Mainos

PMMP – neroutta vai naiiviutta

  • 110 754
  • 570

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Arvelin itse hakea rahoja takaisin tuosta 2013 keikasta. Kai tässä joku kuluttjasuoja on olemassa.
Oikeudessa todettaisiin, että populaarimusiikissa 10 vuotta on ikuisuus.

Joten vuoden 2013 jäähyväiskeikka oli kuin olikin bändin viimeinen esiintyminen ikinä. Eikä korvauksiin siis ole aihetta.
 
Gotterdam

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Leijonat, IPV, Roihuttaret, PuMu
Arvelin itse hakea rahoja takaisin tuosta 2013 keikasta. Kai tässä joku kuluttjasuoja on olemassa.
Jos artisti lopettaa toistaiseksi niin sehän voi sitten palatakin joskus kivuttomasti.
 
4

444

Niin, miksi se Individual näin voimallisesti PMMP:tä puolustaa? Noh tässä oma nauta kaivossa, koska en ole vielä onnistunut näkemään bändiä livenä. Kotkan Meripäivillä keikalle oli jo liput, mutta ns. krapulan hoivaaminen kääntyi nopeasti aikamoiseksi rynnäkkökänniksi ja sitten järjestyksenvalvojan toimesta minulle ystävällisesti todettiin, että eiköhän se olisi jo aika lähteä kotia.
Mä ehdin nähdä aikanaan kahdesti. Ensimmäisen kerran 2003, kun tulivat ilahduttamaan inttipoikia Säkylään. Silloin en ollut vielä edes kuullut ko. pumpusta mitään, mutta tokihan tuolta piti saada fanikuva, jossa Paula on juuri hypännyt syliini. Ihana Paula.
Toisen kerran sitten joitain vuosia myöhemmin Ankkarokissa, Korsossa. Melkoinen tykitys oli siellä päällä, nuoruuden innolla, ilolla ja raivolla painoivat menemään.

Toivottavasti maanantaina saisi hankittua liput keikalle, ihan sama kummalle päivälle. Musiikkinsa on ollut aina hyvinkin mieleistä, etenkin alkupään tuotanto. Kovemmat kädet -levyltä löytyvä Matoja on oma suosikkini ja seuraavan levyn Päät soittaa ja Kesäkaverit ovat mukavan letkeitä ralleja. Toivottasti nuo kaikki tulisi kuultua myös keikalla, jonne ne liputkin pitäisi vielä saada.
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Eikös Vesala ilmoittanut että soolo jää nyt useamman vuoden tauolle niin pmmp varmaan tekee ihan täyspäiväisen paluun levyineen päivineen
 
Hööty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Penguins
Ainakin aikoinaan olivat aivan loistava livebändi. Ei koskaan tiennyt minkä kaiuttimen tai soittimen päällä kulloinkin taiteltiin.
Ja levyltäkin oon kuunnellu tasaisesti kaikki nämä vuodet.

Näistä johtuen, taidan lähteä tuolle keikalle, vaikkakaan stadion- ja festarikeikat ei oo viime vuosina oikein houkuttanu.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Olen Osuuspankin pitkäaikainen asiakas, ja näin minut nyt palkitaan, etuosto-oikeus PMMP:n konserttilippuihin. Olisin toivonut kyllä Nylon Beatia.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Kuuntelin yläasteella, mutta eipä oo sen jälkeen soinut näiden musiikki. Varmaan pitää tehdä nostalgiapäissään paluu materiaaliin.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ainakin aikoinaan olivat aivan loistava livebändi. Ei koskaan tiennyt minkä kaiuttimen tai soittimen päällä kulloinkin taiteltiin.
Ja levyltäkin oon kuunnellu tasaisesti kaikki nämä vuodet.

Näistä johtuen, taidan lähteä tuolle keikalle, vaikkakaan stadion- ja festarikeikat ei oo viime vuosina oikein houkuttanu.
Oli varmaan kesä 2005, kun näin PMMP:n "vahingossa" livenä ainakin kolme kertaa. Tuohon aikaan heidän imagoonsa tosiaan kuului sellainen ihan silmitön rehaaminen, ja tosiaan lavarakenteissa kiipeily.. muistaakseni kiipeilivät jopa soittajien niskassa. Se oli varmaan juuri tuota otsikossa mainittua naiiviutta, mutta hiton viihdyttävää se oli myös. Paula ja Mira eivät menneet seksillä, vaan he olivat ikään kuin sellaisia tosielämän peppipitkätossuja, se oli se idea heillä. Kovemmat Kädet on sitä paitsi kiistatta yksi parhaista pop-levyistä, mitä Suomessa on koskaan julkaistu

Nyt jo yli nelikymppisinä ja elämän raflaavaakin puolta nähneinä perheenäiteinä voi olla jo eri meininki. Itse en nyt varmaan keikoille mene, mutta ihan kannustusmielessä tervehdin ilolla heidän paluutaan..
 
Varmasti juuri näin. Tuskin ens kesänä ihan pitkin seiniä menevät, mutta tuskin kuitenkaa paikallaankaan seisovat. Täytyy myös sanoa, että kaikesta riehumisesta huolimatta keikat olivat myös musiikillisesti ja laulullisesti erinomaisia.

Kovemmat kädet on kyllä kiistaton klassikko mielestäni. Ja ellei parempi, niin ainakin yhtä hyvä on myös seuraajansa Leskiäidin tyttäret.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos Mick Jagger jaksaa remuta lavalla 80-vuotiaana kuin viimeistä päivää (heh), niin ei keski-ikäisten naisten kohdalla pitäisi olla mitään kysymysmerkkejä.
 
Hööty

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Penguins
Jos Mick Jagger jaksaa remuta lavalla 80-vuotiaana kuin viimeistä päivää (heh), niin ei keski-ikäisten naisten kohdalla pitäisi olla mitään kysymysmerkkejä.
Niin no, se on vähä että mitä soittaa. Kyllähän Päät soittaa, Kohkausrock, Merimiehen vaimo, Mummola tai Matoja on hyviä biisejä riehua. Mutta kyllä Rakkaudesta-levyn ja viimeisen Matkalaulu-levyn temmot oli jo sellaisia, että jatkaessaan yhtye olis selkeästi muuttunu.

Stadionkeikalla toki tulee varmasti kaikki hitit ja laaja läpileikkaus urasta.
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Hienosti on homma suunniteltu. Myydään eka stadion loppuun x2 ja sen jälkeen ilmoitetaan että tulee ilosaarirockia ja ties mitä
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Haluuko joku ostaa Osuuspankki-lippuja ylihinnalla? Voin rahastaa.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Täyspaska.

En voi sanoin kuvata kuinka hirveältä se kuulostaa, kun nämä kaksi teiniangstiaan purkavaa ritsaa rääkyvät kurkku suorana ja jotkut vielä kutsuvat sitä musiikiksi.

PMMP:tä kuunnellessa mulle tulee jotenkin Nykäsen Matti mieleen. Mistä tämä sitten johtuu... ehkä molemmilta puuttuu uskottavuus. Säälittävän kuulosta määkymistä viimeperjantain R&J-showssa.

Muovibändi, sanon minä.

Vittu mitä paskaa. Ainakin kaikki radiossa kuulemani tuotanto mahtuu edellisen lausunnon pariin. Tämä Pikkuveljen raiskaus oli viimeinen pisara; pidän kyseistä orkesteria vähä-älyisyyden esiintymänä ja osoituksena kansamme rappiotilasta.

Mielipide: PMMP on kyllä mielestäni kauheinta musiikkia mitä Suomessa on vähään aikaan kuultu. Aivan käsittämätöntä miten tämä yhtye voi olla näin suosittu? Kaikkea ei vain voi ymmärtää!
Hauska katsoa vanhasta ketjusta, mitä PMMP:stä porukka ajatteli uran alkuvuosina. Silloinhan bändi jakoi mielipiteitä vahvasti, mutta vuosien myötä taisi salonkikelpoistua saamaan laajempaakin hyväksyntää.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Sitähän tupataan sanomaan, että aika aikaansa kutakin. Toisaalta, niin myös Nothing is over, Carpe Diem ja rock'n roll is never die!

Maailma on parempi paikka PMMP:n kanssa kuin ilman Paulan ja Miran molempia puolia.

Toivon mukaan tekevät paluuta isosti, rytinällä, tyylillä, intohimolla, touhusta nauttien ja tarjoavat vanhoille ja uusille faneille, kuuntelijakunnalle parhaan painoksensa vuonna 2024.
 
Gotterdam

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Leijonat, IPV, Roihuttaret, PuMu
Hauska katsoa vanhasta ketjusta, mitä PMMP:stä porukka ajatteli uran alkuvuosina. Silloinhan bändi jakoi mielipiteitä vahvasti, mutta vuosien myötä taisi salonkikelpoistua saamaan laajempaakin hyväksyntää.
Kuuluin itsekin tuohon porukkaan ja oikeastaan vasta uran loppuvaiheessa käänsin kelkkani täysin. Vieläkään en tosin siedä Rusketusraitoja.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Hauska katsoa vanhasta ketjusta, mitä PMMP:stä porukka ajatteli uran alkuvuosina. Silloinhan bändi jakoi mielipiteitä vahvasti, mutta vuosien myötä taisi salonkikelpoistua saamaan laajempaakin hyväksyntää.
Mulle tämä oli Rusketusraitojen aikaan ihan pilipali-orkesteri, mutta sitten se ajan myötä kelkka kääntyi.
 
Hauska katsoa vanhasta ketjusta, mitä PMMP:stä porukka ajatteli uran alkuvuosina. Silloinhan bändi jakoi mielipiteitä vahvasti, mutta vuosien myötä taisi salonkikelpoistua saamaan laajempaakin hyväksyntää.
Täällä kaivellaan vanhoja kirjoituksia kuin vihervasemmistolaiset Hesari ja Iltalehti konsanaan.
En muistanut, että mulla ollut noin jyrkkä mielipide, luulin että ollut mulle aina aika mitäänsanomaton yhtye. Mutta selvin päin olen tuon kirjoittanut, kuten kaikki muutkin kirjoitukseni olen tehnyt.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Täällä kaivellaan vanhoja kirjoituksia kuin vihervasemmistolaiset Hesari ja Iltalehti konsanaan.
En muistanut, että mulla ollut noin jyrkkä mielipide, luulin että ollut mulle aina aika mitäänsanomaton yhtye. Mutta selvin päin olen tuon kirjoittanut, kuten kaikki muutkin kirjoitukseni olen tehnyt.
Tunnustan, että Rusketusraidat kuullessani ajattelin, että tämä jos mikä jää yhden hitin ihmeeksi.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hienosti on homma suunniteltu. Myydään eka stadion loppuun x2 ja sen jälkeen ilmoitetaan että tulee ilosaarirockia ja ties mitä
No luonnollisesti noin jos on mennäkseen.

Kun lähtee stadionia varaamaan ja sinne keikkaa järjestämään, on tietenkin bändillä varsin kova intressi saada niitä lippuja myytyä vaikka sitten mieluiten koko kapasiteetin täydeltä.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Stadionin pitää olla käytännössä loppuunmyyty, että järjestäminen siellä kannattaa ja mieluiten kaksi, tai enemmän iltaa kuin yksi. Näin etenkin ulkkareiden kohdalla. Ensimmäinen virke oikaistu jutun lopussa. Ei siis sold out muuten kuin OP:n ennakko-ostokiintiön osalta.

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös