Mainos

Positiivista synkkyyteen!

  • 538 911
  • 1 676

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
Tällä TPS-osiossa on tiettyjä nimimerkkejä, jotka ovat omineet itselleen oikeuden päättää siitä, kuka saa sanoa mistäkin asiasta mitäkin. He sitten jakavat tuomioita, kuka on hyväksytty kirjoittaja ja kuka ei.
Joskus nämä Suuret Asiantuntijatkin kirjoitavat jostakin asiasta kriittisesti, mutta kuitenkin suurimman kohun laannuttua, kirjoittelevat entiseen malliin eli eivät hyväksy muita näkemyksiä kuin itselleen sopivia. He eivät tajua, että tämä on mielipidepalsta eikä Yhden Totuuden palsta, jossa kaikki mielipiteet pitää olla samansisältöisiä. Heidän kannattaisi itselleen selvittää, miten määritellään asia nimeltä mielipide verrattuna esimerkiksi tosiasiaan. Kaikki mielipiteet eivät ole tosiasioita. Eivätkä ne tosiasioiksi muutu sillä, että Oikea Kirjoittaja ne esittää.
 
Thriller

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos unohdetaan tältä osin Vähätalo (vaikka siitä ei ole edes enää ollut kyse) ja keskitytään tuleviin pelaajiin Alikylä, Väli-Impivaara ja Ylipena. Pahoittelut mahdollisista offareista ja jos tämä teema ei kiinnosta, niin ei tarvitse lukea.

Ensimmäisenä Y-vuotena pelaajan sopimus TPS:n kanssa olisi edelleen se 30.000 euroa. Jos seura A katsoo, että hänelle kannattaa maksaa 75.000 euroa, niin pelaaja saa kyseisen tarjouksen. TPS:lla on tällöin mahdollisuus:

A) joko vastata tarjoukseen ja tarjota samat 75.000 euroa (pelaajan markkina-arvo) tai...
B) saada seuralta A korvaus 30.000 euron arvoisesta sopimuksesta.
Aaa, ok, tuollainen yllä B)-kohdassa mainittu purkukorvaus oli siis taka-ajatuksena. Nyt pääsen ehkä kärryille. Tämä korvaus pitää siis määrittää alussa sopimukseen, vuosikohtaisesti. Jos leikitään näillä luvuilla ihan vain huvin vuoksi(!), niin mikä se korvaus olisi? Matematiikkahan toimii niin, että tällainen korvaus vähentää pelaajan saamaa osuutta (koska tarjoavaa kilpailevaa seura A:ta ei tietenkään kiinnosta mikä osuus heidän pelaajaan investoimasta rahasta todellisuudessa menee pelaajalle tai seuralle). Ehkäpä 10k€? Tällöin TPS saa pelaajan menettäessään 10k€ ja pelaaja siten palkkaa seura A:lta 65k€. Kovin isoon korvaukseen pelaaja ei varmaan voi suostua, koska tämä vähentäisi liikaa muiden seurojen mielenkiintoa.

Loppuvuosiin tietysti voisi soveltaa samaa.

Eli tässä järjestelmässä meillä olisi jonkin verran junnuja pitemmillä sopimuksilla, joista ei pääsisi eroon jos pelaajat eivät kehitykään. Toisaalta kehittyvät pelaajat eivät karkaisi muualle ja heidät pidettäisiin markkinahinnoilla (tai jos hinta nousisi liian korkeaksi, niin saataisiin pienehkö purkukorvaus).

En tiedä taipuvatko sopimusmallit tällaiseen (eli tuleeko juniori tms. -sopimusmalleista jotain rajoitteita), voivat taipuakin.

Jotenkin ehkä vaikuttaisi menevän monimutkaiseksi – kuten muutama kirjoittaja jo totesikin. Soppahan on valmis kun tähän aletaan arvioida vaikutuksia kasvattajakorvauksesta, mahdollisesta NHL-korvauksesta ja niitä mitattavia konkreettisia kriteereitä, joilla TPS nostaisi palkkaa pelaajan kehittyessä.

Itse veikkaisin, että nykyjärjestelmällä saadaan pelaajamassa pidettyä edullisemmin, mutta se nyt on vaan tällainen mutu-tuntuma. Go figure…
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tällä TPS-osiossa on tiettyjä nimimerkkejä, jotka ovat omineet itselleen oikeuden päättää siitä, kuka saa sanoa mistäkin asiasta mitäkin. He sitten jakavat tuomioita, kuka on hyväksytty kirjoittaja ja kuka ei.
Joskus nämä Suuret Asiantuntijatkin kirjoitavat jostakin asiasta kriittisesti, mutta kuitenkin suurimman kohun laannuttua, kirjoittelevat entiseen malliin eli eivät hyväksy muita näkemyksiä kuin itselleen sopivia. He eivät tajua, että tämä on mielipidepalsta eikä Yhden Totuuden palsta, jossa kaikki mielipiteet pitää olla samansisältöisiä. Heidän kannattaisi itselleen selvittää, miten määritellään asia nimeltä mielipide verrattuna esimerkiksi tosiasiaan. Kaikki mielipiteet eivät ole tosiasioita. Eivätkä ne tosiasioiksi muutu sillä, että Oikea Kirjoittaja ne esittää.

Ei tällaista ilmiötä suinkaan ole olemassa. Viittaat ilmeisesti minuun ja minulle on aivan sama mitä kirjoitat. Trollaamiseksi monet settiäsi kutsuvat mutta ei se ole tietääkseni sama asia kuin mielipiteen hyväksymättä jättäminen. Kukin kirjoittaa tavallaan mutta tuo on aika marttyyrimeininkiä jo.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
TPS:n sosiaalinen media loistaa taas: A-Junnujen ottelu TPS-Kärpät suorana Ilmeisesti kokeilumielessä netissä tänään. Lähde Facebook, jossa HC TPS:n seinällä linkki matsiin.
 
jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Ei tällaista ilmiötä suinkaan ole olemassa. Viittaat ilmeisesti minuun ja minulle on aivan sama mitä kirjoitat. Trollaamiseksi monet settiäsi kutsuvat mutta ei se ole tietääkseni sama asia kuin mielipiteen hyväksymättä jättäminen. Kukin kirjoittaa tavallaan mutta tuo on aika marttyyrimeininkiä jo.

Sinähän jauhat Aurajoesta trollina useammallakin saitilla, joten eipä se ihan välinpitämättömältä vaikuta.
Ja kyllähän tuo yhden totuuden meininki oli vahvimmillaan vähän ennen kautta/ kauden alussa, kun oli paljonkin keskustelua mm. siitä missä vaiheessa voi seuraa/joukkuetta kritisoida(ennen, kesken, jälkeen kauden).
 
A) Ei kenenkään tarvitse jauhaa tuosta trollina. Tuo kyseinen kunnia on aivan itse saavutettu.
B) Voin vakuuttaa että mulla on hieman parempaakin tekemistä kuin mustamaalailla toisia joillain saiteilla. Mistä saiteista edes mahdat puhua?

Olisko nyt kuitenkin niin että jollakin muulla on saattanut tämän söpöliinin kanssa mennä hermot? Minä olen ihan tarpeeksi tyytyväinen siihen että tämä vastaa minulle täällä että "on parempaakin tekemistä kuin alkaa käyttämään niin paljon aikaa että pystyisin argumentoimaan kanssasi", sen jälkeen että olen omaan viestiini käyttänyt aikaa noin 15 minuuttia. Tuon jälkeen sieltä tulevaan sisältöön on kohtalaisen hankala suhtautua tosissaan. Esimerkiksi Mr. Foxin tai nimimerkin kausi kanssa on täällä näkemyseroista huolimatta kyetty ihan hyvin perkaamaan asioita. Mutta se aurajoesta tältä erää.

Ja kyllähän tuo yhden totuuden meininki oli vahvimmillaan vähän ennen kautta/ kauden alussa, kun oli paljonkin keskustelua mm. siitä missä vaiheessa voi seuraa/joukkuetta kritisoida(ennen, kesken, jälkeen kauden).

Nojoo, tällä olen aikanaan itse hakenut ainakin sitä mitä ymmärtääkseni nimim. kausikin yllä kyseenalaisti eli että hommat ovat jo valmiiksi ja automaattisesti paskaa ennen kuin mitään on tapahtunut. Kyllä minun puolestani voi manata jo huhtikuussa sitä miten jengi ei ole vielä valmis mutta ei siinä mitään järkeä ainakaan ole.

Itse otit muistaakseni (korjaa jos olen väärässä) lämpöä siitä että sinulle alettiin kertoa ketkä voivat tulla hallille ja ketkä eivät. Ainakaan itse en tähän syyllistynyt ja ymmärrän ihan mainiosti että yleisestikin kaikenlainen ns. yhden totuuden agenda on perseestä. Tottakai se on. Silti yhtälailla yhden totuuden miehiä, jos sellaisiksi voi ketään edes kutsua, löytyy myös toiselta puolelta.

Suosittelisin kuitenkin nyt ihan jokaista lukemaan näitä palstoja vähän avoimemmin silmin kuin miten toveri jtuominen nähtävästi lukee. Toisin sanoen voisi tarkastella myös niitä samojen kirjoittajien ns. negatiivisia kirjoituksia, jolloin kävisi itse kullekin kohtalaisen selkeästi ilmi että se vitutus on kohtalaisen suurta myös näiden nimimerkkien keskuudessa. Oma kontribuutioni esim. TPS:n tulevaisuus-ketjuun lienee ihan selkeä, ja tämä yltiöpositiiviseksi ja yhden totuuden mukaiseksi argumentoijaksi leimaaminen on edelleen ihan helvetin perseestä. Jos jossain asioissa ei vain ole sitä kuuluisaa päätä eikä häntää, pitää niitä saada kyseenalaistaa. Ei se tarkoita että se oma mielipide automaattisesti on päinvastainen tai että toisella ei olisi oikeutta mielipiteeseensä. Jos argumentointi jää tarkoituksella kokonaan suorittamatta, lasken sen tarkoittavan että minulla ei ole mitään syytä omaa mielipidettäni ko. asian suhteen muuttaa. Perustelut ennen kaikkea jne.
 
Viimeksi muokattu:

-TMA-

Jäsen
TPS:n sosiaalinen media loistaa taas: A-Junnujen ottelu TPS-Kärpät suorana Ilmeisesti kokeilumielessä netissä tänään. Lähde Facebook, jossa HC TPS:n seinällä linkki matsiin.

Jos homma toimii kuin junan vessan pitäisi, niin jatketaan koko runkosarjan ajan ja ehkä kasvatetaan vielä hieman oheisohjelmaa lähetyksiin. Sponssi on jo valmiina tukemassa junnujen näkyvyyden kasvattamista.

Änäriscoutit olivat tosiaan pyytäneet matsitallenteita, joten ajateltiin ratkaista pari kärpästä yhdellä iskulla. Av-tiimimme (GrassMark) on Suomen ehdotonta huippua. Myös Linnanahde hehkutti eilen monta kertaa tiimimme ammattitaitoa.
 
kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Nojoo, tällä olen aikanaan itse hakenut ainakin sitä mitä ymmärtääkseni nimim. kausikin yllä kyseenalaisti eli että hommat ovat jo valmiiksi ja automaattisesti paskaa ennen kuin mitään on tapahtunut.

Nimenomaan tässä ketjussa ja tätä asiaa koskien näin yritin asian nähdä. En edelleenkään, vaikka Fox ja Thriller avasivatkin hienosti asiaa, kuittaa TPS:n tässä asiassa virhettä tehneen. Jos/kun pelaajan agentti kertoo pelaajalla, että älä tee pidempää pätkää nyky-tepsin kanssa niin asia on TPS:n kannalta simppeli kuin mikä. Sopimus pakko saada aikaan, ettei käy "lehkoset" ja mitään houkuttelevia elementtejä ei ole kun pusikon reunalla kaikenmaailman lukot yms kyttäämässä josko nämä ryssivät tämänkin.
 
Eihän mielestäni kukaan ole yhdessäkään viestissä väittänyt, että TPS olisi tehnyt virheen signatessaan Vähätalon.
Keskustelu lähti liikkeelle vain ja ainoastaan yksinkertaisesti siitä syystä, että sopimusta uutisoitiin pitkäksi. Minusta kahden vuoden sopimus ei ole juniori-ikäiselle pelaajalle tehtynä millään muotoa pitkä. Ei se varmasti lyhytkään ole, mutta ennemminkin sitä voidaan kutsua täysin normaalipituiseksi. Tästä ja vain tästä alunperin siis oli kysymys, mutta, kuten totesin, niin tietyt nimimerkit eivät lue tekstin asiasisältöä loppuun eivätkä ainakaan miellä sen sanomaa, vaan rupeavat kirjoittamaan vastaväitettä ihan jo sen takia, että näkevät nimimerkin aurajoki olleen kirjoittajana.

Olikin erittäin hienoa nähdä, että mm. Mr.Fox oli kanssani täysin samaa mieltä, ettei kahden vuoden sopimus Vähätalon kohdalla millään muotoa ole pitkä sopimus. Mr Fox ymmärsi jo heti alusta lähtien viestini asiasisällön, koska hänen lähtökohtansa ei aina ja joka paikassa ole olla täysin eri mieltä kuin minä. Tuollasia kirjoittajia voin todella arvostaa.
 
Sillä, että olet aurajoki ei ole mitään tekemistä suomalaisen oikeusjärjestelmän sopimusvapauden kanssa. Itsekin mouhoat palstan mielipidevapauden puolesta, olen eri mieltä kuin sinä tässä asiassa. Ja eri mieltä kuin Fox, mitä siitä sitten? Itse koen, että TPS toimi tässä asiassa kerrankin edes sinnepäin hyvin ja jos koette, ettei näin ole niin tämä vallan helvetin fine minulle.

Yksi pieni haaste, mitä sinusta TPS on tehnyt hyvin viimeisen kymmenen vuoden aikana? Tiedän kysymyksen olevan valtava haaste, mutta jos tätä kautta päästäisiin ketjun aiheeseen tjsp.
 
Vielä kerran pitää koettaa siis kirjoittaa näkyviin, että en ole väittänyt, että TPS teki Vähätalon kohdalla väärin. Totesinpahan vain, että mielestäni kahden vuoden sopimus ei ole pitkä sopimus. Meniköhän vieläkään perille?

Tuohon haasteeseen, mitä TPS on viimeisen 10 vuoden aikana tehnyt oikein, on helppo vastata. Se on pistänyt taloutensa kuntoon, jotta se voisi nykypäivänä olla urheilullista menestystä saavuttava organisaatio. Miksei tätä mahdollisuutta käytetä hyväksi, siihen vastauksen löytämisen jätän sinulle itse mietittäväksi. Toivon ja jopa uskonkin, että tiedät tuon vastauksen itsekin.
 
masamasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos homma toimii kuin junan vessan pitäisi, niin jatketaan koko runkosarjan ajan ja ehkä kasvatetaan vielä hieman oheisohjelmaa lähetyksiin. Sponssi on jo valmiina tukemassa junnujen näkyvyyden kasvattamista.

Tämä jos mikä on positiivista! Itse en eilen ehtinyt liveen, mutta ainakin jälkilähetyksenä pelasi aivan hienosti. Näinä aikoina kun kaikki lätkän seuraaminen on rahan takana ja edustusjoukkuekin rämpii, niin näitä katsoo enemmän kuin mielellään.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vielä kerran pitää koettaa siis kirjoittaa näkyviin, että en ole väittänyt, että TPS teki Vähätalon kohdalla väärin. Totesinpahan vain, että mielestäni kahden vuoden sopimus ei ole pitkä sopimus. Meniköhän vieläkään perille?

Tuosta pidemmät sopimukset ovat, kuten Mr. Foxkin pyynnöstäni arvioi, erittäin harvinaisia. Yleiseen käytäntöön peilaten tuo siis on varsin pitkä sopimus. Tarpeeksi pitkä. Seuraavaksi Vähätalo antaa näyttöjä kentällä ja katsellaan sopimusjuttuja uudelleen kun niiden aika on. Lisäksi kun emme tosiaan tiedä mitä neuvottelupöydässä on ollut puheissa niin pidemmästä sopimuksesta kitiseminen on silloinkin vähän niin ja näin.

Tuohon haasteeseen, mitä TPS on viimeisen 10 vuoden aikana tehnyt oikein, on helppo vastata. Se on pistänyt taloutensa kuntoon, jotta se voisi nykypäivänä olla urheilullista menestystä saavuttava organisaatio.

Samaa mieltä tästä, tässä ollaan ehdottomasti onnistuttu. Tuntuu kuitenkin ettei osaamista, tai edes halua olla varteenotettava urheilullinen tekijä, ole enää ollenkaan. Tämä on hälyttävää.
 
Sopii hyvin myös tähän ketjuun vaikka ei koskekaan suoranaisesti tätä seuraa (eikä Kärppiä).

Voi voi Rasmus, minkä menit tekemään! Tuli tämän synkän kauden jälkeen jälleen mieleen miksi rakastan tämän lajin seuraamista. Mahtava ottelu, ja mahtava loppuratkaisu.
 
Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä tää on positiivista, Rasse ja Lehtonen pakkiparina voittamassa mestaruutta alle 20-vuotiaissa, Lehtosesta on vielä enskaudelle se optiokin... Korvannee aika hyvin nykyisillä otteilla Palmrothin ja/tai Vittasmäen...

Kulmalaltakin ihan jees turnee.
 
BigJ

Kova jätkä tuo Ristolainen, puolivälierän jälkeen sanoi suoraan haastattelussa että itseluottamus huikkui ekaan maaliin ja paljon pitää parantaa. Paransi välierään todella paljon ja finaalissa kiekot napsuivat lapoihin ja viholliset laitoihin. Moni pelaaja olisi mennyt syväjäähän samassa tilanteessa.

Lehtonen pelasi simppeliä peliä, mutta varmasti ja äijämäisesti, aivan varmasti liigatasoa ensi kaudella.
 
Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Lehtonen pelasi simppeliä peliä, mutta varmasti ja äijämäisesti, aivan varmasti liigatasoa ensi kaudella.

Pistäpä talteen. Ei ole ihan helppoa onnistua Tepsissä tänä päivänä. Paljonko tuo Karri Kiven pelitapa auttoi Lehtostakin onnistumaan... Noh, sen arvioinnit jääkkön ammattilaisille.

Mahtaa olla melkoinen turnoff tolle Kulmalalle tulla takaisin voitonjuhlista ja ottamaan turpaan lähes joka ilta... Ja vähäisellä peliajalla.

Onnea silti jokaiselle ja erityisesti Turun poppoolle, johon Lehkosenkin lasken.
 
MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Täytyy nyt erikseen kehua tuota TPS:n nettisivujen aktivoitumista juttujen kirjoittelussa. Muutama todella laadukas haastattelu tehty lyhyen ajan sisällä. Olisi hienoa jos kaikilta pelaajilta saisi kauden aikan tuollaisen kattavan haastattelun, ja taustahenkilöistä myös. Muutenkin nettisivujen uutisosio on nyt sellaisella tasolla, että sivuilla kannattaa käydä muutenkin kuin ottelukalenteria katsomassa.

Junnupelien videoinnista myös propsit.
 
-TMA-

Jäsen
Kultamitalistit

Hiphei ja hurraa! Huomenna HK Areenalla ennen SaiPa-ottelua palkitaan turkulaisia U20-kultamitalisteja. Jo varmistuneita ovat ainakin molemmat Rasmukset.

Hattu päästä ja HK Areenalle huomenna siis.
 
Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Annan tunnustusta näistä oheistoiminnoista ja ohjelmasta, jota katsojille järjestetään. Tepsi voi olla niissä jopa Liigan kärkeä. Todella hienoa kokeilla kaikkea ja järjestää esim. joku lasten päivä erilaisine kilpailuineen. Jos mulla olis lapsia, tulisin varmastikin paikalle kiekkoihmisenä. Lisäksi on hienoa, että saadaan yhteistyökumppanit mukaan tähän ja myöskin he järjestämään jotain toimintaa.
Näistä on annettava iso plussa, ketä niitä sitten miettiikin! Harmi, ettei ole yleisöä tätä toteamassa ja voittava joukkue, niin kaikilla olisi oikeastikin hyvä fiilis.

Eilenkin joku penska vieressä halusi leikkimään näiden Marli-kissojen kanssa, kuin että olisi jännittänyt kiekkoa. Enpä kyllä ihmettele, kumpi on lapsesta parempi. :)
 
RajatOn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
63 päivää jäljellä ja sitten tää paska loppuu tältä kaudelta. Positiivista on myös, että on säästynyt rahat mitä jääkiekkoon tulee ja pitkävedossa rahaa tulee, kun vaan pelaa tasureita tai TPS:ää vastaan.

Kaiken kaikkiaan surkein kausi koskaan, mitä jääkiekon seuraamiselta muistan tässä yli 20 vuoden aikana....
 
Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Positiivisia:

Ykköskenttä, ei hitto miten tuo Sexton jaksaa oikeen leikitellä noiden vastustajien kanssa. Joo ei jokainen kikka aina onnistu, mutta välillä tulee pirun näyttäviä kikkoja jotka onnistuu ja sitten ahdistettuna tekee (yleensä todella taitavan) syötön avoimeen paikkaan, jossa toki ei ole ketään omista kunnei pysy ajatuksessa ihan perässä. Luceniuskin välillä väläyttelee, mutta nyt on ollu vähän tehotonta puurtamista. Ja Willsien pyssy, ai että.

Kumeliauskas, mielestäni tän vierellä voisi noita junnuja peluuttaa, alkaa pysymään paremmin ja paremmin liigavauhdissa ja tietynlaista junnumaista nokkeluuttakin löytyy. Eilenkin vahvaa pelaamista, vääntöä ja taistelutahtoa ja taklauksia, yksi niistä jotka oikeasti taitaa joka vaihdossa antaa kaikkensa joukkueen eteen. Nimeomaa joukkueen ei itsensä.

Ykkösylivoima oli kans eilen helvetin näyttävää ja muutenkin välillä hyökkäysalueella tuli todella näyttäviä kuvioita. Kauden ensimmäinen 5-3 YVkin tuotti tulosta, 8 sekunnin jälkeen.
 
xAnZax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Norrenakin alkaa pikkuhiljaa näyttämään ihan maalivahdilta. Ja hetkittäin tulee muillekkin näitä suonenvetoja että peli näyttää ihan siedettävältä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös