Projekti: Kissa

[magnum37]

Perjantaina jouduimme luopumaan yhdestä kissastamme, joka oli juuri täyttänyt 10. Oksenteli pidemmän aikaa n. kerran päivässä, tutkittiin, sai lääkkeitä, välillä oli melkein kuukauden oksentamattakin jo. Käytiin toisessa kaupungissakin erikoislääkärillä kun täällä ei osattu kunnolla auttaa... Kissa oli koko ajan hyvävointinen, söi, leikki jne. kunnes torstaina käänne huonompaan kun alkoi vetäytymään ja ei syönytkään enää :'( vatsan ultrassa löytyi massaa joka luultavasti kasvain.

Rahaa tuohon paloi ja paljon, kyllä on aivan älyttömiksi mennyt nuo eläinlääkärikustannukset nykyisin. Kaikkemme rakkaan karvakaverin eteen tehtiin, mutta ei auttanut. Ikävä on helvetin iso. Ei tuohon tilanteeseen ikinä totu. Lepää rauhassa rakas <3

Melkein samanlainen tarina oli meidän toisen 10 vuotiaan kissan kanssa tuossa vuodenvaihteessa. Kissa alkoi oksentaa säännöllisesti ja alkoi nopeasti menettää myös painoa. Edessä olisi ollut vaikeita hoitoja ilman varmuutta toipumisesta. Koska kissalla oli selvästi myös hengitysvaikeuksia niin teimme raskaan päätöksen eutanaasiasta. Lopullinen diagnosi jäi hämärän peittoon, mutta kasvainta ei poissuljettu. Sisäelimet olivat pettäneet ja maksa oli laajentunut. Kissalla oli pennusta asti myös IBD, joten ravinteiden imeytymisen kanssa oli ongelmia. Puoli vuotta kissan kuolemasta tuli täyteen viime viikolla ja vieläkin tuska ja ikävä kaivertaa sielua päivittäin. Minulla oli tämän kissan kanssa erityisen syvä ystävyys.

 

[Krepo]

Reilun vuoden sisään on jouduttu viemään viimeiselle matkalle kaksi pitkään ikään ehtinyttä kissaamme. Keski ikäinen kollimme jäi sitten ilman kissakaveria. Kani toki hällä ollut seuranaan, ja oikein hyvin tulevat toimeen. Nukkuvat vierekkäin yms.

Muutama päivä sitten haettiin tyttärelle kissanpentu. Yksi yö riitti siihen, ettei enään halunnutkaan kissaa. Toki oltiin varauduttu tähän skenaarioon ja nyt Irma asuukin meillä. On kyllä melkoinen tapaus. Ei yhtään arastele mitään. Kovasti tekee tuttavuutta aiempien lemmikkien kanssa. Kanin kanssa nopeasti ystävyityivätkin. Vanhempi kolli, joka hieman arempi on ollut lähinnä paossa uutta tulokasta. Tänään sitten ovat jo enemmän tulleet toimeen ja päiväunetkin ottivat jo kohtuu lähekkäin.

 

[Vuokralainen]

Osanotto. Aina yhtä raastava kokemus. Tuntuu että pala sydämestä lähtee aina mukana.

Kiitos. Kyllä se perheenjäsen on ja iso pala lähti mukana.
Jatkuvasti kuulee tai tuntee kaverin edelleen liikkuvan täällä kämpässä ja tiettyjä asioita luulee, tuntee ja odottaa näkevänsä, vaikkei niitä enää koskaan näe tai koe.

Tänään tuli käytyä viemässä muistolehtoon kukkia ja kynttilä. Muistolaatta ei ollut vielä paikallaan. Käyn ihan varmasti uudestaankin, vaikka kyseiseen paikkaan vähän matkaakin on.

 

[Ötökkä]

Kiitos. Kyllä se perheenjäsen on ja iso pala lähti mukana.
Jatkuvasti kuulee tai tuntee kaverin edelleen liikkuvan täällä kämpässä ja tiettyjä asioita luulee, tuntee ja odottaa näkevänsä, vaikkei niitä enää koskaan näe tai koe.

Tänään tuli käytyä viemässä muistolehtoon kukkia ja kynttilä. Muistolaatta ei ollut vielä paikallaan. Käyn ihan varmasti uudestaankin, vaikka kyseiseen paikkaan vähän matkaakin on.

Kissaa moni pitää vägäpätöisempänä kuin koiraa. Usein saa kuulla että "sekin on saikulla jonkun kissan kuoleman takia". Itse saattaisin hyvinkin sen päivän tarvita jos ola kissa yllättäen kuolisi. En tiedä kun onneksi ei ole tarvinnut sitä kokea.

 

[Vuokralainen]

Kissaa moni pitää vägäpätöisempänä kuin koiraa. Usein saa kuulla että "sekin on saikulla jonkun kissan kuoleman takia". Itse saattaisin hyvinkin sen päivän tarvita jos ola kissa yllättäen kuolisi. En tiedä kun onneksi ei ole tarvinnut sitä kokea.

Kukaan toinen ihminen ei voi ymmärtää miten kukakin läheisensä menettämisen kokee. Mä asuin kissani kanssa yli 12 vuotta kaksistaan. Sattuu sen menettäminen todella paljon. Tämä talo on tyhjempi nyt.
Onneksi kukaan mun läheisistä tai tutuista ei ole tullut vähättelemään kokemaani.

Kuulin eräältä ystävältäni, että hänelle oli kissan menettämisen hetkellä tullut joku työkaveri sanomaan, että saahan noita kissoja uusia. Itse olisin aikaisempana minänä saattanut ladata välittömästi tauluun. Nykyisin koitan ymmärtää ihmisiä, myös itseäni ja jätän mulkkuudet mahdollisuuksien mukaan muille.

 

[Ötökkä]

Kukaan toinen ihminen ei voi ymmärtää miten kukakin läheisensä menettämisen kokee. Mä asuin kissani kanssa yli 12 vuotta kaksistaan. Sattuu sen menettäminen todella paljon. Tämä talo on tyhjempi nyt.
Onneksi kukaan mun läheisistä tai tutuista ei ole tullut vähättelemään kokemaani.

Kuulin eräältä ystävältäni, että hänelle oli kissan menettämisen hetkellä tullut joku työkaveri sanomaan, että saahan noita kissoja uusia. Itse olisin aikaisempana minänä saattanut ladata välittömästi tauluun. Nykyisin koitan ymmärtää ihmisiä, myös itseäni ja jätän mulkkuudet mahdollisuuksien mukaan muille.

Isot tsempit sinne. Kyllähän se lemmikki iso osa elämää on ja arkikin lopulta muuttuu paljon jos etenkin ainoan lemmikin menettää.

 

[Nelfor]

Kukaan toinen ihminen ei voi ymmärtää miten kukakin läheisensä menettämisen kokee. Mä asuin kissani kanssa yli 12 vuotta kaksistaan. Sattuu sen menettäminen todella paljon. Tämä talo on tyhjempi nyt.
Onneksi kukaan mun läheisistä tai tutuista ei ole tullut vähättelemään kokemaani.

Kuulin eräältä ystävältäni, että hänelle oli kissan menettämisen hetkellä tullut joku työkaveri sanomaan, että saahan noita kissoja uusia. Itse olisin aikaisempana minänä saattanut ladata välittömästi tauluun. Nykyisin koitan ymmärtää ihmisiä, myös itseäni ja jätän mulkkuudet mahdollisuuksien mukaan muille.

Kun vastasin sun aiempaan viestiin aiheesta kesäkuun puolella, niin ei ollut aavistustakaan, että myös oman kissan loppu olisi ollut näin lähellä. Menetin kissani 10 vuoden ikäisenä noin viikko sitten.

Kissani vaikutti normaalilta ja hyvinvoivalta ihan viime metreille saakka, kunnes viime viikon alussa kunto romahti täysin, oksenteli ja ei syönyt enää. En tiennyt yhtään mitä odottaa, mutta näin toki miten huonosti kaveri voi ja varauduin osittain myös pahimpaan, kun lähdin viemään eläinlääkärin päivystykseen. Diagnoosi oli lohduton, munuaisarvot äärimmäisen huonot ja röntgen kertoi murheellista tarinaa munuaisten voinnista. Ei ollut enää hoidettavissa. Sairaus oli ilmeisesti muhinut jo pitkään, mutta kissoille tyypilliseen tapaan oireet olivat vähäisiä ja kissa myös osaa niitä aika hyvin peitellä.

En ollut tähän ollenkaan valmis. Kissa ei ollut vielä hirveän vanha ja vaikutti tosiaan ihan normaalilta ennen tuota äkillistä muutosta. Osasin ajatella, että olipa kyse mistä tahansa, niin hoito ei ole helppoa ja lähtö voi tulla esimerkiksi viikkojen tai kuukausien hoidon jälkeen, mutta en osannut ajatella, että kaveri ei enää palaa kotiin sen päivystykseen viemisen jälkeen.

Oli ainoa kissa ja ainoa lemmikki, jonka kanssa asuin kahdestaan kissan pentuiästä lähtien. Tunnemyrsky on tietysti ollut viikon ajan ihan valtava. Tiesin jo etukäteen miten paljon tämä kissa itselleni merkitsee ja jossain alitajunnassa oli aina pieni pelko siitä, että joskus meidän tiet erkanevat. En silti mitenkään voinut olla tähän valmis.

Tiedän, että aika auttaa pääsemään tästä hiljalleen eteenpäin, joka lohduttaa vähän, vaikka sitä onkin vaikea nyt ajatella. Sen verran tuohon karvakaveriin myös totuin ja hirvittävän eläinrakas olen, että todennäköisesti jossain kohtaa annan hyvän kodin yhdelle tai kahdelle uudelle kissalle, kun siltä alkaa tuntua. Hirveästi tuntemuksia liittyy myös uuden kissan ottamiseen, kun menehtynyt kissa oli tietyllä tavalla se ainoa ja oikea.

Mukava nähdä, että samalla tavalla ajattelevia kohtalontovereita löytyy täältäkin. Lohduttaa aina vähän, kun huomaa, että muutkin voivat ymmärtää miltä musta tuntuu. En hirveästi tykkää puhua asiasta oikein kenellekään, kun tiedän miten herkästi vastapuolen suhtautuminen voi tuntua pahalta, jos eivät ymmärrä miltä tämä voi tuntua.

Voimia kaikille, jotka kamppailevat näiden murheellisten asioiden kanssa.

 

[JKyykka]

Voimia kaikille ketkä ovat rakkaan lemmikkinsä menettäneet.

Meidän 17-vuotias kissamme kuoli viime syksynä. Sai elää pitkän ja hyvän elämän. Vaikka ikää oli jo noinkin paljon, niin kovasti uskoin siihen, että vielä olisi muutama ollut edessä ja parikymppisiä olisi päästy viettämään. Oli kyllä järkyttävän kova paikka, kun perheenjäsenestä joutui luopumaan.

Syksyn jälkeen taloon on muuttanut kaksi kissanpentua ja ovat kyllä aivan huikeita tapauksia. Tuovat päiviin niin paljon iloa ja seurattavaa. Toinen tykkää kiehnätä kainalossa ja sylissä, kun taas toinen haluaa enemmän olla omissa oloissaan. Yhtä rakkaita molemmat.

 

[magnum37]

Tiedän että aika parantaa haavat, vaikka koskaan rakasta kissaa ei takaisin saakkaan. Tämä viimeisin menetys oli kuitenkin niin raskas, että vielä puolen vuoden jälkeenkään ei ole edes voimia harkita uuden kissan adoptoimista. Löytöeläintalot kun valitettavasti pursuavat kodittomia sympaattisia kissoja, että helpostihan niitä saisi ottaa niin monta tilalle kuin vain rahkeet kestää hoitaa. Mutta sitä vain kaipaa entistä karvakasaa, ettei ole voimia kuin surra - joka päivä ei olisi voimia oikein siihenkään.

Tilanne on huomattavan erilainen kuin edellisen kissan kanssa, jonka jouduimme vaimon kanssa lopettamaan niin ikään sisäelinten sanottua sopimukset irti. Mutta kissa oli silloin jo iäkkään puoleinen. Oltiin kolme viikkoa ilman, kunnes adoptoimme kaksi 1-vuotiasta karvapatteria, joista toinen siis sairastui ja menehtyi yllättäen tuossa vuodenvaihteessa.. Ensimmäisen kissavanhuksen kuolema oli myös todella vaikea kokemus, mutta sitten kodin antaminen kahdelle vielä kasvuikäiselle nuorelle kissalle toimi kyllä hyvin suruun ja toi paljon iloa tilalle. Sama voisi toimia nyttenkin, mutta jotenkin fiilis on nyt erilainen. Pakko käsitellä menetys rauhassa ajan kanssa. Vuodenvaiheessa ainoaksi kissaksemme jäänyt kaveri täytti keväällä 11 vuotta, eikä hänenkään vuoksi viitsi ainakaan tuottaa stressiä kotiin tuomalla uuden nuoren ja vilkkaan kissan kotiin. Kaveri on nyt päässyt pahimman ihmetyksen ja surun yli "velipojan" menetyksestä ja vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä, kun saa nyt kaiken huomion ja palvelun osakseen.

Surullista kuulla, että tässä on nyt ilmaantunut muillekin sellaisia kokemuksia, että kissa on 10-vuotiaana sairastunut ja jouduttu lopettamaan. Vaikka kissat ovat perusluonteeltaan sitkeitä otuksia, niin samalla ne ovat myös verrattaen herkkiä saamaan erilaisia sisäelimistön sairauksia. Sitä kun usein kuulee yleensä vaan niitä onnellisia tarinoita 20-vuotiaiksi eläneistä kissoista, mutta aina ei käy yhtä hyvin.. Paljon iloa ja rakkautta kuitenkin jokainen omistajalleen tuo elämänsä jokaisena päivänä, riippumatta paljonko niitä lopulta kertyy.

Elämä olisi paljon kurjempaa ilman kissoja, ja eläimiä ylipäätään.

 

[Vanha Len]

Mun ikääntynyt kolli on nyt 8 vuotta. Kaveri on hoitanut mua kahden syöpähoidon ajan ja niin rakas, etten voi edes sitä tähän kirjoittaa. Toivon kovasti, että mä lähden täältä, ennen kuin hän. No mun elinajanodoite on kuitenkin suht lyhyt. Todennäköisesti Chico jää mun jälkeen.

 

[Vanha Len]

Tässä lumibengali Luna.

 

[diavolo]

Mukava että tänne saadaan vähän muutakin kuin surullisia kissapäivityksiä. Eikä siinä, sekin on osa kissan kanssa elämistä. Itselläkin niitä on tullut ja mennyt ja jokainen tuntuu aina pahalta. Ei siihen kuulukaan kylmettää itseään.

Se mistä itse nyt kirjoittelen on sairaus nimeltä hyperestesia. Oletko nähnyt kissan jahtaavan häntäänsä ja yrittävän nuolla tai purra sitä vimmaisesti? Saako kissa yllättäviä juoksupyrähdyksiä? Nykiikö kissan selkä? Usein häntäänsä jahtaavasta kissasta sanotaan vain että kissa on tylsistynyt. Taustalla voikin olla hyvin ikävä sairaus nimeltä hyperestesia.

Tiivistetysti: kyseessä on aistiyliherkkyys. Yleensä hyperestesian laukaisee kipu, mutta taustalla voi hyvin olla stressikin. Hyperestesiassa kissan aistit käyvät ylikierroksilla, mikä aiheuttaa edellä kuvailtuja oireita kohtauksittain. Stressin ollessa taustalla hyperestesiakohtaukset ovat niin sanottuja sijaistoimintoja.

Yhdeltä meidän kissoista tätä lähdettiin sitten tutkimaan ja lopulta diagnoosina oli spondyloosi. Kipua aiheuttava spondyloosi siis oireilee hyperestesiana. Eipä olisi siis tuota spondyloosiakaan osattu löytää ilman hyperestesian oireita.

Kirjoittelen tätä pitkälti siitä syystä että joku ehkä havahtuisi oman kissansa kanssa tähän. Ei meilläkään tajuttu epäillä mitään vakavampaa, kun "kissat vaan joskus jahtaa häntäänsä". No, nyt on otettu opiksi ja kissalla on gabapentiinilääkitys. Onneksi tuolla on ikää vasta se 8 vuotta, niin lääkityksen myötä hyviä elinvuosia pitäisi vielä riittää. Henkeä uhkaavasta sairaudesta ei ole kyse, mutta hyperestesia laskee kissan elämänlaatua merkittävästi.

 

[Triplaexpresso]

Kukaan toinen ihminen ei voi ymmärtää miten kukakin läheisensä menettämisen kokee. Mä asuin kissani kanssa yli 12 vuotta kaksistaan. Sattuu sen menettäminen todella paljon. Tämä talo on tyhjempi nyt.
Onneksi kukaan mun läheisistä tai tutuista ei ole tullut vähättelemään kokemaani.

Kuulin eräältä ystävältäni, että hänelle oli kissan menettämisen hetkellä tullut joku työkaveri sanomaan, että saahan noita kissoja uusia. Itse olisin aikaisempana minänä saattanut ladata välittömästi tauluun. Nykyisin koitan ymmärtää ihmisiä, myös itseäni ja jätän mulkkuudet mahdollisuuksien mukaan muille.

Ei voi kyllä käsittää mitä ihmisen päässä liikkuu kun menee sanomaan jotain tuollaista tuossa tilanteessa. Juu, uusi kissahan nyt tottakai korvaakin sen vanhan... Tilannetaju ihan kohdillaan ja silleen. Luojan kiitos kukaan ei ole mitään tuollaista itselle sanonut, olisi aika suora palaute lähtenyt siinä kohtaa.

Tänään mennään töiden jälkeen hakemaan rakkaan kissamme tuhkat kotiin. Ei tätä oikein usko vieläkään todeksi :(

 

[Ötökkä]

Ei voi kyllä käsittää mitä ihmisen päässä liikkuu kun menee sanomaan jotain tuollaista tuossa tilanteessa. Juu, uusi kissahan nyt tottakai korvaakin sen vanhan... Tilannetaju ihan kohdillaan ja silleen. Luojan kiitos kukaan ei ole mitään tuollaista itselle sanonut, olisi aika suora palaute lähtenyt siinä kohtaa.

Tänään mennään töiden jälkeen hakemaan rakkaan kissamme tuhkat kotiin. Ei tätä oikein usko vieläkään todeksi :(

Raskaita päiviä. Isot tsempit sinulle!

Itse tässä harkitsen toista kissaa. Olisi vähän niin kuin varattuna jo pentu. Ajattelin että noista olisi toisilleen seuraa.

 

[Nelfor]

Itse tässä harkitsen toista kissaa. Olisi vähän niin kuin varattuna jo pentu. Ajattelin että noista olisi toisilleen seuraa.

Tämä on ilmeisesti todella hyvä idea - olettaen että nykyinen kissa tulee toimeen toisten kissojen kanssa.

Oman menehtyneen kissan kohdalla harmitti vain se, että en oikein pystynyt alkuvaiheessa totuttamaan muihin kissoihin ja myöhemmin tuntui aika mahdottomalta. Oli siis hyvin vihainen muita kissoja kohtaan, vaikka rakasti kaikkia ihmisiä.

 

[Ötökkä]

Tämä on ilmeisesti todella hyvä idea - olettaen että nykyinen kissa tulee toimeen toisten kissojen kanssa.

Oman menehtyneen kissan kohdalla harmitti vain se, että en oikein pystynyt alkuvaiheessa totuttamaan muihin kissoihin ja myöhemmin tuntui aika mahdottomalta. Oli siis hyvin vihainen muita kissoja kohtaan, vaikka rakasti kaikkia ihmisiä.

Ei ihan hirveästi tuo 4v kissa ole ollut toisen kissojen kanssa tekemisissä, kiinnostunut on kuitenkin ollut silloin kun törmännyt (paitsi aikuiset kollit tietty suututtaa). Olen ymmärtänyt että hyvin pitäisi sopeutua kun pentuna saisin toisen :) ja jos ei, niin sitten on luultavasti pakko etsiä pennulle uusi koti.

Jänniä aikoja.

 

[Nelfor]

Ei ihan hirveästi tuo 4v kissa ole ollut toisen kissojen kanssa tekemisissä, kiinnostunut on kuitenkin ollut silloin kun törmännyt (paitsi aikuiset kollit tietty suututtaa). Olen ymmärtänyt että hyvin pitäisi sopeutua kun pentuna saisin toisen :) ja jos ei, niin sitten on luultavasti pakko etsiä pennulle uusi koti.

Jänniä aikoja.

Yleensä sopeuttaminen onnistuu, jos vanha kissa ei ole todella vihamielinen. Ja silloinkin voi onnistua, jos tutustuttaa kärsivällisesti ja varovaisesti. Joskus voi olla, että kissoja täytyy pitää useamman päivän ajan erillään toisistaan ja vähitellen valvotusti totuttaa toisiinsa. Mutta tämä tosiaan äärimmäisissä tilanteissa, yleensä ei mene noin vaikeaksi.

 

[HPL76]

Koska edelliset karvapallerot jäivät avioerossa ulkomaille, päätin ottaa tähän poikamiesboksiin seuraksi uuden kisulin.

Hesyn kautta tarjosin kotia yhdelle kodittomalle, ja tuollainen pikimusta puolipitkäkarvainen mötikkähän sieltä sitten kotiutui. Vähän jo vanhempaa mallia, eli ikää on 8 vuotta, mutta todella siisti ja ystävällinen kaveri.

Ensimmäisen illan vietti sängyn alla piilossa. Vein ruokaa ja juomaa sängyn viereen ja oli kuppeja kyllä käyty tyhjentämässä jossain välissä. Annoin kaverin olla omissa oloissaan ja seuraavana päivänä jo rupesi kiinnostamaan muukin kämppä ja jopa meikäläinen. Vähän arkahan tuo on vieläkin jos uusia ihmisiä mukanani ovesta sisään saapuu, mutta kyllä tuo yleensä lämpenee aika nopeasti varsinkin jos on herkkuja tarjolla.

Syksyllä joudumme käymään eläinlääkärissä operaatiossa jossa toinen silmä kisulta poistetaan. Melanoomahan siellä on ja silmän poisto takaa että ei tauti leviä mihinkään muualle. Ei kuulemma yleensä juuri leviä, mutta parempi olla tuosta ihan täysin varma. Kyllähän tuo yhdelläkin öögalla pärjää ja pitäähän sitä nyt joka jätkällä yksi merirosvokissa olla!

Hesyllä olivat antaneet kisulle nimen, mutta koska sanoivat että saan sen nimetä ihan oman mielen mukaan, vanhana hevarina annoin kissalle nimeksi Pantera. Eipä tuo mitään nimeä tottele, joten aivan sama se sille on.

Tämän hankinnan myötä olen myös luopunut herätyskellosta täysin. Joka aamu viimeistään klo 6 on ruoka-aika ja naamaan tulee tassua ja nenää ja muutenkin kiehnätään sen verran että ei auta kuin nousta ylös. Viikonloppuisin saan joskus armoa ja voin nukkua jopa kahdeksaan. Onneksi päiväunet kelpaavat molemmille, joten univelkoja voi kuitata hieman näin.

Parin viikon päästä testataan kisulin autoilukestävyys kun aion painua mökille. Tuolta Hesyltä kun kaverin hain, nukkui koko matkan kopassaan ja oli aivan pihalla kun kotiin päästiin, joten en usko että tulee isompia ongelmia vastaan mökkimatkallakaan.

Ehdottomasti hyvä päätös tämä oli ja vaikka tässä nyt ei olla kämppiksinä asuttukaan kuin muutama kuukausi, on tuo kaveri jo korvaamaton.

 

[Nelfor]

Koska edelliset karvapallerot jäivät avioerossa ulkomaille, päätin ottaa tähän poikamiesboksiin seuraksi uuden kisulin.

Hesyn kautta tarjosin kotia yhdelle kodittomalle, ja tuollainen pikimusta puolipitkäkarvainen mötikkähän sieltä sitten kotiutui. Vähän jo vanhempaa mallia, eli ikää on 8 vuotta, mutta todella siisti ja ystävällinen kaveri.

Ensimmäisen illan vietti sängyn alla piilossa. Vein ruokaa ja juomaa sängyn viereen ja oli kuppeja kyllä käyty tyhjentämässä jossain välissä. Annoin kaverin olla omissa oloissaan ja seuraavana päivänä jo rupesi kiinnostamaan muukin kämppä ja jopa meikäläinen. Vähän arkahan tuo on vieläkin jos uusia ihmisiä mukanani ovesta sisään saapuu, mutta kyllä tuo yleensä lämpenee aika nopeasti varsinkin jos on herkkuja tarjolla.

Syksyllä joudumme käymään eläinlääkärissä operaatiossa jossa toinen silmä kisulta poistetaan. Melanoomahan siellä on ja silmän poisto takaa että ei tauti leviä mihinkään muualle. Ei kuulemma yleensä juuri leviä, mutta parempi olla tuosta ihan täysin varma. Kyllähän tuo yhdelläkin öögalla pärjää ja pitäähän sitä nyt joka jätkällä yksi merirosvokissa olla!

Hesyllä olivat antaneet kisulle nimen, mutta koska sanoivat että saan sen nimetä ihan oman mielen mukaan, vanhana hevarina annoin kissalle nimeksi Pantera. Eipä tuo mitään nimeä tottele, joten aivan sama se sille on.

Tämän hankinnan myötä olen myös luopunut herätyskellosta täysin. Joka aamu viimeistään klo 6 on ruoka-aika ja naamaan tulee tassua ja nenää ja muutenkin kiehnätään sen verran että ei auta kuin nousta ylös. Viikonloppuisin saan joskus armoa ja voin nukkua jopa kahdeksaan. Onneksi päiväunet kelpaavat molemmille, joten univelkoja voi kuitata hieman näin.

Parin viikon päästä testataan kisulin autoilukestävyys kun aion painua mökille. Tuolta Hesyltä kun kaverin hain, nukkui koko matkan kopassaan ja oli aivan pihalla kun kotiin päästiin, joten en usko että tulee isompia ongelmia vastaan mökkimatkallakaan.

Ehdottomasti hyvä päätös tämä oli ja vaikka tässä nyt ei olla kämppiksinä asuttukaan kuin muutama kuukausi, on tuo kaveri jo korvaamaton.

Arvostan ihan äärettömän paljon jokaista, joka tarjoaa kodin kissoille, joilla ei sellasta ole tai ovat sen menettäneet. Etenkin vähän varttuneempien kissojen on usein vaikea löytää uutta kotia.

Hieno teko, josta kyseinen karvakaveri on varmasti erittäin kiitollinen ja osoittaa sen joka päivä, vaikka kissoilla onkin omat tyylinsä osoittaa kiitollisuutta ja läheisyyttä.

 

[HPL76]

Arvostan ihan äärettömän paljon jokaista, joka tarjoaa kodin kissoille, joilla ei sellasta ole tai ovat sen menettäneet. Etenkin vähän varttuneempien kissojen on usein vaikea löytää uutta kotia.

Hieno teko, josta kyseinen karvakaveri on varmasti erittäin kiitollinen ja osoittaa sen joka päivä, vaikka kissoilla onkin omat tyylinsä osoittaa kiitollisuutta ja läheisyyttä.

Juu tämän kaverin entinen omistaja oli kuollut. En sen enempää tiedä asiasta, mutta ei siis sen kummempia traumoja tai kaltoin kohtelua ollut tällä takana.

Minulla oli toiveena vähän sellainen rauhallisempi kaveri kun ei nyt jaksais mitään ADHD-pentua täällä kouluttaa. Siltä osin meni vallan mainiosti kohdilleen siis tämä - kisu sai hyvän kodin ja minä rauhallisen ja sisäsiistin kaverin.

Ja kyllä tuosta tosiaan näkee että on jo ihan kotiutunut ja tyytyväinen elämäänsä.

 

[Nelfor]

Ja kyllä tuosta tosiaan näkee että on jo ihan kotiutunut ja tyytyväinen elämäänsä.

Tämä on juurikin se, mistä näkee, että kissa on kiitollinen uudesta kodista. Eli olemalla rauhallinen ja normaali oma itsensä. Kissatkin sopeutuvat uuteen kotiin yleensä kohtalaisen helposti, kun niille antaa aikaa sopeutua omassa rauhassa.

 

[Chespa]

Alkaa valitettavasti omasta kissakaveristani pikkuhiljaa ikä ottamaan voiton. Pari viimeistä vuotta on kyllä aika ahkerasti ravattu lääkärissä ja vauhti vain kiihtyy. Rahaa palaa, mutta tämän kaverin kanssa tuhlataan ihan siihen tappiin asti kunnes elämä ei ole enää elämisen arvoista. Ikää alkaa olemaan jo kohta 16v, joten ihan kohtuullisen pitkän elämän on ukko jo päässyt elämään. Ensimmäiset 9 vuotta meillä meni ihan kahdestaan, joten aika tiivis pari ollaan vieläkin emännästä huolimatta ;). Tulee kyllä olemaan raskasta, kun hyvästien aika koittaa. Ensimmäinen ja ainut lemmikki ikinä.

 

[Kilgore Trout]

Toinen kissoista, leikattu kolli, keksi eilen, että pääsee pesuhuoneen välioven päälle. Se ovi on puuta, joten siitä ilmeisesti saa kynnellä sen verran otetta, että hyppääminen onnistuu. Sieltä on nyt hyvä katsella polleana maailmaa alaspäin. Muut väliovet ovat liukkaampaa mdf-levyä, niiden päältä ei ole vielä kissaa löytynyt.
Pienempi ja arempi tyttö menee kaikkialle perässä, ei vielä oven päälle mutta varmasti ajan kanssa sinnekin.

Poika tähyilee nyt kattovalaisimia ja verholautoja sillä silmällä, että josko tuonnekin...

 

[Anni]

Kissanystävän menettäminen on kyllä kova paikka. Jouduin kokemaan sen neljä vuotta sitten, kun 16-vuotiaan kissan munuaisten vajaatoiminta paheni yllättäen. Huh. Nyt minulla on kaksi nuorta ihanaa uutta kissaa ja vauhtia talossa riittää. Toivotan voimia kaikille, kenellä on tuo kova paikka edessä. Saimme muuten lisää hyviä elinvuosia, kun vaihdoimme vanhuksen ruoat munuaisten vajaatoiminnan ruokiin. Löysin niitä tällaiselta sivustolta: Kissan munuaisten vajaatoiminta - parhaat ruoat

 

[hablaa]

Itsellä on ollut maatiaiskissoja muinoin, mutta ei hetkeen, nyt tuli tyttärelle bengali. Ja olen nyt kissavahtina. Niin onko jotain erityisvinkkejä mitä pitäisi huomioida? Tuo on siis tällä hetkellä tuollainen n. 16-viikkoinen pikku terroristi, joka kyllä nukkuu toki paljon kerta on pentu, mutta on myös aika hyperaktiivinen hereillä ollessaan. Yritän kyllä leikittää ja järjestää muita virikkeitä sikäli kun keksin/jaksan.