Mainos

Pulp Jatkis – seurantaketju

  • 32 194
  • 246

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Minun jälkeeni kirjoittanut Beneway sai mielestäni paljonkin helppoja lähtökohtia, joihin tarttua. Jo pelkästään lehtiö yksinään antoi suorastaan rajattomat mahdollisuudet. Lisäksi jätin tarkoituksella selittämättä monia juttuja, ajatellen että tarpeen tullen niiden kohtien täytöillä saa kirjaimia jonoksi jos ei meinaa muuten juttua tulla.

Benewaylle vähintäänkin retorinen kysymys: Miten se lihatehdas oli muka olikin tyhjä? Lihamylly kuitenkin jauhoi ja lateli vieläpä tarroja pakkauksiin. Ei pojat, ei... Ei vaikuta tyhjältä lihatehtaalta, ei niin millään. Kyllähän majuri kulki lihatehtaalle, vaikka lihatehtaalla oli toimintaa, koska majuri on majuri. Tai siis oli.

Mutta ehkäpä juonen ristiriitaisuus sopii genreen? Minä en tiedä, koska en ole elämässäni koskaan lukenut yhtään tämän genren kirjallisuutta/sarjakuvia.

Eikö uusi kierros voisi vaan alkaa alusta, samassa järjestyksessä? Kaikkien tauot olisivat näin ollen yhtä pitkiä.
 
ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Joutessani koitin tehdä itselleni jonkinlaista hahmotelmaa, jossa yhdistyisi yksittäiset heitot ja viittaukset, kokonaistarina ja omat ideat jotenkin loogisesti saati sitten kattavasti.

Eihän se onnistu. Siksi tässä ketjussa niitä on mukava käydä läpi. Tätä lukee yhtä mielellään kuin itse tarinaa.

Olenko jo muistanut kertoa, että oma osuuteni on tietysti täyttä timanttia ?
Tosin vielä kirjoittamatta.
 
Beneway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Mario Lemieux, Jyp

No pelkästään tuo Majurin tappaminen antoi kyllä aika vaikean kierteen tuohon vastapalloon, sillä olin ahtaassa mielessäni suunnitellut tesktipätkäni pitkälti kyseisen herrasmiehen varaan. Toisaalta tämä toimi ihan hyvänä herätyksenä, eikä liene enää ole kannattavaa suunnitella tarinaa ns. yhden kortin varaan.

Ja kuten aiemmin sanoin, lähdin vähän liialti järkeilemään tapahtumia edes jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi sen sijaan, että painaisin hommaan vauhtia fiilispohjalta sata lasissa. Voi toki olla liian aikaista järkeillä tapahtumista suurempaa kokonaisuutta tässä vaiheessa tarinaa, mutta pyrin sitä silti tekemään, sillä tunsin sen tarpeelliseksi. Olihan tarina kieltämättä alkanut mennä varsin eeppisiin sfääreihin. Yritin sitten parhaani mukaan antaa boostia tarinaan tuon lehtiön kautta, mutta samalla pitää asian järkevänä, enkä vain availla uusia ovia muille kuljettavaksi.

---

Laitoin nyt Frankin veljeilemään rikollispomojen kanssa, vaikka olisin voinut koittaa muutakin. Se, kuka järjesti miehen tapon, onkin sitten vielä täysin auki. Vai onko?

En myöskään halunnut avata sanaista arkkuani siitä, mitä Majuri ja "Skinner" ovat oikeasti miehiään ja miksi he meidän teräsmiestä auttavat. Eipä minulla olisi suurta sanallista arkkua asian tiimoilta edes ollut.

Benewaylle vähintäänkin retorinen kysymys: Miten se lihatehdas oli muka olikin tyhjä? Lihamylly kuitenkin jauhoi ja lateli vieläpä tarroja pakkauksiin. Ei pojat, ei... Ei vaikuta tyhjältä lihatehtaalta, ei niin millään. Kyllähän majuri kulki lihatehtaalle, vaikka lihatehtaalla oli toimintaa, koska majuri on majuri. Tai siis oli.

Hyvä kysymys, jonka vastaus on varsin monivivahteinen.

Ensinnäkin tapahtumahetkellä oli lounasaika, sillä tekihän Royllakin vastikään mieli rabula-pizzaa. Toisekseen kuulin, että kyseisessä kaupungissa oli lihatehtailijoilla meneillään työnseisaus huonojen työolojen takia, ja ilmeisesti joku vatipää unohti laittaa lihamyllyn kiinni. Kolmanneksi, onhan Majuri aina Majuri, ja mies saattoikin aiemmin tyhjentää koko hallin aiemmin omaa käyttöään varten, mutta päätyikin sitten itse lihamyllyyn, ja näinpä tuo tarkoitus jäi sitten selviämättä. Tiedä vaikka kellarin pommisuojassa olisi koko henkilökunta sidottuna ja tajuttomina.

Mutta ehkäpä juonen ristiriitaisuus sopii genreen? Minä en tiedä, koska en ole elämässäni koskaan lukenut yhtään tämän genren kirjallisuutta/sarjakuvia.

Niin, minultakin löytyy genrestä yhtä paljon kokemuksia kuin Janne Katajalta hauskoista läpistä, joten täällä ollaan asian tiimoilta jopa nollapisteenkin alapuolella. Sen kuitenkin sanon, ettei tuo tyhjä lihatehdas ole ollut ainoa irrationaalisuus tarinassa - eikä varmasti ole viimeinenkään.

Eikö uusi kierros voisi vaan alkaa alusta, samassa järjestyksessä? Kaikkien tauot olisivat näin ollen yhtä pitkiä.

Itse olisin sitä mieltä, että vuorot voitaisiin jälleen arpoa, sillä järjestyksen vaihtuminen toisi hommaan pientä maustetta, eikä kaikkien tarvitsisi välttämättä aina kirjoittaa sama tyypin jälkeen. Toisaalta, jos vain haluaa, voi jonkin tietyn paikan varata, kuten JHag tuolla ylempänä jo tekikin.

Voimme toki myös jatkaa myös samaa rataa eli toinen kierros mentäisiin tasan samassa järjestyksessä kuin ensimmäinen loppui. Vuoroja voisi sitten vain vaihdella omien menojen mukaan suotuisiksi.

Eli mikä tuntuu sopivimmalta valtaosan mielestä? Vässykkämäinen demokratiajohto on siis tämän homman ruorissa ja mielipiteitä kysellään aina ennen päätöksiä. Turhistakin asioista.

Lisäsin rungon toisesta kierroksesta avausviestiin. Sieltä löytyy myös kokonainen lista toiselle kierrokselle uskaltautuvista kirjoittajista. Muutama kirjoittaja ei ole vielä vahvistanut osallistumistaan toiselle kierrokselle, joten he löytyvät ns. pending -osastolta. Nämä nimimerkit ovat Jackie Moon, Vanha Len, SamSpade sekä Rööri (kutsu lähetetty).
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Joutessani koitin tehdä itselleni jonkinlaista hahmotelmaa, jossa yhdistyisi yksittäiset heitot ja viittaukset, kokonaistarina ja omat ideat jotenkin loogisesti saati sitten kattavasti.

Tämä on hyvä taktiikka. Itse päätin etukäteen, että kunnioitan edellistä kirjoittajaa jatkamalla tarinaa suoraan eteenpäin. Muuten tulisi fiilis, että oma osio on pääosin tehty jo etukäteen. Se ei oikeasti toimi, kun on kysymys tällaisesta viestikapulakirjoittamisesta. Eli tarina ensin, sitten sekaan heittoja ja murjaisuja, joita pystyy miettimään tietenkin valmiiksi. Oma persoonahan tulee peliin jo ensimmäisestä sanasta alkaen. Siis kirjoitustyylistä. Sitä ei tarvitse miettiä ollenkaan, senkun hakkaa näppäimistöä vaan. Vastaavasti pitää kunnioittaa tarinaa jatkavia kirjoittajia. Mun puolestani he voivat tappaa mahdollisesti keksimäni hahmot vaikka samantien, jos siltä tuntuu. Olin melko varma, että vanha kunnon Uleåborgir tuo tarinaan majurin jossain muodossa. Niinpä minun ei tarvinnut tehdä sitä itse. Kieltämättä hieman surin lihamyllykohtausta, mutta nautin sen kipeästä visuaalisuudesta samanaikaisesti.

Kaikkiaan on nastaa nähdä täällä erilaisia näkökulmia kirjoittamiseen ja tarinankerrontaan. Olen itse 99%:sesti visuaalinen ihminen ja näen kaiken kuvina. Sanoja tarvitsen vain kuvien avaamiseen. Jotkut puolestaan ovat hyvinkin kirjallisia tyyppejä. Kaikkiaan tämä on kiva sekametelisoppa ja hyvin piristävä poikkeus Jatkisessa. Diggasin jo siitä dialogiketjustakin.
 
Beneway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Mario Lemieux, Jyp
Joutessani koitin tehdä itselleni jonkinlaista hahmotelmaa, jossa yhdistyisi yksittäiset heitot ja viittaukset, kokonaistarina ja omat ideat jotenkin loogisesti saati sitten kattavasti.

Eihän se onnistu. Siksi tässä ketjussa niitä on mukava käydä läpi. Tätä lukee yhtä mielellään kuin itse tarinaa.

Olenko jo muistanut kertoa, että oma osuuteni on tietysti täyttä timanttia ?
Tosin vielä kirjoittamatta.

Tämä on hyvä taktiikka. Itse päätin etukäteen, että kunnioitan edellistä kirjoittajaa jatkamalla tarinaa suoraan eteenpäin. Muuten tulisi fiilis, että oma osio on pääosin tehty jo etukäteen. Se ei oikeasti toimi, kun on kysymys tällaisesta viestikapulakirjoittamisesta. Eli tarina ensin, sitten sekaan heittoja ja murjaisuja, joita pystyy miettimään tietenkin valmiiksi. Oma persoonahan tulee peliin jo ensimmäisestä sanasta alkaen. Siis kirjoitustyylistä. Sitä ei tarvitse miettiä ollenkaan, senkun hakkaa näppäimistöä vaan. Vastaavasti pitää kunnioittaa tarinaa jatkavia kirjoittajia. Mun puolestani he voivat tappaa mahdollisesti keksimäni hahmot vaikka samantien, jos siltä tuntuu. Olin melko varma, että vanha kunnon Uleåborgir tuo tarinaan majurin jossain muodossa. Niinpä minun ei tarvinnut tehdä sitä itse. Kieltämättä hieman surin lihamyllykohtausta, mutta nautin sen kipeästä visuaalisuudesta samanaikaisesti.

Kaikkiaan on nastaa nähdä täällä erilaisia näkökulmia kirjoittamiseen ja tarinankerrontaan. Olen itse 99%:sesti visuaalinen ihminen ja näen kaiken kuvina. Sanoja tarvitsen vain kuvien avaamiseen. Jotkut puolestaan ovat hyvinkin kirjallisia tyyppejä. Kaikkiaan tämä on kiva sekametelisoppa ja hyvin piristävä poikkeus Jatkisessa. Diggasin jo siitä dialogiketjustakin.

Itse juuri suunnitelin komean pääni sisällä valmiiksi tietynlaisia "kohtauksia" tai dialogeja omaa vuoroani varten, joita sitten yrittäisin nivoa yhteen tuonhetkisen tarinan kanssa. Täytyy myös myöntää, että pyrin suunnittelemaan omalle jatkotarinalleni jonkinmoista kokonaisuutta jo ennalta, mutta piakkoin huomasin, että se on täysin turhaa. Jokainen uusi teksti ohjaa tarinaa aina tiettyyn, eriävään suuntaan, eikä ole millään mahdollista ns. kirjoittaa pankkiin jatkoa tarinalle ennakkoon. Ei sitä auta oikeastaan muu kuin odottaa kiltisti omaa vuoroaan, ja katsoa tilannetta tarkemmin sitten kun viisari osoittaa päin naamataulua.

Itselle homma on ajoittain myrkkyä, sillä kirjoittajana en ole pelkästään rookie, mutta olen myös sellainen rustaaja, joka suunnittelee päässään kaiken valmiiksi ennen hommien aloittamista, joten lonkalta paukutteleminen ei tule ihan luonnostaan. Ainakaan vielä.

Mutta hauskaa on, ja sehän on pääasia.
 
Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Itse olisin sitä mieltä, että vuorot voitaisiin jälleen arpoa, sillä järjestyksen vaihtuminen toisi hommaan pientä maustetta, eikä kaikkien tarvitsisi välttämättä aina kirjoittaa sama tyypin jälkeen. Toisaalta, jos vain haluaa, voi jonkin tietyn paikan varata, kuten JHag tuolla ylempänä jo tekikin.

Voimme toki myös jatkaa myös samaa rataa eli toinen kierros mentäisiin tasan samassa järjestyksessä kuin ensimmäinen loppui. Vuoroja voisi sitten vain vaihdella omien menojen mukaan suotuisiksi.

Eli mikä tuntuu sopivimmalta valtaosan mielestä? Vässykkämäinen demokratiajohto on siis tämän homman ruorissa ja mielipiteitä kysellään aina ennen päätöksiä. Turhistakin asioista.

Kirjoitusjärjestystä olisi kyllä hyvä välillä muuttaa, toisaalta jos mentäisiin samassa järjestyksessä kaikilla olisi yhtä pitkä aika vuorojensa välillä. Riippuu tietysti siitä kauanko projekti kytee ennen kuin sammuu tai tulee päätökseen kun joku tappaa Royn syöttämällä tämän norsun kokoisille kaupunkirotille, mutta ehkä voisi tehdä niin, että muutaman kierroksen välein vaihdettaisiin kirjoitusjärjestystä. Olipas sekava esitys, mutta siis jonkinlainen välimuoto pysyvän ja vaihtelevan järjestyksen välillä voisi olla ideaali.
 
Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sinne putkahti oma osuuteni. ELÄKELÄINEN, ollos hyvä.

Yllättävän vaikeaa kyllä tämä. Pieni perfektionisti sisälläni pakotti lukemaan koko tarinan uudestaan useampaan otteeseen, että saan faktat kuntoon eikä tule eroavaisuuksia edellisiin kirjoituksiin mm. hahmojen osalta. Toki pieni rönsyily kuuluu homman nimeen. Toisella kierroksella varmasti lähtee vähän enemmän luomisen vapautta tältäkin suunnalta, nyt yritin pysyä mukavuusalueella pitkän kirjoittelutauon jälkeen.
 
ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Hienoa jälkeä rikostoveri Silkkeri. Fiilis pysyy, teksti on asianmukaisen tyylikästä ja sujuvaa, enkä joudu ihan hirveyksiin tempomaan.

Tästä on hyvä jatkaa. Olen odottanut ruutuvihkon, kynän ja viinitörpön kera. Nyt väsään aihion ja huomenna olisi tarkoitus postata.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Way to go Silkkeri, anna palaa Eläkeläinen!

Eiköhän jätetä idean isän Benewayn päätettäväksi muutetaanko järjestystä vai jatketaanko samalta pohjalta? Vuoronvaihdot ovat tässäkin systeemissä näköjään onnistuneet hyvin.
 
Beneway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Mario Lemieux, Jyp
Eiköhän jätetä idean isän Benewayn päätettäväksi muutetaanko järjestystä vai jatketaanko samalta pohjalta? Vuoronvaihdot ovat tässäkin systeemissä näköjään onnistuneet hyvin.

Nyt täytyy todeta, etten tosiaankaan ole idean isä, enkä myöskään poika, enkä todellakaan pyhä henki. Kyllähän homman starttasi aikanaan joku ihan muu kuin minä, joten kunnia ideasta toki hänelle. Minä vain hyppäsin valmiiksi katettuun pöytään huonoine juttuineni.

Tästä on hyvä jatkaa. Olen odottanut ruutuvihkon, kynän ja viinitörpön kera. Nyt väsään aihion ja huomenna olisi tarkoitus postata.

Kuten huomaatte, on toisen kierroksen vuorot nyt nähtävissä avauspostauksessa. Toinen kierros alkaa siis jo 20.7, sillä ELÄKELÄINEN todennäköisesti pujauttaa tekstinsä palstalle hieman etuajassa.

Mikäli vuoro ei syystä tai toisesta kelpaa, niin eipä sitten muuta kuin treidailemaan vanhaan tapaan. Kyllä tässä kaikille joku sopiva vuoro keksitään.

Vahvistusta kirjoitushalukkuudesta odotetaan vieläkin nimimerkeiltä Jackie Moon, Vanha Len, SamSpade sekä tietysti Crazy Diamond, joka puheli aiemmin luovuttaessaan ensimmäisen kierroksen vuoronsa, että olisi halukas jatkamaan toisella kiepillä Onko näin? Röörille on lähetty kutsu, johon hän ei ole vielä vastannut lainkaan. Stigulle en laittanut kutsua ollenkaan, sillä hänen edellisestä käynnistään palstalla oli sen verran aikaa, että uskon miehen viettävän kesälomaa palstan ulkopuolella.

Mikäli nämä henkilöt haluavat liittyä toiselle kirjoituskierrokselle, on oma kirjoituspaikka oletuksellisesti kierroksen hännillä. Toki treidailuvaraa löytyy tässäkin tapauksessa.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
En ehdi toisella kierroksella heinäkuussa kirjoittamaan, uusi (netitön) reissuni alkaa parin päivän päästä ja sitten kuun vaihteessa pitää muuttaa. Elokuussa ehdin kirjoittaa milloin vaan. Vuorokseni on siis merkattu 22.7 - 23.7. Joku elokuulainen, vaihdetaanko vuoroja, hä?

Tai sitten joku vielä kierroksella mukana olematon voi ottaa vuoroni ja minä menen toisen kierroksen hännille.
 
ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
voi vitun vitun vitun vitun vittu. .. tarkoitus oli nyt oikolukea ja postata.

Aloitan osuuteni kirjoittamisen uudelleen alusta. Tallensin viimeisen version 22.32 Siitä on jäljellä pari riviä. Olin todella vireessä.
Olen aivan varma, että tallensin. Tämä on Soneran siviilikone ja ohjelma joku Wordin starter.

Nyt uudestaan ruutuvihkon hahmotelmien pariin.

Ei vittu sanoi Pecos Bill, hevoseni ontuu.
 
Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
En ehdi toisella kierroksella heinäkuussa kirjoittamaan, uusi (netitön) reissuni alkaa parin päivän päästä ja sitten kuun vaihteessa pitää muuttaa. Elokuussa ehdin kirjoittaa milloin vaan. Vuorokseni on siis merkattu 22.7 - 23.7. Joku elokuulainen, vaihdetaanko vuoroja, hä?

Meikäläinen ainakin tarvitsee vaihtoa, tuo 3.-4.8. on hieman liian kireä väli. Tosin en tiedä onko hyvä astua uudestaan pedestaalille heti muutama kierros edellisen oman vuoron jälkeen, mutta jos ei muuta viritelmää kehkeydy niin meikäläisen kanssa vaihto onnistuu kyllä.
 
ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Uusi vesio tehty. Käyn paskalla ja oikoluen sitten sammuttamatta tietonetta. Tämä versio tuntuu jopa hukattua paremmalta. Tuskin maltatte odottaa.

Ensi viikon vuoro tulee liian pain. Olen lomareissulla . En osallistu vaihtotalkoisiin. Minun vuoroani voi siirtää mielin määrin, mutta seuraavat kolme viikkoa olen siellä sun täällä.
 
ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Postattu on.

Ensikommentit pehepiiristä:

En ymmärrä. Liian vaikeaa. Liian lyhyt, liian tiivistä, liikaa ilmeisen merkittäviä tapahtumia suhteessa tekstin pituutteen. Keitä nämä tyypit oikein ovat ? Tarjoa viiniä minullekin. En jaksa keskittyä.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Ymmärsinkö väärin, ahdasta siis tulisi?
Kyllä minä sinne vuoroosi mahdun, jos en kokonaisena, niin 400 gramman paketeissa.

Nyt olisi kyllä suoranainen ideavyöry (ei, ketään en ole tappamassa), että sikäli voisin kirjoittaa vaikka heti mutta olemme nyt siis vaihtaneet päittäin vuoromme. Saitkin komean pään vaihdossa!
 
Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Ah, majurin solukennot olivatkin tilavammat kuin osasin kuvitella. Tämä selvä, pitääkin sitten alkaa jo hieman punomaan!
 
Beneway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Mario Lemieux, Jyp
Vaihdoin Infamouksen ja Käyttäjänimettömän kirjoitusvuorot keskenään. ELÄKELÄINEN odotakoon vielä hetken tuolla omalla paikallaan - tai siis tasan niin pitkään, kunnes löytyy joku, joka tuon vuoron itselleen haluaa.

Jottei koko järjestys menisis sekaisin, olisi mukava, jos esim. Pisin Kääpiö nappaisi joukon hänniltä tuon ELÄKELÄISEN vuoron taskuunsa. Miten olisi?

Laitan YV:tä näille herroille, joilta vahvitusviesti puuttuu, nin siinäkin olisi mahdollisia paikkaajia tuohon vuorolle.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
The plot is thickening. Voin tarvittaessa ottaa E:n toisen kierroksen vuoron? Joudun silloin luopumaan paikasta Uleåborgin jälkeen, mutta elokuun 5. - 12. päivät ovat meikäläiselle aika hankalat.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Kuinka monta kierrosta Pulp Jatkiksella on edessään ennen kuin tarina julistetaan päättyneeksi?
 
Beneway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Mario Lemieux, Jyp
The plot is thickening. Voin tarvittaessa ottaa E:n toisen kierroksen vuoron? Joudun silloin luopumaan paikasta Uleåborgin jälkeen, mutta elokuun 5. - 12. päivät ovat meikäläiselle aika hankalat.

Et viitsisi vetäistä samantien kahta kirjoitusvuoroa toisella kierroksella? Eli kirjoittaisit tuolla ELÄKELÄISEN paikalta, sekä myös uudestaan sitten Uleåborgirin jälkeen. Se tuskin ketään haittaisi? Kukaan näistä odotuslistan nimimerkeistä ei näytä karkeloihin lähtevän, niin minulle passaisi vallan mainiosti tuollainen vuoron täyttaminen. Eipä heittäisi muiden vuoroajat sen jälkeen.

Kuinka monta kierrosta Pulp Jatkiksella on edessään ennen kuin tarina julistetaan päättyneeksi?

Mietin itseasiassa jopa sitä, että jospa tarina koetettaisiin päättää tähän toiseen kierrokseen, ettei se ns. karkaisi liikaa käsistä. Toisaalta karkailu - ei virtsan - on kuitenkin varsin mukavaa, ja tarinaa voisi koettaa päättää vaikkapa kolmanteen kierrokseen. Jos vain järkevä lopetus on tuolloin olemassa. Voi homma toki jatkua tuostakin pidemmälle minun puolestani.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös