Playoffs 2018 välierät: Kärpät (1.) – HIFK (5.)

  • 168 870
  • 1 162

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onnittelut Kärpille avausvoitosta. IFK hyytyi kolmannessa erässä, ei pelattu vain passiivisesti, vaan se passiivinen pelikin oli päin helvettiä. Kärpät löysi tähän otteluun aseet keskialueen murtamiseen, mutta samaan hengenvetoon on todettava, että IFK:n 3-2 muodostelma oli todella hajanainen. Kärpät sai varsinkin kolmannessa erässä jatkuvasti avattua siihen kolmen hyökkääjän ja kahden pakin väliin, jonka avulla Kärpät loi hyviä hyökkäyksiä. Selinin olisi nyt päätettävä, haluaako IFK pelata kotona suosiolla sitä träppiä, vai hakea jotain epämääräistä parin hyökkääjän näennäistä paineistusta. Ja oli siellä pelaajilta myös huonoa reagointia, kuten Petrellin taklaustilanteessa.

Kärpät paransi myös selvästi hyökkäysalueen peliään, ja IFK:lla ei tänään ollut ihan paketti kasassa omalla alueella. Tänään nähtiin se runkosarjan paras hyökkäyspeli toiminnassa, ja Kärppien kiekottelu sieltä omalta alueelta asti otti selviä harppauksia eteenpäin. IFK:lla paljon parannettavaa avauspelistä lähtien. Sarja takaisin lähtöruutuun, paitsi että molemmilla avausvoitot plakkarissa. IFK:lla oli mahdollisuus laittaa sarja 2-0:aan, mutta kuten JYP-sarjassa, IFK ei tätä mahdollisuutta käyttänyt. Kärpät heräsi tähän sarjaan, ja nyt nähtiin välähdyksiä Kärpistä, joka saattaisi jopa finaalipaikan ansaita.

O'Connorin taklaus herätti paljon keskustelua. Piittaamaton ja likainen taklaus, siitä ei kahta sanaa, mutta kun tuota kurinpitoon huudellaan, niin riittääkö tosiaan perusteluiksi pelkkä ''piittaamaton taklaus''? Ehkä se laitataklauksen määritelmiinkin osuu, ja voihan sieltä pari peliä napsahtaa. Toivottavasti Ruohomaa on kunnossa. E: Jahas eli ei siis etene kurinpitoon. Meni aika monen toiveet ja veikkaukset nyt pieleen.

Koko Stadin massiivinen mediakoneisto ml. joukkue ja fanit on pyrkinyt luomaa myyttistä kuvaa Lankisesta.

Kuuluuko Ari Vallinkin tähän massiiviseen mediakoneistoon?
 
Viimeksi muokattu:

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mutta onhan näitä vääntöjä ikävä! Siinä ne meni, molemmat rakkaat viholliset, vain Tepsi puuttui... Tämän sarjan kyllä tulen seuraamaan päätyyn, hienoa, tunnepitoista kiekkoa. Paempi voittakoon!
Menee kyllä ohi ketjun aiheen, mutta niin on täälläkin suunnalla Jokereita ikävä. Sytyttävä vastustaja, sekä laadukkaita matseja. Toivottavasti palaatte joskus.

Kärpät osoitti asennetta ja isosti. 3-1 kahden erän jälkeen, ja Ruohomaa tippunut pois. Tällä kertaa paineistus tuotti myös maaleja, tiistaina oli tällä saralla erittäin heikko suoritus. Lauantaita kohti!
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kuuluuko Ari Vallinkin tähän massiiviseen mediakoneistoon?

Aika monta kommenttia tullut Lankisesta pelin jälkeen. Ei kovin positiivisia. Mistä kertoo, että yhdenkään näitä raapustelleen suosikkijoukkueen kohdalla ei lue HIFK tai edes Kärpät?
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aika monta kommenttia tullut Lankisesta pelin jälkeen. Ei kovin positiivisia. Mistä kertoo, että yhdenkään näitä raapustelleen suosikkijoukkueen kohdalla ei lue HIFK tai edes Kärpät?

Ainakin siitä että keskuudessamme pyörii puusilmäisiä henkilöitä jotka eivät joko kannata mitään seuraa, tai eivät uskalla sitä tunnustaa. Otteluseurantaketjussa myös ala-arvoisimmat kommentit tuntui tulevan samalta suunnalta. Yksikään maali ei Lankisen piikkiin mennyt, mutta ilmeisesti tuo Lankisen hehkutus on sen verran mennyt ihon alle, että pitää jotain epätoivoista kommenttia kaivaa takataskusta.

Lauantaina IFK:n maalilla saatetaan hyvinkin nähdä Engren. Ei hänkään ole huonosti pelannut talven ja kevään aikana, edessä on vaan ollut vieläkin parempi veska, joka on ollut parhaimmillaan lähes maaginen.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Ruohomaan loukkaantumiseen johtanut kontakti ei kuitenkaan jäänyt vaivaamaan Kärppien päävalmentajaa Mikko Manneria.

– Ei todellakaan ole tuomareille mitään terveisiä. Tämä on juuri sellaista show’ta kuin pitää ollakin. Molemmat joukkueet taistelevat todella lujaa, Manner sanoi."

Tässäpä mallia sika-IFK:sta valittaville puupäille (niille harvoille mutta äänekkäille) joille melko tavanomaisetkin tilanteet ovat hirveitä teurastuksia ja tarkoituksellisia vahingoittamisia. Peukkua näin vastustajanleiristä taistelevalle Kärppälaumalle ja oikealla asenteella sitä johtavalle valmentajalleen. Kyllä tuo asenne varmaan tarttuu pelaajiinkin ainakin tämänpäiväisen perusteella.

Lennun tilanteesta tosiaan ei mitään aihetta nokankoputuksiin. Omien sanojensakin mukaan lähti taklaamaan ja Hakanpään käsi nousee vasta kontaktin jälkeen. Propsit myös Hakanpäälle tyylikkäistä kommenteista. Kelpaisi minun IFK:hon luutimaan koska tahansa.
 

Ardbeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Engren pelatkoon lauantaina. Ei epäluottamuksena Kekelle, vaan ihan levon kannalta. Atte kuitenkin liigaan erittäin kovan tason veskari.
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Engren pelatkoon lauantaina. Ei epäluottamuksena Kekelle, vaan ihan levon kannalta. Atte kuitenkin liigaan erittäin kovan tason veskari.
Olisi ihan typerää antaa Kärpille yksi ilmainen. Lankinen uuniin, ei kahta sanaa.
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Miksi Aten peluuttaminen tarkoittaa automaattisesti tappiota?
Lankisen kanssa on kaikin puolin todennäköisempää voittaa. Ei tuo mitään lepoa tarvitse.
 
Naurettavia nämä veskarikeskustelut puolin ja toisin. Nähdäkseni kumpikaan maalivahdeista ei ole päästänyt ainuttakaan helppoa, vaan kaikki maalit ovat menneet enemmän tai vähemmän kenttäpelaajien piikkiin.
 

Ardbeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Lankisen kanssa on kaikin puolin todennäköisempää voittaa. Ei tuo mitään lepoa tarvitse.

Kaipaisin edelleen vähän perusteluja tähän. Atte keräsi alkukaudesta lähes yksin ison kasan pisteitä ja on useamman kauden perusteella yksi liigan kärkipään maalivahdeista. Kekellä ei ollu paras päivä tänään, ja mielestäni on syytä pitää yllä molempien maalivahtien pelituntumaa. Varsinkin kun Atte nyt ei ole mikään oma junnu 10 pelin liigakokemuksella, jota ei uskalla playoffeissa laittaa maalille
 

fewe0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Senators
Kärpät tuli juuri niin kovaa kuin odotin ja sarja on jälleen auki.

Junttilan nousuista sen verran, että kerran kolmesta kun sitä röyhkeyttä löytyy niin suurinosa päättyy maaliin. Liikaa neppaillaan edelleenkin ja liian vähä uskalletaan nousta maalille ja katsoa kuin käy. Miskalta tätä rohkeutta ei onneksi puutu ja komeasti lykkäsi tuon voittomaalin! Nousee jälleen Sillin ohella isoksi palaseksi tätä kevään kärppää. Lauantaina fiksu kotipeli ja päästään lukemaan kun täällä tulee joulutorttuja pöksyistä :)
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
2/3 oikein tuossa tilanteessa tuomareilta. Petrell joutui nolosti ja puhtaasti jyrän alle hakiessaan pommia. Bertrand kampitettiin ennen kuin Kivihalme joutui kampittamaan. Ei huonosti siis.

Se minua ihmetyttää, että mikä Dufvan vuosien JYP tuolla on punaisessa nutussa? Trappia, trappia ja trappia kiekottomien estämisen päälle. Mutta mikäs siinä jos kotiyleisölle kelpaa.
 

Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Otteluseuranta on ihan oma maailmansa, mutta jos lällättely jatkuu täälläkin niin silloin toki pitää uittaa tervassa ja höyhenissä.
En panisi ollenkaan pahaksi jos siellä otteluseurannassakin olisi jotain järkeä. En ehtinyt matsia katselemaan ja yritin käydä otteluseurannassa katselemassa mitä ottelussa on tapahtunut. Aika kiire tuli pois.
 

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Kaipaisin edelleen vähän perusteluja tähän. Atte keräsi alkukaudesta lähes yksin ison kasan pisteitä ja on useamman kauden perusteella yksi liigan kärkipään maalivahdeista. Kekellä ei ollu paras päivä tänään, ja mielestäni on syytä pitää yllä molempien maalivahtien pelituntumaa. Varsinkin kun Atte nyt ei ole mikään oma junnu 10 pelin liigakokemuksella, jota ei uskalla playoffeissa laittaa maalille
Jos ei mennä tekniikan puolelle, niin ensinnäkin poffeissa pelaavat parhaat. Mitään nuorisuomi-juttuja ei semeissä enää tarvita. Alkukauden suoritukset eivät voi olla enää relevantteja.

Tässä vielä sama numeroina:

Lankinen runkosarjassa: 94,58 %
Engren runkosarjassa: 91,37 %

Lankinen pudotuspeleissä: 93,98 %
Engren pudotuspeleissä: 89,06 %

Engrenin pudotuspelinäytöillä maalille on asiaa vain jos Lankinen loukkaantuu.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Jos ei mennä tekniikan puolelle, niin ensinnäkin poffeissa pelaavat parhaat. Mitään nuorisuomi-juttuja ei semeissä enää tarvita. Alkukauden suoritukset eivät voi olla enää relevantteja.

Tässä vielä sama numeroina:

Lankinen runkosarjassa: 94,58 %
Engren runkosarjassa: 91,37 %

Lankinen pudotuspeleissä: 93,98 %
Engren pudotuspeleissä: 89,06 %

Engrenin pudotuspelinäytöillä maalille on asiaa vain jos Lankinen loukkaantuu.
Tuota lukua selittää sekin, että Engren on pelannut sen katastrofialku- ottelun lisäksi vain yhden kokonaisen pelin, eli se vaikuttaa hänellä paljon enemmän kuin Lankisella, jolla 6 muuta peliä tasoittavat tilastoa. Mulla on nyt luottoa molempiin, mutta Lankinen on tietysti se ykköshevonen.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät teki neljästä maalista 3 maalia maalin edestä. Harvinaista herkkua Kärpille Hifkiä vastaan. Varmaan Hifki hakee seuraavaan peliin muutosta tuossa asiassa, että Kärpät ei pääse maalin eteen noin. Maalin edessä vain makuupaikkoja, vai miten se menee.
 
Kärpät teki neljästä maalista 3 maalia maalin edestä. Harvinaista herkkua Kärpille Hifkiä vastaan. Varmaan Hifki hakee seuraavaan peliin muutosta tuossa asiassa, että Kärpät ei pääse maalin eteen noin. Maalin edessä vain makuupaikkoja, vai miten se menee.

Itse en kyllä nyky Ifk:ta pidä kovin fyysisenä, Kärpät jopa vie tätä osa-aluetta tässä sarjassa. Varmasti heidän pitää reagoida tähän ja yrittää pitää sota-alue puhtaana keinolla millä hyvänsä. Nyt pitää haastaa ja ajaa maalille entistä enemmän mustelmia pelkäämättä. Kotiyleisö ja "kotituomarit" tuonevat tämän myötä ylivoimaa joka pitää käyttää hyväksi. Kärpillä on kaksi tulosyksikköä ja kahden muun pitää tehdä armottomasti sitä työtä millä näistä tulosyksiköistä saadaan kaikki irti. Repiä, raastaa, taklata, ajaa maalille ja hankkia ylivoimaa.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse en kyllä nyky Ifk:ta pidä kovin fyysisenä, Kärpät jopa vie tätä osa-aluetta tässä sarjassa. Varmasti heidän pitää reagoida tähän ja yrittää pitää sota-alue puhtaana keinolla millä hyvänsä.
Kyllä minä sanon, että Hifki on tuossa "fyysisyydessä" liigan kärkeä ehdottomasti. Esimerkiksi runkosarjan lopulla näin Kärpiltä 2 vieraspeliä, toinen Hifkiä vastaan ja toinen Tapparaa vastaan. Vieraspelissä Hifkiä vastaan oli huomattavasti enemmän taklauksia, kuin Tapparaa vastaan. Tappara-Kärpät pelissä ei juuri taklauksia nähty, kun taas tuossa HIFK-Kärpät pelissä oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Kärpistä sanoisin, että pahimmoilleen joukkue on todella pehmeä, mutta parhaimmillaan se pystyy haastamaan fyysisessä pelissä kenet vaan liigassa, kuten eilenkin. Kärpissä fyysisyydestä ei tehdä kuitenkaan numeroa, vaan mennään tilanteen mukaan pelin osana.
 
Kärpistä sanoisin, että pahimmoilleen joukkue on todella pehmeä, mutta parhaimmillaan se pystyy haastamaan fyysisessä pelissä kenet vaan liigassa, kuten eilenkin. Kärpissä fyysisyydestä ei tehdä kuitenkaan numeroa, vaan mennään tilanteen mukaan pelin osana.
Tätä juuri tarkoitin ja yritin sanoa. Kärppiä ei pidetä erityisen fyysisenä mutta halutessaan/tarvittaessa pystyy liigassa vastaamaan kenelle vain korostamatta sitä tai tekemättä siitä numereoa.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tätä juuri tarkoitin ja yritin sanoa. Kärppiä ei pidetä erityisen fyysisenä mutta halutessaan/tarvittaessa pystyy liigassa vastaamaan kenelle vain korostamatta sitä tai tekemättä siitä numereoa.
Kyllä, juuri noin.
Minun mielestä Kärppien joukkueen rakennuspolitiikka on ollut aina oikea ja hyvä, koska minun mielestä Kärppiin haetaan aina pelaajia, jotka osaavat PELATA. Ei haeta "pelkästään" fyysistä tai isokokoista romuluista pelaajaa, vaan haetaan pelaajia jotka osaavat PELATA. Tuohon "pelaamiseen" liittyy sitten se "fyysinen preesens" yhtä lailla kuin taito ja kaikki muutkin ominaisuudet. Mediassa, jonka kautta seurat tiedottavat ja kertovat joukkueen rakentamisesta, puhutaan todella vähän tuosta "pelaamisen" (taito PELATA jääkiekko -nimistä peliä) näkökulmasta. Itse jos rakentaisin jääkiekkojoukkueen, niin tuo olisi yksi joukkueeni rakentamisen "arvoista".
 

manemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Hyvätasoinen ja jännä peli eilen. Juuri sellainen kuin tässä vaiheessa playoffeja kuuluukin olla. Ihmetyttää vielä miten Kärppien otteet jäi Raksilassa niin vaisuksi. IFK oli hyvä, tarkka ja tehokas, mutta tuo Raksilan peli meni Kärpiltä jotenkin ohi. Eilen oli kummallakin hyvin vauhtia ja tunnetta pelissä. Jotenkin on nyt sellanen fiilis että tässä sarjassa mennään seitsemänteen peliin. Ja hyvä jos menee, mukavahan näitä on katsella :)
Vähän ärsyttää nuo valtamedioiden otsikot 'sulamisista'. Kärpät pelasi hyvin eilen kolmannen erän ja nousu tasoihin oli ihan ansaittu, mutta ei mun mielestä IFK mitenkään 'sulanut'. Täydellä höökällä painoivat menemään mm. heti 3-2 kavennuksenkin jälkeen. Ja jatkoerässä IFK oli aktiivisempi ennen Humalojan maalia.
Toivottavasti lauantaina Raksilassa peli nousee samalle tasolle kuin eilen ja että Ruohomaa pystyy vielä pelaamaan.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vähän ärsyttää nuo valtamedioiden otsikot 'sulamisista'. Kärpät pelasi hyvin eilen kolmannen erän ja nousu tasoihin oli ihan ansaittu, mutta ei mun mielestä IFK mitenkään 'sulanut'.
Sanoisin, että nämä alta 30-vuotiaat jääkiekon seuraajat ovat alkaneet käyttämään väärin termiä "sulaminen" näin vähän iäkkäämmän kiekonseuraajan näkökulmasta. Sitä myöten on olemassa vaara, että termi "sulaminen" kokee inflaation! Kahden maalin etumatkan menettäminen ei ole "sulamista", vaan jääkiekolle tyypillinen ja ominainen tilanne. Kahden maalin johto on jääkiekossa erittäin "vaarallinen" "olotila" - johtoasemassa olevan ei ole varaa tuudittautua mihinkään turvalliseen olotilaan, vaan heidän täytyy tiedostaa se, että hetken humauksessa tuo kahden maalin johto on kurottu umpeen ja menty jopa ohi. Jääkiekko on maailman vauhdikkain pallopeli, eikä kahden maalin etumatka ole lajissa vielä mikään. Periaatteessa kaksi hyökkäystä, ja tuo kahden maalin etumatka on kurottu kiinni.

Sen sijaan jos menettää jääkiekossa neljän maalin etumatkan "lyhyessä" ajassa, on kyse tällöin ns. "sulaminen". Välttämättä kolmenkaan maalin etumatkan menettäminen ei ole ns. sulaminen, mutta neljän maalin etumatka alkaa jo olemaan. Kahden maalin etumatkan menettäminen ei ole missään nimessä "sulamista".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös