Tästä keskustelusta oppineena lähden heti maanantaina myymään autoni, koska mukavuustekijähän se auto vain on riippumatta muusta elämäntilantesta ja koska _taloudellinen_ faktahan on että pärjään ilmankin. Samalla toki lähtee muutama muukin kodinkone, koska osaahan vaimoke tiskata astiat käsinkin ja pyykit voi viedä aina pyörällä pesulaan tai käyttää niitä vähän pidempään. Nekin nyt sattuu vain olemaan mukavuustekijöitä ja _taloudellinen_ fakta sattuu nyt olemaan että ilman niitäkin mediaanikansalainen pärjää.
Jos vertaat autonkäyttöäsi astianpesukoneeseen, niin siinä kohtaa kyllä lähinnä vahvistat sen vastapuolen argumentin. Astianpesukone on suorastaan malliesimerkki mukavuustekijästä. Minun nuoruudessani astianpesukoneet olivat suht harvinaisia. Olin yli 25-vuotias, kun sellainen meille hankittiin. Työura oli siinä vaiheessa, että astianpesukoneen hankinta oli taloudellisesti mahdollista. Olihan se nyt
mukavampaa pestä tiskit koneella, kuin käsin. Aika monet tiskit olen käsin pessyt. Meidän taloudessa se hoidettiin tasa-arvoisesti jo 30 vuotta sitten. Äitini on kertonut, että hän pesi meidän vaatteemme muutaman vuoden ajan käsin, ennen kuin oli varaa ensimmäiseen pyykinpesukoneeseen. Ei ollut pesutupia vielä tuolloin. Pyykinpesu koneella on paljoin
mukavampaa, kuin käsin, oli siis kannattava hankinta.
Taisi se alkuperäinen argumentoija kommentoida sitäkin, osalle ihmisistä on niin hirveän vaikea myöntää, että auto saattaisi ollakin vain mukavuustekijä. Näinhän tuo vahvasti näyttäisi olevan. En oikein ymmärrä miksi. Onko se joku konservatiivien fiksaatio, että rahaa ei saa käyttää mukavuuden lisäämiseen? Kaikki pitää selittää välttämättömäksi. Miksi ihmeessä?
Auto meille hommattiin jokunen vuosi astianpesukoneen jälkeen. Täysin mukavuussyistä. Meidän Helsinkiläiselle lapsiperheelle se ei koskaan ollut minkäänlainen välttämättömyys. Julkisilla käytiin molemmat töissä koko sen ajan, kun auto oli. Autolla pääsi sitten vaikkapa harrastuksiin tai ostoksille vähän nopeammin ja
mukavammin, kuin julkisilla tai polkupyörällä. Varsinkin vesisateessa tai pakkasella. Enkä nyt väitä, että oma tilanteeni on yleistettävissä, mutta autottomuus lapsiperheelle Helsingissä ei ole millään tavalla vaikeaa. Omassa tuttavapiirissämme emme olleet erityisempi poikkeus. Aika tasan se taisi olla tuolloin meidän ympäristössä oliko lapsiperheellä autoa vai ei.
Vähän aikaa sitten taas luovuttiin autosta, kun kyllästyttiin maksamaan maltaita niistä reilusti alle 10 000 km/v, mitä sillä autolla ajettiin. Olen ajatellut, että pikkuinen sähköauto voitais hommata jossain vaiheessa, sitten kun niitä saa edullisesti. Merkittävimpänä syynä alhaiset huoltokulut. Ne siinä meidän polttisautossa aikanaan eniten alkoi risomaan. Jakohihnan vaihdot yms kalliit huollot meni yli kipurajan. Meidän kilometreillä polttoaineen hinta oli aika merkityksetön. Meillä kun harvemmin tankattiin kahta kertaa yhden kuukauden aikana. Minkäänlaista ideologiaa autottomuuteen ei liity. Täysin taloudellinen kysymys, eli saanko käytetylle rahalle vastinetta vai en.