Mainos

Playoffs 2018 finaalit: KeuPa HT – TUTO Hockey

  • 50 292
  • 284

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Realismia nyt ei myöskään ole 25 omaa sopimuspelaajaa, etenkään kun kaverit samassa sarjassa eivät lainaamista lopettaisi vaikka KeuPa sen tekisi tai vaikka koko joukkue poistuisi kiekkokartalta. Yhtä mieltä olemme kuitenkin varmasti siitä, että jotain tarttis tehdä.

Jos nyt lukisit näitä viestejä ihan rauhassa ja ensin henkeä vetäen, niin huomaisit, että myös noista realiteeteista ovat ihan kaikki samaa mieltä. Aivan kaikki. Jokainen.

En oikein ymmärrä sitä, miksi KeuPaa kakkosdivarista saakka seuranneet eivät saisi kannattaa täällä omaa joukkuettaan.

WTF?!

Se, että viestistä toiseen jotain SaPKoa tai Jokipoikia edelliset noin 100 vuotta seuranneet tulevat kertomaan ettei ketään kiinnosta

Viestistä toiseen? WTF?! VOL II.

Se mikä puolestaan KeuPan "herkkähipiäisiä" täällä ärsyttää, on tuo KeuPan jatkuva syyttäminen kaikesta mahdollisesta.

”Jatkuva” syyttäminen ja vieläpä ”kaikesta mahdollisesta”. Voi jumalauta.

Hieman huvittaa lukea täältä, kuinka joku muu valmentaja olisi pärjännyt tällä kaudella KeuPan kanssa paremmin kuin Mikko Heiskanen

WTF?! VOL III.

Alkaa todella pikku hiljaa maistua puulta tämä jatkuva uhriutuminen. Aivan tolkutonta paskaa. Viestistä toiseen yksi toisensa perään todistelee papukaijan lailla miten ei KeuPaa seurana syytetä mistään, mutta se ei estä lainaamani viestin kaltaisia vuodatuksia.
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
No eipä olisi LikainenLegenda voinut paljoa paremmin tuntemuksia tiivistä”.

Eikö todellakaan? Tuo oli siis ihan maksimaalinen suoritus?

Kyllä mä sanoisin, että petrattavaa viestissä oli. Viestissä ei muistettu kertoa, että ketjussa syytetään KeuPaa mm. Syyrian sodasta ja jalkasilsasta.
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Pieni korjaus anteeksipyynnön kera. Onhan KeuPaa syytetty jostain, nimittäin maalivahdin maskista. My bad.
 
NatKingCole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoin kilpailu
Ei tämä nyt ihan kaikille kristallisoidu. Systeemi tässä on mätä ja ärsyttää ja KeuPa sattuu olemaan tämän systeemin ilmentymä. Tällainen farmitoiminta pitemmän päälle on näivettänyt mestistä ja tulee niin tekemään jatkossakin. Mutta sitähän keuruulaiset ei huumassaan suostu myöntämään ikinä.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT

Totta helvetissä se on näiventänyt Mestistä ja tulee niin tekemään jatkossakin. Ei kai tuon myöntämiseen mitään Sherlock Holmesia tarvita. Se ei silti ota mitään pois KeuPan hienolta kaudelta, tavasta millä joukkue on syksystä saakka kaukalossa esiintynyt tai mistään muustakaan.

Enkä sano, että sinä tai kukaan muukaan tähän ketjuun kirjoittaneista on viime päivinä tällaista väittänyt. KeuPan mollaaminen ja syyttäminen milloin mistäkin perustuu omiin havaintoihini kauden mittaan Jatkoajan keskustelupalstalla milloin missäkin ketjussa.

Omaan tajuntaani ei istu se, miksi KeuPan kannattamista pitkään joukkuetta seuranneiden kannattajien toimesta katsotaan kieroon. Systeemi on mikä on ja vika on jossain muualla kuin KeuPassa, saati sitten muutamassa internetin keskustelupalstalle kirjoittavassa kannattajassa.
 
Iltapuhde

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT, JYP, Ilves
No nyt menee taas aivan turhaksi saivarteluksi. Numero 1080p ei ole tietoinen monissa muissa viestiketjuissa tapahtuneesta kirjoittelusta, joten kannattaa olla kommentoimatta ja olla tarttumatta asioihin joista ei tiedä mitään, eli sinun erityisesti kannattaa vetää happea välillä. LikainenLegenda kirjoittaa viestissään pelkkää asiaa ja jotta näistä asioista pääsee perille, olisi paneuduttava useisiin muihin viestiketjuihin.

NatKingColelle vastaan omalta osaltani että kyllä minä olen tuon farmi-asian tiennyt ja myöntänyt itselleni aikoja sitten, koska seuraan KeuPaa jatkuvasti, moni muukin varmasti myöntää. Mutta oletko sitä mieltä että meidän pitäisi hyljätä kannattamamme seura, tai alkaa kirjoittaa täällä vähän samaan tyyliin kuin eräät muut? Ymmärretään kyllä että moni haluaa itsenäisiä seuroja mestikseen, sellaisia jotka toimivat omillaan ja muodostaisivat vahvan ja kiinnostavan mestiksen ja jonka parhaat seurat pystyisivät haastamaan Liigaseuroja (Liigan mahdollisesti auetessa). Näistä asioista jankuttaminen täällä KeuPaa koskevissa ketjuissa kuitenkin jaksaa ihmetyttää, mutta kaippa näitä sitten vaan jotkut haluaa pitää esillä joka ketjussa että asia olisi näkyvillä.

Ja joo, olisi kiva jos Lassilla olisi KeuPa-väreihin maalattu maski, mutta en voi vaikuttaa siihen asiaan pätkääkään.

Saapa nähdä saataisiko tänään Keuruulla kunnon trilleri, jopa ensimmäinen jatkoille menevä ottelu tässä sarjassa...
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Numero 1080p ei ole tietoinen monissa muissa viestiketjuissa tapahtuneesta kirjoittelusta, joten kannattaa olla kommentoimatta ja olla tarttumatta asioihin joista ei tiedä mitään, eli sinun erityisesti kannattaa vetää happea välillä.

Eihän näissä jutuissa hermot voi mennä. Jos mä käytän kirosanaa tai kahta, niin ei saa antaa sen hämätä. Vastasin vain Legendalle hiukan tuhdimmin, syystä että kaverin teksti oli myöskin varsin tuhtia. Se oli tosi tuhtia, niin tuhtia, ettei läpi nää. Kuten lauloi aikanaan Eputkin.

Mutta, tuossa heti alkuun mainitset sen varsinaisen asian pihvin, jota minäkin olen yrittänyt selittää, varsin kehnolla menestyksellä. Eli mitä ikinä muissa ketjuissa puhutaankin, niin niitä asioita pitäisi käsitellä juuri niissä ketjuissa. Te ikäänkuin tulette kippaamaan tähän ketjuun sitä samaa shittiä jota jossain muualla teille tarjotaan. Kipatkaa siis jatkossa niihin ketjuihin.

LikainenLegenda kirjoittaa viestissään pelkkää asiaa ja jotta näistä asioista pääsee perille, olisi paneuduttava useisiin muihin viestiketjuihin

I rest my case.

Ja joo, olisi kiva jos Lassilla olisi KeuPa-väreihin maalattu maski, mutta en voi vaikuttaa siihen asiaan pätkääkään.

Eikä ainoastaan kiva, vaan pitäisi olla itsestäänselvyys.
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Ja pelataan sitä ihan lätkääkin tänään. Rosterit näyttää koko lailla eilisen kaltaisilta, ainakin TUTOn osalta. Mäkelän nimeä ei näy, mutta eipä se eilenkään juuri pelata tainnut, vaikka kokoonpanossa olikin.

Toivotaan nyt, että halli olisi Keuruulla loppuunmyyty. Jos ei ole, niin jollain lailla surullista se on. Ja lippurahat sitten hyvään jemmaan, ettei pitkäkyntiset taas niitä vie...
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Ei tämä nyt ihan kaikille kristallisoidu. Systeemi tässä on mätä ja ärsyttää ja KeuPa sattuu olemaan tämän systeemin ilmentymä. Tällainen farmitoiminta pitemmän päälle on näivettänyt mestistä ja tulee niin tekemään jatkossakin. Mutta sitähän keuruulaiset ei huumassaan suostu myöntämään ikinä.

Tunnelma finaaleissa on kyllä oudon vaisu. Ei voi olla sattumaa, että näin on, kun toisena osapuolena on joukkue millaisia ei haluttaisi nähtävän. YLE se vaan kuitenkin on vahvasti tässä hehkutuksessa mukana. Kas kun eivät seuraavaksi tee ohjelmaa siitä kellä on kaunein koti ja sen voittaja asuukin vanhempiensa luona.

Mutta, tuossa heti alkuun mainitset sen varsinaisen asian pihvin, jota minäkin olen yrittänyt selittää, varsin kehnolla menestyksellä. Eli mitä ikinä muissa ketjuissa puhutaankin, niin niitä asioita pitäisi käsitellä juuri niissä ketjuissa. Te ikäänkuin tulette kippaamaan tähän ketjuun sitä samaa shittiä jota jossain muualla teille tarjotaan. Kipatkaa siis jatkossa niihin ketjuihin.

Kyllä sitä samaa tarjotaan ihan tässäkin ketjussa. Toisessa viestissä toisella puolen Suomea asuva, oletettavasti eilen jossain muualla kuin Kupittaalla iltaansa viettänyt kaveri tulee kertomaan kuinka vaisu tunnelma finaaleissa on ja melko suoraan vihjaa tämän johtuvan KeuPasta. Tämä onneksi tuli paikallaolijoiden toimesta kumottua. Toisessa puolestaan hän kertoo Mestiksen mädästä systeemista ja KeuPasta sen ilmentymänä. Ei mielestäni liity finaaleihin.

Ja pelataan sitä ihan lätkääkin tänään. Rosterit näyttää koko lailla eilisen kaltaisilta, ainakin TUTOn osalta. Mäkelän nimeä ei näy, mutta eipä se eilenkään juuri pelata tainnut, vaikka kokoonpanossa olikin.

Toivotaan nyt, että halli olisi Keuruulla loppuunmyyty. Jos ei ole, niin jollain lailla surullista se on. Ja lippurahat sitten hyvään jemmaan, ettei pitkäkyntiset taas niitä vie...
KeuPalta puolestaan Huhdanpää heitetty poppareille eilisestä, Paalanen nostettu hyökkääjäksi, mikä on ihan hyvä ratkaisu. Tuo sitä energiaa rymistelyllään.

KeuPan otteluennakon mukaan ennakkolipunmyynnin perusteella odotetaan paikalle kauden ennätysyleisöä.
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
YLE:lläkin näemmä jauhaa, että Turussa oli eilen ”hiukan odottava tunnelma”. Todella outoa, hankala tajuta että ainakaan kukaan eilen paikalla ollut olisi tuollaista mieltä.
 
J_L_

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT,Washington Capitals,Los Angeles Kings
Enää yksi voitto!!
Sehän otetaan viimeistään kotona Keskiviikkona, peruspeli riittää KeuPalle
eilen jäi vähän piippuun.
 
Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Näistä asioista jankuttaminen täällä KeuPaa koskevissa ketjuissa kuitenkin jaksaa ihmetyttää, mutta kaippa näitä sitten vaan jotkut haluaa pitää esillä joka ketjussa että asia olisi näkyvillä.

Juu, eniten ihmetyttää se, että näitä haluavat pitää esillä juuri KeuPan kannattajat silloinkin, kun kukaan muu ei niistä kirjoita.

Ja mitä siihen maalivahdin maskiin tulee, niin itse vetäisin vastaavassa tilanteessa maalivahtina vaikka teipin toisen joukkueen logon päälle, jollei kukaan muu tajua sitä ehdottaa. Yleensä tuollainen kyllä herättää kannattajissa niin paljon tunteita, että seuran inboxi täyttyy logon peittämistä vaativien yhteydenotoista. Eri asia toki on, jos Lukon kanssa on sovittu, ettei logoa saa peittää.

Illan ottelun lopputulos ei varmaan ketään yllättänyt. Ja tuskin sekään tulee yllättämään, että TUTO on maanantaina taas uudestisyntynyt. Sen sijaan olisi yllätys, jos Matias Lehtonen tekisi joukkueen kannalta jotain hyödyllistä. Hän on ollut finaaleissa totaalisen surkea, äärimmäisen itsekäs ja käsittämättömän huolimaton.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Pelistä jäi päällimmäisenä mieleen numero 33. Mikähän mahtoi olla prosentti, jolla syötöt päätyivät omille. Veikkaa 12-17, ei yhtään enempää.
Meillä Hakalissa kisakatsomo kritisoi yleisöä: kun meidän kylän poika Paalanen ajeli sen pakin puolen kentän vauhdilla päätyyn keräilemään kamojaan, niin yleisö kyllä kohahti. Mutta fanijoukon "Hakali!" huuto jäi uupumaan:)
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Anniskelukatsomo näytti toimivan. Sen sijaan fanikatsomolle pitäisi löytää jokin uusi järkevä paikka. Ympärille tulee kummasti aina tyhjää tilaa, kun rumpu alkaa paukkua. Säkkipillinsoittajaa en nähnyt.

Mihin sektoriin fanikatsomo on nyt sijoitettu? Entinen fanikatsomo eli B-katsomohan on muutettu anniskelualueeksi.
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Tai olisikohan fiksua siirtää anniskelukatsomo toiselle puolelle kenttää jossa muutenkin istuu vähemmän yleisöä?

Tätä minäkin ajattelin. Olisi kiva tietää, että miksi tuohon ratkaisuun päädyttiin, siinä toisessa kulmassa ei paljoa porukkaa koskaan ole. Ja vielä vähemmän sellaisia, jotka ehdottomasti haluaisivat siellä istua. Fanikatsomon paikka taas on ollut sama ties kuinka kauan, ja voin uskoa, että tuota pakkosiirtoa ei hirveästi siihen kuuluvien suulla ole kehuttu.
 
Iltapuhde

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT, JYP, Ilves
Siinä on kyllä monilla karmea ero että miten tuon pelin näkee, riippuen siitä voitetaanko peli vai hävitäänkö. Itsestäkin tuntuu monesti että oma joukkue pelasi huonosti jos peli hävitään, mutta hyvin jos peli voitetaan. Näinhän se tietysti aika pelkistetysti onkin, tavoitteenahan on olla vain parempi paikallaolevista. Katsojaa yleensä potuttaa jos oma suosikki häviää ja monesti nähdään vain oman joukkueen epäonnistuminen, eikä suostuta näkemään vastustajan hyvyyttä. Joillekin on erityisen vaikeaa tunnustaa vastustajaa paremmaksi. Niinpä toteankin että tänään oli huikea matsi, laidat rytisi ja vauhti oli kova. Nyt sitten KeuPalla toimi oman puolustusalueenkin peli, eikä kiekon kanssa jääty nysväilemään ja paineen alta päästiin pois. Myös vedot peitettiin ansiokkaasti, joten parin paikan hyödyntäminen riitti. Läheltäpiti-tilanteitahan oli molemmilla muutama, mutta sitkeästi tuntuu voitto jäävän sille joka ensimmäisen maalin tekee. Että tällaista jaarittelua tähän väliin.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Olisi kiva tietää, että miksi tuohon ratkaisuun päädyttiin, siinä toisessa kulmassa ei paljoa porukkaa koskaan ole.
B-katsomon vieressä olevassa ravintolassa on useampia anniskelupisteitä kuin kaupungin puoleisessa päädyssä olevassa ravintolassa, mikä on usein myös yksityiskäytössä (eilenkin), jolloin sieltä ei voida katsomomyyntiä järjestää.

Eivätköhän fanit siirry Hippoksentien puoleisessa päädyssä olevaan M-katsomoon.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
KeuPa vei eilisen pelin ja täysin ansaitusti. TuTo ei oikein saanut tarvittavaa energisyyttä ja intensiteettiä peliinsä. Hallinta oli pelistä 2/3 kotijoukkueella ja kovan luokan maalipaikatkin menivät kotijoukkueen hyväksi samassa suhteessa. Alku oli TuTolle pelissä jo vaikea, kun jälleen loistopelin pelannut KeuPan Markus Jokinen onnistui maalinteossa jo 6 minuutin kohdalla. Jokinen on nousemassa finaalien MVP:ksi ja oli tässäkin pelissä jokaisessa KeuPan maalissa mukana. Jokisen onnistuessa maalinteossa KeuPa on voittanut finaalipelejä ja kun miehen tehot ovat jääneet piippuun on tappio yleensä tullut. 5 finaalipelissä Jokinen on kerännyt nyt tehot 5+1=6 ja on pudotuspelien pörssikärki.

Mistä TuTon vaisuus pelissä johtui? Jollain tavalla joukkue ei ehkä onnistuntu palautumisessa ja paukut jäivät piippuun? KeuPa myös onnistui nostamaan tasoaan kriittisellä hetkellä paremmin ja pelasi ajoittain pienessä hurmoksessa kotiyleisönsä edessä. TuTo pelasi hieman samalla tavalle tätä edeltäneessä pelissä. Toivo kuitenkin vielä elää vahvana TuTon puolesta ja viimeiseen oljenkorteen tarrataan tiukasti. Uskoa riittää täälla ainakin vielä finaalisarjan kääntämisestä. Altavastaajan asemasta on noustu ennenkin ja yksi G7 voitto tältä kaudelta on jo taskussa.

Kupittaalle lienee odotettavissa myös "pientä" invaasiota Keuruulta seuraavaan otteluun, kun mestaruus on katkolla. Pelipäivä on tosin maanantai, joten tuskin kuitenkaan Keuruukaan täysin pysähtyy. Muistan vielä Mestiksen avauskauden 2000-2001 ja TuTo-Jukurit finaalisarjan, kun Mikkelistä tuli lähemmäs puoli hallia tässä vaiheessa yrittämään Turun valloitusta. Saapa nähdä mitä on maanantai tuo vielä mukananaan. Tänään oli myös kunnioitusta herättävä juttu KeuPan tarinasta Turun Sanomissa. Uskomattomat ovat olleet vaiheet KeuPalla, mistä tähän pisteeseen on päästy. Kyläseuran tuhkimotarina pitää sisällään varmasti kaikenlaista.
 
JusuPlus

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, KeuPa HT

Keuruun kaupunki tarjoaa KeuPa- faneille huomenna matkan Turkuun, hienoa pelisilmää kaupungilta. Tällä hetkellä kaksi linja-autollista ilmoittautunut reissuun.

KeuPa HT ja runsaslukuinen fanijoukko Turkuun Mestiksen finaaliotteluun - Suur-Keuruu
 
Todella hieno oivallus Keuruun kaupungilta, iso peukalo täältä. Tuollainen ei rahallisesti suuri panostus ole, mutta ei jää keneltäkään huomaamatta.

Hoitaisikohan Keuruu myös Lehtisen maskin teippauksen? Ei tosiaan hirveitä maksaisi sekään, tosin nyt loppunee jo aika kesken...
 
J_L_

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT,Washington Capitals,Los Angeles Kings
Todella hieno oivallus Keuruun kaupungilta, iso peukalo täältä. Tuollainen ei rahallisesti suuri panostus ole, mutta ei jää keneltäkään huomaamatta.

Hoitaisikohan Keuruu myös Lehtisen maskin teippauksen? Ei tosiaan hirveitä maksaisi sekään, tosin nyt loppunee jo aika kesken...

Ei se KeuPan sopimus pelaajaksi sillä muutu :'D
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Ottelusarja ei ole vielä taputeltu, vaikka usea KeuPan kannattaja lauantain finaalin niin toistelikin. KeuPa jäi aika lailla jalkoihin edellisellä kerralla Turussa, ja uskotaan näin käyvän huomennakin. Silloin katseet siirtyvät maagiseen seiskapeliin, ja kaikki on mahdollista.

Pohjanoksa antaa joukkueelleen mahdollisuuden menestyä illasta toiseen. Nyt on TUTO:n isojen pelaajien nostettava tasoaan, tarvittavat maalit on iskettävä keinolla millä hyvänsä.

Toivottavasti Turkukin herää maanantaina, kaupungissa pelataan kauden viimeinen todellista panosta sisältävä kiekko-ottelu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös