Playoffs 2019 finaalit: Kärpät (1.) – HPK (5.)

  • 263 099
  • 2 304

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Kun mahdollisia välierävastustajia arvailtiin, niin kaikki Kerho-fanit ja hyvin todennäköisesti myös joukkueen sisältä olisi ottanut jo silloin Kärpät ennen Tapparaa kymmenen kertaa kymmenestä. Tappara on ollut Kerholle ja Pennaselle se suurin kanto kaskessa. Sitä vastoin Kärppiä vastaan Kerho on Pennasen aikana pärjännyt helvetin hyvin, jopa surullisella viime kaudella. Kaikki kunnia runkosarjan pisteille, mutta Pennanen onnistui jälleen oppimaan ja kampeamaan suurimman mörön niskastaa, niin luotto on kova, että pystytään panemaan kapuloita rattaisiin myös ylivoimaiselle mestarisuosikille. Kerholla ei ole mitään hävittävää...

TPS johti peliä viiden ottelun sarjassa yhteensä noin 13 minuuttia ja Tappara kuuden ottelun sarjassa yhteensä noin 22 minuuttia. Ehkä nuo lukemat kertoo jostain muusta kuin tuuripompuista. Joka tapauksessa uusi sarja edessä ja kieltämättä Larmin eilinen taso ei riitä jatkossa. Onneksi kuitenkin tuo taso on aikaisemminkin aina huonojen pelien jälkeen löytynyt.
 
Niin kuulostaa. TPS:n piti olla selkeästi Kerhoa parempi ja Tapparan voittaa melkeimpä voitoin 5-0, mutta ei ole edes mahdollista. Sama uhoilu jatkuu Kärppä-fanien puolelta, joten tutulla kaavalla mennään.

Mutta annetaan tosiaan se pari viikkoa aikaa kehittää lisäselityksiä.
Pitäisikö vastata, ettei minua kiinnosta miten Kärpillä on runkosarja mennyt tai pudotuspelit alkaneet. Tai mikä historia heillä on finaaleista.


Niin kuulostaa. TPS:n piti olla selkeästi Kerhoa parempi ja Tapparan voittaa melkeimpä voitoin 5-0, mutta ei ole edes mahdollista. Sama uhoilu jatkuu Kärppä-fanien puolelta, joten tutulla kaavalla mennään.

Mutta annetaan tosiaan se pari viikkoa aikaa kehittää lisäselityksiä.

Uhoilusta en puhuisi vaan oikeasta itseluottamuksesta joka syntyy kun jatkuvuus tuo siihen perspektiiviä.
Uhoilu on taas parin viikon aikana parin voitetun sarjan tuomaa intoa. Se on hyvin ymmärrettävää, ei sille varmaan voi mitään.
 

Ralph

Jäsen
Uhoilusta en puhuisi vaan oikeasta itseluottamuksesta joka syntyy kun jatkuvuus tuo siihen perspektiiviä.
Uhoilu on taas parin viikon aikana parin voitetun sarjan tuomaa intoa. Se on hyvin ymmärrettävää, ei sille varmaan voi mitään.
Käsittääkseni kevään 2019 mitalit ratkotaan kevään 2019 peleillä. Sillä ei ole näissä finaaleissa mitään väliä miten keväällä 2014 kävi.
 

Kynämestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
TAISTELE KERHO!!! Näädät alas ja kannu H-linnaan.
 
Käsittääkseni kevään 2019 mitalit ratkotaan kevään 2019 peleillä. Sillä ei ole näissä finaaleissa mitään väliä miten keväällä 2014 kävi.
Käsittääkseni voittamisen kulttuuri on yksi merkittävä osa menestystä. Juu, ja ei kannata ties monennettako kertaa kertoa mitenkä TPS:n ja Tappara:n kävi. Enkä sano tätä pahalla, uhoilu on ymmärrettävää vaikka vähän se kieltämättä kornilta kuulostaa.

Mutta lopetan tämä osaltani tähän, seuraan josko tämä muuttuisi oikeaksi keskusteluksi. Tsemppiä ja jaksamista kevääseen.
 

Ralph

Jäsen
Enkä sano tätä pahalla, uhoilu on ymmärrettävää vaikka vähän se kieltämättä kornilta kuulostaa.
Minusta se, että onnistuneen kauden 2018-19 jälkeen on luottoa omiin kevään 2019 peleissä, kuulostaa normaalilta. Mutta jos sinusta se on hassua ja uhoilua, niin sitten on.
 

rubberpuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Minä toivon jälleen tasaista ja pitkää sarjaa, jossa molemmat joukkueet pelaisivat vauhdikasta taitokiekkoa. Tämä on parasta viihdettä ja jos HPK mestaruuden vie, niin vie varmasti ansaitusti!

Liiganousun jälkeisissä finaalisarjoissa toki toivoin vain ja ainoastaan mestaruutta - tyylistä riippumatta. Onko sitten kylläisyyttä vai iän tuomaa arvostusta lajia ja vastustajaa kohtaan - en tiedä.

Loistavaa sarjaa toivoen,

Rubbis
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Risa

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tulee ihan hakematta mieleen tuolta toisesta sarjasta TBL vs. CBJ. Ylikävelyä odotettiin, vaikka varovaisimmat varoittelivat, että ei tää ihan niin helppoa ehkä olekaan. Menin myös miinaan ja veikkasin Tampan menevän mestaruuteen asti. Ylivoimainen runkosarja ja kaikki. Hyvä kun pääsevät 5. peliin.

Nyt en tee samaa erhettä, koska tiedän ”altavastaajan” vahvuudet.
 

Ralph

Jäsen
Minä toivon jälleen tasaista ja pitkää sarjaa, jossa molemmat joukkueet pelaisivat vauhdikasta taitokiekkoa.
Tämän uskon toteutuvan, mutta ehkä harmillisesti molemmilla on niin hyvä maalivahti, että sarjasta tulee vähämaalinen. Katsojana joku 4-4-tasuri on hienompi kuin 1-1-tasuri. Kovin on nimittäin vähämaalista ollut näissä pudotuspeleissä. Kärppien kaikki kuusi välierää oli alle 5,5 maalin pelejä. HPK:lla vain vikassa pelissä tuli yli tuon. Puolivälierissäkin Kärpillä vain kerran yli 5,5 maalia ja HPK:lla sama.

2-1 ja 3-2 lienee tuttuja lukemia näissä peleissä. Kummallekaan jengille ei ole vielä neljää maalia näissä pudotuspeleissä tehty kertaakaan. Jos tyhjiä maaleja ei lasketa, niin molemmat finalistitkin ovat tehneet neljä maalia vain kerran näissä pudotuspeleissä. Kärpillä se neljäskin tuli vasta jatkoajalla. HPK:n neljän maalin peli oli tämä viimeinen Tappara-peli ja aiemmin kahdesti tyhjien maalien ansiosta tuohon ylsivät.

Jos jatkoaikoja ja tyhjiä maaleja ei lasketa, niin Kärppien maalikeskiarvo on 1,9 maalia per peli. Omiin mennyt 1,4 maalia per peli. HPK:lla lukemat 2,3 maalia tehtynä ja 1,8 päästettynä. Ei enteile maali-iloittelua.
 

Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Voittamisen kulttuuri vs. HPK ..suoraan 4-0. Hetkinen... mitä mä just luin?

Eiköhän nyt ruveta pelaamaan näitä pelejä ihan yksi kerrallaan.. alkaen 0-0 tilanteesta. On ihan paskan haileen verran väliä onko Kärpät voittanut joskus jotain. Tapparakin on voittanut ja Tepsikin tietääkseni.. ja jumankauta Kerhokin. Ja joka jengissä pelaa pelaajia, jotka on voittanut. Molemmat ostaa vuosittain muualta parempia pelaajia, Kärpät vähän isommalla rahalla, Kerho sitten perunoilla.

Ei tässä saa mitään etua kummankaan puolelle. Ainoastaan kotietu on Kärpillä. Onko silläkään sitten mitään väliä, kun Kerhokin pelannut melkein paremmin Oulussa kuin kotonaan..

Veskarit on molemmilla EHT-tasoa.. Puolustus on Kärpillä varmaan nimekkäämpi hyökkäyssuuntaan, mutta mitä sitten? Väitän, että Kerholla on parempi puolustus puolustusuuntaan. Hyökkäystä nyt jaksa lähteä tarkemmin vertailemaan.. Kärpillä on sielläkin kaikkea kivaa, mutta niin on Kerhollakin 4 +ketjua, mitkä kaikki pystyy jäädyttämään tai ratkaisemaan pelin. Valmennusta on myös vaikea verrata, koska siellä kaverukset puhuvat samaa kieltä ja ne voitais vaikka vaihtaa penkkien takana päittäin ja tulos olisi sama.

On siis ihan sama, miten joskus ennen. Seuraavat 7 peliä näyttävät, kumpi pelaa paremmin NYT. Ei viime vuonna tai edes viime viikolla.
 

Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vankilassa on ja viiloja on kulunut. Pääsee kuitenkin ehdonalaiseen aivan kohta. Eiköhän tuo tule laittamaan pahikset ojennukseen. Mitä Bondeihin tulee, niin parhausjärjestyksessä: @Roger Moore , Pierce Brosnan, Timothy Dalton, Daniel Graig, @Sean Connery ja George Lazenby.

Ihan paska listaus. Et ole tosissas, selkeä provokaatio yritys! Dalton kuuluu listan hännille.. ja kärkeen kuuluu... noh.. kukakohan?

Onko tietäjillä tietoa.. Lentääkö molemmat jengit jollain reittilennoilla vai vuokrataanko sama kone kuten joskus aiemminkin? Mikä käytäntö näissä ollut? Muistaakseni joskus laitettiin viulut puoliksi ja lennettiin kimpassa.
 

Angelo Bronte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & Luleå HF
TPS johti peliä viiden ottelun sarjassa yhteensä noin 13 minuuttia ja Tappara kuuden ottelun sarjassa yhteensä noin 22 minuuttia. Ehkä nuo lukemat kertoo jostain muusta kuin tuuripompuista. Joka tapauksessa uusi sarja edessä ja kieltämättä Larmin eilinen taso ei riitä jatkossa. Onneksi kuitenkin tuo taso on aikaisemminkin aina huonojen pelien jälkeen löytynyt.
Puolivälieräsarjassa Ilves johti otteluita minuuteissa laskettuna kauemmin kuin Kärpät ja silti ottelusarja päättyi meille 4-0. En tiedä mistä se sitten kertoo. Ehkä ainakin siitä, että henkinen kantti kestää ja puntti ei tutise tappioasemassakaan.

Kova luotto mustakeltaisiin. Kyllä tämä hoidetaan

Finaalisarjan otteluohjelmalle iso peukku.
 

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Onko tietäjillä tietoa.. Lentääkö molemmat jengit jollain reittilennoilla vai vuokrataanko sama kone kuten joskus aiemminkin? Mikä käytäntö näissä ollut? Muistaakseni joskus laitettiin viulut puoliksi ja lennettiin kimpassa.
Kärpät lentää ainakin charterlennoilla. Joskus on kai järjestetty kimppakivalentoja vihulaisen kanssa, mutta nyt on käsittääkseni lennetty omilla koneilla.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Onnekkaat pomput ja tuomiot eivät jatku ikuisuutta, joten HPK tarvitsee mestaruuden voittamiseen vielä aikamoisen tasonnoston. Ryöstä pitää ottaa heti eka pelistä, vinkkinä HPK:lle että ottelujen alut varsinkin sarjan ensimmäisissä kohtaamisissa ovat olleet Kärpillä uneliaita, iskekää kiinni siihen.

No olematta yhtään ylimielinen, luulen, että tämä sarja menee Kärpille 4-0 tai korkeintaan 4-1, HPK:n ainoa realistinen voitto on ensimmäisessä kotipelissä hurmioituneen yleisön edessä. Tappara oli koko kauden aneeminen, eikä loppujen lopuksi saanut nostettua tasoaan riittävästi pudotuspeleihin, joten se ei millään muotoa ollut riittävä mittari sille, mitä tarvitaan mestaruuden voittamiseen Vehviläinen tulee päästämään koko sarjassa 1-3 maalia, sen verran hyvät tsempit sai Piikaraisen jutteluista.
Tappara - HPK
Ottelusarjaa pelattiin 371 minuuttia ja 29 sekuntia.

Tappara johti otteluita yhteensä 21 minuuttia 43 sekuntia.
HPK johti otteluita yhteensä 163 minuuttia 53 sekuntia.
Ottelut olivat tasatilanteessa 185 minuuttia 53 sekuntia.

Melkosta tuuripomputtelua.
 

isokasikaks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, Kärpät
Veskarit on molemmilla EHT-tasoa.. Puolustus on Kärpillä varmaan nimekkäämpi hyökkäyssuuntaan, mutta mitä sitten? Väitän, että Kerholla on parempi puolustus puolustusuuntaan. Hyökkäystä nyt jaksa lähteä tarkemmin vertailemaan.. Kärpillä on sielläkin kaikkea kivaa, mutta niin on Kerhollakin 4 +ketjua, mitkä kaikki pystyy jäädyttämään tai ratkaisemaan pelin. Valmennusta on myös vaikea verrata, koska siellä kaverukset puhuvat samaa kieltä ja ne voitais vaikka vaihtaa penkkien takana päittäin ja tulos olisi sama.

On siis ihan sama, miten joskus ennen. Seuraavat 7 peliä näyttävät, kumpi pelaa paremmin NYT. Ei viime vuonna tai edes viime viikolla.

No niin tusina Bond, vai on kerholla parempi puolustus puolustus puolustussuuntaan? Ei ole. Kärpät selvisi hifki -sarjasta kuudessa ottelussa lähes kokonaan timanttisen puolustuksen ansiosta. Kärpillä ehdottomasti liigan paras puolustus. Korjaan myös Vehviläisen olevan ainakin helvetin lähellä MM-kisa tasoa. Larmi taas voi sitten finaalien jälkeen piirrellä suoria viivoja ja katsella Veininkiä televisiosta.

Valmennuksesta samaa mieltä.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Perinteiset vertailut:
Maalivahtipeli --> Lievästi Kärpille
Puolustuspeli --> Selvästi Kärpille
Hyökkäyspeli --> Lievästi Kärpille
Valmennus --> Tasan
Runkosarjan voimasuhteet --> Lievästi Kärpille

Kyllähän Kärpät tässä selkeä ennakkosuosikki on ja todennäköisemmin voittaa mestaruuden. Ei se ole henkselien paukuttelua, vaan realismia. Silti, urheilun suola on siinä, että hommat ei aina menekkään niin kuin voimasuhteista voisi päätellä. Itse heittäisin prosenteiksi jotain 70% Kärppien mestaruudelle.
 

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Minkälaiset prosentit olisit antanut Tapparan finaaliin menolle?
Veikkasin täällä 4-3 sarjaa Tapparalle, eli jotain 60% luokkaa oisin heittänyt näin samalla tavalla lonkalta kuin tämänkin heitin.

EDIT: Ja TPS-sarjassa pidin HPK:ta ennakkosuosikkina, niin surkea TPS oli koko kevään.
 

Risujemmari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Täällähän on mopo lähtenyt keulimaan puolin ja toisin. Joka tapauksessa yhden maalin pelejä tulee olemaan. Jos Kärpät jatkaa samalla pelillä mitä HIFK:ä vastaan oli viisi ensimmäistä peliä, on HPK:lla mahdollisuudet. Viimeisessä pelissä HIFK ei enää uskonut edes omiin mahdollisuuksiin. Noutaja tulee jos HPK alkaa löysäilemään.

Veini > Larmi, kiistaton totuus. Puolustuskalustossa myös selkeä etu Kärpillä. Kärpillä neljä maajoukkuetason puolustajaa + av-spesialisti Kukkonen. HPK:lla Nikkilä ja Friman.

Toivotaan Leskiselle pistepörssin voittoa ja rehtiä sarjaa ilman itkua tuomareista. 4-2 Kärpille.
 

Jääkaappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga
Veini > Larmi, kiistaton totuus. Puolustuskalustossa myös selkeä etu Kärpillä. Kärpillä neljä maajoukkuetason puolustajaa + av-spesialisti Kukkonen. HPK:lla Nikkilä ja Friman.

Nää on kyllä aina hauskoja. Vai että oikein kiistaton totuus.

Toki asiasta on myös turha jauhaa, mutta käytännössähän sillä ei ole mitään merkitystä, vaikka Vehviläinen ja Larmi vaihtaisivat joukkueita päittäin tässä sarjassa.

Puolustuksessa nimellisesti toki etu Ouluun.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
HPK:lla Nikkilä ja Friman.
Jan Brejcak sanoo moi. Vai pitikö olla nimenomaan maajoukkuetason puolustaja? Ei riitä, että on maajoukkuepuolustaja?

Hassuttelu sikseen. Kerhon pakisto on kyllä kunnossa. Lada on ikinuori. Lindgren on ollut pleijareissa jo sitä tasoa, mitä Toronton training campille osallistuneen puolustajan odottaisi olevankin. Ja sitten siellä on pari isoa ja toinen jopa ilkeä kolmosparissa. Niemeläinen ja Karjalainen ovat ottaneet tällä kaudella valtavia loikkia viime kauteen verrattuna. Almarin ja Brejcakin voi myös heittää kentälle stunttaamaan ilman huoletta. Brejcak on mainettaan parempi pelaaja. Tekee tosin virheitäkin. Jos Lindgren on terve, toinen noista huilaa.

Molarit ovat melkein tasan, mutta laitetaan nyt oululaisten mieliksi edge Kärpille. Hyökkäykset laittaisin aika lailla tasan. Kärpillä saattaa olla kärki aavistuksen terävämpi, mutta Kerholla on minusta enemmän leveyttä. Nelosketju varsinkin menee kevyesti Kerholle. Se, millä Tappara-sarja käännettiin voitoksi, oli materiaalin ja pelitavan kohtaaminen. Siitä tulee summaksi vähän enemmän kuin yksittäisten pelaajien pisteytysten summa. Valmennus on tasan. Tanssitytöt Kerhon eduksi.

Se on kyllä varmaa, että kumpikin joukkue on ihan pirun hankala voittaa. Siksi tässä voi käydä ihan miten vaan.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
HPK:lla Nikkilä ja Friman.
Kannattaa se Laatikainen muistaa, vaikka teidän näkökulmasta kai jonkin sortin hylkiö. Todella tärkeä palanen. Tapparaa vastaan game 5:n ryöstöretkellä teki voittomaalin ja eilenkin aika jäätävän viilee pohjustus Kerhon 2-0 maaliin.

Sitten on vielä tasonnostaja Lindgren, joka toivottavasti tervehtyy takaisin finaaleihin. Puolivälierissä näytti kyllä parhaita puoliaan ja oli Kaapo Kakon henkilökohtaisena takiaisena.

Ja kyllä tosta meidän neljän metrin pakkiparista on ollu paljon iloa myös.

Päivän kunto ratkaisee. Kerholla on kova veskari, täysin riittävä puolustus (joskin todella kapea) ja oikeasti vahva hyökkäys, joka vyöryy neljällä kentällä vaarallisesti.

Kyllä Kärpät suosikki on luonnollisesti, mutta Kerho on valmis haastamaan.
 

Jurkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Mahatifot, Poronhoito, Näätäeläimet
Tiukkaa tulee olemaan, niinkuin Kärppien ja Kerhon kohtaamiset aina tuppaa olemaan. Kerholla on tässä vain voitettavaa, jos tällaista klisettä voisi tähän tilanteeseen käyttää. Tottakai molemmat himoitsee mestaruutta, mutta HPK:lle ylipäätään finaaleissa pelaaminen on harvinaista herkkua, eikä mestaruuksia ole tullut liukuhihnalta, kuten Oulussa.

Maalivahtipeliin homma ei tule kaatumaan kummallakaan, se tiedetään. Vehviläinen on jo viimeistään HIFK-sarjassa näyttänyt, ettei murene tiukissakaan paikoissa. Larmin taidot tiedetään. Kova jätkä. Hiukan asiaan liittymätön kommentti, mutta onneksi pelaa ensi kaudella Oulussa. :) Huippuhankinta Kärpiltä.

Puolustus on Liigan mittapuulla timanttia molemmilla. Hyökkäyspelissä Kärpillä ehkä ainakin ennakkoon ajateltuna hiuksen hieno etu. Toki HPK:kin on luonut hurjan määrän maalipaikkoja ja upottanutkin ihan tehokkaasti, joten todellisuushan voi olla toinenkin. Ylivoimapelissä HPK on Kärppiä pari napsua edellä, mutta tässäkin on muistettava, että Kärppien alivoimapelaaminen on ihan ylivoimaisen hyvää kaikkiin muihin joukkueisiin verrattuna.

Kärpät on mielestäni hiukan fyysisempi joukkue, kuin HPK. Ainakin niiden play off-otteluiden perusteella, jotka molemmilta joukkueilta olen tällä kaudella nähnyt. Väittäisin, että Kärpät pelaa kovempaa ja taklaa enemmän.

Kylläpä on hankala lähteä oikein arvailemaan mitään. Ehkä hieman Kärppien puolelle taidan taipua ensimmäisen pelin voittajaa veikkaillessa, koska kotietu. Ja ehkä vähän värilasitkin.

Tsemppiä molemmille porukoille! Toivon asiaan liittyvää keskustelua tässä ketjussa. Toki hassutella saa, mutta tunnekuohuissaan kirjoitetut asiaankuulumattomuudet ja lapsellisuudet ei meikäläistä sytytä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös