä viimeistään sinetöi oman arvostukseni tuolla tempulla. Kiinnostaa varmasti kiviäkin mutta kunhan sanoin. Täysi diletanttihan tuo tuntuisi olevan. Märkä-Simo.

Tähän on pakko lainata edelliseltä sivulta taas tuo Niemisen kommentti Liivikille ekasta pelistä. Ville tietää mistä puhuu...

"Mikä jätkä sää oot kun etsää osaa puhua etkä sää osaa pelata, niin mikäs tää sun juttus oikein on?"
 
Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Tais paras aines jäädä lakakanoille kun sua tehtiin. Aika selkärangatonta sulta olla tunnustamatta Liivikin tahallista lyöntiä Saravon haaroihin. Täysin selvä vahingoittamisyritys ja Simo olis pitänyt pistää siitä tempusta pihalle!

Sanoinko että oli tahaton? En. Hyvä puhua jostain lakanoista sun muista, jos itse osaa edes lukea.
 
Scharnhorst

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tähän on pakko lainata edelliseltä sivulta taas tuo Niemisen kommentti Liivikille ekasta pelistä. Ville tietää mistä puhuu...

"Mikä jätkä sää oot kun etsää osaa puhua etkä sää osaa pelata, niin mikäs tää sun juttus oikein on?"

Allekirjoitan itse kyllä että monesti on tullut Liivikin touhuille sellainen myötähäpeä, mutta jos joku alkaa argumentoimaan Ville Niämisen nerokkuudella niin ollaan jo aika syvällä punaisen tampereen metsikössä.

Ville Nieminen edustaa minulle sitä sterotyyppistä, maailman yksinkertaisinta lätkäjätkää joka kyllä kaukalossa on eduksi omalle joukkueelleen ja haitaksi vastustajalleen, mutta kaukalon ulkopuolella kannattaisi kyllä olla vaan ihan hiljaa.
 
xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers

Haha :D Tästä tuli kyllä isoimmat naurut pitkään aikaan! Todistit juuri olevasi ihan hiton pihalla! Ei varmaan tarvitse edes perustella miksi. Joku punanuttuinen kaverisi osaa sen varmasti tehdä.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tappara on nousemassa omissa papereissani eittämättä suurimmaksi mestarisuosikiksi. Vakuuttavaa jälkeä läpi kauden, todella harmoninen rosteri siinä mielessä että pelaajatyyppiä löytyy vaikka minkälaista, ja pelitapansa on oiva sekoitus kiekkokontrollia ja wanhan ajan hokia jossa tila ja aika otetaan pois. Oliko J.Grönvall, joka osuvasti totesi, että Tappara ottaa ajan ja tilan pois ennen kuin vastustaja edes ehtii prässäämään sen kiekollisia pelaajia. Tämä, sääntöjen sallimissa rajoissa, on kultainen elementti Tapparan peliä. Joku saattaa sitä sanoa kahvaamiseksi, ja itsekin syksyllä moiseen syyllistyin, mutta Tappara on jalkanopeudeltaan liigan kärkeä ja ainakin omalla kohdallani olen saattanut aiemmin tätä kahvaamisläppää vähän liioitella. En tajua miksi TPS:n ja IFK:n kaltaisia jalkanopeudeltaan ja pelitempoltaan todella hitaita jengejä edes pitäisi karvata. Anti-Tapparoiden puolustukseksi pitää todeta, että tuo paikoitellen kyllä näyttää jatkuvalle kahvaamiselle, mutta kai nuo tuomarit edes välillä laittaisi ukkoa boksiin jos se sitä heidän mielestään olisi. Tai jos linja sallii kahvaamisen tällä tasolla juuri nyt, niin miksei sitä kannattaisi hyödyntää. Pitäisikö IFK:nkin alkaa vähän kahvaamaan? ;)

IFK:n bw:ssä oli tarkoitus olla (ei muuten sitten tarkoita että heittäisin puolueellisia mielipiteitä tänne), mutta kovin lyhyeksi on jäämässä symppaaminen tämän kevään osalta kun tuo jengi ei kyllä osoita minkäänlaista ainesta välieräjoukkueeksi. Raato tekee kyllä kaikkensa penkin takana, ja nuo hämmentämiset ovat niin perus-IFK:ta kun vain voi olla, ja niillä nyt saattaa hyvässä tapauksessa päästä tamperelaisten ihon alle. Tai sitten ei. Ainakin Tapparan kannattajat ovat aivan pöyristyneitä, ja se puolestaan tekee nämä ketjut paikoitellen lukukelvottomiksi, joten sinänsä tämä on vähän hassu tilanne. Tapparan pelaajisto ei nimittäin näytä hätkähtävän, joten on kummallista että täällä tamperelaiset nettikirjoittajat sitten sortuvat näin uskomattomiin rimanalituksiin kuin mitä ollaan eilen illalla ja vaikkapa tänään aamulla (pari viestiä ylempää hassutellaan oikein kunnolla) nähty. Arvostus laskee, olen pitänyt tätä ennen niin nöyrää porukkaa Tappara-osiossa todella fiksuna tähän saakka. No, ei enempää siitä nyt.

En suostu uskomaan, että tämä sarja menee 4-0 poikki, mutta Summasen on oikeasti keksittävä jotain radikaalia tuon pelaajistonsa suorittamisen parantamiseen. En yhtään tiedä mitä se voisi olla, mutta tuon hämmennyselementin lisäksi pitäisi myös jonkun alkaa tehdä tulosta tuolla. Ja rohkeasti kahvaamaan vaan! Todella vahvasti on Tappara aloittanut, ja koska J.Grönvall tuossa koko kauden omiensa otteita nähneenä toteaa ettei tämä ole sitä parasta kirvesrintaa vielä nähnytkään, niin kova saa se porukka olla, joka näitä vastaan jossain vaiheessa kairaa neljä voittoa.
 
Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Allekirjoitan itse kyllä että monesti on tullut Liivikin touhuille sellainen myötähäpeä, mutta jos joku alkaa argumentoimaan Ville Niämisen nerokkuudella niin ollaan jo aika syvällä punaisen tampereen metsikössä.

Ville Nieminen edustaa minulle sitä sterotyyppistä, maailman yksinkertaisinta lätkäjätkää joka kyllä kaukalossa on eduksi omalle joukkueelleen ja haitaksi vastustajalleen, mutta kaukalon ulkopuolella kannattaisi kyllä olla vaan ihan hiljaa.

:) Todella perillä olet asioista. Niin kuin edellä mainitaan, niin toivottavasti joku jaksaa sinulle asioista kertoa. Minä en siihen jaksa ryhtyä.
 
Gemini

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Sanoinko että oli tahaton? En. Hyvä puhua jostain lakanoista sun muista, jos itse osaa edes lukea.

Mikä tässä on sulle niin vaikea ymmärtää? Liivik löi Saravoa kiville ja teki sen tahallaan. Tuollainen teko osoittaa sen, ettei Simo kunnioita pätkääkään vastustajaa. Huitaisu varmasti sattuu ja vaikka Saravo olisi pistänyt pikkasen jurkkaa sekaan, niin silti täysin tuomittava teko Liivikiltä. Niin ja noi sun kommenttisi täällä osoittavat kyllä sen, että tunne lyö nyt pahasti yli. Mene vetämään hermosauhut tai vaikka nukkumaan hetkeksi niin helpottaa.
 
kepardi

Jäsen
Kovimmat play-off pelaajat Liivik, Sailio ja Talaja ovat toistaiseksi antaneet parhaat näyttönsä siinä vaiheessa kun pelikello on näyttänyt lukemia 60:00. Taktiikan toimivuuden voi tarkastaa tulostaululta.

Muutenhan Hifkillä on sama taktiikka kuin Ilveksellä oli joulun aikoihin. Ilveksellä pelikirjassa luki Lindbäck, Hifkillä Ortio. Maksimissaan 1 päästetty maali tai peli on menetetty.

Mahtava kommentti ja Liivikin kyykytys Niemiseltä.
 
upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Eilisen pelin nähneenä niin IFK:lla ei ollut suoraan sanottuna mitään mahdollisuuksia ja paljon pitää tapahtua, että se ottaisi tamperelaisilta edes yhden voiton. Tappara vyöritty neljällä ketjulla ja peli pyöri kaikkien toimesta varsin mallikkaasti punaisten päädyssä. Siinä missä IFK ei ehdi edes karvaamaan, niin Tapparasta huokuu juuri sellainen järjestelmällisyys ja kurinalaisuus mitä pudotuspeleissä tarvitaan.

Summasen ratkaisu penkittää Granlund tuntuu aivan käsittämättömältä, koska nimenomaan niitä käsiä oltaisiin tarvittu, jotta IFK:n ylivoimalla olisi ollut edes joitain mahdollisuuksia toimia. IFK ainoita valopilkkuja olivat Pakarinen ja Kuhta. Itse nostaisin Summasen saappaissa A-junnuista kavereita korvaamaan kaikki ulkomaalaiset loppukaudeksi.

Näkikö muuten kukaan muu sitä Hannulan tönäisyä linjatuomaria kohtaan tokassa erässä kun tämä sysipaska ulkkari oli jo saanut jäähyn korkeasta mailasta. Noista on ennen ainakin tullut pelikieltoa suoraan tuomarin koskemattomuuden loukkaamisesta?
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Ainakin Tapparan kannattajat ovat aivan pöyristyneitä, ja se puolestaan tekee nämä ketjut paikoitellen lukukelvottomiksi, joten sinänsä tämä on vähän hassu tilanne.

Sen verran haluan omia puolustaa, että Tampereella on vahva kiekkokulttuuri eikä nämä HIFK:n provosoinnit todellakaan ole mikään uutinen täällä päin. Se tapa millä HIFK sen tekee sen sijaan on. Eli en usko, että tässä kukaan on pöyristynyt tai yllättynyt näiden tahvojen touhuista, ainoastaan tekotavasta, onhan munille tai päähän lyöminen mailalla nyt jo aika halpaa, eikö?

HIFK:n jotkut kannattajat ovat tällä palstalla halunneet profiloitua oikean jääkiekon sanansaattajiksi ja pyrkivät aina sivuuttamaan nämä hässäkät olankohautuksella, mikä taas näin 32:n Suomen mestaruuden kaupungista katsottuna on välillä huvittavaa. Näin meille opetetaan tätä jääkiekkoa!

No, onhan HIFK:n kannattajissa mainioita kirjoittajia ja ne joita olen hallissa tavannut ovat olleet poikkeuksetta erittäin mukavaa porukkaa, ei ole montaa kertaa, että vierashallissa olisi tarjottu tuoppi vastustajan fanille. Nordiksella olen tähänkin ihmeeseen törmännyt, jossain Hämeenlinnassa ei olisi tullut kuuloonkaan.

Playoff-kiekossa on omat juttunsa ja omat niksinsä, sen tietävät kannattajat ja pelaajat. Tapparan joukkue on kuitenkin pelannut lähes 700 playoff-matsia ja kun mukana on vielä Niemisen ja Kankaanperän kaltaisia pelaajia, niin mikään mitä HIFK yrittää ei taatusti tule yllätyksenä.

Kuten jo sanoin, HIFK ei tule nousemaan kuin pelaamalla, näillä kovisteluilla se kaivaa vain omaa kuoppaansa syvemmäksi. En ihmettelisi, jos tässä sarjassa nähtäisiin vielä joku kansaa kohahduttava ylilyönti, siksi turhautuneen oloista on HIFK:n pelaaminen.

Iso ja pelottava HIFK kuitenkin kyseessä, niin pelaisivat sitten edes kovaa ja rehdisti.

EDIT. Ja niin, Ville Nieminen. Kyseessä on oikeasti älykäs kaveri, tämä jääkiekkoilija-Nieminen antaa ehkä hivenen väärän kuvan mikä toki varmaan on tarkoituskin :)
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuollainen teko osoittaa sen, ettei Simo kunnioita pätkääkään vastustajaa.

Kun omassa jengissä pelaa sikailuhistorialtaan niinkin kyseenalaista pelaajaa kuin Mäntylä tai Niämine, niin en kyllä sinuna lähtisi tätä kissaa nostamaan pöydälle. Aika kaksinaamaista näin ulkopuolisen silmin.
 
#37

Jäsen
Ville Nieminen edustaa minulle sitä sterotyyppistä, maailman yksinkertaisinta lätkäjätkää joka kyllä kaukalossa on eduksi omalle joukkueelleen ja haitaksi vastustajalleen, mutta kaukalon ulkopuolella kannattaisi kyllä olla vaan ihan hiljaa.
Saisitko tämän asian vielä tiivistettyä 160 merkkiin, niin saisin itselleni vihdoin allekirjoituksen?

Runkosarjan lopussa jossakin pelissä Tappara saatiin kolmannessa erässä hieman sekoamaan pikkurottailulla, mutta hyvin on kuuppa kestänyt kuumentamista tähän asti. Hyvältä näyttää, nyt vaan pää kylmänä ja sarja äkkiä poikki.
 
xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Kun omassa jengissä pelaa sikailuhistorialtaan niinkin kyseenalaista pelaajaa kuin Mäntylä tai Niämine, niin en kyllä sinuna lähtisi tätä kissaa nostamaan pöydälle. Aika kaksinaamaista näin ulkopuolisen silmin.

Milloin Niämiseltä tai Mäntylältä on nähty tuollaista mailalla kasseille tyylistä rottailua?
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Haha :D Tästä tuli kyllä isoimmat naurut pitkään aikaan! Todistit juuri olevasi ihan hiton pihalla! Ei varmaan tarvitse edes perustella miksi. Joku punanuttuinen kaverisi osaa sen varmasti tehdä.

Ahaa eli tamperelaiset ovat ehdottoman oikeassa, kun Simoa dissataan, mutta jos IFK-fani kertoo oman mielipiteensä Ville Niemisestä, niin ollaan ihan vitun pihalla. En minäkään tunne Ville Niemistä henkilökohtaisesti, mutta kaverin esiintyminen kommentaattorina jne. on antanut kuvan suunnilleen lapion älykkyysosamäärän omaavasta kaverista.
Mä en muutenkaan ymmärrä teitä. Kaikki Tappara-fanit, jotka minä tunnen, ovat samanlaisia. Tappara sitä, Tappara tätä, Tappara on paras. Ilves-fanit ovat eri maata.
Jos muuten huomenna tuomaritoiminta on yhtä hyvää Tapparaa kohtaan kuin eilen IFK:ta kohtaan ja IFK vie 4-1, niin kyllä te täällä olette huutamassa vääryyttä. Mutta meillä ei sitä oikeutta ole.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Kun omassa jengissä pelaa sikailuhistorialtaan niinkin kyseenalaista pelaajaa kuin Mäntylä tai Niämine, niin en kyllä sinuna lähtisi tätä kissaa nostamaan pöydälle. Aika kaksinaamaista näin ulkopuolisen silmin.

Olisin myös kiinnostunut kuulemaan Niemisen sikailuhistoriasta. Terveisin Tuokko-Rautee-Kiviharju.
 
Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Mikä tässä on sulle niin vaikea ymmärtää? Liivik löi Saravoa kiville ja teki sen tahallaan. Tuollainen teko osoittaa sen, ettei Simo kunnioita pätkääkään vastustajaa. Huitaisu varmasti sattuu ja vaikka Saravo olisi pistänyt pikkasen jurkkaa sekaan, niin silti täysin tuomittava teko Liivikiltä. Niin ja noi sun kommenttisi täällä osoittavat kyllä sen, että tunne lyö nyt pahasti yli. Mene vetämään hermosauhut tai vaikka nukkumaan hetkeksi niin helpottaa.

Mitähän vittua sä itket nyt? Mä sanoin, että oli varmasti tahallinen, mutta Saravo filmas? Mikä sulla on niin vaikea ymmärtää? Joo lyö kuule tunne helvetisti yli, kun sanon että toinen filmaa tilanteessa vaikkakin toinen osui? Herää jo tähän päivään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös