Mainos

Potkut Laukkaselle – KalPan valmennus kaudella 2012

  • 186 273
  • 496

Börje #6

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Näin se on. Kaksi eräähän meni molemmilta voisi sanoa aika samanlaisesti. Molemmat pelasi nimenomaan kiekottomana hyvin, josta johtui maalipaikkojen vähäisyys. Sitten kolmannessa Virtanen reagoi tasoituksen ja etenkin johtoon pääsyn jälkeen. Oikeastaan Jyp ei edes hirveästi enää häirinnyt KalPan hyökkäyksiinlähtöjä vaan keskialue tukittiin organisoidusti. KalPa ei muuttanut mitään, ei ollut vaihtoehtoisia ratkaisuja laittaa kehiin.
Vastustajien valmentajat reagoi pelin sisällä, mutta KalPa ei vastaa näihin reagoimisiin ja muutoksiin, josta seuraa, että vastustaja kontrolloi peliä.
Ja tämä on KalPan suurin ongelma tällä hetkellä. Ei materiaali tai halukkuus vaan se, että vastustajan päävalmentajat vie Laukkasta kuin mätääkukkoa. Tätä on jatkunut nyt puolitoista kautta. Hämmästelen.
Minusta myös joukkueen otteiden suuri heilahtelu johtuu nimenomaan pelin epämääräisestä rakenteesta. Se ei pysy kasassa ja kun siihen lisätään tämä vastustajien reagointi vs. KalPan ei reagointi niin siinä se on.

Hyvää analyysiä kolmannesta erästä ja kokonaistilanteesta.

Ainoa kerta Laukkasen aikana, kun KalPan peli on kehittynyt, on mielestäni tällä kaudella tuo kuukauden pätkä marrastauolta joulutaukoon. Siinä tapahtui jotakin "kummallista", enkä vieläkään usko, että se oli Laukkasesta lähtöisin. Ei KalPan peli säkenöivää ollut, mutta eteenpäin se meni. Jopa pelin sisälläkin saattoi olla nousevaa trendiä nähtävillä.

Nämä nyt ovat pinnallisimpia tilastoja, mutta ainakin jonkinlaisia muutoksia niissä on nähtävissä (Tehtyjen maalien keskiarvo tässä mukana, koska hyökkäyspelaamisen toimimattomuus on KalPan suurin ongelma. 69 tehtyä maalia on Liigassa ylivoimaisesti vähiten) :


Tänään KalPan koko kauden pistekeskiavo: 1,11 p./ ottelu

ja tehtyjen maalien keskiarvo: 1,86 maalia/ ottelu


Vastaavasti ajalla 14.11. - 14.12.2013:

pistekeskiarvo: 1,62 p./ ottelu

tehtyjen maalien ka: 2,54/ ottelu


Ja aika jälkeen joulun ja Pennasen:

pistekeskiarvo: 0,75 p./ ottelu

tehtyjen maalien ka: 1,5/ ottelu


Esim. tässä Tuomas Tuokkola sen sanoo mitä itsekin tuossa yritin hahmotella ja Laukkasen "ehkä oli sitä, ehkä oli tätä, ehkä olisi pitänyt olla"- kommentit kertovat oleellisen. "Ehkä" on tässä se merkitsevä sana. Jos valmentaja ei osaa analysoida peliä mitä siellä pelin aikana tapahtuu niin miten voi ylipäänsä reagoida mihinkään?
Jos esim. vertaa johonkin Summaseen tai Tammiseen tai Tuokkolaan niin he osaavat sanoa mitä siellä tapahtui samantien. Tässä ero.

Olen tarkoituksellisesti välttänyt Laukkasen sanomisten kritisointia, koska pressiesiintymiset eivät tee valmentajaa. Viime aikoina olen kuitenkin tullut samaan tulokseen, josta tuossa kerrot. Valitettavasti Laukkasen kyvyttömyys analysoida peliä ja analyysin perusteella reagoida peliin tulee vääjämättä jatkuvasti esille niin KalPan pelaamisessa kuin hänen kommenteissaankin.

Yleisesti ottaen hänen kommentointinsa ei kestä kriittistä tarkastelua. Papu ei tunnu pystyvän näkemään juuri ollenkaan tulostason alla olevia asioita, eikä hän nosta esille olleellisimpia asioita. Ero näissä vaikkapa Pennasen, puhumattakaan mainitsemistasi karpaaseista, ulosantiin on hirvittävän suuri.
 
Viimeksi muokattu:

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
jokainen on tietysti erilainen persoona julkisissa pressitilaisuuksissa ja haastetteluissa eikä se toki valmentajaa määritä. Laukkasen kohdalla se "ehkä" vain on , omaan silmään ainakin, havaittavissa kentällä. Esim, Tuokkola on nuori vielä valmentajaksi, mutta on aika selvät sävelet aina pelin jälkeen mitä siellä tapahtui, negatiivista tai positiivista.
Itseä ainakin jotenkin rasittaa nämä jatkuvat tyytyväisyydet tappiopelin jälkeen, vaikka selviä pelillisiä ongelmia niissä ollut. Varmaan hyviäkin asioita tapahtuu, mutta voittava valmentaja tai joukkue ei voi olla tyytyväinen tappion jälkeen. On se sitten vaikka universumin mestari jolle hävittiin!
 
Suosikkijoukkue
KalPa /naisjoukkue
Edellä hyvin asiallisesti kerrottua ja perusteltua analyysiä KalPan pelillisestä tilanteesta tällähetkellä. Itselläni on tullut kauden mittaan semmoinen olotila että Laukkanen on koettanut loputtomiin lähes pelkästään ammentaa edeltäjiensä oppikirjoja hyvin, hyvin niukin viilauksin (pelin suoraviivaistaminen joka sekään ei kestä kuin aina vähän aikaa kerrallaan kasassa) ja saanutkin vielä Tuokkolan jälkeen melko pitkän aikaa säilytettyä sen aiemmin rakennetun pelillisen systeemin jolla menestyttiin kohtuuhyvin mutta nyt tuota vanhaa pelikirjaa ei pysty enää ammentamaan entisellä keinoilla, sitä ei pysty enää tekemään Laukkanen eikä pystyisi kukaan muukaan tekemättä uusia säätöjä kuvioihin. Eli Laukkanen on vain yksinkertaisesti syönyt Virran ja Tuokkolan jättämän eväskorin tähteet pohjiaan myöten loppuun, ja nyt uusien konseptien puute alkaa näkyä sitten oikein urakalla pelillisessä tuloksessa. Laukkanen joutuu keskittymään oikean valmentamisen sijasta koko ajan sen miettimiseen miten tähän saisi jotakin uutta, eikä pysty ammentamaan sitäkään osaamista kunnolla mitä hänestä voisi irti saada, on vaikeaa soutaa venettä eteenpäin kun pitää ämpärillä mättää samaan aikaan toisella kädellä kahta kovemmin ettei paatti uppoa samassa. Tuo äärimmäisen ahdistunut "peura valoissa" ilme siinä kuin ns. tyytyväisyys eloojäämiseen hävityn pelin jälkeen ovat pelkkää ahdistunutta teatteria josta kukaan ei maksa eikä anna viittä tähteä arvosteluissa. "Papu" on joutunut elämänsä kehnoimpaan keikkaan.

Materiaalin kykenevyydestä olen samaa mieltä eli ei KalPa paperilla ole olennaisesti sarjan keskitason muita ryhmiä jäljessä, vaan täysin päättömiltä vaikuttavat perusasioitten ongelmat eivät saa ratkaisuja koska valmennustiimi on köyhtynyt nyt vielä Pennasella. Jäljelle jääneitä apulaisiakaan penkin takana ei voi mitenkään syyttää, Pennasen nyt puuttuessa on Laukkanen yksinään alasti valokeilassa.

Meillä KalPalaisilla on aina ollut tapana seista tukevasti päävalmentajan takana vaikeinakin aikoina, mutta nyt ollaan tilanteessa jossa kansa ei täälläkään voi mitenkään käsittää täydellistä joukkuehallinnon reagoimuutta tähän ongelmaan.Päällimmäiseksi tulee kolme kysymystä, onko hallinto sokea vai tyhmä vaiko pelkästään jääräpäinen.Ketään ei hallintoon ole palkattu virallisen idiootin papereilla, eli vastaus lienee jälkimmäisin. Ja tämä tunne lienee vielä paljon suurempi kuin niinkutsuttu naisen alapään kielikuva-tunneilmaisu jolle on omistettu kokonainen ketju, hämmennys vie kannattajien mielenrauhan ja herättää täysin ansaittua raivoa. Asiaa sotkee ja sekoittaa vielä sekin, että samaan aikaan toimisto kuitenkin tekee ihan hyviä ostoksia ja hakuja jo seuraavaa kautta varten kiinnittämällä hyviä nuoria tekijöitä ja muuta vastaavaa ihan asianmukaista ja laadukasta toimintaa. Jääkiekollinen skitsofrenia iskee vähemmästäkin, keneen tahansa meistä lompakon avaajista
(minä siis puhtaasti tavallisen lompakon, enkä myöskään avaa povea lompakon haun takia)

Ellei pelillinen suunta todella nopeasti ja radikaalisti muutu on edessä eriskummallinen kevät ja kesä jossa pääomistajalle lankeaa paljon isompi lasku kuin taloudellinen miinus, tappiot on helppo maksaa koska raha on aina sittenkin vain rahaa, suurempi lasku on organisaation todellisuudentajun ja olemassaolevien ongelmien kohtaamisesta aiheutuva jahka se tasepäivä joskus kuitenkin saapuu. Todellisuudentajulla tarkoitan tässä sitä että jääräpäisyyden hintaa ei tajua vasta kun näkee kokonaistilanteen karmeuden. Tuo päivä tulee rajusti yllättäin ja töksähtäen, eikä sen näkeminen onnistu hitaan heräämisen kautta.

Parasta mitä nyt voisi tapahtua olisi se että pääomistaja ottaisi kentällä potan päästä, istuisi alas niiralan keskiympyrään ja toteaisi että ei helvetti tämähän on ihan päin v++++++ tua ja lähtisi pitämään kokousta uuden päävalmentajan hankkimiseksi jossa Laukkanen jatkaisi osana tiimiä jotta koko Laukkas-projektia ei tarvitse selittää pelkäksi suureksi historialliseksi virheeksi myöhemmin joka maksoi yhden suomen mestaruuden, ainahan hyvälle miehelle ja vähemmänkin hyvälle löytyy jotakin hommia hyvässä joukkuessa tai jotain. Pääomistajalla on vieläkin aikaa pelastaa sekä joukkue että omat kasvonsa täysin tyylikkäästi. Laukkasen mielenterveys ja mahdollinen valmennusura jossain muualla tulisivat pelastettua samaan hintaan kun äijäparka saisi lopultakin lakata miettimästä pelikirjaa jota ei kirjoiteta kokonaan uusiksi yhdessä kaudessa ja saisi sammuttaa autonvalot, ripustaa peurasarvet naulaan ja mennä kotiin ottamaan huurteisen olvin ja henkäisemään että nyt se p++++ka on viimeinkin ohi.
 

Börje #6

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
jokainen on tietysti erilainen persoona julkisissa pressitilaisuuksissa ja haastetteluissa eikä se toki valmentajaa määritä. Laukkasen kohdalla se "ehkä" vain on , omaan silmään ainakin, havaittavissa kentällä. Esim, Tuokkola on nuori vielä valmentajaksi, mutta on aika selvät sävelet aina pelin jälkeen mitä siellä tapahtui, negatiivista tai positiivista.
Itseä ainakin jotenkin rasittaa nämä jatkuvat tyytyväisyydet tappiopelin jälkeen, vaikka selviä pelillisiä ongelmia niissä ollut. Varmaan hyviäkin asioita tapahtuu, mutta voittava valmentaja tai joukkue ei voi olla tyytyväinen tappion jälkeen. On se sitten vaikka universumin mestari jolle hävittiin!

Kyllä, pressitilaisuuden "ehkä" näkyy suorana projisaationa Laukkasen pelianalyysissä, siitä johtuvassa pelisuunnitelmassa ja kentällä. Jos ennustetaan, niin "ehkä" alkaa pesiytyä taas yhä tiukemmin myös pelaajien selkärankaan, etenkin kun Papu alkaa taas tehdä "korjaus"liikkeitään tuskastuttuaan tilanteeseen.

koko teksti

Kiekkosihteeri jatkoi juuri oikeaan suuntaan siitä, mihin BobHeinosen kanssa jäimme.

Kuten perustellusti totesit, ei organisaation tärkeimmällä paikalla voida pitää ammattitaidotonta miestä. Viittaan tällä KalPan lähihistoriaan ja organisaation rakenteeseen (pienuuteen). Nämä osoittavat, että päävalmentajaa todellakin voidaan pitää KalPan tärkeimpänä miehenä, koska hänen ammattitaitonsa vaikuttaa niin murskaavalla tavalla kaikkeen oheistoimintaan.

Organisaation urheilupuolella tehdään myös hyvää työtä, mihin viittasit. Valmentajan varjo vain lepää tämän kaiken yllä ja kietoo sen vaippaansa. Simsalabim! Tämä varjo on kuin musta aukko, joka nielee kaiken. Mitä hyvillä pelaajilla loppujen lopuksi tekee ilman hyvää valmentajaa?

Ei me kannattajat voida vain kritiikittömästi hyväksyä kaikkea ja aivottomina "kannattaa". Välillä seurajohdon ja toimiston linjaukset vaikuttavat sellaisilta, että kaikkien pitäisi vain mukisematta hypätä mukaan tähän "hurmaavaan joukkoitsemurhaan". Muunlaiset mielipiteet nähdään hyvin uhkaavina.

Meillä on Suomessa Meidän pelin myötä pelifilosofia, joka on parempi kuin missään muualla maailmassa. Ei me pelkästään pelaajien laadulla koskaan MM-turnauksia voiteta. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että organisaation joka postilla on huippuammattilainen. Nuorten maailmanmestaruus oli valmentajan mestaruus jos mikä. Muuten se ei kerta kaikkiaan olisi näin pienelle maalle rajallisella pelaajamateriaalilla koskaan mahdollista.

KalPassakin olisi kaikki mahdollista. Seurasta löytyy halua ja kykyä laittaa kaikki peliin. Sitten meillä on tärkeimmällä pallilla...

Niin... Sama levy todellakin pyörii. En sitä kiellä. Mutta onko oikea kannattaminen sitä, että vain hiljaa hyväksyy kaiken? Se on minulle kannattajana hirveän raastavaa, että seurassa ei todellisuutta nähdä (tai tunnusteta). Jääräpäisyyttä kai se lopulta on, kuten sanoit. Kaikki kärsivät siitä.
 

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Kiekkosihteeriltä upea kirjoitus. Kuvastaa omia ajatuksiani hyvin.

Lisäisin vielä, että organisaatiossa suurimpia päätöksiä tekevän täytyy olla todella jäärä tai sitten vaan täysin nykyhetkestä vieraantunut mikäli ei tajua millaiseen lamaan nykyinen päävalmentaja ja ylipäätään organisaatiorakenne meidän seuramme hyvin pian ajaa. Sitoutunut fanikunta jaksaa vielä tovin, mutta suuri yleisö on kyllä jo valintansa tehnyt.
 

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Kuten Tami on sanonut niin organisaatiossa pitäisi olla kolme kovaa: toimitusjohtaja, urheilutoimenjohtaja ja päävalmentaja. Ja niin, että jokainen vastaa omasta ruudustaan eli esim. toimitusjohtaja ei puutu päivittäiseen valmentamiseen, se on päävalmentajan vastuualue.
Nämä kolme siis A) vastaavat omista tonteistaan ja B) tekevät yhteistyötä kokonaisuuden eteen.
KalPassa on minusta tällä hetkellä päteväntuntuinen toimitusjohtaja. Urheilutoimenjohtajana on Kimmo, jonka tekemissä ja etenkin sanomisissa on viilaamisen varaa. Ja sitten päävalmentaja Laukkanen, joka on yksinkertaisesti vain väärässä paikassa väärään aikaan. Ja tietysti Samin rooli on kysymysmerkki. Onko hän vain pelaaja?
Itsellä ei ole mitään Laukkasta vastaan sinällään, mutta osaako joku kertoa mikä on Laukkasen pelitapa?
Hän tuli/joutui päävalmentajaksi kahden erittäin paljon kiekkokontrolliin vannovan valmentajan jälkeen ja on yrittänyt pitää sitä yllä ja tuonut pystyyn pelaamista siihen, joka ymmärtääkseni oli enemmän Laukkasen ajattelua Kärppien A:ssa. Tästä on seurannut se, että pelaaminen on välillä sellaista sillisalaattia, jossa on kumpaakin, mutta kumpikaan ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla, koska pelitapa on epämääräinen. Valmentajan tulisi valmentaa joukkuetta pelaamaan sillä ajattelulla ja tavalla joka tulee selkäytimestä. On se sitten pystysuuntaa tai viivelähtöjä naapurin parkkipaikalta asti.
KalPan pelaaminen on tekninen suoritus. Se ei tule selkäytimestä kuten esim. Virran aikana parhaimmillaan.
Laukkanen oli varmasti hyvä kakkosvalmentaja ja hänestä voisi tulla hyvä päävalmentaja, mutta hänen pitää miettiä tasan tarkkaan mikä on hänen pelitapa, joka tulee harjoitteineen selkäytimestä ja sitten harjoituttaa ja peluuttaa sitä. On se sitten mitä tahansa. Silloin ja vain silloin hänestä voi tulla hyvä Liiga päävalmentaja. Piste.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Mielestäni aika huvittavalta kuulostaa palstalla melkoisena totuutena esitetty näkemys, että KalPan peliesitysten paraneminen marraskuussa johtui pelkästään siitä, että Antti Pennanen alkoi johtaa orkesteria. Yhtä älyttömänä vastakysymyksenä voisi kyseenalaistaa Pennasen tekoset ennen sitä: Mikäli Pennanen alkoi vasta marrastauolla tehdä hommiaan ”kunnolla”, eikö hänelle olisi kuulunut antaa kenkää jo syyskuussa?

Mitä Pennasen siirtoon Jukureihin tulee, on syytä korostaa, että ihmisellä on käytössään vain yksi työura ja yleensä useimmat meistä haluavat tehdä omasta polustaan itselleen mahdollisimman hyvän. Pennasen tietotaidon menetys lienee tappio KalPalle, mutta hankala se on nykyään pitää töissä ihmistä, joka haluaa pois. Seurauksena ei ole ainakaan positiivisia ”fiboja”. Pennasesta olisi voitu pitää kiinnikin, mikäli hänen panoksensa olisi katsottu korvaamattomaksi. Kun hänelle annettiin kuitenkin tilaisuus siirtyä varteenotettavan Mestis-seuran päävalmentajaksi, Pennanen oli (ja on) erittäin kiitollinen KalPalle saamistaan mahdollisuuksista. Tällaisestakin asiasta voi olla hyötyä joskus tulevaisuudessa, vaikka se ”herkkähipiäisimmiltä niin sanotuilta hyvän päivän faneilta” voi jäädäkin sillä kertaa huomaamatta.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
-blaablaaa- Tällaisestakin asiasta voi olla hyötyä joskus tulevaisuudessa, vaikka se ”herkkähipiäisimmiltä niin sanotuilta hyvän päivän faneilta” voi jäädäkin sillä kertaa huomaamatta.

On se hienoa, että sinä oikeana fanina kerrot taas meille (minulle) oikean tavan ajatella KalPan asioista, sekä jaottelit oiketa fanit ja hyvän päivän fanit. Hienoa!

Laukkasen takana seisot, vaikka Suomisarjaan pudottaisiin. Ei siinä mitään. Harmi vain, kun ei tällä kaudella voida pudota edes Mestikseen.
 

Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
On se hienoa, että sinä oikeana fanina kerrot taas meille (minulle) oikean tavan ajatella KalPan asioista, sekä jaottelit oiketa fanit ja hyvän päivän fanit. Hienoa!

Ja epäilemättä listaus Jatkoajan "oikeista faneista" ja ennenkaikkea meistä "hyvänpäivän faneista" (Faneista jotka katsomme asioita realistisesti ja esitämme jopa kritiikkiä seuraa kohtaan) on toimitettu jo KalPan toimistollekkin.
 

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Ja epäilemättä listaus Jatkoajan "oikeista faneista" ja ennenkaikkea meistä "hyvänpäivän faneista" (Faneista jotka katsomme asioita realistisesti ja esitämme jopa kritiikkiä seuraa kohtaan) on toimitettu jo KalPan toimistollekkin.

Jos näin on, niin listat täytyy ehdottomasti julkistaa! Tulisi edes jotain keskustelua, kun väännettäisiin siitä, pitäisikö listan laatijalle antaa kenkä vai mono.
 

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Ainakaan itseni antama kritiikki Laukkasta ja KalPan pelaamista kohtaan ei kohdistu yksityishenkilö J.Laukkaseen vaan päävalmentaja Laukkaseen ja siinä roolissa hänen on oltavakin kritiikin alaisena. Ja koko seuran toiminnan on oltava myös kriittisten mielipiteiden alaisena kunhan se kohdistuu seuran tahi valmentajan tekemiin ratkaisuihin eikä mene henkilökohtaisuuksiin.
Arvostelu ja kritiikin esittäminen ei tee kenestäkään huonoa kannattajaa. Sulkeminen itsensä kritiikin yläpuolelle on seuralta pahemman laatuinen virhe. Katsotaan vaikka TPS:sää. Johdon mukaan mitään virheitä ei ole tehty ja kaikki on hyvin. He pitävät kannattajia, jotka kritisoivat, idootteina. Se kääntyy vain enemmän itseään vastaan. Pitää muistaa, että faniryhmistä aina sinne satunnaisesti pelissä käyviin katsojiin ovat koko seuratoiminnan ydin.
Itse olen seurannut KalPaa 80-luvun puolivälistä asti. Välillä on mennyt hyvin, välillä huonosti ja on tullut arvosteltua joitain ratkaisuja ja tekemisiä, mutta silti edelleen peleissä käyn. Valmentaa siellä sitten Laukkanen tai joku muu. Ja toivon, että hän onnistuu. Kritiikistä huolimatta.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
A.P. Järvi; näin hyvänpäivän fanina täytyy heittää ilmoille ajatus: ehkä Laukkasen tehtävä oli johtaa orkesteria omiin oppeihinsa nojaten alkukausi (ja Pennanen toteutti vain Laukkasen visiota) ja kun pelit alkoivat mennä penkin alle, niin kuunneltiin myös Pennasen visioita ja alettiin niitä toteuttaakin?

Mitä tuohon "hyvänpäivän faniuteen" tulee, niin tottakai haluan kannattaa seuraa, jossa tehdään oikeita asioita ja keskustellaan avoimesti. Jos keskustelu on avointa, myös rakentava kritiikki sallitaan ja sitä jopa kuunnellaan ja otetaan opiksi. Tällä palstalla monet ovat aidosti huolissaan kannattamansa seuran nykytilasta ja valmennuksen tasosta. Osa kritiikistä on toki vähemmän rakentavaa, ahdistuksen purkauksia. Jos tavallinen jääkiekon katsojakin tajuaa, että joukkueella on valmentaja, joka ei kykene reagoimaan pelin sisällä, niin miten "aito fani" tähän voi reagoida ilman että leimautuu hyvänpäivän faniksi? A.P., odotan vastaustasi.

Loppukaneettina vielä, mikäli seuran omistajat olisivat avoimesti kertoneet kannattajilleen ja sidosryhmilleen, mikä ajatus heillä on seuran kehittämisen suhteen (haluttu muutos) ja valmennuksen suhteen, ei tätä(kään) keskustelua varmaan käytäisi. Taitaa vain tämä haluttu muutos ja sen sisältö olla salaisuus vielä seurajohdollekin.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Edellisessä viestissäni lainausmerkeissä ollut osio oli tarkoitettu eräänlaiseksi loppukevennykseksi lainaten eräitä foorumin jäseniä kovastikin kuohuttaneesta hassusta heitosta. Siksi laitoinkin sen lainausmerkkeihin. Kyseisestä sitaatista on kuitenkin muodostunut palstalla eräänlainen klassikko. Anteeksi siis kun pahoitin mielenne.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
, mutta hankala se on nykyään pitää töissä ihmistä, joka haluaa pois.
No nyt ollaan ytimessä. Miksi mestiksen päävalmentajuus on, kesken kauden, houkuttelevampi vaihtoehto kuin kakkosvalmentajana jatkaminen sarjaporrasta ylempänä?
Vajaa vuosi KalPan organisaatiossa sai haluamaan uuteen suuntaan (kun paikka tuli), ei nyt parasta mahdollista fibaa sekään aiheuta ulospäin.
Tämä siis henkilökohtaisena mielipiteenä eli absoluuttisena totuutena kirjoitettuna.
 

Van Cleef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, suomalainen/kansainvälinen jääkiekko
Voisiko joku käydä kertomassa Laukkaselle, että HPK on lukenut tuon jättösyöttö-puolenvaihto lähdön. Laidanvaihtosyöttö menee kokoajan suoraan Kerhon laiturin lapaan!
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Kyllä tässä alkaa olla jo Kermisen Ristoakin ikävä! Tule Risto ja päästä meidät pahasta!
 

Kalakukko

Jäsen
Kyllä tässä alkaa olla jo Kermisen Ristoakin ikävä! Tule Risto ja päästä meidät pahasta!

Risto ei vaan taida olla klaanin suosiossa. Toissa vuonna B-junioreiden valmentajana toimiessaan Risto torui ja penkitti ylimielisesti pelannutta Kasperi Kapasta. Tämän "luonnollisena" seurauksena Hannes hyökkäsi Kermisen kimppuun teemalla "Älä sinä kohtele tuolla tavalla meidän Kasperia". Ja niin, Kerminen ei muuten enää valmenna KalPan junioreita :)
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Risto ei vaan taida olla klaanin suosiossa. Toissa vuonna B-junioreiden valmentajana toimiessaan Risto torui ja penkitti ylimielisesti pelannutta Kasperi Kapasta. Tämän "luonnollisena" seurauksena Hannes hyökkäsi Kermisen kimppuun teemalla "Älä sinä kohtele tuolla tavalla meidän Kasperia". Ja niin, Kerminen ei muuten enää valmenna KalPan junioreita :)

Yllätys, yllätys. Muistankin kyseisen tapahtuman, mutta en tiennyt kyseessä olleen Kermisen.
 

Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
Arvatkaa keltä tuli tappiopelin jälkeen kyseiset kommentit?

"Ihan tyytyväinen olen, joukkue oli valmistautunut hyvin ja oli valmis pelaamaan. Numerot eivät välttämättä kerro sitä kaikkea, mitä kentällä tapahtui. Tasainen peli ja mielestäni maalin peli. Se hävittiin, HPK ansaitsi voittonsa"

Kuitenkin O pistettä ja säälipaikka alkaa karata. Mutta pääasia, että ilme on hyvä, lähestytään asioita positiivisuuden kautta!
 

Kalikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
"Mielestäni maalin peli". Minun mielestä jääkiekko on maalintekopeli ja kyseisessä ottelussa KalPan olis voittaakseen pitänyt tehdä 3 maalia enemmän tai Tuokkolan torjua 3 maalia enemmän. 3 maalia on aika radikaali ero.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Mutta eihän sarjapisteillä ole mitään väliä, pääasia että on kivaa. Tosin vaikea uskoa, että ainakaan pelaajilla on kovin kivaa. Keskimäärin on kuitenkin aika paljon mukavampi voittaa kuin hävitä. Laukkaselle tosin häviäminenkin sopii vähintään yhtä hyvin.
 
Kyllähän tuo eilinen peli ratkesi Tuokkolaan. Oikeasti kaikki kiekot, joiden oli mahdollista mennä maaliin, sinne myös menivät. Minusta on ihan hyvä, että mukava valkku heittää mieluummin tuollaista perusjargonia lehdistölle kuin arvostelee pelaajat julkisesti. Muistelkaahan Pekka Virran kommentteja?

Kun kerran tässä Laukkas-ketjussa ollaan niin jatketaan vielä vähän tulevasta: Nyt on se aika kun mitataan Laukkasen arvo valmentajana. Ensi kauden joukkuetta pitäisi koota ja tavoitteena on ilmeisesti houkutella kehittyviä, tulevaisuuden pelaajia laadukkaaseen valmennukseen. Jos näitä ei oikeanhintaisilla sopimuksilla saada, on helppo vetää johtopäätökset pelaajien uskosta Laukkasen valmennustaitoihin sekä KalPaan tulevaisuuden organisaationa. Eikä tämä tottavie hyvältä näytä. Jos Lehkonen menetetään johonkin toiseen keskikastin liigajoukkueeseen, on signaali selvä: Haluttu muutos on vienyt KalPan juuri sinne, minne suurin osa faneista on huomannut sen vievän. Katastrofiin.
 

Filimonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Nurmeksen Sepot
Minusta on ihan hyvä, että mukava valkku heittää mieluummin tuollaista perusjargonia lehdistölle kuin arvostelee pelaajat julkisesti. Muistelkaahan Pekka Virran kommentteja?

Mulla taas on ikävä Pekka Virran kommentteja. Vaikka ne välillä menivätkin vähän yli, Pekka sentään osasi antaa myös kriittistä palautetta. Silloin oikein odotti lehdistötilaisuutta ja sitä mitä se Pekka nyt sanoo. Nykyään lehdistötilaisuudetkaan ei kiinnosta, kun siellä jauhetaan aina sitä samaa paskaa.
 
Mulla taas on ikävä Pekka Virran kommentteja. Vaikka ne välillä menivätkin vähän yli, Pekka sentään osasi antaa myös kriittistä palautetta. Silloin oikein odotti lehdistötilaisuutta ja sitä mitä se Pekka nyt sanoo. Nykyään lehdistötilaisuudetkaan ei kiinnosta, kun siellä jauhetaan aina sitä samaa paskaa.

Jees, ymmärrän tämän. Olihan se paljon mukavampaa minunkinlaisen hyvän päivän fanin kannalta, mutta ilmeisesti nykyaikaisen henkilöjohtamisen mukaan tuollainen julkinen ripitys ei oikein ole suotavaa. Pyykki neuvotaan pesemään sisäisesti. Menee ne herneet nenään vielä.

Taito olisi kommentoida peliä värikkäästi siten, ettei arvostele pelaajia nimeltä julkisesti. Siinä ei Papu ole parhaimmillaan, mutta eipä ole moni muukaan liigavalmentaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös