Proge

[bebeto]

Peter Gabriel on julkaisemassa 12 vuoden tauon jälkeen uutta soololevyä ja ainakin ensimaistiainen I'm Amazing on paluuta 70-luvun progeaikoihin.

Peter Gabriel - I'm Amazing - YouTube

Ihan tyypilliseltä Gabrielilta kuulostaa mutta en minä tuosta kauhean progressiivisia sävyjä löytänyt, teollista avantgardea pikemminkin.

 

[heavy]

Kehutaan vielä täälläkin, kun mielestäni helsinkiläisen Maladyn levy on pitkästä aikaa parasta mitä suomenkielisen progen saralla on tuotettu. Levy kunniottaa vahvasti 1970 luvun musiikillista perintöä ja heti ensimmäisessä kappaleessa viitataan hauskasti ainakin Elonkorjuu ja Haikara yhtyeisiin. Myös levyn pari instrumentaalia ovat hienoa kuunneltavaa, korva nauttii kitaroiden ja hammondin harmonioissa. Bändoi siis ponnistaa samoista lähtökohdista kuin vaikka Absoluuttinen Nollapiste, mutta ei ole läheskään niin äkkiväärää vaan enemmän perinteistä seitkytlukulaista meininkiä.

 

[Pavlikovsky]

Ken liikkuu huomenna palstan progen ystävistä keskeisen Suomen seudulla, niin perjantaina Keitelejazzin jazzteltan viimeinen esiintyjä on ehdottomasti katsomisen arvoinen eli Carl Palmer`s ELP Legacy. Palmerin yhtye ei tietenkään pääse alkuperäisen ELP-kyytiin harmonisuudessaan, mutta tuon lähemmäksi vanhaa ELP:tä tuskin näinä vuosina enää millään tavoin pääsee. Siitä pitää varmasti vähintään itse Carl huolen mestaritason rummutuksellaan. Kitaristi Paul Bielatowiczia on kehuttu kovan tason kepittäjäksi ja kuusikielistä bassoa näppäilevä Simon Fitzpatrick täydentää mainion trion. Keith Emerson lähti keskuudestamme, mutta Palmer pitää edelleen aitoa ELP-henkeä yllä. Miehen toinen bändi Asia lienee muuten myös edelleen aktiivinen.

 

[hablaa]

Juuri kotiuduttu Tanskasta. Vaikka kuinka itsekin peräänkuuluttaa liberaalimpaa päihdepolitiikkaa tänne Suomeenkin, niin kuinka hyvin se sitten sopiikaan suomalaisille - tästä yöstä tulee varmasti matelijoiden värittämä ja huomisesta työpäivästä vähintäänkin mielenkiintoinen.

Mutta oli se sen arvoista, nimittäin King Crimson. Ollut suosikkibändejä pitkän aikaa, kun alkuvuodesta tuli ilmi että ovat pohjoismaihin edes tulossa niin piti sitä lähteä katsomaan. Ja olihan se ihan helvetin kova. Nykyinen kokoonpano on siis kolme rumpalia (Pat Mastelotto, Bill Rieflin ja Gavin Harrison), Mel Collins puhaltimissa, Tony Levin basso/Chapman Stick (onpa muuten todella vinkeä soitin, huhhuh), Jakko Jakszyk kitara/laulu ja toki Robert Fripp kitara/koskettimet. Vaikka joitain vanhoja "hittejä" oli mukana, aika pitkälti mentiin lähellä fuusiojazzia, mutta toimiihan se kuin junan vessa. Jos nyt väkisin pitää jotain negatiivista hakea, niin Jakszyk ei ihan kaikkia lauluosuuksia vetänyt ihan täysin maaliin - mutta silti ihan täysin riittävästi, ja muut kompensoi. Fripp tyypilliseen tapaansa istuu tuolilla koko keikan kuulokkeet päässä, elehtimättä sen enempää lainkaan; mutta ei myöskään soittanut yhtään väärää nuottia. Henk. koht. yksi suosikkikitaristeja ikinä.

Ja toki jos nyt väkisin jotain negatiivista hakee, niin "viimeisenä" biisinä kuultu Starless ja vikana encorena 21st century schizoid man on kenties vähän yleisön kosiskelua, mutta en mä valita, molemmat aivan mahtavia biisejä. Tässä postauksessa ei kenties ole hirveästi tolkkua, vieläkin niin tohkeissaan tuosta - lähinnä, jos bändi tippuu edes vähän ja tarjoutuu mahdollisuus käydä katsomassa, kannattaa aivan ehdottomasti. Sedät jaksaa edelleen heilua (tai Frippin tapauksessa istua).

 

[Erkka Lapanen]

Jos proge nappaa niin tässä stadilainen bändi, joka toimii (varsinkin livenä)
KALEIDOBOLT - The Zenith Cracks (2016) Full Album - YouTube
Kaleidobolt. Suosittelen.

 

[Rod Weary]

Selailin eilen allmusic.comia ja huomasin siinä toiminteita, joita en ollut osannut etsiä. Eipä tuo olisi tarvinnut kuin silmien avaamisen, niin olisi nähnyt tekstin "Recommendations". Klikkasin siitä ja kovasti tuli tuttuja bändejä selattavaksi. Tiedä sitten, millä algoritmilla ja mistä lähteistä tuo on minut profiloinut, mutta hyviä osumia joka tapauksessa. Oli siellä jotain uuttakin. Löytyi mm. hollantilainen bändi nimeltä Alquin. Luokittelen tämän melodiseksi progeksi. Välillä kuulostaa Camelilta, välillä Jethrolta, välillä Wigwamilta. Eli ihan pesunkestävää 70-luvun progea tuo taitaa olla pohjimmiltaan. Discographyn ja wikipediankin perusteella bändi oli aktiivinen 70-luvulla ja teki paluun 25 vuoden tauon jälkeen. Spotifystä löytyy paluun jälkeinen Blue Planet ja kokoelma Marks. Ei ollenkaan huono, varsinkaan tuo kokoelma!

 

[oiler99]

John Wetton kuollut. Progerockyhtye Asian perustajajäsen, laulaja-basisti John Wetton, 67, on kuollut - Soundi.fi

 

[Sistis]

Nostetaanpa ketjua ylös. Vaikka itse olen ollut musiikki-ihmisiä koko pienen ikäni, varsinaisen progen suhteen minulla oli pitkään aukkoja yleissivistyksessäni. Reilu vuosi sitten päätin vihdoin korjata asian, ja kiitos Spotifyn, tämä retki oli suhteellisen helppo aloittaa. Sillä tiellä ollaan edelleen. Samalla tuli osoitettua, että olen ollut yhdessä asiassa väärässä. Kun musiikkiin pääsee tutustumaan ilmaiseksi, se lisää sittenkin myös sen ostamista. Itse olen sen verran vanhan liiton ihmisiä, että se fyysinen äänite on vain niin kiva omistaa. Nyt kun monet luopuvat CD-levyistä, hyväkuntoisia second hand -tuotteita on saanut varsin halvalla. Mutta olen minä uusiakin ostanut. Olen itse asiassa ostanut viimeisen vuoden sisään levyjä enemmän kuin edeltävän kymmenen vuoden aikana.

No, mennään asiaan. Näistä progen dinosauruksista ovat pudonneet hyvin mm. alkuaikojen King Crimson, ELP aina Brain Salad Surgeryyn asti, Van der Graaf Generator, Gabrielin aikainen Genesis ja Yes. Sen sijaan Rush ei vain jostain syystä iske, vaikka olen tälle yrittänytkin antaa mahdollisuuden. Näistä ehkä vähän vähemmän isoista nimistä mm. ELP-klooniksi nimitetty Triumvirat, Camel ja Nektar ovat hienoja yhtyeitä niin ikään. Etenkin Triumviratin Illusions on a double dimble -albumi on todella upea, ja suosittelen kyllä varauksetta sitä kaikille, joille ELP putoaa.

Sitten yksi oma alalajinsa, johon olen tutustunut, on italialainen proge. Premiata Forneria Marconi on ehkä tunnetuin lajin edustajista. ELP:n kaverit tarinan mukaan bongasivat yhtyeen Italian kiertueellaan, ja kiinnittivät sen omalle levymerkilleen. Pete Sinfield teki sitten alunperin italiankielisiin kappaleisiin englanninkieliset tekstit, ja näin syntyi varsin arvostettu Photos of Ghosts -albumi. Itse omistan tuon levyn, ja onhan se hyvä. Jotenkin pidän silti alkuperäisistä italiankielisistä versioista enemmän, vaikken kielestä mitään ymmärräkään (pois lukien yksittäiset sanat työväenopisto-espanjan pohjalta). Yhtyeen debyyttialbumi Storia di Un Minuto löytyy myös itseltäni. Se on minusta upea levy.

Mutta ei tuo PFM ole kuitenkaan parasta italo-progea. Sen tittelin annan yhtyeelle nimeltään Banco del Mutuo Soccorso. Yhtyeen nimikkodebyyttialbumi, sekä etenkin kakkosalbumi Darwin! ja kolmosalbumi Io Sono Nato Libero ovat aivan törkeän hienoja. Melodista progea tasapainoisilla soundeilla, ja jokseenkin teatraalisella laulannalla varustettuna. Laulu tuo mieleen hieman oopperatenorin... Mutta onneksi vain hieman.

Ovatko nuo italialaiset yhtyeet miten tuttuja kanssapalstalaisille? Itse sain eilen tuon Bancon kakkosalbumin itselleni, ja kyllä se on vaan käsittämättömän upea levy. Pitäisi kyllä yrittää hankkia nuo ensimmäinen ja kolmaskin.

Jos pitäisi tällä hetkellä valita viisi parasta progelevyä, niin sanoisin ehkä seuraavat (satunnainen järjestys):
- King Crimson: In the Court of the Crimson King
- Banco del Mutuo Soccorso: Darwin!
- Van der Graaf Generator: Pawn Hearts
- Triumvirat: Illusions on a Double Dimble
- ELP: Emerson, Lake and Palmer

Kotimaisista nostaisin ehkä listalle Pekka Pohjolan Visitations -albumin, mutta sen lasken ehkä enemmän fuusiojazziksi...

Edit: automaattinen "korjaus" ja sijamuodot...

 

[Rod Weary]

Sen sijaan Rush ei vain jostain syystä iske, vaikka olen tälle yrittänytkin antaa mahdollisuuden.

Meillä on hiukan erilainen musiikkimaku, mutta yritän silti vielä ehdottaa sulle kuunneltavaa. Minusta Rushin ehdottomasti kolme/neljä mielenkiintoisinta levyä paremmuusjärjestyksessä:

Permanent Waves
Hemispheres
Caress of Steel (bändin aliarvostetuin levy), tai makuasioista riippuen kaikkien suosikki Moving Pictures (mun mielestä aavistuksen yliarvostettu)

Jos ei uppoa, niin ei uppoa. Neil Peart on nyt kuitenkin yksi maailman kovimmista rumpaleista, Geddy Lee & Alex Lifeson myös hyvin lähellä virtuooseja. Geddyn äänestä joko tykkää tai ei

 

[Sistis]

Meillä on hiukan erilainen musiikkimaku, mutta yritän silti vielä ehdottaa sulle kuunneltavaa. Minusta Rushin ehdottomasti kolme/neljä mielenkiintoisinta levyä paremmuusjärjestyksessä:

Permanent Waves
Hemispheres
Caress of Steel (bändin aliarvostetuin levy), tai makuasioista riippuen kaikkien suosikki Moving Pictures (mun mielestä aavistuksen yliarvostettu)

Jos ei uppoa, niin ei uppoa. Neil Peart on nyt kuitenkin yksi maailman kovimmista rumpaleista, Geddy Lee & Alex Lifeson myös hyvin lähellä virtuooseja. Geddyn äänestä joko tykkää tai ei

Itselläni on tuo Moving Pictures levyhyllyssä. Ihan kohtuullinen levy se on, ja pystyn sen kyllä kuuntelemaan ilman ongelmia. Nuo muut olen kuunnellut Spotifysta, ja itse asiassa useampaankin kertaan. Eivät ne huonoja ole, mutta jotenkin löydän vain muuta kuunneltavaa.

Vaikea sanoa, mistä tämä johtuu. Soittotaidoiltaan Rushin kaverit ovat maailman huippuluokkaa, etenkin Peart. Geddyn ääntäkään en usko ongelmaksi, koska samanlainen miessopraano on myös Yesin Jon Anderson, ja Yes on kuitenkin mielestäni hyvää kuunneltavaa. Ehkä syy on soundimaailmassa, joka ei vastaa täysin sitä, mitä minä pidän täydellisenä musiikkina.

Täytyy kuitenkin kokeilla antaa vielä mahdollisuuksia noille mainitsemillesi levyille. Saattaahan se aueta jossain vaiheessa.

 

[Hidas_ja_kankea]

@Sistis Olipas sinulla hienoja bändejä ja levyjä lista! Hyvä jos tuollaisia on löytynyt näinkin reippaasti jälkeenpäin. Aika monia omia suosikkeja oli listallasi.

Itse vanhana pieruna käytän Spotify:ta ahkeraan ja varsinkin "Samanlaisia artisteja" on osoittautunut palkitsevaksi. Vastahan progea on tullut kuunneltua reilut 40 vuotta, 70-luvulla rajoittui suurimpiin nimiin, joiden levyjä oli edes tarjolla (Yes, King Crimson, Genesis, Pink Floyd). Vieläkin löytää jotain uutta menneiltä vuosikymmeniltä.

Italoprogesta oma suositukseni, jos ei ole jo tuttua. Tämän löysin puolikymmentä vuotta sitten

Le Orme - Collage (1971) - YouTube

Bändi Strawbs käytti melotronia samaan tyyliin kuin King Crimson. LP-levyn kansi on muuten hemmetin hieno triple gatefold.

New World - Strawbs - YouTube

70-luvun Saksasta Novalis, enemmän SymphProg kuin Kraut
Novalis-Sommerabend - YouTube

Tuosta mainitsemastasi Darwin! levystä maksoin melko suolaisesti, kun sen muutama vuosi sitten jälkijättöisesti ostin.

 

[-Kantor-]

Permanent Waves
Hemispheres
Caress of Steel (bändin aliarvostetuin levy), tai makuasioista riippuen kaikkien suosikki Moving Pictures (mun mielestä aavistuksen yliarvostettu)

Hyvät suositukset, mutta Moving Picturesin lisäksi nostaisin itse Farewell to Kingsin sekä 2112:n Caress of Steelin edelle.

 

[-Kantor-]

Vanhan King Crimsonin ystäville suosittelen muuten varauksetta ruotsalaista Anekdoten-yhtyettä. Ainakin Nucleus sekä From Within ovat helkkarin hienoja levyjä. Myös uusin Until All the Ghosts Are Gone toimii.

Lisäksi King Crimsonin ystävien on syytä hankkia King Crimsonin tuoreehko livetaltiointi Radical Action to Unseat the Hold of Monkey Mind. Tämä siis kolmella rumpalilla varusteltua korvakarkkia, jossa settilista koostuu uuden matskun lisäksi ilahduttavan paljon vanhoista klassikoista, joita ei ole kuultu yhtyeen toimesta livenä sitten 70-luvun. King Crimson : Radical Action To Unseat The Hold Of Monkey Mind - Levykauppa Äx

Tässä vähän maistiaista: King Crimson - Starless - YouTube

 

[Rod Weary]

Hyvät suositukset, mutta Moving Picturesin lisäksi nostaisin itse Farewell to Kingsin sekä 2112:n Caress of Steelin edelle.

Kuten mainitsin, CoS on Rushin aliarvostetuin levy ;)

 

[hablaa]

King Crimson tosiaan tuntuu olevan nykyään kuin käänteinen Spinal Tap - sen sijaan, että rumpaleita räjähtelee, niitä tulee vain koko ajan lisää: King Crimson to tour the US in 2017, and they’re bringing along four drummers | Consequence of Sound

Ensi vuonna noita varmaan on vähintään viisi.

 

[Peltinen]

King Crimson on näköjään näitä harvoja bändejä, joiden tuotantoa ei löydy netistä (ainakaan luvallisesti). Höh, pitääkö nyt kaivaa vielä CD-soitin naftaliinista.

 

[hablaa]

King Crimson on näköjään näitä harvoja bändejä, joiden tuotantoa ei löydy netistä (ainakaan luvallisesti). Höh, pitääkö nyt kaivaa vielä CD-soitin naftaliinista.

Joo Fripp on julkisesti haukkunut ainakin Spotifyn ihan pystyyn ja taitaa olla niin että bändiä ei mistään suoratoistosta löydä niin kauan kuin miehessä henki pihisee. Ampuvat itseään jalkaan omasta mielestä tuolla periaatteella, mutta minkäs teet.

 

[Eddie]

Minullakin oli pitkään dilemma Rushin kanssa. Vapor Trailsin (biisin) kuulin aikanaan sen ilmestymisen aikoihin ja ihastuin siihen, mutta tutustuminen bändiin ei sitten ottanut tuulta alle, en saanut otetta. Yritin bändiin aina välillä tarttua ja jotain mielenkiintoista siinä oli, vaikka en ihan syttynyt. Sitten muutama vuosi sitten nappasin kirjaston esittelyhyllyltä Clockwork Angelsin mukaan ja olin myyty. Tykkäsin ihan pirusti tuosta levystä. Sittemmin samalla tavalla ovat iskeneet 2112, Farewell To Kings ja vaikkapa Permanent Waves, sekä Grace Under Pressure. Joitain albumeja on edelleen, jotka tuntuu hyvin tasapaksuilta ja ideattomilta.

 

[Peltinen]

Rushin Counterparts on unohdettu helmi joka on ainakin omasta mielestäni bändin parhaita.

 

[Larionov #8]

Minullakin oli pitkään dilemma Rushin kanssa. Vapor Trailsin (biisin) kuulin aikanaan sen ilmestymisen aikoihin ja ihastuin siihen, mutta tutustuminen bändiin ei sitten ottanut tuulta alle, en saanut otetta. Yritin bändiin aina välillä tarttua ja jotain mielenkiintoista siinä oli, vaikka en ihan syttynyt. Sitten muutama vuosi sitten nappasin kirjaston esittelyhyllyltä Clockwork Angelsin mukaan ja olin myyty. Tykkäsin ihan pirusti tuosta levystä. Sittemmin samalla tavalla ovat iskeneet 2112, Farewell To Kings ja vaikkapa Permanent Waves, sekä Grace Under Pressure. Joitain albumeja on edelleen, jotka tuntuu hyvin tasapaksuilta ja ideattomilta.

Rushiin tutustumisen voi huoletta aloittaa vaikka tuoreemmista levytyksistä. Hyväntuulisia ja laadukkaita levyjä. Myös Roll The Bones on helppo levy aloittaa. Tietysti alusta asti bändin matkassa olleet voivat olla toista mieltä, mutta niinhän se aina menee.

 

[Rod Weary]

Rushiin tutustumisen voi huoletta aloittaa vaikka tuoreemmista levytyksistä. Hyväntuulisia ja laadukkaita levyjä. Myös Roll The Bones on helppo levy aloittaa. Tietysti alusta asti bändin matkassa olleet voivat olla toista mieltä, mutta niinhän se aina menee.

Joo en väitä olleeni mukana alusta asti, kun aikanaan Tom Sawyer johdatti bändin musiikkiin sisään. Kasarilla tekivät vielä minuun uppoavaa tavaraa, mutta Hold Your Firen jälkeen ovat tehneet minusta vain tasan yhden kappaleen (sori, kun toistan itseäni tässä aiheessa) ja monistaneet sitä ahkerasti. Eikä se valitettavasti ole erityisen hyvä biisi. Raikkaan poikkeuksen muodostaa se mainio cover-levy Feedback vuodelta 2004. Hauskaa kuitenkin on se, että tuoreellekin tuotannolle riittää diggareita.

 

[Heretic]

Rushin Counterparts on unohdettu helmi joka on ainakin omasta mielestäni bändin parhaita.

... vuodelta 1993. Kyllä, allekirjoitan väitteen. Oli eräänlainen paluu-juurille-levy kahdeksankymmentäluvun syntetisaattorivaiheen jälkeen. Tiukka levy hyvillä soundeilla.

Lisäksi itse arvostan hyvin korkealle vuoden -82 äänitteen Signals (kohtahan bändin koko tuotanto onkin mainittu), jossa edellämainittu "syntetisaattorointi" oli huipussaan, mm. kahden puhtaan syntikkasoolon muodossa. Mukana levyllä myös lieviä tyylisuunnallisia kokeiluja reggae- ja ska-vaikutteilla, hyvin Rushmaisesti toteutettuna.

 

[Sistis]

Joo Fripp on julkisesti haukkunut ainakin Spotifyn ihan pystyyn ja taitaa olla niin että bändiä ei mistään suoratoistosta löydä niin kauan kuin miehessä henki pihisee. Ampuvat itseään jalkaan omasta mielestä tuolla periaatteella, mutta minkäs teet.

Nyt on maailmankirjat sekaisin! King Crimson on laskeutunut Spotifyn ihmeelliseen maailmaan! Tosin vain tänä vuonna julkaistun live-albumin ja parin live-EP:n verran, mutta Frippin antipatiat huomioiden tämäkin on jo enemmän kuin hyvä alku! Tuo live-albumi näyttää muutenkin sisältävän suurimman osan suosikkibiiseistäni.

Mitä tuota live-levyä hetken kuuntelin, niin kyllä papat vielä kohtuullisen kovassa vedossa tuntuvat olevan. Ei tuo tietenkään sama asia ole kuin alkuperäiset studioalbumit, mutta ehdottomasti tyhjää parempi. Albumit olen toki hankkinut CD:nä, mutta musiikkia tulee kuunneltua paljon muuallakin, ja silloin Spotify on hyvä ratkaisu.

 

[heavy]

Mutta sen sijaan Roger Watersin tuleva levy sai tuntosarvet pystyyn.

Kestihän se, mutta vihdoin levy on ulkona: kuulostaa ihan Pink Floydiltä. Ainakin parin pyöräytyksen perusteella hienoa kamaa.

 

[Rod Weary]

Kestihän se, mutta vihdoin levy on ulkona: kuulostaa ihan Pink Floydiltä. Ainakin parin pyöräytyksen perusteella hienoa kamaa.

Juu, pari kertaa on täälläkin jo pyöräytetty lätty läpi. Minäkin löysin PF-sävyjä tuosta. Onhan niitä ollut aiemmillakin levyillä, mutta joku Final Cut on nyt muutenkin enemmän Watersin soolo kuin sitä vanhaa Pinkiä, eli ei lasketa. Jotain vanhaa Animalsin tai Meddlen aikaista henkeä tuosta välillä puhkuu. Pappa on yhä vireessä.