Playoffs 2018 finaalit: Kärpät (1.) – Tappara (3.)

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree!
Lainasin vaan suurta ajattelijaa ja idoliani Lasse Kukkosta. Miestä jonka maila on ollut eteisessäni Bratislavan kultaisesta keväästä 2011 saakka. Jotenkin tämän ympyrän sulkeutuminen on nyt itselle myös se merkki, että on aika ainakin toistaiseksi pistää näppäimistö jäihin jatkoajan kohdalla, kunhan MM-kisat on pelattu.
Taukoa on hyvä pitää aina välillä. Mutta kyllä tänne aina kuitenkin eksyy takaisin... Se on vähän niinkun elinkautinen ja pallo jalassa! Että tervetuloa vaan takaisin! :D
 

Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blackhawks
Hieno sarja tästäkin tuli näiden joukkueiden kesken ja parempi jälkeenpäin näin, että ei mennyt 4-0 poikki. Tuskin olisi siinä tapauksessa näin uskomatonta fiilistä. Tapparalta hyvä nousu, mutta hieman jäi tämän päivän peli heillä piippuun. Ekasta erästä kun päästiin pois 0-0 tilanteessa, oli fiilis luottavainen. Toki olisi tuokin voinut riittää, mutta Veini oli ihan huikea niissä paikoissa, mitä Tappara sai. Kolmannessa Kärpät otti sitten kiekon ja yritti hieman aktiivisemmin, mikä palkittiin.

Mieletön joukkue tämän kauden Kärpät. Ei oikeastaan riitä sanat. Itselläni oli hirveästi epäilyjä ennen kauden alkua valmennusta myöten, mutta mitä vielä. Kaikki meni käytännössä niin hyvin kuin mahdollista. Hienoin tarina kaikista Kärppäjoukkueista mielestäni, ja onhan tässä reilut 20 vuotta seurailtu. Yleensä Kärpät on ollut se joukkue, joka pitää kaataa. Nyt tilanne oli pudotuspeleihin lähdettäessä tasaisempi ja kun Tappara jyräsi TPS:n niin selvästi, olin itsekin sen kannalla, ettei välttämättä riitä. Mutta jumalauta, riitti. Mahtavaa duunia ihan joka äijältä, vaikka aika rajoilla taidettiin jo olla kokoonpanon suhteen, sekä varmasti henkisestikin.

Tapparallekin hattua päästä. Kovaa duunia tekevät ja todennäköisesti ensi vuonnakin on pirun kova joukkue kasassa. Erityismaininta J-M Järviselle, selvästi Tapparan paras finaaleissa, ehkä koko pudotuspeleissä. Enemmän olisin vielä häntä kuormittanut Rautakorpena, kun oli jatkuvasti vaarallinen. Peltolasta ei tarvinne sanoa mitään, loistava kapteeni. Onneksi Kuuselalle annettiin fanikatsomosta käsin isot suosionosoitukset.

Rantakarille buuakseen en toki osallistunut ja se pisti ärsyttämään. Sattuuhan tuota toki kun isolla tunteella mennään, kaikilla ei siinä tilanteessa ole järki päässä. Kannustus oli kuitenki hyvää ja hienoa oli olla mukana.

Kiitos Kärpät!
 

PlayMacher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, HIFK, RoKi, Blackhawks, Seattle
Hienosti muuten Tapparan kuuluttaja (Härkönen?) hoiti hommansa ja antoi voittajajoukkueelle asianmukaisen sopivan hehkutuksen ja kyllä kotiyleisökin kunnioitti tulosta. Hakamettä on kuitenkin Suomikiekon kehto jossa kuuluukin tehdä tapahtumat tyylillä. Kiitos vielä Tapparan kannattajille, kyllä se harmitus siinä MM-kisojen aikaan jo hellittää.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings, Arsenal, Grand Rapids Griffins
Tähän puutun.. Ei saa antaa mennä tunteisiin, vaikka toinen on parempi, vaiika ei olisikaan edes puolivälieriensä tasolla..
Miksi ei saa antaa mennä? Minä nyt ihmisenä ja penkkiurheilijana koen asiat näin, kun odotukset ovat korkealla. Älkää saakeli tulko neuvomaan, miten ihmisen pitää tuntea tai ajatella.

Ja kaikenlisäksi, Tappara pelasi finaaleissa monta matsia paremmin, mitä puolivälierissä. Puolivälierissä oltiin helvetin onnekkaita, finaaleissa ei niinkään. Pitää nähdä tuloksen taakse.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hienosti muuten Tapparan kuuluttaja (Härkönen?) hoiti hommansa ja antoi voittajajoukkueelle asianmukaisen sopivan hehkutuksen ja kyllä kotiyleisökin kunnioitti tulosta. Hakamettä on kuitenkin Suomikiekon kehto jossa kuuluukin tehdä tapahtumat tyylillä. Kiitos vielä Tapparan kannattajille, kyllä se harmitus siinä MM-kisojen aikaan jo hellittää.
Petri Kääriäinen toimii Tapparan kuuluttajana ja on Tapparakannattajien keskuudessa ilmeisen pidetty kuuluttaja, vaikka muiden joukkueiden kannattajat eivät ymmärrettävästi näkemystä täysin jaa (koska onhan se Tapparan hehkuttaminen välillä vähän ärsyttävää siitä näkövinkkelistä). Muuten samaa mieltä siitä, että tapahtuma hoidettiin tyylillä loppuunasti tällaisen hienon finaalisarjan arvolle sopivasti.
 
Kivasti on Tapparan tappio lämmittänyt niin uudellamaalla kuin satakunnassakin.
.
Tampereella se vasta lämmittääkin. Oli aika jännä seurata ratkaisuottelua Ruudusta pelkästään kuulohavaintojen varassa. Kun Alkio rupesi huutamaan, että Aleksi Mäkelä vetää sellaisen läissyn ettei auta enää mikään, olin aika ymmyrkäisenä, sillä en tiennyt kummassa joukkueessa tuon niminen herra pelaa. Onneksi hyvin pian Alkio lisäsi, että "Kärpät siirtyy johtoon". Se oli mukavaa.
 
Viimeksi muokattu:

JPL

Jäsen
Onnea Kärpät.

4-2 voitot eivät jätä sijaa selittelyille.

Kärpillä oli valtava etu kotiedussa, mutta milloin kotiedun saanut joukkue olisi hävinnyt finaalit näin selkeästi? Tietysti Tappara Porin Ässille, jolloin Tappara oli pelkkä vastaantulija vuonna 2013, mutta tarkoitankin ennen sitä.

Hienoa Kärpät ja hienoa, että liiga on kuitenkin tasoittunut viidessä vuodessa. Vaikka silloin toki myös Jokerit, nykyinen ehdottomasti paras suomalainen seurajoukkue oli mukana liigassa.

Suomen mestaruuden merkitystä toki laskee se, että Jokerit ei ollut kilpailussa mukana, mutta sehän ei ole kilpailuun osallistuneiden vika. Mikä joukkue voitti mestaruuden viimeksi, kun kaikki suomalaiset seurat olivat mukana?
En ihan ymmärrä tarkoitusperiäsi, mutta muutama historiallinen tieto sinulle, liittyen tähän sekä pariin myöhempään viestiisi. En ole ihan varma, olitko minkä ikäinen näiden tapahtuessa. Epäilen, ettet kovinkaan vanha.

Kausi 2006-2007.
Runkosarjan voittaja: Kärpät
Mestaruus Kärpät
Tappioita ei pudotuspeleissä tullut yhtään. Sama on tapahtunut kolmesti (Jokerit 1997 & HIFK 1998).

Jokereiden viimeinen kausi oli 2013-2014. Kyseisellä kaudella mestaruuden voitti Kärpät. Samalla Kärpät teki runkosarjan piste-ennätyksen, huolimatta Jokereiden huikeasta panoksesta (runkosarjan 7. Ja "Lomarengas" kierrokselta lauluun 2-0 HPK:lle).

Ässien tarina kaudelta 2012-2013 oli kaunis,mutta sillä ei herran vuonna 2018 ole enää mitään merkitystä. Vielä vähemmän on merkitystä jollain KHL seuralla, jonka tulevaisuus on 100% Venäläisten oligarkkien varassa. En kadehdi pätkän vertaa. Hyvä sarja pelillisesti, mutta muuta tolkkua siinä ei sitten olekaan.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Tampereen Tappara vs. Oulun Kärpät 26.4.2018 - Kuudes loppuottelu ja tarina kauden viimeisestä vieraspelimatkasta

Keskiviikkoaamun lipunmyynnistä onnistuin raapimaan lipun E4-katsomoon, joten tiedossa oli kauden kuudes ja viimeinen Kärpät-vieraspeli paikan päällä. Aiemmat ovat olleet tietysti kahdesti TPS ja kolmesti HIFK (talviklassikko+välieräpelit kaksi ja kuusi). Hakametsässä kävin viimeksi finaaleissa 2014, jolloin neljännessä ottelussa Plihal iski jatkoajalla kirvesrinnat sarjassa 3-1 johtoon survoen kiekon väkisin Rynnäksen paketin läpi. Siitä pelistä mieleeni kuitenkin jäivät paremmin Pirneksen maaginen rannari oikeasta siivestä etuyläkulmaan sekä Rynnäksen hörppäys toisen erän alussa Nick Bailenin kaukolaukaukseen. Mutta sitten takaisin tähän päivään.

Saavuttuani Tampereelle noin neljältä oli seuraavana epistolana 40 minuutin kävelymatka linja-autoasemalta Hakametsään. Olin ottanut Google Mapsista screenshotit etukäteen ja suunnistin niiden avulla onnistuneesti perille reittiä Kalevantie-Kaupinkatu-Sammonkatu-X-Hervannan valtaväylän alikulku-Hakametsä. En kuitenkaan mennyt halliin vielä sisään, vaan suoritin ruokailun läheltä löytyneessä kebabravintolassa nimeltään Kings Pizza, joka oli samassa rakennuksessa ravintola Jäähovin kanssa. Kebab ranskalaisilla ja pepsillä maksoi 11 rahayksikköä, mutta oli sen arvoinen kieltämättä. Reissu alkoi siis heti positiivisella yllätyksellä. Sen jälkeen siirryin halliin, kiersin sen nopeasti ennen aloilleasettumista ja liimauduin sitten alkulämmöistä alkaen penkkiini E4-katsomossa aina mestaruushumuun asti. Costello Hautamäki veti ennen ottelua Maammen tyylikkäästi kitarasäestyksellä ja vieraskoreana otti tyylikkäästi huomioon vieraskannattajat "POHJOINEN"-kohdassa osoittamalla vieläpä ensimmäisellä kerralla vieraskulmaukseen. Sain siitä hyvän mielen.

Alla ovat joukkueiden kokoonpanot ja erikoistilannekoostumukset ennen varsinaiseen puhelimella kokonaan näpyteltyyn raporttiin paneutumista.

Leskinen - Ruohomaa - Bertrand
Junttila - Mäenalanen - Anttila
Vesalainen - Lasu - Koivisto
Säiliö - Ikonen - Karvinen
Koblizek

Koivisto - Heshka
Ronkainen - Kukkonen
Kivihalme - Mäkelä

Vehviläinen
Rynnäs

Zaborsky - Peltola - Kuusela
Haapala - JMJ - Repo
Ojamäki - Rauhala - Karjalainen
Luoto - Jasu - Nurmi

Vittasmäki - Rantakari
Lehtonen - Mikkola
Elorinne - Kemiläinen
Salonen

Hrachovina
Heljanko

Tappara YV: Kuusela-Rantakari-Haapala-Jasu-Zaborsky, Lehtonen-JMJ-Karjalainen-Peltola-Repo
Tappara AV: Mikkola-Vittasmäki-Jasu-Peltola, Lehtonen-Elorinne-Rauhala-Karjalainen

Kärpät YV: Koivisto-Junttila-Vesalainen-Kukkonen-Koblizek, Heshka-Ruohomaa-Mäenalanen-Leskinen-Bertrand.
Kärpät AV: Heshka-Kivihalme-Ruohomaa-Mäenalanen, Koivisto-Kukkonen-Junttila-Lasu, Karvinen-Koivisto

Avauserä alkoi heti Tapparan maalipaikalla, kun JMJ nousi vasenta laitaa ja siirsi slottiin, josta Haapala tykitti logoon Kärppien kakkoskentällistä vastaan. Vieraiden ensimmäinen tilanne tuli kahden minuutin jälkeen, kun nelonen riisti sinisellä ja Karvinen laukoi oikeasta laidasta rystyllä pienestä kulmasta liimattavan laukauksen. Vajaan vitosen kohdalla Hrachovina antoi epävarman passin maalin takana, johon nelosketju pääsi väliin muistaakseni ennen Mikkolaa. Säiliö pääsi kokeilemaan nollakulmasta, mutta yritys upottaa veskan kautta kiekko sisään epäonnistui. Pari minuuttia myöhemmin Mäenalanen siirsi oikeasta laidasta b-pisteen kaarelle, mutta Junttilan matala kuti ei uponnut.

Kärpät teki omissa huonoja siirtoja varsinkin erän alussa ennen ensimmäistä mainoskatkoa. Eniten ongelmissa oli kolmospari. Tappara sai siten kaukaa pari roiskaisua puolustajilta aikaan, jotka Veini hoiti. Puolivälissä erää Vesalainen antoi omissa viereen Heshkalle paineen alla todella huonon syötön. Muutamalla passilla Repo pääsi laukomaan one-timerin, mutta Koivisto blokkasi onneksi. Heti perään Tappara karkasi omista 2v1-hyökkäykseen, mutta Leskinen polki Peltolan kiinni ja Bertrand pelasi toisen aallon irti kiekosta loistavasti.

Viimeisen vitosen alun mainio pyöritys katkesi siihen, että vierailla oli liikaa pelaajia jäällä. Sitä ennen Koivisto oli hiipinyt takatolpalle, mutta ei saanut Heshkan viivatoimituksen reboundia maaliin. Alivoimalla 20 sekunnin jälkeen Mäenalanen karkasi läpi oman pään aloituksen jälkeen onnekkaan pompun ansiosta, mutta Hrachovina torjui kilpialakulmasta. Kärppien täydellinen AV piti pintansa, vaikka pari kertaa vasemmasta siivestä Vehviläistä koeteltiin. Viimeisillä sekunneilla vielä Lasun ketju sai paineen hyökkäysalueelle, mutta Kuusela blokkasi uhrautuvasti Heshkan viivavedon ja Koblizek suti ohi tyhjistä nollakulmasta hetkeä aiemmin. Tauolle mentiin lopulta tasoissa. Kärpillä oli mielestäni lopulta paremmat maalipaikat ja se sai hivenen vaarallisempia paikkoja luotua omista kulmaralleistaan, mutta Tapparan puolustajat olivat vahvoja maalinedustalla irtokiekoissa. Avausmaali olisi ollut arvokas, mutta se jäi tekemättä.

Toisen erän ensimmäinen tilanne tuli Mäkelän menetyksestä, kun hänessä roikuttiin ja Mäkelän vääntövoima ei riittänyt tulla jalalla maalin takaa. Onneksi Ojamäki laukoi ohi takayläkulmasta. Kärppien ainut paikka mainoskatkoon mennessä kahdeksan minuutin aikana tuli Vesalaiselle, kun tämä nappasi keskialueella irtokiekon ja haastoi keskeltä itsensä puolittain läpi viimeistelyn jäädessä piippuun. Hetkeä aiemmin Tapparalla oli oiva paikka suorasta hyökkäyksestä, mutta Rauhala panttasi vetoa liian kauan ja ajautui nollakulmaan tassujen jäätyessä.

Kärpät sai kuitenkin ylivoiman tuon Vesalaisen ajon jälkimainingeissa Rantakarin huidottua. Ainoa paikka oli Vesalaisen kuti siivestä suoraan Koiviston levityksestä, mutta Domi ehti liukumaan helposti eteen. Hetkeä myöhemmin vierailla oli taas liikaa ukkoja jäällä. Ylivoimaa ehti kulua vajaa minuutti, kun Ruohomaa meni päätykiekon perään ja hankki pyörähdyksellään jäähyn Rantakarille kampituksesta. Tasavajaalla Elorinne pommitti vastapalloon vasemmalta puolelta Repon päätypassista. Kärppien jämäylivoimalla Junttila kiepsautti viivan kautta itselleen paikan, mutta rannari vasemmalta kilpistyi varusteisiin ja kimposi maalin yli. Kuitenkin ylivoiman jälkeen paine jatkui varmaankin minuutin verran, mutta Junttilan dominanssista huolimatta Kärpät ei päässyt laidoista ytimeen.

Sen jälkeen Lehtonen ja Karjalainen laukoivat tulisesti samassa vaihdossa. Ensin mainittu vasemmalta ja jälkimmäinen slotista suoraan syötöstä kulmasta tulleeseen syöttöön, mutta veto meni niukasti ohi vasemmalta. Viimeisellä minuutilla ensin Koblizek tarjosi painottomalle puolelle Koivistolle loistavan paikan, mutta Hrachovina potki vastaan ja torjui hanskan reunalla. Vastahyökkäyksestä Repo syötti oikeasta laidasta viivaan ja Rantakarin pommi kilahti ylärimaan. Sen jälkeisessä oman pään aloituksessa Ikonen vaihdettiin jo kolmannen kerran pois aloituksesta ottelun aikana, heh. Erän alku oli isäntien ja samoin viimeinen vitonen. Siinä välissä Kärpät pääsi hivenen paremmin peliin mukaan erikoistilanteiden myötä. Erän lopussa JMJ sentteröi parin vaihdon verran ykköstä ja Jasu kakkosta Tapparan momentumin aikana ja Kärppien nelonen puolestaan sai paljon vastuuta.

Päätöserän alussa Ruohomaa laukoi siniseltä ilman maskia puolen minuutin kohdalla syliin. Sen jälkeen Kemiläinen laukoi kulmarallin jälkeen viivasta ranteella Vehviläisen räpylään minuutti myöhemmin, kun Kivihalme oli ensin tukahduttanut pelin turhaan omaan kulmaan. Seuraavaksi olikin sitten kolmoskenttien välinen taisto, joka päättyi vieraiden voittoon ja Tappara joutui kiskomaan pitkän kiekon oltuaan niin puhki. Lopulta Rauhala vei alotuksen Ruohomaata vastaan ja kiekko valui Dominikin alle. Sen jälkeen Tappara ohuesti oli pelin päällä mainoskatkoon asti.

Veini sekoili kahdeksan minuutin kohdalla maalin takana, mutta Haapala ei hyödyntänyt tilannetta kiekon pomppiessa. Perään Sakun ja Koblizekin ajatukset menivät ristiin keskialueen riiston jälkeen ja tilanne vasemmalla laidalla kuihtui kokoon. Jälkimmäisellä kympillä Tapparan ehkä paras paikka oli Ojamäellä, joka ajoi maalille ja Repo lätytti ilmasta vasemmasta laidasta, mutta Ojamäki ohjasi niukasti ohi vasemmalta. Vajaa vitonen ennen loppua sitten Mäkelä räjäytti pankin Sailion timanttisen päätypelin jälkeen. Sitä ennen ketjulotto pyöri melko aktiivisesti ja lähinnä vain nelosketju pysyi yhdessä. Kolmas erä oli melko tarkkaa virheiden välttelyä ja trapin viljelyä, mutta nautin siitä suuresti, koska se vain lisäsi jokaisen maalin painoarvoa ja siksi jalkapallokin on kuningaslaji, että yhdenkin maalipaikan rakenteluun tarvitaan niin paljon hienvuodatusta.

Vajaat kolme minuuttia ennen loppua Ruohomaa laukoi ohi vasemmasta alakulmasta oltuaan täysin nokikkain Hrachovinan kanssa. Sen jälkeen Tappara myllytti ilman maalivahtia kaksi viimeistä minuuttia. Rantakari laukoi ohi takakulmasta minuutti ennen loppua. Kärpät sai sen jälkeen Lasun ja Sailion ansiosta toiseen päätyyn. Kotijoukkue otti aikalisän 30 sekuntia ennen loppua ja voitti sen jälkeen keskialueen aloituksen. Kuusela heitti kiekon kulmaan ja Tappara sai paineen aikaan. Junttila kuitenkin venytti mailansa viivalle tähdänneeseen syöttöön ja kiekko lipui ulos alueelta 15 sekuntia ennen loppua. Tai näin jälkikäteen Ruudusta katsottuna en tiedä osuiko Julle edes siihen syöttöön lopulta, mutta haluan uskoa hänen osuneen. Joka tapauksessa silloin tajusin, että Kärpät voittaa Suomen mestaruuden. Se piirtyy ikuisesti verkkokalvoilleni. Loppulukemat 1-0 ja juhlat olivat valmiit alkamaan. Wow.
 

Liitteet

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Ensin ojennettiin Jari Kurri -palkinto Junttilalle pudotuspelien arvokkaimpana yksilönä. Vehviläinen olisi tietysti ollut toinen oiva valinta, mutta ymmärrän hyvin Junttilankin valinnan. Hän oli hyvä sekä HIFK-sarjassa että finaaleissa. Tuomarit toki palkittiin myös muistolaatoin, hyvä ja tasapuolinen linja Levosella ja Fonseliuksella ainakin tässä viimeisessä pelissä ja siitä ei jäänyt jossiteltavaa. Sitten oli kotijoukkueen pelaajien vuoro hakea mitalit yksitellen ja käydä kättelemässä voittajat Peltolan johdolla ennen kuin kotijoukkue kävi kiittämässä kannattajansa ja poistui koppiin. Seuraavaksi oli mestarien vuoro hakea kultamitalit Lassen johdolla ja jokainen pelaaja kävi yksitellen mitalin saatuaan huudattamassa kannattajakulmausta, jonka yläpuolella viistosti oli oma istuimeni.

Mitaleiden jaon jälkeen Lasse kutsuttiin nostamaan kannua ja hän upeasti kutsui Veinin kanssaan sitä nostamaan. Hieno ele. Itse tuuletukset pytyn nostossa jäivät vähän laimeiksi, mutta kun jokainen sai yksitellen jälleen tulla kannattajien eteen, tunnelma kohosi. Mieleeni jäi se, että maljan kanssa otettiin todella varovasti ja edellinen piti huolen, että seuraavalla juhlijalla oli tukeva ote painavasta arvoesineestä pään päällä ennen kuin päästi irti. Varsinkin M. Koivistolta kädet tärräsivät sen verran, että maljaa aseteltiin huolella. Ohessa on myös muutamia otoksiani mestaruushumusta, sikäli kun ne toisivat hieman väriä tähän raporttiin. Kaikkien nostettua kannua Manner nostettiin kultatuoliin keskiympyrässä Lassen, Sakun ja Miikan toimesta. Seuraavaksi oli vuorossa joukkuekuva, josta Manner myöhästyi, mutta onneksi pojat tajusivat ottaa vielä toiset kuvat. Säiliö ja joku toinen toimittivat sen jälkeen mestaruuskyltin laidan yli katsomoon ja se kiersi kannattajakatsomon läpi. Sen jälkeen pelaajat olivat jo valumassa koppiin, kunnes Kukkonen käskytti kaikki takaisin ja kannattajien chantin vaatimuksesta pelaajat liukuivat vauhdilla kohti kannattajakulmausta, jonka jälkeen lopullisesti pelaajat valuivat koppiin ja lähdin taapertamaan kohti linja-autoasemaa samalla sisäisesti ja toki myös ulkoisesti myhäillen.

Olen kiitollinen, että sain nähdä ensimmäistä kertaa Suomen mestaruuden ratkeamisen livenä. Ottelu oli uskomattoman jännittävä ja dramaattinen. Listaan sen paikan päällä nähdyistä pallopeleistäni U20 MM-finaalin rinnalle, jonka Kapanen ratkaisi ja jota olin todistamassa Hartwall Areenalla. Onnekseni näin jälleen voittomaalin läheltä sillä puolella kenttää, jossa istuin. Tunne oli eufoorinen, kun Mäkelän laukaus painui yläkulmaan. Kyllähän sitä jälleen kannatti sijoittaa yhteensä 20 € bussilippuihin, 43 yksikköä ottelulippuun ja 18 markkaa ruokaan nähdäkseen ja kokeakseen jotain ainutlaatuista. Paluumatkalla hioin vielä puhelimella raportin pääpiirteet kuntoon ja nyt sitten läppärin ääressä pusken tämän ulos, kun untakaan en saa ja kuvat sekä videot on siirretty puhelimen muistista varmuuskopioon. Kiitoksia Kärpille vielä kerran mahtavasta kaudesta. Oli etuoikeus nähdä kauden viimeinen ottelu sekä mestaruusjuhlat läheltä. Kannatti vetää riskillä ja säästää finaalisarjan ainut vierasreissu kuudenteen kamppailuun eikä keulia aiemmin Hakametsään. Nyt tuntuu, että kaikki oleellinen on sanottu, joten toivotan hyvää yötä.

Raportin loppuun vielä ne tuttuakin tutummat pelaaja-analyysit.

Tappara:
+ Hrachovina hoiti hommansa tyylillä ja oli lähes voittava maalivahti. Ei voinut maalille mitään.
+ Puolustajista minut vakuutti Mikkola, jonka liike ja kiekonkäsittely oli sulavampaa kuin viimeksi hänet nähdessäni Turussa välieräsarjan avauspelissä, mutta tämäniltaisella esityksellä se NHL-unelma voi toteutua. Pakkipari Lehtoselta peruspeli, muutama paikka oli naulata vastakiekkoon. Ykkösparissa Vittasmäeltä niin ikään rutiini-ilta, ei loistanut eikä pettänyt. Samaan kastiin lisätään vielä Elorinne ja Salonen.
- Rantakari oli lähellä maalintekoa useasti, mutta sihti oli hukassa. Miinusta myös kiekonmenetyksestä voittomaalissa ja parista jäähystä. Kemiläiselle miinusta lopun lahjoituksesta Ruohomaalle ja kiekollinen peli oli ajoittain hätäistä puskemista ylöspäin paineen alla.
+ Hyökkääjistä paras oli Repo ehdottomasti. Suojasi vahvasti ja petasi maalipaikkoja liukuhihnalta. Järvinen oli senttereistä paras isänniltä. Jasu pelasi myös paljon ja kaapi aloituksia sekä ennen kaikkea jaksoi kerta toisensa jälkeen polkea kulmiin painimaan. Vaikutti olevan parhaassa kunnossa kotijoukkueen pelaajista, koska luistin kulki. Kolmosketju oli tasapainoisen hyvä. Rauhala missasi toisessa erässä yhden hyvän paikan, mutta oli aloituksissa erinomainen ulkomuistista sanottuna. Laituripari Ojamäki-Karjalainen oli kivasti niin ikään pelin sisällä ja painoivat vahvasti kahteen suuntaan. Peltolalta rutiinisuoritus, ei loistanut eikä pettänyt. Joutui toki hyppäämään Järvisen poissaolon myötä sentteriksi ja ehkä se kokeilu ei sitten ihan onnistunut toivotulla tavalla, kun välillä hän pelasi Nurmen paikalla Jasun laidassa esim. toisessa erässä.
- Haapala jäi vähän vaisuksi kakkosketjun muiden pelureiden rinnalla. Ykkösketjusta odotin enemmän laituriparilta Kuusela-Zaborsky, vähiin jäivät näytöt lukuun ottamatta Kuuselan blokkeja. Nelosketjusta vielä kevyt miinus Nurmelle, joka jäi Jasun ja Luodon varjoon. En ihmettele viltityksiä. Itseluottamus on ja oli hukassa.

Kärpät:
+ Vehviläinen oli illan kuningas ja pelasi huiman nollapelin kovaan paikkaan.
+ Puolustajista kehut ykkösparille ja Lasselle. Isot olivat isoja. Kärkipari kellotti jäätävät minuutit ja pääsi tietysti parhaiten karvauksen alta pois. Heshka oli viivassa vaarallinen kiekollisena ja Koivisto teki hyviä nousuja. Toisen erän lopun avopaikan missaamisesta kevyt miinus. Kukkosen jalka riitti mainiosti kuten koko kevään ajan ja oli kolmanneksi varmin puolustaja. Ei juurikaan virheitä omassa päässä. Antoi suosiolla kiekon viereen Ronkaiselle, joka sitten nosti jalalla lähelle punaviivaa, jos ei löytänyt avauspaikkaa sitä ennen. Yhteistyö toimi ja vahvuudet täydensivät toisiaan. Minusta oli jo ennen peliä hyvä asia se, että Manner palasi tuttuihin pareihin ja Mäkelä korvasi suoraan Hakanpään kolmosparissa.
+/- Eniten alakerrassa pulassa oli Mäkelä varsinkin avauserässä. Mutta voittomaali korvasi tuskaisen illan ja otteet toki paranivat erä erältä, joten en voi jättää häntä miinukselle, kuten olisin tehnyt ilman maalia objektiivisesti todettuna. Kivihalme teki pari outoa ratkaisua omalla alueella, joiden seurauksena paine jäi turhaan alueelle. Vastapainona toki hyviä ylöstuonteja jalalla Ronkaisen tavoin.
+ Hyökkääjistä pidin nelosvitjasta ja se värkkäsi voittomaalinkin ja oli alusta asti mahtava pysyen sen ansiosta yhdessä pelin läpi ainoana ketjuna. Säiliö varsinkin pelasi monsteripelin. Ikonen vaihdettiin ainakin kolmesti pois aloituksesta, jännä juttu. Raastoi hyvin palattuaan rosteriin. Enkä malta olla toteamatta, että uskoin jo syksyllä Ikosen olevan kevään pelaaja ja hän lunasti odotukseni hienosti finaalisarjassa ollen yksi tärkeimpiä pelaajia kärppälaumassa.
+ Muutoin sitten ketjulotto pyöri ahkerasti, joten annan loput plussat yksilöittäin. Junttilan kulmahyrrät jäivät mieleen ja olen iloinen, että sain nähdä hänen majesteettista teränkäyttöään vielä kerran ennen KHL-uraa. Ehkäpä joukkueen tärkein erikoistilannepelaaja keväällä. Mäenalanen oli härkämäinen jälleen kahteen suuntaan, ikävä tulee häntäkin, jos siirtyy muualle. Bertrandin takakarvaaminen oli huikeaa katsottavaa, otti useita riistoja siten, vaikka muutoin kädet olivat jäässä hyökkäysalueella. Leskiseen pätevät oikeastaan samat sanat, liikettä riitti ja energiaa, mutta parhaat suoritteet nähtiin omalla alueella paineen alla, kun kiekko piti saada omille ahtaassa tilassa. Lasu ja Ruohomaa pelasivat kuten kärkisentterien pitää eli vahvasti vääntäen kulmissa ja suojasivat hyvin kiekkoa. Ruohomaalle vain miinusta surkeasta viimeistelystä.
+/- Lievää negaa annan puolestaan Vesalaiselle muutamasta heikosta syöttövalinnasta omalla alueella. Hyökkäysalueella oli yritystä, mutta palkinto jäi uupumaan. J. Koivistolta peruspeli, oli suhteellisen näkymätön kyllä, mutta ei pettänyt. Koblizekin liike oli hyvää, mutta kulmapaineissa tuli takkiin pienehkön koon takia. Ei päässyt kiekon kanssa oikein vauhtiin hyödyntämään liikettään. Anttila oli suhteellisen vaisu ja Koblizek pelasi siksi hänen tilallaan monia vaihtoa Jullen ja Sakun kanssa. Toki Anttila sai sitten vastuuta Lasun kentässä, mutta anti jäi vähiin pörräämistä lukuun ottamatta. Mutta ei sovi olla liian kriittinen, koska voitto tuli ja omissa ei helissyt.
 

Liitteet

Käppyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Sari Sirkkeli-Jarva siellä kalasteli Veiniläiseltä jotain klikkiotsikoita Urheiluruutuun, en arvosta. Kysyi että "Kenelle omistat tämän mestaruuden" , ei ollut hirveen vaikea arvata että tuo kysyttiin ihan täysin näiden viime päivien mediamyllytysten vuoksi. Veini kuittasi sitten viileästi että joukkueelle.
Tämän jälkeenhän oli haastatteluvuorossa Jani Tuppurainen, Oulun Kärpät. Mistähän lie olivat YLE:llä tuon sukunimen repäisseet?
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kiva lukea Porin Jokereista. Jos kuitenkin mennään enemmän eiliseen otteluun ja finaalisarjaan, niin koskan Saravon Pekka, Pekka, Pekka on ajanut viimeksi itse? Tai edes istunut etupenkillä.

@Salming , kyllä Domi oli hyvä ja otti pari isoa torjuntaa. Mäkelän laukaus on tosin vaikea torjua vatsaltaan. Domi lähti torjumaan Sailion nostoa etukulmalta ja kun syöttö lähti, pyrki hän potkaisemaan itsensä vastaan, mutta meni nokalleen. Mäkelän laukaus oli toki laadukas. Todennäköisesti riittävän laadukas menemään maaliin, vaikka Domin paketti olisi pysynytkin kasassa.
 

fewe0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Senators
Teemu, mäki itken.

Tori. Kärpät. Muutaman tunnin päästä arki. Ei löydy vieläkään sanoja.

Kiitos Kärpät. Ei ne nimet selässä vaan se joukkue!
 

Gurkha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
@Roger Moore pidä paussia, käy kalassa, vedä happea. Mutta palaa uusin silmin ja ajatuksin viimeistään elokuussa. Tauko täältä jatkoajasta pistää mielen ojennukseen.
 

Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Nukutun yön jälkeen mieli on hieman rauhoittunut ja illan hämmennys on taas muuttunut seesteiseen onneen. Ihmeellisen iso vaikutus on urheilulla kotisohvan katsojaankin, ei sitä voi oikein sanoiksi pukeakaan.

Poikkeuksellisen hienon tästä mestaruudesta tekee useampi seikka, mutta itselleni ehkä merkittävin on se, että tämä tapahtui juuri Tapparaa vastaan. Puhtaasti siksi, että Tappara on tämän hetken dynastia ja se suurin seura. Kovalla hengellä Kärpät onnistui tuon jättiläisen kampeamaan siltaan ja se on aivan helvetin kova juttu.

Lasse on liigan kovin jätkä yhdessä Peltolan kanssa. Tämä mahtoi olla viimeinen kerta, kun herrat kohtaavat kaukalossa. Hattu päästä.
 

R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ykkösketjusta odotin enemmän laituriparilta Kuusela-Zaborsky, vähiin jäivät näytöt lukuun ottamatta Kuuselan blokkeja.
Jos Tapparan puolelta pitäisi joku yksittäinen syy löytää (vain) runkosarjan kolmanteen sijaan, ja hopeaan, niin se Zaborsky. Oli varmaan hinta/laatu suhteeltaan Liigan huonoin pelaaja varsinkin kun ottaa huomioon, että neljä muuta hänen kanssaan kentällä ollutta kuuluivat aina Liigan kirkkaimpaan kärkeen.

Toki Tapparan porukka tietää varmasti paremmin, mutta tuntui että Zabo oli aivan perästä vedettävä ja paremmalla kaverilla olisi saatu varmasti muistakin enemmän irti.
 
Kyllä tämä oli hengen voitto materiasta. Kotikutoinen valmentaja vei kultakosketuksen omaavan valmentajan ja Mäkelä vei EHT-joukkueen. Otan oluen.
 
Viimeksi muokattu:

anatomia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi
Onnittelut Kärpille ja Ouluun yleisesti, ansaitsitte mestaruutenne. Tappara nukkui kaksi ensimmäistä peliä ja siten eivät sitä ansainneet. Toisessa pelissä olisi pitänyt viimeistään saada pelistä kiinni.

Sen verran kehun vielä Kärppien junioireita, että juniorijoukkueet ovat aina pirun kovia. Muilla se on vähän aina ikäluokasta riippuvainen minkälainen joukkue on, mutta Kärpillä tuntuu joka ikäluokassa olevan aina kova jengi. Todellinen tason mittari tuntuu tulevan aina Oulusta. Kärppien junnujoukkuetta vastaan jos pärjää, niin sitten on hyvä joukkue. Usein niitä vastaan ei vaan oikein tunnu pärjäävään. Kova pooli siellä siis tuntuu olevan. Samalla vähän ihmetyttää, miksi niitä aivan huippupelaajia ei tule enempää. No kai siinä teini-iässä alkaa tulla muita mielenkiinnon kohteita.

Onnittelut vielä kerran!
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi
Kylymiä värreitä. Joskus muuten toivoisi että Liigassa näkisi tuollaisen kunnon Ray Bourque -hetken kun kannua nostetaan, eli sen saisi nostaa ilmaan joku veteraani joka sitä mestaruutta on vuosikausia jahdannut, siis sellainen joka ei ole joukkueen kapteeni.
Kyllä, edelleen aavistuksen vituttaa ettei Viitakoskelle saatu silloin aikoinaan pelattua mestaruutta. Mutta ei siitä tässä kohtaa sen enempää.

Nyt en kerkeä pitkästi kirjoittamaan, eikä varmasti tarvitsekaan, mutta olipahan hienoa olla paikan päällä todistamassa mestaruutta. Mahtavaa ja aivan erityistä oli juhlia Etäkärppien seassa nimenomaan vieraskaukalossa. Kiitos taas molemmille joukkueille, hienoa viihdettä kokonaisuutena vaikkei eilinen matsi kaikessa varovaisuudessaan mitään sarjan parasta kiekkoa ollutkaan. Tunteisiin tää meni monella tavalla. Ensinnäkin Veinin huomioiminen, sitten Hakanpään kyyneleet YLE:n haastattelussa ja sitten vielä tuo koko joukkue ja sen yhteishenki johtoryhmää myöten. Aina on helppoa menestyksen jälkeen sanoa, että tässä joukkueessa oli jotain erityistä, mutta nimenomaan tämän kauden Kärppäjoukkueessa sitä oli. Se nousu siitä vuoden takaisesta, ja ennen kaikkea se tapa eli Mamban kiekko. Tätä muistellaan pitkään. Tällä hetkellä ei jaksa edes suuremmin murehtia sitä, että tuosta joukkueesta ei paljoa jää tulevalle kaudelle. Kiitos kaikille myös tänne Jatkoaikaan vielä kerran!
 

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Huikea finaalisarja sai arvoisensa päätöksen. Kiitos Kärpät! Veini, Jani, Lasse ja koko muu poppoo, olette kovia jätkiä!

Kiitos Tapparalle ja sen faneille tästä sarjasta. Ilman Tapparan sarjan alun pupelointia, sarja olisi voinut kääntyä kummalle vaan.

Kiitos myös HIFK:lle! Ilman tuota sarjaa ei Kärpät olisi ollut valmiina pelillisesti finaaleihin. Ja HIFK-sarja kuitenkin oli se kovin näistä tämän kevään playoff-sarjoista. Onnea siis pronssista, vilpittömästi!

@Roger Moore , ei 007 luovuta ikinä. Vähän happea ja syssymmällä uudet provoilut tiskiin :D
 
Olipa hienot kommentit juhlan hetkellä Lasselta Radio Novalla. Logo niille ketkä sitä arvostavat ja nekin rahat jonkun junnun harrastukseen. Juuri näin, jonkun Linnanahteen somepaskaan on turha lähteä.
 

JaniK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olipas hieno playoff kevät! Myönnettävä on, että usko meinasi loppua olympialaisten jälkeen, kun peli ei enää sujunut. Toivottavasti jossain vaiheessa saadaan syväanalyysiä mitä missäkin vaiheessa tapahtui ja kuinkka raajarikkoina pelejä pelattiin.

jotenkin tuntuu, että tämä "sota" Hifkiä vastaan oli se ratkaiseva tekijä, mikä todella sparrasi Kärpät finaalisarjaan ja sitä myöten 3 - 0 johtoon. Mutta kyllä olisi ollut aikalailla et mitä vttua nyt tapahtui olo jos sarja olisi 4 - 0 mennyt. Hienosti Tappara nousi, mutta kun olet tilanteessa, että yhtään virhettä ei saa tehdä niin todennäköisyys sarjan voitolle oli kuitenkin kohtuu pieni.

Ja Tapparalla kuudes kerta putkeen finaaleissa! Kyllä teillä on organisaatio kunnossa. Toisaalta faneille toivon, että jossain vaiheessa tiputte korkeintaan säälipleijaritasolle. Nousu sieltä kärkeen tuntuu taas mukavalta! Ei se onneksi vaadi aina sitä 11 vuoden divariaikaa :)
 
Mikki Leinonen, ikikärppä joka toi ensimmäisen mestaruuden Ouluun. KJ sen lopulta toki toi mutta hieno mies jokatapauksessa. Junnoa tulee ikävä kun seuraa sivusta Mikin toimintaa. Suurin organisaatio tällä hetkellä, mutta kolmea ei niin vain oteta. Joku menestyksen jano puuttui, se löytyi oulusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös Pohja