Mainos

Playoffs 2019 finaalit: Kärpät (1.) – HPK (5.)

  • 272 184
  • 2 297

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Otteluiden alut ovat tosiaan olleet Kärpille hankalia. Miksi näin, onkin sitten vaikea kysymys. Sitä on varmaan joukkueen sisällä pohdittu paljonkin. Latauksen uupumiseen en henkilökohtaisesti jaksa uskoa, vaikka sitä monesti syyksi tarjotaan.

Kärpät on lähtökohtaisesti ennakkosuosikki jokaiseen otteluun. Altavastaajan iskunpaikka on usein juuri otteluiden alussa, kun energiavarastot ovat vielä täynnä. Kärppien molemmat pudotuspelivastustajat pelasivat loistavaa kaksivaiheista paineistusta. Ärhäkkä hyökkäysalueen paine ja tiivis keskialueen ohajuspelaaminen soljuivat nätisti niin Ilveksellä kuin HIFK:lla. Ehkäpä juuri otteluiden alussa vastustaja paineisti voimakkaimmin jo hyökkäysalueellaan. Näin Kärpät on löytänyt itsensä turhan usein takaa-ajoasemasta. Kärpät muuten löysi lääkkeet HIFK:n ärhäkkään hyökkäysalueen paineistamiseen kuudennessa välieräottelussa ja tulos oli sen mukainen. Tärkeää, tärkeää oppia finaalisarjaa ajatellen.
@McTorso on hyvin kartalla. Lisäisin tähän kuitenkin vielä sen, että harvassa on joukkueet, jotka pystyvät sitä painetta koko pudotuspelisarjan esim. Kärppiä vastaan antamaan. Paineistus syö jalkoja eläimen lailla ja itse väitän, että tämä on juurikin se syy, miksi Kärpät on lopussa kääntänyt tiukkoja otteluita voitoiksi vastustajan kahden erän paineistuksesta huolimatta. Kärsivällisyys ja usko omaan tekemiseen ihan loppuun asti on iskostettu jätkien selkäytimeen ja paukut riittävät pelata pelit koko 60 minuuttia, kun taas usein vastustajalla on iskenyt väsy kolmannessa erässä.

Ja onhan tuo oikeasti joskus runkosarjan aikana ollut ihan siitä pääkopastakin kiinni. Kyllä sen Manner ja joukkue tietävät.

Ja sitten itse finaalisarjaan.
No johan on paljon hassuttelua käynnissä puolin ja toisin. Lyhyesti jaan kuitenkin omiakin ajatuksiani tulevasta finaali sarjasta.

Ensinnäkin olen iloinen siitä, että vastaan asettuu juuri HPK. Suurin syy siihen on varmaan sama kuin monella muullakin eli vaihtelu, mutta myös se fakta, että kyllähän tämä tekee vain ja ainoastaan hyvää suomalaiselle jääkiekolle, että näitä ”pienempiä” seuroja saadaan finaaliin asti ja, että Tapparan kuusi vuotta kestänyt finaaliputki meni nyt poikki.

Toki monet (ymmärrettävästikin) toivoi, että myös Kärpät olisi jäänyt finaaleista ulos ja, että Liigaan olisi saatu pitkästä aikaa täysin uusi finaalipari.
Fakta vaan on se, että Kärpät sen suunnan nyt tällä hetkellä suomalaiselle jääkiekolle näyttää ja muiden täytyy seurata perässä, sekää jatkaa jo hyvällä alulla olevaa kehitystä.
HPK on siihen tällä hetkellä parhaiten vastannut ja on nyt ansaitusti finaalissa.

Materiaaleja on jo vertailtu monet kerrat tässä ketjussa joten se lienee omalta osaltani turhaa.

Kärpät on osoittanut sitkeytensä ja tasaisiuutensa jo moneen kertaan ja voittanut (ennen kaikkea) sen tasaisuuden avulla tarvittavat pelit. Onpa Kärpät myös nostanut sitä peräänkuulultelua tasoaan, mutta vain sen verran kuin on tarvinnut(?). Oletuksena on, että pystyy kyllä vielä paljon parempaankin. Nähtäväksi jää.

Kerho taaa on osoittanut vaarallisuutensa isompiaan vastaan jo kahdesti, joten varmasti löytyy se isompi vaihde vielä tähän finaalisarjaankin.
Lisäksi HPK:lla on tällä hetkellä sellainen hurmos päällä, että tuntuu erittäin vaikealta lähteä arvailemaan sen kummemmin miten sarja etenee tai kumpi joukkue lopussa Poikaa nostelee.
Omiani kannatan ja heille tietenkin mestaruutta toivon, mutta parempi olkoon paras ja voittakoon ansaitusti mestaruuden.
Toivotaan laadukkaita ja vauhdikkaita pelejä!
Tämä @BLG#13'n teksti on hienoa luettavaa. Siinä on kaikki olennainen ja lisäksi rehtiä urheiluhenkeä, eikä toisen dissaamista millään muotoa.

Kaksi upeaa joukkuetta, jotka pelaavat vauhdikasta taitolätkää. Kumpikin on osoittanut, että voi voittaa kenet tahansa tässä Liigassa. Kumpikin joukkue on täynnä loistavia pelaajia joka roolissa. Itse odotan todella laadukkaita ja tasaisia finaaleja ja tottakai toivon, että Kärpät tämän loppujen lopuksi vie.
 

Jurkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Mahatifot, Poronhoito, Näätäeläimet
Hyvä, että ymmärsit viestini tarkoituksen täysin oikein. Olis vissiin pitäny laittaa lainausmerkit tuohon, niin olisit sinäkin mahdollisesti säästynyt viestin kirjoittamiselta.

Paljoa enempää päin persettä ei oikeastaan voi vetää ja viestisi sisältää erikoisia kohtia, joista en ole kirjoittanut sanaakaan.

Missä kohtaa olen syyttänyt yhtään ketään siitä, että toisella on rahaa ja toisella ei? Missä kohtaa olen puhunut säälistä tai siitä, että olisin jotenkin kateellinen tai en haluaisi Kerholle yhtä suurta pelaajabudjetti?

En ole ottamassa mitään pois Kärppien menestykseltä enkä ole Oulun suuntaan kateellinen millään tasolla. Kyllä, tietenkin mielelläni näkisin Hämeenlinnassa vuosittain joukkueen, joka jo lähtöviivalla olisi realistinen ehdokas edes välieriin. Se vaatisi rahaa ja sitä ei toistaiseksi liikaa ole. Toivottavasti joskus on ja sen eteen nykyinen seurajohto tekee kovasti töitä ja mikä tärkeintä, niin suunta on oikea.

Mutta nyt kun rahaa ei ole, niin se etumatka täytyy toistaiseksi kuroa umpeen jollakin toisella tapaa. Siinä on viimeisen vuoden aikana onnistuttu enemmän kuin hyvin, siksi HPK pelaa finaalissa ja tästä päästään nyt niihin ennakkoasetelmiin.

Tässä kohtaa voit vielä lukea tämän viestin alun uudestaan ja varmistua siitä, että kyse ei ole esimerkiksi siitä miksi toisella on rahaa ja toisella ei. Tai siitä, että laittaisin ikään kuin jo valmiiksi mahdollisen tappion sen piikkiin, että toinen jauhaa kaksi kertaa suuremmalla budjetilla kuin toinen.

Se nyt vain menee aina niin, että tällaisessa tilanteessa valtaosa tuppaa asettumaan sen ennakkoon pienemmän puolelle ja kun vastassa on Kärppien kaltainen seura, niin siitä tulee vihattu kestomenestyjä. Tilanne olisi tismalleen sama, jos Kerhon tilalla olisi vaikkapa SaiPa. Tai Kärppien tilalla Tappara.

Eikä tällä ole vieläkään mitään tekemistä sen kanssa, että kukaan olisi varsinaisesti kateellinen kenellekään, mutta Kärppien ja Tapparan välisessä finaalissa ei olisi ollut yhtään mitään yllättävää ja siinä olisi monelle ollut varmaankin se ja sama, että kumpi olisi vienyt.

Kun taas Kerholla ei noin lähtökohtaisesti olisi pitänyt olla mitään asiaan finaaliin.

Ihmiset rakastavat tarinoita ja jos HPK kairaa tästä voiton, niin se on erittäin kova temppu. Tämä on ainutlaatuista.

On helppo ennustaa jo nyt, että ensi kaudella välierissä nähdään suurella todennäköisyydellä sekä Kärpät, että myös Tappara ja HIFK.

Se, että HPK itse - tai joku muu pienempi - tekee saman tempun kuin Kerho nyt, on epätodennäköistä ja siksi asetelma on tämä.
Pahoittelut avautumisestani. Se ei ollut kokonaisuudessaan osoitettu juuri sinulle. Sitä rahasta nillittämistä ja "miljonääri-porukka"- jauhamista on vain saanut lukea kyllästymiseen asti.

Kaikillahan meillä on olosuhteisiin sidonnaiset intressit tässä asiassa.

Itse ajattelen näin:
Vihata kestomenestyjää = olla kateellinen

Muu suomi tykkäisi voittaa "vihatun kestomenestyjän".
Me tykkäisimme voittaa kateelliset.

Äläkä ota liian tosissaan. Itse ainakin puolittain kieli poskessa näitä kirjoittelen.
Ja luin todellakin kirjoituksesi uudelleen, ja huomasin että kevyttä sarkasmin vivahdetta löytyy siitäkin.

Turha tässä on ruveta provoamaan tai provosoitumaan. Hauskaahan tämän pitäisi olla. Nautitaan keväästä ja finaalikiekosta.
 

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
No niin aiheuttaisi mutta ei kyllä ole. Kaikesta show-keekoilustaan huolimatta suoritustaso heittelee lopulta aika vähän. Mistä sulle tollanen mielikuva on tullut? Ei vastaa todellisuutta millään tavalla. Sarjassa saati sitten kokomaailmassa ei ole yhtään molaria, jolle ei silloin tällöin joku helppo maali lipsahtaisi. Paitsi sitten ymmärrän tuon kommentin, jos tarkoitit sillä sitä, että se Larmin paras päivä on jotain aivan maagista ja huono päivä luokkaa hyvän liigajoukkueen hyvä kakkosmolari normipäivänään.

Esimerkki: eilen maanantaina Larmille upposi kaksi melko helppoa. Eivätkä tainneet olla edes ainoat Tappara-sarjassa? Veinillä huono päivä tarkoittaa maksimissaan yhtä helppoa. Yleensä niitä ei kyllä uppoa peleissä. In Veini we trust.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Ei sen suurempaa analyysia tässä kohtaa, mutta jossain tuolla aiempana vihjaili, että Lada-Laatikainen olisi joku hylkiö Oulussa. Se ei muuten pidä sitten yhtään paikkaansa. Oulussa kunnioitetaan ja fanitetaan Ladaa ihan kympillä. Itse uskaltaisin väittää että meillä ei olisi mestaruutta kaudelta 2014-15, ellei Ladalle olisi annettu try-outia tuon kauden syksyllä. Sen kauden puolustus nojasi alkujaan vahvasti Kerhollekin tuttuun Dan Spangiin ja Ryan Glenniin, ja siitähän ei meinannut tulla sitten kerrassaan yhtään mitään. Laatikaisen tulon myötä puolustukseen saatiin varma tukipilari jakamaan Kukkonen vastuuta. Pleijareissa sitten käsittämättömät 0+17 tehot tuolla kaudella. Oli toisella kaudellaankin vielä hyvä ja ilman muuta olisin pitänyt Kärpissä jatkossakin, mutta ehkä parempi Ladankin uran kannalta ettei jäänyt Suikkasen fiasko-kiekkoa pelaamaan.

Kyllä Lada on nimimerkki @vilperi n ohella ensimmäinen kaveri jolle Kerhon mestaruuden soisi Kärppien häviön kustannuksella.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
eilen maanantaina Larmille upposi kaksi melko helppoa. Eivätkä tainneet olla edes ainoat Tappara-sarjassa?

Onko se sitten Kärpille lohdullista vai jonkin sortin myrskyvaroitus, että Kerho voitti liigan suurseuran kuoleman ottelussa, jossa sen normaalisti päällään seisova maalivahti pelasikin pudotuspelikauden heikoimman ottelunsa päästäen pari helppoa maalia ja ottaen helvetin typerän jäähyn.

Asiahan saattaa olla sen yleisemmän hokeman vastaisesti niin, että Kerhon joukkue antaa joka ilta maalivahdillensa mahdollisuuden voittaa pelin.

jossain tuolla aiempana vihjaili, että Lada-Laatikainen olisi joku hylkiö Oulussa.

Varmasti on arvostettu kaveri. Tuo oli mun kirjoitus ja se oli vain kuitti jonkun teikäläisen analyysiin, että Kerhon pakisto on lähinnä Nikkilä-Friman.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Esimerkki: eilen maanantaina Larmille upposi kaksi melko helppoa. Eivätkä tainneet olla edes ainoat Tappara-sarjassa? Veinillä huono päivä tarkoittaa maksimissaan yhtä helppoa. Yleensä niitä ei kyllä uppoa peleissä. In Veini we trust.
Kerho voitti tuon matsin ja koko sarjan.

E. Lisätään nyt sitten ne pakolliset kommentit, jotka olisi joka tapauksessa kerrottava koosteiden ja text-tv:n varassa kommentoiville. Larmi on pelannut koko kauden erittäin hyvin ja tasaisesti. Pleijareissakin joutunut välillä kannattelemaan joukkuetta ja esittänyt jopa suoranaisia ryöstöjä. Jos nyt kerrankin sattuu yhdessä ainoassa pelissä päästämään epätyypillisesti kaksi hiukan helpompaa maalia, se on jollekin käsittämättömän suuri ero hyvän ja huonon päivän välillä. Ihan sama, miten on muuten tuossa matsissa torjunut. Ben Bishop on ollut koko kauden yksi NHL:n varmimpia molareita. Viime yönä hörppäsi kaksi helppoa. Mulla ei ole pokkaa väittää, että ero hyvän ja huonon päivän välillä on käsittämättömän suuri. Bishop on vissiin sitten huonompi molari kuin Veini, koska teki yhdessä pelissä larmit. Uskokoon ken haluaa.
 
Viimeksi muokattu:

HockeyBoy66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jumalan terve!

Oulu...? Haukiputtaan tiedän mutta Oulu? Eikun hei: Vesku Loirihan näytteli siinä elävässä kuvassa joka kertoi Oulusta. Sen lopussa tuleva Uuno juoksi junan perässä ja huusi äitiä, ihan niinkuin Juha Huikarin johdattama Kärpät tulee ravaamaan Kerhon perässä. Paitsi tietysti Kukkos-Lasse, joka antaisi poikkarin sille junalle ja ihmettelisi sitten, että miten voi tulla jäähy kun Ukko-Pekka höyryää kyljellään ratapenkalla.

Noin oikeastihan Oulun Kärpät on rakennettu siten, että se on sama kuin käskisi Kerhoa syömään. Taas on supertähteä vastassa ja selkään pitäisi tulla jotta moikuu. Rastilan jäähallin yleisö huutaa kuin suviseuroissa ja manaa vastustajan Helvetin tulijärveen jokaisesta kontaktista. Petr Tenkrat polkee oikealta ja vasemmalta ohi kaikista ja tarvittaessa toripolliisi pistää putkaan kaikki paska kaupunnin ylpeyden päälle käyvät vierailijat. Loput jauhottaa Junes Lokka eikä siinä auta enää edes massiivinen someraivo.

Näin ollen tämän kevään merkkien mukaan on pakko todeta sarjan menevän 4-2 Kerholle. Perustelut? Tossa ylhäällähän ne.

Onhan se tämäkin yksi tyyli naamioida se, miten @Jurkka nimimerkin kommentti meni ihon alle :)
 

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Onko se sitten Kärpille lohdullista vai jonkin sortin myrskyvaroitus, että Kerho voitti liigan suurseuran kuoleman ottelussa, jossa sen normaalisti päällään seisova maalivahti pelasikin pudotuspelikauden heikoimman ottelunsa päästäen pari helppoa maalia ja ottaen helvetin typerän jäähyn.

Kerho voitti tuon matsin ja koko sarjan.

Mitä oikein tahdotte sanoa? Kukaan ei ole tässä Kerhoa arvostellut. Kova joukkue, eikä tule todellakaan olemaan helppo vastus Kärpille. Maalivahtejahan tuossa vain vertailtiin.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Mitä oikein tahdotte sanoa?

Omalta osaltani ihan ajatuksenvirtaa tämän sarjan lähtökohdista ja siitä, että Kerholla on kyllä kova maalivahti, mutta vahvuuksia on paljon muuallakin ja matka ei pysähtynyt kyseisen molarin heikkoon iltaan. Lainasin nyt sinua, kun kirjoituksesi osui silmiin ja herätti tällaisen ajatuksen.
 

Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Ihme uhoa täällä hämeenlinnalaisilta. No, sitäkin suurempi järkytys tulee olemaan ensimmäisen pelin jälkeen.

Minä en Kärppäfanina nuolaise tässä kohtaa vielä. Mutta samaa mieltä tuosta uhosta, mukavahan se olisi lauantaina hiljentää tätä älämölöporukkaa.
 

Anthero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Symp. Jukurit
Onneksi mestaruus ei kuitenkaan ratkea siihen yhteen peliin. Tuskin täällä kovin moni tosissaan odottaa ryöstöä vielä ekasta pelistä.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Onneksi mestaruus ei kuitenkaan ratkea siihen yhteen peliin. Tuskin täällä kovin moni tosissaan odottaa ryöstöä vielä ekasta pelistä.
Mä kyllä odotan nimenomaan siitä ekasta pelistä. Mutta ei se toteutuessaan olisi vasta kuin kotiedun kaappaaminen.
 

Vide68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, RoKi
Hyvä jos näin.

Tehot 1+1, pari isoa jäähyä, teidän puolella oli jokseenkin negatiivisia kommentteja ja nämä yhdistettynä runkosarjaan verrattuna reilusti pudonneeseen peliaikaan, niin ei tuo kai kuitenkaan ihan sitä ole, mitä odotetaan.

Mutta kuten sanoin, niin kolikon kääntöpuolella Osalalla on vielä pudotuspelien osalta paljon lunastamatonta potentiaalia.

Itse meinasin lähinnä Osalan omaa suhtautumista asiaan, varmasti tietää että paremminkin olisi voinut mennä ja varmasti vaatii itseltään parantamista. Kyseessä kuitenkin sen verran fiksu pelaaja, että ymmärtänee syyn miksi pelaa joskus vähemmän ja joskus alemmissa kentissä, eikä täten turhaudu rooliinsa Kärpissä.
Toki varmasti moni kannattaja, itseni mukaanlukien, odottaa Osalala enemmän mitä tähän mennessä on tosipeleissä tarjonnut, kyseessä kuitenkin ns. tähtistatuksen omaava pelaaja.
Oikeassa olet potentiaalin suhteen, nyt sitten katsotaan saako ulosmitattua sitä tälle keväälle.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Täytyy kyllä ihmetellä, että mitä ihmeen uhoamista Kärppäkannattajat ovat tässä ketjussa Kerhon suunnalta nähneet. Minun silmiini Kärppäläisiltä on tullut jatkuvasti ylimielisiä ja Kerhoa aliarvostavia viestejä, kun taas Kerhon suunnalta on pyritty tasoittamaan näkemyksiä ja tuomaan esille Kerhon vahvuuksia. Ei omiin uskominen ole mitään ihmeellistä uhoamista.

Ei ole kylläkään ensimmäinen kerta, kun Kärppien suunnalta syytetään vastustajan kannattajia uhoamisesta ja ylimielisyydestä.
 

Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ihme uhoa täällä hämeenlinnalaisilta. No, sitäkin suurempi järkytys tulee olemaan ensimmäisen pelin jälkeen.

Ei se ole uhoa jos naureskellaan ääneen muutamien Kärppäläisten keulimista. Mestaruus on vissiin jaettu jo ja kauhee kitinä kun ei pieni HPK kuorossa ylistä voittamisen kulttuurissa kylpevää Oulua ja sen pelaajia.

Onhan se selvä, että keskustelua syntyy kun Oulun oma Petteri "Börje" Sihvonen vetää viiltävää analyysiä yhden ottelun näkemyksellä.. ja kaiken lisäksi päin persettä. On nautinnollista huomata, että Kärppäleirissä tunnetaan suunnilleen kaksi pakkia nimeltä finaalivastustajasta. Kertoo suunnattomasta ylimielisyydestä ja siitä kuinka syvällä lumihangessa se pää lopulta onkaan.

Vastustajan aliarvioinnilla on aina paskainen loppu. Kerho kiittää ja poimii makoisammat hedelmät.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vastustajan aliarvioinnilla on aina paskainen loppu. Kerho kiittää ja poimii makoisammat hedelmät.
Etkös se juuri sinä ollut sitä mieltä, että HPK:n pakisto on puolustussuuntaan parempi kuin Kärppien? Aikamoinen heitto, eikä kyllä yksikään asiantuntija mielipidettäsi jaa. Voisin melkein väittää, että aliarvioit vastustajaa. No, en väitä, vaan pyydän sinulta perusteluja väitteesi tueksi. Jatketaan sitten.
 

Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Etkös se juuri sinä ollut sitä mieltä, että HPK:n pakisto on puolustussuuntaan parempi kuin Kärppien? Aikamoinen heitto, eikä kyllä yksikään asiantuntija mielipidettäsi jaa. Voisin melkein väittää, että aliarvioit vastustajaa. No, en väitä, vaan pyydän sinulta perusteluja väitteesi tueksi. Jatketaan sitten.

Ja samat asiantuntijat laittoivat sijoille 10-15. Kuitenkin finaaleissa ollaan, niin jotain meni pieleen.

Mitäs perusteluja tähän nyt pitäisi laittaa? Finaalipaikka kun ei näytä riittävän, niin sanotaan nyt vaan, että Friman, Nikkilä, Lindgren, Karjalainen, Niemeläinen ja Lada nyt pelaavat helvetin hyvin tällä hetkellä. Ihan sama kuinka monta EHT- nimeä siinä on...

No.. minun puolesta voitte ottaa myös paremman puolustavan puolustuksen edgen ittellenne. Kaikki muut edget kun teillä jo ylivertaisesti onkin.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ja samat asiantuntijat laittoivat sijoille 10-15. Kuitenkin finaaleissa ollaan, niin jotain meni pieleen.

Mitäs perusteluja tähän nyt pitäisi laittaa? Finaalipaikka kun ei näytä riittävän, niin sanotaan nyt vaan, että Friman, Nikkilä, Lindgren, Karjalainen, Niemeläinen ja Lada nyt pelaavat helvetin hyvin tällä hetkellä. Ihan sama kuinka monta EHT- nimeä siinä on...

No.. minun puolesta voitte ottaa myös paremman puolustavan puolustuksen edgen ittellenne. Kaikki muut edget kun teillä jo ylivertaisesti onkin.
Olipa köykäiset perustelut ja loppuun marttyyrikuolema. Voi, voi!
 

Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Eiköhän jätetä tämä ketju tsärppäfanien onanointiketjuksi. Tätä osasi kyllä odottaa.
 

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
:D

Saisihan nuo jo pelit alkaa kun tällaista settiä ilmaantuu 7 sivun verran. Kyllä täällä on tainnut keulia ihan molempien joukkueiden kannattajien puolesta melko tasavertaisesti. Tosin ilmeisesti se on hyväksyttävämpää ”pikkuseuran” kannattajalta.

Sauna on lämmin, alkais jo!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös