Sä et näköjään saa kiksejä mistään sattumaan perustuvasta tapahtumasta, jossa raha vaihtaa omistajaa, mutta ovatko ne ketkä saa uhkapeliaddikteja?
No, kyllähän ne mitä todennäköisimmin ovat. Ja vaikka en itse tosiaan tuollaista harrasta, kutsuisin kyllä itseänikin uhkapeliaddiktiksi. Ehkä sieltä lievemmästä päästä kuitenkin. Nykyään, sillä peliautomaatteihin tuli lapsuudessa oltua melko inhottavasti koukussa.
Ilari saa kiksejä, mä saan kiksejä, aika moni pokerinpelaaja saa kiksejä. Käsittääkseni kuitenkin Ilari pystyy lopettamana gämbläyksen niin halutessaan, kuten itsekin. Ainakin mun käsitykseeni addiktista liittyy aika vahvasti se, ettei pysty jotakin lopettamaan. En sitten tiedä miten sulla.
Et ole kovin vakuuttava. On jotenkin oireellista ja epäilyttävää huudella pyramidin huipulta, että täällä pärjätään ja saadaan viattomasti kiksejä, kun pärjätään ->
Lukekaa tämä niin, että jos joskus käy niin, että ei enää pärjätä, me ryhdytään tekemään muita hommia tuosta, naps.
Huomaa, että minä en väitä, kuten jotkut toiset, että huipulla oikeasti kävisi kova tuuli. Hyvä pelaaja pärjää nyt, todennäköisesti myös tulevaisuudessa. Tästä syystä sinunkin argumenttisi lopettamisesta on melko liki sama kun eunukki väittäisi, että jos hän erehtyisi raiskaamaan jonkun, hän kuohisi itsensä sillä sekunnilla.
Muuten, näin määritelmällisesti, kyky lopettaa ei erota ei-addiktia ja addiktia. Tupakoitsija saattaa kyetä lopettamaan, mutta tuskin kukaan röökaaja viitsii enää väittää, ettei ole koukussa.
Addiktoitumisesta määrästä pokeriin indikoi laajassa skaalassa se, että kun sinä lopetat, kuinka vahvasti sormi syyhyää. Fiksuimmat myöntävät, että kyllähän se jossakin välissä syyhyttäisi. Näin myös itsellä, vaikka pokeri nykyään myös monesti myös tylsistyttää, väsyttää ja tylsistyttää. Viimeinen osittain siksi, että rahan nyhtäminen yksinkertaisessa pelissä toisinaan tuntuu lapselliselta ja moraalisesti ongelmalliselta, osittain siksi, että puuha on jokseenkin stressaavaa, kun tuntuu, että pelatessa pitäisi alituisesti saada sitä voita leivän päälle. Viime kuukausina en ole jaksanut edes juuri pelata, kun tili ei entisistä voitoista johtuen sitä edellytä.
Pienessä skaalassa tilttausherkkyys on melko hyvä indikaattori. Jos järki sumentuu epäuskosta, kun kaikki mahdolliset jumalat Fortunan johdolla tuntuvat näyttävän persettä, niin jotenkin vaikea uskoa, ettei sillä hetkellä koneen ääressä värisisi kielenkannat ja vituttaisi aivan äärettömästi. Kun peli ei suju tai ei muuten mene kuin pitäisi, ei-addikti ei ala syytämään rahaa mielipuolisena pöydässä kaikkiin ilmansuuntiin.