Projekti: Kissa

[Sv veinikretski]

Olin siskolla kylässä ja heidän kissansa pyysi ulos, hieman aikaisemmin kuitenkin näin ketun menevän naapuripihan poikki, mietin että uskallanko päästää kissan ulos vai syökö ketut kissoja ja miten kissa ketun kanssa oikein pärjäisi ? No aamulla näytti kissa olevan kunnossa, niin että ilmeisesti heidän tiensä eivät kohdanneet.

veini

 

[psychodad]

Olin siskolla kylässä ja heidän kissansa pyysi ulos, hieman aikaisemmin kuitenkin näin ketun menevän naapuripihan poikki, mietin että uskallanko päästää kissan ulos vai syökö ketut kissoja ja miten kissa ketun kanssa oikein pärjäisi ? No aamulla näytti kissa olevan kunnossa, niin että ilmeisesti heidän tiensä eivät kohdanneet.

veini

Kissa ei kuulu suomen luontoon, joten älä päästä ollenkaan ulos niin ei tule vahinkojakaan sitten.

 

[Sv veinikretski]

Kissa ei kuulu suomen luontoon, joten älä päästä ollenkaan ulos niin ei tule vahinkojakaan sitten.

Niinpä varmaan onkin. Minua alkoi asia kuitenkin vaivamaan ketun ja kissan suhteesta, selvittelin asiaa ja sain vastaukseksi että kettu on vaarallinen kissalle, se kuulemma saattaa seurata kissaa päiväkaupalla ja vaania valitsemaansa uhria. Sitten aikanaan kettu popsii kissan poskeensa, yleisesti ottaen kettun ruokavalioon ei kissat kuitenkaan kuulu (johtuisikohan imelästä pissan mausta, vai mistä ?), no ajattelin kertoa muillekkin.

veini

 

[Jokru]

Anteeksi nyt vain mutta entisenä kissanomistajana voin sanoa, että se mikä kissoista huokuu etupäässä on kusen haju. Mikään ei ole niin pistävä ja läpitunkeva.

Tähän kusen hajuun on pakko kahden sisäkissan omistajana heittää kommentti. Olen huomannut että hiekalla ja ruokamerkillä on suuri vaikutus... Jos malttaa ostaa vähänkin kalliimpia napuja niin ei haise kusi... Tuttu oli edustajana eräällä ruokafirmalla ja ostin siltä kuivaruoat kissoille. Ei muuten haissut enää, hiekat voi olla parikin viikkoa vaihtamatta eikä siltikään ole hajuhaittoja.
Vanhemmalla kissillä todettin munuaisten vajaatoiminta. Pitää ostaa eläinlääkäriltä ruoka, napuja 1.5kg 16e... Elämä on..

 

[pernaveikko]

Taas protestoidaan näköjään ruokaa, vaikka ihan oikeata kissanevästä se on. Hassu homma, kun aamulla on kuitenkin kuppi tyhjänä. Se on totta, että eri merkkistä on tällä kertaa, pitää kokeilla kaikkia, että ei jämähdä yhteen.

Mutta eihän noi mitään tajua, sen takia ne onkin niin rakkaita.

 

[Ted Raikas]

Kissat tosiaan nirsoilee helposti ja vaativat aika tavalla tuoretta safkaa kehiin, siinä missä koirille kelpaa usein vaikka hieman pilaantuneempaan suuntaankin menossa oleva tavara.

Toisaalta kyllä ne kissatkin uusiin ruokalajeihin tottuu, kun huomaavat, että muuta ei tipu. Nielevät ylpeytensä ja popsivat sen safkan. Liian kauan lautasella seisoneeseen einekseen ne ei kyllä tahdo koskea.

 

[Ruutiveijari]

Tuli kovemman kautta opittua ns. "hyvien kissanruokien" surkea ruoka-ainekoostumus. Kissalle ummetusta harva se päivä ja pomppimista lääkäriin. Nyt vaihdettu Hill'sin kuivamuonaan ja annetaan rinnalla laadukkaita kosteita ruokia hieman ja kissa on taas kuin pentu - energiaa tosin vähän liikaakin, ei tässä iässä jaksa enää kontata lattialla lelun kanssa.

 

[kosh]

Olen opettanut...
Ja maalivahti hullaantuu täysin - usein hieman liikaakin kun se unohtaa varsinaisen torjuntatyön vääntäessään kaukalon kulmissa sen kiekon perässä.

Jumalauta Paitselo!
Sinäkö tuosta Puurulasta teit tuollaisen?

 

[teemu_s]

Elämäni kissat

Ensimmäinen kissa meille tuli kun muutimme maalle Itä-Savoon. Maalaistalosta kollipentu. Toki päätimme ottaa tälle kaverin, seuraavasta pentueesta tuli tämä otus. Ensimmäinen, Roope, opetteli kunnolla kissan tavat. Osasi metsästää ja pitää huolen itsestään niin muita kissoja, kettuja kuin kyykäärmeitäkin vastaan. :)

Roope sitten opetti nämä tavat Saskalle, pikkuveljelleen. Roope oli näistä kahdesta se rotevampi ja luonteeltaan hiukan avoimempi. Tosin Roope olikin kuningas. Saska ilmeisesti leikattiin himpun verran liian nuorena mutta so not. Hyvä kissa siitäkin tuli. Kaverit tykkäsi metsästää yhdessä, nukkua yhdessä, tapella yhdessä ja mitä kaikkea mahdollista kaksi leikattua kollia voikaan kahdestaan tehdä, mene ja tiedä.

Lopulta tuli aika jolloin Roope hävisi. Vahva epäilys osoittaa naapuriin, myrkytti tai ampui, perkele! Tämän tapauksen jälkeen Saskaan iski masennus, joten päätettiin sitten hankkia kaveri. Pikkuinen narttu, joka sai nimeksi Noona. Noonasta tulikin aika jörö luonteeltaan. Ujosteli ja murjotti. Eikä syönyt oikein muuta kuin seitiä, pirulainen.

Jouduimme muuttamaan toiselle paikkakunnalle ja kissat siirtyivät mukana. Lopulta toinen isosiskoni, silloin jo opiskeli yliopistossa, hankki itselleen kollipennun. Vilkkaan ja leikkisän otuksen ottikin. Kissapojalle tuli nimeksi Samuli. Ja Saskahan on Samulin eno. Otteet noissa kissojen välisissä leikeissä olivat myös välillä aika totiset: Saska ei vaan jaksanut painia koko aikaa Samulin kanssa, joten kova koukku päälakeen siten että leuka osuu lattiaan. Tömps! Sen jälkeen pitikin Samulin siirtyä Noonan kimppuun. Nartulla on vain tassuissa vähemmän voimaa kuin uroksella mutta sitäkin nopeammat. Noin kymmenen iskua sekunnissa ja välillä on kulma auki nuorukaisella. So not. Sitä sattuu. :)

Surullisin tapaus näiden kissojen kanssa tapahtui kun Saska sairastui. Kun tulin koulusta kotiin, kissa tuli vastaan tervehtimään. Kun menin pelailemaan NHL:ää tietokoneelle, kissa tuli näppiksen päälle makaamaan. Kun menin nukkumaan, kissa tuli pään viereen kerälle. Koskaan aiemmin se ei ollut näin sosiaalinen, joten piti arvata että jotain vialla. Lopulta tämä Kyyhkyspetoeläjä* piti lopettaa haulikolla. Taisi samana yönä muuten eräs suomalainen voittaa olympiamitalin.

Jäljelle jäivät Noona ja siskolleni Samuli. Noona oli "hoidossani" opiskeluaikana mutta sekin sairastui ja piti päästää tuskistaan eläinlääkärillä. Niin, ilmeisesti jotain meni hoidossa vikaan, tällä hetkellä en kaipaa lemmikkieläintä hoidettavakseni.

Samuli elää ja hyvin. Kuningas Samuli on kymmenvuotias, itsetietoinen ja arvokas eläin. Long Live Kuningas Samuli!

Voiko tyylikkäämpää eläintä olla kuin kissa?

*Lempinimi tulee Saskan valkoharmaasta, pitkäkarvaisesta turkista. Eläin muistutti ulkonäöltään tunturipöllöä tai kyyhkystä mutta kyseessä on kuitenkin petoeläjä.

 

[psychodad]

Meille tuli vähän yli viikko sitten kolmas kissa. Kasvattajan aviomies kuoli, ja kyseinen kissa oli käynyt jo kahdessa kodissa aiemmin, ensimmäisessä yhteiselo kariutui allergiaan, toisessa perintövaasien pudotteluun (haistakaa vittu, keitä sitten olettekin) ja kasvattiperheessä eivät voineet pitää kun talon narttu kävi väkivaltaiseksi. Sinänsä hauska tilanne...meidän aatu-kolli on tämän tytön isä, ja meillä on aatun seurana ollut jo vuoden eeva. No, hyvin näyttävät tulevan toimeen. Vielä kun tuo pieni, chiliksi ristimämme naaras tottuisi perheemme rottweileriin, Milaan. Meihin ja kissoihin on jo totuttu hyvinkin, mutta höhlä koira ei vielä mahdu ystäväpiiriin vaikka toiset kissat näyttävätkin esimerkkiä että "tää on paras kaveri".

 

[Lexa]

Tuli kovemman kautta opittua ns. "hyvien kissanruokien" surkea ruoka-ainekoostumus. Kissalle ummetusta harva se päivä ja pomppimista lääkäriin. Nyt vaihdettu Hill'sin kuivamuonaan ja annetaan rinnalla laadukkaita kosteita ruokia hieman ja kissa on taas kuin pentu - energiaa tosin vähän liikaakin, ei tässä iässä jaksa enää kontata lattialla lelun kanssa.

Ellet ole sattunut törmäämään, niin tuolla on hieman juttua lemmikkien ruokavalmistajista. -> http://www.kulkukoirat.com/Tiesitko.htm

Yleensä nuo kissojen halvat purkkisapuskat/nappulat sisältävät paljon viljatuotteita, jotka aiheuttavat edellämainittuja oireita. Kissa on kuitenkin pohjimmiltaan lihansyöjä, joten sitä sille kannattaa tarjota. Osa paremmista purkkisapuskoista on kilohinnaltaan sellaista, että halvemmaksi tulee syöttää kaverille sisäfilettä. Meidän vanha "minkintappaja" tykkäsi esim. naudan sydämmestä, kuin hullu puurosta. Halpaa ja ainakin tiedät mitä sille syötät. Viitteliäisyyttä moinen natural-syöttö toki vaatii enemmän ja kokeilua mikä menee kurkusta alas.

 

[psychodad]

Kissa on puhtaasti lihansyöjä. Koira taas sekasyöjä. Markettien kastikesafkoissa lihan määrä on korkeintaan 4% mutta silti kissa syö niitä mielellään. Jos vaan hiukankaan mahdollista, panostakaa aina eläinkaupan safkoihin, ja pitäkää kuivaruoka aina ykkösenä (niissä on yleensä ihan helvetisti suurempi prosentti lihaa kuin märkäruoassa, tyyliin 60%).

Meilläkin syötetään välillä ihan marketin whiskassia jne, mutta kissojen hyvinvointi tulee siitä, että ne saavat laaturuokaa. Ostakaa isoja kuivaruokasäkkejä eläinkauppojen tarjouksista...maksaa itsensä takaisin!

PS: markettien safkoissa (whiskas jne) on välillä herneitä ja muuta täytepaskaa. Kissa ei saa MITÄÄN herneistä....se saa tasan 0 energiaa vihanneksista, skipatkaa ne paskat,

 

[Tpip]

Jos kissalle syöttää pelkkää tuoretta lihaa (joka totta tosiaan tulee ihka oikeasti halvemmaksi, kuin märkäruoat), on muistettava antaa kissalle myös vitamiinilisä, varsinkin kalkkia ei puhtaasta lihasta saa ollenkaan.

Meillä kissat saa aika 50/60 suhteella tuoretta lihaa ja eläinkaupan märkäruokia. Lisäksi on raksubaari auki 24/7, Raksuissakin kannattaa tosiaan tutustua ravintosisältöön ennen ostamista. Vaikka olisivat vähän kalliimpia, niin niitä kissan ei tarvitse syödä niin paljon saadakseen itsensä kylläiseksi. Tämä näkyykin sitten konkreettisena jo esmes. "tuuban" pienempänä määränä hiekkalaatikossa.

Ihan kaikkia markettiruokiakaan ei kannata dumata, vaikka 95% niistä aika kuraa on. Shebalta esim. on juuri tullut kauppoihin märkäruokia, joiden kana/kalapitoisuus on jossan 55% tuntumassa. Niistä kyllä jo tunnisti että se on ihkaoikeasti kanaa/kalaa. Tosin hintakin oli sitten sama, kuin eläinkauppojen pikkupurkeilla.

 

[Rinoa]

Nonniin... Meillä ollaan päästy siihen vaiheeseen koulutusta, että Herra närkystyy mikäli hänelle yrittää edes tarjota muita leluja kuin näitä "peltohiiriä" .. Ei leiki muilla. Hiiret tuhotaan iloisen leikkimisen lomassa noin kolmeen tuntiin. Tosin, kyllä siitä ilosta jo maksaakin joka pvlle uuden lelun kun näkee kuinka innoissaan pikkuinen on : )

Eilen koettiin taas jotain uutta jä jännää; Helium ilmapallo. *hih* Herra oli aivan kauhuissan! En tiedä johtuiko se kirkkaan punaisesta väristä ja pallosta itsessään, mutta kiertely ja huoneen toiselta puolelta tuijottaminen olivat perin hassun näköisiä.

 

[pikkukatti]

Meillä 9kk ikäisellä pojulla alkanut kevään tullessa hormoonit hyrräämään. Viime yönä piti taas elämöidä. Ei sentään samanlaista mouruamista kuin tolla nartulla oli aikanaan, mutta rasittavaa silti. Ens kuussa jos sais sen leikuutettua. Noilla lempilelu on nyt pahvilaatikko. Edellisen jo tuhosivat, joten uusi piti etsiä. No onneksi on halpa lelu.

 

[Rinoa]

Leikkaavatko lääkärit nykyisin 10kk vanhoja kissoja? Kuulin HESYn suojaemolta, että asta 12kk suositellaan leikkausta ja nuorempia ei leikattaisiin?

 

[pikkukatti]

En tiedä miten muualla on, mutta täällä Mikkelissä kun käytin pojan rokotuksissa niin käskivät tuoda parin kuukauden päästä tehosterokotuksiin ja samalla voisi hoitaa tuon kastraation. Tämä oli joskus tammikuussa. Nuo ikäsuositukset tuntuu vaihtelevan eri paikoissa 6-12kk välillä. Tuossa eläinlääkärissä sanoivat että mielellään yli 9kk. No tuo meidän poju alkaa olemaan jo aika iso katti. Isompi kuin tuo tyttö.

 

[Paitselo]

Tämä videopätkä varmaan miellyttää kissaihmisiä (kiinnittäkää erityistä huomiota siihen miten vikkelästi ihan oikea KARHU häipyy maisemasta kun kissa on tarpeeksi ärhäkällä tuulella...

http://www.binnes.com/video_voir,id,8303,Une-compilation-de-chats-marrants,.html

 

[Tomppa#74]

Tänään...

... oli se päivä. Pitkään rakasta ystävääni kalvanut sairaus oli heikentänyt vanhan herran siihen kuntoon, että hänet oli päästettävä parempaan paikkaan.

Kyyneleet valuvat tätä kirjoittaessa silmistäni kun lähes 19 vuotta elämässään nähnyt ystäväni on poistunut fyysisesti luotamme hetki sitten. Onneksi lukemattomat muistot jäävät.

On ne loistavia tapauksia nuo kissat. Parhaita kavereita. Ikävä on suuri.

Rakkaudella ystävääni kaivaten,

- Tomppa

 

[Ted Raikas]

Kyyneleet valuvat tätä kirjoittaessa silmistäni kun lähes 19 vuotta elämässään nähnyt ystäväni on poistunut fyysisesti luotamme hetki sitten. Onneksi lukemattomat muistot jäävät.

Otan osaa suruusi... tiedän miltä tuntuu. Alkaa olla toista vuotta, kun vanha herramme lähti pois tästä maailmasta 17-vuotiaana. Oli ollut n. 16 vuotta seuranamme (löytökissa), siinä ajassa kasvanut perheenjäsenen mittoihin.

Heikoiksi käyneet sisuskalut ja ikävä loukkaantuminen sitten johti, että jouduttiin tekemään lääkärillä vaikea päätös ja herra vaivutettiin ikiuneen.

Vieläkin on ikävä, vaikka aikaa on tosiaan melkein se kaksi vuotta jo kohta mennyt.

 

[Alamummo]

... oli se päivä. Pitkään rakasta ystävääni kalvanut sairaus oli heikentänyt vanhan herran siihen kuntoon, että hänet oli päästettävä parempaan paikkaan.

Kyyneleet valuvat tätä kirjoittaessa silmistäni kun lähes 19 vuotta elämässään nähnyt ystäväni on poistunut fyysisesti luotamme hetki sitten. Onneksi lukemattomat muistot jäävät.

On ne loistavia tapauksia nuo kissat. Parhaita kavereita. Ikävä on suuri.

Rakkaudella ystävääni kaivaten,

- Tomppa

Ihminen, jolla ei ole eläinystävää, ei voi edes aavistaa, miltä tuntuu luopua rakkaasta ystävästä. Koiran tai kissan ystävyys ja pyyteetön kiintymys on yksi hienoimmista asioista, joita ihminen voi tuntea. Olen pahoillani puolestasi, koeta pärjätä. On sulla ainakin hienot muistot kaveristasi lohtunasi.

 

[Tomppa#74]

Kiitos Ted ja Alamummo.

Vaikka tilanteeseen on osannut varautua jo etukäteen (vajaa pari kk sitten sain lääkäriltä arvion että parista viikosta pariin kuukauteen on jäljellä), niin silti on jotenkin osannut pitää asian sivussa. Välillä toki on etukäteenkin murehtinut edessä olevaa, mutta toisaalta yrittänyt nauttia "normaalisti" jäljellä olevista päivistä ja viikoista.

Reilun kolmekymppisen kundin ikään nähden kissan melkein 19 vuoden ikä on aikamoinen osuus omaa elämää. Siinä ajassa ehtii kokea yhtä sun toista. Osut Alamummo täysin kohdalleen tuon kiintymyksen tuntemuksen kanssa. Aika uniikista "suhteesta" on kysymys.

 

[Alamummo]

Vaikka tilanteeseen on osannut varautua jo etukäteen (vajaa pari kk sitten sain lääkäriltä arvion että parista viikosta pariin kuukauteen on jäljellä), niin silti on jotenkin osannut pitää asian sivussa. Välillä toki on etukäteenkin murehtinut edessä olevaa, mutta toisaalta yrittänyt nauttia "normaalisti" jäljellä olevista päivistä ja viikoista.

Se tulee aina yhtä suurena järkytyksenä, vaikka kuinka tietäisi tilanteen etukäteen. Ei siihen pysty varautumaan. Olen itse saattohoitanut pari koiraa ja nykyiset kaksi ovat jo niin iäkkäitä, että he eivät ole täällä ilonani paria vuotta pidempään. Ovat vielä virkeitä, joskin hömelöitä vanhuksia. Eläimet vaan vanhenevat nopeasti ja sairastuessaan pahasti ovat parissa viikossa kanttuvei. "Helpoimmalla" pääsin silloin, kun yksi lapsuuteni koirista kuoli saappaat jalassa - kaatui pihalle ja henki oli poissa.

Kaikkia niitä menneitä kavereita kaipaan vieläkin ja muistelen nyt hymy suunpielessä niiden tempauksia ajan parannettua sen tuskaisen ikävän ja surun, jonka niiden kuolema toi tullessaan.

 

[pernaveikko]

On ne loistavia tapauksia nuo kissat. Parhaita kavereita. Ikävä on suuri.

Seitsemisen vuotta sitten silloisen tyttöystäväni, nykyisen vaimoni, kissa vietiin viimeiselle piikille. Itse en ehtinyt siihen kunnolla tutustua, joten minulle jäi vain lohduttajan osa, vähän ehkä pystyi kuvittelemaan.

Äsken juuri puolitoistavuotias kolli kaatoi täyden mäyrämukini ja katsoi vaan vierestä siivousoperaatiota. Ei tulisi mieleenkään olla vihainen, loistavia tapauksia. Vähän nuorempi tyttö nukkuu tuossa sohvalla.

 

[Poison]

Itsekin olen yhden kerran ollut mukana viemässä rakasta kissaa viimeiselle piikille. Kova paikka se oli, vaikka en tainnutkaan olla tuolloin kuin n. 9-vuotias. Ko. kissa oli kuitenkin ollut meillä koko sen ajan kuin minäkin olin maan päällä elänyt, joten jotain sellaista, jota elämässäni oli aina ollut, lähti pois. Itkeskeltyä tuli paljon. Aikaa annettiin sitten kulua jonkun aikaa, ehkä hieman reilut vuosi, kunnes katsottiin, että ollaan valmiita ottamaan perheeseen uusi vipeltäjä. Nykyisin vanhasta kisusta on kivat muistot olemassa - kuten moni muukin on jo sanonut, niin ovat ne vain veikeitä otuksia.

Nykyinen kisumisu on kaikessa persoonallisuudessaan melkoinen. Ei sen merkitystä oikein osaa sanoin kuvailla. Elämänmuutoksia kissalla on ollut pakollisista syistä johtuen monia, mutta kummasti se aina sopeutuu. Kesää tosin nyt kerrostalossa asuessamme hieman pelkään - alkaako taas sama rumba kuin viime syksyllä, jolloin kissa herätti minut lähes joka yö vähintään pari kertaa ulos maukuessaan parin kuukauden ajan. No, pitää keksiä jotain ja onneksi on ranskalainen parveke, josta kissa voi kuikuilla ulos.

Kyllä sitä välillä miettii jo tämänkin kissan kohdalla, että mitenköhän paljon vuosia on jäljellä. 9-vuotias tuo nyt on ja todella pirteä, mutta kuten Alamummo kirjoitti, niin sairastuessaan ja vanhentuessaan näitä pikkuisia kavereita viedään aika lujaa. Ruokintaan olen nyt koittanut kiinnittää enemmän huomiota: Kissa on aikanaan syönyt pääasiassa markettien purkkiruokaa ja raksuja lihan jne. ohella, nyt olen ostanut aina välillä eläinkaupasta laadukkaampaa purkkiruokaa ja raksut ovat kokonaan eläinkaupan tavaraa. Lisäksi olen ostanut enemmän lihaa, kalaa ja esim. porsaan sydäntä. Jos jollain on hyviä vinkkejä tällaisen jo hieman vanhemman kissan ruokkimiseen, niin otan niitä mielelläni vastaan.