Proge

[Evil]

No, kyllähän kai Led Zeppelin myös usein määritellään progressiiviseksi musiikiksi, mutta kuten sanoit, kuka vetää sen rajan ja missä kohtaa? Itse en osaa, enkä koe tarpeelliseksi.

Alkuunhan Zep oli bluesbändi ja sitten hard rockia ja joidenkin mielestä heviä vaikka tekivät ihan akustista folkkiakin... Yksi historian vaikeimmin määriteltävistä bändeistä, sanoisin.

Sama mullekin mikä leima musiikissa on. Hyvä on hyvää ja paska paskaa; useimmista musiikinlajeista löytyy molempia.

 

[Ted Raikas]

Määritelmistä viis, mutta itselleni proge merkitsee nimityksensä mukaisesti "musiikillista edistyksellisyyttä", joka voi ilmetä monellakin tapaa. Muusikot hallitsevat hyvin instrumenttinsa ja hakevat työssään ainutlaatuisuutta ja välillä uusiakin ratkaisuja. Tämä voi toimia yhtä hyvin hyvin 2 kuin 30 minuutin kappaleessa. Progessa ei välttämättä tarvitse olla niin pitkiä instrumentaaliosuuksia, että säkeistöjen välillä ehtii nukahtaa tai tulla uskoon.

Erittäin hyvä näkemys ja voisin varmasti itse allekirjoittaa tuon ja tempaisenpa ja allekirjoitankin.

Kyllähän progressiivinen musiikki on kehityksellistä ja sen pitääkin kehittyä jatkuvasti. Vaikka olisi miten taitava ja osaisi säveltää mutkikkuuksia ja ihme kikkailuja, niin ei se nyt kovin edistyksellistä ole jos tekee 10 albumia jotka kuulostaa kaikki lähes samalta? Teknisesti taitavaa ehkä, mutta ei kehittyvää. Kieltämättä tuo tuntuisi leimaavan monia progebändeiksi tituleerattuja ja vaikka progesta pidänkin niin joidenkin (suosikki)bändien kaikki levyt ei todellakaan kolahda, koska tuntuu, että tuo sama biisi on pienellä variaatiolla kuultu jo monta albumia sitten tai koko homma alkaa haiskahtaa todella väkinäiseltä - tehdään levyä siksi, koska pitää nyt vaan tehdä.

Tästä yhtenä esimerkkinä vaikka King Crimson, jolta olen kuullut todella mahtavia ja tunnevoimaisia albumeja ja sitten vastavuoroisesti todella laahaavaa ja väsynyttä juttua jota ei jaksa kuunnella oikein mitenkäänpäin. No, onhan tuo bändi tietysti elänytkin miehistöltään todella reippaasti ja sitä ikääkin löytyy.

 

[tant gredulin]

Olisiko progesta tullut yleissana, samalla tavoin kuin rockista? Alunperin merkinnyt tiukemmin rajattua genreä.
En muista 'heavy'-sanaakaan käytetyn genren yhteydessä ennen Uriah Heepin "Very' eavy, very 'umblen" ilmestymistä ja sittenkin se minusta levisi melko hitaasti. Ja missä kaikessa se nykyään onkaan mukana... Ari Koivunen, anyone?
Mutta mä en nyt aina muista kaikkea muutenkaan :)

 

[aika epeli]

Olisiko progesta tullut yleissana, samalla tavoin kuin rockista? Alunperin merkinnyt tiukemmin rajattua genreä.

Agree. Meikäläinen on sen verran wanha hämy, että ainoa oikea proge tarkoittaa esim. Genesiksen "The Lamb Lies Down On Broadway" ja Wigujen "Being" -tyyppistä, hyvin monimutkaista ja taidolla soitettua musaa, jossa biisit eivät olleet kappaleita, vaan temaattisesti albumin kokonaisuutta rakentavia sävellyksiä. Pressan ja Tolosen musiikki on selkeää jazz-rockia, kaukana aidosta progesta.

Pekka Pohjolasta ... hemmon musiikki on erittäin vaikeasti sovitettavissa mihinkään genreen. Teki ihan omanlaistansa musaa; rockia, klassista, jazzia, kansanmusiikkia, virsiä - varsinainen soppa, joka maistui helvetin hyvältä. Ja joka on jollain tavalla erittäin suomalaista. Pikku-Sibeliukseksi joku on jossain lehdessä muusikko/säveltäjää luonnehtinut. R.I.P.

 

[Ted Raikas]

Tässä kuuntelen pitkästä aikaa Tangerine Dreamin Cyclone -albumia vuodelta 1978. Vaikka TD nyt pääasiassa menee enemmän krautrockin ja ambientin ja kokeellisen elektronisen puolelle noin 70-luvun materiaalissaan, niin tämä kyseinen albumi kyllä menee mielestäni ihan täysin 70-luvun progeen. Kyseinen albumihan oli siitä erityinen, että se sisältää laulua (Steve Jolliffe) toisin kuin yhtyeen albumit yleensä. Muutenkin äänimaailma on osin varsin orgaaninen huiluineen, kitarointineen kaikkineen. Onhan tietysti esim. kitaraa kuultu lähes joka levyllä, kun Froese itse on ihan pätevä kitaristikin.

Joka tapauksessa hemmetin hieno levy, vaikka kai aikanaan sai aika paljon moitteita. Fanit kun ei tainneet tykätä siitä, että mennään liikaa progen puolelle ja tuodaan laulua mukaan. Minusta tämä on kuitenkin erittäin pätevä albumi.

 

[Ted Raikas]

Anttilasta löytyi Haikaran ilmeisesti samanniminen albumi, kun kannessa ei muuta kerran lue. Bändi on nimeltä tuttu jo pidemmältä aikaväliltä, muttei muuten ole tullut kuultua. Ihan puhdas heräte oli, toivon mukaan on toimivaa settiä. Toisaalta jos tuo osoittautuu huonoksi, niin eipä siinä nyt vararikkoon ajaudu kun ei se kustantanut kuin neljä euroa.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Anttilasta löytyi Haikaran ilmeisesti samanniminen albumi, kun kannessa ei muuta kerran lue. Bändi on nimeltä tuttu jo pidemmältä aikaväliltä, muttei muuten ole tullut kuultua. Ihan puhdas heräte oli, toivon mukaan on toimivaa settiä. Toisaalta jos tuo osoittautuu huonoksi, niin eipä siinä nyt vararikkoon ajaudu kun ei se kustantanut kuin neljä euroa.

Tuo on oikeasti hyvä levy, ihan merkittävä julkaisu suomiprogen saralla. Haikaran kakkoslevy Geafar on myös julkaistu CD-versiona (Ektro Records), mutta painos on myyty ajat sitten loppuun. Yhtyeen ykköslevystä tehtiin kai suurenpuoleinen CD-erä, koska levyä on myyty varmaan vuoden verran Anttiloissa ja muuallakin poistohintaan. Onpahan kerrankin hyvää musiikkia tarjolla sopuhintaan, ja kaupan päälle tulee vielä Heikkerön komeaa kansitaidetta.

Olen jo tässä ketjussa aiemminkin hehkuttanut tätä, mutta menköön vielä: Mikäli noita Haikaran alkuperäisiä vinyylilevyjä sattuu olemaan hyllyssä, niin niistä kannattaa pitää hyvää huolta. Ne ovat keräilijöiden himoitsemia aarteita joista maksetaan hyväkuntoisina useita satoja euroja. Tämä pätee varsinkin kahteen ekaan, joskin kolmoslevy eli "Iso Lintu" on sekin suht hinnakas nykyään. Kuulin taannoin että eBayssa olisi joskus viime vuosina myyty jompi kumpi Haikaran kahdesta ekasta levystä yli 500 eurolla, joka onkin ihan mahdollista.

 

[Sistis]

Anttilasta löytyi Haikaran ilmeisesti samanniminen albumi, kun kannessa ei muuta kerran lue. Bändi on nimeltä tuttu jo pidemmältä aikaväliltä, muttei muuten ole tullut kuultua. Ihan puhdas heräte oli, toivon mukaan on toimivaa settiä. Toisaalta jos tuo osoittautuu huonoksi, niin eipä siinä nyt vararikkoon ajaudu kun ei se kustantanut kuin neljä euroa.

Heräteostoksilla olin minäkin, ja sama levy tarttui täälläkin mukaan. Lisäksi tarttui Kalevalan kaksi levyä sisältävä CD, kuten myös Wigwamim vuoden 1993 tekele "Light Ages". Näistä Haikara on jäänyt ehdottomasti parhaimpana mieleen. Oikein toimivaa materiaalia.

 

[Ted Raikas]

Toimihan se Haikara. Todella kauniin kuuloista, myös välillä omanlaistaan melankoliaa löytyy. Hiukan hassulta tietysti tuntuu kuunnella progea, joka on laulettu suomeksi, mutta toimii! Siitä tulee omanlaisensa folkahtava ja perisuomalainen tunnelma. Ei kaiken tarvitse olla aina englanniksikaan.

Pitää kuunnella lisää, kun ei tuo ihan täysin auennut, mutta ensikuuntelusta tuli hyvät ensifiilikset.

Todella komea kansi kyllä, vinyylinä toki toimisi monin verroin paremmin.

 

[Evil]

Hiukan hassulta tietysti tuntuu kuunnella progea, joka on laulettu suomeksi, mutta toimii! Siitä tulee omanlaisensa folkahtava ja perisuomalainen tunnelma.

Nyt kun olen siedättänyt itseäni aikani ja oppinut tulemaan toimeen hra Mika Rätön omintakeisen vokaaliakrobatian kanssa, uskoisin että Kuusumun Profeetta voisi tipahtaa Tedille sujuvasti. Saatat toki jo tuntea tapauksen. Ei mitään puhdasta progea suinkaan, vaan elementtejä löytyy folkhämyilystä 70-lukulaiseen hardrockiin. Albumeista parhaita lienevät akustishenkisempi Jatkuvasti maailmaa pelastamaan kyllästynyt supersankari sekä sähköinen ja "rockaava" Sanansaattaja oraakkeli salamurha hyökkäysvaunu.

Pekka Strengiltä tulee muuten postuumi albuumi piakkoin, pohjana miehen omat äänitykset joita on siivoiltu parempaan kuntoon ja lisäilty instrumentaatiota jälkikäteen. Saattaapi kiinnostaa jotakuta tämänkin ketjun lukijaa.

 

[Sistis]

Nyt kun olen siedättänyt itseäni aikani ja oppinut tulemaan toimeen hra Mika Rätön omintakeisen vokaaliakrobatian kanssa, uskoisin että Kuusumun Profeetta voisi tipahtaa Tedille sujuvasti. Saatat toki jo tuntea tapauksen. Ei mitään puhdasta progea suinkaan, vaan elementtejä löytyy folkhämyilystä 70-lukulaiseen hardrockiin. Albumeista parhaita lienevät akustishenkisempi Jatkuvasti maailmaa pelastamaan kyllästynyt supersankari sekä sähköinen ja "rockaava" Sanansaattaja oraakkeli salamurha hyökkäysvaunu.

Jos Haikara toimi Tedille, toiminee myös Kuusumukin. Itselläni juuriki tuo yhtye tuli mieleen, kun Haikaran levyä ensi kertaa kuuntelin. Bändin kotisivuilta voi kuunnella joitain kappaleita, joten sieltä saa ensikosketuksen. Tätä kautta itsekin aikanani tutustuin kyseiseen orkesteriin ja ostin sitten Hymyilevien Laivojen Sataman, joka on varsin pätevä levy.

 

[Ted Raikas]

Nyt kun olen siedättänyt itseäni aikani ja oppinut tulemaan toimeen hra Mika Rätön omintakeisen vokaaliakrobatian kanssa, uskoisin että Kuusumun Profeetta voisi tipahtaa Tedille sujuvasti. Saatat toki jo tuntea tapauksen.

Tunnen kyllä! En tosin kovinkaan kattavasti. Tuo Sanansaattaja oraakkeli salamurha hyökkäysvaunu ja viimevuonna ilmestynyt Lyhtykuja on tullut kuunneltua. Tarkoitus olisi kyllä perehtyä enemmänkin bändin tuotoksiin, ajan kanssa. Rätöllä todellakin on erittäin omintakeinen lauluääni, se voi kummastuttaa, mutta itse olen sen määrätynlaisesta teatraalisuudesta ja hämyisyydestä pitänyt lähestulkoon alusta saakka.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Jos Haikara toimi Tedille, toiminee myös Kuusumukin. Itselläni juuriki tuo yhtye tuli mieleen, kun Haikaran levyä ensi kertaa kuuntelin. Bändin kotisivuilta voi kuunnella joitain kappaleita, joten sieltä saa ensikosketuksen. Tätä kautta itsekin aikanani tutustuin kyseiseen orkesteriin ja ostin sitten Hymyilevien Laivojen Sataman, joka on varsin pätevä levy.

Kuusumussa saattaa olla monelle progen ystävällekin vähän pureskelemista. Kuten Evil totesi niin vokaaliosuudet suksivat omia latujaan, mutta kuten on lausuttu, ladulla on ladun vanki ja vapaa on vain umpihanki.

Ajassamme vaikuttavista suomalaiskokoonpanoista voisin vielä mainita yhtyeet Liekki ja Absoluuttinen Nollapiste.

Liekki ei monenkaan mielestä edustane progea, mutta musiikin tekemisen ja esittämisen lähtökohdissa on kuitenkin jotain selvästi progeen viittaavaa. Itselläni on Liekin suhteen jäänyt vielä jokin viimeinen vaihde puuttumaan, liekö kyse tässäkin laulusta. Janne Kuuselan sanoitukset ovat kyllä omintakeisia ja kiinnostavia, mutta laulunsa on semmoista ohutta huhuilua. Liekki on joka tapauksessa virkistävä ja muista erottuva kokoonpano.

Absoluuttinen Nollapiste on tehnyt urallaan levyjä joita voidaan pitää progena sanan positiivisimmassa mielessä. Jäsenten musiikillinen osaaminen on Suomen oloissa aivan hirmuista tasoa. Liimatta on vuosien varrella kehittynyt raskaan sarjan sanataiteilijaksi. Kitaristi Lääkkölä on perusvaatimaton kaveri, mutta ansaitsisi paljon laajempaakin arvostusta kuin mitä A0. mahdollistaa nykyään. Monelle Nollapiste on vaan jäänyt mieleen ikuisena lukiopoikabändinä, jonka muusikot tykkäsivät laskea pulkalla mäkeä siinä missä muut bändit lähtivät keikkaa odotellessa baariin. Useat Absoluuttisen Nollapisteen levyistä ovat ainakin omasta mielestäni suomiprogen kirkkaita valioita, ennen kaikkea Suljettu, Muovi Antaa Periksi ja Nimi Muutettu. Myös monen karsastama Olos tuntuu vuosien perästä aika kovalta teokselta.

 

[Ted Raikas]

Liekki ei monenkaan mielestä edustane progea, mutta musiikin tekemisen ja esittämisen lähtökohdissa on kuitenkin jotain selvästi progeen viittaavaa. Itselläni on Liekin suhteen jäänyt vielä jokin viimeinen vaihde puuttumaan, liekö kyse tässäkin laulusta. Janne Kuuselan sanoitukset ovat kyllä omintakeisia ja kiinnostavia, mutta laulunsa on semmoista ohutta huhuilua. Liekki on joka tapauksessa virkistävä ja muista erottuva kokoonpano.

Mielestäni Liekissä kuuluu aika vahvasti Pekka Strengin vaikutus, laulullisesti varsinkin, mutta ehkä myös osaltaan musiikissakin, erityisesti bändin ekoilla levyillä. Myös sellainen satumainen mystisyys ja arvoituksellisuus on 70-luvun suomalaisen hippimusiikin peruja.

Progen osuus on sitten vaikea määritellä taas kerran, mutta sanoisin, että bändin kolmas albumi Rajan piirsin taa on kaikkein progressiivisin. Korpissa jo oli aika paljon sellaista, mutta se on poppimaisempi myös. Rajan piirsin taa sisältää mielestäni välillä hieman Porcupine Tree:n vanhemman tuotannon henkisiä sävyjä, ja jos nyt en ihan väärin muista, niin kyseinen bändi on Janne Kuuselan suosikkeja.

Taitavia soittajiahan nuo Liekin pojat on ja tehneet monia hienoja biisejä, viimeisimmät levyt ei vaan ole kuulostaneet oikein miltään ja viimeisin on osittain jopa aika karmeakin tuotos.

Taidan tosiaan itse tykätä eniten Korpista ja Rajan piirsin taa:sta. Progea tai ei, niin 60- ja 70-lukujen henkeä löytyy runsaasti.

 

[Sistis]

Tähän ketjuun voisin mainita, että varasin juuri liput maaliskuiselle Jethro Tullin keikalle Pakkahuoneelle. En ole ennen kyseistä yhtyettä livenä nähnyt, joten nyt tulee paikattua sekin aukko yleissivistyksestä. Pari levyä löytyy omasta hyllystä, mutta kovinkaan paljoa en siltikään ole ehtinyt yhtyeen musiikkiin tutustua. Helvatin hyvältä tuo Ian Andersonin porukka on silti kuulostanut. Songs of the Wood on erityisesti oikein pätevää kamaa.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Tähän ketjuun voisin mainita, että varasin juuri liput maaliskuiselle Jethro Tullin keikalle Pakkahuoneelle. En ole ennen kyseistä yhtyettä livenä nähnyt, joten nyt tulee paikattua sekin aukko yleissivistyksestä. Pari levyä löytyy omasta hyllystä, mutta kovinkaan paljoa en siltikään ole ehtinyt yhtyeen musiikkiin tutustua. Helvatin hyvältä tuo Ian Andersonin porukka on silti kuulostanut. Songs of the Wood on erityisesti oikein pätevää kamaa.

Erittäin hyvä siirto. Näin vanhana Tullimiehenä voin vain suositella kaikille muillekin Jethro Tullin katsastamista, varsinkin jos tätä ei ole aiemmin tullut tehneeksi. Yhtye on onneksi vieraillut Suomessa viimeisten noin 15 vuoden aikana useamman kerran, joten tilaisuuksia on ainakin ollut. Merkillepantavaa on ollut viime keikoilla Ian Andersonin silmiinpistävän hyvä fysiikka ikäänsä nähden. Ainakin jokunen vuosi sitten Andersonin palkeet riittivät vimmaisen huilunsoiton ohessa myös ketterään lavaliikehdintään. Jalka nousi välillä kuin Veltolla ikään.

Anderson totesi muutama vuosi sitten haastattelussa, että yhtyeellä on kaksi kappaletta jotka on asiakasystävällisyyden nimessä "pakko" esittää joka setissä, ja näin onkin tehty jo pitkän tovin ajan. Muuten soitetaan mitä kulloinkin parhaaksi nähdään. Mutta osaavatko progen ystävät Jatkoajassa nimetä nämä kaksi teosta?

 

[Ted Raikas]

Mutta osaavatko progen ystävät Jatkoajassa nimetä nämä kaksi teosta?

Veikkaan: Locomotive Breath ja Jack-in-the-Green?

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Veikkaan: Locomotive Breath ja Jack-in-the-Green?

Puolet oikein.

 

[Ted Raikas]

Puolet oikein.

Tuon veikkaukseni jälkeen menin lueskelemaan aiheesta netistä ja törmäsin siellä oikeisiin vastauksiin, joten jätetään sen toisen biisin arvailu sitten muille.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Sen verran Jethro Tullin esittämistä seteistä voisin vielä todeta, että aika mukavaa vaihtelua niissä on esiintynyt. Tull ei ainakaan viimeisten parin vuosikymmenen aikana ole ollut mikään menneisyyden vakiohittejä esittävä jukeboksi. Keikoilla on kuultu tuotantoa eri vuosikymmeniltä, painotukset ovat vähän vaihdelleet. Jos uusi levy on ollut alla niin sitä on toki promottu keikkasetissä. Ei Tullin, mutta joidenkin muiden yhtyeiden kohdalla toistuu ilmiö, että bändi soittaa keikan alkupuolella (ilmeisen paskan ja mitäänsanomattoman) uutuuslevynsä antia ja muuta hiteiksi luulemiaan uudempia kappaleita, ja sitten vasta herätetään yleisö soittamalla ne pari isosedän aikaista sikermää joista yhtye muinoin sai maineensa.

Myös Jethro Tullin kultaiset vuodet ajoittuvat ilman muuta uran alkupuolelle. Silti yhtye, eli käytännössä Anderson ja pitkälti myös Barre, on kyennyt luomaan kovatasoista materiaalia ajoittain myös 80-, 90- ja 2000-luvuilla. Jethro Tull ei kappaleiden suhteen kärsi materiaalipulasta pätkän vertaa. Yhtye pystyy tarvittaessa vetämään kaksi intensiivistä keikkaa peräkkäisinä iltoina eri kappaleilla (pois lukien nuo kaksi "pakollista" jotka ovat aina setissä). Intensiivinen tarkoittaa tässä lähinnä sitä, ettei suuri osa yleisöstä roiku baarin puolella odottelemassa hittipotpurin alkamista.

 

[Evil]

Veikkaan: Locomotive Breath

Eiköhän vanha kunnon Vesikeuhko eli Aqualung ole se toinen.

 

[Evil]

Silti yhtye, eli käytännössä Anderson ja pitkälti myös Barre, on kyennyt luomaan kovatasoista materiaalia ajoittain myös 80-, 90- ja 2000-luvuilla.

Erittäin totta. Etenkin vuonna 1987 ilmestynyt, jopa heavyalbumi-Grammyn (!!!) napannut Crest Of A Knave on erinomainen levy, ja siltä löytyvä Farm On The Freeway parhaita Tull-biisejä koskaan. Lämmöllä suosittelen myös aliarvostettua Broadsword and the Beastiä (1982).

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Eiköhän vanha kunnon Vesikeuhko eli Aqualung ole se toinen.

Kyllä. Kansa saa lokomotiivia ja sukellusvermettä kerta toisensa perästä.

 

[Blue J]

Kysehän ei varsinaisesti ole progesta, vaan ennemminkin free jazzista. En löytänyt hausta huolimatta tähän kunnollista ketjua, joten mellastan nyt täällä bändistä nimeltä Black Motor. Meininki on kuitenkin riittävän lähellä.

Black Motor on siis jazztrio, läskibassolla. Ei välttämättä Alpo Suhosen mieleen, ei varsinaista punaviinimusiikkia. Mutta kieroutuneen musiikin ystävälle hieno tuttavuus. Suosittelen livekeikkailua, jos mahdollista.

Mutta mikään bändi ei enää ikinä tule tekemään sitä juttua minulle, minkä Kingston Wall teki aikanaan. Petrin muistolle.

 

[sem]

Black Motor on kova! Tosin jazzia mutta palataanpa progen pariin.

http://www.youtube.com/watch?v=N5QYijFfOaQ

Videolla Cardiacs, tuo runsaat 30 vuotta enemmän tai vähemmän kasassa pysytellyt englantilaisen eksentrikkouden äänenkannattaja, treenaa varhaistuotantoaan livekuntoon.