Popparit esiin – Jatkoajassa tapahtuu!

  • 469 516
  • 2 997
Minä olen joko 2013 - vai oliko se 2014 - juonut Hessoisa kalijaa kyseisen "trollin" kanssa. Oliko se Sir Eino tämä mesta. Oli siinä muitakin palstalaisia rinkirunkkaamassa. Ei ollut, eikä ole trolli. Joten pitäkää hevosistanne kiinni.

Ja minä olen mitä suurin venäjätrollien vastustusmies.
Vuosi oli 2013 ja paikka oli tosiaan - nyt jo kuopattu - Sir Eino.
Ja taisi olla seuraavan vuoden kesällä jalkapallo-ottelun tiimoilla ja sen jälkeen. Vai muistelenko väärin?

Joidenkin ihmisten yksinkertaisuus ei varsinaisesti yllätä. Hiljaiseloa viisi vuotta ja sitten aktivoidutaan, kun Valko-Venäjällä on liikehdintää = Putinin trolli.
Viiteen edeltävään vuoteen on Jatkoajan ulkopuolisessa elämässä saattanut mahtua nettikeskustelua painavampia ja enemmän energiaa vaativia asioita, jotka saattaisivat selittää poissaolon ja kääntäen: tällä hetkellä noita energiaa vaativia asioita ei ehkä ole samassa määrin kuin menneinä vuosina.
Mutta koska yksinkertainen mieli hakee yksinkertaisia vastauksia, niin helpompi tarina on: vaalit -> aktivoituminen -> Putinin trolli.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Minä olen joko 2013 - vai oliko se 2014 - juonut Hessoisa kalijaa kyseisen "trollin" kanssa. Oliko se Sir Eino tämä mesta. Oli siinä muitakin palstalaisia rinkirunkkaamassa. Ei ollut, eikä ole trolli. Joten pitäkää hevosistanne kiinni.

Ja minä olen mitä suurin venäjätrollien vastustusmies.

Siis mitä. Luulin että pyör... kaljoittelu keksittiin vasta tänä vuonna.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Vuosi oli 2013 ja paikka oli tosiaan - nyt jo kuopattu - Sir Eino.
Ja taisi olla seuraavan vuoden kesällä jalkapallo-ottelun tiimoilla ja sen jälkeen. Vai muistelenko väärin?
Joo, heinäkuussa 2014 mentiin katsomaan Jatkoajan porukalla HJK vs. Skopje. Siitähän HJK lopulta pääsi sitten Eurooppaliigaan eli me oltiin rakentamassa sitä euromenestystä.

Ketkä me? No sinä oli Toejoen Veikko, Pisin Kääpiö, minä, scholl ja eräs turenkilainen. Milliklubille taidettiin päätyä. Yöllä taksia etsiessäni minulle tuli kaksi 19 v tyttöä ehdottamaan 200 euron hintaan kolmenkimppaa. Ja sitten eräs tyttö - joku tumma kuin tropiikin yö - 50 eurolla kahdenvälistä. No en lähtenyt silloinkaan noihin hommiin. Ihme mesta, kun vaan huoruuksia tarjotaan.

Seuraavana iltana 18.30 lähdin sitten pettterin kanssa laivalla Tallinnaan. En jaksanut enää juoda kuin 2 olutta koko reissulla. Silloin pettter ei vielä ollut rinkiläisspurgu, vaan ihminen.

Siis mitä. Luulin että pyör... kaljoittelu keksittiin vasta tänä vuonna.
Tässä nyt löin löylyä lisää tähän asiaan, kun yllytit! Ei tosin olla soiteltu noiden kanssa, tai minä ainakaan en ole. Että sen puoleen ei pysty keulimaan.

Jos joku nimimerkitön tätä lukee, niin kirjoitusoikeuksia voi hakea esim nimimerkille Rinkirunkkaaja.
 
Nick Neim

Jäsen
Yöllä taksia etsiessäni minulle tuli kaksi 19 v tyttöä ehdottamaan 200 euron hintaan kolmenkimppaa. Ja sitten eräs tyttö - joku tumma kuin tropiikin yö - 50 eurolla kahdenvälistä. No en lähtenyt silloinkaan noihin hommiin. Ihme mesta, kun vaan huoruuksia tarjotaan.
On se nyt ihme homma kun äijälle ei ilmainen raha kelpaa.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Liigan varmistuneiden siirtojen ketjussa ollut MAHTAVA meno tänään. Yks TPS-nimimerkki vittuilee raumalaisille, pari liittyy komppaamaan ja syntyy perinteinen vertailu mestaruuksista. Käyttistä.

Hyvin seurattu. Porilainen alkoi trollaamaan johon (ei raumalainen eikä lukko-nimimerkki) laittoi porilaiselle jauhot suuhun jolloin turkulainen laittoi oman lusikkansa soppaan. Ja tietenkin teikäläinen omalla mestaruusvertailulla. Aika heikot popparit.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Ehkäpä, mutta maistuivat ainakin minulle. Myönnetään että oli pakko ripotella vielä vähän suolaa sekaan.

Rauma-Pori väännöt maistuvat aina minullekin koska tilanne on kutkuttava. Toki ässillä enemmän mestaruuksia ja tuoreempi mutta raumalaispelaajien voittamana.

Tilanne on kuitenkin absurdi kun ulkopaikkakuntalaiset (eikä edes joukkueiden fanit) kuten tuossa tilanteessa taistelevat keskenään satakunnan tilanteesta.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Tuo on kyllä veikeätä, miten eräs nukkuva solu aktivoiduttuaan pyörittää puolta Jatkoaikaa etenkin persuketjussa. Nyt siellä yksi sun toinen vääntää ko. kirjoittajan kanssa, kun ilmaan on jälleen heitetty suht boxin ulkopuolelta tulevia väitteitä. Edellinen klassikko joskus vuosien takaa taisi ehdottaa aivon osien siirtämistä parannuskeinoksi homoudesta. Korjaan yhden osan. Ei liioitella.
 
444

Jännä tosiaan nähdä, kuinka pitkään modeilla kestää tajuta, että sama tyyppi on potkittu palstalta pois useammankin kerran aiemmin. Toki siis eri nimimerkit, mutta sama trolli siellä edelleen riehuu.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Vähän yli viikko tästä viestistä ja taas mennään samassa osoitteessa! Yhden miehen show.
"Hauskinta" tässä on että tuo pääs just kreivin aikaan edellisestä pelikiellostaan vapaaksi möyhöttämään uudelleen kuinka Bayern ja sen kannattajat ovat paskoja.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Ei hätiä. Nyt keskittyy vaan meikäläisen uhkailemiseen ja haukkumiseen privaviesteillä.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Ei hätiä. Nyt keskittyy vaan meikäläisen uhkailemiseen ja haukkumiseen privaviesteillä.
Copy pastella vaan eteenpäin modeille, anna hautua pari päivää ja viimeistele silauksella Oasista. Esim. "Don't look back in anger" sointuu loistavasti tähän makumaailmaan.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Copy pastella vaan eteenpäin modeille, anna hautua pari päivää ja viimeistele silauksella Oasista. Esim. "Don't look back in anger" sointuu loistavasti tähän makumaailmaan.

Ääh. En mä välitä mistään mitä joku tuntematon mulle lässyttää. Kovasti kyllä yrittää kertoa että tietää kuulemma kuka mä olen. Ihan silleen pelottaa koska itse sen olen täällä myös aikanaan paljastanut.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Ei piru, uhkailu on lapsellista. Koitan tehdä asialle jotakin, @mikko600.

Nou hätä. Ei tässä mitään vakavaa ole. En mä tämmöisestä itseeni ota ja varmasti modet hoitavat sitten muun jos näkevät nuo viestit rikkeen arvoiseksi.

Arvostan kuitenkin tarjousta! Kiitos!
 
redpecka

Jäsen
Tuo on kyllä veikeätä, miten eräs nukkuva solu aktivoiduttuaan pyörittää puolta Jatkoaikaa etenkin persuketjussa. Nyt siellä yksi sun toinen vääntää ko. kirjoittajan kanssa, kun ilmaan on jälleen heitetty suht boxin ulkopuolelta tulevia väitteitä. Edellinen klassikko joskus vuosien takaa taisi ehdottaa aivon osien siirtämistä parannuskeinoksi homoudesta. Korjaan yhden osan. Ei liioitella.
En ehkä ole paras nyt tätä kirjoittamaan kun itsekin flippasin vähän aikaa sitten. Mutta kun tähän asti kenttää päässyt niin yritän punoa jotain.

Siis se miksi mahdolliset "trollit" saavat niin paljon ruutuaikaa.

Miksi ei voi sanoa ytimekkäästi, että ymmärrän mitä tarkoitat, mutta minä olen eri mieltä. Siinä jäisi "trolli" aika aseettomaksi kun se ei voisi sanoa kuin että hyvä että vihdoin ymmärsit mitä tarkoitin.

Tietysti jos ei ole kellään pyrkimystäkään päästä mihinkään kompromissiin tai konseksukseen niin ehkä te sitten viskelette toisianne internettilinkeillä päin näköä ja sillei.
 
Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Selvitellään tarvittavaa vauhtia moderaattoreiden huomion saavuttamiseen. Ilmeisesti ei vielä riitä.

Kohta ollaan tilanteessa jossa "hiljaisuus on äänekästä".. Saa nähdä loppuuko maailmasta popparit ennen kriittisen pisteen ylittymistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös