Miten minusta tuli minä, Roy Steel-henkipatto
Roy Steel ei pidä naisista, eikä etenkään miehistä, mutta Roy rakastaa alistamista. Hän on päättänyt maksaa potut pottuina ja pottuilla kaikille, julmasti. Ureassa uitetut ja perseensä polttaneet koulupojat luulevat kokeneensa kovia, mutta he pääsivät helpolla. He onnekseen eksyivät uhreiksi uransa aamunkoitteessa. Samaa ei voi sanoa nykyisistä kohteista. Tuotettu tuska ja vartalosta vuolaana valuva veri saa hänet enää syttymään. Vasta vuodatettu valtimoveri on kauneinta mitä Roy voi kuvitella. Tuore, suolainen ja hengästyttävän helakka elämänneste on jäljittelemätön kaikessa kauneudessaan. Laskimoveri on jo menettänyt hieman hehkuaan, mutta käy kuitenkin kakkosesta.
Mikä suisti Royn väkivallan piinaavalle tielle? Kaikki alkoi jo varhain, kun Roy oli vielä pelkkä ihmisen taimi. Pikku-poikana vanhemmat laittoivat hänet usein enonsa matkaan kalaan. Enska ajoi syrjäisille metsälammille ja koskille mistä huuto ei kantanut ihmisten korviin. Siellä eno jatkoi ajeluaan, rajusti. Vanhemmat aavistivat asian, koska koskista "kalastetut" kalat olivat usein vacum-pakattuja, eikä poika istunut kalareissujen jälkeen viikkoon. He eivät tehneet kuitenkaan asiasta numeroa, koska eno oli äveriäs mies ja avitti perhettä auliisti juoksevissa menoissa sekä erinäisin bonus-lahjoin. Veren tahrimat alkkarit pistettiin piinaavien peräpukamien piikkiin. Ärrä-vikaisen isän mielestä pojankin oli pinnisteltävä yhteisen hyvän eteen. Mies oli seisova mulkku, mikäli ei ollut makuulla taikka istuvilteen.
Roy kuitenkin varttui, kuten lapsilla on tapana. Hänestä kasvoi kaikessa kiukussaan roteva nuorukainen. Eikä eno älynnyt lopettaa ajeluaan ajoissa. Eräänä elokuun helteisenä viikonloppuna äiti pakkasi eväskorin taas valmiiksi. Eno tuli, muttei enää koskella. Roy teki mitä miehuuteen astuvan nuorukaisen tulee.
Enon parkkeerattua maasturinsa kuohuvan kosken rantatöyräälle Roy jäi vielä hetkeksi autoon. Eno komusi takakontille "jigejään" kaivelemaan. Hänellä oli uistinrasiassaan tapana pitää aimo valikoima kyrpärenkaita, joilla enska napakoitti jo hieman väsähtänyttä erektiotaan. Nettisivustoilla, missä pedofiilit tapasivat veikistellä, hän oli niittänyt mainetta "jigi-jormana", jonka tuo oli myös ottanut nikikseen.
Roy survaisi pakin päälle enskan viritellessä "jigiä" säkkiensä ympärille. Takaluukun kansi iski enskaa kipeästi otsaan. Pedofiili näytti enemmän yllättyneeltä kuin tuskaiselta. Ote ei kuitenkaan kirvonnut kyrvästä, vaikka tasapaino olikin menetetty. Mies möyri maassa mulkku kourassa vielä silloinkin, kun Roy otti maasturia eteen - enolta se alkoi jo ehtyä. Nyt nuorukaisella oli aikaa. Sivupeilistä hän näki, että enska yritti ryömiä pois sota-alueelta. Roy odotti olmin etenemistä kunnes kummin koipien taitteet tulivat pyörien linjalle. Takarenkaiden alla kuului: "Riks Raks" etupyrörien alla vain huutoa ja kaksi laimeaa massahdusta. Ukko yritti kammeta pystyyn, mutta lumpiot eivät kantaneet.
Royta olisi naurattanut, mikäli hän ei olisi ollut niin vihoissaan. Äijä näytti nimittäin käsinukelta jonka jalkoihin ei oltu sujutettu sormia ollenkaan. Oikea sääri sojotti eteen kuin polvistuneella kamelilla ja vasen koipi kenotti suorassakulmassa sivulle. Kasvot olivat jäljitelmä juuri myydystä Munkin maalauksesta ja mölinäkin muistutti etäisesti norjaa. Markkinoita tälle teokselle tuskin kuitenkaan olisi.
Roy sammutti auton ja jalkautui. Ukon mölinä alkoi ottaa pattiin. Suu tulisi tukkia. Roy kaivoi repustaan nippusiteitä ja lähestyi sukulaismiestään. Eno alkoi älytä, jotta tällä kertaa nettiin ei ollut välttämättä tuottaa uutta materiaalia, vaan ohjat olisivat toisaalla. Hän yritti lahjoa siskonsa poikaa. Lupasi ummet ja lammet, kunhan käivärä kyörättäisi tästä lääkäriin. Maanitteluiden mennessä kuuroille korville hän äityi uhittelemaan. Tapaili taisteluasentoa, jonka oli oppinut oppikoulun liikunnan opettajalta, joka oli kuulemma ruskean vyön karateka. Väri kiehtoi jo tuolloin, mutta itämainen hömppä ei niinkään. Roy hypähti maassa huiskivan enonsa lihasta törröttävän reisiluun päälle piittaamatta sen rosoisesta murtopinnasta. Ukon silmät muljahtivat ympäri ja hiljaisuus koitti.
Roy oli kätevä käsistään. Veistoluokan vitriinissä komeili yhä hänen nikkaroimansa keppihevonen. Arvosanaksi hän oli tuosta teoksesta saanut täyden kympin. Nyt oli taas kysyntää kädentaidoille. Hän valitsi huolella lähimetsästä männyntaimen. Arviolta kymmenvuotiaan. Vuoli sen kuoresta puhtaaksi ja karsi, muttei aivan runkoa myöden, silmällä pitäen tulevaa tarkoitusta. Teroitti molemmat päät hyväksyvästi nyökkäillen. Työstetyn taimen hän junttasi maahan isonman männyn juureen, jonka hän myöskin kuori. Siinä askarrelessa alkoi enokin jo virota. Hyvä niin, sillä pöytä alkoi olla katettuna
Roy leiskautti maasturin vinssin vaijerin kuoritun männyn oksanhankaan ja alkoi valmistella enoaan loppunäytökseen. Hän teki hinausköydestä silmukan, jonka pujotti “Jigi-Jorman” kainaloiden alta nostosilmukaksi. Hiloi ukon puun juurelle ja kiinnitti vaijerin koukun köyteen. Nosto pariin metriin ja nippusiteet kiinni ranteista ja nilkoista tunnettuun puunhalaus-asentoon. Jalat nyt olivat vähän niin ja näin, mutta Royn mielestä paketti oli huolitellumpi siten. Korkeutta vinssistä lisää ja eno-mies seipään nokkaan persreikä edellä.
Puolipökerryksissä ollut sukulaismies ynisi mielihyvästä, kun Roy antoi vaijerista löysää, ja näytti jopa siltä, että peräaukko ikäänkuin hamusi ja imi seivästä sisäänsä. Hetken oli epäselvää vajosiko eno alaspäin, vai imikö perse seivästä maasta. Royta alkoi vituttaa! Äijällä oli nivelet nurinpäin puikoista ja jätkä makustelee mielihyvällä seivästä perseessään, sitä paitsi sillä oli aivan järkyttävä boner - ja aivan ilman "jigiä"! Kuinka vitun perverssejä enoja maailmaan mahtuikaan? Tuosta oli kertakaikkiaan tehtävä loppu. Roy kirautti nipparin enon mulkun juureen ja silpaisi partiopuukollaan yhdellä määrätietoisella vedolla suonikkaan elimen irti. Veri syöksähti ja mulkku veltostui kuin Lidlin juomapullo avaamisen jälkeen. Isännästään erotettu elin näytti haukkovan henkeään. Terskan liepeet lepattivat kiduksina ja mulkun aukko aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla. Myös enolla alkoi olla amputaation jälkeen happi kortilla. Roy ei hätääntynyt, vaan saattoi happivajeesta kärsivät takaisin yhteen tyrkkäämällä kyrvän takaisin isäntäänsä - suu kun sattui sopivasti olemaan auki. Vielä pari kierrosta ilmastointiteippiä pään ympäri, niin pysyy osat tallessa.
Royta alkoi enon kanssa pelehtiminen jo kyllästyttää. Etenkin, kun seipääseen vajoaminen oli dramaattisesti hidastunut vuosikasvantojen myötä. Olisi ehkä sittenkin pitänyt karsia se puu runkoon asti. Ukko ei sitä paitsi tahtonut kestää enää tajuissaan. Mulkun tynkä ei juurikaan vuotanut verta, kiitos nippusiteen, mutta avomurtumat jaloissa vaativat verenhukan muodossa veronsa. Roy päätti lähteä kerrankin kalaan, kun on koskille tultu. Pulmana vain oli, ettei eno koskaan ollut ottanut oikeita vieheitä taikka jigejä kalaan mukaan, vaan oli onkinut lähinnä sattumia Royn ryppyreijästä. No eipä hätää, tuumi Roy. Sanotaan että särjenkin silmällä saa kalaa, niin miksi ei enon? Rapuloissaanhan se aina oli, jos ei kännissä.
Roy kaivoi pakistaan lusikka-haarukka -yhdistelmän esiin ja alkoi muljuttaa enolta silmää päästä. Ukko yltyi vielä vänisemään teipin takaa, mutta eihän siitä mulkku suussa selvää saanut. Silmä oli yllättävän tiukassa, mutta viimein se pullahti kuopastaan. Sen suuri koko yllätti, kun ei Roy enoa minään varsinaisena bambina ollut pitänyt. Päässä se näytti kuitenkin paljon pienemmältä. Poika pujotti öögan ruosteiseen koukkuun, joka purskautti parhaat mehunsa Royn sormille. Liekkö tuolla luttanalla mitään kalaa tuleekaan, mietti kalamies, kunnes karppi iski.
Maasta paettuaan laivan tervetulokuvassa komeilee Royn rintapielessä hopeinen Abun virvelitehtaan myöntämä kunniamerkki. Se karppi oli sen vuoden toiseksi suurin. Jossain kaukana Ruotsin Ålandissa oli muuan nuori Lars-Lars Stenbeck saanut sata rammaa painavamman, mutta kalamiespiireissä huhutaan, että pyyntiväline oli verkko ja siten epäkelpo kilpaan - sitä paitsi sen suusta oli valunut maitia, vaikkei ollut edes kutuaika. Pitkään kalatta ollut poikamies buustaa nimittäin helposti sen satkun omasta pussistaan. Roy piti itseään voittajana.
Eno löydettiin sittemmin sienestäjien toimesta varrastettuna. Taimi ei vienyt enon henkeä. Oksantyngät olivat liian pitkiä ja ne pelastivat kivuliaasti enon. Perseestä ei tullut enää kalua ja kalukin oli kuopattava. Oli ollut liian pitkään irti juuriltaan ja hapantunut heikkoon suuhygieniaan. Persereikä kurottiin tikei umpeen infektioiden välttämiseksi ja jalatkin amputoitiin. Oikea polvesta ja vasen puolesta reidestä. Pedofiilien nettisivuilla hän yhä pyörii, mutta nikki on nykyisin “Varras-Anneli”. Ainoa silmä tahtoo kyllä rasittua pikku-poikien vahtaamisesta ja vaikka kädet toimivat, niin ei ole enää mitään kopeloitavaa haaruksissa. Paskalla käyntiin ei enää kulu aikaa, kiitos avanteen, mutta pissalla on käytävä istualtaan, eikä sittenkään tahdo osua. Varras pelastettiin sairaalan jätelavalta ja hiottiin sileäksi läheisellä puusepän verstaalla, mutta eipä sekään enää tunnu avanteessa oikein miltään - paska homma kaiken kaikkiaan.
Eno oli menettänyt lähes kaiken. Mulkun, annelin, jalat ja toisen silmän sekä stifferän nuorukaisen. Lihatehtaita hänellä yhä oli ja muuta maallista mammonaa, joista torsolle ei enää ollut juuri muuta iloa kuin maksaa niille joiden oli rankaistava syyllistä ankarasti – ankarammin kuin eno aikoinaan.
Roy Steel, pidä varasi!