Puolivälierät 2013: Tappara-HIFK

  • 107 512
  • 437

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
HIFK ei ole kyllä tällä kaudella oikeastaan kertaakaan vakuuttanut (ja mitä nyt olen vilkuillut tuota HIFK osiota, niin aika samoilla linjoilla tuntuu sielläkin jengi olevan), joten aika vaikea tuota on pahemmin pelätä.

Jotenkin näistä keskusteluista tulee mieleen vuosi sitten käyty HIFK-Jokerit-sarja. Silloin moni (varmasti myös minä) kävi kertomassa kuinka IFK marssii välieriin reilulla erolla. Kuinkas kävikään? Jokerit jatkoon 4-0.
Enkä minä väitä, että IFK tästä menee samoin lukemin jatkoon ja ihailen Tappara-fanien itsevarmuutta, mutta varokaa silti meidän pappaosastoa. Rollaattorilla pääsee parhaimmillaan mihin vain.


Nimenomaan.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Tuntuu vain hieman ylimieliseltä. Toki saa sanoa, että HIFK on paska, mutta jos on kahdeksan sakissa niin onko se nyt kumminkaan ihan täysi paska? Ja ennen sarjaa toisen joukkueen sanominen paskaksi ei ehkä kannata, ei nuolaista ennen kuin tipahtaa on varmaan tuttu sanonta myös siellä päin?

Nyt sitten yhdessä etsitään Tazen kirjoituksista se kohta missä hän mainitsee Hifkin paskaksi?

Oon aina sympannyt Hifk-faneja, mutta mistä lähin te ootte alkaneet oleen noin herkkänahkaisia?
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Oon aina sympannyt Hifk-faneja, mutta mistä lähin te ootte alkaneet oleen noin herkkänahkaisia?

Juuri näinhän se on. Jos runkosarjassa olisi pelattu päinvastoin, niin tuskin me HIFK- fanit täällä odottaisimme mitään muuta kuin välieräpaikkaa voitoin 4-0/1. Ja sama viime vuonna, useimpien asiantuntijoiden tavoin odotettiin Jokereiden kaatuvan, ja saimme kuulla olevamme ylimielisiä. Ok, onhan tuolla muutama lievästi provoava viesti Tappara- faneilta, mutta ainahan niitä välillä tulee joka leiristä.
 

Antib

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, old time hockey, Florida Panthers
Hyvät fiilikset tulevasta sarjasta. Mielestäni Tappara sopii hyvin HIFK:lle ja huominen peli hoidetaan täysin puolustuksen kautta. Minimikarvaus hyökkäyspäässä ja varsinainen yllätys on se, että hyökkäykseen lähdetään helvetin nopeasti omasta päästä. Jotain sellaista, mitä ainakin yritettiin Ramin ekoissa matseissa. Toivotaan, että kiekko saadaan sitten toimitettua niille meidän harvoille nopeille pelaajille (Talaja, Pakarinen, Somervuori, Leinonen, Hannula...). lapaan muutenkin kuin päädyn kautta. Saipa-peleissä oli näkyvissä isoa tasonnostoa kokeneilta pelaajilta, trendi jatkunee samanlaisena.

Tapparalta erityisesti Kanki, Niemisen Ville ja Barkov tarkkailussa. Mukava nähdä näiden pelimannien pelejä useammankin kerran putkeen. HIFK:sta kova luotto Ortioon ja usko siihen, että Melart nostaa tasoon hiukan heikosti menneiden pelien jälkeen. Mielenkiinnolla odotan myös, miten Klubertanz pärjää näissä vähän fyysisimmissä väännöissä.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Katsotaanko Tampereella jo IFK:n yli välieriin vai eikö joukkue yksinkertaisesti kiinnosta kaupunkilaisia?
Ehkä se on HIFK, joka ei kiinnosta tamperelaisia. Odotetaan ennemmin Jokereiden ja Jarkko Ruudun kohtaamista...

Itsehän hankin jo liput lauantaiksi (vasta, koska asun Helsingissä.)
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
E: Toki kaikki ei ajattele tällä tavalla, mutta suurimmasta osasta viesteistä paistaa tietynlainen ylimielisyys.

Anteeksi, kun ei olla perisuomalaisia ja pyydellä anteeksi runkosarjamenestystä. Halaillaan ennen ja jälkeen pelien, paras voittaa ja niin edelleen.

Paskat. Suomalainen urheilu tarvitsee kallepalandereita ja villeniemisiä. Sinioranssein lasein lähtökohdat ovat hyvät, on jopa todennäköistä että Tappara jatkaa tästä ottelusarjasta, etenkin kun peliäkään ei ole pelattu.

Ollaan vaikka ylimielisiä, mutta peiliin saa katsoa, mikäli joukkue puolivälierissä kompastuu lähtökohtaisesti heikompaan joukkueeseen. 24 tunnin päästä nähdään joukkueiden todellinen iskukyky, uskon että näemme valmiin Tapparan, joka pistää valmiin HIFK:n todella ahtaalle. Toivottavasti se riittää ja jatketaan ryöstöretkelle.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kuulostaa huolestuttavalta, jos jopa pudotuspelivaiheessa tullaan matseihin katsomaan vastustajaa. Merkki heikosta kulttuurista.
Taisi olla alle keskiarvon Nordiksenkin pudotuspeliavauksessa?

On se sitten merkki mistä tahansa, niin jääkiekkoilullisesti Tapparaa nuorempi HIFK näyttää seuraavan kokeneempaansa tässäkin asiassa...
 

ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Kuulostaa huolestuttavalta, jos jopa pudotuspelivaiheessa tullaan matseihin katsomaan vastustajaa. Merkki heikosta kulttuurista.

Syy on varmaankin se, että tamperelaiset kiekkofanit on köyhiä. Kahdesta pelistä on valittu lauantain peli, johon on jo nyt myyty enemmän lippuja kuin keskiviikolle. Siihen voisikin olla täyttä tupaa odotettavissa. Itse tein toki samoin, keskiviikon peli sitten tv:stä.
 

10penttiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Habs, Sympatiat NY Rangers
Todella mielenkiintoista nähdä joukkueiden tasoerot huomenna. Tappara on ilman muuta ennakkosuosikki tässä sarjassa. Melkoiseen hurmokseen täytyy HIFK:n yltyä jos he meinaavat Tapparaa huomisesta alkaen horjuttaa. Haluan uskoa että kaikki on mahdollista ja niin edelleen, mutta olen kyllä suuresti yllättynyt jos Tappara onnistuu tämän sarjan puppeloimaan.

Lisäksi täytyy miettiä, että löytyykö HIFK:n rosterista nyt tarpeeksi tulikuumia pelaajia? Vesa Rantanen ja Tuomas Nyholm nostivat Radio Helsingin lähetyksessä tämän kysymyksen ilmoille, ja vastaus oli että ei ole. Onhan siellä esim. Toni Söderholm nostanut tasoaan, mutta on silti melko helppo yhtyä Nypykän ja Rantasen mielipiteeseen asiasta. Toki kokemusta IFK:n rosterista löytyy, mutta niin sitä löytyy nyt myös Tapparaltakin. SaiPahan ei ollut täynnä kokeneita playoff-pelureita joten sikälikin Tappara tulee olemaan paljon laadukkaampi vastus HIFK:lle. Mistä ihmeestä HIFK Summasen johdolla sitten löytää ne aseet Tapparan kaatamiseksi? Siinä riittääkin paljon pohtimista, mutta onneksi huomenna saadaan jo vastauksia kysymyksiin.

Sivusta seuraavana katsojana olen Ässien lisäksi HIFK:n bandwagonissa pleijareissa, joten toivon kyllä IFK:lle menestystä tässä sarjassa. Toivon myös että tämä sarja ei menisi aivan 4-0 tai 4-1 Tapparalle, vaikka kaikki merkit tämän toteutumisen suhteen ovatkin ilmassa. Olen toki ilomielin valmis olemaan väärässä tämän(kin) asian suhteen :) .

Ensimmäisenä tulee mieleen Kuhta (1p/peli), Pakarinen (maali/peli), Ortio (94,12%), Talaja jne.
Kyllähän noita nousukiidossa olevia pelaajia löytyy, mutta kuitenkin vaaditaan nappisuoritusta päästäkseen jatkoon kivenkovaa Tapparaa vastaan. Näen että sarjasta tulee silti tasanen koska Ifk:sta löytyy rutkasti kokemusta ja jotain voittaneita pelaajia.
Kohta se tippuu, ei jaksais enää yhtää odottaa!
 

Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Toki saa sanoa, että HIFK on paska, mutta jos on kahdeksan sakissa niin onko se nyt kumminkaan ihan täysi paska?

Enhän minä ole missään sanonut, että HIFK olisi paska, en nimittäin edes ole sitä mieltä. En mä usko, että nää pelit mitenkään hirvittävästi repsahtaa suuntaan jos toiseenkaan ja varmasti Tappara saa tehdä hommia tosissaan. Ei tässä mitenkään napit auki lähdetä. Luotto on vaan tällä hetkellä sen verran kova, että uskon Tapparan kääntävän nuo ottelut itselleen. Okei, Metsolan "täydellinen sulaminen" saattoi olla liioittelua, mutta mikäli Juha jatkaa runkosarjan tasolla, niin en oikein jaksa uskoa HIFK:n voittoon. Ortio varastanee sen yhden (ehkä jopa kaksi) pelin.

Pitääkö tähän nyt sitten todeta, että "kaikki on kuitenkin mahdollista"? Tai joku muu itsestäänselvyys?
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taisi olla alle keskiarvon Nordiksenkin pudotuspeliavauksessa?

Itseasiassa taisi tulla ensimmäisessä koitoksessa kauden huonoin yleisömäärä. Eikä noi Tappara matsien liputkaan mene kuumille kiville. (Ainakaan ensimmäisen koitoksen) SaiPa ei ole ikinä sytyttänyt Helsinkiläisyleisöä, enkä yhtään ihmettele että Tapparakaan ei toistaiseksi sytytä. Molemmat jengit kuitenkin olleet viime vuosina todellisia HMV-seuroja.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Joku voisi kaivaa Nordiksen avausotteluiden yleisömääriä viime ajoilta. Ei kai siellä useinkaan ole ollut täysi tupa?
 
Viimeksi muokattu:

axe

Jäsen
Sehän näiden best-of-7 -sarjojen huono puoli on, ettei tavallista juntturaa kiinnosta juuri vähääkään sarjan pelit 1-3, kun niissä ei mitään voi ratketa ja todennäköisimmin kolmen pelin jälkeenkin ollaan vielä kahden voiton päästä sarjan päättymisestä.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Eiköhän tosiaan lauantaina ole sellainen rapiat 7 000 hallissa. Vähän olutta ja vastassa HIFK niin aika hyvät fiilikset jo etukäteen. Eihän se tosiaan mikään Jokerit ole mutta hyviä vääntöjä on ollut aina HIFK:n kanssa ja Tappara vuosikaudet kyykytti juuri IFK:ta Hakametsässä.

Melkein lauantaille kannattaisi hommata lippu jo nyt, koska Tapparan voittaessa kaksi ekaa matsia on häkki aivan varmasti ammuttu täyteen. Elleivät innokkaat satunnaiskatsojat mene halliin perjantaina.
 

Löysä66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Windy Cityn Inkkarit
Mul on sellanen kutina , et tänään tehdään ryöstö niukasti Tampesterissa. Huomenna tuleepi turpiin oikein kunnolla ja lauantaina uus ryöstö.
Sit pidetään kotona maanantai peli ja tappara vie taas kaks seuraava, kun meidän ukoilla jalka painaa.

Tiedossa siis game seven ja sen suhteen kaikki tietää et mitä vaan voi tapahtua.

Veikkaus: Kibe ratkaisee game sevenin ajassa 78.26
 

Kukko

Jäsen
Lippu.fi:stä on aika hyvin tuon tulevan yleisömäärän ainakin runkosarjassa pystynyt päättelemään. Sen verran tyhjältä näyttää, että 5000 katsojan kieppeillä varmaan pyöritään. Viikonpäivä keskiviikko vaikuttaa kaikista eniten. Lauantaina taas lippuja menisi varmasti enemmäkin kuin 7000, jos vain olisi kunnon istumapaikkoja mitä tarjota.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pääosin täällä on ollut asiakeskustelua molempien joukkueiden kannattajilta. Jos minä olisin Tapparan kannattaja, niin olisi hyvin vaikea olla veikkaamatta suht selkeää sarjavoittoa omille. Sanottakoon nyt oma veikkaus, johon en laita otteluvoittoja numeroina tai painota mitään tiettyjen otteluiden merkitystä. HIFK vie sarjan. Tähän tulokseen pääsen viileällä objektiivisella analyysilla, johon on lisätty reippaasti joka keväistä vallatonta optimismia. Toki tähän optimismiin sisältyy ajatus HIFK:n materiaalista, joka paperilla on kovempi kuin monen aiemman kauden 8. sijoittuneen joukkueen vastaava. Taitaa HIFK:n pelaavasta kokoonpanosta olla n. 60% Sm-liigan finaaleita pelanneita pelaajia edellisten kahden kauden ajalta. Mutta toki siihen on syynsä miksi kyseinen joukkue oli sijalla 8, joten jatkoon menon kannalta on kaiken mentävä nappiin varsinkin, kun jaloiltaan ja pistetahdiltaan parin kauden takainen Ville Peltonen teki paluun joulukuussa joutuen sairaslomalle helmikuussa. Todella merkittävä menetys. Samoin SaiPa-sarjassa vaivasi taudit ja poissa olivat suurimmalti osin eritoten Granlund ja Hannula. Nyt tarvitaan snadisti onnea myös terveystilanteen puolesta.

Mä en jaksaisi enää kuunnella kahvakiekkolässytyksiä Tapparasta puhuttaessa. Sarjassa tullaan takuuvarmasti roikkumaan ja vääntämään, sillä molempien päävalmentajien sydäntä lähellä on kaksinkamppailut. Summanen on tätä asiaa painottanut HIFK-aikoinaan haastatteluissakin. Luvassa on paljon, paljon fyysistä vääntämistä molemmin puolin - ei kahvaamista. Pidän Tapparaa huomattavasti kovempana vastustajana, kuin esimerkiksi tämän hetken Karlssonin jälkeistä Jokereita. Hiukan harmitti tästä näkökulmasta Tapparan eteen joutuminen puolivälierissä. Tapparan terävin kärki on mielestäni huomattavasti kovempi Barkovin, Niemisen ja Koskirannan muodossa, kuin Jokereiden vastaava (Jokereiden parhaimpien hyökkääjien ja puolustajien pistekeskiarvot romahtivat, kuten myös joukkueen tehtyjen maalien määrä per peli ja pisteet per ottelu, kun vertailin aikaa Karlssonin kanssa ja ilman. Vertailussa molemmissa sarjoissa oli 30 ottelua, joten otanta oli ihan ok) ja hyökkäys on myös leveämpi. Puolustus on Tapparalla Jokereita monipuolisempi. Jokerit painotti lähinnä pelkkää puolustuspelaamista sillä osa-alueella hankkiessaan Majeskyn. Ja veskaripuolihan Tapparalla on kärkitasoa. Kaiken kaikkiaan siis valtavan kova nippu ja minun suosikki numero kaksi mestariksi JYPin jälkeen.

Mikäli HIFK onnistuisi pudottamaan Tapparan, niin omissa papereissani tämän jälkeen kaikki olisi mahdollista Nordiksen isännille.

Ps. Stigulle terveisiä, että ehkä meidän kannattaisi toivotella hyvästejä lätkäkaudelle vasta tuloksen varmistuttua ;)
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Täytyy muuten sanoa, että tämän päivän iltapulusta löytyvät Joni Ortion kuittailut Juha Metsolan suuntaan saivat vähän hymyä huulille:

Kaverukset olivat intissä samaan aikaan ja samassa paikassa. Ortio kuvaili Juhaa hyväksi tyypiksi, mutta muisteli Metsolan kitisseen kovasti metsäleireillä :)

Toivottavasti jatkuu naljailu tällaisessa hyvässä hengessä, eikä isompia ylilyöntejä nähdä. Hieno sarja saadaan varmasti tästäkin!
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Omasta mielestäni on vain hyvä, että liki jokainen julkaisu julistaa Tapparaa tästä jatkoon ja fanit säestävät. Selkeä altavastaajan asetelma tehnee hyvää IFK:lle, uskon.

Lähtökohtaisesti sarjakakkonen on hieman eri tasoa pelillisesti sarjakasin kanssa, joten noille puheille on katetta. IFK:n pelissä pitää useita asioita loksahtaa kohdalleen kauden tärkeimmällä hetkellä, jotta tästä sarjasta voidaan jatkoon mennä, mutta toisaalta joukkue on täynnä kokeneita ja rutinoituneita liigapelaajia (toim.huom. juuri niitä pappoja, joita on kiroiltu koko kausi), joilla ei maila tutise tiukoissakaan paikoissa, joten en pidä sitä mahdottomuutena. Joukkue, joka on alisuorittanut pahasti koko kauden ja lähtee nyt suht paineettomassa tilassa hakemaan kasvojen pesua, voi olla hyvinkin vaarallinen vastus. Tapparalla on myös kokeneita pelaajia yllin kyllin, mutta minua kyllä hieman huvittavat nämä puheet Barkovista, Koskirannasta ja kumppaneista, joilla ei peliäkään ole alla näissä karkeloissa, varmoina onnistujina ja kevään sankareina. Saattavat onnistuakin, en sitä kiellä, mutta yhtä lailla saattavat sukeltaa. Jonkinlainen tuntuma varmasti oman joukkueen kannattajilla (ja fanittajatoimittajilla) on, mutta totuus nähdään sarjan aikana jäällä.

Järki sanoo Tapparan menevän jatkoon, koska se on yksi suurimmista mestarisuosikeista, mutta sydän on punainen. Saa nähdä, kumpi on tänä keväänä oikeassa.
 

Carlos

Jäsen
Omasta mielestäni on vain hyvä, että liki jokainen julkaisu julistaa Tapparaa tästä jatkoon ja fanit säestävät.

Jees. Ellei muisti tee tepposia, niin viimeksi kun Tappara ja Hifk kohtasivat pleijareissa, Tappara oli vienyt kaikki neljä runkosarjan peliä suvereenisti. Kaikki asiantuntijat, mukaanlukien Jari Kurri naureskelivat Hifk:n mahdollisuuksille. Mutta kuinkas kävikään.

En tiedä miten käy nyt, mutta tuumaakaan ei anneta periksi, ja pyyhettä ei nyt heitetä kehään.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jees. Ellei muisti tee tepposia, niin viimeksi kun Tappara ja Hifk kohtasivat pleijareissa, Tappara oli vienyt kaikki neljä runkosarjan peliä suvereenisti. Kaikki asiantuntijat, mukaanlukien Jari Kurri naureskelivat Hifk:n mahdollisuuksille. Mutta kuinkas kävikään.

Samaa tekevät nyt lähes kaikki. Rantanen, Nyholm, Sihvonen ja kumppanit. Ensimmäiset kaksi suorastaan nauroivat IFK:n mahdollisuuksille ja olivat sitä mieltä, että yksinkertaisesti mitään mahdollisuuksia ei ole siihen että IFK tästä parista jatkoon menisi, ei mitään.

Mun mielestä tää on ihan hyvä juttukin. Lähes jokainen media lynkkaa tällä hetkellä IFK:ta täysin maanrakoon, joten toivottavasti jätkät saavat tästä buustia.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Samaa tekevät nyt lähes kaikki. Rantanen, Nyholm, Sihvonen ja kumppanit...

Esko Seppänen veikkasi eilen YLEn kiekkoillassa Hifkille jatkopaikkaa.

Tosin Seppäsen kyvyt urheiluveikkauksessa ja -vedonlyönnissä tietäen, en ihmettelisi, jos kyseessä olikin kuoleman suudelma Hifkin jatkohaaveille.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Esko Seppänen veikkasi eilen YLEn kiekkoillassa Hifkille jatkopaikkaa.
Hah, tähän asti on jopon keula ollut tukevasti maan kamaralla, mutta nyt rupeaa jo vähän nostattamaan!

Vai että Seppänen (joka veikkasi Tapparan sijoittuvan runkosarjassa sijalle 10!) on HIFK:n kelkassa...
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Nopeasti omat:

Maalivahdit - > HIFK:lle

Puolustus - > HIFK:lle

Hyökkäys - > Tapparalle

Valmennus - > Jaa, jotenkin menee pikkaisen Tapparalle. Rautakorpi osaa jostakin syystä peluuttaa HIFK:ta vastaan

Cheerleaders - > HIFK:lle. On muuten sarjan parhaat joukkiot tältä osin vastakkain

Ennustus- > Tappara jatkoon 4-2

Ennustus värilasit päässä - > HIFK jatkoon 4-3, game seven ratkeaa jatkoajalla.

Kaksi perinteistä jengiä, joilla molemmilla kovaotteisia pelaajia. En yllättyisi, mikäli tässä sarjassa jopa tapeltaisiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös