Playoffs 2018 finaalit: KeuPa HT – TUTO Hockey

  • 48 943
  • 284
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Nää on jänniä. Voin vaan kuvitella sitä, miltä Keuruulla tuntuu tällä hetkellä. Mestiksen mestaruus on kuitenkin aika pitkälle suurinta, mitä siellä voitiin edes kuvitella joku kymmenen vuotta takaperin.

KeuPa osasi ja ne teki sen. Keuruu on ansainnut kiekkonsa puolesta jokaisen suitsuksen puolelleen. Tää oli KeuPan hetki ottaa se mestaruus ja perkele, ne meni ja teki sen! Happamia kommentteja asiasta saa tulla vasemmalta ja oikealta, ei paljoa paina. Oman kaupungin joukkuetta täällä jokainen kannattaa lähtökohdista riippumatta, eikä tällaisen pitänyt olla Keuruulla koskaan mahdollista. On se.
Ei edes villeimmissä unissa. Kymmenen vuotta sitten suurinta mitä Keuruulla voitiin kuvitella, oli että hyvänä kautena KeuPa saattaisi pärjätä kakkosdivarin lohkossaan sen verran hyvin, että pääsisi keväällä kokeilemaan tasoaan jotain muuta joukkuetta, kuin arkisia Suolahden Urhoja ja Jämsän Kiekko-Susia ynnä muita vastaan. Mitään edellämainituilta poisottamatta. Niin, ja jos joku joka väittää Keuruun jäähallia Suomen kylmimmäksi, ei ole kyllä koskaan käynyt Suolahden jäähallissa..

Kaudella 2009-2010 alkoi nousu joka huipentui eilisiltaan. Syksyllä 2011 sitten nousu Suomi-sarjaan, tasapisteissä muistaakseni TuusKin kanssa, mutta KeuPa maalierolla Suomi-sarjan karsinnoista loppusarjaan. Tuolloin tuntui jo riittävän epärealistiselta, kun Keuruun jäähallissa luisteli yht'äkkiä perinteisiä ja suhteellisen tunnettuja seuroja, kuten esimerkiksi KooVee tai FPS. Kevät 2012 huipentui Suomi-sarjan mestaruuteen ja Mestis-karsintoihin, joissa Mestis-paikasta oli kuitenkaan turha edes unelmoida, niin epärealistista se oli.

Kun toinen Suomi-sarjan mestaruus kaksi vuotta myöhemmin tuli, ei silloinkaan käynyt edes mielessä, että seuraavana syksynä KeuPa oikeasti pelaisi Mestistä. Siitäkään huolimatta vaikka etukäteen oli kerrottu, että Suomi-sarjan sen kauden mestarilla on oikeus hakea Mestis-lisenssiä. Sieltä se paikka kuitenkin tuli ja nyt ollaan tässä. Ja nimenomaan: Tällaisen ei pitänyt koskaan olla Keuruulla mahdollista. Ja toden totta vaikea tuota on vieläkään uskoa.
 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Mutta miksi? Edelleen, miksi? En kysynyt mitä se oli, kysyin miksi.

Ihan sama miksi. Sillä ei ole mitään merkitystä, vaikks Keinänen olisi kussut KeuPalaisten juomapulloon. Sarja on ohi ja sen jälkeen kunnioitetaan vastustajaa ja voittaja sitäkin suuremmalla syyllä.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Ehkä tää olikin hyvä asia. Siis KeuPan mestaruus. On saanut eilisen illan ja tämän aamun lueskella joka mediasta onnitteluja KeuPalle ja monessa kommentissa lisänä on vielä ihmetelty kuinka kova juttu noin pienen kaupungin mestaruus on. Nämä on niitä ihmisiä, jotka eivät seuraa Mestistä vähänkään pintaa syvemmälle, mutta ei se haittaa, niitäkin ihmisiä tarvitaan. Kolmen viimeisen finaalin pelin taso oli hyvä, ja myös täältä jatkiksen puolelta saanut lukea kehuja pelin tasosta. Ehkä nuo YLEn näyttämät finaalit herättivät ihmisten kiinostusta, jotkut kiinostuivat sarjan tasaisuudesta, jotkut ehkä pelintasosta. Mutta ensi kaudella nään jopa terveeemmän Mestiksen kuin tällä kaudella, toki ei lähellekkään sellaista, mitä sen tulisi olla.
Totta, näistä ihmisistä saattaa joku päivä tulla niitä, jotka seuraavat Mestistä pintaa syvemmältä ja niin edelleen. Ei Keuruun jäähallin katsojakunnasta varmasti läheskään edes puolet tajua, että ei KeuPan mestaruus mikään jättiyllätys ollut. En nyt itsekään olisi ihan mestaruuteen ennen kauden alkua uskonut, mutta kyllä tuolla kokoonpanolla ilman muuta hyvät mahdollisuudet tapella hyvistä sijoituksista oli. Joka tapauksessa tuo David vs. Goljat -henkinen äimistely, jossa KeuPa edustaa "pienenpientä" Davidia hieman huvittaa. Ihmeen tästä toki tekee se kuinka Keuruun kokoisesta kylästä etenkään voi edes tulla Mestis-tason seuraa, mutta se on jo toinen juttu.

Kaksi viimeistä peliä oli kyllä mielestäni todella laadukkaita jääkiekko-otteluita ihan puolin ja toisin ilman värilasejakin, vaikka lopputulokset molemmissa olivatkin suotuisia. Vauhtia ja vaarallisiakin tilanteita riitti, kuitenkin pelissä riitti myös järkeä. Pelillisesti todella hyvää mainosta Mestikselle. TuTolla tosiaan melkoinen saldo noiden tolppakutien kanssa. Eilenkin taisi olla pari kappaletta, tosin 5 senttiä taas toiseen suuntaan ja kiekko olisi mennyt kokonaan ohi. Tolpan ja maalin välillä on kuitenkin loppujen lopuksi melko suuri ero.

Eilisen pelin KeuPa mielestäni ansaitusti voitti. Se oli viimeisessä erässä ja ratkaisuhetkillä aktiivisemmin ratkaisua hakenut ja uskalsi pelata. En tiedä näkyikö TuTossa sitten väsymyksen merkkejä vai mitä se oli. Sen etsikkoaika oli ja meni toisessa erässä, jossa se ei Keinäsen maalin jälkeen enää tolppaa lähemmäksi päässyt.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Minua eilisessä pelissä jäi harmittamaan, että Keinäsen maalilaulu kuultiin toisessa erässä vain kerran. Hänhän laukoi samassa erässä myös tolppaan. Myös Aki Juusela laukoi tolppaan vähän ennen KeuPan voittomaalia.

Turun Sanomissa oli viime sunnuntaina pitkä ja sympaattinen juttu KeuPasta. Siinä mm. kerrottiin, että kaikki KeuPan pelaajat ovat joko ammattijääkiekkoilijoita tai opiskelijoita. Tuossa on suuri ero TuToon, minkä pelaajista monet käyvät työssä.. Esimerkiksi Aki Keinänen on viimeiset 10 vuotta pelannut työnteon ohessa.

Jos keuruulaiset kovasti pitävät Keinäs-laulusta niin voivathan he ottaa sen ensi kaudella maalilaulukseen, jos saavat Akilta siihen luvan.
 

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Varmaan ylisti Keinästä. No ei takuulla. Mitä muuta se voisi olla kuin vittuilua.
Ehkäpä Keinänen oli pelin aikana päässyt KeuPa-pelaajan ihon alle ja tuli suun kautta ulos? Jotkut yksilöt ovat huonoja häviäjiä ja jotkut vielä huonompia voittajia. Viimemainitut eivät saa arvostusta - yksilöinä. Sitä paitsi: mikäs jääkiekkojoukkue se on, jossa ei yhtään kusipäätä ole? Mutta pari sanaa itse sarjastakin: hyvää kiekkoviihdettä ja mainosta sarjalle yleisellä tasolla. Keuruulla tehdään niillä resursseilla työtä, jotka käytettävissä on. Minä arvostan sitä kovastikin. KeuPa ei kilpailusääntöjä tee, vaan jääkiekkoliitto. SJL:ää en näiltä osin arvosta.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Liitteet

  • 851904EF-08F8-4F1D-81F7-14BD50159251.jpeg
    851904EF-08F8-4F1D-81F7-14BD50159251.jpeg
    145,9 KB · kertaa luettu: 527

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ehkäpä Keinänen oli pelin aikana päässyt KeuPa-pelaajan ihon alle ja tuli suun kautta ulos? Jotkut yksilöt ovat huonoja häviäjiä ja jotkut vielä huonompia voittajia. Viimemainitut eivät saa arvostusta - yksilöinä. Sitä paitsi: mikäs jääkiekkojoukkue se on, jossa ei yhtään kusipäätä ole?
Juurikin näin. Yksilöinä heitä ei tarvitse arvostaa, mutta koko seuran dissaaminen muutaman kusipään vuoksi ei ole mielestäni kovin järkevää.
 

Marker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen Jääkiekkomaajoukkue, Mestis
Mestis gaalassa oli joku kuulemani mukaan (ilmeisesti TuTolainen) huutanut isoon ääneen, että "Poika" kuuluu meille tai ainakin pitäisi voittajan kohdalla lukea Lukko tai JYP! Melkoisen lapsellista huutelua. Mielestäni tuollainen on turhaa ja osoittaa joko tietämättömyyttä tai jonkinasteista katkeruutta. Voittajan on tietysti helppo hymyillä, mutta myös häviäjän osassa oleminenkin vaatii taitoa pelaajilta, kuin myös faneilta.
 

Pakki-pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Mestis gaalassa oli joku kuulemani mukaan (ilmeisesti TuTolainen) huutanut isoon ääneen, että "Poika" kuuluu meille tai ainakin pitäisi voittajan kohdalla lukea Lukko tai JYP! Melkoisen lapsellista huutelua. Mielestäni tuollainen on turhaa ja osoittaa joko tietämättömyyttä tai jonkinasteista katkeruutta. Voittajan on tietysti helppo hymyillä, mutta myös häviäjän osassa oleminenkin vaatii taitoa pelaajilta, kuin myös faneilta.

Samaa huutelua tuli ratkaisupelin jälkeen Turussa. Kyllähän tuollainen keuruulaisittain vit#ttaa, mutta toisaalta ymmärtää häviäjän puolelta. Tokihan meillä yhteistyöpelaajia niiltä suunilta viime kaudella oli. Tyhmyyttä on kuitenkin sanoa KeuPan olevan Lukko tai JYP, jokainen siellä jäällä veti KeuPa-logolle ja KeuPa oli lopulta tämän kauden paras joukkue Mestiksessä. Se ei ollut Lukko, JYP tai TuTo.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Samaa huutelua tuli ratkaisupelin jälkeen Turussa.
Minä en kyllä kuullut tuollaista, vaikka olin hallissa palkintojenjaon loppuun asti. Kyseessä on ollut yksittäistapaus, mitä ei kauheasti kannattaisi paisutella.

Muuten kannatan kiintiötä Mestis -joukkueiden lainapelajien määrälle (esim. viisi pelaajaa kerrallaan pelaavassa kokoonpanossa) ja kieltäisin myös lyhytaikaiset lainat niin, että lainapelaajan pitää tehdä Mestis-joukkueeseen vähintään esim. kuukauden pituinen sopimus.
 

Pakki-pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Minä en kyllä kuullut tuollaista, vaikka olin hallissa palkintojenjaon loppuun asti. Kyseessä on ollut yksittäistapaus, mitä ei kauheasti kannattaisi paisutella.

Juuri näin, kyseessä oli yksittäistapaus, mistä puhun. Ei mitään syytä asiaa paisutella, mutta kyllä vastaavia yksittäistapauksia on tappion hetkellä varmasti ollut muitakin. Tosin valtaosa pystyy myöntämään KeuPan voittaneen, eikä sotke enää mestaruutta Lukkoon tahi JYPiin.
 

Marker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen Jääkiekkomaajoukkue, Mestis
Yksittäistapauksesta kirjoitinkin, joka ilmenee kirjoituksestani. Ja loppujen lopuksi finaaleissa ei KeuPa ollut suinkaan ainoa joukkue, jolla oli lainapelaajia. Kyllä niitä siellä TuTon kokoonpanossa oli. Kannatan ehdottomasti sitä, että vain viisi lainapelaajaa per ottelu. Tuo toinen ehdotus lyhyistä lainoista tuskin onnistuu, vaikka hyvä ehdotus on sekin. Uskoisin, että jos liiga- ja mestis seuroilla on yhteistyösopimus, niin liiga-seurat haluavat ehkä muutaman pelin lainasopimuksia loukkaantumisista toipuneille pelaajille. Mutta sopimuksia rakennettaessa voisi neuvotella juuri tuollaisen kuukauden lainasopimuksen minimirajoituksen. Tästä tulikin mieleeni, että olen ymmärtänyt niin, että suurin osa KeuPan lainapelaajista pelasi koko kauden seurassa ja lyhyet sopimukset oli huomattavasti vähentyneet edellisistä vuosista.
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Nuorten U20 finaalissa hävinneet ruotsalaiset saivat pelikieltoja, kun riisuivat hopeamitalit välittömästi ne saatuaan pois kaulastaan. Pitäiskö myös TUTO Hockey pelaajille antaa pelikieltoja samasta syystä? Ainakin Juusela, Lucenius ja Keinänen ottivat häpeämitalinsa pois kaulasta heti ne saatuaan.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Nuorten U20 finaalissa hävinneet ruotsalaiset saivat pelikieltoja, kun riisuivat hopeamitalit välittömästi ne saatuaan pois kaulastaan. Pitäiskö myös TUTO Hockey pelaajille antaa pelikieltoja samasta syystä? Ainakin Juusela, Lucenius ja Keinänen ottivat häpeämitalinsa pois kaulasta heti ne saatuaan.

Siitä sitten vain ilmiantoraporttia kyhäämään liiton suuntaan, voit saada nimesi lehteen ja mainetta kiekkopiireissä jos seurauksena olisi sanktioita.
 
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Siitä sitten vain ilmiantoraporttia kyhäämään liiton suuntaan, voit saada nimesi lehteen ja mainetta kiekkopiireissä jos seurauksena olisi sanktioita.

Itse asiassa toivon, että kyseiset pelaajat ihan itse ilmoittautuisivat ja pahoittelisivat epäurheilijamaista käyttäytymistään. Näköjään TUTO-fani(t) eivät näe asiassa mitään tuomittavaa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Itse asiassa toivon, että kyseiset pelaajat ihan itse ilmoittautuisivat ja pahoittelisivat epäurheilijamaista käyttäytymistään. Näköjään TUTO-fani(t) eivät näe asiassa mitään tuomittavaa.

Eikö olisi vielä parempi, jos perustettaisiin totuuskomissio joka kutsuisi nämä raskaan ideologisen rötöksen tehneet pelaajat julkisiin kuulusteluihin? Kuulustelut voisi nauhoittaa ja niitä voisi käyttää opetusmateriaalina Jääkiekkoliiton Salaisen Valtionpoliisin koulutusistunnoissa. Yleisöksi voisi kutsua vaikkapa JYPin ja Lukon faneja buuaamaan sopivissa kohdissa, TuTon kannattajia kun ei paikalle saapuisi.

Tämän jälkeen seuraisi julkinen häpeärangaistus jossa mestaruusjuhlissa Aki Keinäselle avoimesti vittuilleet ja Keinäsen maalilaulua laulaneet jyppiläiset ja lukkolaiset... anteeksi, siis keupalaiset pelaajat vittuilisivat Keinäselle uudestaan ja kertoisivat Akille, mitä oikeasti tarkoittaa pitkäaikainen sitoutuminen yhteen seuraan ja seuran logolle pelaaminen vuodesta toiseen. Keuruullahan se on ollut hyvin hallussa vuosikymmeniä kestäneen pääsarja- ja divarikausiputken aikana.

Turussa ei moisesta seuratraditiosta tiedetä tietysti mitään ja sen takia täällä eivät pelaajat ehkä osaa vielä käyttäytyä yhtä fiksusti kuin nämä KeuPa Forever -veteraanit joilla on KeuPan logo sydämessään vaikka pelaajasopimus onkin johonkin SM-liigaseuraan.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nyt kyllä tehdään kärpäsestä härkästä oikein huolella. En ole kuullut anteeksipyyntöjä Keinäselle laulamisesta enkä odota sellaista pelaajilta, jotka olivat pettyneitä hopeaan. Nämä laulut kohdistuivat kuitenkin vastustajaan toisin kuin mitalin pois ottaminen omasta kaulasta. Jos tästä nyt jostain syystä pelikieltoja annettaisiin, niin kyllä siitä laulamisesta pitäisi tulla selvästi pidemmät sanktiot.
 

mrkrw

Jäsen
Eikö Keuruulla ole yhtään mitään tekemistä, kun pitää tämmösestä alkaa kitisemään lähes kuukausi kauden päättymisen jälkeen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös