PS3: NHL14 - EASHL - HC JATKOAIKA

  • 30 510
  • 313

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eilen pelattiin lopulta muutama matsi ja tuloksien valossa meni ihan kohtalaisesti. Runkosarjamatseista saaliiksi kaksi voittoa ja yksi tappio, sekä pleijarimatsista jatkoaikatappio. Tiukkoja matseja kaikki.

Nyt on kautta jäljellä kaksi peliä ja kahdella pisteellä tulisi nousu 4. divariin. Eli sinne tähdätään tänään!

Eilen oli hyökkäyspelissä nähtävissä taas vaihteeksi huikeita pyörityksiä ja yksilösuorituksia, hyviä asioita siis. Ongelmat painottuivat enemmänkin puolustuspeliin, mikä on tälle joukkueelle harvinaista.

Edelleen korostaisin että pakkien tulee hieman varovaisemmin tukea hyökkäyksiä, etenkin kun nähdään että vastustajalla on taitoa ratkaista läpiajoista. Eilen taisi yhdessä matsissa mennä kolme omiin läpiajoista. Tämä toki koskee myös hyökkääjiä, sillä puolustushan on koko viisikon tehtävä.

Eli hieman enemmän harkintaa hyökkäyksiinlähdöissä ja pyritään muokkaamaan pelitapaa hieman vastustajan mukaisesti, kuten usein onkin tehty.

Omasta mielestäni hyökkääjien osalta ei tarvitse olla niin, että sentteri on puolustusvoittoisempi, vaan pyritään siihen että kaksi hyökkääjää voi lähes missä tahansa tilanteessa hyökätä ja karvata aggressiivisesti, kunhan sitten kolmas hyökkääjistä kyttäilee tilannetta hieman taaempana, valmiina puolustamaan kun tarve tulee. Lisäksi hieman tarkemmin pitää olla paikkaamassa pakin tontilla, jos pakki hyökkäykseen lähtee.

Pelien lopussa tappiotilanteessa voidaan sitten hyökätä kovaa neljällä ja yksi jää alemmaksi yrittäen estää vastahyökkäyksiä.

Meikä tänään linjoilla taas siinä klo 17 lähtien, toivottavasti saadaan paljon porukkaa linjoille ja hyviä pelejä!
 
K.a.a.k.o

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Montreal Canadiens
Eilen oli kyl aivan jäässä.. :/
Koitetaan jos kerkeäis tänään illalla käydä taasen hieman pelailemassa.
Pitää itselläkin mainita täällä tuosta Grezkyyn puhumasta R2:n käytöstä kun on botti-pelaajia mukana.

Eli varsinkin kun on botti-pakki pelissä mukana, niin pitäis malttaa sen syötön pyytämisessä pikkasen paremmin (itsellä kans). Onhan se kieltämättä perseestä jos vastustajan sinisellä hakataan R2:sta jatkuvasti ku pakilla kiekko omissa.

Mutta kuten muussakin pelaamisessa, maltti on valttia, niin verkot heiluu!
 
Pilu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Penguins
Ilta peleistä 2 voittoa, tappio ja jatkoaika tappio. Kyseinen tappio peli kyllä sössittiin todella pahasti. 57 min kohdalla vastustaja tasoitti räkämaalilla, jonka jälkeen sorruttiin ylihyökkäämään ja omissa soi vielä kahdesti.

Oli kyllä henk.koht tosi tahmea debyytti-ilta. Tuntui ettei kavereiden lapa löydy millään eikä verkotkaan liian usein heilunu. Osittain varmaan johtui kun ei ollu mikkejä käytössä ja seurauksena välillä pyörittiin kolmestaan samassa kulmassa ja välillä yksin ilman apuja.

Jospa tämä tästä kunhan oppii tuntemaan toisten pelityyliä paremmin.
 
Kyllähän se aina aikansa ottaa, että toisten kuviot tulevat tutuiksi. Harva samantien on päässyt suorittamaan parhaalla tasollansa.

Eilen oli hieman tahmea ilta varsinkin allekirjoittaneella, mutta pisteitä onneksi joukkueelle ropisi ihan kohtalaisesti ja säilytettiin mahdollisuudet 3. divariin nousuun.

Mikkejä ei ole ollut käytössä vielä kertaakaan, eikä allekirjoittaneella sellaista tällä hetkellä olekaan. Loppuviikosta pitäisi kyllä olla ja toivottavasti pian päästäisiin sellaiseen tilanteeseen, että kaikilta mikit löytyvät. Paitsi että ne helpottavat pelaamista, niin mukavoittaa muutenkin kun pääsee juttelemaan pelikavereille helposti.
 
Pilu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Penguins
Illalla nousu III-divariin jäi harmittavan lähelle. Kauden viimeisestä pelistä olisi pitänyt saada voitto, mutta peli päättyi harmittavasti toisessa jatkoerässä vastustajan 4-3 voittoon. Itse pelissä noustiin hienosti 3-1 tilanteesta tasoihin ja taisteltiin loppuun asti.

Muutenkin pelit kulki välillä mallikkaasti. Saatiin pitkiä hyökkäyksiä ja syöttöketjuja hyökkäysalueella.
 
Näin kävi, mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että tänään on uuden yrityksen paikka.

Eilen oli tosiaan hyviä viitteitä hyökkäyspelissä, homma kulki välillä oikeinkin mallikkaasti. Vaihtelua on pelien välillä paljon ja myös pelin sisällä välillä menee ihan puihin ja sitten onnistuukin kaikki.

Itse jälleen tänään siinä klo 17 jälkeen linjoille.
 
hellcop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Flyers
Puukätinen oikeanlaidan pakki on tänään linjoilla alkuillan! Ehtii varmasti muutaman matsin pelata klo 17-21.
 
Kippe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos jengissä on vielä tilaa rotaatiopakille/kolmosveskalle niin kutsua otetaan mielellään vastaan, PSN: Satoviisi
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos jengissä on vielä tilaa rotaatiopakille/kolmosveskalle niin kutsua otetaan mielellään vastaan, PSN: Satoviisi
Kyllähän tuohon mukaan vielä mahtuu, Loonie (Lepizzz) varmasti laittelee kutsua sulle kun ehtii.

Eilen ei pelattu, joten ehkä tänään sitten senkin edestä? Itse valmis noin klo 17 eteenpäin.
 
Loonie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jep, tilaa on kun foorumilaisesta kyse. Tänään illasta liigan jälkeen pääsen boksille niin laittelen kutsua. Muistakaa ihmiset lähestyä jatkoajan kautta jos haluatte liigaan mukaan. Pleikkarilla tulee monia viestejä ulkopuolisilta, sinne voi hukkua tosi hakemuksetkin.
 
Covametal

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, NHL
Onko tulossa peleille porukkaa. Kopissa ois 3/4 tyyppiä tällä hetkellä mutta aika tympeetä näillä mennä. Koppiin pojjaat!
 
Loonie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jep, tilaa on kun foorumilaisesta kyse. Tänään illasta liigan jälkeen pääsen boksille niin laittelen kutsua. Muistakaa ihmiset lähestyä jatkoajan kautta jos haluatte liigaan mukaan. Pleikkarilla tulee monia viestejä ulkopuolisilta, sinne voi hukkua tosi hakemuksetkin.
Korkki aukes, kohta pleikkarilla! Sori!
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eilen olikin sitten HCJ:n historian surkein päivä, aivan luokatonta tekemistä varsinkin allekirjoittaneelta. Tuo pitää nyt pyyhkiä pois mielestä ja lähteä kohti uusia ulottuvuuksia.

Tänäänhan homma sitten toimii, eiks je?

Porukkaa linjoille ettei tarvii noiden nihkeiden bottien kanssa pelata..
 
Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Hakemus

Moro, Olisin kyselemässä mahtuuko joukkueeseen 2 accolla.
Historiaa: olen pelannut NHL 12 asti ja VP tontilla pelkästään, OP ja VL paikka menee tarpeen tultaessa.
Syy ja ajatus hakea joukkueeseen: Tuuraan kun teillä ei ole tarpeeksi pelaajia ja tarvitta pientä tukea puolustupelaamiseen. Pelaan tällä hetkellä Old Fartseissa 1 accolla.
Huom korostan etten ole viemässä kenekään paikkaa rosterista vaan olisin käytettävissä aina silloin kun teillä ei ole tarpeeksi pelaajia.

Yhteydenotot PSN Remmi__ | Rankaisija_ | täällä jatkiksessa
 
Tää on taas vähän kaks piippunen juttu, meillä on rosteria ja halutaan pelaajat pelaavan joukkueen eteen. En osaa yksin nyt tätä tyrmätä ja puoltaa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eilen oli maalinteon kanssa todella vaikeaa, vaikka muuten pelissä oli jo hyviä merkkejä ilmassa. Tänään hoidetaan kiekot maaliin asti, niin voittoja alkaa napsua.

Eilen käytettiin muutaman pelaajan toimesta headsetteja, suosittelen kaikkia muitakin niitä käyttämään jos vain mahdollista. Eivätpä nuo kauheasti maksakaan, jos ei vielä löydy. Helpottaa kommunikointia ja tekee pelaamisesta hauskempaa!

Itse pääsen tänään liigakierroksen jälkeen pelaamaan, tuskin ennen sitä.
 
Pilu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Penguins
Illalla peli sujui mallikkaasti ja palkintona tuli nousu III-divariin. 7 peliin raavittiin tarvittavat 11p. Nyt sitten suunta kohti Eliittiä!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös