Playoffsit 07/08

  • 78 830
  • 332

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Palstapoliisi-Kantorille tiedoksi että täällä saa purkaa mieltään näistä asioista vaikka se olisi kuinka vanhan toistoa.

Tottakai saa, ja Palstapoliisi-Kantoria, kuten asian näin näppärästi ilmaisit, saa myös vituttaa tämä vanhan toisto. PP-K on myös sitä mieltä, että vaikkei puolustukselle oltaisi mitään tehtykään, täällä olisi vähintään samanmoinen joukkio valittamassa siitä miksei mitään tehty. Ei ole aina helppoa.

Puolustuksesta vielä. Pitää tosiaankin toivoa, ettei Kovaselle käynyt mitään vakavampaa. Jopa Kovanenkin on selkeä vahvistus takalinjoille. Vaikka tuskin enää mahdollista, niin olisi taivaanlahja mikäli Turunen jonkun ihmeen kautta tokenisi vielä tälle kaudelle vielä pelikuntoon. On nimittäin puolikuntoisenakin 10 kertaa Korhosta- ja ehkä noin 2 kertaa Haveristakin parempi pakki.
 

Ua Ua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meillä on tällä hetkellä oikeastaan 5 liigatasoista pakkia, joista Baxter kuormittaa neljää parasta (Heikkinen, Laakso, Kovanen, Pikkarainen). Tämä tulee varmasti näkymään myös kenttäpelissä, mitä pidemmälle pleijareissa mennään. Se tulee näkymään sekä virheinä yksilötasolla, että puolustuspaketin hajoamisena. Molemmista nähtiin viitteitä eilen. Noiden neljän yllämainitun lisäksi meillä liigakelpoisia pakkeja ei ole kuin Holmberg. Haverinen on aivan liian raakile isoihin peleihin, ja Korhonen taistelee SM-liigan kaikkien aikojen huonoimman puolustajan tittelistä. Oli muuten aika koomista seurata kaverin "taklauksia" eilen. Olisin ollut valmis heitämään siltä istumalta jopa (hallilla eilen notkuneen) pakkiparin Immonen-Pakola jeesamaan tuota nykypuolustusta.

Jos Kovanen tuosta vielä loukkaantui, niin pistäisin ainakin itse esim. Ilkka Pikkaraisen pakiksi. Hyökkäyksessä on edelleen leveyttä, ja jostain sitä on puolustukseenkin saatava.

Kovasen loukkaantumisen jälkeen pakisto näyttää tosiaankin tältä:

H.Pikkarainen 24 v
Heikkinen 23 v
Holmberg 21 v
Laakso 20 v
Haverinen 20 v
----------
Korhonen 23 v
Purolinna 19 v

En haluaisi dissata ketään nuoren iän takia, vaan ennemminkin rohkaista. Moni noista jannuista pelaa kuin konkari, mutta jossain tuo ikärakenne näkyy. Ikävä kyllä.

Kuten Stigu jo ehdottikin, niin Ilkka Pikkaraista vaan pakistoon. Kaikki ylivoimat neljällä hyökkääjällä, samoin 5 vastaan 5 hyökkäyspään aloitukset. Saadaan pidettyä pakkien peliaika ja rasitus kohtuudessa.

Mikähän on Purolinnan tilanne? Eikö mahdu kokoonpanoon vai onko loukkaantunut? Luulisi menevän Korhosen edelle.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
PP-K on myös sitä mieltä, että vaikkei puolustukselle oltaisi mitään tehtykään, täällä olisi vähintään samanmoinen joukkio valittamassa siitä miksei mitään tehty. Ei ole aina helppoa.
Tämä on ihan totta, mutta siitähän ei nyt ole kyse.
Nyt tehtiin puolustukseen muutoksia ja asiat menivät vain huonompaan suuntaan - tämä on se pointti joka vituttaa. Eli tämä nykyhetki tiedostaen tälläistä fanien hiljaiseksi ostamista rikkinäisellä jääkaappi-pakastimella ei olisi pitänyt tehdä. Pena ei taaskaan tapojensa mukaisesti ottanut asioista selvää ja sen takia nyt kärsitään ja todennäköisesti aletaan taas kohta odottelemaan seuraavaa kautta. Ustrnul ei todellakaan ollut siirtoajan loppumisen muut tapahtumat huomioiden ainoa vaihtoehto, mutta varmasti helpoin ratkaisu Penalle joka todennäköisesti aavisti tai tiesi kohtalonsa.
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Tottakai saa, ja Palstapoliisi-Kantoria, kuten asian näin näppärästi ilmaisit, saa myös vituttaa tämä vanhan toisto. PP-K on myös sitä mieltä, että vaikkei puolustukselle oltaisi mitään tehtykään, täällä olisi vähintään samanmoinen joukkio valittamassa siitä miksei mitään tehty. Ei ole aina helppoa.

No aloitetaan siitä, mistä kauteen lähdettiin, eli Jere ja Saarinen jätettiin korvaamatta (stuntmies Eskelinen joutui itse stuntattavaksi). Nämä paikat piti siis korvata kahdella pakilla. On itsestään selvää, että hirveä mouruaminen olisi alkanut, jos mitään ratkaisuja ei olisi tehty. Nyt vaan näyttää siltä, että tehty paikkaus meni siten, että tällekin hankitulle stuntmiehelle olisi pitänyt hankkia stuntti. Eli väite siitä, "että varmaan olisi tullut itkua, jos ei olisi vahvistuksia hankittu" on sikäli mielestäni väärä, että vahvistusten tarve (nimenomaan puolustukseen) on ollut täysin selvä kauden alusta lähiten. On täysin ennalta-arvattavaa, että tällä palstalla ilmaistaan mielipide, jos näitä paikkauksia ei tehdä.

Sitten mitä paikkauksia on tehty. Kirjoitin jo siirtoajan umpeuduttua, että tässä kaupassa hävittiin, olisi pitänyt hankkia vielä toinen (kiekollinen) pakki. Cookin vaihtaminen puukäteen, joka osaa tapella ei riittänyt, vaan sinne olisi pitänyt saada se kiekollisesti Cookin paikkaava pakki. Ilmeisesti tällaista puolustajaa yritettiin hankkia, mutta ei onnistuttu. Yritys ei kelpaa mulle selitykseksi, jollekin toiselle ehkä kelpaa (enkä nyt tarkoita sinua).

Jos Cook olisi saatu paikattua toisella kiekollisella pakilla ja Libor pystyisi pelaamaan, niin kaupassa olisi ollut järkeä, joukkueen puolustus olisi saanut lisää kovuutta, eli vahvistunut juuri siltä alueelta, joka vahvistusta tarvitsi.

Nyt vaihdettiin kiekollinen pakki (rightin yv-pakki) tappelemaan kykynevään puukäteen ja heikennettiin joukkuetta siirtoajan kynnyksellä. Ja tämän sanon riippumatta siitä, että Libor on loukkaantuneena. Joka tapauksessa tämä siirto heikensi puolustusta, vaikka Libor pystyisi pelaamaan. Tämän siirron takia I Pikkarainen vetää yv:ssä viivalla.

Toiston uhalla sanon tämän uudelleen, oikea ratkaisu olisi ollut hankkia Haakana puolustukseen ja olla päästämättä Nielikäistä pois. Yhden lisäpelaajan hankinnalla tämä ongelma (fyysisyyden puute) olisi hoidettu kuntoon. Nielikäinen olisi hoitanut tappelut ja ollut samalla todennäköisesti (viime kauden playoffien tapaan) erittäin tärkeä mies keväällä. Ketju Nielikäinen-Keränen-Ahtola/Jouhkimainen kuulostaa huomattavasti paremmalta kuin Ahtola/Wärn-Keränen-Pöysti.

Nyt kun kokonaiskuvan pitäisi jo alkaa hahmottua, ymmärrät varmaan paremmin, että kyse ei todellakaan ole mistään tyhjänpäiväisestä itkemisestä vaan oikeutetusta kritiikistä näistä asioista vastaavaa tahoa kohtaan. Samalla valkenee sekin, mistä ongelma on lähtöisin ja se, ettei tässä ole kyse mistään siirtoajan kynnyksellä aktualisoituneesta ongelmasta.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Otetaanpa pieni katsaus tähän meidän pakistoon tällä hetkellä. Aloitetaan vaikkapa plus/miinus tilastosta. Tämä on sitten koko pleijareista eli tepsukkasarja on mukana (suluissa pelkkä Bluessarja).
Heikkinen +3 -- (+2)
Kovanen +2 -- (+1)
Pikkarainen +4 -3 (+2 -2)
Haverinen +4 -3 (+2 -2)
Holmberg +2 -2 (+1 -1)
Laakso +1 -1 (-1)
Korhonen +- -1 (-1)
Ustrnul +- -1

Sitten pistepörssi:
Pikkarainen 1+4 (1+2)
Holmberg 0+2 (0+1)
Kovanen 1+0
Heikkinen 0+1 (0+1)

Lisäksi meillä on siis tässä kaikkien aikojen mikkihiiripakistossamme kaksi (2) alle 180 cm pelaajaa joista toinen on pelannut vakituisesti. Eipä tuo nyt niin kauhean mikkihiireltä vaikuta. Meikäläisen pakkirangkin pleijarien osalta tällä hetkellä:
1.Kovanen- on ollut pleijareissa ehdottomasti meidän ykköspakkimme. Todella upeaa taistelua alivoimalla ja kaveri jopa torjuu puolet kiekoista. Kovanen onkin toiseksi paras torjujamme heti Niemisen jälkeen. Ei ole muutenkaan joutunut ongelmiin edes omassa päässä. Hyökkäysalueella on vihdoin näyttänyt pilkahduksia kiekollisesta osaamisestaan.
2.Heikkinen- todella huonoja ratkaisuja ylivoimalla, eikä kaverista olekaan siinä ollut mitään hyötyä. Kuitenkin paras pakki omassa päässä.
3.Pikkarainen- Hienoja ratkaisuja hyökkäyspäässä ja hyvää pelinlukua. Omassa päässä karmeita merkkausvirheitä ja huonoja avauksia.
4.Holmberg- Hyvää peliä hyökkäyspäässä, mutta Laakson kanssa monesti vaikeuksissa omassa päässä. Voisi kuvitella, että olisi täydellinen pari Laaksolle, mutta kun ei niin ei.
5.Haverinen- Koko ajan tulee virheitä joita yleensä paikkaamassa on onneksi Pikkarainen. Kiekon kanssa tähän mennessä täysin kädetön, eikä muutenkaan ole vakuuttanut. Kovuus vieläkin heikkoa.
6.Laakso- poistettu ylivoimalta syystäkin. Vetää aina ensimmäistä pelaajaa päin eikä tee oivaltavia syöttöjä. Omassa päässä karmivia virheitä. Laakson piti olla se varma peruspakki, mutta ei ole vakuuttanut millään.
...
38. Korhonen- Oma maali ja oman veskan ajelu...
...
157.Ustrnul

Haverisen tilalle voisi kokeilla Purojannua on meinaa kaverin otteet olleet niiiiiin epävarmoja. Lisäksi pakki pakki syötöistä menee noin kolmannes perille. Laakson on pakko nostaa profiilia tai me ollaan hävitty tää sarja.
 

cleanhit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Ducks
Tulta päin, ei niistä nuorista kehity mitään jos niitä ei käytetä tosipeleissä. Kalpa ja Ässät pelien jääaika ei kehitä. Kokemuksen lisäksi voi tulla vaikka voitto?! Onhan bluesinkin nuoret intoutuneet tehoihin ja vielä vähillä minuuteilla!
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulta päin, ei niistä nuorista kehity mitään jos niitä ei käytetä tosipeleissä. Kalpa ja Ässät pelien jääaika ei kehitä. Kokemuksen lisäksi voi tulla vaikka voitto?! Onhan bluesinkin nuoret intoutuneet tehoihin ja vielä vähillä minuuteilla!

Tottahan se on, että kokemusta et saa kuin pelaamalla. Ja kyllä noille nuorille jannuille tulee sitä kokemusta ihan yhtä lailla Ässät- ja KalPa-matseista kuin vaikkapa Jokerit-väännöistä. Playoffsit ovat sitten asia erikseen. Minä ainakin näen asian niin, että nuoret kaverit tarvitsevat a) peliaikaa b) onnistumisia c) rutiinia d) sopivassa määrin virheitä. Pleijareissa vaan virheillä tuppaa olemaan hyvinkin ratkaiseva merkitys, mikä taas osaltaan vaikuttaa pelivarmuuteen, kun sitä rutiinia ei ole. Tokihan sieltä nyt aina joku nuorikin onnistuja saattaa nousta esille, mutta pääsääntöisesti runkosarjan peleillä on suurempi merkitys nuoren pelaajan kehittymiselle. Sitä kuitenkin väännetään lähes 60 kierrosta.

Mua vituttaa eilisessä pelissä se, että valmennusjohto nukkui maalien jälkeen. Heittää nyt Keräsen kenttä boxiin, kun omissa on juuri soinut. Kaikki kunnia nuorille jätkille, mutta kyllä se nyt vaan näyttää olevan niin, että heidän aikansa ei ole vielä näissä karkeloissa. Tuon em. mokan valmennus teki muuten kahdesti, eli eivät sitten oppineet yhdestä kerrasta. No, omissahan soi, että jospa ensi kerralla sitten. Oppia varmasti saivat, ainakin toivottavasti, mutta ainakaan mua ei just nyt huvita katsella tuollaista tähän aikaan vuodesta.

Pakistosta sen verran, että HPikkarainen on ollut positiivinen yllätys, vaikkakin hirveitä mokiakin on sattunut. Mutta asenne näyttäisi olevan enimmäkseen kunnossa ja se on Hankin kohdalla suuri plussa. Heikkinen oli eilen todella heikko. Kovanen on itseasiassa ollut meidän paras pakkimme. Holmberg pelaa kovaa, mutta kokemattomuus näkyy. Mutta saa tolla kokemuksella toki näkyäkin. Haverinen on valitettavasti aivan turisti. Eilenkin ihan hirveitä mokia.

Naurakaa vaan, mutta mua jännittää Haverisen kentällä olo vielä Korhostakin enemmän. Korhonen on tapaus erikseen, mutta sen verran täytyy eilistä esitystä kommentoida, että Niemisen päälle ajelu oli harmittava tapaus, joka olisi rehellisyyden nimissä voinut käydä kenelle tahansa, kun yrittää pysäyttää vastustajan. Ja mitä tulee Bluesin maalin, jossa Korhonen oli juuri tullut kentälle ja tilanteesta pahasti myöhässä, totean, että sitäkään ei oikein voi laittaa Lassen piikkiin, koska vaihto oli kesken ja muut jätkät hipsi vaihtoon ihan päin persettä. Aikaisempi miehistö jätti oikein kauniin kunniakujan Bluesille, jolla oli vielä kiekko hallussa. Mahtavaa! Korhosen kohdalla tilanne on muutenkin todella vaikea. Kentällä pihalla, mutta kun pääsee vetämään hajavaihtoja, ei pelituntumaakaan ole. Ja sitä Lasse nimenomaan tarvitsisi pystyäkseen edes siedettävään suoritukseen. Joten jos mä saisin päättää, mä laittaisin sekä Haverisen että Korhosen vetämään lyhyttä vaihtoa suhteellisen usein, jotta pysyvät jotenkin tuntumassa, mutta virheiden määrälle ei jää niin suurta sijaa.

Yv on ihan hirveetä paskaa, edelleen. Eikä se siitä miksikään näytä muuttuvan. Kukaan ei vedä ja jos vetääkin, niin päin vastustajan persettä. Kirjaimellisesti. Kaikki ukot on samalla puolella, vaikka toisella puolella on tilaa niin helvetisti. Kiekko on tietenkin siellä, missä ukotkin ja jos vastustaja sen sieltä itselleen saa on av:lla yv-hyökkäyksen paikka tarjolla. Pahimmassa tapauksessa pääsevät hyökkäämään jopa pelkkää veskaria vastaan. Jeejee, hienosti menee. Heti kun joku vetelee viivalta edes jokseenkin järkevästi, tilanteita tulee kuin liukuhihnalta. Paremmalla viimeistelyllä maaleja voisi olla nyt jo nykyistä paaaaaljon enemmän. Voisivat opetusmielessä katsoa omia kuvioitaan.

No, sota jatkuu. Toivottavasti Nieminen jatkaa maalissa ja Kovanen on kondiksessa.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilisen pelin maalit olivat todella mielenkiintoisia. Ne olivat nimittäin niin kaukana pleijarikiekosta kun vaan voi olla. Koska syyllisten hakeminen on kivaa puuhaa niin kerrataanpa vielä nuo maalit, jotta nähdään ketkä niitä hasardeja oikeasti ovat.

1-1 Rajamäki ajaa Pikkaraisen Niemisen päälle jonka jälkeen maali jää auki. (Rajamäki jopa itse levittää käsiä, kuten virheen tehneillä pelaajilla on tapana.

2-1 Paha veto kohti alakulmaa, jonka Nieminen torjuu eteensä. Tästä voi antaa Niemiselle hieman risuja, sillä kiekko pitäisi pystyä ohjaamaan muualle.

3-2 Pikkarainen lähtee kulmaan höntyilemään ja jättää maalin eteen kaksi Blues pelaajaa yksin Niemisen kanssa. Haverinen tuttuun tapaansa on jäljessä syöttävästä Bluespelaajasta. Myös Nieminen hieman tunaroi, sillä keikko menee tämän lavan ja luistimen välistä.

4-3 Laakson nenän edestä luistelee Bluespelaaja takatolpalle ja tekee maalin. Laakso ei pidä tilanteessa ketään vaan seisoo kolme metriä maalista ihmetellen kun kaveri tekee maalin. Aivan järkyttävää.

5-4 Upea vaihtovirhe, mikä vielä kruunautuu Korhosen omaan maaliin.
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivottavasti Nieminen jatkaa maalissa ja Kovanen on kondiksessa.

Jannea ne kovasti siellä huhuilevat maaliin. Eikä olisi yllätys. Tietysti olisi kiva antaa Niemiselle mahdollisuus nollata eilinen peli heti perään, mutta taas toisaalta..

Puolustuksen ylikuormitukseen ja valmennuksen taktisiin eroihin näissä peleissä lähinnä kaadutaan. Se kuka pelaa maalissa on vaan pieni nyanssi.
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jannea ne kovasti siellä huhuilevat maaliin. Eikä olisi yllätys. Tietysti olisi kiva antaa Niemiselle mahdollisuus nollata eilinen peli heti perään, mutta taas toisaalta..
Meikäläinen ei kyllä pysty millään näkemään vieläkään yhtäkään syytä miksi Lundell pitäisi päästää tolppien väliin. Kaveri on pelannut 3 tärkeää ottelua jo tällä kaudella huonosti!!!
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Jannea ne kovasti siellä huhuilevat maaliin. Eikä olisi yllätys.
- - -

IS Urheilu kertoo jo tosiaan varmana, että Lundell on huomenna IFKoon maalissa.

Sinänsä ei mikään ihme, Niemisellä monta kovaa peliä peräkkän lyhyen ajanjakson sisällä ja pari lepopäivää voi hyvinkin olla paikallaan.

Vieraspeliin Baxter lähtenee taas tiukemman puolustuspelin kautta, varsinkin kun tuo kotipeli oli sellaista hawaijia kuin oli. Nyt vain ykkösketjun pitäisi saada pari maalia tökittyä vaikka väkisin.

Jotenkin on sellainen wiivis, että seuraavat pelit voitaisiin mennä kotivoitoin ja ratkaisu jäisi seitsemänteen.
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulta päin, ei niistä nuorista kehity mitään jos niitä ei käytetä tosipeleissä. Kalpa ja Ässät pelien jääaika ei kehitä. Kokemuksen lisäksi voi tulla vaikka voitto?! Onhan bluesinkin nuoret intoutuneet tehoihin ja vielä vähillä minuuteilla!
Ollaanko Hifkissä hakemassa kokemusta nuorukaisille vai menestystä? Niinpä niin. Jos olisi toimiva pelisysteemi (kuten Bluesissa) siinä sivussa tulisi nuorille kokemusta, menestyksestä tinkimättä.
 

Stigu

Jäsen
IS Urheilu kertoo jo tosiaan varmana, että Lundell on huomenna IFKoon maalissa.

Sinänsä ei mikään ihme, Niemisellä monta kovaa peliä peräkkän lyhyen ajanjakson sisällä ja pari lepopäivää voi hyvinkin olla paikallaan.
http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1501930

Siellähän se tosiaan komeilee. Toivon, että kyseessä on Apinamiehen juonikas sumutusyritys. Miksi kannattaisi vuotaa tietoa huomisesta veskarista medialle?

Niemisen ensimmäinen heikkous tuli muuten esiin eilen: Kaveri tosiaan torjuu eteensä kiekkoja, jotka pitäisi ohjata sivuun. Itse kuitenkin menisin Niemisellä pleijarit loppuun asti, meni syteen tai saveen.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
McJugi kirjoitti:
Jannea ne kovasti siellä huhuilevat maaliin. Eikä olisi yllätys. Tietysti olisi kiva antaa Niemiselle mahdollisuus nollata eilinen peli heti perään, mutta taas toisaalta..

Toisaalta Janne on juuri ollut parhaimmillaan tälläisessä paikassa, jossa hän on joutunut tosissaan kilpailemaan ykkösvahdin paikasta. Niemisellä on nyt takana tukku erittäin kovia pelejä, joten kyllähän ton Lundell-kortin voisi siinäkin valossa tsekata vielä kerran.

Tosin niinhän se on, että vaikka Janne torjuisi miten unelmapelin, aina sinne se yks helppo menee...
 

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niemisellä on nyt takana tukku erittäin kovia pelejä, joten kyllähän ton Lundell-kortin voisi siinäkin valossa tsekata vielä kerran.
Niin, mutta miksi pitäisi? Tässä on kyseessä kyllä niin selvä high risk- low reward tilanne ettei mitää rajaa. Mitä hyötyä on siitä, että laitetaan Lundell maaliin? Nieminen saa levätä? Tuo olisi ainakin meikäläisen mielestä ainoa syy miksi näin tehdään. Mitä hyötyä siitä on, että Lundell pelaa hyvän matsin? Nieminen tekisi näiden esitysten pohjalta paljon varmemmin saman. Ei pleijareissa oikein enää voi lähteä kokeilemaan.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Orava kirjoitti:
Tässä on kyseessä kyllä niin selvä high risk- low reward tilanne ettei mitää rajaa. Mitä hyötyä on siitä, että laitetaan Lundell maaliin? Nieminen saa levätä? Tuo olisi ainakin meikäläisen mielestä ainoa syy miksi näin tehdään.

Riskihän siinä on aina, kun Länki pannaan maaliin, mutta kuka näitä Paulin maalivahtikuvioita muutenkaan tajuaa? Kai siinä sitten haetaan Niemiselle lepoa, en tiedä.

Toisaalta, jos Janne pelaa huomenna hyvän pelin sitten ollaankin todella mielenkiintoisessa tilanteessa... jatkaako Janne vai palaako Nieminen maaliin?

No, katsotaan mihin Janne pystyy, mikäli hän nyt sitten on pelaava maalivahti huomenna...
 

Stigu

Jäsen
Mitä hyötyä on siitä, että laitetaan Lundell maaliin? Nieminen saa levätä? Tuo olisi ainakin meikäläisen mielestä ainoa syy miksi näin tehdään.
Itse keksin kaksi muuta mahdollista syytä:
- joukkuetta herätellään pelaamaan puolustusvoittoisemmin.
- Lunkan mahdollinen kokemus joukkueen "ohjaamisessa" on suurempi kuin Niemisellä. T.S Lunkka ja joukkue tuntevat toisensa paremmin, nimenomaan puolustustyöskentelyn osalta

Tuo toinen selitys on aika kaukaa haettu, myönnetään. Mutta joku pointtihan Baxterilla täytyy olla jos Lunkkaa meinaa peluuttaa. Olen kyllä samaa mieltä että kyseessä on joka tapauksessa high risk-low reward tyypinen kokeilu.
 

Paha Elvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Iloa ja turhautumista

Pakko avautua näistä peliesityksistä. Uskaltauduin katsomoon tuossa runkosarjan lopussa, boikotoin ensimmäisen kerran pitkän faniurani varrella tätä hienoa seuraa. Viime syksynä mun IFK:n vanhan vaakunan muotoinen sydämeni itki verta kun jouduin katsomaan sitä lammaslaumaa IFK:n vaatteissa.

Muodonmuutos tällä kaudella oli uskomaton ja odottamatonkin. Eilen tuli daijuun, mutta se ei ollut niin tuskallista kuin syksyllä esmes Kalevanpalloa vastaan kärsityn kotitappion jälkeen. Vaadin syksyllä Let´s play hockeyn soittamisen lopettamista, koska tällä jengillä ei ollut mitään tekemistä sen stadilaisen joukkueen kanssa jota tämä biisi edustaa.

Tällä hetkellä olen tyytyväinen taisteluun ja tahtotilaan, jolla IFK pystyy horjuttamaan hyvin organisoidun vastustajamme pelillistä tasapainoa. Ja se taivaan lahja, Jani Vapahtaja Nieminen, pelasti meidät jatkoon (jokohan kaikki ylisanat on käytetty).Valitettavasti Penan perintönä meillä on tämä puolustuskalusto, joka erottaa meidät huipulta.

En voi millään ymmärtää, miten tällä tasolla ja pudotuspeleissä voidaan pelata näin löysää puolustuspeliä. Kiistämättömän lahjakas Holmberg on välillä täysi hasardi puolustuksessa. Jos olisi varaa valita, poika pitäisi lähettää kotiin opettelemaan, mikä on puolustajan ensisijainen tehtävä varsinkin pudotuspeleissä.

Kaveri tulee oman laitansa vastustajaa jäljessä monta metriä kohti omaa maalia vähintään kaksi kertaa matsissa - tästä tuli maali Tepsille ensimmäisessä kotipelissä ja eilen alivoimalla. Kyllä, Nieminen torjui eteensä mutta veto tuli sellaisesta kulmasta, että sitä on lähes mahdoton ohjata kulmaan.

Allu unohtelee oman maalin eteen vastustajan yksin ja lähtee hakemaan kiekonriistoa, kuten Espoossa runkosarjan lopulla. Holmberg ei yksinkertaisesti ymmärrä, miksi hän on siellä. Ei pitäisi olla näin ankara nuorelle kaverille, mutta peruspeli olisi pitänyt oppia jo junnuna.

Eilen Laakso ja Homberg pyörivät kuin Stockan ovet aikanaan, mutta eivät vahingossakaan pitäneet omia miehiä. Ja taas soi omissa! Joskus junnuna meikäläinenkin on vastaavista virheistä saanut valmentajalta aivan helvetinmoista haipakkaa ja olen juossut kymmeniä ylimääräisiä, tuskallisia kilsoja pitkin Pirkkolan räntäsateista pururataa.

Tähänkin paksuun kuulaan meni oppi lopulta perille ja tiesin paikkani - vaikka mitään muuta en ehkä osannut niin oman maalin edessä ei vastustaja hillunut. Vai eikö näille skideille enää opeteta peruspelaamista? Siinä tapauksessa vaadin old school - valmennusmetodit takaisin! Ruoskitaan kusisella kullilla julkisella paikalla kaikki löysäilijät!

Jatkaakseni ruotimista - Korhonen käy sääliksi, lyötyä on lyöty halolla ohimoon monta kertaa. Sankaristamme on jo kaikki paha sanottu. Eilisestä jäi mieleen yritys taklata - kukahan se keräsi kamojaan jos ei meidän Lasse itse tämän suorituksen jälkeen? Penan syytä kaikki s-tana!

No niin, olisikohan frustraatio nyt purettu vähäksi aikaa...pahoittelen aiheuttamaani mielipahaa sekä käyttämiäni alatyylisiä ilmaisuja.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Perjantaisesta matsista ja Korhosesta sen verran, että Niemisen päälleajoa edelsi Lassen täysin onneton sijoittuminen. Bluesin jätkä tuli Korhosen kaistaa heittämällä sisään, Lasse ei päässyt kahta metriä lähemmäs ja kruunasi tilanteen Niemisen päälle ajamiseen. Pikku yksityiskohta, joka kertoo paljon Korhosen pelivalmiudesta playoffeissa.

Pelkotila siitä, että matsien edetessä HIFKin huono balanssi, siis Pena jos luet, niin balanssista on kyse, rupeaa säälittä näkymään. Siksi HIFKin pitäisi tappaa sarjat nopeasti. Sanoin myös, että sarjan pidetessä sekin tulee näkymään, että Blues tekee vähemmän virheitä. Tämä johtuu juuri edellämainitusta balanssista, tai siis sen puutteesta. Tilanne konkretisoitui perjantaina. Jos meillä olisi ollut Hasek maalissa, olisi kenties pystytty voittoon, mutta pakeiltamme ilta oli luokaton esitys ja Nieminenkin oli normikuolevainen. Ei imuri kuitenkaan.

Espoossa kuulemma ensimmäisessä erässä HIFKin pakeilta karmeita virheitä, joista syntynyt yksi maali, ja lisäksi HIFK:lla suuria vaikeuksia päästä omalta alueeltaan ylös. Nyt ei vituta Korhonen eikä Lundell ollenkaan niin paljon kuin Pelisilmän Stevie Wonder Pena. Luulitko pönttö Heinäkenkä, että menet tappiin asti kokoamalla huippuhyökkäyksen yhdistämällä siihen onnettoman puolustus + mv -paketin? Nieminenhän pelasi 6 matsia Penan mokia unohduksiin, mutta ei mikään puu kasva taivaaseen asti. Bluesia vastaan olisi pitänyt napauttaa 2-0 -johto ja hyökkääjiämme ei nyt ole moittiminen; 3 maalia kotiottelussa HIFKille aikaan, jolloin maalissa oli Thomas ja edessä tasokas pakisto, sisälsti ainoastaan kolme vaihtoehtoa lopputulokselle: 3-0, 3-1 ja kaikkein epätodennäköisin 3-2.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
35 min ja 5-1 tässä vaiheessa. Tämä sarja on keskiviikkona lopullisesti ohi meidän kannaltamme! HIFK;lla ei ole MITÄÄN millä laittaa Bluesille kapuloita rattaisiin.

Kiitos HIFK kiitos Pena.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos edes jotenkin voisi kuvitella IFK:n vielä pelaavan välieriä niin Laakson, Heiskasen ja Hank Pikkaraisen pitäisi nostaa omaa tasoaan todella paljon. Valitettavasti vain kaksi ensinmainittua eivät sitä ole tehneet - päinvastoin.
 

Stigu

Jäsen
Joo kyllähän IFK:n ainoa toivo tässä sarjassa oli nopea voitto max 5:llä pelillä. Ottelusarjan momentum taidettiin nähdä Perjantaina, tilanteessa jossa IFK johti 1-0. IFK.lla oli muutama hyvä tilanne mennä 2-0 johtoon, ja katsomoon asti oli asitittavissa, kuinka Bluesin nuoren joukkueen selkäranka oli katkeamaisillaan. Siihen dumarivirhe ja Heikkisen käsittämätön jäähy, ja tilanne kääntyikin päälaelleen.

Ja kiitokset täältäkin Pentille tästä kaudesta. Puolustuksen rakentaminen tälle kaudelle oli penailua parhaimmillaan: 2 raakilejunnua, 1 klesana oleva mörkö ja 1 alimittainen kääpiö eivät aivan riitä tällä tasolla.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vitun pessimistinen olo tällä hetkellä. Tekisi mieli haukkua ihan kaikki.

Aina puhutaan tästä IFK:n kulttuurista. Ainoa kulttuuri, josta IFK:n kohdalla voi puhua tällä hetkellä on puhdas häviämisen kulttuuri. Sen IFK:n joukkue on viime vuosina sisäistänyt helvetin hyvin. Tämä joukkue ei kyllä osaa positiivisesti yllättää sitten millään.

Kuilu Bluesia vastaan repeää minuutti minuutilta. Tätä sarjaa on jäljellä kahdesta kolmeen peliä. IFK rimpuilee sen verran mukana, että voittaa ehkä kotipelinsä tiistaina, mutta sitten ei ole hoppu, kun on leikin loppu.

Ei voi edes Lundellin piikkiin tätä peliä laittaa. Niin selvää jälkeä IFK:sta tehdään LA-areenalla.
 

Betoz

Jäsen
Heh, täällä on kaverit taas luulleet ensimmäisen voiton jälkeen, että IFK pystyy oikeasti laittamaan kapuloita rattaisiin. Totta, ensimmäinen peli oli jopa ihan hyvää kiekkoa HIFK:n osalta, mutta Blues tuhlasi paikkoja ja oli muutenkin kujalla. HIFK taasen oli sparrannut Tepsiä vastaan.

Ei siinä mitään, ettei häviämään tarkoituksella lähde. Mutta en voi kyllä sanoa olevani pettynyt, jos Blues vie myös seuraavat kaksi peliä. En voi olla pettynyt, kun en mitään odottanutkaan. Kauteni päättyi jo monta kuukautta sitten, pieni loppukauden nousu ei vaikuta asioihin mitenkään.

Tämä kausi on ollut huikean hyvä. Pentti saatiin vihdoin ulos joukkueesta. Ensi kaudella on uudet kujeet, joita odotan innolla. Tärkeintä on saada myös Pentin hankkima Baxter ulos, jotta uusi hallitus aloittaa täysin uudelta pöydältä.

Tässä tervat ja tässä höyhenet. Antakaa palaa, perkele.
 

HemmoP

Jäsen
Suunta on selvä jatkon kannalta: IFK on tänään koko kierroksella vähiten maaleja tehnyt joukkue ja sama trendi tulee jatkumaan kaksi seuraavaa matsia.

Jokohan "penan kausi IFK:ssa" on näin penailtu lopullisesti loppuun ?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös