Playoffs 2018 finaalit: Kärpät (1.) – Tappara (3.)

  • 236 830
  • 1 600
Tamperelaissyntyisenä olen parissa facebookin Tampere-ryhmässä jotka eivät liity jääkiekkoon tai muuhun urheiluun ja niissä Tappara-fanit ovat ylivoimaisesti pahimpia sikailijoita. Menestys on nostanut pahasti kusta päähän ja tehnyt herkkänahkaiseksi.

Hakeutuvatkohan juuri tällaiset tamperelaiset nimenomaan Tapparan taakse vai tekeekö kannattaminen heistä sellaisia?

Itse olen sen koulukunnan miehiä, että pelien loputtua unohdetaan kaunat ja lopetetaan buuailut, mutta kukin tietty omalla tyylillään.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Ei kai tämän nyt pitäisi olla kenellekään mikään yllätys. Kärpillä on ollut vuosi toisensa jälkeen isompi budjetti ja sitä kautta parempi materiaali kuin Tapparalla. Yleensä se parempi joukkue sarjat voittaa, ei toki läheskään aina.

No lisätään nyt vielä sekin, että se on sanomattakin selvää, että Kärpät on 2000-luvun ja 2010-luvunkin "suurin" dynastia.
Jokerit sanoo hei. Tapparalla oli tälle kaudelle parempi joukkue paperilla, Kärpillä pelillisesti. Kyllä se toki nuin muuten menee, että parempi joukkue voittaa aina. Etenkin seitsemän pelin sarjoissa.
 
hyperion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Jokerivertaus kuuluu sinne, missä on isoin budjetti. Ei Tapparaan.

Ja kun tämä on ihan kylmää julkista totuutta, niin heitetään vähän viitteitäkin:
Jokereilla ja Kärpillä suurimmat pelaajabudjetit | Yle Urheilu | yle.fi

HIFK ja Kärpät isoimmilla satsauksilla kauteen 2017–18 | Uutiset | Liiga

Tappara on budjetiltaan Lukon ja JYP:in tasossa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Totesiko se Rautakorpi missään vaiheessa että Kärpät oli parempi, tai onko onnitellut Kärppiä mestaruudesta? En nyt siis mitenkään vittuilemalla tätä kysy, mutta aika erikoista jos ei mitään mainitse tuohon. Taitaa olla kuitenkin aika yleistä että vastustajan koutsi sanoo jotkut lyhyet onnittelut voittaneelle joukkueelle. En muista onko Rautakorpi näin aiemmin tehnyt.
 
sinikettu

Kuinkahan hyvin nämä kauden päätteeksi toteutuvat? Onko mitään keinoa, jolla asian voi varmistaa? Vai mennäänkö, vaan arvioilla ja joukkueiden sanalla loppuun saakka. Jotenkin hankala uskoa, että Tappara vetäisi kaudesta toiseen hirmujoukkueita 2,5 miltsin budjetilla. Tällä kaudella esimerkiksi Tapparan materiaali oli paperilla Liigan kovin. Ei kahta sanaa tästä. Samoin Kärppien budjetiksi en kyllä hyvällä tahdollakaan uskaltaisi arvioida kuin max 2,8 miltsiä.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Minäkin olen ihmetellyt tuota. Tekisi mieli nähdä Jukassa inhimillinen puoli ja koittaa ajatella, että hän on hyvä jätkä mutta hänellä on vain vähän ongelmia asioiden esilletulon kanssa, mutta ei nämä finaalisarjan kommentit kyllä helpota asiaa.

Aika uskomatonta puhetta pompuista useammassakin pelissä, ja nyt sarjan jälkeen ei ilmeisesti minkäänlaista onnittelua tai vastustajan paremmuuden toteamista. Anteeksi vaan Tapparan kannattajat, mutta ei tuo todellakaan mitään hyvän häviäjän kuvaa anna tai Rautakorven julkisuuskuvaa paranna. Itse asiassa faneiltahan on tullut oikeinkin fiksua kommenttia eli kiitokset niistä ja vielä kerran hyvästä sekä tosi tiukasta sarjasta!
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Totesiko se Rautakorpi missään vaiheessa että Kärpät oli parempi, tai onko onnitellut Kärppiä mestaruudesta? En nyt siis mitenkään vittuilemalla tätä kysy, mutta aika erikoista jos ei mitään mainitse tuohon. Taitaa olla kuitenkin aika yleistä että vastustajan koutsi sanoo jotkut lyhyet onnittelut voittaneelle joukkueelle. En muista onko Rautakorpi näin aiemmin tehnyt.
Ei ole sanonut kumpaakaan, säälittävä ukko kyllä kyseessä. Sen hän sentään mainitsi että "tottakai vastassa oli huippujoukkue", eli pitää sentään Kärppiä hyvänä joukkueena.
 
Gurkha

Jukka sanoi mitä Jukka pystyi. Ei siitä kannata jauhaa. Tuohon kiteytyy se miksi Tapparan joukkueesta ei oikein kukaan breikannut tällä kaudella. juurikin tuota kritisoit Jukan ketjussa ennakkoon. Siihen kun lisää kyvyn reagoida pelin sisällä, niin ollaan sen ytimessä miksi Kärpät voitti. Siltikin Jukka on vähintään hyvä valmentaja liigaan..
 
hyperion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kuinkahan hyvin nämä kauden päätteeksi toteutuvat? Onko mitään keinoa, jolla asian voi varmistaa? Vai mennäänkö, vaan arvioilla ja joukkueiden sanalla loppuun saakka. Jotenkin hankala uskoa, että Tappara vetäisi kaudesta toiseen hirmujoukkueita 2,5 miltsin budjetilla. Tällä kaudella esimerkiksi Tapparan materiaali oli paperilla Liigan kovin. Ei kahta sanaa tästä. Samoin Kärppien budjetiksi en kyllä hyvällä tahdollakaan uskaltaisi arvioida kuin max 2,8 miltsiä.

Mulla on kaksi pointtia tähän. Ja puolikas päälle.

1) Sanotaan että jos vihjaatte että Mikki Leinonen olisi budjetinylittäjä-henkinen toimitusjohtaja, ette kyllä ymmärrä suomalaisesta jääkiekkokartasta mitään. Siinä on niin tarkan markan mies, että häntä on hieno ihailla jo pelkästään siksi. Tekee uskomatonta duunia kirveslogon eteen talouspuolella.
2) "- 90 prosenttia Pohjois-Pohjanmaan eteläpuolisen Suomen SM-liigatason huippupelaajista haluaa Tapparaan. Leinonen on sarjan paras toimitusjohtaja ja Tappara Suomen urheilullisin organisaatio, kokenut pelaaja-agentti sanoo." - Solmu Salminen, Tapparan vastaisen propagandan levit... jääkiekkotoimittaja. Pointtina se, että Tappara yrittää olla houkutteleva muuten, kuin rahalla.

2.5) Talouslukuja voi kyllä seurata aika monestakin rekisteristä, mutta se ei toki ota kantaa suoraan esim. pelaajabudjetteihin. Mutta kyllä, ne vahvistavat jokseenkin myös väitetyt "mittasuhteet" kyllä. Esim. Oulun Kärpät Oy | Yrityksen tiedot - Taloussanomat vrt Tappara - Tamhockey Oy - Y-tunnus: 1539240-6 - Yritystiedot, taloustiedot, päättäjät & hallituksen jäsenet
 
Gurkha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
1) Sanotaan että jos vihjaatte että Mikki Leinonen olisi budjetinylittäjä-henkinen toimitusjohtaja, ette kyllä ymmärrä suomalaisesta jääkiekkokartasta mitään. Siinä on niin tarkan markan mies, että häntä on hieno ihailla jo pelkästään siksi. Tekee uskomatonta duunia kirveslogon eteen talouspuolella.

Siis Oulussa tiedetään tasan tarkkaan, että Mikki on tämän homman kuningas. Aivan varmasti ylivoimaisesti paras äijä tähän hommaan. Ostaisin Ouluun helvetin kalliilla. Täysin korvaamaton omassa roolissaan.
 
hyperion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kylläpä täällä tuomitaan ja leimataan buuaajat. Huonot voittajat kai ilkkuisivat häviäjille ja koko joukkueelle ja sitä ei ilmeisesti tapahtunut. Buuaukseen taisi olla syy, olkoonkin että se osoittautui vääräksi. Kysymyksessä oli kuulemma vaan ihon alle menemistä, se kai sitten kuuluu asiaan. Heillä oli joka tapauksessa uskomansa syy, eikä muuta keinoa osoittaa mieltään kuin buuaus, mutta siitähän ei tapparalaiset tuomitsijat välitä.

Tamperelaissyntyisenä olen parissa facebookin Tampere-ryhmässä jotka eivät liity jääkiekkoon tai muuhun urheiluun ja niissä Tappara-fanit ovat ylivoimaisesti pahimpia sikailijoita. Menestys on nostanut pahasti kusta päähän ja tehnyt herkkänahkaiseksi.
Ihan asiallista käytöstä ja tunnustuksen antamista voittajille tässä ketjussa ainakin muutamat viimeiset sivut, epäasiallista moralisointia lukuun ottamatta.
Varmuuden vuoksi kerron että en ole Ilves-fani enkä juuri minkään muunkaan seuran, liigakiekkoilukaan ei ole kiinnostanut aikoihin. Kunhan tulin onnittelemaan Kärppiä!

"Uskomansa syy" oli kuitenkin jo täysin julkisesti osoitettu vääräksi noin 48 tuntia ennen tätä ottelua niin paikallisissa kuin valtakunnallisissakin medioissa.

Siis ihan selvä juttu on, että on Tapparankin faneissa idiootteja, elämänkoululaisia ja ihan kaikkea. En mä nyt voi suoranaisesti sanoa että voisin olla jotenkin ylpeä kaikista kanssakannattajistani Hakametsän hallissa kävellessäni. Mutta ihan sama juttu se on joka hallissa. Jääkiekko kiinnostaa suomalaisia aika laajalla poikkileikkauksella. Kyllä siellä ties minkälaista örveltäjää aina sillon tällöin näkyy. Ja aika useinkin. Onhan noita yksilöitä.

Mutta sitten kuitenkin on aina se, että mihin se kollektiivi porukkana ryhtyy. Sanotaan näin että jos otetaan kaksi casea:

1) Kärppäfanit buuaamassa voitettuaan kultaa yhdelle vastustajan pelaajalle palkintojenjaossa syystä, joka on mediassa todettu aikoja sitten vääräksi.
2) Koko Hakametsä chanttaamassa "Kiitos, HIFK! Kiitos HIFK!" 26.4.2016 pelin päätyttyä.

Niin kyllä mun mielestä toinen on älyttömän noloa ja toinen on jotain mistä olla älyttömän ylpeä. Saatte ite vetää tussilla viivat näytölle näiden välille:

1 o o Ylpeä
2 o o Noloa
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä Jukka ansaitsee jokaisen hopean minkä urallaan vielä tulee saavuttamaan. Mies on niin järkyttävän huono häviäjä, ettei hänen puolestaan harmita tippaakaan. Omasta puolesta taas harmittaa, että tälläistä pitää edes sanoa, mutta jos vastustajaa ei pysty rehellisesti toteamaan paremmakseen ja onnittelemaan, ei muutakaan ansaitse.
Mielelläni olen väärässä Jukan suhteen, mutta valitettavan heikolta nyt näyttää.
 
Old referee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, tuomarit
"Uskomansa syy" oli kuitenkin jo täysin julkisesti osoitettu vääräksi noin 48 tuntia ennen tätä ottelua niin paikallisissa kuin valtakunnallisissakin medioissa.

Siis ihan selvä juttu on, että on Tapparankin faneissa idiootteja, elämänkoululaisia ja ihan kaikkea. En mä nyt voi suoranaisesti sanoa että voisin olla jotenkin ylpeä kaikista kanssakannattajistani Hakametsän hallissa kävellessäni. Mutta ihan sama juttu se on joka hallissa. Jääkiekko kiinnostaa suomalaisia aika laajalla poikkileikkauksella. Kyllä siellä ties minkälaista örveltäjää aina sillon tällöin näkyy. Ja aika useinkin. Onhan noita yksilöitä.

Mutta sitten kuitenkin on aina se, että mihin se kollektiivi porukkana ryhtyy. Sanotaan näin että jos otetaan kaksi casea:

1) Kärppäfanit buuaamassa voitettuaan kultaa yhdelle vastustajan pelaajalle palkintojenjaossa syystä, joka on mediassa todettu aikoja sitten vääräksi.
2) Koko Hakametsä chanttaamassa "Kiitos, HIFK! Kiitos HIFK!" 26.4.2016 pelin päätyttyä.

Niin kyllä mun mielestä toinen on älyttömän noloa ja toinen on jotain mistä olla älyttömän ylpeä. Saatte ite vetää tussilla viivat näytölle näiden välille:

1 o o Ylpeä
2 o o Noloa

Mitenkäs se eilen meni Hakametsässä? Ei paljon Kärppiä taidettu kiitellä tai onnitella. DJ ei edes voittobiisejä saanut soitettuja ja kuuluttaja kuulutti hopeamitalisteja iäisyyden verran hakemaan mitalejaan. Myös Kärppä pelaajien ensimmäiset voitontuuletukset ja -halaukset halsu tylysti lopettaa lyhyeen.
Turun kuuluttaja oil suorastaan upea pronssipelissä, kunnioitti todellakin IFK:ta.
Huikeat finaalit ja Tappara oli sitkeä.

EDIT: törkeitä olivat ne Rantakarille viheltäneet Kärppä-fanit. Voittaminenkin on taitolaji, kuten tappion miehekäs tunnustaminenkin.
 
sinikettu

Jäsen
Mulla on kaksi pointtia tähän. Ja puolikas päälle.
Hienoo duunia Tappara on kuitenkin tehnyt monta vuotta putkeen pelaajahankintapuolella. Se riippumatta, onko joukkueeseen mennyt 2,8 miltsiä vai 2,5. Itse kuitekin pidän pelaajabudjetteja suuntaa antavia siihen saakka, kunnes todennettavaa faktatietoa on käytettävissä niiden osalta.
 
PlayMacher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Rovaniemen Kiekko, HIFK, Rangers.
"Uskomansa syy" oli kuitenkin jo täysin julkisesti osoitettu vääräksi noin 48 tuntia ennen tätä ottelua niin paikallisissa kuin valtakunnallisissakin medioissa.

Siis ihan selvä juttu on, että on Tapparankin faneissa idiootteja, elämänkoululaisia ja ihan kaikkea. En mä nyt voi suoranaisesti sanoa että voisin olla jotenkin ylpeä kaikista kanssakannattajistani Hakametsän hallissa kävellessäni. Mutta ihan sama juttu se on joka hallissa. Jääkiekko kiinnostaa suomalaisia aika laajalla poikkileikkauksella. Kyllä siellä ties minkälaista örveltäjää aina sillon tällöin näkyy. Ja aika useinkin. Onhan noita yksilöitä.

Mutta sitten kuitenkin on aina se, että mihin se kollektiivi porukkana ryhtyy. Sanotaan näin että jos otetaan kaksi casea:

1) Kärppäfanit buuaamassa voitettuaan kultaa yhdelle vastustajan pelaajalle palkintojenjaossa syystä, joka on mediassa todettu aikoja sitten vääräksi.
2) Koko Hakametsä chanttaamassa "Kiitos, HIFK! Kiitos HIFK!" 26.4.2016 pelin päätyttyä.

Niin kyllä mun mielestä toinen on älyttömän noloa ja toinen on jotain mistä olla älyttömän ylpeä. Saatte ite vetää tussilla viivat näytölle näiden välille:

1 o o Ylpeä
2 o o Noloa
Niin. Tuossa vain sellainen juttu että kaksi vuotta sitten HIFK oli Hakametsässä häviäjä ja Tappara juhli mestaruutta, helppo se on hävinnyttä kiittää riemunhetkellä. Jos Stadin Kingit olisi nostelleet kannua niin hiljaista olisi ollut, ja niin se oli Kärppäkannattajia lukuunottamatta eilenkin. Katsoin uudelleen sen lähetyksen ja Tapparan kuuluttaja tosiaan ihmeellisesti kiiruhti juhlallisuuksia siinä alussa mutta hoiti lopun tyylikkäästi, kuten aiemmin kehuinkin.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
helppo se on hävinnyttä kiittää riemunhetkellä.
Aa, "te" kiititte Otsoa buuaamalla. Sittenhän asia on selvä.
Komeastihan kultainen kitara otti pohjoisen epelit huomioon. Kuuluttaja "jatänäänkaikkimukaanhuutamaansukunimetyhdessä" Kääriäinen venytti ihmeen hyvin heti ottelun päätyttyä Kärppien mestaruutta mitä siinä käytävällä ulos kävellessä kuuntelin. Olikos se Tapparan viimekevään mestaruuden ratkettua niin, että Kääriäinen kuulutteli myös Kuopijossa vai muistelenko ihan höpöjä?
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
1) Kärppäfanit buuaamassa voitettuaan kultaa yhdelle vastustajan pelaajalle palkintojenjaossa syystä, joka on mediassa todettu aikoja sitten vääräksi.

Eikös tuosta ollut juttua mediassa vasta myöhemmin finaalipelin päivänä vai muistanko väärin? Siihen astihan asia oli auki, ja värilaseilla katsovat taipuivat helposti uskomaan omia ajatuksiaan. En usko, että jokaisella tien päällä olevalla kannattajalla oli asiasta tietoa. Ei sillä, parempihan nuo olisi jättää väliin kuitenkin varsinkin jos ei satavarmaa tietoa ole.

Joka tapauksessa tällaiseen tarttuminen jälkikäteen on mielestäni ihan turhaa. Jokaisesta kannattajaporukasta löytyy väkeä moneen lähtöön, ja joka ei tätä ymmärrä voi katsoa vähään omaankin peiliin. Toki asiasta saa mainita, kuten täällä on tehtykin, mutta sen isompaa numeroa tuosta on mielestäni turha tehdä. Kyllä Oulussakin on tullut nähtyä vuosien aikana joiltain Tapparan kannattajalta käytöstä, josta en olisi ylpeä, mutta ei ole tullut mieleenkään leimata kaikkia Tapparan faneja sen perusteella. Tämä siis omana nöyränä mielipiteenäni.
 
Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Itse olen sen koulukunnan miehiä, että pelien loputtua unohdetaan kaunat ja lopetetaan buuailut, mutta kukin tietty omalla tyylillään.
Nojoo, niin minäkin yleensä ja muistan kyllä itse antaneeni reilut aplodit monien muiden kanssa 2006, kun Matt Nickerson sai hopeansa Porissa. Toisaalta en nyt olisi jaksanut kauheasti moralisoida, jos joku olisi sille mulkulle buuannut. Ei nää nyt kovin isoja asioita ole ja Rantakarikin kyllä on mulkku siellä kaukalossa, ei kai sitä makkaran miehetkään kiistä.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ihmettelen niitä puheita että Rautakorpi olisi jotenkin erityisen hyvä pelaajien kehittäjä. Ei sitä tällä kaudella ainakaan näkynyt. Päinvastoin, moni pelaaja taantu viime kaudesta. Repo ja Mikkolankin pelasi viime kaudella paljon paremmin enkä näe Rautakorpea varsinkaan nuorten hyvänä kehittäjänä Tappara oli koko kauden vähän samanlainen kuin Nuorten maajoukkue mitä Rautakorpi peluutti. Ikään kuin pelättiin pelata. Pelaajista ei todellakaan saatu kaikkea irti. Materiaali huomattavasti laajempi ja parempi kuin Kärpillä mutta Manner repi kaiken irti pelaajista. Rautakorpi on yliarvostettu valmentaja ja ihmettelen hänen asemaansa
monien Tappara-fanien keskuudessa kun miestä pidetään jonain nerona.
 
nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kyllä Jukka ansaitsee jokaisen hopean minkä urallaan vielä tulee saavuttamaan. Mies on niin järkyttävän huono häviäjä, ettei hänen puolestaan harmita tippaakaan.

Jukka on kuitenkin edistynyt, sillä nytkin hän jaksoi kätellä koko Kärppien joukkueen. Ässiä vastaanhan tämä ei aikoinaan onnistunut, kun apuvalmentaja Kaukoranta puhui jossain vähän ilkeämielisesti liaanikiekosta. Se oli niin lapsellista kiukuttelua, ettei sellaista ole kovin usein kotimaan ammattiurheilussa nähty.

Se, että Rautakorpi ei onnittele vastustajaa, voi olla huonoa häviämistä. Mutta voi se olla myös muuta. Se voi olla ajattelemattomuutta. Nytkin Rautakorpi myönsi, että vastassa oli huippujoukkue. Ehkä se oli hänen tapansa antaa tunnustusta. Rautakorven ulosanti ei ole kovin sujuvaa, ja hän tuntuu olevan aika huono kaikissa muodollisuuksissa ja kohteliaisuuksissa. Sellainen on nykyään poikkeuksellista, sillä ainakin monet nuoremman polven valmentajat osaavat esiintyä sujuvasti mediassa ja ladella kaikki mahdolliset kohteliaisuudet ja latteudet, vaikka kuinka ottaisi päähän.

Rautakorpi ei tätä tunnu osaavan, ja tuskin enää oppiikaan. Mitenkään sen enempää en häntä puolustele, mutta kyse voi tosiaan olla myös kömpelöstä itseilmaisusta. Sujuvasti puhuvaa teflonpintaista nykyjohtajaa Rautakorvesta ei saa millään. Vanhan liiton miehistä jollekin Jortikalle oli vielä helppo antaa huono käytös anteeksi, kun menestystä tuli, mutta Rautakorven jatkuva häviäminen, kulmikas luonne ja huono ulosanti on sellainen yhdistelmä, joka ärsyttää monia.
 
Ränse

Jäsen
Nytkun pöly on hieman laskeutunut ja mieli rahoittunut, voisi koittaa vähän ynnätä ottelusarjaa ja miettiä seikkoja miksi Kärpät voitti. Sinänsä analyysin teko on helppoa. Tappara hävisi sarjan heti alussa kun olivat unisina kaksi ottelua, jossa toki Kärpät laittoi parasta pöytään. Kärpät käytti täydellisesti hyväkseen HIFK-sarjan höyryt ja Tapparan pelituntuman puutteen. Mielestäni kaksi ensimmäistä ottelua oli melkeenpä koko pudotuspelien suvereenimpiä esityksiä Kärpiltä. Eteenkin 2. peli oli aivan huikeaa peliä Kärpiltä.

Sinänsä myös sarjan jatko meni käsikirjoituksen mukaan, joskin 3. pelinkin kääntyminen Kärpille oli mielestäni hieman "ei budjetoitu". Olin varma että Tappara olisi siinä jo kaventanut sarjan, onneksemme sankareista epätodennäköisemmästä päästä, Juha Koivisto räjäytti Raksilan tekemällä voittomaalin. Sitten Tappara saikin lopullisesti koneet käyntiin ja oli jatkuvasti vahvempi ja vahvempi. Kaikki loput pelit olivat niin tasaisia että Tappara olisi voinut voittaa niistä jokaisen. Summasummarum: Mielestäni tämä ottelusarja ratkesi siihen että Tappara käynnistyi liian hitaasti ja silloin kun pelit on 3-0 on jo liian myöhäistä melkeinpä aina. Ehkä lopullinen syy oli kuitenkin se että Tapparalla ei sittenkään riittänyt nälkää niin paljon kuin uskomattonta joukkuehenkeä uhkuva Kärpät.

Joka tapauksessa hieno sarja taas näiden klassikkojen joukossa nähtiin. Ottelusarjavoitot ovat nyt dynastioiden kesken 3-1 Kärpille. Eiköhän me ensi keväänä taas kohdata ja Tapparalla on taas ihan eri tavalla nälkää hyökätä Kärppien kimppuun. Hattu päästä Tapparalle, olette te helvetin kovia vuodesta toiseen ja tasaisuus tekemisissänne hämmentää. Ensi vuosikin näyttää teillä myös erittäin hyvältä, ja eiköhän Kärpätkin saa taas kovan ja hyvähenkisen porukan jalkeille.

Tästä on hyvä jatkaa kohti MM-kisoja, sielläkin hyvän oloinen nippu jalkeilla.
 
Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Rautakorven ulosanti ei ole kovin sujuvaa, ja hän tuntuu olevan aika huono kaikissa muodollisuuksissa ja kohteliaisuuksissa. Sellainen on nykyään poikkeuksellista, sillä ainakin monet nuoremman polven valmentajat osaavat esiintyä sujuvasti mediassa ja ladella kaikki mahdolliset kohteliaisuudet ja latteudet, vaikka kuinka ottaisi päähän.

Rautakorpi ei tätä tunnu osaavan, ja tuskin enää oppiikaan. Mitenkään sen enempää en häntä puolustele, mutta kyse voi tosiaan olla myös kömpelöstä itseilmaisusta. Sujuvasti puhuvaa teflonpintaista nykyjohtajaa Rautakorvesta ei saa millään.
Tässäpä se sanotaan, miksi Rautakorvesta ei ollut nuorten valmentajaksi, tai kehittämään pelaajia. Rautakorpi on varmaan hyvä valmentaja valmiille joukkueelle, jolle voi kertoa vain miten pelataan, ilman mitään yksittäisen pelaajan kehittämistarpeita. Sellaista joukkuetta vain ei taida olla, se maksaisi liikaa. Joka joukkueessa on nuoria ja raakileita, joita pitää ohjata ja kehittää.

Ja voipi olla että tämäkin viesti on täyttä paskaa, en minä Jukkaa tunne. Mitä lie tämän vuoden pelaajat kertoneet Jukasta?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ihan hyvin tuolla Hakamettässä nuo pelaajien esittelyt ja vierasjoukkueen hehkutukset meni sen Kääriäisen toimesta. Ehkä pientä "hätäilyä" siinä kun joukkueita kutsuttiin siniviivalle, mutta toisaalta ihan ymmärrettävää kun lähtökohtaisesti tilanne näissä on se että se hävinnyt joukkue pyritään samaan mahdollisimman nopeasti pois tuolta, ja varsinkin nyt kun oltiin sen hävinneen joukkueen kotihallissa.

Ainoa mistä annan miinusta on se että mitään voittobiisejä ei kuultu kun pelaajat nosteli kannua, yleensä niitä on kyllä soitettu oli sitten koti- tai vierasjoukkue joka sen kannun vie. Muuten ihan hienosti hoidettu.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ei ole sanonut kumpaakaan, säälittävä ukko kyllä kyseessä. Sen hän sentään mainitsi että "tottakai vastassa oli huippujoukkue", eli pitää sentään Kärppiä hyvänä joukkueena.
Rautakorpi sanoi muuten heti tuon pelin jälkeen ihan hyvin:

"Oltiin pelin päällä, mutta ei pompannu tällä kertaa..."

Melkoinen pomppu-ukko koko mies :)
 
Tuborg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onnittelut Oulun Kärppien kannattajille.

Jännää nähdä ensi kauden joukkueet.

Olette suurseura.

Kiitos keskustelusta. Nyt täytyy hiukan vetää henkeä. Olisi ehkä ollut syytä jo aiemminkin.

Toivottavasti Oulun James Bond jatkaa syksylläkin palstalla.

Juhlikaa ansaittua mestaruuttanne.

Hyvää kesää kaikille. Palataan CHL-merkeissä astialle.

Pahastihan tässä taas joukkue hajoaa, kun kärkiäijät lähtee änäriin ja KHL:ään. Saas nähä mitä ens vuodesta taas tulee. Nyt nautitaan tästä ja toivotaan uusia kasvutarinoita ensi vuodelle. Kiitos onnitteluista ja hyvää kesää! (Eiku MM-kisat :-) )
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös