Mainos

Playoffs 2024 välierät: Tappara (1.) – KalPa (7.)

  • 112 271
  • 1 165

Kumpi vie

  • Tappara

  • KalPa

Tulokset ovat nähtävissä vain äänestämisen jälkeen.
Suosikkijoukkue
Tappara
En nyt muista mitä kautta tämä tilasto kantautui taannoin korviini, mutta niiden mukaan Lekkas on ollut tämän kauden Liigan paras maalivahti torjumaan vetoja pelaajaruuhkan takaa. Voi olla, että olen nähnyt myös unta ja tuollaista tilastoa ei edes ole olemassa. Mutta vaikka Lekkas ei välttämättä kiekkoja liimaa, niin hänellä on onneksi kyky torjua niitä pois sektorista.

Muutamat pelaajat ovat löytäneet kauden aikana Steffin heikon kohdan, eli ylhäällä on kiekon mentävää tilaa. Näitä ei taida Tappara vielä olla juurikaan tehnyt, joten toivottavasti siellä ei palstaa lueta.
Voi pitää paikkansa. Syvää analyysia Lekkasin pelistä en osaa sanoa, niin vähän kuitenkin sen pelejä nähnyt. Perustuu muutamaan peliin, ja on toki mutu juttu. Mutta nimenomaan sen otannan perusteella mitä olen nähnyt, niin nimenomaan irtokiekoille pitäisi päästä. Jäänyt fiilis, että sellaisissakin tilanteissa jossa kiekko valuu veskarille ja yleensä kiekko suljetaan, Lekkas pyrkii vielä pelaamaan kiekkoa omille. Laukauksen jälkeen kovaa paine pitäisi saada maalin eteen. Mielummin ei maalialueelle :D
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Mietin että miksi Tappara lähtee mukaan tälläiseen luistelukisaan ja ei suostu laittamaan sitä mestaruusvuosien 0-5 träpin-träppiä keskialueelle kyttäämään vastahyökkäyksiä.
Koska Grönborg ei halua ja osaa valmentaa träppiä.

Täytyy muistaa että Tapparan johto on tämän muutoksen halunnut ja nyt sitten ihmetellään oliko tämä viisas ratkaisu.
 
Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Tässä sarjassa on kyllä mielenkiintoinen tilanne. KalPa on ollut mielestäni pelillisesti oikein hyvä läpi sarjan ja Tappara näyttää taas hitaammalta ja pelitavallisesti köyhemmältä joukkueelta. Kuten se näytti TPS:ääkin vastaan. Silti se on riittävän vahva kääntämään heikommallakin pelillä yksittäisten tilanteiden terävyytensä ansiosta jopa sarjoja tässä liigassa. Mielestäni ei olisi vääryys jos tämä sarja oikeasti menisi siihen game seveniin.

Kyllähän tuosta tuomaritoiminnasta nyt vain keskustelua riittää ja tulee jatkossakin riittämään. Joku urheiluhengen peräänkuuluttaminen tai "muuten meidän voitosta taas yritetään viedä arvoa"-jauhaminen on tyylitöntä ja ihan sitä itseään, sillä panokset ovat niin kovat että nyt pitäisi kaikenlaisten kyseenalaisuuksien loistaa poissaolollaan. Sikäli en Tappara-leiriä ihan ymmärrä tällä keskustelupalstalla. Se, että myönnetään että voitettiin peli osittain siksi että tuomiot olivat meille suotuisia, ei se mielestäni keskustelun kannalta ainakaan huono asia olisi. On ihan inhimillistä että statukseltaan pienemmän jengin, joka myös sattuu olemaan pelillisesti edellä, kannattajat ovat raivoissaan tuomaroinnin virheistä mikäli asetelman Daavid niistä hyötyy*. Aivan sama tilanne oli TPS-sarjassa.

Tässäkin sarjassa niitä tilanteita on ollut, mutta jätetään sen tarkemmin niihin menemättä koska ne jo täällä on perattu.

* Jotkut puheet jostain salaliitoista tosin on aivan täyttä potaskaa. Tuomarit ovat vain paskoja, mutta kyllä ne ilman salaliittojakin voivat jompaa kumpaa joukkuetta sarjassa suosia.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Jatkuis jo pelit, tämä otteluohjelma on kaikkine taukoineen typerä.

Pe saadaan enemmän kaljaa myytyä kuin to ja klikkiotsikot on jo odottamassa julkaisua jos Tappara tulee taas Kuopioon lentokoneella eikä Euro6 päästöisellä bussilla.
 
Tottakai omaa joukkuetta vastaan vihelletyt tuntuu paskalta, varsinkin pelin ollessa käynnissä. Jälkikäteen kun spekuloidaan, pitäisi vetää happea ja nähdä asiat objektiivisesti.
Esim. Maalitarkastukset on tähän asti ollut perustetuja ja sääntöjen mukaan mennyt oikein.
Mitenkään erityisesti tuomarit eivät ole olleey paskoja. Yksittäisiä tilanteita menee puolin ja toisin läpi. Tilanteet tulee nopeasti ja kentän tasolta katsottuna pelaajien ollessa edessä, ei välttämättä kaikkea näe ja tulkinnat ovat sitten hiuksen hienosti hyväksyttävissä.
Isoin asia on se, että miten kiekottoman estämiset saisi pois. Kesken kauden tuota linjaa on hankala vaihtaa, siihen oikea aika olisi harjoituskauden alussa.
 
doktorkoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pe saadaan enemmän kaljaa myytyä kuin to ja klikkiotsikot on jo odottamassa julkaisua jos Tappara tulee taas Kuopioon lentokoneella eikä Euro6 päästöisellä bussilla.
tiistai-pelin sijasta olis voinu olla pelit ma ja ke, ja sitten taas pe & la

Meidän kapukin halus tiiviimpää tahtia
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Koska Grönborg ei halua ja osaa valmentaa träppiä.

Täytyy muistaa että Tapparan johto on tämän muutoksen halunnut ja nyt sitten ihmetellään oliko tämä viisas ratkaisu.
Kävi sitten kuinka tahansa, päätös oli mielestäni viisas. Voipi olla, että tämänlaista peliä tullaan näkemään enemmän ja enemmän useammalta joukkueelta tulevaisuudessa, ehkä jo ensi kaudella. Mielestäni se on hyvä asia myös.
Kauden alussa ei Tappara kannattajien keskuudessa kovin suurieleisesti puhuttu mestaruudesta, vaan välikaudesta uudenlaisen Tapparan eteenpäin vientiin. Tottakai, kun runkosarja voitettiin, se kasvattaa menestyksen nälkää ja mestaruuskiima alkoi nousta. Kuitenkaan en näe suuren suurena pettymyksenä, jos sitä kirkkainta ei tule. Toki siitä nyt pelataan. Olisihan se tripla viimein komeaa, ensinmäinen sitten 85-88.
Ensi kaudesta sitten voidaankin jo puhua erilaisista tavoitteista.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
tiistai-pelin sijasta olis voinu olla pelit ma ja ke, ja sitten taas pe & la

No finaaleissa pelataan la ma ke pe la ma to ( 3 viimeisintä tarvittaessa ).

Mitä järkeä noin tiukassa ohjelmassa. Siis 4-5 ekaa. Vielä ei tosin tiedetä, että onko Tappara finaalissa, mutta komeasti mahdollinen 5 peli olisi samaan aikaan kun on Blind Channel keikka Nokia Arenalla.
 
taspmas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Örebro

Eikös tuo lähes joka toinen päivä pelitahti ole monen pelaajan suusta tullut mediaan asti lähes toivomuksena paremman pelituntuman ylläpitämiseksi? Imo tässä välierien ohjelmassa ei ole päätä eikä häntää; ensin juostaan back-to-back pelejä kaljanmyyntirahat silmissä viikonloppuna, sitten seuraavaan viiteen päivään saadaan yksi peli (tiistaina) ja sitten taas mennään kaljarahat silmissä vilisten kohti viikonlopun tuplaa...

Eiköhän tota finaalien otteluohjelmaa muokata tuon mahdollisen 5 pelin osalta, jos Tappara finaaliin asti yltää. Se on kuitenkin vielä melkoisen matkan päässä.
 
1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Kyllähän tuosta tuomaritoiminnasta nyt vain keskustelua riittää ja tulee jatkossakin riittämään. Joku urheiluhengen peräänkuuluttaminen tai "muuten meidän voitosta taas yritetään viedä arvoa"-jauhaminen on tyylitöntä ja ihan sitä itseään, sillä panokset ovat niin kovat että nyt pitäisi kaikenlaisten kyseenalaisuuksien loistaa poissaolollaan. Sikäli en Tappara-leiriä ihan ymmärrä tällä keskustelupalstalla. Se, että myönnetään että voitettiin peli osittain siksi että tuomiot olivat meille suotuisia, ei se mielestäni keskustelun kannalta ainakaan huono asia olisi. On ihan inhimillistä että statukseltaan pienemmän jengin, joka myös sattuu olemaan pelillisesti edellä, kannattajat ovat raivoissaan tuomaroinnin virheistä mikäli asetelman Daavid niistä hyötyy*. Aivan sama tilanne oli TPS-sarjassa.
Eihän tässä sarjassa ole paljoa tuomareista muuten vinguttu kuin noista hylätyistä maaleista, jotka ovat nyt 1-1. Ja omasta mielestä tuomarit ovat vetäneet tämän sarjan ihan hyvin, jopa Rantalasta & Kovasta huolimatta. Paskoja vihellyksiä tulee aina, joka sarjassa. Muutenkin tässä sarjassa on pelattu puolin ja toisin jääkiekon näköistä peliä.

Ja mun mielestä se on ihan ymmärrettävää, että meitä vituttaa se, (tai ainakin itseäni) että esim. viime lauantain eeppinen nousu 4-1 -> 4-5 voittoon pistetään johonkin tuomarivirheen (lue: Liigan salaliiton) piikkiin, vaikka Tappara ja KalPa teki sen ihan itse. Ja esim. kiekottoman Tanuksen kolaaminen keskialueella ohitetaan olankohautuksella. Mitenhän olisi, jos joku Savinainen olisi kolannut vaikka Mäenpään vastaavasti.
 
KalPan toveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mitenhän olisi, jos joku Savinainen olisi kolannut vaikka Mäenpään vastaavasti.
No suututtaisiin niin helvetisti, tietenkin! Kuuluisi tamperelaistenkin suuttua, mutta ei taida nämä pelit vielä riittävästi kiinnostaa, jotta tuollaiset tilanteet menisi tunteisiin, koska eihän halliakaan ole saatu myytyä loppuun vielä kertaakaan. Hävetkää nyt edes hieman!
 
1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
No suututtaisiin niin helvetisti, tietenkin! Kuuluisi tamperelaistenkin suuttua, mutta ei taida nämä pelit vielä riittävästi kiinnostaa, jotta tuollaiset tilanteet menisi tunteisiin, koska eihän halliakaan ole saatu myytyä loppuun vielä kertaakaan. Hävetkää nyt edes hieman!
Lähinnä myös se, että kuinka paljon turkulaisia, raumalaisia, you name it, olisi täällä meuhkaamassa. Ja joo, kyllä semmonen n. 10K olisi hyvä olla yleisöä per peli, eiköhän lauantaina päästä sinne 11K:n pintaan. Areenahan on iso.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Sikäli en Tappara-leiriä ihan ymmärrä tällä keskustelupalstalla. Se, että myönnetään että voitettiin peli osittain siksi että tuomiot olivat meille suotuisia, ei se mielestäni keskustelun kannalta ainakaan huono asia olisi.

Keskustelun kannalta ei olisi ollenkaan huono asia sekään, jos hävinneen osapuolen fanit bändäreineen ymmärtäisivät kunnioittaa vastustajaa ja tulosta.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Sikäli en Tappara-leiriä ihan ymmärrä tällä keskustelupalstalla. Se, että myönnetään että voitettiin peli osittain siksi että tuomiot olivat meille suotuisia, ei se mielestäni keskustelun kannalta ainakaan huono asia olisi. On ihan inhimillistä että statukseltaan pienemmän jengin, joka myös sattuu olemaan pelillisesti edellä, kannattajat ovat raivoissaan tuomaroinnin virheistä mikäli asetelman Daavid niistä hyötyy*.
Onko keskustelun kannalta hyvä vai huono asia, kun Kuopiosta, Turusta ja ties mistä huudetaan kymmenen sivua farssia ja salaliittoa, ja hiljennytään kun vastaava tuomio menee toisin päin? Tapparalaisten homma yksin pitää keskustelun tasosta huolta?
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
En nyt muista mitä kautta tämä tilasto kantautui taannoin korviini, mutta niiden mukaan Lekkas on ollut tämän kauden Liigan paras maalivahti torjumaan vetoja pelaajaruuhkan takaa. Voi olla, että olen nähnyt myös unta ja tuollaista tilastoa ei edes ole olemassa. Mutta vaikka Lekkas ei välttämättä kiekkoja liimaa, niin hänellä on onneksi kyky torjua niitä pois sektorista.

Muutamat pelaajat ovat löytäneet kauden aikana Steffin heikon kohdan, eli ylhäällä on kiekon mentävää tilaa. Näitä ei taida Tappara vielä olla juurikaan tehnyt, joten toivottavasti siellä ei palstaa lueta.
Oiva Keskisen sanoin: "Länget on auki aika usein" Siinäkin Tapparan hylättyä maalia edeltävässä tilanteessa, jos Savinainen olisi muistanut Oivan sanat edellisen pelin jälkeen ja kääntänyt sen supaisun Lekkasin länkiin eikä tavoitellut takanurkkaa, niin jatkoeriä pelailtaisiin varmaan vieläkin... ;D Tilanne näkyy hyvin kattokamerasta ennen Mattilan poikkarisarjaa.

Edit. Lukekaapas pojat tätä lennellessä!
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tapparalaisten homma yksin pitää keskustelun tasosta huolta?
Onhan se helppoa "pitää keskustelun tasosta huolta" ja korottaa itsensä muita paremmaksi, kun oma suosikkijoukkue menestyy vuodesta toiseen, jolloin ne yksittäiset Tapparaan kohdistuneet väärät vihellykset eivät niin hetkauta, kun eivät isoon kuvaan (=Tappara voittaa kuitenkin) vaikuta. Tai vaikka joskus Tapparan kausi päättyisikin tuomarifarssin seurauksena, niin voitte aina luottaa siihen että ensi kaudella tulee taas kultaa. Toista se on seuroilla, jotka on mitalipeleissä kerran vuosikymmenessä...

KalPa ilmeisesti saamassa Benjamin Korhosen takaisin kehiin, mikä tarkoittaa että KalPa saa parhaan mahdollisen kokoonpanonsa jalkeille. Taitaa olla tämän kevään väljää ottelutahtia kiittäminen, että pelit voidaan pelata ainakin lähes parhailla kokoonpanoilla, kun pelien välissä on riittävästi aikaa palautua ja hoitaa vammoja.
 
Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Momentumin osalta lienee kyllä vaikutusta onko pelien välillä 0, 1 vai 2 välipäivää. Tapparan buusti lauantain voitosta ei kantanut kovin pitkälle tiistaina, ja toisaalta nyt Grönborgin joukoilla on ollut taas pari päivää aikaa analysoida ja pohtia mikä meni kotona pieleen. Huomisen jälkeen ei taas käytännössä ole aikaa kuin nollata nopeasti tilanne ja mennä eteenpäin, kun lauantain peli alkaa jo noin 20 tuntia edellisen päättymisestä. Nyt pelataan todella isot back to backit, eikä tässä itsellä ainakaan ole hajuakaan mihin tämä sarja on 72 tunnin päästä kehittynyt.
 
stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Onko keskustelun kannalta hyvä vai huono asia, kun Kuopiosta, Turusta ja ties mistä huudetaan kymmenen sivua farssia ja salaliittoa, ja hiljennytään kun vastaava tuomio menee toisin päin? Tapparalaisten homma yksin pitää keskustelun tasosta huolta?

Mäenpään hylätty maali lauantailta on farssi edelleen eikä se muuksi muutu, tapahtui jatkossa mitä tahansa.

Nuo hylätyt maalit eivät olleet millään mittarilla identtisiä, joten johtuisikohan "hiljentyminen" siitä, eikä siitä, että casessa oltaisiin saatu enemmän kuin olisi ansaittu.

Mattila pelasi 3. Ottelun lopun tilanteen todella huonosti ja mikäli Savinainen olisi yrittänyt poistua maalivahdinalueelta, eikä olisi tarttunut Jesperiä kypärästä jääden painimaan KalPa-puolustajan kanssa, olisi maali kuulunut hyväksyä. Nyt tilanne oli päivän selvä hylky. Tapparalta ei viety mitään pois, eikä KalPa saanut aiheetonta etua.

3. Ottelun luistimesta syntynyt Tapparan avausmaali, oli mielestäni hyvä maali. Tai en ainakaan tahallista potkuliikettä siinä nähnyt. Jos siinä tahallisuutta mukana oli, niin hienosti Keskinen sen ainakin sai naamioitua.
 
stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
En nyt muista mitä kautta tämä tilasto kantautui taannoin korviini, mutta niiden mukaan Lekkas on ollut tämän kauden Liigan paras maalivahti torjumaan vetoja pelaajaruuhkan takaa. Voi olla, että olen nähnyt myös unta ja tuollaista tilastoa ei edes ole olemassa. Mutta vaikka Lekkas ei välttämättä kiekkoja liimaa, niin hänellä on onneksi kyky torjua niitä pois sektorista.
En tunne tilastoja tuolta osin, mutta monen monet kerrat on saanut ihastella sitä, että miten hyvin Lekkas torjuu häirittynä/maskissa. Ehkäpä jopa liigan paras veskari tuolla osa-alueella.
 
stiffler

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPa ilmeisesti saamassa Benjamin Korhosen takaisin kehiin, mikä tarkoittaa että KalPa saa parhaan mahdollisen kokoonpanonsa jalkeille.
Loistavaa jos Benkku pääsee takaisin jo nyt!
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Eihän tässä sarjassa ole paljoa tuomareista muuten vinguttu kuin noista hylätyistä maaleista, jotka ovat nyt 1-1. Ja omasta mielestä tuomarit ovat vetäneet tämän sarjan ihan hyvin, jopa Rantalasta & Kovasta huolimatta. Paskoja vihellyksiä tulee aina, joka sarjassa. Muutenkin tässä sarjassa on pelattu puolin ja toisin jääkiekon näköistä peliä.

Ja mun mielestä se on ihan ymmärrettävää, että meitä vituttaa se, (tai ainakin itseäni) että esim. viime lauantain eeppinen nousu 4-1 -> 4-5 voittoon pistetään johonkin tuomarivirheen (lue: Liigan salaliiton) piikkiin, vaikka Tappara ja KalPa teki sen ihan itse. Ja esim. kiekottoman Tanuksen kolaaminen keskialueella ohitetaan olankohautuksella. Mitenhän olisi, jos joku Savinainen olisi kolannut vaikka Mäenpään vastaavasti.

Se Kuopion peli olisi voinut kääntyä vielä 5-2-lukemistakin. Sinänsä turha jäädä kenenkään kiinni yhteen hylkäykseen, niin syväjäässä KalPa siinä lopussa oli. En vain oikein vieläkään keksi, mitä siinä hylättiin. On sitä selitetty, mutta en ole samaa mieltä.

Joskus kannattaa Tappara-leirissä yrittää ajatella asioista sitä puolta, että materiaaliltaan ylivoimainen nippu pärjää, vaikkei jokainen tiukka 50-50-tulkinta kääntyisi oranssipaitojen eduksi. Nythän KalPa vähän selvisi Mattilan toilailuista puolivahingossa ja myös Savinaisen maltin pettämisen takia.

Tiukka tulkinta siis kääntyi Tapparaa vastaan. Salaliitot ynnä muut voi laittaa myös tunnekuohun piikkiin, nostan itsekin kättä pystyyn.

Huominen on varmasti hieno peli, sillä 2-2 ei olisi Tapparalle enää mukava tilanne. Suosikin asema jäisi edelleen, mutta pientä painetta se jo loisi. Toki kotipelit riittäisivät yhä. Ongelma vain on siinä, että Pelicans lyönee neljässä poikki. 2-3 pelin ero välieräsarjassa jo vaikuttaa siitä huolimatta, että on pelattu jotain kahta peliä viikossa.

Kuormitus ja terveystilanne muuttavat jo asetelmia näissä.
 
Itse jo puolivälierien aikaan mietin, että tässähän on kaikkien aikojen mahdollisuus Pelicansille ja KalPalle voittaa mestaruus.
KalPa voi hyvinkin mennä jatkoon, mutta iso tie silläkin on vielä kynnettävänä.
Ja pitää muistaa kuinka Pelicansille oli käydä HIFK:iä vastaan. Vielä on mahdollisuus tylsälle Tappara-Kärpät finaalillekin.
KalPan kohdalla on turha puhua paineista, saavat aika vapautuneesti pelata. 4-1 johdosta sulamisen näyttivät kääntävän voimavaraksi.
Kuten totesin jo aiemmin, Tappara on kummasti kääntänyt pelejä, TPS sarjan ja koko runkosarjan todella huonosta pelistä riippumatta. Voittamisen kulttuuri, Heljanko ja loistava viimeistelyosaaminen on Tapparan vahvuudet. Kyllä Tapparakin joka pelissä on väläytellyt hyvää pyöritystä. Jospa sen saisi pysymään sellaisena yhden kokonaisen ottelun. Sitä ei toki vaadita voittoon. Vähempikin riittää, ei tarvi loistaa.
Jännä loppusarja tulossa.
 
Heljanko on aiemminkin ollut hyvä ja isossa roolissa. Tämä kevät on ollut jotain vielä muuta, ja nimenomaan ylöspäin suoritusvarmuudessa. Pelastaa pakkien tötöilyä, jota on nähtykin kohtalaisen paljon.
 
Pizza64

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Heljanko on aiemminkin ollut hyvä ja isossa roolissa. Tämä kevät on ollut jotain vielä muuta, ja nimenomaan ylöspäin suoritusvarmuudessa. Pelastaa pakkien tötöilyä, jota on nähtykin kohtalaisen paljon.
Heljangolla kyllä iso rooli, että pelit ei olis jo 0-3 Kalpalle! Kalpalla luistelu "etu" ja sanosin, että nuo porkkanoitten pakit aika puujalkoja jo 3 erässä ja hyvin Karjalainen peluuttaa sillä 4:llä sylinterillä peliä. Kuormitus tasasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös